Lue keskustelun säännöt.
Mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivotukset? Kertokaa!
15.05.2016 |
Itse voisin kirjoittaa näistä kirjan, jo kahden edellisen suhteen perusteella, mutta arkipäivää oli:
- Kaupasta kuitti miehelle, että näki kellonajan ja pääsi laskemaan paljonko aikaa kului matkaan ja jos edellisenä päivänä olin suoriutunut kaupasta 10 minuuttia nopeammin, niin olin käynyt toisen miehen luona.
- Tekstiviestinä piti lähettää sijainti tai valokuva paikasta missä olin, jos mies joutui lähtemään töiden takia toiseen kaupunkiin.
Kestin tätä kaikkea, koska olin hölmö ja luulin, että todistelemalla mies muuttuu ja alkaa luottamaan. Nyt tiedän, että mustasukkaisuus on sairaus, joka ei parane.
Kertokaa mihin olette nöyrtyneet?
Kommentit (3463)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko asiatonta todeta, että jotain häikkää täytyy olla uhrillakin mentaalipuolella jos jää tuollaiseen tilanteeseen? Ehjä ihminen lähtee välittömästi pois epäterveestä suhteesta. Eikös tämä ole kuitenkin fakta? En hyväksy väkivaltaa missään muodossa mutta aika oudoilta nuo parisuhdecombot vaikuttavat.
Minä olin narsistisessa suhteessa vuosikymmeniä, en tosin tämän ketjun mustasukkaisissa, mutta luulen oman kokemuksen perusteella selityksen olevan tämä:
Mies ei ole kamala koko aikaa, vain hetkittäin. Hän on välillä niiiin ihana, että koko kamaluus unohtuu. Ja hän osaa perustella käyttäytymisensä aukottomasti.
Ja nainen itse on anteeksiantavaa sorttia, joka uskoo hyvään. Ja empaattisena ymmärtää, miksi toinen käyttäytyy niin.Toinen asia on sitten nämä mielivaltaiset suhteet, joss mies on jatkuvasti täysi kusipää. Siinä on sitten toisenlaiset selitykset kuten se, ettei nainen usko ansaitsevansa parempaa.
Ei kukaan mies ole jatkuvasti täysi kusipää. Tilanne on kaikilla muillaki just sama kuin sulla, mies ei ole kamala koko aikaa, vaan hetkittäin. Se just mahdollistaakin tämän suhteeseen jäämisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielipiteeni siitä miksi uhri jää. Yleensä sanotaan että meidän narsistisesti häiriintyneiden TODELLINEN puoli on se Mr. Hyde, joka pysyy piilossa siihen asti että toinen on "koukussa", ja tämä parempi puoli on pelkkä illuusio.
Itselleni molemmat puolet ovat yhtä todellisia, mutta nämä kaksi persoonaa ovat hyvin erillisiä toisistaan. Toinen persoonani on valloittava, haluaa antaa kaikkensa toiselle ja tehdä tämän hyvinvoinnin eteen kaiken, keskittyä toiseen, tuntea hänet läpikotaisin, jakaa hänen surunsa ja parantaa hänet. Minusta tuntuu että tämä keskittyminen saa koukkuun. Mustasukkainen, narstinen ihminen on tekemässä sinusta olemassaolonsa keskusta. Tietysti se imartelee sinua varsinkin jos et ole ikinä kovin paljoa huomiota saanut. Mutta haluan sinun olevan minusta riippuvainen kaikin keinoin ja siksi siinä on myös manipulointia.
Minulla on hyvä psykologinen vainu, minä näen missä kohtaa sinun haavasi ovat, ja käytän niitä. Psyykkisesti terve henkilö ei lankeaisi minun peleihini. Siksi en edes yritä. Usein tällaisissa suhteissa molemmat ovat sekä narsistisia että läheisriippuvia persoonallisuuksia, enemmän tai vähemmän. Tai sitten ollaan tosi nuoria.
Näiden mietteiden jakaminen on osa sovitustyötäni. Jotenkin kaikkea aikaan saamaani pahaa on maksettava.
Vierailija kirjoitti:
Mielipiteeni siitä miksi uhri jää. Yleensä sanotaan että meidän narsistisesti häiriintyneiden TODELLINEN puoli on se Mr. Hyde, joka pysyy piilossa siihen asti että toinen on "koukussa", ja tämä parempi puoli on pelkkä illuusio.
Itselleni molemmat puolet ovat yhtä todellisia, mutta nämä kaksi persoonaa ovat hyvin erillisiä toisistaan. Toinen persoonani on valloittava, haluaa antaa kaikkensa toiselle ja tehdä tämän hyvinvoinnin eteen kaiken, keskittyä toiseen, tuntea hänet läpikotaisin, jakaa hänen surunsa ja parantaa hänet. Minusta tuntuu että tämä keskittyminen saa koukkuun. Mustasukkainen, narstinen ihminen on tekemässä sinusta olemassaolonsa keskusta. Tietysti se imartelee sinua varsinkin jos et ole ikinä kovin paljoa huomiota saanut. Mutta haluan sinun olevan minusta riippuvainen kaikin keinoin ja siksi siinä on myös manipulointia.
Minulla on hyvä psykologinen vainu, minä näen missä kohtaa sinun haavasi ovat, ja käytän niitä. Psyykkisesti terve henkilö ei lankeaisi minun peleihini. Siksi en edes yritä. Usein tällaisissa suhteissa molemmat ovat sekä narsistisia että läheisriippuvia persoonallisuuksia, enemmän tai vähemmän. Tai sitten ollaan tosi nuoria.
Näiden mietteiden jakaminen on osa sovitustyötäni. Jotenkin kaikkea aikaan saamaani pahaa on maksettava.
Mä olin kyllä psyykkisesti iloinen, terve ja normaali nuori nainen ja oletin kaikkien muidenkin ihmisten olevan normaaleita. Ei ollut kokemusta tai tietoa, että tuollaisia voi olla. Meni oikeastaan lähes 10 vuotta ennen kuin sain tietoa narsismista ja persoonallisuushäiriöistä ja sitten alkoivat hälyytyskellot soida. Sitä ennen kuvittelin olevani jotenkin itse epänormaali suhteessa varsinkin, kun miehen sisarukset olivat kuin hän itsekin. Aloin opiskella sosiaalialaa lasten jälkeen ja silloin sain varsinaisen ahaa- elämyksen, että hei, mähän olen varsin normaali ihminen, mutta nuo eivät. Mut oli siihen asti eristetty täysin kavereista. Siihen aikaan tuli netti ja sieltä löysin paljon tietoa.
Onko sulla muuten diagnosoitu narsismi? Mun ex suuttui, kun olin lainannut elokuvan "Kalteva Torni" - Miksiköhän? Sai siis ihan tajuttomat raivarit siitä. En edes tiennyt, millainen leffa, mutta suuttumuksen jälkeen otin selville! Huh huh!
Ajatelkaa nyt, kuinka hellyttävän suloista se on, kun rakastunut mies seisoo tuntikausia sateessa tai pakkasessa odottamassa sinua työpaikkasi ulkopuolella saattaakseen sinun turvallisesti kotiin ja antaakseen iltasuukon ... Kuinka moni meistä tulee edes ajatelleeksi, että tämä on merkki tulossa olevasta perhehelvetistä, sillä mies on oikeasti kyttäämässä, että et lähde vieraitten miesten ( etkä naistenkaan ) mukaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielipiteeni siitä miksi uhri jää. Yleensä sanotaan että meidän narsistisesti häiriintyneiden TODELLINEN puoli on se Mr. Hyde, joka pysyy piilossa siihen asti että toinen on "koukussa", ja tämä parempi puoli on pelkkä illuusio.
Itselleni molemmat puolet ovat yhtä todellisia, mutta nämä kaksi persoonaa ovat hyvin erillisiä toisistaan. Toinen persoonani on valloittava, haluaa antaa kaikkensa toiselle ja tehdä tämän hyvinvoinnin eteen kaiken, keskittyä toiseen, tuntea hänet läpikotaisin, jakaa hänen surunsa ja parantaa hänet. Minusta tuntuu että tämä keskittyminen saa koukkuun. Mustasukkainen, narstinen ihminen on tekemässä sinusta olemassaolonsa keskusta. Tietysti se imartelee sinua varsinkin jos et ole ikinä kovin paljoa huomiota saanut. Mutta haluan sinun olevan minusta riippuvainen kaikin keinoin ja siksi siinä on myös manipulointia.
Minulla on hyvä psykologinen vainu, minä näen missä kohtaa sinun haavasi ovat, ja käytän niitä. Psyykkisesti terve henkilö ei lankeaisi minun peleihini. Siksi en edes yritä. Usein tällaisissa suhteissa molemmat ovat sekä narsistisia että läheisriippuvia persoonallisuuksia, enemmän tai vähemmän. Tai sitten ollaan tosi nuoria.
Näiden mietteiden jakaminen on osa sovitustyötäni. Jotenkin kaikkea aikaan saamaani pahaa on maksettava.
Mä olin kyllä psyykkisesti iloinen, terve ja normaali nuori nainen ja oletin kaikkien muidenkin ihmisten olevan normaaleita. Ei ollut kokemusta tai tietoa, että tuollaisia voi olla. Meni oikeastaan lähes 10 vuotta ennen kuin sain tietoa narsismista ja persoonallisuushäiriöistä ja sitten alkoivat hälyytyskellot soida. Sitä ennen kuvittelin olevani jotenkin itse epänormaali suhteessa varsinkin, kun miehen sisarukset olivat kuin hän itsekin. Aloin opiskella sosiaalialaa lasten jälkeen ja silloin sain varsinaisen ahaa- elämyksen, että hei, mähän olen varsin normaali ihminen, mutta nuo eivät. Mut oli siihen asti eristetty täysin kavereista. Siihen aikaan tuli netti ja sieltä löysin paljon tietoa.
Onko sulla muuten diagnosoitu narsismi? Mun ex suuttui, kun olin lainannut elokuvan "Kalteva Torni" - Miksiköhän? Sai siis ihan tajuttomat raivarit siitä. En edes tiennyt, millainen leffa, mutta suuttumuksen jälkeen otin selville! Huh huh!
Kirjoitin myös: "tai sitten ollaan tosi nuoria."
On minulla diagnoosi. Itselleni oli hämmentävää huomata miten samanlaisia kaikki narsistit ovat, kun kuvittelin aina olevani jotenkin "erityinen". :)
Kalteva torni luultavimmin paljasti liikaa exästäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa nyt, kuinka hellyttävän suloista se on, kun rakastunut mies seisoo tuntikausia sateessa tai pakkasessa odottamassa sinua työpaikkasi ulkopuolella saattaakseen sinun turvallisesti kotiin ja antaakseen iltasuukon ... Kuinka moni meistä tulee edes ajatelleeksi, että tämä on merkki tulossa olevasta perhehelvetistä, sillä mies on oikeasti kyttäämässä, että et lähde vieraitten miesten ( etkä naistenkaan ) mukaan?
Tämä. Ihmiset yleensäkin erottavat romanttisen hellyyden mustasukkaisesta omistushaluisuudesta hämmästyttävän huonosti. Minua ja eksää pidettiin unelmaparina kaveripiirissämme, koska esim. kuljimme aina käsi kädessä (eksä väkisin halusi ja sai mökötyskohtauksen, jos en esim. kaupassa halunnut koko aikaa roikkua toisen kädessä kiinni) ja koska hän huolehti, onko minulla tarpeeksi vaatetta päällä (jotta ei vahingossakaan vilahtaisi liikaa ihoa tai esim. nännit erottuisi paidan alta). Kun erosimme, moni ei ollut uskoa, kun sanoin, että yksi eroon johtaneista syistä oli eksän tarve kontrolloida ja omistaa minut. Heidän mielestään hän oli vain ollut huolehtivainen ja romanttinen minua kohtaan. Asiaan saattoi toki vaikuttaa se, että olimme kaikki tuohon aikaan iältämme parinkympin molemmin puolin eikä sellaista tarkkanäköisyyttä ollut vielä ehtinyt kehittyä monellekaan siinä vaiheessa.
Kuukausi sen jälkeen, kun henkisesti väkivaltainen mieheni oli käynyt kiinni minuun ensimmäisen kerran fyysisesti, telkkarista tuli Julie Roberts -leffa Vihollinen vuoteessasi. Kun sen alussa mies kuvattiin väkivaltaisessa kohtauksessa, mieheni tuhahti halveksivasti, että 'ai tuo on tuollainen'. Hän on myös puhunut paheksuvasti nuoruuden kaveristaan, joka pahoinpiteli tyttöystäväänsä. Ei siis itse lainkaan hahmota käyttäytyvänsä itse mitenkään kyseenalaisesti koskaan.
Luin että väkivaltainen ihminen ei ole sitä ikinä omasta mielestään, hän pitää väkivaltana kaikkea, mitä hän itse ei tee. Esim tönimistä, joa hän ei töni. Lyömistä jos hän ei lyö. Satuttamista jos hän ei satuta. Vammojen aiheuttamista jos hän ei niin tee. Jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli vielä mieleeni.... Kirjoitin jo aikaisemmin, mutta kun luin lisää tarinoita, muistin syövereistä näitä taas tuli.
Exällä oli myös tapana viedä ja hakea töistä. Sitten oli säännöllisesti tätä että aletaan inttämään jostain asiasta, eikä suostu viemään töihin ennen kuin on saanut omasta mielestä oikean vastauksen.
Samoin saattoi valvottaa koko yön ja jankata, jankata, jankata. Ei auttanut mikään vastaus, eikä vaitiolo. Sillä oli valmiiksi mietitty, mitä minun pitää vastata. Yritä siinä sitten epätoivoisesti keksiä "oikea" vastaus.
Sitten oli tätä että missään en saa käydä. Hän saa. En muuten pettänyt, hän petti. Minun vika tietysti, minä hänet siihen ajoin.
Eroon pääsin kokonaan vasta vuoden kuluttua erosta, kun löysi uuden. Kiitos jonnekkin jollekkin, että se helvetti loppui.
Kostoa mietin, mutta ei se mun oloa helpottais. Karma hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa nyt, kuinka hellyttävän suloista se on, kun rakastunut mies seisoo tuntikausia sateessa tai pakkasessa odottamassa sinua työpaikkasi ulkopuolella saattaakseen sinun turvallisesti kotiin ja antaakseen iltasuukon ... Kuinka moni meistä tulee edes ajatelleeksi, että tämä on merkki tulossa olevasta perhehelvetistä, sillä mies on oikeasti kyttäämässä, että et lähde vieraitten miesten ( etkä naistenkaan ) mukaan?
Tämä. Ihmiset yleensäkin erottavat romanttisen hellyyden mustasukkaisesta omistushaluisuudesta hämmästyttävän huonosti. Minua ja eksää pidettiin unelmaparina kaveripiirissämme, koska esim. kuljimme aina käsi kädessä (eksä väkisin halusi ja sai mökötyskohtauksen, jos en esim. kaupassa halunnut koko aikaa roikkua toisen kädessä kiinni) ja koska hän huolehti, onko minulla tarpeeksi vaatetta päällä (jotta ei vahingossakaan vilahtaisi liikaa ihoa tai esim. nännit erottuisi paidan alta). Kun erosimme, moni ei ollut uskoa, kun sanoin, että yksi eroon johtaneista syistä oli eksän tarve kontrolloida ja omistaa minut. Heidän mielestään hän oli vain ollut huolehtivainen ja romanttinen minua kohtaan. Asiaan saattoi toki vaikuttaa se, että olimme kaikki tuohon aikaan iältämme parinkympin molemmin puolin eikä sellaista tarkkanäköisyyttä ollut vielä ehtinyt kehittyä monellekaan siinä vaiheessa.
Flashback... onko muullakin ollut niin, että ulkona kävelessä on Aina pitänyt kävellä käsi kädessä? Pidin sitä aluksi romanttisena, sitten alkoi tuntua vanhempi-lapsi-asetelmalta. Ja aina jos istuimme jossain, niin mies Aina piti minusta kädellään kiinni jollakin lailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eroon pääsin kokonaan vasta vuoden kuluttua erosta, kun löysi uuden. Kiitos jonnekkin jollekkin, että se helvetti loppui.
Kostoa mietin, mutta ei se mun oloa helpottais. Karma hoitaa.
Otin yhteyttä mieheni (ähinnä henkisesti väkivaltainen) exään. Hän arveli, että miehellä ja minulla on varmaan hyvä suhde, koska mies on 'minut tavattuaan rauhoittunut'...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin muuttanut uuteen asuntoon enkä halunnut miehen tietävän missä asun joten poliisit lupasivat pitää häntä kiinni siihen asti että pääsisin kotiini ilman että mies taas näkisi minut jossain tai seuraisi kotiini. Myöhemmin uhkasi yhteisille tutuillemme tulla kirveen kanssa läpi kotiini kunhan löytää asuinpaikkani.
Muutit siis jo seurustellessa uuteen kämppään? Eikö hän koskaan saanu selville uutta osoitettasi? Eikö hän esim. seurannu sua, kun lähdit hänen luotaan?
Lopetin juttumme seinään kun muutin ja jossain sadoista seuranneista viesteistä mies sanoi miten oli pelännyt että kunhan muutan niin hän ei näe mua enää koskaan. Sai tietää uuden kaupunginosan yhteisiltä tutuilta joihin kuvittelin voivani luottaa mutta olivatkin sitten nähtävästi miehen puolella, ja lopulta eräänä sunnuntaina muutama viikko muuttoni jälkeen ovikello soi ja samalla tuli puheluiden ja uhkailujen tulva. Uusi asunto oli kuitenkin ovikoodillisessa kerrostalossa joten se ovella riehuminen ei enää onnistunut niin helposti, kerran katsoin ikkunasta ja hän istui meidän sisäpihalla ja tuijotti asuntooni jne. mutta siitä eteenpäin hän alkoi pikkuhiljaa luovuttamaan. Tosiaan se auton ikkunoiden rikkomisesta syyttäminen josta muistaakseni kerroin jossakin viestissä tapahtui muuton jälkeen kun mies ei vielä tiennyt tarkkaa osoitetta ja ajeli summittaisesti katuja täälläpäin kunnes näki mut kun hain ystävääni bussilta.
Tulipa mieleeni miten siellä entisessä asunnossa aloin loppuaikoina tekemään niin, että kun mies ilmestyi ovelle huutamaan solvauksia, laitoin imurin käyntiin eteiseen. En joutunut siten itse kuulemaan mitä törkyjä sieltä taas tuli eikä mieskään saanut tyydytystä siitä että olisi onnistunut loukkaamaan mua sanoillaan.
Kerran hänen työkoneensa hajosi kadulle asuntoni eteen ja kollegoitaan odotellessa kävi muutaman minuutin välein oveni takana riehumassa. Kun työkaverit sitten tulivat ja he yhdessä ihmettelivät asiaa, huusin parvekkeelta että nytkö et enää tule uhkailemaan ettei kukaan tuttusi näe. Samoihin aikoihin hän päätti mun tekevän nettiin kotipornoklippejä ja kerran ystävän kanssa tennistä pelatessa tuli kasa viestejä, "oon vähän kattonu mitä naiset tekee netissä, hyi vi-tu mikä hu-ra, en haluu koskee suhun enää, pysy kaukana musta". Seksiriippuvaiselta mieheltä joka katsoi pornoa parhaimmillaan tunteja päivässä ja latasi pippelikuviaan alaston suomeen josta harva se päivä löytyi uutta matoa koukkuun...
Nää tarinat ei näemmä kertomalla lopu vaan aina muistaa jotain uutta... :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuli vielä mieleeni.... Kirjoitin jo aikaisemmin, mutta kun luin lisää tarinoita, muistin syövereistä näitä taas tuli.
Exällä oli myös tapana viedä ja hakea töistä. Sitten oli säännöllisesti tätä että aletaan inttämään jostain asiasta, eikä suostu viemään töihin ennen kuin on saanut omasta mielestä oikean vastauksen.
Samoin saattoi valvottaa koko yön ja jankata, jankata, jankata. Ei auttanut mikään vastaus, eikä vaitiolo. Sillä oli valmiiksi mietitty, mitä minun pitää vastata. Yritä siinä sitten epätoivoisesti keksiä "oikea" vastaus.
Sitten oli tätä että missään en saa käydä. Hän saa. En muuten pettänyt, hän petti. Minun vika tietysti, minä hänet siihen ajoin.
Eroon pääsin kokonaan vasta vuoden kuluttua erosta, kun löysi uuden. Kiitos jonnekkin jollekkin, että se helvetti loppui.
Kostoa mietin, mutta ei se mun oloa helpottais. Karma hoitaa.
Tunnistan itseni tästä(kin). Arvatkaapa mistä johtuu, että häirintä loppuu vasta kun uusi löytyy? Meillä ei ole keskusta omassa itsessämme, vaan se on meidän kumppanimme. Se aiheuttaa meille hirvittävää pelkoa ja kipua, koska emme voi mitenkään hallita ja kontrolloida toista täydellisesti, vaikka yritämmekin. Olemme koko ajan tietynlaisen atavistisen kauhun vallassa tästä, koska meillä ei ole minkäänlaista luottamusta toiseen ihmiseen. Exäsi siis siirsi oman keskuksensa sinusta uuteen ihmiseen. Ja kipu ja pelko jatkuu...
Vierailija kirjoitti:
Tuli vielä mieleeni.... Kirjoitin jo aikaisemmin, mutta kun luin lisää tarinoita, muistin syövereistä näitä taas tuli.
Exällä oli myös tapana viedä ja hakea töistä. Sitten oli säännöllisesti tätä että aletaan inttämään jostain asiasta, eikä suostu viemään töihin ennen kuin on saanut omasta mielestä oikean vastauksen.
Samoin saattoi valvottaa koko yön ja jankata, jankata, jankata. Ei auttanut mikään vastaus, eikä vaitiolo. Sillä oli valmiiksi mietitty, mitä minun pitää vastata. Yritä siinä sitten epätoivoisesti keksiä "oikea" vastaus.
Sitten oli tätä että missään en saa käydä. Hän saa. En muuten pettänyt, hän petti. Minun vika tietysti, minä hänet siihen ajoin.
Eroon pääsin kokonaan vasta vuoden kuluttua erosta, kun löysi uuden. Kiitos jonnekkin jollekkin, että se helvetti loppui.
Kostoa mietin, mutta ei se mun oloa helpottais. Karma hoitaa.
Kerroit mun tarinan! Toi yökaudet jankkaaminen oli ehkä raastavinta, sit piti mennä aamulla töihin silmät ristissä ja tiesi että illalla sama pska jatkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulle oikea narsisti: Välitkö oikeasti toisista ihmisistä, vai näetkö heidät vain välineenä seksiin tai muihin omiin tarkoitusperiisi? Miksi sanot haavoiksi ihmisen piirteitä, kuten esim. ystävällisyys tai aito välittäminen? Niihinhän sinä isket, vai miten näet ne haavoina? Testaatko ensin jotenkin? Oletko nainen vai mies?
Oletko se, joka on hakenut apua ja jos niin uskotko parantuvasi? Miten aiot sitten elää, jos paranet?
Onhan kuitenkin tutkittu, että tosi harva narsisti hakee apua, koska kokeei tsensä ylivertaisena, eikä edes halua " taantua" normaalin ihmisen tasolle, ollakseen vaan ns. tavis?
Kerro lisää...meitä uhreja niin kiinnostaisi, mihin tähtäät oikein, varsinkin kun sanotaan, että te haette terapiasta vaan uusia konsteja, kun opitte ihmisen psyykestä lisää..
Olen pahoillani, jos aidosti haluat parantua, mutta kun se on vaan kuulemma niin harvinaista, että melkein tulee mieleen, että olet saanut väärän diagnoosin?
Vierailija kirjoitti:
Kuukausi sen jälkeen, kun henkisesti väkivaltainen mieheni oli käynyt kiinni minuun ensimmäisen kerran fyysisesti, telkkarista tuli Julie Roberts -leffa Vihollinen vuoteessasi.
Vihollinen vuoteessani.
Todella hyvä leffa, kannattaa kaikkien katsoa, jotka ovat olleet tai ovat tällaisessa suhteessa. Siihen saatu vangittua kaikki ne tunteet ja pelot ja ahdistukset. Varsinainen selviytymisleffa, siitä saa voimaa. Huutonetistä löytyy dvd:nä.
Vihollinen vuoteessani
Laura Burneyn (Julia Roberts) elämä vaikuttaa täydelliseltä, mutta katsoja saa vain ihmetellä nuoren vaimon pelokasta ilmettä, kunnes pian selviää, että hänen elämänsä on kaukana täydellisestä. Hänen miehensä Martin (Patrick Bergin) paljastuukin omistuksenhaluiseksi ja väkivaltaiseksi kontrollifriikiksi, mutta päästäkseen pois tämän luota, Lauralle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin lavastaa kuolemansa.
Vierailija kirjoitti:
Onko asiatonta todeta, että jotain häikkää täytyy olla uhrillakin mentaalipuolella jos jää tuollaiseen tilanteeseen? Ehjä ihminen lähtee välittömästi pois epäterveestä suhteesta. Eikös tämä ole kuitenkin fakta? En hyväksy väkivaltaa missään muodossa mutta aika oudoilta nuo parisuhdecombot vaikuttavat.
Epäterveet piirteet tulevat kuvioihin yleensä hiljaa hiipimällä, harvakseen, vähitellen. Onhan tämä tässäkin ketjussa sanottu lukemattomia kertoja, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Missä kohtaa niitä hälyttäviä merkkejä on niin paljon, että tajuaa lähteä, sen rajan vetäminen on kuule vaikeaa.
Aivan ihana, lämmin, ystävällinen kumppani sanoo kerran riidan tiimellyksessä jotain ikävää. Seurustelua on takana tuolloin vuosi. Joko silloin nostat kytkintä? Seuraava kerta voi tulla vuoden päästä, silloin ehkä jotain epämääräistä mustasukkaisuudeksi tulkittavaa kommenttia. Joko nyt on aika lähteä? Puolen vuoden päästä mies haluaa tietää, kuka sinulle viestittelee, ja mököttää, jos et kerro. Kenties tämä on nyt se hetki, kun lähdet? Eikö vielä? Parin kuukauden kuluttua mies pahoittaa mielensä, kun sanot meneväsi ystävien kanssa ulos. Hän kun olisi halunnut mennä kanssasi elokuviin. Nyt sinä otat eron, niinkö?
Ei kai tätä voi ymmärtää, jos sitä ei ole itse kokenut. Tuo siedättäminen on usein niin hienovaraista ja kumppani kaiken muun aikaa niin ihana, turvallinen, hellä ja rakastava, että aika harva osaa kuvietella, mitä on tulossa. Olkoon uhri kuinka terve hyvänsä, kun suhde alkaa.
Vierailija kirjoitti:
Jännä miten samantyyppisiä kokemuksia täältä löytyy. Sairaalloisen mustasukkaisten ihmisten ajatukset ja käytös näkyy noudattavan samaa kaavaa.
Ite tapailin sairasta miestä noin kolmen kuukauden ajan pari vuotta sitten. Hän peitti alussa taitavasti järjettömän omistushalunsa, mutta eipä siinä kahta kuukautta kauempaa mennyt kun totuus alkoi valjeta. Oltiin siis just alotettu opiskelemaan samaa alaa yliopistossa, ja ehkä enemmänkin elämäntilanteen vuoksi ajauduttiin tapailemaan. Käytiin yhdessä bileissä ja luettiin kylki kyljessä samoihin tentteihin. Mutta nyt niitä esimerkkejä:
-Sai raivarin kun sanoin jotain miesnäyttelijää komeaksi. Kiukutteli kauan ja yritti saada minut ymmärtämään miten väärin olen häntä kohtaan käyttäytynyt ja miten paha, arvoton ja ruma olo hänellä nyt onkaan. Meni kauan tajuta ettei hän vitsaillut.
-Ei suostunut tulemaan kanssani baariin, suuttui kun kysyin syytä. Noin tunnin päästä baarissa kaverin kanssa jutellessa tämä kaverini kysyi matalalla äänellä että onko toi se sun deitti joka tuijottaa meitä vihaisena nurkkapöydässä yksin. (Mies vihasi tätä kaveriani yli kaiken, sillä hän on komea ja miehen mukaan ilmiselvästi ihastunut minuun. Ei oikeasti ole.) Lähdin siltä seisomalta raivo kurkussa kotiin. Mies ajoi kännissä autolla perässä. En päästänyt sisään. Laittoi viestejä, joissa selitti hänen rattijuopumuksensa olevan minun syytäni ja että tottakai hänellä on oikeus tulla katsomaan mitä baarissa puuhaan ja kenen kanssa. Toi oven taakse aamulla nallen, kukkia ja suklaata. En ottanut vastaan.
-Baarissa ollessani lähetti valehtelematta aina noin 50-100 tekstaria. Kerran en vastannut 20 minuuttiin, mies katkaisi luokseen unohtuneen hammasharjani (:D) ja pisti isältään saamansa sohvapöydän murusiksi. Jälkeenpäin syytti siitä minua, ja tivasi että mitä nyt sanoo isälleen, kannattaisko vähän miettiä että vastataanko niihin tekstareihin vai ei. Ja minä tyhmä vain nauroin hämmentyneenä.
-Kerran unohdin fb:n auki samalla kun tiskasin. Mies tuli luokseni ja istui häpeilemättä lukemaan chatviestejäni. En huomannut tätä ennenkuin mies alkoi tivata että kuka on Petteri ja miks se kyselee kuulumisia. Sanoin että kaveri on ja sulla on sekunti aikaa lopettaa mun fb:n tihrustaminen. Mies ilmoitti ettei yksikään mies kysele kuulumisia ellei halua olla enemmän kuin kaveri. Seeeeelvä.
-Kun olin ollut baarissa, mies ilmestyi ovelle pimpottelemaan kahdeksan maissa aamulla. Ei ensin suostunut myöntämään mutta lopulta tunnusti tekevänsä niin siksi, että tarkistaa onko mulla siellä muita miehiä. Kun en tietenkään päästänyt sisään, helvetti oli irti ja olin tietenkin pettänyt. Jatkuu seuraavassa viestissä...
Meinaan aina kuolla nauruun, kun luen näistä toopeista jotka syyttelevät muita omista kohelluksistaan. Ajoi itse kännissä ja se oli sinun vikasi? HAHAHAHA! Mitä vittua? Ja pisti pöydän kappaleiksi ja sekin oli sinun vikasi. Mikä se logiikka tuossa takana on?
Mä olin pitkään katkera, että sairas suhde pilasi nuoruusvuoteni. Mutta toisaalta, mä olen vapaa elämään hyvän loppuelämän, toisin kuin se mies, joka on mieleltään vakavasti häiriintynyt. Hän tulee kuolemaan onnettomana, en usko että paranee... koska ei ymmärrä olevansa sairas.
Minä olin nuori, epävarma, kiltti ja sinisilmäinen, hyvästä perheestä.
Se uhrin syyllisyys ja sitä myötä pitkittyvä jääminen johtuu siitäkin, että siinä kohtaa itsestään ihan uusia reaktioita ja tunteita, jotka eivät ole positiivisia. Ja koska alkaa kuvitella olevansa ainakin osasyyllinen, alkaa kuvitella voivansa parantaa tilannetta.