Mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivotukset? Kertokaa!

En kyllä ymmärrä tuota perustetta että suhteesta ei lähdetä "jos on on jo yhteistä elämää". Jos oikeesti arvostaa itteään niin suhteeseen ei jää millään verukkeella jos siinä ilmenee henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Näitä täällä listattuja tekoja ei hyvitä mitkään sanat eikä teot. Jos mun mies löis tai kontrollois mua niin en sais kyllä mitenkään itelleni perusteltua sitä miksi jatkaisin suhdetta semmosen ihmisen kaa ja antaisin kohdella itseäni niin.

Onneksi itsellä on ollut seurustelukumppaneita, jotka ovat olleet vain ylpeitä siitä, miten hyvältä näyttää.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ymmärrä tuota perustetta että suhteesta ei lähdetä "jos on on jo yhteistä elämää". Jos oikeesti arvostaa itteään niin suhteeseen ei jää millään verukkeella jos siinä ilmenee henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Näitä täällä listattuja tekoja ei hyvitä mitkään sanat eikä teot. Jos mun mies löis tai kontrollois mua niin en sais kyllä mitenkään itelleni perusteltua sitä miksi jatkaisin suhdetta semmosen ihmisen kaa ja antaisin kohdella itseäni niin.

Naulan kantaan tuo "Jos oikeesti arvostaa itteään". Kun mä aloin seurustella parikymppisenä, itsearvostukseni ei ollut mitenkään erityisen hyvissä kantimissa. Suhteen alussa mies teki parhaansa parantaakseen sitä: kehui taitoja ja jossain määrin ulkonäköäkin (mutta ei paljon, koska näitä kehuja en uskonut, olin mielestäni ruma). Myöhemmässä vaiheessa, kun mustasukkaisuus pääsi esille, tuli vuoroin kehuja, vuoroin moitteita. Jälkeenpäin on helppo huomata kuvio, jossa mies nostaa ja lyttää - en tiedä, tekikö hän tuon vaistomaisesti vai suunnitellusti, mutta mun omanarvontunnostani se ei jättänyt kuin murusia jäljelle. Ja ne muruset olivat hyvin tiukasti miehen käsissä.

Mulla ei olisi ollut mitään rahkeita päästä tilanteesta omin voimin irti, ja suurimpaan osaan läheisistäni mies oli tehnyt erinomaisen vaikutuksen, joten apuja ei ollut luvassa. Ensimmäinen fyysinen hyökkäys oli se, mikä mulla katkaisi kierteen, nimittäin se oli jotain, mihin mä olin kotoa oppinut täyden nollatoleranssin. Ei voi sanoa, että olisin uljaasti eronnut. Mä vain lähdin pakoon, enkä palannut.  -- Tämä nyt näin yksinkertaistettuna, jos koko tarinan kertoisin, pitäisi kirjoittaa kirja.

Esimerkiksi narsistille on tyypillistä, että vuoroin kehutaan ja haukutaan. Ei ole koherenttia ja tasaista toimintaa. Yksi kontrolloinnin muoto, kun itse on epävakaa persoonallisuus. Välillä olet ihana ja välillä huo-ra. Tätä vaihdellaan impulsiivisesti omien mielihalujen mukaan. Sellaisesta kumppanista pitää päästä äkkiä irti.

Vierailija kirjoitti:

5 vuotta yhdessä, yksi lapsi ja yllättäen ihana mies muuttui mustasukkaiseksi sekopääksi, kun laihdutin 40kg sekä värjäsin pitkät luonnonkiharani tulenpunaiseksi. En ollut enää näkymätön ja siitäkös mies löysi aihetta mustiin sukkiin! Päädyimme sitten eroon, kun mies alkoi kellottaa menemisiäni, kieltää tyttöjen illat ja puuttua vaatteisiini .

Kuullostaa NIIN tutulta. Kun alettiin seurustelemaan oltiin kumpikin reippaasti ylipainoisia, itsellä oli about 30 kiloa ylimääräistä ja miehellä ehkä 50. Mies ei koskaan ollut millään tavalla mustasukkainen.

Itseäni alkoi paino rassaamaan ja kun kumpikin vanhemmistani sai kakkostyypin diabetes diagnoosin totesin että jotain on pakko tehdä. Miehen kanssa yhdessä päätettiin pudottaa painoa.

Itsellä ensimmäiset 10 kiloa lähti kahdessa kuukaudessa, seuraavat 10 neljässä ja normaalin painon alapää oli tavoitettu 11 kuukaudessa. Alussa mieheltä lähti nopsaan 8 kiloa, mutta jämähti paikoilleen. Kummasteltiin yhdessä asiaa yhdessä pitkän aikaa, kunnes mies myönsi että töissä ruokatauolla tulee "joskus" poikettua Hesessä ja kahvilla jotain herkkuja tulee maisteltua. 

Siinä vaiheessa kun meikän paino alkoi olla reippaasti alamäessä niin mies alkoi kritisoimaan vaatteita. Kaikki oli liian kireää tai paljastavaa. Häntä kuulemma hävetti jos laitoin topin kun löysä maha iho saattoi vilkkua (eikä koskaan vilkkunut koska ei niin paljoa roiku). Itse tietysti iloitsin kun ensimmäistä kertaa aikuisiällä pystyin ostamaan nättejä muodikkaita vaatteita normihyllystä, ja mies alkoi mutisemaan että kauhea diiva on tullut kun ei enää kelpaa vaatteet Tokmannilta. 

Sitten jossain vaiheessa alkoi kuulustelut että ketä varten oikeasti laihdutin, ei hän suutu, tahtoo vaan tietää vaikka itse perhanan pöljä minun kanssani laihiksen aloitti! 

Pahin oli kuitenkin se, että yhtäkkiä en olisi kenenkään miehen kanssa saanut jutella, kerran humalassa itkuisesti karjuikin että "Kyllä sää mut jätät kun saat jonkun paremman näköisen miehen!"

Jätin miehen kyllä mutta en sen painon takia vaan se älyttömän mustasukkaisuuden ja vainoharhaisuuden takia.

Onnea laihdutuksen ja terveyden puolesta! Toiset pystyvät, toiset eivät.

Itse olen laiheliini ja kokeilin seurustella vakavammin ylipainoisen kanssa. Eihän siitä mitään tullut. Meni oma ruokahalu, kun katsoi vierestä toisen mättämiä määriä ja läskiä.

Hän oli myös mustasukkainen, koska sain sitten huomiota usein muilta. Itsekuria!

Oma kumppanini (mies) oli jatkuvalla laihiksella. Paino ei vaan tippunut. Roskakorin sisältö sen kertoikin. Oli täynnä kaiken maailman keksi, jätski, suklaa ja kinkkupaketteja yön jälkeen, kun nukuin.

Kyllä jaksoin viime vuonna poikaystävän ja omani mustasukkaisuutta katsella molemmilla ne meni yli tai päin pläsiä... Silti ollaan yhdessä nyt 2vuotta eikä olla toistettu samoja virheitä, tai itse en ainakaan jaksa joka asiasta vääntää draamaa. Ehkä ollaan opittu kantapään kautta ei mustasukkaisuus ole tervettä.

Jep, tutuilta nämä jutut kuulostaa. Alkoi sellaisena "Hehheh, ajattelin että olet jonkun muun löytänyt kun kaupassa meni niin pitkään.", meni täysin yli äyräiden ihan huomaamatta.

- Puhelin pirisi työpäivän aikana parikymmentä kertaa, kaikki tauot menivät puhelimessa miehen rauhoitteluun että en ole ketään panemassa, teen vain töitä. 

- Tekstailin jonkun kanssa = petin. Saattoi satunnaisesti ryöstää puhelimen käsistä kesken viestin kirjoittamisen ja laittaa viestin tai soittaa sille ihmiselle jonka kanssa tekstasin varmistaakseen ettei se ole oikeasti joku mies joka on salanimellä puhelimessa. Paras oli kun tietämättäni otti puhelimen ja lähetti viestin ÄIDILLENI jossa kirjoitti jotain tyyliin 'Miten olisit nopeat tänään? ;)'. Selitti että jos kyseessä olisi ollut joku muu kuin äiti niin olisi vastannut erilailla. 

-  Jos leffoissa tai telkkarissa oli joku seksikohtaus hän peitti minun silmäni kuin olisin ollut joku pikkulapsi! Tämän selitys oli että hänestä olisi epämukavaa jos katselisin toista alastonta miestä ja voisin alkaa siksi himoitsemaan tätä. Itse kuitenkin katseli aktiivisesti pornoa että tuota joo.

- Kaikki tahrat olivat spermatahroja. Käsivoidetta paidalla? Spermatahra. Hihassa ruokatahra? Spermatahra. Sukassa märkä kohta? Spermatahra. Housunlahkeessa kuraa? Spermatahra jota on koitettu peitellä. Tiedän että tämä kuullostaa hauskalta, mutta uskokaa pois, kokemuksena ei ole muuta kuin helvetin ahdistavaa.

-  Tarkkaili millaisia alusvaatteita käytän haukan lailla. Jos päällä oli jotain muuta kuin mummokalsarit olin menossa panemaan jotakin muuta.

- Lakanoita en suosiolla vaihtanut muuta kuin silloin kun mies oli kotona, koska muuten oli varma että olin pettänyt. Siltikin saattoi ruveta vainoharhailemaan ja tarkisti onko lakanoissa muita tahroja. Auta armias kun kerran löysi valkoisen karvan (selkeästi eläimen karva) lakanoista vaikka ollaan kumpikin tummatukkaisia.

- Lähti ystäviensä kanssa laivalle, ja minun tietämättäni laittoi ystävänsä tarkkailemaan minua siksi aikaa. Keskellä yötä tuli puhelu että ketä vittu meillä kotona oli, kaveri oli ajanut kerrostalon ohi ja vieraspaikalla oli auto ja meillä ikkunassa valo. Koitin selittää että ei meillä ole ketään ja en tiedä kenellä on isossa kerrostalossa vieras, mutta ei uskonut. Kaveri piti päästää sisälle tarkistamaan ettei siellä ole ketään.

- Pamahti kerran kotiin kesken päivän, ja sanoi että hänelle oli soittanut joku mies joka oli tunnustanut että minulla oli ollut hänen kanssaan suhde. Vakuutti että paras tunnustaa nyt, niin voidaan vielä saada tämä meidän juttumme toimimaan. Olin tietysti ihan pihalla koska en koskaan ollut pettänyt, ja ehkä noin tunnin "Kerros nyt, parempi olo tulee kun tunnustat" höpinän jälkeen myönsi että tämä oli testi.

Suhde alkoi kun olin 18, ja oli ensimmäinen vakava suhteeni. Mies oli 27 ja olin auttamattoman naiivi teini jonka pää oli täynnä Twilight romansseja, joten tyhmänä pysyin suhteessa aivan liian kauan.

Isäni hakkasi ja huoritteli äitiäni koko 20 vuotta kestäneen liiton ajan, raahasi jopa marjapuskasta hakattavaksi kun äidillä oli kuulema ollut kuumat deitit siellä pusikossa, keskellä korpea. Hän oli äitini ensimmäinen ja ainut mies ikinä, itse veteli reissuhommissa huorissa minkä kerkesi. Eli peilasi omaa pettäjän käytöstään äitiin. Kyllä tuon siis jo lapsuudessa oppi, minkälaiseen suhteeseen an ainakaan halua. En vielä tänä päivänäkään ymmärrä, miten naiset alistuu tuollaiseen!

1692 Jatkaa koska unohdin sen paskimman tempun.

Miehellä oli tapana heittää minut ulos kämpästä ties mihin aikaan ties mistä syystä. Yleensä liittyivät juuri näihin pettämisepäilyihin. Eli jos en antanut puhelintani hänelle tarkistettavaksi tai vaatteissa oli tahroja tai mustelma näytti fritsulta lensin ulos ovesta. Kymmeniä kertoja värjöttelin alusvaatteillani rappukäytävässä rukoillen että mies päästää sisälle. Lopulta piilotin talon kellariin pussillisen vaatteita, kengät ja parikymppiä rahaa että kun jouduin ulos kämpästä en paleltuisi ja pääsisin bussilla jonkun luokse.

Mies ei koskaan käynyt käsiksi ja puolustautui sillä aina. Siis kun oli karjumalla ja uhkailemalla saanut minut itkuiseksi kasaksi lattialle sanoi että olen lapsellinen, eihän hän minuun ole edes koskenut.

Ei hitto kun nyt poruttaa näitä kirjoittaessa, en ole ajatellut näitä yksityiskohtia vuosiin.

Tämä oli mahtava kommentti, kiitos siitä. Kyllä meitä menestyviä vajaa nelikymppisiä naisia elää näissä pahoissa liitoissa. Ei haluta rikkoa sitä mitä on saavutettu ( talot, mökit, autot yms) ja lapset haluaa ehjän kodin. Oma sielu ja minuus hajalla, mutta ei ole voimia rikkoa koko perheen ns idylliä. Voi kun olisikin. Mies myös tehnyt selväksi että olen maailman rumin ja tyhmin. Ja kostaa jos lähden. Olen oikeasti ihan nätti akateeminen hyvän uran omaava nainen. Mutta näin luuseri sitten.

Olen elänyt 35 vuotta sairaalloisen mustasukkaisen miehen kanssa. Miksikö? Aluksi en paremmasta tiennyt, olin niin hirveän nuori, naiivi ja kokematon. Sittemmin olin jo alkanut uskoa, että syy on jollain lailla minun: provosoin, käyttäydyn epäilyttävästi, annan tietämättäni vääränlaisia signaaleja, jotain. Olen aina ollut äärimmäisen herkästi syyllistyvää tyyppiä, joten tämä kävi ihan luonnostaan.

Sitten, ihan liian myöhään, kasvoin aikuiseksi ja sanoin, että nyt loppuvat aiheettomat syytökset. Joko mies lopettaa ne, tai minä lopetan niiden kuuntelemisen ja lähden.

Loppuihan se syyttely ja kyttäily kaksi vuotta sitten, mutta koko ajan olen edelleen varuillani ja odotan seuraavaa hyökkäystä... Oikeastaan välillä toivon että se tulisi, niin saisin riuhtaistua itseni irti tästä välitilasta. Miehen paranemiseen en enää kaiken kokemani jälkeen jaksa uskoa, joten välien normalisoitumisesta ei ole toivoa, vaikka mies luuleekin kaiken olevan nyt hyvin.

Miksi tuo sitten rauhoittui? Uskon, että yhtenä syynä on se, että hän nyt työttömäksi jäätyään on minusta taloudellisesti riippuvainen. Huoh, pitäisi vain jaksaa ottaa ja lähteä...

Vierailija kirjoitti:

Pyykkikoppaa mies joskus tonki, ja tuli heiluttelemaan pikkareitani (ihan normi naisten bokserit, jos sillä väliä) naamani eteen ja huusi kenen mällit niissä on sisäpuolella. Räjähdin nauramaan ja sanoin että googleta VALKOVUOTO ja lakkaa tonkimista mun pyykkejä tai alan jättään kakalla pyyhkimättä että saat tutkia paskaraitojakin :D Meni oikeasti googlaamaan ja mumisi vaan itsekseen että "no hyi vittu..."

Ihan hyvä, jos pystyit oikeasti nauramaan tuolle ja onhan se huvittavaa nimettömälle (no pun intended) henkilölle sattuneena. Omalle kohdalle sattuessa ei naurattaisi, lähtisin ja lujaa.

Mulla on yksi tarina mustasukkaisuudesta epäilemisestä, joka siis nyt jaksaa naurattaa.

Satuin joskus löytämään vaimon (väkivaltaisen) exän pari vanhaa kuvaa. Olin laittamassa niitä sivuun, jos vaikka vaimo haluaa jotain nuoruusmuistoja säilyttää, mutta sitten muistin muutaman kuukauden (tai ehkä vuoden takaa) tapauksen, jossa vaimo heitti eksänsä kuvan pois sanoen samalla: "Enpä haluaisi löytää tälläisiä enää..." No, otin tämän muistamani kommentin tosissani ja heitin kuvat pois.

Pari päivää tapauksesta satuin mainitsemaan asiasta, tekemättä siitä sen kummempaa numeroa. Vaimo oli kyllä aika vaitonainen (jonka vasta myöhemmin tajusin)

Seuraavana aamuna olin lähdössä töihin ja vaimo sanoi saaneensa tekstarin tai puhelun (vai kuulinko äänen) Kysyin ihan viattomasti kuka se oli, vaikka olin jo ovella lähdössä. Jotenkin numeron/lähettäjän kaivaminen kesti, mutta en kuitenkaan halunnut lähteä tylysti, ennenkuin toinen ehtii vastata kysymykseeni. En enää muista kuka se oli, mutta sitten lähdin normaalisti töihin.

Illalla tai pari päivää tästä alkoi keskustelu, jossa vaimo melkein itkuisena halusi selvittää miksi olin mustasukkainen eksästään. Olin kyllä aivan puulla päähän lyöty, en muista edes koska oli viimeksi nähty. "Nokun sinä revit ne kuvat ja sitten sinun on välttämätöntä tietää kuka minulle kirjoittaa..."

"Öööö....odotas, revin mitkä kuvat...?"

"Karin, kyllähän sinun olisi pitänyt tietää mennessäsi kanssani naimisiin, että..."

"Hei-hei... Nyt muistan, en repinyt, laitoin vain pois, kun muistin sinun joskus toivoneesi, ettet löytäisi sellaisia kuvia enää. Anteeksi, olisin voinut tietysti antaa ne kuvat sinulle, niin aluksi ajattelin.."

"Ja sitten et voinut aamulla lähteä töihin, ennen kuin tiedät kuka minulle soittaa..."

"No joo, ei se nyt ole merkityksellistä, mutta en minä nyt tosiaankaan ajatellut, että Kari sinulle kirjoittaisi..."

Parasta/pahinta oli, että vaimo oli viimeisillään raskaana, eikä tosiaankaan aikaa tai mahdollisuutta minkäänlaiseen suhteeseen. Jos vaimon epäilyt mustasukkaisuudestani olisivat pitäneet paikkaansa, olisi se ollut mielestäni laadultaan erittäin vainoharhaista ja sairasta mustasukkaisuutta. No, ne meni nyt hormonien piikkiin.

Vierailija kirjoitti:

Jep, tutuilta nämä jutut kuulostaa. Alkoi sellaisena "Hehheh, ajattelin että olet jonkun muun löytänyt kun kaupassa meni niin pitkään.", meni täysin yli äyräiden ihan huomaamatta.

- Puhelin pirisi työpäivän aikana parikymmentä kertaa, kaikki tauot menivät puhelimessa miehen rauhoitteluun että en ole ketään panemassa, teen vain töitä. 

- Tekstailin jonkun kanssa = petin. Saattoi satunnaisesti ryöstää puhelimen käsistä kesken viestin kirjoittamisen ja laittaa viestin tai soittaa sille ihmiselle jonka kanssa tekstasin varmistaakseen ettei se ole oikeasti joku mies joka on salanimellä puhelimessa. Paras oli kun tietämättäni otti puhelimen ja lähetti viestin ÄIDILLENI jossa kirjoitti jotain tyyliin 'Miten olisit nopeat tänään? ;)'. Selitti että jos kyseessä olisi ollut joku muu kuin äiti niin olisi vastannut erilailla. 

-  Jos leffoissa tai telkkarissa oli joku seksikohtaus hän peitti minun silmäni kuin olisin ollut joku pikkulapsi! Tämän selitys oli että hänestä olisi epämukavaa jos katselisin toista alastonta miestä ja voisin alkaa siksi himoitsemaan tätä. Itse kuitenkin katseli aktiivisesti pornoa että tuota joo.

- Kaikki tahrat olivat spermatahroja. Käsivoidetta paidalla? Spermatahra. Hihassa ruokatahra? Spermatahra. Sukassa märkä kohta? Spermatahra. Housunlahkeessa kuraa? Spermatahra jota on koitettu peitellä. Tiedän että tämä kuullostaa hauskalta, mutta uskokaa pois, kokemuksena ei ole muuta kuin helvetin ahdistavaa.

-  Tarkkaili millaisia alusvaatteita käytän haukan lailla. Jos päällä oli jotain muuta kuin mummokalsarit olin menossa panemaan jotakin muuta.

- Lakanoita en suosiolla vaihtanut muuta kuin silloin kun mies oli kotona, koska muuten oli varma että olin pettänyt. Siltikin saattoi ruveta vainoharhailemaan ja tarkisti onko lakanoissa muita tahroja. Auta armias kun kerran löysi valkoisen karvan (selkeästi eläimen karva) lakanoista vaikka ollaan kumpikin tummatukkaisia.

- Lähti ystäviensä kanssa laivalle, ja minun tietämättäni laittoi ystävänsä tarkkailemaan minua siksi aikaa. Keskellä yötä tuli puhelu että ketä vittu meillä kotona oli, kaveri oli ajanut kerrostalon ohi ja vieraspaikalla oli auto ja meillä ikkunassa valo. Koitin selittää että ei meillä ole ketään ja en tiedä kenellä on isossa kerrostalossa vieras, mutta ei uskonut. Kaveri piti päästää sisälle tarkistamaan ettei siellä ole ketään.

- Pamahti kerran kotiin kesken päivän, ja sanoi että hänelle oli soittanut joku mies joka oli tunnustanut että minulla oli ollut hänen kanssaan suhde. Vakuutti että paras tunnustaa nyt, niin voidaan vielä saada tämä meidän juttumme toimimaan. Olin tietysti ihan pihalla koska en koskaan ollut pettänyt, ja ehkä noin tunnin "Kerros nyt, parempi olo tulee kun tunnustat" höpinän jälkeen myönsi että tämä oli testi.

Suhde alkoi kun olin 18, ja oli ensimmäinen vakava suhteeni. Mies oli 27 ja olin auttamattoman naiivi teini jonka pää oli täynnä Twilight romansseja, joten tyhmänä pysyin suhteessa aivan liian kauan.

Toivottavasti pääsit eroon! Aivan sairaan kuuloinen yksilö, joka kantaa kirveen myöhemmin sisälle, ettet varmuudella petä. Kuka noita kasvattaa?

Olen lähinnä järkyttynyt. Se yksi narsistikontrollifriikki jäi mäkeen. Muut miehet ovat elämässä kohdelleet todella hyvin. Siis mitä te olette joutuneet kestämään? Ja miksi? Jos minut heivaisi joku alusvaatteissa ulos asunnosta, olisi rikosilmoitus vetämässä heti ja v*tun kovaa huutoa. Saunan takana on tilaa.

Minä jättäisin sivistymättömän miehen jo siksi, ettei tiedä, mikä on valkovuoto. Se opetetaan viimeistään jo ala-asteella.

Niin tutun kuulosia tarinoita, että oikein hirvittää. Nuorempana haavoittuvana tyttösenä tapasin itseäni muutaman vuoden nuoremman miehen, joka oli IHANA! Kaikkien mielestä täydellisen fiksu ja filmaattinen. Kunnes...

- Jokaista mun liikettä kytättiin ja epäiltiin, eikä sitä yritetty edes piilottaa. Kyseisen miehen auto oli usein parkissa mun parvekkeen alla vissiin vain sen merkiksi, että "I'm watching you...". Tämähän selitettiin sillä, että junalle mennessä auto oli kätevää jättää siihen parkkiin. Totuus valkeni kun sain kerran todella vihasen viestin, että "Tuliko toi vartija sun kämpästä?????". Enkä siis ollut edes kotona.

- Jos en vastannut puhelimeen 15 sek kuluessa, panin jotain toista.

- Mun pukeutumista yritettiin kontrolloida. Mulle mm. ostettiin piikkikorkoja ja verkkosukkiksia. Enkä todellakaan käytä sellasia.

Kaikkea sekavaa tapahtu suhteen alkuaikoina ja miettikää, että silti muutin kyseisen tyypin kanssa saman katon alle. Olin niin hukassa! Yhteenmuuttaessa se helvetti sitten vasta alkokin.

- Aina kun tulin kotiin niin puhelin kollattiin "salaa" kun menin suihkuun.

- En saanu oikeastaan poistua kotoa ilman paskamyrskyä mihinkään muualle kun kouluun. Ja jos poistuin johonkin muualle, jouduin selittään menojani ihan niinku joku rikoksesta tuomittu tekemisiään oikeudessa.

- Mun tietokone kollattiin läpikotasin ja facebookista luettiin kaikki 5 vuotta vanhatkin viestit ja niistähän toki saa myös kivoja raivareita aikaiseksi.

- Mies sai vapaasti käydä kavereiden kanssa viihteellä ja kaulailla tyttöjä kaupungilla. Mutta auttakaas armiasta kun minä halusin kavereiden kanssa käydä ulkona. Se päättyi yleensä siihen, että mut haettiin sieltä baarista tai missä ikinä olinkaan.

- Mut kyydittiin autolla ihan aina joka paikkaan! Ihan vaan sen takia, että voidaan varmistaa mihin mä meen. Aluks sellanen kyydin tarjoaminen oli romanttista, kun ei tajunnu mistä siinä oli kyse.

Näitä tarinoita riittäis.. lopulta kuitenkin pääsin irtautumaan. Se helvetti jatkui kyllä vielä mun poismuuton jälkeenkin. Ja koko ajanhan siis tämä mies kyytsäili myös eksäänsä joka paikkaan ja kävi pelastamassa tämän aina millon mistäkin pulasta (lamppu palanut, ei pääse töistä kotiin...). Arvatkaas mitä olis tapahtunu jos olisin ite ollu yhteydessä eksääni? Tai johonkuhun muuhun mieheen..

Nuorena muutin kauas kotoa miehen luokse, jätin opiskelut ja kaverit. Uudella paikkakunnalla en tuntenut ketään ja näin jälkeen päin ex:n mielestä se varmaan oli hyvä juttu, olinhan aivan yksin, kävin vain töissä ja olin kotona, ei ollut mitään muuta "elämää". Oltiin oltu 6kk yhdessä kun päätin muuttaa omaan asuntoon ja jättää ex:n, ennen eroa löi minua ja se oli viimeinen pisara ja en myöskään kokenut hänen olevan oikea ihminen minulle. En olisi siltikään uskonut ikinä mitä eron jälkeen voi tapahtua, varsinkaan kun olimme tunteneet n. 7kk. Satoja tekstiviestejä päivässä, soittoja esimiehelle, uhkailua, salaa seurailua, kyttäämistä jne. En vastannut yhteenkään puheluun tai viestiin, mutta homma vaan jatkui. Lopuksi joutui istumaan törkeästä pahoinpitelystä ja taponyrityksestä.

Tein virheen ja kerroin lähteväni pois, tiesi jopa uuden asunnon sijainnin. Jos yhtään epäilyttää, että puoliso alkaisi eron jälkeen piinaamaan niin ei ole kuin yksi keino lähteä. Kertomatta asiasta etukäteen yhtään mitään, muuttamalla eri paikkakunnalle, vaihtamalla puhelinnumero jne. Sen opin tuon eron jälkeen. Ja joka rikoksesta poliisi asia. Jos olisin tuon silloin tajunnut niin rikoksien määrä olisi pidempi lista.

Olen käynyt terapiassa tuon asian takia ja en pystysi enää seurustelemaan miehen kanssa, joka yrittää hallita minua. En tule koskaan menemään naimisiin. Nykyinen mies on onneksi kaikkea muuta kuin omistushaluinen tai saraanloisen mustasukkainen. Mutta totta kai nämä aikaisemmat kokemukset vaikuttaa edelleen 10 vuodenkin jälkeen.