Jäin ainoana puolisona miehen ystäväpiiristä ilman hääkutsua
Enpä ole tällä tavalla tullut koskaan kohdelluksi. Mieheni ystävä siis menee naimisiin, ja kutsu tuli pelkällä miehen nimellä ilman mainintaa avecista. Muiden porukan miesten kutsut on osoitettu myös puolisoille. En tiedä miten tätä pitäisi tulkita. Olen kyllä uusin tulokas tässä ystäväpiirissä, enkä ole usein noita ystäviä nähnyt pitkän välimatkan vuoksi, mutta olemme mekin sentään seurustelleet jo kaksi vuotta ja asumme yhdessä. Olen tavannut sekä tulevan sulhasen että morsiamen.
Ei ole mitään syytä olettaa, että minusta ei pidettäisi. Yksi tekijä kuitenkin erottaa minut muista: nämä kaikki muut puhuvat ruotsia äidinkielenään, minä en. Voiko tässä oikeasti olla selitys asiaan? Olisin järkyttynyt, jos olisi. Toisaalta olisin järkyttynyt myös siitä, jos minua ei vain jostain henkilökohtaisesta syystä haluttaisi mukaan. En puhu ruotsia hyvin, mutta ymmärrän sitä kyllä. En ehkä olisi noissa juhlissa ensimmäisenä äänessä, mutta en varmaan jäisi ihan ulkopuolellekaan kun ymmärtäisin kuitenkin mistä puhutaan. Vai pelkäävätkö juhlien järjestäjät, että kaikkien pitäisi minun vuokseni puhua suomea?
Olen hämilläni. Ei minua haittaa jäädä pois, mutta haluaisin tietää miksi minut on jätetty kutsumatta.
Kommentit (432)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trine kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus on vain pakko tilan puutteen vuoksi karsia vierasmäärää ja se karsinta lähtee luonnollisesti niistä vieraimmista ihmisistä.
Silloinkaan ei karsita yksittäisistä ihmisistä, vaan jätetään PARISKUNTA kutsumatta.
Nimenomaan juuri näin👍
Höpöhöpö. Läheistä ystävää ei jätetä kutsumatta, kerran kaksi tavattu avokki voidaan jättää. Esim. Minullakin 20 serkkua suurimman osan puolisoa en ole edes koskaan tavannut. Miksi kutsuisin ventovieraita ja sen vuoksi jäisi sitten läheisempiä kutsumatta.
Toiset eivät vaan tajua. Vaikka kuinka vääntäisi! He eivät osaa yhtään asettua toisen asemaan, vaan ajattelevat lähtökohtaisesti vain sitä omaa keskiötään.
Tässä on kyse sen ystävämiehen elämästä. Ystävämies elää avopuolisonsa kanssa, on vakiintuneessa parisuhteessa. Hänen tilanteessaan yksin kutsun saaminen tarkoittaa, etteivät hänen ystävänsä noteeraa hänen elämäntilannettaan, eivät arvosta sitä, eivät pidä minään huomionarvoisena asiana. Onhan se loukkaavaa!
On loukkaavaa, kuten sekin ettei voi sitten kutsua jotain läheistään ettei ventovieras nyt vaan pahoita mieltään.
Et ymmärtänyt vieläkään. Miten voi olla mahdollista?
Tuossa vastauksessani puhuttiin siitä ystävämiehestä. Häntä loukattiin. Ei ventovierasta.
Mieheni sai kerran kutsun häihin ilman minua. Kyseessä oli kyllä pienet häät, joihin oli kutsuttu vain molempien muutamia ystäviä ilman puolisoita. Pari erosi muutaman vuoden jälkeen.
Omassa ystäväpiirissä on tapana, että avopuolisot kutsutaan AINA. Jopa erittäin intiimeihin kummipojan ristiäisiin kutsuttiin minun lisäkseni myös mieheni (joka ei siis ollut kummi). Tällöin lapsen äiti oli tavannut mieheni kahdesti ja lapsen isä kerran.
Olisin myös loukkaantunut kutsutta jäämisestä, kun kerran muiden puolisot olisi kutsuttu. Jos porukka olisi kutsuttu ns. pelkkänä kaveriporukkana niin se olisi ollut ihan fine. Ei menisi oma mieskään tuollaisessa tilanteessa mukaan, varsinkin jos olisin parin tavannut.
Miten tässä kävi? Selvitettiinkö tilanne hääparin kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trine kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus on vain pakko tilan puutteen vuoksi karsia vierasmäärää ja se karsinta lähtee luonnollisesti niistä vieraimmista ihmisistä.
Silloinkaan ei karsita yksittäisistä ihmisistä, vaan jätetään PARISKUNTA kutsumatta.
Nimenomaan juuri näin👍
Höpöhöpö. Läheistä ystävää ei jätetä kutsumatta, kerran kaksi tavattu avokki voidaan jättää. Esim. Minullakin 20 serkkua suurimman osan puolisoa en ole edes koskaan tavannut. Miksi kutsuisin ventovieraita ja sen vuoksi jäisi sitten läheisempiä kutsumatta.
Toiset eivät vaan tajua. Vaikka kuinka vääntäisi! He eivät osaa yhtään asettua toisen asemaan, vaan ajattelevat lähtökohtaisesti vain sitä omaa keskiötään.
Tässä on kyse sen ystävämiehen elämästä. Ystävämies elää avopuolisonsa kanssa, on vakiintuneessa parisuhteessa. Hänen tilanteessaan yksin kutsun saaminen tarkoittaa, etteivät hänen ystävänsä noteeraa hänen elämäntilannettaan, eivät arvosta sitä, eivät pidä minään huomionarvoisena asiana. Onhan se loukkaavaa!
On loukkaavaa, kuten sekin ettei voi sitten kutsua jotain läheistään ettei ventovieras nyt vaan pahoita mieltään.
Paitsi että se, jonka mielen pahoitatte, ei ole ventovieras, vaan se teidän läheisenne, jonka puolisoa ette juhliinne huoli. Hänen rakkaimpansahan se on, jolla ei teille ole väliä, hänen parisuhteensa on teille merkityksetön.
Ap:n tapauksessa ei ole edes kysymys mistään ventovieraasta, vaan ovat ihan tuttuja keskenään. Eli kyse ei ole edes mistään sellaisesta että tapaisivat ap:n ekaa kertaa omissa häissään. Tuollainen etiketti- ja käytöstapamoka ei kyllä ole puolusteltavissa mitenkään. Vaikka ap kuinka "ei kuuluisi porukkaan" niin hänet tulee miehensä puolisona kutsua. Eri asia, jos kaveriporukasta jätetään kaikkien puolisot kutsumatta, ainoastaan siinä tapauksessa ap:n kutsumatta jättäminen olisi ok. Mutta ap:n tapaus rinnastuu siihen, että jonkun synttäreille kutsutaan koko luokka, paitsi yksi jätetään kutsumatta. Hääparin käytöstavat ala-astetasoa.
Tämä ketju on jatkunut ällistyttävän pitkään :) Valitettavasti minulla ei ole antaa uutta tietoa, sillä en antanut miehen kysellä kutsun perään. Mies on paljon enemmän pahoillaan kuin minä, eikä hänkään keksi mitään syytä miksi minä en olisi tervetullut. Hän ei halua mennä ilman minua, sillä kaikki muut ovat siellä pareina ja hän sitten yksin. Pitää ajatusta älyttömänä. Niin kyllä pitäisin itsekin hänen asemassaan. En ole keksinyt mitään uusia arveluita, miksi minua ei ole kutsuttu, mutta vaikka olisin utelias tietämään niin ei sillä oikeasti ole merkitystä. Ei tämä vaikuta tulevaisuudessa käytökseeni hääparia kohtaan, en ole niin lapsellinen. Tuskin me heitä tulemme usein tapaamaan, kerran pari vuodessa ehkä kuten tähänkin saakka.
Ap
Joko ap:n mies on tarpeeksi tormistunut soittaakseen ystävälleen ja varmistaakseen, keitä kaikkia kutsu koskee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me unohdettiin laittaa yhteen hääkutsuun avecin nimi. Oli ihan silkka unohdus ja hävetti kovasti, kun selvisi. Onneksi kuitenkin kysyivät suoraan niin selvisi asia. Olisiko sunkin kohdalla käynyt vaan moka? Niitä kutsuja kun tulee kirjoitettua vino pino. Omalla kohdalla pääsi unohtumaan, kun piti vielä tarkistaa avecin nimi, että varmasti tulee oikein ja sittenhän se jäi kokonaan laittamatta ja kuoret vietyä postiin.
Ei voi olla tuosta kyse, koska sen lisäksi että kuoressa on vain mieheni nimi, käsinkirjoitetussa kutsussa puhutellaan miestäni etunimellä ja yksikkömuodossa ("toivomme että sinä pääset tulemaan" :(
Ap
Ai suomeksi? Niidenhän piti olla kaikki ruotsinkielisiä. Miksi kutsu olisi ollut suomeksi?

Kutsu oli ruotsiksi, käänsin tätä tarkoitusta varten suomeksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on jatkunut ällistyttävän pitkään :) Valitettavasti minulla ei ole antaa uutta tietoa, sillä en antanut miehen kysellä kutsun perään. Mies on paljon enemmän pahoillaan kuin minä, eikä hänkään keksi mitään syytä miksi minä en olisi tervetullut. Hän ei halua mennä ilman minua, sillä kaikki muut ovat siellä pareina ja hän sitten yksin. Pitää ajatusta älyttömänä. Niin kyllä pitäisin itsekin hänen asemassaan. En ole keksinyt mitään uusia arveluita, miksi minua ei ole kutsuttu, mutta vaikka olisin utelias tietämään niin ei sillä oikeasti ole merkitystä. Ei tämä vaikuta tulevaisuudessa käytökseeni hääparia kohtaan, en ole niin lapsellinen. Tuskin me heitä tulemme usein tapaamaan, kerran pari vuodessa ehkä kuten tähänkin saakka.
Ap
Aiotteko onnitella?
Minä tekisin niin, että lähettäisin yhdessä onnittelukortin, johon tulisi kiva teksti, ihan lämminhenkinen ja muutamin sydämellisin lausein toivottaisitte onnea. Ja molempien omakätiset nimikirjoitukset.
Sitten erillisenä paperiarkkina kortin väliin miehesi ilmoitus, ettei hän valitettavasti pääse saapumaan häihin. Ja hänen allekirjoituksensa.
Ei mitään suoraa kysymystä alkuperäistä aihetta koskien jne. mutta ehkä viisas osaa lukea rivien välistä hieman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on jatkunut ällistyttävän pitkään :) Valitettavasti minulla ei ole antaa uutta tietoa, sillä en antanut miehen kysellä kutsun perään. Mies on paljon enemmän pahoillaan kuin minä, eikä hänkään keksi mitään syytä miksi minä en olisi tervetullut. Hän ei halua mennä ilman minua, sillä kaikki muut ovat siellä pareina ja hän sitten yksin. Pitää ajatusta älyttömänä. Niin kyllä pitäisin itsekin hänen asemassaan. En ole keksinyt mitään uusia arveluita, miksi minua ei ole kutsuttu, mutta vaikka olisin utelias tietämään niin ei sillä oikeasti ole merkitystä. Ei tämä vaikuta tulevaisuudessa käytökseeni hääparia kohtaan, en ole niin lapsellinen. Tuskin me heitä tulemme usein tapaamaan, kerran pari vuodessa ehkä kuten tähänkin saakka.
Ap
Aiotteko onnitella?
Minä tekisin niin, että lähettäisin yhdessä onnittelukortin, johon tulisi kiva teksti, ihan lämminhenkinen ja muutamin sydämellisin lausein toivottaisitte onnea. Ja molempien omakätiset nimikirjoitukset.Sitten erillisenä paperiarkkina kortin väliin miehesi ilmoitus, ettei hän valitettavasti pääse saapumaan häihin. Ja hänen allekirjoituksensa.
Ei mitään suoraa kysymystä alkuperäistä aihetta koskien jne. mutta ehkä viisas osaa lukea rivien välistä hieman.
No jos mies ei mene juhliin, niin jollain lailla häät pitää noteerata siitä huolimatta, vaikka sitten kortilla. Ei olisi oikein, että mies jättäisi kokonaan huomiotta pitkäaikaisen ystävän naimisiinmenon. Katsotaan, mitä keksitään...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on jatkunut ällistyttävän pitkään :) Valitettavasti minulla ei ole antaa uutta tietoa, sillä en antanut miehen kysellä kutsun perään. Mies on paljon enemmän pahoillaan kuin minä, eikä hänkään keksi mitään syytä miksi minä en olisi tervetullut. Hän ei halua mennä ilman minua, sillä kaikki muut ovat siellä pareina ja hän sitten yksin. Pitää ajatusta älyttömänä. Niin kyllä pitäisin itsekin hänen asemassaan. En ole keksinyt mitään uusia arveluita, miksi minua ei ole kutsuttu, mutta vaikka olisin utelias tietämään niin ei sillä oikeasti ole merkitystä. Ei tämä vaikuta tulevaisuudessa käytökseeni hääparia kohtaan, en ole niin lapsellinen. Tuskin me heitä tulemme usein tapaamaan, kerran pari vuodessa ehkä kuten tähänkin saakka.
Ap
Mahtavaa, että sun mies tykkää susta niin, että haluaisi sinut mukaan. Ja että on pahoillaan, että sua ei kutsuttu. Oikeasti tuo on loukkaus miehen parivalintaa kohtaan. Haluavat näyttää hänelle, että piireistä on paree valita. HÖH - pärjäätte ilman häitäkin. Yksi oma viikonloppu kesällä enemmän.
Laittakaa kortti ja pieni lahja teiltä molemmilta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on jatkunut ällistyttävän pitkään :) Valitettavasti minulla ei ole antaa uutta tietoa, sillä en antanut miehen kysellä kutsun perään. Mies on paljon enemmän pahoillaan kuin minä, eikä hänkään keksi mitään syytä miksi minä en olisi tervetullut. Hän ei halua mennä ilman minua, sillä kaikki muut ovat siellä pareina ja hän sitten yksin. Pitää ajatusta älyttömänä. Niin kyllä pitäisin itsekin hänen asemassaan. En ole keksinyt mitään uusia arveluita, miksi minua ei ole kutsuttu, mutta vaikka olisin utelias tietämään niin ei sillä oikeasti ole merkitystä. Ei tämä vaikuta tulevaisuudessa käytökseeni hääparia kohtaan, en ole niin lapsellinen. Tuskin me heitä tulemme usein tapaamaan, kerran pari vuodessa ehkä kuten tähänkin saakka.
Ap
Nro 375 (tai jotain) kommentoi aapeelle; että aikuinen ihminen viitsii... Ensinnäkin et voi olla satavarma että KAIKKI muut on häissä parina kun ET antanut miehen kysyä että mikä meininki... Kuulostaa kuin synttärikutsupeli tarhaikäisillä. Jaxuhali.
Jos soitan a, b, c, d, e, f, g, h, i ja j:lle eli meidän vanhalle vakioporukalle ja kysyn, onko heidän puolisotkin kutsuttu k:n ja l:n häihin ja vastaus on, että on kutsuttu, niin kyllähän minä silloin satavarmasti tiedän, että meidän vakioporukastamme olen ainoa, joka on saanut kutsun yksin. Ei ole mitään rakettitiedettä.

Ap alkuviesteissään: "Osaatko lukea? Mieheni ei ole puhunut sulhaselle, vaan kysynyt kavereiltaan ovatko he menossa pariskuntana. En ole noita puheluita kuullut / viestejä lukenut, joten tarkemmin en osaa asiasta kertoa. "
Eli aikuisten oikeesti, joten et tiedä satavarmasti mitään! Aikuiset ihmiset myös selvittävät asioita kommunikaatiolla ilman ihmesäätöjä. Mut tää on niin tätä, tämän vuoksi lähdin naisvaltaiselle alalta pois kun miltei joka päivä saatiin h****nmoinen mekkala asiasta joka olisi selvinnyt ekalla minuutilla kun A olisi kysynyt suoraan B:ltä että mitä tarkoitit. Sen sijaan A puhui C:lle, D:lle ja E:lle joka soitti toisen osaston F:lle joka puhui kolmannen osaston G:lle, jonka esimies soitti huolestuneena A:n pomolle tai työsuojeluvaltuutetulle tai terkkarille ja loppujen lopuksi selviää että B on tehnyt täysin harmitonta vahingossa jotain joka on koko ketjussa muuttunut majesteettirikokseksi.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on jatkunut ällistyttävän pitkään :) Valitettavasti minulla ei ole antaa uutta tietoa, sillä en antanut miehen kysellä kutsun perään. Mies on paljon enemmän pahoillaan kuin minä, eikä hänkään keksi mitään syytä miksi minä en olisi tervetullut. Hän ei halua mennä ilman minua, sillä kaikki muut ovat siellä pareina ja hän sitten yksin. Pitää ajatusta älyttömänä. Niin kyllä pitäisin itsekin hänen asemassaan. En ole keksinyt mitään uusia arveluita, miksi minua ei ole kutsuttu, mutta vaikka olisin utelias tietämään niin ei sillä oikeasti ole merkitystä. Ei tämä vaikuta tulevaisuudessa käytökseeni hääparia kohtaan, en ole niin lapsellinen. Tuskin me heitä tulemme usein tapaamaan, kerran pari vuodessa ehkä kuten tähänkin saakka.
Ap
Mahtava mies sulla ap! Pitäkää omaa kivaa sinä päivänä.
Ap alussa mulla oli kyllä myötätuntoa sulle, mut en enää ymmärrä miksi aikuinen ihminen ei voi vaan kysyä reilusti, et onko kutsu tosiaan vaan yhdelle ja jos näin on, niin reippaasti sanoa, että jos näin on niin kiitämme kutsusta, mutta jätämme välistä. Ja jos sinua jännittää liikaa, annat sen miehen hoitaa homman. Vaikka kuinka jännittäisi ja pelkäisit vaikutelmaa et ruinaat kutsua, on todella kurjaa jos miehesi ei juhli vanhan ystävänsä häitä, koska sinua nolostuttaa pyytää tarkennusta.
Sillä se voi oikeasti kyseessä olla erehdys. Kun itsekin menin naimisiin ja vaikka kuinka tankkasin tekstiä, niitä painovirhe paholaisia silti pääsi sekaan ja jos olisin vielä kiireellä tehnyt, niin virheitä olisi ollut tuhat enemmän.
Älä käsitä väärin, jos oikeasti kiinteässä parisuhteessa olevan puoliso jätettäisiin kutsumatta tarkoituksella, on hääpari törkimyksiä ja sinun ei tule hävetä kysyessäsi asiaa. Kyllä me tarkkaan laskettiin montako vierasta tulisi kun hääpaikkaa varattiin ja se valittiin sen perusteella, jotta kaikki mahtuu. Ja kyllä niitä vieraita rajoitettiin kun tota sukua löytyy minulla kuin kanipesueesta, mutta todellakaan yhtäkään puolisoa ei jätetty kutsumatta tilanpuutteen takia.
Eli nyt ihan aikuisen oikeasti, rohkeasti vaan selvitätte asian.
Eihän tässä nyt ventovieraan tunteita välttämättä ajatellakaan, vaan ystävän. Ystävä mahdollisesti loukkaantuu niin, ettei saavu ollenkaan häihin. Ja koston kierre on valmis. Seuraavaksi ystävä menee "ventovieraan" kanssa naimisiin, ja loppu onkin sitten historiaa.