Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miehen tutkijan ura+perhe
17.05.2016 |
En ole tästä viitsinyt avautua minnekään kun on sen verran vaikea aihe minulle ja toisaalta ajatukseni hävettää, en haluaisi kenenkään kuulevan niitä. Olemme kummatkin vajaa kolmekymppisiä, meillä on 2v lapsi ja seuraava suunnitteilla. Kun nelisen vuotta sitten valmistuimme kummatkin, niin mieheni ei saanutkaan alansa töitä vaan päätyi sitten puolen vuoden työnhakujakson jälkeen jatko-opiskelijaksi, oli suorittanut opintonsa hyvin ja hänen alallaan tohtoreilla on ihan hyvä työllisyys yliopistomaailman ulkopuolella. Hän myös suunnitteli etsivänsä töitä alaltaan tässä väikkärin vääntämisen ohessa. Hän kuitenkin innostui odottamaansa enemmän yliopistomaailmasta ja onkin sitä mieltä, että aikoo ehdottomasti tarttua kaavailtuihin post-doc -hommeleihin vaikka hänen vanha diplomityöpaikkansa näyttää vähän vihreää valoa "oikeiden" töiden suhteen. Olen hänestä ylpeä ja akateeminen ura on upea saavutus, tämä on syy miksi en ole kenellekään asiasta puhunut: en halua olla lyttäävä nalkuttajaämmä. Meillä on jo nyt ollut kovin vähän yhteistä aikaa ja lapsikin jopa vähän vierastaa isäänsä joka on joka päivä 10-12 tuntia kotoa pois (asutaan vajaan tunnin matkan päässä yliopistolta), tutkijana hänen työsarkansa olisi vielä suurempi. En osaa ilmaista huoltani, sillä se on mielestäni jotenkin jopa loukkaavaa miestä kohtaan, en tarkoita että hän tai valintansa olisi huono, mutta tuntuu sille etten voi antaa hänelle mahdollisuutta toiseen lapseen (enemmän hänen toiveensa) ja toteuttaa tuo haave...
Kommentit (87)
61/87
|
18.05.2016 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena: millä aloilla olette te tutkijat, jotka ette koe tarvetta tehdä kovasti töitä (siis panostaa sitä perus 8-tuntia päivää enemmän) ettekä vaikuta olevan huolissanne työ- tai rahatilanteestanne?
Itse en tunne nykyään oikeastaan ketään millä alalla jolla näin olisi.
Vielä pari vuotta sitten jollain aloilla kyllä ja kymmenen vuotta sitten useammin (varsinkin jos viitsi pelata organisaatiopolitiikkaa onnistuneesti niin pääsi joskus aika helpolla) mutta kyllä nyt vaikuttaa siltä, että kaikit löysät on otettu ulos. Se on kovaa työtä pienellä palkalla ja suuressa epävarmuudessa nykyään oikeastaan kaikille nykyään kun rahoitus on vaikeutunut koko ajan.
Eli missä oikein olette jos pääsette noin helpolla?
No nythän kilpailu kovenee, eli tulevaisuudesta en tiedä, mutta itse olen pystynyt julkaisemaan paljon ja laadukkaissa tieteellisissä lehdissä ihan tällä 8h/pvä meiningillä (joskus vähemmänkin jos perhe on sitä vaatinut). Olen saanut hyviä apurahoja ja sen kerran kun omaa apurahaa ei ollut niin sain paljon työtarjouksia yliopiston sisällä. Voin rehellisesti sanoa, että olen "menestynyt" tutkijana urani vaiheeseen nähden. Vaikka olen aina priorisoinut lapseni (2 kpl), tosin mieheni on tasaveroinen vanhempi myös. Yliopistolla olen, alaa en viitsi sanoa. Ehkä olen vain onnekas.
Oletko tenure trackilla? Ja oletko jo tehnyt post-docin ulkomailla?
Eli oletko saanut jo professuurin? Miten ulkomailla olo meni perheen näkökulmasta?
En ole ollut ulkomailla eikä minulla ole virkaa eikä tenure trackia (ja olen täysin varautunut siihen, että en saakaan - olin jo ennen leikkauksia). Olen siis väitellyt vasta muutama vuosi sitten ja saanut toisen lapseni tässä post-doc -vaiheessa. Mutta olen kaikilla objektiivisilla kriteereillä pärjännyt poikkeuksellisen hyvin uravaiheeseeni nähden (julkaisuluettelo, saadut apurahat, artikkelit hyvissä lehdissä).
Mun mielestä ulkomailla käymisen merkitystä tutkijan uralle liioitellaan hieman...mutta saa nähdä, olenko eri mieltä 5 vuoden päästä.
Puolisoni on tosiaan saanut vakiviran yliopistolta ihan samalla perhe ensin -meiningillä (ja ihan ansaitusti, hänellä on vielä paljon pitempi ja laadukkaampi julkaisuluettelo. Huolimatta parista hoitovapaavuodesta ja lasten priorisoinnista.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena: millä aloilla olette te tutkijat, jotka ette koe tarvetta tehdä kovasti töitä (siis panostaa sitä perus 8-tuntia päivää enemmän) ettekä vaikuta olevan huolissanne työ- tai rahatilanteestanne?
Itse en tunne nykyään oikeastaan ketään millä alalla jolla näin olisi.
Vielä pari vuotta sitten jollain aloilla kyllä ja kymmenen vuotta sitten useammin (varsinkin jos viitsi pelata organisaatiopolitiikkaa onnistuneesti niin pääsi joskus aika helpolla) mutta kyllä nyt vaikuttaa siltä, että kaikit löysät on otettu ulos. Se on kovaa työtä pienellä palkalla ja suuressa epävarmuudessa nykyään oikeastaan kaikille nykyään kun rahoitus on vaikeutunut koko ajan.
Eli missä oikein olette jos pääsette noin helpolla?
Samaa mietin. Oma mies on eräässä Valtion tutkimuslaitoksessa virassa ja usein tekee illallakin töitä. On myös työmatkoja ja kongresseja jne. Minä hoidan lapsen kokonaan. Palkka on keskipalkka mutta ei niin hyvä että saisimme esim. asuntolainaa, varsinkin kun olen itse työtön. Kyllä se meidän tapauksessamme on niin että mies luo uraa minun kustannuksellani, sillä saa tulla ja mennä kuten haluaa (esim. voi tulla illlalla milloin vain 16-19 välissä riippuen mitkä laskut pyörivät koneella jne). Ei onnistuisi, jos olisin työelämässä itse ja joutuisi lähtemään esim. lasta hakemaan hoidosta. Nyt saa halutessaan upputua työhönsä ja voi unohtaa koko kotielämän kun tietää että hoidan lasta kotona, teen ruuat jne.En tiedä, miten sopeutuu, kun joskus ehkä saan taas töitä. En suostu silloin hakemaan ja viemään lasta yksin kuten nyt esim. kerhoon.
Ihmettelen niitä jotka pystyvät tekemään töitä kotona kun lapsi esim. sairaana siellä. Meillä ainakin niin aikuisen huomioon tottunut ettei tulisi mitään. Ja tarvitseehan lapselle laittaa ruokaa, hoitaa, antaa lääkettä jne...
Senioritutkija voi tehdä noita kirjallisia töitä kotoa kuten minä monesti. Kokouksia on ja ulkomaan matkoja mutta itse niihin voi vaikuttaa ja apuja voi löytyä. Yksinhuoltajakin voi olla tutkija, ei kannata nyt liian hankalaksi tutkijan ammattia ajatella. Ei se oma työttömyys taida miehen virasta johtua?
Vierailija kirjoitti:
Samaa tulin vielä sanomaan kuin monet muutkin. Minä ja mieheni olemme molemmat väitelleet ja jatkaneet uraa yliopistolla. Ihan 8h tunnin työpäiviä olemme keskimäärin aina tehneet (satunnaisesti tarvittaessa pitempiä, satunnaisesti myös lyhyempiä). Meillä on 2 lasta. Mä olen ollut kummankin kanssa kotona vajaat 2v, mies reilun vuoden (yli 3v ikäero, joten päällekkäisyyttä hoitovapaissa ei ollut). Tutkijan työ yliopistolla antaa loistavat mahdollisuudet yhdistää perhe ja työ! Vapaat työajat, hyvät mahdollisuudet tehdä töitä kotoa, erilaiset tutkijan työn vaiheet...esim. monesti tutkijan työssä tulee väistämättömiä suvantovaiheita, kun mahdollisuutta kerätä uutta aineisto ei juuri sillä hetkellä ole, ja on jo submitannut kaikesta olemassa olevasta aineistosta kirjoitetut artikkelit (esim. mä olen submitannut artikkeleita kuin hullu ennen kuin olen jäänyt äitiyslomalle -> julkaisuja tulee "itsestään" vaikka olen kotona -> palattuani töihin mulla on näyttöjä ja voin hakea hyvillä mielin uutta rahoitusta kerätäkseni lisää aineistoa).
Ja siis, olemme aina toimineet niin, että työt ovat saaneet joustaa perheen hyväksi. Olemme panostaneet lasten kanssa olemiseen paljon. Mitään 10-12 tuntisia työpäiviä emme todellakaan ole tehneet. Siitä huolimatta meillä on molemmilla pitkä ja laadukas julkaisuluettelo, mies sai joku aika sitten vakituisen opetusviran, ja minä puolestani yhden arvostetuimmista post-doc-rahoituksista Suomessa.
Tunnemme myös paljon tutkijoita eri aloilta, ja lähes kaikki ovat toimineet perhe-elämänsä suhteen kuten me. Eli jokin ap sun miehen suunnitelmissa ei ihan täsmää.
Kiitos sinullekin vastauksesta! Kuten olen monelle jo sanonut, niin muotoilin ajatukseni alkuun väärin, ongelma ei ole tutkimuksen tekeminen vaan se miten mies asian kokee. Vaikka teillä on ollut mahdollisuus joustaa antaa se sama vapaus myös vapauden uppoutua hommiin täysin. Meidän tapauksessa mies on jo ilmaissut halun jälkimmäiseen malliin.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Samaa tulin vielä sanomaan kuin monet muutkin. Minä ja mieheni olemme molemmat väitelleet ja jatkaneet uraa yliopistolla. Ihan 8h tunnin työpäiviä olemme keskimäärin aina tehneet (satunnaisesti tarvittaessa pitempiä, satunnaisesti myös lyhyempiä). Meillä on 2 lasta. Mä olen ollut kummankin kanssa kotona vajaat 2v, mies reilun vuoden (yli 3v ikäero, joten päällekkäisyyttä hoitovapaissa ei ollut). Tutkijan työ yliopistolla antaa loistavat mahdollisuudet yhdistää perhe ja työ! Vapaat työajat, hyvät mahdollisuudet tehdä töitä kotoa, erilaiset tutkijan työn vaiheet...esim. monesti tutkijan työssä tulee väistämättömiä suvantovaiheita, kun mahdollisuutta kerätä uutta aineisto ei juuri sillä hetkellä ole, ja on jo submitannut kaikesta olemassa olevasta aineistosta kirjoitetut artikkelit (esim. mä olen submitannut artikkeleita kuin hullu ennen kuin olen jäänyt äitiyslomalle -> julkaisuja tulee "itsestään" vaikka olen kotona -> palattuani töihin mulla on näyttöjä ja voin hakea hyvillä mielin uutta rahoitusta kerätäkseni lisää aineistoa).
Ja siis, olemme aina toimineet niin, että työt ovat saaneet joustaa perheen hyväksi. Olemme panostaneet lasten kanssa olemiseen paljon. Mitään 10-12 tuntisia työpäiviä emme todellakaan ole tehneet. Siitä huolimatta meillä on molemmilla pitkä ja laadukas julkaisuluettelo, mies sai joku aika sitten vakituisen opetusviran, ja minä puolestani yhden arvostetuimmista post-doc-rahoituksista Suomessa.
Tunnemme myös paljon tutkijoita eri aloilta, ja lähes kaikki ovat toimineet perhe-elämänsä suhteen kuten me. Eli jokin ap sun miehen suunnitelmissa ei ihan täsmää.
Mistä voi saada nykyään vakituisen opetusviran? Yliopistoillahan ei olla enää virkasysteemissä vaan työsuhdeperusteisesti. AMK?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena: millä aloilla olette te tutkijat, jotka ette koe tarvetta tehdä kovasti töitä (siis panostaa sitä perus 8-tuntia päivää enemmän) ettekä vaikuta olevan huolissanne työ- tai rahatilanteestanne?
Itse en tunne nykyään oikeastaan ketään millä alalla jolla näin olisi.
Vielä pari vuotta sitten jollain aloilla kyllä ja kymmenen vuotta sitten useammin (varsinkin jos viitsi pelata organisaatiopolitiikkaa onnistuneesti niin pääsi joskus aika helpolla) mutta kyllä nyt vaikuttaa siltä, että kaikit löysät on otettu ulos. Se on kovaa työtä pienellä palkalla ja suuressa epävarmuudessa nykyään oikeastaan kaikille nykyään kun rahoitus on vaikeutunut koko ajan.
Eli missä oikein olette jos pääsette noin helpolla?
No nythän kilpailu kovenee, eli tulevaisuudesta en tiedä, mutta itse olen pystynyt julkaisemaan paljon ja laadukkaissa tieteellisissä lehdissä ihan tällä 8h/pvä meiningillä (joskus vähemmänkin jos perhe on sitä vaatinut). Olen saanut hyviä apurahoja ja sen kerran kun omaa apurahaa ei ollut niin sain paljon työtarjouksia yliopiston sisällä. Voin rehellisesti sanoa, että olen "menestynyt" tutkijana urani vaiheeseen nähden. Vaikka olen aina priorisoinut lapseni (2 kpl), tosin mieheni on tasaveroinen vanhempi myös. Yliopistolla olen, alaa en viitsi sanoa. Ehkä olen vain onnekas.
Oletko tenure trackilla? Ja oletko jo tehnyt post-docin ulkomailla?
Eli oletko saanut jo professuurin? Miten ulkomailla olo meni perheen näkökulmasta?
En ole ollut ulkomailla eikä minulla ole virkaa eikä tenure trackia (ja olen täysin varautunut siihen, että en saakaan - olin jo ennen leikkauksia). Olen siis väitellyt vasta muutama vuosi sitten ja saanut toisen lapseni tässä post-doc -vaiheessa. Mutta olen kaikilla objektiivisilla kriteereillä pärjännyt poikkeuksellisen hyvin uravaiheeseeni nähden (julkaisuluettelo, saadut apurahat, artikkelit hyvissä lehdissä).
Mun mielestä ulkomailla käymisen merkitystä tutkijan uralle liioitellaan hieman...mutta saa nähdä, olenko eri mieltä 5 vuoden päästä.
Puolisoni on tosiaan saanut vakiviran yliopistolta ihan samalla perhe ensin -meiningillä (ja ihan ansaitusti, hänellä on vielä paljon pitempi ja laadukkaampi julkaisuluettelo. Huolimatta parista hoitovapaavuodesta ja lasten priorisoinnista.)
Kyllä ulkomaille kannattaa mennä. Usein tuota pidetään erittäin tärkeänä asiana. Mutta sekään ei ole mahdotonta perheelliselle, ja kahdelle tutkijalle helpompaa kuin jonkun normi-ihmisen kanssa parisuhteessaolevalle. Lapsille joku aur pair ja paikat samasta/läheisestä yliopistosta. Vaatii hieman sovittelua, mutta tunnen hyvin paljon pariskuntia joilla tämä onnistunut. Monesti lapsille hieno kokemus elää vieraassa maassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa tulin vielä sanomaan kuin monet muutkin. Minä ja mieheni olemme molemmat väitelleet ja jatkaneet uraa yliopistolla. Ihan 8h tunnin työpäiviä olemme keskimäärin aina tehneet (satunnaisesti tarvittaessa pitempiä, satunnaisesti myös lyhyempiä). Meillä on 2 lasta. Mä olen ollut kummankin kanssa kotona vajaat 2v, mies reilun vuoden (yli 3v ikäero, joten päällekkäisyyttä hoitovapaissa ei ollut). Tutkijan työ yliopistolla antaa loistavat mahdollisuudet yhdistää perhe ja työ! Vapaat työajat, hyvät mahdollisuudet tehdä töitä kotoa, erilaiset tutkijan työn vaiheet...esim. monesti tutkijan työssä tulee väistämättömiä suvantovaiheita, kun mahdollisuutta kerätä uutta aineisto ei juuri sillä hetkellä ole, ja on jo submitannut kaikesta olemassa olevasta aineistosta kirjoitetut artikkelit (esim. mä olen submitannut artikkeleita kuin hullu ennen kuin olen jäänyt äitiyslomalle -> julkaisuja tulee "itsestään" vaikka olen kotona -> palattuani töihin mulla on näyttöjä ja voin hakea hyvillä mielin uutta rahoitusta kerätäkseni lisää aineistoa).
Ja siis, olemme aina toimineet niin, että työt ovat saaneet joustaa perheen hyväksi. Olemme panostaneet lasten kanssa olemiseen paljon. Mitään 10-12 tuntisia työpäiviä emme todellakaan ole tehneet. Siitä huolimatta meillä on molemmilla pitkä ja laadukas julkaisuluettelo, mies sai joku aika sitten vakituisen opetusviran, ja minä puolestani yhden arvostetuimmista post-doc-rahoituksista Suomessa.
Tunnemme myös paljon tutkijoita eri aloilta, ja lähes kaikki ovat toimineet perhe-elämänsä suhteen kuten me. Eli jokin ap sun miehen suunnitelmissa ei ihan täsmää.
Mistä voi saada nykyään vakituisen opetusviran? Yliopistoillahan ei olla enää virkasysteemissä vaan työsuhdeperusteisesti. AMK?
Anteeksi, tarkoitin tosiaan toistaiseksi voimassaolevan. Mutta kyseessä virka, jonka lakkauttaminen on hyvin epätodennäköistä (ei toki missään nimessä mahdotonta varsinkaan tänäpäivänä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena: millä aloilla olette te tutkijat, jotka ette koe tarvetta tehdä kovasti töitä (siis panostaa sitä perus 8-tuntia päivää enemmän) ettekä vaikuta olevan huolissanne työ- tai rahatilanteestanne?
Itse en tunne nykyään oikeastaan ketään millä alalla jolla näin olisi.
Vielä pari vuotta sitten jollain aloilla kyllä ja kymmenen vuotta sitten useammin (varsinkin jos viitsi pelata organisaatiopolitiikkaa onnistuneesti niin pääsi joskus aika helpolla) mutta kyllä nyt vaikuttaa siltä, että kaikit löysät on otettu ulos. Se on kovaa työtä pienellä palkalla ja suuressa epävarmuudessa nykyään oikeastaan kaikille nykyään kun rahoitus on vaikeutunut koko ajan.
Eli missä oikein olette jos pääsette noin helpolla?
No nythän kilpailu kovenee, eli tulevaisuudesta en tiedä, mutta itse olen pystynyt julkaisemaan paljon ja laadukkaissa tieteellisissä lehdissä ihan tällä 8h/pvä meiningillä (joskus vähemmänkin jos perhe on sitä vaatinut). Olen saanut hyviä apurahoja ja sen kerran kun omaa apurahaa ei ollut niin sain paljon työtarjouksia yliopiston sisällä. Voin rehellisesti sanoa, että olen "menestynyt" tutkijana urani vaiheeseen nähden. Vaikka olen aina priorisoinut lapseni (2 kpl), tosin mieheni on tasaveroinen vanhempi myös. Yliopistolla olen, alaa en viitsi sanoa. Ehkä olen vain onnekas.
Oletko tenure trackilla? Ja oletko jo tehnyt post-docin ulkomailla?
Eli oletko saanut jo professuurin? Miten ulkomailla olo meni perheen näkökulmasta?
En ole ollut ulkomailla eikä minulla ole virkaa eikä tenure trackia (ja olen täysin varautunut siihen, että en saakaan - olin jo ennen leikkauksia). Olen siis väitellyt vasta muutama vuosi sitten ja saanut toisen lapseni tässä post-doc -vaiheessa. Mutta olen kaikilla objektiivisilla kriteereillä pärjännyt poikkeuksellisen hyvin uravaiheeseeni nähden (julkaisuluettelo, saadut apurahat, artikkelit hyvissä lehdissä).
Mun mielestä ulkomailla käymisen merkitystä tutkijan uralle liioitellaan hieman...mutta saa nähdä, olenko eri mieltä 5 vuoden päästä.
Puolisoni on tosiaan saanut vakiviran yliopistolta ihan samalla perhe ensin -meiningillä (ja ihan ansaitusti, hänellä on vielä paljon pitempi ja laadukkaampi julkaisuluettelo. Huolimatta parista hoitovapaavuodesta ja lasten priorisoinnista.)
Meillä on nykyään pakko olla post -docissa ulkomailla vähintään 2 vuotta ihan perusvaatimuksena tenure trackille pääsemiseksi. Se on perusvaatimus suurimmalla osalla laitoksista.
Ja virkojahan ei enää vuoden 2010 jälkeen ole ollut, joten tenure track -professuurit täytetään työsuhdeperusteisesti vain parin vuoden määräajaksi kunnes ehkä ihan lopussa.
Muuten meillä ei saa olla töissä väittelyn jälkeen paitsi jos pääsee tenure trackille. Mutta siihenkään ei tosiaan saa jatkaa missään nimessä samassa yliopistossa missä on väitellyt ja tosiaan suurin osa laitoksista vaatii sen minimin 2 vuoden ulkomailla olon post -doccina.
Eli meillä nuo ovat ihan perussanelujuttuja yliopiston puolelta minimivaatimuksiksi. Silti on ihan tavallista, että jokaista määräaikaista professuuria hakee sellaisen 400 henkilöä ympäri maailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa tulin vielä sanomaan kuin monet muutkin. Minä ja mieheni olemme molemmat väitelleet ja jatkaneet uraa yliopistolla. Ihan 8h tunnin työpäiviä olemme keskimäärin aina tehneet (satunnaisesti tarvittaessa pitempiä, satunnaisesti myös lyhyempiä). Meillä on 2 lasta. Mä olen ollut kummankin kanssa kotona vajaat 2v, mies reilun vuoden (yli 3v ikäero, joten päällekkäisyyttä hoitovapaissa ei ollut). Tutkijan työ yliopistolla antaa loistavat mahdollisuudet yhdistää perhe ja työ! Vapaat työajat, hyvät mahdollisuudet tehdä töitä kotoa, erilaiset tutkijan työn vaiheet...esim. monesti tutkijan työssä tulee väistämättömiä suvantovaiheita, kun mahdollisuutta kerätä uutta aineisto ei juuri sillä hetkellä ole, ja on jo submitannut kaikesta olemassa olevasta aineistosta kirjoitetut artikkelit (esim. mä olen submitannut artikkeleita kuin hullu ennen kuin olen jäänyt äitiyslomalle -> julkaisuja tulee "itsestään" vaikka olen kotona -> palattuani töihin mulla on näyttöjä ja voin hakea hyvillä mielin uutta rahoitusta kerätäkseni lisää aineistoa).
Ja siis, olemme aina toimineet niin, että työt ovat saaneet joustaa perheen hyväksi. Olemme panostaneet lasten kanssa olemiseen paljon. Mitään 10-12 tuntisia työpäiviä emme todellakaan ole tehneet. Siitä huolimatta meillä on molemmilla pitkä ja laadukas julkaisuluettelo, mies sai joku aika sitten vakituisen opetusviran, ja minä puolestani yhden arvostetuimmista post-doc-rahoituksista Suomessa.
Tunnemme myös paljon tutkijoita eri aloilta, ja lähes kaikki ovat toimineet perhe-elämänsä suhteen kuten me. Eli jokin ap sun miehen suunnitelmissa ei ihan täsmää.
Mistä voi saada nykyään vakituisen opetusviran? Yliopistoillahan ei olla enää virkasysteemissä vaan työsuhdeperusteisesti. AMK?
Anteeksi, tarkoitin tosiaan toistaiseksi voimassaolevan. Mutta kyseessä virka, jonka lakkauttaminen on hyvin epätodennäköistä (ei toki missään nimessä mahdotonta varsinkaan tänäpäivänä).
AMK:ssa on vielä virkasysteemi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena: millä aloilla olette te tutkijat, jotka ette koe tarvetta tehdä kovasti töitä (siis panostaa sitä perus 8-tuntia päivää enemmän) ettekä vaikuta olevan huolissanne työ- tai rahatilanteestanne?
Itse en tunne nykyään oikeastaan ketään millä alalla jolla näin olisi.
Vielä pari vuotta sitten jollain aloilla kyllä ja kymmenen vuotta sitten useammin (varsinkin jos viitsi pelata organisaatiopolitiikkaa onnistuneesti niin pääsi joskus aika helpolla) mutta kyllä nyt vaikuttaa siltä, että kaikit löysät on otettu ulos. Se on kovaa työtä pienellä palkalla ja suuressa epävarmuudessa nykyään oikeastaan kaikille nykyään kun rahoitus on vaikeutunut koko ajan.
Eli missä oikein olette jos pääsette noin helpolla?
No nythän kilpailu kovenee, eli tulevaisuudesta en tiedä, mutta itse olen pystynyt julkaisemaan paljon ja laadukkaissa tieteellisissä lehdissä ihan tällä 8h/pvä meiningillä (joskus vähemmänkin jos perhe on sitä vaatinut). Olen saanut hyviä apurahoja ja sen kerran kun omaa apurahaa ei ollut niin sain paljon työtarjouksia yliopiston sisällä. Voin rehellisesti sanoa, että olen "menestynyt" tutkijana urani vaiheeseen nähden. Vaikka olen aina priorisoinut lapseni (2 kpl), tosin mieheni on tasaveroinen vanhempi myös. Yliopistolla olen, alaa en viitsi sanoa. Ehkä olen vain onnekas.
Oletko tenure trackilla? Ja oletko jo tehnyt post-docin ulkomailla?
Eli oletko saanut jo professuurin? Miten ulkomailla olo meni perheen näkökulmasta?
En ole ollut ulkomailla eikä minulla ole virkaa eikä tenure trackia (ja olen täysin varautunut siihen, että en saakaan - olin jo ennen leikkauksia). Olen siis väitellyt vasta muutama vuosi sitten ja saanut toisen lapseni tässä post-doc -vaiheessa. Mutta olen kaikilla objektiivisilla kriteereillä pärjännyt poikkeuksellisen hyvin uravaiheeseeni nähden (julkaisuluettelo, saadut apurahat, artikkelit hyvissä lehdissä).
Mun mielestä ulkomailla käymisen merkitystä tutkijan uralle liioitellaan hieman...mutta saa nähdä, olenko eri mieltä 5 vuoden päästä.
Puolisoni on tosiaan saanut vakiviran yliopistolta ihan samalla perhe ensin -meiningillä (ja ihan ansaitusti, hänellä on vielä paljon pitempi ja laadukkaampi julkaisuluettelo. Huolimatta parista hoitovapaavuodesta ja lasten priorisoinnista.)
Pystyitkö myös tekemään tohtorintutkinnon neljässä vuodessa? Sekin on meillä nykyään välttämätöntä, vaikka ennen sillä ei ollut niin väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena: millä aloilla olette te tutkijat, jotka ette koe tarvetta tehdä kovasti töitä (siis panostaa sitä perus 8-tuntia päivää enemmän) ettekä vaikuta olevan huolissanne työ- tai rahatilanteestanne?
Itse en tunne nykyään oikeastaan ketään millä alalla jolla näin olisi.
Vielä pari vuotta sitten jollain aloilla kyllä ja kymmenen vuotta sitten useammin (varsinkin jos viitsi pelata organisaatiopolitiikkaa onnistuneesti niin pääsi joskus aika helpolla) mutta kyllä nyt vaikuttaa siltä, että kaikit löysät on otettu ulos. Se on kovaa työtä pienellä palkalla ja suuressa epävarmuudessa nykyään oikeastaan kaikille nykyään kun rahoitus on vaikeutunut koko ajan.
Eli missä oikein olette jos pääsette noin helpolla?
Samaa mietin. Oma mies on eräässä Valtion tutkimuslaitoksessa virassa ja usein tekee illallakin töitä. On myös työmatkoja ja kongresseja jne. Minä hoidan lapsen kokonaan. Palkka on keskipalkka mutta ei niin hyvä että saisimme esim. asuntolainaa, varsinkin kun olen itse työtön. Kyllä se meidän tapauksessamme on niin että mies luo uraa minun kustannuksellani, sillä saa tulla ja mennä kuten haluaa (esim. voi tulla illlalla milloin vain 16-19 välissä riippuen mitkä laskut pyörivät koneella jne). Ei onnistuisi, jos olisin työelämässä itse ja joutuisi lähtemään esim. lasta hakemaan hoidosta. Nyt saa halutessaan upputua työhönsä ja voi unohtaa koko kotielämän kun tietää että hoidan lasta kotona, teen ruuat jne.En tiedä, miten sopeutuu, kun joskus ehkä saan taas töitä. En suostu silloin hakemaan ja viemään lasta yksin kuten nyt esim. kerhoon.
Ihmettelen niitä jotka pystyvät tekemään töitä kotona kun lapsi esim. sairaana siellä. Meillä ainakin niin aikuisen huomioon tottunut ettei tulisi mitään. Ja tarvitseehan lapselle laittaa ruokaa, hoitaa, antaa lääkettä jne...
Senioritutkija voi tehdä noita kirjallisia töitä kotoa kuten minä monesti. Kokouksia on ja ulkomaan matkoja mutta itse niihin voi vaikuttaa ja apuja voi löytyä. Yksinhuoltajakin voi olla tutkija, ei kannata nyt liian hankalaksi tutkijan ammattia ajatella. Ei se oma työttömyys taida miehen virasta johtua?
No ei sinällään, mutta lasta ei ole varaa laittaa hoitoon päivähoitomaksujen takia kun saan vain peruspäivärahaa. Joten kyllä tämä katkeroittaa, toinen tekee uraa ja itse olen jumissa kotona lapsen kanssa. Palkka ja työmäärä ei ihan kohtaa mieheni työssä. Monesti olen miettinyt, että seuraavan työmatkan aikana tyhjennän kämpän ja muutan eri osoitteeseen. Silloin olisi varaa laittaa lapsi hoitoon ja voisin itsekin vaikka opiskella. Kyllä mies saa ainakin meidän tilanteessamme keskittyä täysillä uraansa, ei tarvitse miettiä lapsen hoitoon vientejä tai hakuja. Saa todella uppoutua työhönsä. Itse en hyödy siitä edes kiitoksen vertaa. Jos olisi esim. kovapalkkainen yrityspomo, voisi se vaikuttaa yhteiseen elintasoonkin niin että hoitaisin sovitusti kodin ja lapsen, ja jotenkin ymmärtäisin kun ei olisi rahsasta puutetta että panostaa uraansa. Nyt on miehen uran lisäksi myös huono taloudellinenen tilanne joten näe hommassa järkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika paljon tuntuu tutkijoilla olevan vapaa- aikaa tällä palstalla hengailuun?
T: työtön
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ehkä ei kannata tehdä toista lasta jos se ei ole myös isosti oma haaveesi.Hoito jäisi sinulle,luulen,vaan en tiedä.Vielä ei kai ole kiire,mieti ja katso mihin asiat kehittyy?
Mielessä vaan pyörii että kannattaako kertoa tässä vaiheessa etten välttämättä halua toista lasta jos jatkaa tutkijaksi, varsinkin kun hän voi saada nyt toisen työn? Eikä niin, että pidän asian sisälläni ja sitten joutuu ihmettelemään miksen tehnyt mitään silloin kun hänellä oli vielä mahdollisuus valita toisin.
-Ap
Mikä v. hiiri sä olet? Miksette voi puhua niin ku normaalisti puhutaan? Sanot niin ku asia on. Tuo on kohtuutonta jo nytki ja paska diili ensimmäistä lasta kohtaan. Kaikkea ei voi saada ja tuolla menolla perhe-elämä kärsii pakostikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena: millä aloilla olette te tutkijat, jotka ette koe tarvetta tehdä kovasti töitä (siis panostaa sitä perus 8-tuntia päivää enemmän) ettekä vaikuta olevan huolissanne työ- tai rahatilanteestanne?
Itse en tunne nykyään oikeastaan ketään millä alalla jolla näin olisi.
Vielä pari vuotta sitten jollain aloilla kyllä ja kymmenen vuotta sitten useammin (varsinkin jos viitsi pelata organisaatiopolitiikkaa onnistuneesti niin pääsi joskus aika helpolla) mutta kyllä nyt vaikuttaa siltä, että kaikit löysät on otettu ulos. Se on kovaa työtä pienellä palkalla ja suuressa epävarmuudessa nykyään oikeastaan kaikille nykyään kun rahoitus on vaikeutunut koko ajan.
Eli missä oikein olette jos pääsette noin helpolla?
Samaa mietin. Oma mies on eräässä Valtion tutkimuslaitoksessa virassa ja usein tekee illallakin töitä. On myös työmatkoja ja kongresseja jne. Minä hoidan lapsen kokonaan. Palkka on keskipalkka mutta ei niin hyvä että saisimme esim. asuntolainaa, varsinkin kun olen itse työtön. Kyllä se meidän tapauksessamme on niin että mies luo uraa minun kustannuksellani, sillä saa tulla ja mennä kuten haluaa (esim. voi tulla illlalla milloin vain 16-19 välissä riippuen mitkä laskut pyörivät koneella jne). Ei onnistuisi, jos olisin työelämässä itse ja joutuisi lähtemään esim. lasta hakemaan hoidosta. Nyt saa halutessaan upputua työhönsä ja voi unohtaa koko kotielämän kun tietää että hoidan lasta kotona, teen ruuat jne.En tiedä, miten sopeutuu, kun joskus ehkä saan taas töitä. En suostu silloin hakemaan ja viemään lasta yksin kuten nyt esim. kerhoon.
Ihmettelen niitä jotka pystyvät tekemään töitä kotona kun lapsi esim. sairaana siellä. Meillä ainakin niin aikuisen huomioon tottunut ettei tulisi mitään. Ja tarvitseehan lapselle laittaa ruokaa, hoitaa, antaa lääkettä jne...
Senioritutkija voi tehdä noita kirjallisia töitä kotoa kuten minä monesti. Kokouksia on ja ulkomaan matkoja mutta itse niihin voi vaikuttaa ja apuja voi löytyä. Yksinhuoltajakin voi olla tutkija, ei kannata nyt liian hankalaksi tutkijan ammattia ajatella. Ei se oma työttömyys taida miehen virasta johtua?
No ei sinällään, mutta lasta ei ole varaa laittaa hoitoon päivähoitomaksujen takia kun saan vain peruspäivärahaa. Joten kyllä tämä katkeroittaa, toinen tekee uraa ja itse olen jumissa kotona lapsen kanssa. Palkka ja työmäärä ei ihan kohtaa mieheni työssä. Monesti olen miettinyt, että seuraavan työmatkan aikana tyhjennän kämpän ja muutan eri osoitteeseen. Silloin olisi varaa laittaa lapsi hoitoon ja voisin itsekin vaikka opiskella. Kyllä mies saa ainakin meidän tilanteessamme keskittyä täysillä uraansa, ei tarvitse miettiä lapsen hoitoon vientejä tai hakuja. Saa todella uppoutua työhönsä. Itse en hyödy siitä edes kiitoksen vertaa. Jos olisi esim. kovapalkkainen yrityspomo, voisi se vaikuttaa yhteiseen elintasoonkin niin että hoitaisin sovitusti kodin ja lapsen, ja jotenkin ymmärtäisin kun ei olisi rahsasta puutetta että panostaa uraansa. Nyt on miehen uran lisäksi myös huono taloudellinenen tilanne joten näe hommassa järkeä.
Sä oot kyllä ihme marttyyri! Katkeruuden myönsit jo iteki. Miehelläs ei varmaan oo mitään aavistustakaan mitä ajattelet. Esitätkö sille et kaikki on ok? Mistä näitä marttyyreja oikein tulee?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ehkä ei kannata tehdä toista lasta jos se ei ole myös isosti oma haaveesi.Hoito jäisi sinulle,luulen,vaan en tiedä.Vielä ei kai ole kiire,mieti ja katso mihin asiat kehittyy?
Mielessä vaan pyörii että kannattaako kertoa tässä vaiheessa etten välttämättä halua toista lasta jos jatkaa tutkijaksi, varsinkin kun hän voi saada nyt toisen työn? Eikä niin, että pidän asian sisälläni ja sitten joutuu ihmettelemään miksen tehnyt mitään silloin kun hänellä oli vielä mahdollisuus valita toisin.
-ApMikä v. hiiri sä olet? Miksette voi puhua niin ku normaalisti puhutaan? Sanot niin ku asia on. Tuo on kohtuutonta jo nytki ja paska diili ensimmäistä lasta kohtaan. Kaikkea ei voi saada ja tuolla menolla perhe-elämä kärsii pakostikin.
Kuinka paska tuo diili on? Jos mietitään kaupallista alaa, aika monet tuntemani DIt istuvat jatkuvasti lentokoneessa Kiinaan/USAan ja takaisin. Ei siinä 8 tunnin päiviä tehdä. Samoin duunaripuolella, ovatko rekkakuskit ja merimiehet automaattisesti kehnoja isiä/äitejä? Hieman suhteellisuutta mukaan keskusteluun. Vaimo valittaa kun mies on 10 tunnin päivät pois, 8 tuntia töissä ja 2 menee työmatkoihin. En oikein usko, että tuolla kaupallisella puolella pääsee yhtään vähemmällä. Apn kannattaisi miettiä mikä on hänen tyytymättömyytensä perimmäinen syy, miehen työaika se ei ole.
Musta tuo kuvio vaikuttaa huolestuttavalta. Ymmärrän ap:ta täysin. Jos mies haluaa kaiken ap:n kustannuksella, muttei ole valmis tinkimään omista vaatimuksistaan/ajankäytöstään perheen hyväksi ja ottamaan myös vastuuta vaimonsa jaksamisesta/hyvinvoinnista, niin siitä seuraa muutaman vuoden päästä todella tyytymätön vaimo, joka kokee olevansa umpikujassa ja hakee lopulta eroa...
Ja yllättävää kyllä yh-äitinä lapsen kanssa on monesti jopa helpompaa, kun mennä vaan toisen pillin mukaan. Kokemusta on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena: millä aloilla olette te tutkijat, jotka ette koe tarvetta tehdä kovasti töitä (siis panostaa sitä perus 8-tuntia päivää enemmän) ettekä vaikuta olevan huolissanne työ- tai rahatilanteestanne?
Itse en tunne nykyään oikeastaan ketään millä alalla jolla näin olisi.
Vielä pari vuotta sitten jollain aloilla kyllä ja kymmenen vuotta sitten useammin (varsinkin jos viitsi pelata organisaatiopolitiikkaa onnistuneesti niin pääsi joskus aika helpolla) mutta kyllä nyt vaikuttaa siltä, että kaikit löysät on otettu ulos. Se on kovaa työtä pienellä palkalla ja suuressa epävarmuudessa nykyään oikeastaan kaikille nykyään kun rahoitus on vaikeutunut koko ajan.
Eli missä oikein olette jos pääsette noin helpolla?
Samaa mietin. Oma mies on eräässä Valtion tutkimuslaitoksessa virassa ja usein tekee illallakin töitä. On myös työmatkoja ja kongresseja jne. Minä hoidan lapsen kokonaan. Palkka on keskipalkka mutta ei niin hyvä että saisimme esim. asuntolainaa, varsinkin kun olen itse työtön. Kyllä se meidän tapauksessamme on niin että mies luo uraa minun kustannuksellani, sillä saa tulla ja mennä kuten haluaa (esim. voi tulla illlalla milloin vain 16-19 välissä riippuen mitkä laskut pyörivät koneella jne). Ei onnistuisi, jos olisin työelämässä itse ja joutuisi lähtemään esim. lasta hakemaan hoidosta. Nyt saa halutessaan upputua työhönsä ja voi unohtaa koko kotielämän kun tietää että hoidan lasta kotona, teen ruuat jne.En tiedä, miten sopeutuu, kun joskus ehkä saan taas töitä. En suostu silloin hakemaan ja viemään lasta yksin kuten nyt esim. kerhoon.
Ihmettelen niitä jotka pystyvät tekemään töitä kotona kun lapsi esim. sairaana siellä. Meillä ainakin niin aikuisen huomioon tottunut ettei tulisi mitään. Ja tarvitseehan lapselle laittaa ruokaa, hoitaa, antaa lääkettä jne...
Senioritutkija voi tehdä noita kirjallisia töitä kotoa kuten minä monesti. Kokouksia on ja ulkomaan matkoja mutta itse niihin voi vaikuttaa ja apuja voi löytyä. Yksinhuoltajakin voi olla tutkija, ei kannata nyt liian hankalaksi tutkijan ammattia ajatella. Ei se oma työttömyys taida miehen virasta johtua?
No ei sinällään, mutta lasta ei ole varaa laittaa hoitoon päivähoitomaksujen takia kun saan vain peruspäivärahaa. Joten kyllä tämä katkeroittaa, toinen tekee uraa ja itse olen jumissa kotona lapsen kanssa. Palkka ja työmäärä ei ihan kohtaa mieheni työssä. Monesti olen miettinyt, että seuraavan työmatkan aikana tyhjennän kämpän ja muutan eri osoitteeseen. Silloin olisi varaa laittaa lapsi hoitoon ja voisin itsekin vaikka opiskella. Kyllä mies saa ainakin meidän tilanteessamme keskittyä täysillä uraansa, ei tarvitse miettiä lapsen hoitoon vientejä tai hakuja. Saa todella uppoutua työhönsä. Itse en hyödy siitä edes kiitoksen vertaa. Jos olisi esim. kovapalkkainen yrityspomo, voisi se vaikuttaa yhteiseen elintasoonkin niin että hoitaisin sovitusti kodin ja lapsen, ja jotenkin ymmärtäisin kun ei olisi rahsasta puutetta että panostaa uraansa. Nyt on miehen uran lisäksi myös huono taloudellinenen tilanne joten näe hommassa järkeä.
Sä oot kyllä ihme marttyyri! Katkeruuden myönsit jo iteki. Miehelläs ei varmaan oo mitään aavistustakaan mitä ajattelet. Esitätkö sille et kaikki on ok? Mistä näitä marttyyreja oikein tulee?!
Ei, olen puhunut asiasta monesti. Mies ei vain pysty muuttumaan. On sellainen, joka upoutuu täysillä työhönsä ja tuntee kutsumusta sitä alaansa kohtaan. Tiedemies henkeen ja vereen ja ylpeä siitä. Itsellä oli unelmia ja opiskelin kun tapasimme, mutta jotenkin kun lapsi syntyi, kaikki jäi minun vastuulleni. Mies on edennyt urallaan, minä olen ollut kotona. Olisiko sinulle ok, kun et koskaan tietäisi tuleeko puolisosi kello 16 vai kello 19.00, ehtiikö kädä kaupassa jne? Meillä tilanne on se, että mies saa tulla töistä "fiiliksen" mukaan miten kulloinenkin tilanne vaatii. En voi keksimällä keksiä menoa illaksi, joten en voi esim. vaatia että tule kello 16.00 kun lähden johonkin. Lisäksi harteillani on kaikki kotityöt, ihan kaikki lapsen hankinnoista lähtien.Tunnen olevani yksinhuoltaja, välillä mies käy kotona ja leikkii vähän aikaa lapsen kanssa, syö, käy suihkussa ja menee nukkumaan. Joten kyllä tässä on uhrauduttu miehen uran eteen, enkä tiedä miten muuten tämä loppuu kuin eroamalla?
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena: millä aloilla olette te tutkijat, jotka ette koe tarvetta tehdä kovasti töitä (siis panostaa sitä perus 8-tuntia päivää enemmän) ettekä vaikuta olevan huolissanne työ- tai rahatilanteestanne?
Itse en tunne nykyään oikeastaan ketään millä alalla jolla näin olisi.
Vielä pari vuotta sitten jollain aloilla kyllä ja kymmenen vuotta sitten useammin (varsinkin jos viitsi pelata organisaatiopolitiikkaa onnistuneesti niin pääsi joskus aika helpolla) mutta kyllä nyt vaikuttaa siltä, että kaikit löysät on otettu ulos. Se on kovaa työtä pienellä palkalla ja suuressa epävarmuudessa nykyään oikeastaan kaikille nykyään kun rahoitus on vaikeutunut koko ajan.
Eli missä oikein olette jos pääsette noin helpolla?
Tekniikan alalla. Ja toisinaan menee pitempään ja toisinaan on lyhyempiä päiviä vähän riippuen siitä mitä tekee. Kirjallisuustutkimusta voin tehdä kotona, etäpäivinä ja iltaisin, artikkelin lukemista varten ei tarvitse istua työpöydän ääressä ja kappaleen alan kirjallisuutta nyt lukee vaikka illalla ennen nukkumaanmenoa. Samoin kirjoittamista voi tehdä kotona ja joskus se onkin parempi vaihtoehto, voi keskittyä paremmin kun ei ole koko ajan huonekaveri haluamassa keskustella tai kollegat koputtelemassa ovelle. Mutta uskoisin, että keskimäärin teen sen vajaa 8h työpäivän (poislukien ruokatauon).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena: millä aloilla olette te tutkijat, jotka ette koe tarvetta tehdä kovasti töitä (siis panostaa sitä perus 8-tuntia päivää enemmän) ettekä vaikuta olevan huolissanne työ- tai rahatilanteestanne?
Itse en tunne nykyään oikeastaan ketään millä alalla jolla näin olisi.
Vielä pari vuotta sitten jollain aloilla kyllä ja kymmenen vuotta sitten useammin (varsinkin jos viitsi pelata organisaatiopolitiikkaa onnistuneesti niin pääsi joskus aika helpolla) mutta kyllä nyt vaikuttaa siltä, että kaikit löysät on otettu ulos. Se on kovaa työtä pienellä palkalla ja suuressa epävarmuudessa nykyään oikeastaan kaikille nykyään kun rahoitus on vaikeutunut koko ajan.
Eli missä oikein olette jos pääsette noin helpolla?
Tekniikan alalla. Ja toisinaan menee pitempään ja toisinaan on lyhyempiä päiviä vähän riippuen siitä mitä tekee. Kirjallisuustutkimusta voin tehdä kotona, etäpäivinä ja iltaisin, artikkelin lukemista varten ei tarvitse istua työpöydän ääressä ja kappaleen alan kirjallisuutta nyt lukee vaikka illalla ennen nukkumaanmenoa. Samoin kirjoittamista voi tehdä kotona ja joskus se onkin parempi vaihtoehto, voi keskittyä paremmin kun ei ole koko ajan huonekaveri haluamassa keskustella tai kollegat koputtelemassa ovelle. Mutta uskoisin, että keskimäärin teen sen vajaa 8h työpäivän (poislukien ruokatauon).
Olen myös tekniikan puolella ja tällä hetkellä työpäivät on noin 7 tuntisia. Toki juttuja mietiskelen iltaisinkin. Nyt oon ollut kaksi vuotta akatemiatutkijana eli ura mennyt ihan ok.
Alue: Aihe vapaa