Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Synnytykset ei olleet voimaannuttavia, huono omatunto :(
17.05.2016 |
Lähipiirissäni on vain luomuäitejä jotka synnyttäneet ilman lievitystä ja ovat sanoneet että synnytys oli niin voimaannuttavia kokemus. Rehellisesti sanoen minusta synnyttäminen on kamalaa. Ihan hirveä kipu, pelko, alapään repeäminen .. Vauva muljahtaa ulos mutta viedään suoraan teholle. Pyörryttää ja jalat ei kanna ja alapää todella kipeä . Kaikkea muuta kuin ihanaa. Onko muilla ollut sama kokemus, että synnytys ei ollut mikään huippuhetki?
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
En mäkään ymmärrä mitä voimaantuminen tarkoittaa, ainakaan synnytyksen yhteydessä. Se on vain jotain joka on pakko tehdä että saa vauvan ulos ja syliin. Itselläni on ollut tosi tylsät synnytykset, epiduraalilla kivut pois ja ponnistus päälle. Odottelua tuntitolkulla salissa että pääsee ponnistamaan. Ekalla kerralla kesti ponnistus tunnin, nyt tokalla joitain minuutteja. En voimaantunut.
Lisään omaan kommentiini voimaantumisen määritelmän. Jotenkin näin sen itsekin ajattelin enkä löydä yhteyttä synnytykseen. Mielenkiintoista muuten lukea missä tarkoituksessa termi on otettu käyttöön ja nyt sitä pidetään jo yhtenä hyvän synnytyksen kriteerinä. Asia josta podetaan jopa huonoa omatuntoa vaikka näköjään ei tiedetä edes mitä voimaantuminen tarkoittaa. En minäkään tiennyt mutta en tuntenut huonoa omatuntoa siitä etten voimaantunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mäkään ymmärrä mitä voimaantuminen tarkoittaa, ainakaan synnytyksen yhteydessä. Se on vain jotain joka on pakko tehdä että saa vauvan ulos ja syliin. Itselläni on ollut tosi tylsät synnytykset, epiduraalilla kivut pois ja ponnistus päälle. Odottelua tuntitolkulla salissa että pääsee ponnistamaan. Ekalla kerralla kesti ponnistus tunnin, nyt tokalla joitain minuutteja. En voimaantunut.
Lisään omaan kommentiini voimaantumisen määritelmän. Jotenkin näin sen itsekin ajattelin enkä löydä yhteyttä synnytykseen. Mielenkiintoista muuten lukea missä tarkoituksessa termi on otettu käyttöön ja nyt sitä pidetään jo yhtenä hyvän synnytyksen kriteerinä. Asia josta podetaan jopa huonoa omatuntoa vaikka näköjään ei tiedetä edes mitä voimaantuminen tarkoittaa. En minäkään tiennyt mutta en tuntenut huonoa omatuntoa siitä etten voimaantunut.
Ei mulla ainakaan ole kivut ja korotukset lisääntyneet synnytysten jälkeen?
Voimaannuttava on ehkä turhin ja typerin sana, mitä ihmiskunta on historiansa aikana keksinyt. Keksikää parempi.
En ymmärrä, miksi niinkin tavallisesta asiasta kuin synnytys pitäisi jotain "voimaannuttavaa" ja mullistavaa saada. Ihme hömppää nykyään. Mulla on ollut neljä tooooodella tylsää synnytystä, jotka eivät olleet erityisen kamalia, mutta ei kyllä "voimaannuttaneetkaan" :D Sitä lasta minä olen aina odottanut, ihan yks ja sama sille synnytykselle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi niinkin tavallisesta asiasta kuin synnytys pitäisi jotain "voimaannuttavaa" ja mullistavaa saada. Ihme hömppää nykyään. Mulla on ollut neljä tooooodella tylsää synnytystä, jotka eivät olleet erityisen kamalia, mutta ei kyllä "voimaannuttaneetkaan" :D Sitä lasta minä olen aina odottanut, ihan yks ja sama sille synnytykselle!
Et ehkä sanoisi yks ja sama, jos sulla olisi ollut yksikin kamala synnytys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nojoo, itselläni on kolme luomusynnytystä takana (joskaan lääkkeettömyys ei ole ollut oma valinta) ja ihan silkkaa helvettiähän ne ovat olleet. En ymmärrä, miksi synnytyksen pitäisi olla jotenkin voimaannuttava kokemus. Itselleni on ollut se ja sama, kunhan vauvat ovat tulleet ulos terveinä ja minä pysyn suunnilleen kunnossa.
Mä tiedän, että AV:lla ei saa puhua siitä, miten tärkeitä kokemuksia synnytykset voivat olla, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin. Mulla oli ensimmäinen synnytys tosi hirveä kokemus, siinä meni monta asiaa täysin pieleen ja kaikki asiat päätettiin mun yli. Toipuminen vei pitkään, sekä fyysinen että henkinen. En pystynyt edes puhumaan ihmisten kanssa puhelimessa. Toinen synnytys, nopea luomusynnytys, oli nimenomaan voimaannuttava kokemus, koska koin, että olen tässä mukana ja pystyn itse vaikuttaa asioihin. Fyysinen palautuminen oli nopeaa ja mitään henkistä palautumista ei ollut, koska synnytyksestä oli vain hyvä fiilis.
Jos synnytys on ollut ihan hirveä, pitääkö tehdä toinen lapsi että saa yrittää voimaantua? Jos et olisi saanut toista lasta, olisitko pystynyt menemässä elämässä eteenpäin ilman että synnytys olisi kalvanut takaraivossa jatkuvasti? Voiko "huonosta" synnytyksestä toipua muulla tavoin kuin synnyttämällä niin monta kertaa että joku synnytys menee luomusynnytysoppikirjan mukaan? Onko o.k jos joku puhuu mammaporukassa sektiosta voimaannuttavana kokemuksena vai saako silloin vastaukseksi hiljaisuutta / silmien pyörittelyä selkääntaputtelun sijaan?
Itse olen kaukana luomugenrestä; mulle synnytys oli vain vaihe siihen että saan lapset maailmaan. Mutta yritän silti oppia ymmärtämään näitä äitiyteen liittyviä aatesuuntauksia. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nojoo, itselläni on kolme luomusynnytystä takana (joskaan lääkkeettömyys ei ole ollut oma valinta) ja ihan silkkaa helvettiähän ne ovat olleet. En ymmärrä, miksi synnytyksen pitäisi olla jotenkin voimaannuttava kokemus. Itselleni on ollut se ja sama, kunhan vauvat ovat tulleet ulos terveinä ja minä pysyn suunnilleen kunnossa.
Mä tiedän, että AV:lla ei saa puhua siitä, miten tärkeitä kokemuksia synnytykset voivat olla, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin. Mulla oli ensimmäinen synnytys tosi hirveä kokemus, siinä meni monta asiaa täysin pieleen ja kaikki asiat päätettiin mun yli. Toipuminen vei pitkään, sekä fyysinen että henkinen. En pystynyt edes puhumaan ihmisten kanssa puhelimessa. Toinen synnytys, nopea luomusynnytys, oli nimenomaan voimaannuttava kokemus, koska koin, että olen tässä mukana ja pystyn itse vaikuttaa asioihin. Fyysinen palautuminen oli nopeaa ja mitään henkistä palautumista ei ollut, koska synnytyksestä oli vain hyvä fiilis.
Jos synnytys on ollut ihan hirveä, pitääkö tehdä toinen lapsi että saa yrittää voimaantua? Jos et olisi saanut toista lasta, olisitko pystynyt menemässä elämässä eteenpäin ilman että synnytys olisi kalvanut takaraivossa jatkuvasti? Voiko "huonosta" synnytyksestä toipua muulla tavoin kuin synnyttämällä niin monta kertaa että joku synnytys menee luomusynnytysoppikirjan mukaan? Onko o.k jos joku puhuu mammaporukassa sektiosta voimaannuttavana kokemuksena vai saako silloin vastaukseksi hiljaisuutta / silmien pyörittelyä selkääntaputtelun sijaan?
Itse olen kaukana luomugenrestä; mulle synnytys oli vain vaihe siihen että saan lapset maailmaan. Mutta yritän silti oppia ymmärtämään näitä äitiyteen liittyviä aatesuuntauksia. :)
Mä en oikein tiedä, mitä mun pitäisi vastata sulle. Ei tunnu siltä, että oikeasti haluaisit keskustella asiasta, vaan lähinnä irvailla sille, mitä sanoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nojoo, itselläni on kolme luomusynnytystä takana (joskaan lääkkeettömyys ei ole ollut oma valinta) ja ihan silkkaa helvettiähän ne ovat olleet. En ymmärrä, miksi synnytyksen pitäisi olla jotenkin voimaannuttava kokemus. Itselleni on ollut se ja sama, kunhan vauvat ovat tulleet ulos terveinä ja minä pysyn suunnilleen kunnossa.
Mä tiedän, että AV:lla ei saa puhua siitä, miten tärkeitä kokemuksia synnytykset voivat olla, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin. Mulla oli ensimmäinen synnytys tosi hirveä kokemus, siinä meni monta asiaa täysin pieleen ja kaikki asiat päätettiin mun yli. Toipuminen vei pitkään, sekä fyysinen että henkinen. En pystynyt edes puhumaan ihmisten kanssa puhelimessa. Toinen synnytys, nopea luomusynnytys, oli nimenomaan voimaannuttava kokemus, koska koin, että olen tässä mukana ja pystyn itse vaikuttaa asioihin. Fyysinen palautuminen oli nopeaa ja mitään henkistä palautumista ei ollut, koska synnytyksestä oli vain hyvä fiilis.
Jos synnytys on ollut ihan hirveä, pitääkö tehdä toinen lapsi että saa yrittää voimaantua? Jos et olisi saanut toista lasta, olisitko pystynyt menemässä elämässä eteenpäin ilman että synnytys olisi kalvanut takaraivossa jatkuvasti? Voiko "huonosta" synnytyksestä toipua muulla tavoin kuin synnyttämällä niin monta kertaa että joku synnytys menee luomusynnytysoppikirjan mukaan? Onko o.k jos joku puhuu mammaporukassa sektiosta voimaannuttavana kokemuksena vai saako silloin vastaukseksi hiljaisuutta / silmien pyörittelyä selkääntaputtelun sijaan?
Itse olen kaukana luomugenrestä; mulle synnytys oli vain vaihe siihen että saan lapset maailmaan. Mutta yritän silti oppia ymmärtämään näitä äitiyteen liittyviä aatesuuntauksia. :)
Mä en oikein tiedä, mitä mun pitäisi vastata sulle. Ei tunnu siltä, että oikeasti haluaisit keskustella asiasta, vaan lähinnä irvailla sille, mitä sanoin.
No vaikka että mitä se voimaantuminen konkreettisesti sulle tarkoittaa? Onko se jonkinlainen revanssi luontoäidin kanssa? Että viimeksi kohtelit mua huonosti mutta nyt mulla oli homma hanskassa? Oliko eka synnytys sulle jonkinlainen trauma josta tervehdyit uudella synnytyksellä?
Toisekseen mua kiinnostaa tuo voimaantumis-termin käyttö synnytyksen yhteydessä. Saako sillä kuvata vain luomusynnytyksiä vai saako se olla myös esim. sektio? Tai saako voimaannuttava synnytys olla sellainen jossa on käytetty kivunlievitystä jos edellinen, kauhea kokemus on sellainen missä kipua ei lievitetty syystä tai toisesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla tulee aina näistä raskauksillaan, synnytyksillään ja imetyksillään pätevistä äideistä mieleen, että heillä ei oikein rahkeet riitä muuhun. Ei ole tullut menestystä muilla elämänaloilla, niin pitää sitten päteä asioilla, jotka eivät mitenlään ole omaa ansiota. On jotenkin vaikea ottaa tällaisia ihmisiä vakavasti, kun lähinnä käy sääliksi. En usko, että itseensä tyytyväisten ihmisten tarvitsee korottaa itseään jalustalle sillä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on vain luomuäitejä jotka synnyttäneet ilman lievitystä ja ovat sanoneet että synnytys oli niin voimaannuttavia kokemus. Rehellisesti sanoen minusta synnyttäminen on kamalaa. Ihan hirveä kipu, pelko, alapään repeäminen .. Vauva muljahtaa ulos mutta viedään suoraan teholle. Pyörryttää ja jalat ei kanna ja alapää todella kipeä . Kaikkea muuta kuin ihanaa. Onko muilla ollut sama kokemus, että synnytys ei ollut mikään huippuhetki?
Sulla ei ehkä ole ollut tarvetta voimaantumiselle, näillä muilla äideilla taas on ollut. Oleko jutellut heidän kanssaan mistä he kokevat voimaantuneensa? Ennen synnytystä ovat kokeneet jotain epävarmuutta / huonoa itsetuntoa ja nyt tilanne on toinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräs kätilö fiksusti totesi isoon vaatimuslistaan liittyen synnytykseen, että 'Ja minä kun luulin, että te haluatte terveen lapsen.'
Meidän kropat ovat erilaisia; kohdut, lantiot, kehon mittasuhteet, vauvan koot & asennot jne. ihan erilaisia. Yhtä synnytystä ei voi verrata tasa-arvoisena toiseen, eikä kivulla voi kilpailla. Synnytystapa tai -tyyli ei tee kenestäkään sen parempaa tai huonompaa ihmistä tai äitiä. Jo pelkkä ajatus on naiivi.
Jollekin synnytys sattuu olemaan voimaannuttava kokemus, toisella kauhutarina viimehetkellä lääketieteellisesti pelastetusta lapsesta. Se ei riipu naisen kyvyistä. Tiedän myös ihmisen, jolle pahan saurauden läpikäyminen oli lopulta voimaannuttava kokemus.
Elämysmatkailua synnytys ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nojoo, itselläni on kolme luomusynnytystä takana (joskaan lääkkeettömyys ei ole ollut oma valinta) ja ihan silkkaa helvettiähän ne ovat olleet. En ymmärrä, miksi synnytyksen pitäisi olla jotenkin voimaannuttava kokemus. Itselleni on ollut se ja sama, kunhan vauvat ovat tulleet ulos terveinä ja minä pysyn suunnilleen kunnossa.
Mä tiedän, että AV:lla ei saa puhua siitä, miten tärkeitä kokemuksia synnytykset voivat olla, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin. Mulla oli ensimmäinen synnytys tosi hirveä kokemus, siinä meni monta asiaa täysin pieleen ja kaikki asiat päätettiin mun yli. Toipuminen vei pitkään, sekä fyysinen että henkinen. En pystynyt edes puhumaan ihmisten kanssa puhelimessa. Toinen synnytys, nopea luomusynnytys, oli nimenomaan voimaannuttava kokemus, koska koin, että olen tässä mukana ja pystyn itse vaikuttaa asioihin. Fyysinen palautuminen oli nopeaa ja mitään henkistä palautumista ei ollut, koska synnytyksestä oli vain hyvä fiilis.
Jos synnytys on ollut ihan hirveä, pitääkö tehdä toinen lapsi että saa yrittää voimaantua? Jos et olisi saanut toista lasta, olisitko pystynyt menemässä elämässä eteenpäin ilman että synnytys olisi kalvanut takaraivossa jatkuvasti? Voiko "huonosta" synnytyksestä toipua muulla tavoin kuin synnyttämällä niin monta kertaa että joku synnytys menee luomusynnytysoppikirjan mukaan? Onko o.k jos joku puhuu mammaporukassa sektiosta voimaannuttavana kokemuksena vai saako silloin vastaukseksi hiljaisuutta / silmien pyörittelyä selkääntaputtelun sijaan?
Itse olen kaukana luomugenrestä; mulle synnytys oli vain vaihe siihen että saan lapset maailmaan. Mutta yritän silti oppia ymmärtämään näitä äitiyteen liittyviä aatesuuntauksia. :)
Mä en oikein tiedä, mitä mun pitäisi vastata sulle. Ei tunnu siltä, että oikeasti haluaisit keskustella asiasta, vaan lähinnä irvailla sille, mitä sanoin.
No vaikka että mitä se voimaantuminen konkreettisesti sulle tarkoittaa? Onko se jonkinlainen revanssi luontoäidin kanssa? Että viimeksi kohtelit mua huonosti mutta nyt mulla oli homma hanskassa? Oliko eka synnytys sulle jonkinlainen trauma josta tervehdyit uudella synnytyksellä?
Toisekseen mua kiinnostaa tuo voimaantumis-termin käyttö synnytyksen yhteydessä. Saako sillä kuvata vain luomusynnytyksiä vai saako se olla myös esim. sektio? Tai saako voimaannuttava synnytys olla sellainen jossa on käytetty kivunlievitystä jos edellinen, kauhea kokemus on sellainen missä kipua ei lievitetty syystä tai toisesta?
Mä käytin termiä, koska sitä käytettiin tässä avauksessa. En mä usko mihinkään luontoäitiin, uskotko sinä? Mulle se oli sitä, että ensimmäinen synnytys oli hirveä kokemus, josta jäi pitkäksi aikaa sellainen kauhun ja hajoamisen tunne. Se sitten aktivoitui, kun tulin uudelleen raskaaksi. Kävin pelkopolilla, mutta olin synnytykseen asti ihan varma, että ei tämä voi mennä kuin huonosti, varsinkin, kun mulla todettiin streptokikki (kuten ed. synnytyksessä) ja synnytyksen aikana sitten sama tarjonta kuin siinä ensimmäisessä synnytyksessä. Sain kuitenkin siitä huonosta tarjonnasta huolimatta ponnistettua vauvan ulos omin avuin. Oli hieno olo synnytyksen jälkeen ja oli ihan eri eväät lähteä vauvan kanssa kotiin, kun ei tullut niitä kauheita flashbackeja synnytyksestä.
-
Ei mua kiinnosta määritellä, miten ihmiset puhuvat "saavat" puhua synnytyskokemuksistaan. Määrittele sinä, jos kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ajattelin oman synnytykseni olleen oikein hyvä - kunnes juttelin luomuäidin kanssa. Hänestä tuntui esimerkiksi olevan kovin surullista että mun synnytyksessäni oli läsnä lääkäreitä. Minä taas alunperin olin hyvin kiitollinen ja onnellinen siitä, kyseessä kun oli keskoskaksosten riskisynnytys. Kerroin tyytyväisenä myös miten hyvin epiduraali toimi - tääkään ei ollut ilmeisesti hyvä juttu. x) Mä ihan oikeasti jonkin aikaa epäilin että menikö mun synnytykseni jotenkin "pilalle" mutta onneks tulin pian järkiini. Mun toiveena oli saada synnytettyä olosuhteisiin nähden hyvinvoivat vauvat ilman että itse pahemmin traumatisoiden ja tämä toteutui. Luomuäiti arvioi omaa ja näemmä muidenkin synnytyksiä eri tavalla mutta siitähän meidän perheen ei tarvitse pätkääkään välittää. :) Hyvä että hänellä oli ollut omien toiveidensa mukainen synnytys ja tavoitteet siinä täyttyivät.
Vierailija kirjoitti:
Eräs kätilö fiksusti totesi isoon vaatimuslistaan liittyen synnytykseen, että 'Ja minä kun luulin, että te haluatte terveen lapsen.'
Voin kertoa pelkopolin entisenä asiakkaana, että siellä kätilö antaa sellaisen synnytystoivelappusen, joka sitten täytetään. Ja sanoipa kätilö senkin, että on aina hyvä asia, että äiti valmistautuu synnytykseen.
Joo ei. Vaikka mun kaksi synnytystäni meni ihan ok niin en mä mitään voimaantunut. Olin vaan valtavan onnellinen, että selvittiin hengissä ja suunnilleen yhtenä kappaleena. Minä ja vauva. Minusta tuommoset voimaantumispuheet on silkkaa hölynpölyä.
Täysin sekopäinen ajatuskin, että synnytyksen tulisi olla jotenkin voimaannuttavs. Höpönlöpön. Se vie voimat ja niitä sitten hiljakseen lapsivuodeaikana keräillään. Älytöntä, että tuollainen ajatus on lyönyt läpi, käyttäkää omaa järkeänne naiset!
Vierailija kirjoitti:
Täysin sekopäinen ajatuskin, että synnytyksen tulisi olla jotenkin voimaannuttavs. Höpönlöpön. Se vie voimat ja niitä sitten hiljakseen lapsivuodeaikana keräillään. Älytöntä, että tuollainen ajatus on lyönyt läpi, käyttäkää omaa järkeänne naiset!
Mutta entä jos onkin sellainen kokemus, että synnytys nimenomaan antaa energiaa eikä vie voimia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nojoo, itselläni on kolme luomusynnytystä takana (joskaan lääkkeettömyys ei ole ollut oma valinta) ja ihan silkkaa helvettiähän ne ovat olleet. En ymmärrä, miksi synnytyksen pitäisi olla jotenkin voimaannuttava kokemus. Itselleni on ollut se ja sama, kunhan vauvat ovat tulleet ulos terveinä ja minä pysyn suunnilleen kunnossa.
Mä tiedän, että AV:lla ei saa puhua siitä, miten tärkeitä kokemuksia synnytykset voivat olla, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin. Mulla oli ensimmäinen synnytys tosi hirveä kokemus, siinä meni monta asiaa täysin pieleen ja kaikki asiat päätettiin mun yli. Toipuminen vei pitkään, sekä fyysinen että henkinen. En pystynyt edes puhumaan ihmisten kanssa puhelimessa. Toinen synnytys, nopea luomusynnytys, oli nimenomaan voimaannuttava kokemus, koska koin, että olen tässä mukana ja pystyn itse vaikuttaa asioihin. Fyysinen palautuminen oli nopeaa ja mitään henkistä palautumista ei ollut, koska synnytyksestä oli vain hyvä fiilis.
Jos synnytys on ollut ihan hirveä, pitääkö tehdä toinen lapsi että saa yrittää voimaantua? Jos et olisi saanut toista lasta, olisitko pystynyt menemässä elämässä eteenpäin ilman että synnytys olisi kalvanut takaraivossa jatkuvasti? Voiko "huonosta" synnytyksestä toipua muulla tavoin kuin synnyttämällä niin monta kertaa että joku synnytys menee luomusynnytysoppikirjan mukaan? Onko o.k jos joku puhuu mammaporukassa sektiosta voimaannuttavana kokemuksena vai saako silloin vastaukseksi hiljaisuutta / silmien pyörittelyä selkääntaputtelun sijaan?
Itse olen kaukana luomugenrestä; mulle synnytys oli vain vaihe siihen että saan lapset maailmaan. Mutta yritän silti oppia ymmärtämään näitä äitiyteen liittyviä aatesuuntauksia. :)
Mä en oikein tiedä, mitä mun pitäisi vastata sulle. Ei tunnu siltä, että oikeasti haluaisit keskustella asiasta, vaan lähinnä irvailla sille, mitä sanoin.
No vaikka että mitä se voimaantuminen konkreettisesti sulle tarkoittaa? Onko se jonkinlainen revanssi luontoäidin kanssa? Että viimeksi kohtelit mua huonosti mutta nyt mulla oli homma hanskassa? Oliko eka synnytys sulle jonkinlainen trauma josta tervehdyit uudella synnytyksellä?
Toisekseen mua kiinnostaa tuo voimaantumis-termin käyttö synnytyksen yhteydessä. Saako sillä kuvata vain luomusynnytyksiä vai saako se olla myös esim. sektio? Tai saako voimaannuttava synnytys olla sellainen jossa on käytetty kivunlievitystä jos edellinen, kauhea kokemus on sellainen missä kipua ei lievitetty syystä tai toisesta?
Mä käytin termiä, koska sitä käytettiin tässä avauksessa. En mä usko mihinkään luontoäitiin, uskotko sinä? Mulle se oli sitä, että ensimmäinen synnytys oli hirveä kokemus, josta jäi pitkäksi aikaa sellainen kauhun ja hajoamisen tunne. Se sitten aktivoitui, kun tulin uudelleen raskaaksi. Kävin pelkopolilla, mutta olin synnytykseen asti ihan varma, että ei tämä voi mennä kuin huonosti, varsinkin, kun mulla todettiin streptokikki (kuten ed. synnytyksessä) ja synnytyksen aikana sitten sama tarjonta kuin siinä ensimmäisessä synnytyksessä. Sain kuitenkin siitä huonosta tarjonnasta huolimatta ponnistettua vauvan ulos omin avuin. Oli hieno olo synnytyksen jälkeen ja oli ihan eri eväät lähteä vauvan kanssa kotiin, kun ei tullut niitä kauheita flashbackeja synnytyksestä.
-
Ei mua kiinnosta määritellä, miten ihmiset puhuvat "saavat" puhua synnytyskokemuksistaan. Määrittele sinä, jos kiinnostaa.
O.k. Paransiko tämä uusi synnytys siis sitä aiemman synnytyksen "traumaa"?
(Jos jollain luomuäidillä on ajatuksia noihin voimaantumis-termiin liittyviin kysymyksiin, saa vastailla! :) )
Alue: Aihe vapaa
Tuosta kaiken maailman kreppojen enemmän sattumisesta kivuliaan synnytyksen jälkeen pitäisi tehdä oikein tutkimus, ovathan naiset maailman sivu olleet ne, joita sattuu ja kolottaa milloin mihinkin, silti elävät pitempään kuin "terveet" miehet.