Mies ei ymmärrä erityisherkkyyttäni

Jotkut ihmiset eivät hyväksy että toisilla ihmisillä on negatiivisia tunteita. Ainakin jos he julkeavat ilmaista ne tunteensa jotenkin.

Jännä miten nämä erityisjähmeät eivät olekaan niin vahvoja ja mahtavan ehjiä ihmisiä että kykenisivät hyväksymään toisen ihmisen luonnolliset tunteet.

Ei, järkytytään ja pahoitetaan mieli jos toinen itkee, väsyy, tai ilmaisee olevansa vihainen.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki erityisherkät eivät kilahtele tai ole kykenemättömiä ex-temporetoimintaan.

Vaan miksi joku erityisjäythä ei voi antaa aikaa tällaisen herkän toipua omissa oloissaan kaikessa rauhassa vaan sanoo esim että keskenmenoa ei voi itkeä kolmea päivää, se on keskenmenon käyttöä keppihevosena kun ei ahlua olla reipas ja iloinen ja pakenee "muka"menetyksen taakse?

Millä tavoin tuollainen nainen tekee väärin kun suree menettämäänsä vauvaa? Asiasta ei oman miehen kanssa puhuta, häntä ärsyttää vaimon itku.

Mut joo, parempi olla draamailematta ja siivota kotia ja käydä kaupassa ja tehdä miehelle ruoat ja tuoda kaljat joita juo kun tuijottaa telkkaa illat pitkät. Ja olla hiljaa ettei mies ärsyynny.

Totta, kaikki ei varmaankaan kilahtele ja ole kykenemättömiä ekstempore-tempauksiin. En osaa sanoa, kun tunnen vain kaksi, joista molemmat tekee noin. Ei herkkä itku ja muu tunteilu haittaa, ymmärrän kyllä itkemisen, sen että haluaa olla rauhassa ja ladata akkuja jne. Osaan antaa tilaa ja tehdä silloin omia juttuja. Mutta tuo kaikki muu...

Sinun miehesi kuulostaa kyllä tunnevammaiselta. On ihan normaalia itkeä keskenmenoa, jos lasta toivoo todella kovasti. Tuossa tilanteessa itkee moni tavallisesti herkkäkin.

Vittuuks oot sen kaa, käske lähtee vetää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan tuo erityisherkissä ihmisissä väsyttää, miten muiden pitäisi ymmärtää ja ottaa huomioon heidän erityisherkkyyttään. He eivät ota siitä itse vastuuta, suunnittele elämäänsä niin, ettei väsymyksen tullen kilahtaisi kumppanille täysin. Kumppanin pitäisi kestää ja jaksaa nämä kilahtelut, koska erityisherkkä väsyi liikaa. Se ei ole reilua. Minä ymmärrän totaalisen väsähtämisen ja sen, ettei silloin vaan hermot pidä eikä jaksa. Tapahtuu minulle kerran viidessä vuodessa. Mutta että joka helvetin viikko, tai joka toinen? Se paremmin jaksava kumppani joutuu tuolloin tekemään kaiken ja ottamaan vastuun kaikesta tärkeästä esim. Raha-asioista, aikatauluista, kodin kunnossapitämisestä, muista tärkeistä asioista, parisuhteesta...

Minun kumppani paljastui erityisherkäksi ja suhteen alkuaikoina ja koko elämänsä ennen sitä hän oli kyennyt hillitsemään itsensä ja kuollettamaan tunteensa, jaksanut normaalisti elämää ja velvollisuuksia, muita ihmisiä jne. Ja yht äkkiä tajuaa olevansa erityisherkkä. Ei siinä mitään, on upeaa että itsetietoisuus kasvaa ja uskaltaa olla oma itsensä (ja tietysti kunnianosoitus tavallaan minulle, että uskalsi prosessoida ja tajuta asian kanssani), mutta kun ihminen loukkaantuu sen jälkeen helvetin pienistä asioista, mököttää pitkään ja pitää yllä painostavaa hilhaisuutta, ei jaksa tavata ihmisiä enää ollenkaan ja muutenkin kaikkea pitää varoa ja harkita, koska erityisherkkyys. Päätöksiä ei voi tehdä, ei ekstempore-juttuja, vaan koko elämän pitäis olla tarkkaan suunniteltu eteenpäin...muuten on oikeus jopa mököttää mukavista ekstemporeasioista, koska ne tulee väärään aikaan (eli kun erityisherkkä on ajanut itsensä piippuun jollain muulla tavalla esim valvomalla liian pitkään). Ja kaiken tämän lisäksi pitäisi vain ymmärtää, että silloin kun erityisherkkä on väsynyt, ei häneltä ole oikeutta vaatia normaalia toisen huomioon ottamista.

Anteeksi avautuminen, tekee vain välistä tiukkaa yrittää itse joustaa ja venyä ja ymmärtää loputtomiin erityisherkkyyttä.

Niin, tämä voi mennä myös näin päin valitettavasti. Pisti vain silmään tuo kirjoittamasi "aiemmin kuoletti tunteensa". Sekään ei liene kuitenkaan kovin tervettä pidemmän päälle? Ehkä kumppanisi alkoi kilahdella oikein olan takaa, kun kerrankin sai siihen "luvan"? Siinä purkautui varmaan paljon myös menneiden vuosien patoutumia, mikä ei tietenkään ollut reilua sinua kohtaan.

Itse seurustelin ennen ei-erityisherkän kanssa. Hän ei tahallaan ollut ilkeä, mutta joskus loukkaannuin kyllä, kun hän piti itsestäänselvänä, että hänen tavallaan toimitaan ja minun tarpeeni ovat juuri niitä "erityistarpeita". Ei siis kyse mistään dramaattisesta, vaan esim. musiikin voimakkuudesta tai siitä, kuinka usein pitää kyläillä ja kutsua vieraita kylään. Ihan kuin olisi jokin normaali, johon aina pitäisi verrata.

Siksi moni erityisherkkä varmaan onkin turhautunut ja vaikuttaa vaativalta. Hermohan siinä menee, jos on lapsesta asti saanut kuulla olevansa vääränlainen, ja että miksi vaadit erityiskohtelua, vaikka oikeasti ei olisi ollut mikään iso juttu toisille joustaa välillä. Esim. lapsiperheistä jotkut tuntevat aina menevän sen "villimmän" ehdolla, ja arempi saa sitten vaan yrittää sopeutua.

t.Itsekin erityisherkkä

Niinpä. Kautta aikojen on ollut selviö että erityisjähmerien pillin mukaan mennään ja on epänormaalia poiketa siitä normista. Nyt kun vihdoinkin ihmiset uskaltavat vaatia oman jaksamisensa mukaista meininkiä, niin se on nähtävästi joku uhka.

Erityisjäykät ( eivät kaikki) ovat ikäänkuin nousseet takajaloilleen ja taistelevat niistä jo saavuttamistaan oikeuksista, ja ne oikeudet ovat tasan tarkkaan se että heidän ei tarvitse ajatella muita.

Erityisherkille sanoisin neuvona, että muistakaa, että kumppanisi, varsinkaan jos ei ole erityisherkkä, ei todennäköisesti ole yhtä kiinnostunut ruotimaan sinun sisäistä maailmaasi yhtä suurella intensiteetillä kuin sinä itse. Se ei ole välinpitämättömyyttä tai kylmyyttä, sellainen vain ei ole kovin luontevaa kaikille. Jos sinulle on todella tärkeää suhteessa voida ruotia päänsisäisiä juttuja ja käydä pitkiä, syväluotaavia ja polveilevia keskusteluja, niin silloin olisi parasta etsiä samantyyppinen kumppani. Tai sitten vain tyydyttää tuo tarve vaikka ystävien kanssa. Mutta ilkeilyä ja vähättelyä ei kenenkään tarvitse sietää.

Toinen vinkki on, että opettele selkeästi ilmaisemaan tunteesi ja tarpeesi. Älä oleta, että toinen arvaa tai tunnistaa puolesta sanasta tai ilmeestäsi, mikä tunnetilasi on (vaikka itse tunnistaisitkin kumppanistasi näin helposti). Ole valmis kompromisseihin. Jos et halua lähteä meluisalle rokkikeikalle, niin annan miehen mennä kavereidensa kanssa ilman huonoa omaatuntoa. Hyväksy, että jäät joskus paitsi asioista. Suunnitelkaa yhteinen aikanne sillä lailla, että se on molemmille kiinnostavaa ja mukavaa. Jos tällaista tekemistä/olemista ei löydy, ei suhteellanne valitettavasti taida olla tulevaisuutta.

Ymmärrän erityisherkkyyttä. Tunnen muutaman, jotka ovat todella herkkiä ja kuitenkin yrittävät parhaansa mukaan suoriutua velvollisuuksistaan tekemättä sen enempää numeroa itsestään.

Sen lisäksi tunnen myös draamakuningattaria, jotka toitottavat jatkuvasti omaa erityisherkkyyttään ja erityislaatuisuuttaan suomatta koskaan ajatustakaan toisten tunteille. Tässäkin ketjussa moni erityisherkkyydestään kertova lyttää muita; ihan kuin muilla ihmisellä ei olisi tunteita, älyä, tuskaa ja stressiä kuin erityisherkillä?

Minullakin on neurologinen poikkeavuus, ADD. Se tekee ja on tehnyt myös elämästä ajoittain hankalaa. Täytyy kuitenkin ymmärtää, että ihan jokaisella yksilöllä on omat erityispiirteensä, rajoitteensa ja erityisyytensä. Ei ole siis muiden tehtävä, edes puolisoni, huolehtia minun jaksamisestani ja pystymisestäni. Se on minun oma tehtäväni. Minun täytyy järjestää elämäni sellaiseksi, että selviän. On tunnettava omat rajat ja tarpeet. Vaatimalla ymmärrystä muilta ihmisiltä ei tule.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avaa tilannetta, ei tähän muuten oikein voi sanoa mitään. Jos esim. Sun kuulo on herkkä ni on täyttä kusipäisyyttä soittaa musiikkia himassa täysillä, mut jos oot sitä et kukaan ei sais edes hengittää ja haastat ite riita mut et kestä jos sulle sanotaan vastaan niin se on enemmän ku raskasta.

Ei ole kyse niinkään aistielimien tai korvien tehokuudesta vaan siitä että kokee voimakkaammin.

Miksi kukan tahallaan haastaisi riitaa?  Ei oikeasti herkät halua riidellä koska se on rasittavaa ja siitä tulee surulliseksi.

Herkkä tarvitsee todellakin sitä omaa rauhaa ja toipumisaikaa hälinästä ja muusta.

Jos yrität selittää epäherkälle puolisollesi että tarvitset enemmän omaa rauhaa ja yksinäisyyttä, koska herkkyys, niin onko se väärin ja riidan haastamista?

On aika perseestä jos toinen ei halua ymmärtää tai oppia toisen erityisherkkyydestä vaan lyttää ja mitätöi, koska ei ymmärrä eikä haluakaan ymmärtää.

Plaah. Sitähän mä yritän nyt tavoittaa, et mistä on kyse. En jaksa romaaneja alkaa tänne kirjoittaa, joten vedän mutkia suoriksi millaisista ongelmista on kyse.

Ei se viel tee ihmisestä erityisherkkää et hän niin kirjoittaa palstalle. Pitää ottaa vähän katsontakantaa et pysty haukkumaan yhdessä vaikka sitä miestä.

Ja kyllä ihmiset saattaa haastaa tahallee riitaa, ihan turha väittää et ihmiset olisivat jotenki aina niin Pyhimyksiä, ei edes ne erityisherkät.

Ap ei ole käsittääkseni kertonut tässä miten heillä ongelmat nousee pintaan, vaikka sun herkkyys esiintyy tietyllä tavalla se ei tarkoita et se toisilla esiintys samalla tavalla. Voihan se olla et Ap vaatii miestään istumaan koko illan hänen kanssaan käsi kädessä kun hän ei kestä kuormitusta, onko se sit jees toista kohtaan ni siit voidaan olla montaa mieltä.

En ymmärtänyt mitä sinä ajat takaa.

Totta on että ei herkkyys ilmene kaikilla samalla tavalla.

Minua ei esim hajut sillä tavall kuormita kuin muita.

Jotkut eivät pysty pitämään väärän jalan sukkia jne.

Valot ovat monille liian kirkkaita jne.

Itse olen aika herkkä ja en nimenomaan kestänyt sitä jatkuvaa käsikädessä nyhjäämistä, mutta uskon että joku toinen herkkä voi sellaista haluta.

Missään ei olla väitetty olevamma pyhimyksiä, ei ollakaan.

Et ole sinäkään.

Kerro vähän tarkemmin mikä sinun ongelmasi on, kun en saa oikein selvää mikä se hiertää nyt sinun kengässäsi?

Sori ei ollut tarkoitus loukata. Lähinnä halusin vaan tietää miten Ap:llä nämä jutut menee, koska hänen tarinasahan tämä on. Mä tiedän mitä erityisherkkyys tarkoittaa ja olen pahoillani et se aiheuttaa riitoja yms. Mut olin vaan oikeasti kiinnostunut Ap:sta, koska halusin hänen asiaansa katsontakantaa.

En mä oo pyhimys, eikä mua tee heikkoa sitä myöntää. Mut sitä mieltä mä oon,et jos toinen joutuu varoon joka askeltaa sen takia, et toinen kuormittuu ni silloin ollaan metsässä.

Samaa mieltä tuosta että ollaan metsässä jos toinen ei uskalla edes hengittää.

En ymmärrä miksi kukaan herkkä haluaisi sellaista että toinen joutuisi häntä pelkäämään tai varomaan.

Vierailija kirjoitti:

Tällä teorialla on Aronin pariskunta lyönyt rahoiksi. Tästä teoriasta puhutaan varmaan tulevaisuudessa samassa kohtaa kuin hysteriasta tai heikkohermoisuudesta.

Jos he olisivat todella halunneet lyödä rahoiksi, olisivat alkaneet tarjota jotain "hoitoa" tähän. Tutkimuksella ei kuitenkaan ihan kauheasti kukaan rikastu. Eikä edes sillä, että kirjoittaa 20 vuoden aikana neljä kirjaa, vaikka olisi kuinka myytyjä kirjoja.

Minua ei muutenkaan haittaa se, jos joku on rikastunut asialla. Ei se tee omasta kokemuksestani yhtään vähempiarvoista. Olen todella iloinen, että olen lukemalla aiheesta oppinut uutta itsestäni ja nyt voin paremmin niin parisuhteessani kuin työssäni. Ja tästähän on iloa myös kumppanille ja työyhteisölle. Missä kohtaa olen tullut höynäytetyksi?

Suosittelen eroa.

Sinun kannattaa etsiä samalla tavalla erityisherkkä puoliso, kuin sinä olet.

Jos inhoat meteliä ja hänkin inhoaa, niin urheilu ei teillä PAUHAA ja musiikki ei HUUDA taustalla jne.

Ei normaali (pahoittelen sanavalintaa) ihminen oikeasti käsitä, millainen maailma on erityisherkälle.

Luulin aiemmin olevani inhottava, mutta liian hyvin haistava nenäni tarkoittaakin, että olen erityisherkkä. Olen tukehtua, kun ihmiset kaatavat päälleen Eau de Compostia tai Fleur de Skunkkia joko HAJUveden tms. muodossa tuoksuakseen "ihanalta".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan tuo erityisherkissä ihmisissä väsyttää, miten muiden pitäisi ymmärtää ja ottaa huomioon heidän erityisherkkyyttään. He eivät ota siitä itse vastuuta, suunnittele elämäänsä niin, ettei väsymyksen tullen kilahtaisi kumppanille täysin. Kumppanin pitäisi kestää ja jaksaa nämä kilahtelut, koska erityisherkkä väsyi liikaa. Se ei ole reilua. Minä ymmärrän totaalisen väsähtämisen ja sen, ettei silloin vaan hermot pidä eikä jaksa. Tapahtuu minulle kerran viidessä vuodessa. Mutta että joka helvetin viikko, tai joka toinen? Se paremmin jaksava kumppani joutuu tuolloin tekemään kaiken ja ottamaan vastuun kaikesta tärkeästä esim. Raha-asioista, aikatauluista, kodin kunnossapitämisestä, muista tärkeistä asioista, parisuhteesta...

Minun kumppani paljastui erityisherkäksi ja suhteen alkuaikoina ja koko elämänsä ennen sitä hän oli kyennyt hillitsemään itsensä ja kuollettamaan tunteensa, jaksanut normaalisti elämää ja velvollisuuksia, muita ihmisiä jne. Ja yht äkkiä tajuaa olevansa erityisherkkä. Ei siinä mitään, on upeaa että itsetietoisuus kasvaa ja uskaltaa olla oma itsensä (ja tietysti kunnianosoitus tavallaan minulle, että uskalsi prosessoida ja tajuta asian kanssani), mutta kun ihminen loukkaantuu sen jälkeen helvetin pienistä asioista, mököttää pitkään ja pitää yllä painostavaa hilhaisuutta, ei jaksa tavata ihmisiä enää ollenkaan ja muutenkin kaikkea pitää varoa ja harkita, koska erityisherkkyys. Päätöksiä ei voi tehdä, ei ekstempore-juttuja, vaan koko elämän pitäis olla tarkkaan suunniteltu eteenpäin...muuten on oikeus jopa mököttää mukavista ekstemporeasioista, koska ne tulee väärään aikaan (eli kun erityisherkkä on ajanut itsensä piippuun jollain muulla tavalla esim valvomalla liian pitkään). Ja kaiken tämän lisäksi pitäisi vain ymmärtää, että silloin kun erityisherkkä on väsynyt, ei häneltä ole oikeutta vaatia normaalia toisen huomioon ottamista.

Anteeksi avautuminen, tekee vain välistä tiukkaa yrittää itse joustaa ja venyä ja ymmärtää loputtomiin erityisherkkyyttä.

Niin, tämä voi mennä myös näin päin valitettavasti. Pisti vain silmään tuo kirjoittamasi "aiemmin kuoletti tunteensa". Sekään ei liene kuitenkaan kovin tervettä pidemmän päälle? Ehkä kumppanisi alkoi kilahdella oikein olan takaa, kun kerrankin sai siihen "luvan"? Siinä purkautui varmaan paljon myös menneiden vuosien patoutumia, mikä ei tietenkään ollut reilua sinua kohtaan.

Itse seurustelin ennen ei-erityisherkän kanssa. Hän ei tahallaan ollut ilkeä, mutta joskus loukkaannuin kyllä, kun hän piti itsestäänselvänä, että hänen tavallaan toimitaan ja minun tarpeeni ovat juuri niitä "erityistarpeita". Ei siis kyse mistään dramaattisesta, vaan esim. musiikin voimakkuudesta tai siitä, kuinka usein pitää kyläillä ja kutsua vieraita kylään. Ihan kuin olisi jokin normaali, johon aina pitäisi verrata.

Siksi moni erityisherkkä varmaan onkin turhautunut ja vaikuttaa vaativalta. Hermohan siinä menee, jos on lapsesta asti saanut kuulla olevansa vääränlainen, ja että miksi vaadit erityiskohtelua, vaikka oikeasti ei olisi ollut mikään iso juttu toisille joustaa välillä. Esim. lapsiperheistä jotkut tuntevat aina menevän sen "villimmän" ehdolla, ja arempi saa sitten vaan yrittää sopeutua.

t.Itsekin erityisherkkä

Joo, olen samaa mieltä, että tunteiden kuollettaminen on todella epätervettä ja olen iloinen siitä, että kunppaninin ei tarvitse niitä kuollettaa enää kanssani, vaan uskaltaa tuntea. Näinhän sen pitää ollakin. Mutta häneltä puuttuu samalla joltain osin kyky käsitellä ja hallita tunteitaan ja suunnitella, milloin väsyt, hän ei osaa puhua monia asioita ääneen, vaan tekee olettamuksia oman päänsä sisällä, mikä johtaa lopulta riitaan, kun toinen on ajanut itsensä piippuun olettaen, etten kuitenkaan ymmärrä jotain asiaa. Esimerkiksi. Ja aina olen ymmärtänyt nämä jutut ja sanonut, että voi kun olisit puhunut ja ehdottanut aiemmin.

Olet oikeassa, pato avautuu tavallaan kaiken entisenkin suhteen ja saan siitä likaa osakseni. Toivon vain, että hän oppii tunteidensa ja voimavarojensa hallintaa, ettei nämä jäisi aina minun kontolle. Sillä lasten kanssa minun voimavarani menevät lasten tunteiden ja elämänhallinnan ohjaukseen. Siihen kaipaa toista tasapainoista aikuista, ettei asiat kaatuisi liikaa minun niskaani.

Vierailija kirjoitti:

Sinä tiedostat olevasi 'erityisherkkä' - miksi sinä siis et kykene ennakoimaan tilanteita ja joustamaan asioissa, jotka ovat miehellesi tärkeitä. Toki tämän tulee olla vastavuoroista. Kuten parisuhteen ylipäätään - joustoa puolin ja toisin, keskustelua. Asia, joka on toiselle tärkeämpi, toinen joustaa ja päinvastoin. Parisuhteessa ei voi olla koko ajan ja kaikissa asioissa 'minäminäminä ja minun tarpeeni'.

Vahvemman on otettava heikompi huomioon.Heikomman ehdoilla on mentävä.

Ihan jokaisessa suhteessa joudutaan tekemään kompromisseja, tulemaan toista vastaan ja opettelemaan sopeutumista. Omat rajat tulee toki tietää, kertoa selvästi ja syyttelemättä toiselle ja niistä on oikeus pitää kiinni. Ei tässä suhteessa erityisherkkien parisuhteet poikkea mitenkään muidenkaan suhteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan tuo erityisherkissä ihmisissä väsyttää, miten muiden pitäisi ymmärtää ja ottaa huomioon heidän erityisherkkyyttään. He eivät ota siitä itse vastuuta, suunnittele elämäänsä niin, ettei väsymyksen tullen kilahtaisi kumppanille täysin. Kumppanin pitäisi kestää ja jaksaa nämä kilahtelut, koska erityisherkkä väsyi liikaa. Se ei ole reilua. Minä ymmärrän totaalisen väsähtämisen ja sen, ettei silloin vaan hermot pidä eikä jaksa. Tapahtuu minulle kerran viidessä vuodessa. Mutta että joka helvetin viikko, tai joka toinen? Se paremmin jaksava kumppani joutuu tuolloin tekemään kaiken ja ottamaan vastuun kaikesta tärkeästä esim. Raha-asioista, aikatauluista, kodin kunnossapitämisestä, muista tärkeistä asioista, parisuhteesta...

Minun kumppani paljastui erityisherkäksi ja suhteen alkuaikoina ja koko elämänsä ennen sitä hän oli kyennyt hillitsemään itsensä ja kuollettamaan tunteensa, jaksanut normaalisti elämää ja velvollisuuksia, muita ihmisiä jne. Ja yht äkkiä tajuaa olevansa erityisherkkä. Ei siinä mitään, on upeaa että itsetietoisuus kasvaa ja uskaltaa olla oma itsensä (ja tietysti kunnianosoitus tavallaan minulle, että uskalsi prosessoida ja tajuta asian kanssani), mutta kun ihminen loukkaantuu sen jälkeen helvetin pienistä asioista, mököttää pitkään ja pitää yllä painostavaa hilhaisuutta, ei jaksa tavata ihmisiä enää ollenkaan ja muutenkin kaikkea pitää varoa ja harkita, koska erityisherkkyys. Päätöksiä ei voi tehdä, ei ekstempore-juttuja, vaan koko elämän pitäis olla tarkkaan suunniteltu eteenpäin...muuten on oikeus jopa mököttää mukavista ekstemporeasioista, koska ne tulee väärään aikaan (eli kun erityisherkkä on ajanut itsensä piippuun jollain muulla tavalla esim valvomalla liian pitkään). Ja kaiken tämän lisäksi pitäisi vain ymmärtää, että silloin kun erityisherkkä on väsynyt, ei häneltä ole oikeutta vaatia normaalia toisen huomioon ottamista.

Anteeksi avautuminen, tekee vain välistä tiukkaa yrittää itse joustaa ja venyä ja ymmärtää loputtomiin erityisherkkyyttä.

Ota tuosta nyt selvää sitten.

Vaikutat vähän ikävältä puolisolta.

Millä perusteella? Missä asioissa vaikutan ikävältä puolisolta? Miten siis kuvittelet minun käyttäytyvän?

Jännä juttu muuten, että se, mikä oli exän kanssa minun "erityisvaatimuksiani" ja vaikeuttani (myös omasta mielestäni, ja tunsin olevani kauhea ihminen), onkin nykyisessä suhteessa ihan normaalia ja itsestään selvää. Me ihmiset olemme niin erilaisia. Nykyisen kumppanin kanssa eläminen ei ole mitään ihme jatkuvaa vääntöä siitä, että onko nyt hyvin ja kumman ehdoilla mennään. Meillä saa kotona vetäytyä toiseen huoneeseen ja sulkea oven ja vaikka sanoa toiselle, että en halua nyt puhua, ja se on täysin ok. Ja on itsestäänselvää, että telkkari ei pauhaa jatkuvalla syötöllä, tai että väkivaltaisia elokuvia ei katsota. Exän mielestä tämä oli minun hysteriaa, nykyisen kumppanin mielestä ihan normaalia, kun sattuu olemaan samanluontoinen itsekin. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa nyt selkokielellä mitä tämä erityisherkkyys tarkoittaa.

Ihmisillä on eri tavoin reagoivat hermostot. Ihmiset eivät kaikki ole samanlaisia.

Joillakin on parempi kuulo kuin toisilla, jotkut ovat pidempiä, toiset taas nopeampi kinttuisia.

Erityisherkkien hälytysjärjestelmät aivoissa (pään sisällä oleva sellainen juttu) aktivoituvat herkemmin.

Herkkä joutuu hälytystilaan ja stressaantuu helpommin.

Siinä missä tavallinen/normaali/parempi/ylevämpi/sinä et edes huomaa jotain ääntä, hajua, ilmettä, äänenpainoa, esinettä, poikkeavuutta, erityisherkkä huomaa ja mahdollisesti prosessoi sitä informaatiota syvällisesti.

Herkät ihmiset eivät vaadi mitään palvontaa, vaan tarvitsevat rauhoittumiseensa enemmän aikaa.

Heidän hermostonsa ylikuumentaa heidän aivojensa hälytyskeskuksen ja he uupuvat helpommin.

Jos sinua ei joku ääni rasita, se voi olla toiselle ihmiselle todella rasittavaa, uskoit sitä tai et.

Tuo on kyllä totta. Mutta se ei ole miehesi vika eikä hänen siitä tule kärsiä.

Ihminen jolla tuollaisia vaikeuksia on joutuu ITSE kehittämään keinot selviytyä muiden ihmisten kanssa. Mutta ei voi olettaa että muut ihmiset rupeaa muuttamaan käytöstään hänen takiaan.

Minusta erityisherkkyys on tämän vuoden muotisana. Viime vuonna se taisi olla narsisti.

Tosiasia on, että kaikki ihmiset ovat erilaisia ja ihmisten tarpeet ovat erilaisia. Ei ole kahta samanlaista ihmistä. Ja jos jokaista tutkittaisiin tarpeeksi kauan, niin jokaisesta löytyisi jotain vikaa.

Joten ap ja kumppanit, unohtakaa erityisherkkyys. Parisuhde on kahden kauppa ja kumpikin on erilainen ja kummallakin on eri tarpeet. Jos ette pysty löytämään kultaista keskitietä, niin sitten täytyy miettiä muita vaihtoehtoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan tuo erityisherkissä ihmisissä väsyttää, miten muiden pitäisi ymmärtää ja ottaa huomioon heidän erityisherkkyyttään. He eivät ota siitä itse vastuuta, suunnittele elämäänsä niin, ettei väsymyksen tullen kilahtaisi kumppanille täysin. Kumppanin pitäisi kestää ja jaksaa nämä kilahtelut, koska erityisherkkä väsyi liikaa. Se ei ole reilua. Minä ymmärrän totaalisen väsähtämisen ja sen, ettei silloin vaan hermot pidä eikä jaksa. Tapahtuu minulle kerran viidessä vuodessa. Mutta että joka helvetin viikko, tai joka toinen? Se paremmin jaksava kumppani joutuu tuolloin tekemään kaiken ja ottamaan vastuun kaikesta tärkeästä esim. Raha-asioista, aikatauluista, kodin kunnossapitämisestä, muista tärkeistä asioista, parisuhteesta...

Minun kumppani paljastui erityisherkäksi ja suhteen alkuaikoina ja koko elämänsä ennen sitä hän oli kyennyt hillitsemään itsensä ja kuollettamaan tunteensa, jaksanut normaalisti elämää ja velvollisuuksia, muita ihmisiä jne. Ja yht äkkiä tajuaa olevansa erityisherkkä. Ei siinä mitään, on upeaa että itsetietoisuus kasvaa ja uskaltaa olla oma itsensä (ja tietysti kunnianosoitus tavallaan minulle, että uskalsi prosessoida ja tajuta asian kanssani), mutta kun ihminen loukkaantuu sen jälkeen helvetin pienistä asioista, mököttää pitkään ja pitää yllä painostavaa hilhaisuutta, ei jaksa tavata ihmisiä enää ollenkaan ja muutenkin kaikkea pitää varoa ja harkita, koska erityisherkkyys. Päätöksiä ei voi tehdä, ei ekstempore-juttuja, vaan koko elämän pitäis olla tarkkaan suunniteltu eteenpäin...muuten on oikeus jopa mököttää mukavista ekstemporeasioista, koska ne tulee väärään aikaan (eli kun erityisherkkä on ajanut itsensä piippuun jollain muulla tavalla esim valvomalla liian pitkään). Ja kaiken tämän lisäksi pitäisi vain ymmärtää, että silloin kun erityisherkkä on väsynyt, ei häneltä ole oikeutta vaatia normaalia toisen huomioon ottamista.

Anteeksi avautuminen, tekee vain välistä tiukkaa yrittää itse joustaa ja venyä ja ymmärtää loputtomiin erityisherkkyyttä.

Niin, tämä voi mennä myös näin päin valitettavasti. Pisti vain silmään tuo kirjoittamasi "aiemmin kuoletti tunteensa". Sekään ei liene kuitenkaan kovin tervettä pidemmän päälle? Ehkä kumppanisi alkoi kilahdella oikein olan takaa, kun kerrankin sai siihen "luvan"? Siinä purkautui varmaan paljon myös menneiden vuosien patoutumia, mikä ei tietenkään ollut reilua sinua kohtaan.

Itse seurustelin ennen ei-erityisherkän kanssa. Hän ei tahallaan ollut ilkeä, mutta joskus loukkaannuin kyllä, kun hän piti itsestäänselvänä, että hänen tavallaan toimitaan ja minun tarpeeni ovat juuri niitä "erityistarpeita". Ei siis kyse mistään dramaattisesta, vaan esim. musiikin voimakkuudesta tai siitä, kuinka usein pitää kyläillä ja kutsua vieraita kylään. Ihan kuin olisi jokin normaali, johon aina pitäisi verrata.

Siksi moni erityisherkkä varmaan onkin turhautunut ja vaikuttaa vaativalta. Hermohan siinä menee, jos on lapsesta asti saanut kuulla olevansa vääränlainen, ja että miksi vaadit erityiskohtelua, vaikka oikeasti ei olisi ollut mikään iso juttu toisille joustaa välillä. Esim. lapsiperheistä jotkut tuntevat aina menevän sen "villimmän" ehdolla, ja arempi saa sitten vaan yrittää sopeutua.

t.Itsekin erityisherkkä

Joo, olen samaa mieltä, että tunteiden kuollettaminen on todella epätervettä ja olen iloinen siitä, että kunppaninin ei tarvitse niitä kuollettaa enää kanssani, vaan uskaltaa tuntea. Näinhän sen pitää ollakin. Mutta häneltä puuttuu samalla joltain osin kyky käsitellä ja hallita tunteitaan ja suunnitella, milloin väsyt, hän ei osaa puhua monia asioita ääneen, vaan tekee olettamuksia oman päänsä sisällä, mikä johtaa lopulta riitaan, kun toinen on ajanut itsensä piippuun olettaen, etten kuitenkaan ymmärrä jotain asiaa. Esimerkiksi. Ja aina olen ymmärtänyt nämä jutut ja sanonut, että voi kun olisit puhunut ja ehdottanut aiemmin.

Olet oikeassa, pato avautuu tavallaan kaiken entisenkin suhteen ja saan siitä likaa osakseni. Toivon vain, että hän oppii tunteidensa ja voimavarojensa hallintaa, ettei nämä jäisi aina minun kontolle. Sillä lasten kanssa minun voimavarani menevät lasten tunteiden ja elämänhallinnan ohjaukseen. Siihen kaipaa toista tasapainoista aikuista, ettei asiat kaatuisi liikaa minun niskaani.

Ymmärrän hyvin. Ikävää, että olet jäänyt tuolla tavalla yksin suhteessa. Itse käyttäydyin varmaan hyvin samalla tavalla silloin, kun vielä opettelin elämään herkkyyteni kanssa. Herkkyydestähän sanotaan, että se on sekä siunaus että kirous. Jos on saanut hyvät kasvuolosuhteet, voi tulla hyvin vahvaksi ja luottavaiseksi. Jos kokee kaltoinkohtelua tai loukkaantumisia, niistä jää poikkeuksellisen syvät arvet. Vähemmän herkkä on neutraalimpi molempiin suuntiin. Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että herkkyys tuo kuitenkin myös erinomaisia valmiuksia käsitellä juuri tuollaisia sisäisen kasvun kriisejä. Kumpa kumppanisi oppisi käsittelemään noita asioita ihan omaksi edukseenkin.

Olet oikeassa siinä, että sinun ei kuulu olla toisen huoltaja eikä perheen ainoa aikuinen. Voi olla, että toinen sen jollain tasolla tiedostaakin, ja siitä aiheutuu valtavasti häpeää. Häpeä taas voi lamauttaa ja entisestään vaikeuttaa aikuisena olemista. Yritä olla ymmärtäväinen, mutta ilmaise myös omat rajasi selvästi. Ehkä tärkeintä on tehdä selväksi, että kumppani saa olla toisen seurassa paljas ja haavoittuvainen - mutta kuitenkin kummankin täytyy kulkea omilla jaloillaan, ei toisen kannettavana. Tietysti tilapäisesti voi toisesta ottaa tukea, kun askel horjuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan tuo erityisherkissä ihmisissä väsyttää, miten muiden pitäisi ymmärtää ja ottaa huomioon heidän erityisherkkyyttään. He eivät ota siitä itse vastuuta, suunnittele elämäänsä niin, ettei väsymyksen tullen kilahtaisi kumppanille täysin. Kumppanin pitäisi kestää ja jaksaa nämä kilahtelut, koska erityisherkkä väsyi liikaa. Se ei ole reilua. Minä ymmärrän totaalisen väsähtämisen ja sen, ettei silloin vaan hermot pidä eikä jaksa. Tapahtuu minulle kerran viidessä vuodessa. Mutta että joka helvetin viikko, tai joka toinen? Se paremmin jaksava kumppani joutuu tuolloin tekemään kaiken ja ottamaan vastuun kaikesta tärkeästä esim. Raha-asioista, aikatauluista, kodin kunnossapitämisestä, muista tärkeistä asioista, parisuhteesta...

Minun kumppani paljastui erityisherkäksi ja suhteen alkuaikoina ja koko elämänsä ennen sitä hän oli kyennyt hillitsemään itsensä ja kuollettamaan tunteensa, jaksanut normaalisti elämää ja velvollisuuksia, muita ihmisiä jne. Ja yht äkkiä tajuaa olevansa erityisherkkä. Ei siinä mitään, on upeaa että itsetietoisuus kasvaa ja uskaltaa olla oma itsensä (ja tietysti kunnianosoitus tavallaan minulle, että uskalsi prosessoida ja tajuta asian kanssani), mutta kun ihminen loukkaantuu sen jälkeen helvetin pienistä asioista, mököttää pitkään ja pitää yllä painostavaa hilhaisuutta, ei jaksa tavata ihmisiä enää ollenkaan ja muutenkin kaikkea pitää varoa ja harkita, koska erityisherkkyys. Päätöksiä ei voi tehdä, ei ekstempore-juttuja, vaan koko elämän pitäis olla tarkkaan suunniteltu eteenpäin...muuten on oikeus jopa mököttää mukavista ekstemporeasioista, koska ne tulee väärään aikaan (eli kun erityisherkkä on ajanut itsensä piippuun jollain muulla tavalla esim valvomalla liian pitkään). Ja kaiken tämän lisäksi pitäisi vain ymmärtää, että silloin kun erityisherkkä on väsynyt, ei häneltä ole oikeutta vaatia normaalia toisen huomioon ottamista.

Anteeksi avautuminen, tekee vain välistä tiukkaa yrittää itse joustaa ja venyä ja ymmärtää loputtomiin erityisherkkyyttä.

Ota tuosta nyt selvää sitten.

Vaikutat vähän ikävältä puolisolta.

Millä perusteella? Missä asioissa vaikutan ikävältä puolisolta? Miten siis kuvittelet minun käyttäytyvän?

Vaadit että toinen osaa ennustaa todella tarkasti että milloin ja mihin hänen voimansa eivät riitä.

Vierailija kirjoitti:

Jännä juttu muuten, että se, mikä oli exän kanssa minun "erityisvaatimuksiani" ja vaikeuttani (myös omasta mielestäni, ja tunsin olevani kauhea ihminen), onkin nykyisessä suhteessa ihan normaalia ja itsestään selvää. Me ihmiset olemme niin erilaisia. Nykyisen kumppanin kanssa eläminen ei ole mitään ihme jatkuvaa vääntöä siitä, että onko nyt hyvin ja kumman ehdoilla mennään. Meillä saa kotona vetäytyä toiseen huoneeseen ja sulkea oven ja vaikka sanoa toiselle, että en halua nyt puhua, ja se on täysin ok. Ja on itsestäänselvää, että telkkari ei pauhaa jatkuvalla syötöllä, tai että väkivaltaisia elokuvia ei katsota. Exän mielestä tämä oli minun hysteriaa, nykyisen kumppanin mielestä ihan normaalia, kun sattuu olemaan samanluontoinen itsekin. :)

Tuo kyllä kuulostaa jo empatiakyvyttömyydeltä. Ettei osaa antaa rauhaa silloin, kun toinen tarvitsee, vaan ottaa sen draamailuna. Ei ihmisten tartte olla kuin paita ja perse yhdessä symbioosissa 24/7, ihan normaalia haluta omaa aikaa ja rauhaa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta erityisherkkyys on tämän vuoden muotisana. Viime vuonna se taisi olla narsisti.

Tosiasia on, että kaikki ihmiset ovat erilaisia ja ihmisten tarpeet ovat erilaisia. Ei ole kahta samanlaista ihmistä. Ja jos jokaista tutkittaisiin tarpeeksi kauan, niin jokaisesta löytyisi jotain vikaa.

Joten ap ja kumppanit, unohtakaa erityisherkkyys. Parisuhde on kahden kauppa ja kumpikin on erilainen ja kummallakin on eri tarpeet. Jos ette pysty löytämään kultaista keskitietä, niin sitten täytyy miettiä muita vaihtoehtoja.

Ei unohdeta.

Olette jankanneet tuota muotisanaanne monta vuotta. Iskette sen muotileimanne milloin mihinkin.

Usko pois, sillä ei ole mitään voimaa.

Voit loputtomiin iskeä muotikirvestäsi milloin mihinkin, se ei toimi, lällällää lällällää!!!