Lue keskustelun säännöt.
Mies ei ymmärrä erityisherkkyyttäni
14.05.2016 |
Mietin jo suhteemme jatkoa. Mies ei ymmärrä erityisherkkyyttäni eikä ota huomioon erityistarpeitani. Riitoja ja väärinkäsityksiä syntyy usein; miehen mielestä olen tahallani hankala/vaikea. Nykyään itken usein; suhteemme ei ole parissa vuodessa muuttunut yhtään paremmaksi eikä mies ymmärtäväisemmäksi. Suhde tuntuu vievän voimani ja iloni. Toisaalta on myös niitä hyviä hetkiä, enhän muuten olisikaan enää tässä suhteessa. Erityisherkkyydestä pitäisi jakaa enemmän tietoa myös parisuhteen näkökulmasta, se helpottaisi varmasti monien elämää.
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan tuo erityisherkissä ihmisissä väsyttää, miten muiden pitäisi ymmärtää ja ottaa huomioon heidän erityisherkkyyttään. He eivät ota siitä itse vastuuta, suunnittele elämäänsä niin, ettei väsymyksen tullen kilahtaisi kumppanille täysin. Kumppanin pitäisi kestää ja jaksaa nämä kilahtelut, koska erityisherkkä väsyi liikaa. Se ei ole reilua. Minä ymmärrän totaalisen väsähtämisen ja sen, ettei silloin vaan hermot pidä eikä jaksa. Tapahtuu minulle kerran viidessä vuodessa. Mutta että joka helvetin viikko, tai joka toinen? Se paremmin jaksava kumppani joutuu tuolloin tekemään kaiken ja ottamaan vastuun kaikesta tärkeästä esim. Raha-asioista, aikatauluista, kodin kunnossapitämisestä, muista tärkeistä asioista, parisuhteesta...
Minun kumppani paljastui erityisherkäksi ja suhteen alkuaikoina ja koko elämänsä ennen sitä hän oli kyennyt hillitsemään itsensä ja kuollettamaan tunteensa, jaksanut normaalisti elämää ja velvollisuuksia, muita ihmisiä jne. Ja yht äkkiä tajuaa olevansa erityisherkkä. Ei siinä mitään, on upeaa että itsetietoisuus kasvaa ja uskaltaa olla oma itsensä (ja tietysti kunnianosoitus tavallaan minulle, että uskalsi prosessoida ja tajuta asian kanssani), mutta kun ihminen loukkaantuu sen jälkeen helvetin pienistä asioista, mököttää pitkään ja pitää yllä painostavaa hilhaisuutta, ei jaksa tavata ihmisiä enää ollenkaan ja muutenkin kaikkea pitää varoa ja harkita, koska erityisherkkyys. Päätöksiä ei voi tehdä, ei ekstempore-juttuja, vaan koko elämän pitäis olla tarkkaan suunniteltu eteenpäin...muuten on oikeus jopa mököttää mukavista ekstemporeasioista, koska ne tulee väärään aikaan (eli kun erityisherkkä on ajanut itsensä piippuun jollain muulla tavalla esim valvomalla liian pitkään). Ja kaiken tämän lisäksi pitäisi vain ymmärtää, että silloin kun erityisherkkä on väsynyt, ei häneltä ole oikeutta vaatia normaalia toisen huomioon ottamista.
Anteeksi avautuminen, tekee vain välistä tiukkaa yrittää itse joustaa ja venyä ja ymmärtää loputtomiin erityisherkkyyttä.
Ota tuosta nyt selvää sitten.
Vaikutat vähän ikävältä puolisolta.
Millä perusteella? Missä asioissa vaikutan ikävältä puolisolta? Miten siis kuvittelet minun käyttäytyvän?
Vaadit että toinen osaa ennustaa todella tarkasti että milloin ja mihin hänen voimansa eivät riitä.
No onko se sitten oikein minua kohtaan, kun joudun ottamaan kaikki ne väsähtämisestä tulevat kilarit, vittuilun, ärsyyntymisen ja mököttämisen vastaan? Minunko vastuulla se on varmistaa, ettei toinen jatkuvasti vedä itseään piippuun ja pyra kaikkea väsymystään vain ja ainoastaan minuun? Olen varmaan sitten tunteeton kusipää, kun vaadin, ettei toinen kilahtele minulle aiheettomasti väsyttyään ja haasta riitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta erityisherkkyys on tämän vuoden muotisana. Viime vuonna se taisi olla narsisti.
Tosiasia on, että kaikki ihmiset ovat erilaisia ja ihmisten tarpeet ovat erilaisia. Ei ole kahta samanlaista ihmistä. Ja jos jokaista tutkittaisiin tarpeeksi kauan, niin jokaisesta löytyisi jotain vikaa.
Joten ap ja kumppanit, unohtakaa erityisherkkyys. Parisuhde on kahden kauppa ja kumpikin on erilainen ja kummallakin on eri tarpeet. Jos ette pysty löytämään kultaista keskitietä, niin sitten täytyy miettiä muita vaihtoehtoja.
Minulle tuolee muoti-jankkaajista mieleen se kun Putouksessa Riku Nieminen näytteli sellaista Seppo Taalasmaata, joka joka paikkaan mennessään haistoi kakan. Kakka haisi kellarissa ja kun käytävällä käveli, niin sielläkin haisi kakka. Ei ulkona tai missään hellittänyt kakan haju.
Se joka joka paikassa näkee muotisanoja, ei tajua että hänellä on muotisana omassa housussaan.
=D =D =D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu muuten, että se, mikä oli exän kanssa minun "erityisvaatimuksiani" ja vaikeuttani (myös omasta mielestäni, ja tunsin olevani kauhea ihminen), onkin nykyisessä suhteessa ihan normaalia ja itsestään selvää. Me ihmiset olemme niin erilaisia. Nykyisen kumppanin kanssa eläminen ei ole mitään ihme jatkuvaa vääntöä siitä, että onko nyt hyvin ja kumman ehdoilla mennään. Meillä saa kotona vetäytyä toiseen huoneeseen ja sulkea oven ja vaikka sanoa toiselle, että en halua nyt puhua, ja se on täysin ok. Ja on itsestäänselvää, että telkkari ei pauhaa jatkuvalla syötöllä, tai että väkivaltaisia elokuvia ei katsota. Exän mielestä tämä oli minun hysteriaa, nykyisen kumppanin mielestä ihan normaalia, kun sattuu olemaan samanluontoinen itsekin. :)
Tuo kyllä kuulostaa jo empatiakyvyttömyydeltä. Ettei osaa antaa rauhaa silloin, kun toinen tarvitsee, vaan ottaa sen draamailuna. Ei ihmisten tartte olla kuin paita ja perse yhdessä symbioosissa 24/7, ihan normaalia haluta omaa aikaa ja rauhaa.
No, minä teen tätä "piiloutumista" melkein päivittäin. Kumpikaan meistä ei jaksa kauheasti höpötellä niitä näitä, joten usein esim. ruokailemme ihan hiljaa kumpikin omissa ajatuksissaan tai lehtiä lukien. Sitten toisaalta saatamme juuttua tuntikausien keskusteluun vaikka jostain paikasta tai ihmisestä heränneestä vaikutelmasta ja mitä se meissä herätti.
Exä ei voinut tällaista ymmärtää yhtään, vaan piti minua jotenkin viallisena. Ja oikeastaan niin itsekin pidin, koska sitä mulle oli hoettu, ja yleensä yritinkin olla toisenlainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan tuo erityisherkissä ihmisissä väsyttää, miten muiden pitäisi ymmärtää ja ottaa huomioon heidän erityisherkkyyttään. He eivät ota siitä itse vastuuta, suunnittele elämäänsä niin, ettei väsymyksen tullen kilahtaisi kumppanille täysin. Kumppanin pitäisi kestää ja jaksaa nämä kilahtelut, koska erityisherkkä väsyi liikaa. Se ei ole reilua. Minä ymmärrän totaalisen väsähtämisen ja sen, ettei silloin vaan hermot pidä eikä jaksa. Tapahtuu minulle kerran viidessä vuodessa. Mutta että joka helvetin viikko, tai joka toinen? Se paremmin jaksava kumppani joutuu tuolloin tekemään kaiken ja ottamaan vastuun kaikesta tärkeästä esim. Raha-asioista, aikatauluista, kodin kunnossapitämisestä, muista tärkeistä asioista, parisuhteesta...
Minun kumppani paljastui erityisherkäksi ja suhteen alkuaikoina ja koko elämänsä ennen sitä hän oli kyennyt hillitsemään itsensä ja kuollettamaan tunteensa, jaksanut normaalisti elämää ja velvollisuuksia, muita ihmisiä jne. Ja yht äkkiä tajuaa olevansa erityisherkkä. Ei siinä mitään, on upeaa että itsetietoisuus kasvaa ja uskaltaa olla oma itsensä (ja tietysti kunnianosoitus tavallaan minulle, että uskalsi prosessoida ja tajuta asian kanssani), mutta kun ihminen loukkaantuu sen jälkeen helvetin pienistä asioista, mököttää pitkään ja pitää yllä painostavaa hilhaisuutta, ei jaksa tavata ihmisiä enää ollenkaan ja muutenkin kaikkea pitää varoa ja harkita, koska erityisherkkyys. Päätöksiä ei voi tehdä, ei ekstempore-juttuja, vaan koko elämän pitäis olla tarkkaan suunniteltu eteenpäin...muuten on oikeus jopa mököttää mukavista ekstemporeasioista, koska ne tulee väärään aikaan (eli kun erityisherkkä on ajanut itsensä piippuun jollain muulla tavalla esim valvomalla liian pitkään). Ja kaiken tämän lisäksi pitäisi vain ymmärtää, että silloin kun erityisherkkä on väsynyt, ei häneltä ole oikeutta vaatia normaalia toisen huomioon ottamista.
Anteeksi avautuminen, tekee vain välistä tiukkaa yrittää itse joustaa ja venyä ja ymmärtää loputtomiin erityisherkkyyttä.
Ota tuosta nyt selvää sitten.
Vaikutat vähän ikävältä puolisolta.
Millä perusteella? Missä asioissa vaikutan ikävältä puolisolta? Miten siis kuvittelet minun käyttäytyvän?
Vaadit että toinen osaa ennustaa todella tarkasti että milloin ja mihin hänen voimansa eivät riitä.
No onko se sitten oikein minua kohtaan, kun joudun ottamaan kaikki ne väsähtämisestä tulevat kilarit, vittuilun, ärsyyntymisen ja mököttämisen vastaan? Minunko vastuulla se on varmistaa, ettei toinen jatkuvasti vedä itseään piippuun ja pyra kaikkea väsymystään vain ja ainoastaan minuun? Olen varmaan sitten tunteeton kusipää, kun vaadin, ettei toinen kilahtele minulle aiheettomasti väsyttyään ja haasta riitaa.
Aiheettomasti väsyttyään.
Hei jos et kestä mitään ja toinen ei saa ilmaista väsymystään, niin elä yksin. Tai hommaa nukke kumppaniksesi.
Kannattaa lukea Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi. Siinä kuvataan muun ohessa sitä, millainen erityisherkän parisuhde parhaimmillaan on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta erityisherkkyys on tämän vuoden muotisana. Viime vuonna se taisi olla narsisti.
Tosiasia on, että kaikki ihmiset ovat erilaisia ja ihmisten tarpeet ovat erilaisia. Ei ole kahta samanlaista ihmistä. Ja jos jokaista tutkittaisiin tarpeeksi kauan, niin jokaisesta löytyisi jotain vikaa.
Joten ap ja kumppanit, unohtakaa erityisherkkyys. Parisuhde on kahden kauppa ja kumpikin on erilainen ja kummallakin on eri tarpeet. Jos ette pysty löytämään kultaista keskitietä, niin sitten täytyy miettiä muita vaihtoehtoja.Minulle tuolee muoti-jankkaajista mieleen se kun Putouksessa Riku Nieminen näytteli sellaista Seppo Taalasmaata, joka joka paikkaan mennessään haistoi kakan. Kakka haisi kellarissa ja kun käytävällä käveli, niin sielläkin haisi kakka. Ei ulkona tai missään hellittänyt kakan haju.
Se joka joka paikassa näkee muotisanoja, ei tajua että hänellä on muotisana omassa housussaan.
=D =D =D
Niin ja tämä sama vertaus pätee niihin, jotka tunnistaa joka diagnoosin mukaiset asiat itsessään tai lähipiirissään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan tuo erityisherkissä ihmisissä väsyttää, miten muiden pitäisi ymmärtää ja ottaa huomioon heidän erityisherkkyyttään. He eivät ota siitä itse vastuuta, suunnittele elämäänsä niin, ettei väsymyksen tullen kilahtaisi kumppanille täysin. Kumppanin pitäisi kestää ja jaksaa nämä kilahtelut, koska erityisherkkä väsyi liikaa. Se ei ole reilua. Minä ymmärrän totaalisen väsähtämisen ja sen, ettei silloin vaan hermot pidä eikä jaksa. Tapahtuu minulle kerran viidessä vuodessa. Mutta että joka helvetin viikko, tai joka toinen? Se paremmin jaksava kumppani joutuu tuolloin tekemään kaiken ja ottamaan vastuun kaikesta tärkeästä esim. Raha-asioista, aikatauluista, kodin kunnossapitämisestä, muista tärkeistä asioista, parisuhteesta...
Minun kumppani paljastui erityisherkäksi ja suhteen alkuaikoina ja koko elämänsä ennen sitä hän oli kyennyt hillitsemään itsensä ja kuollettamaan tunteensa, jaksanut normaalisti elämää ja velvollisuuksia, muita ihmisiä jne. Ja yht äkkiä tajuaa olevansa erityisherkkä. Ei siinä mitään, on upeaa että itsetietoisuus kasvaa ja uskaltaa olla oma itsensä (ja tietysti kunnianosoitus tavallaan minulle, että uskalsi prosessoida ja tajuta asian kanssani), mutta kun ihminen loukkaantuu sen jälkeen helvetin pienistä asioista, mököttää pitkään ja pitää yllä painostavaa hilhaisuutta, ei jaksa tavata ihmisiä enää ollenkaan ja muutenkin kaikkea pitää varoa ja harkita, koska erityisherkkyys. Päätöksiä ei voi tehdä, ei ekstempore-juttuja, vaan koko elämän pitäis olla tarkkaan suunniteltu eteenpäin...muuten on oikeus jopa mököttää mukavista ekstemporeasioista, koska ne tulee väärään aikaan (eli kun erityisherkkä on ajanut itsensä piippuun jollain muulla tavalla esim valvomalla liian pitkään). Ja kaiken tämän lisäksi pitäisi vain ymmärtää, että silloin kun erityisherkkä on väsynyt, ei häneltä ole oikeutta vaatia normaalia toisen huomioon ottamista.
Anteeksi avautuminen, tekee vain välistä tiukkaa yrittää itse joustaa ja venyä ja ymmärtää loputtomiin erityisherkkyyttä.
Niin, tämä voi mennä myös näin päin valitettavasti. Pisti vain silmään tuo kirjoittamasi "aiemmin kuoletti tunteensa". Sekään ei liene kuitenkaan kovin tervettä pidemmän päälle? Ehkä kumppanisi alkoi kilahdella oikein olan takaa, kun kerrankin sai siihen "luvan"? Siinä purkautui varmaan paljon myös menneiden vuosien patoutumia, mikä ei tietenkään ollut reilua sinua kohtaan.
Itse seurustelin ennen ei-erityisherkän kanssa. Hän ei tahallaan ollut ilkeä, mutta joskus loukkaannuin kyllä, kun hän piti itsestäänselvänä, että hänen tavallaan toimitaan ja minun tarpeeni ovat juuri niitä "erityistarpeita". Ei siis kyse mistään dramaattisesta, vaan esim. musiikin voimakkuudesta tai siitä, kuinka usein pitää kyläillä ja kutsua vieraita kylään. Ihan kuin olisi jokin normaali, johon aina pitäisi verrata.
Siksi moni erityisherkkä varmaan onkin turhautunut ja vaikuttaa vaativalta. Hermohan siinä menee, jos on lapsesta asti saanut kuulla olevansa vääränlainen, ja että miksi vaadit erityiskohtelua, vaikka oikeasti ei olisi ollut mikään iso juttu toisille joustaa välillä. Esim. lapsiperheistä jotkut tuntevat aina menevän sen "villimmän" ehdolla, ja arempi saa sitten vaan yrittää sopeutua.
t.Itsekin erityisherkkä
Joo, olen samaa mieltä, että tunteiden kuollettaminen on todella epätervettä ja olen iloinen siitä, että kunppaninin ei tarvitse niitä kuollettaa enää kanssani, vaan uskaltaa tuntea. Näinhän sen pitää ollakin. Mutta häneltä puuttuu samalla joltain osin kyky käsitellä ja hallita tunteitaan ja suunnitella, milloin väsyt, hän ei osaa puhua monia asioita ääneen, vaan tekee olettamuksia oman päänsä sisällä, mikä johtaa lopulta riitaan, kun toinen on ajanut itsensä piippuun olettaen, etten kuitenkaan ymmärrä jotain asiaa. Esimerkiksi. Ja aina olen ymmärtänyt nämä jutut ja sanonut, että voi kun olisit puhunut ja ehdottanut aiemmin.
Olet oikeassa, pato avautuu tavallaan kaiken entisenkin suhteen ja saan siitä likaa osakseni. Toivon vain, että hän oppii tunteidensa ja voimavarojensa hallintaa, ettei nämä jäisi aina minun kontolle. Sillä lasten kanssa minun voimavarani menevät lasten tunteiden ja elämänhallinnan ohjaukseen. Siihen kaipaa toista tasapainoista aikuista, ettei asiat kaatuisi liikaa minun niskaani.
Ymmärrän hyvin. Ikävää, että olet jäänyt tuolla tavalla yksin suhteessa. Itse käyttäydyin varmaan hyvin samalla tavalla silloin, kun vielä opettelin elämään herkkyyteni kanssa. Herkkyydestähän sanotaan, että se on sekä siunaus että kirous. Jos on saanut hyvät kasvuolosuhteet, voi tulla hyvin vahvaksi ja luottavaiseksi. Jos kokee kaltoinkohtelua tai loukkaantumisia, niistä jää poikkeuksellisen syvät arvet. Vähemmän herkkä on neutraalimpi molempiin suuntiin. Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että herkkyys tuo kuitenkin myös erinomaisia valmiuksia käsitellä juuri tuollaisia sisäisen kasvun kriisejä. Kumpa kumppanisi oppisi käsittelemään noita asioita ihan omaksi edukseenkin.
Olet oikeassa siinä, että sinun ei kuulu olla toisen huoltaja eikä perheen ainoa aikuinen. Voi olla, että toinen sen jollain tasolla tiedostaakin, ja siitä aiheutuu valtavasti häpeää. Häpeä taas voi lamauttaa ja entisestään vaikeuttaa aikuisena olemista. Yritä olla ymmärtäväinen, mutta ilmaise myös omat rajasi selvästi. Ehkä tärkeintä on tehdä selväksi, että kumppani saa olla toisen seurassa paljas ja haavoittuvainen - mutta kuitenkin kummankin täytyy kulkea omilla jaloillaan, ei toisen kannettavana. Tietysti tilapäisesti voi toisesta ottaa tukea, kun askel horjuu.
Huh, kylläpä sanoit hyvin ja napakasti kaiken sen, mitä itsekin olen ajatellut :). En vain ole osannut muotoilla sitä noin hyvin! Uskoni on vahva siinä, että kumppanini oppii käsittelemään itse omia tunteitaan ja ottamaan vastuuta. Ja että tämä on vain sellainen opetteluvaihe, mikä on ihan normaalia jokaisessa isossa muutoksessa, joka koskee omaa tapaa toimia ja ajatella. Sellainen muutos vaatii aikaa, mutta jos toinen työskentelee, edistystä tapahtuu koko ajan hiukan.
Yritän tehdä juuri noin, että pidän kiinni omista rajoistani, mutta yritän olla lempeä ja ymmärtäväinen. Ja ymmärrän tuon häpeänkin, se on monissa tilanteissa sokeuttava ja pelottava tunne, joten sitä pakenee ehkä vähän epäreilulla tavalla. Hän on älykäs ja viisas ihminen, joten uskon, että hän nimenomaan haluaa työskennellä :). Välistä sitä itsekin väsyy, eikä jaksa ottaa toisen erityistarpeita niin paljoa huomioon, silloin yleensä syntyy riitoja. Mutta aina niistä selvitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa nyt selkokielellä mitä tämä erityisherkkyys tarkoittaa.
Ihmisillä on eri tavoin reagoivat hermostot. Ihmiset eivät kaikki ole samanlaisia.
Joillakin on parempi kuulo kuin toisilla, jotkut ovat pidempiä, toiset taas nopeampi kinttuisia.
Erityisherkkien hälytysjärjestelmät aivoissa (pään sisällä oleva sellainen juttu) aktivoituvat herkemmin.
Herkkä joutuu hälytystilaan ja stressaantuu helpommin.
Siinä missä tavallinen/normaali/parempi/ylevämpi/sinä et edes huomaa jotain ääntä, hajua, ilmettä, äänenpainoa, esinettä, poikkeavuutta, erityisherkkä huomaa ja mahdollisesti prosessoi sitä informaatiota syvällisesti.
Herkät ihmiset eivät vaadi mitään palvontaa, vaan tarvitsevat rauhoittumiseensa enemmän aikaa.
Heidän hermostonsa ylikuumentaa heidän aivojensa hälytyskeskuksen ja he uupuvat helpommin.
Jos sinua ei joku ääni rasita, se voi olla toiselle ihmiselle todella rasittavaa, uskoit sitä tai et.
Tuo on kyllä totta. Mutta se ei ole miehesi vika eikä hänen siitä tule kärsiä.
Ihminen jolla tuollaisia vaikeuksia on joutuu ITSE kehittämään keinot selviytyä muiden ihmisten kanssa. Mutta ei voi olettaa että muut ihmiset rupeaa muuttamaan käytöstään hänen takiaan.
Minulla ei ole miestä ja kyllä ollen kuullut tuhat kertaa tuon ITSE ITSE ITSE!!!
Olen kylläkin sitä mieltä että voin pyytää kanssa ihmisiä muuttamaan käytöstään.
Se oikeus on ei-herkälläkin.
Katsos kun ei epäherkillä ole mitään etuoikeutta ja paremmuus asemaa tässä maailmassa.
Itsekin muutan häirtsevää käytöstäni jos joku minulle kertoo että toimin häntä uuvuttavalla tavalla.
Ei minun tarvitse pitää kiinni oikeudestani röyhtäillä tai pompotella palloa, jos se toista häiritsee, ymmärrätkö?
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa lukea Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi. Siinä kuvataan muun ohessa sitä, millainen erityisherkän parisuhde parhaimmillaan on.
Kiitos vinkeistä! Onko muita hyviä kirjoja, joita erityisherkän puolison olisi hyvä lukea? Muu kuin tuo äskeinen ja erityisherkkyys parisuhteessa (en muista kirjoittajaa)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erityisherkkyys kuvaa herkkyyden määrää, ei laatua. On totta, että parhaimmillaan herkkyys tuo tullessaan esim. erityisen hyvän kyvyn huomioida toisten tunteita. Kuitenkaan stressaantunut, katkeroitunut, huonolla itsetunnolla varustettu tai vaikka uupunut herkempikään ihminen ei osaa muita välttämättä huomioida ja voi olla käytökseltään hyvinkin töykeä. Ei herkkyys itsessään tee kenestäkään pyhimystä, mutta ei toisaalta muita huonompaakaan. Se antaa tietynlaiset lähtökohdat elämälle ja maailman kokemiselle, ja niistä lähtökohdista jokainen sitten kasvaa omanlaiseksi yksilökseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa lukea Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi. Siinä kuvataan muun ohessa sitä, millainen erityisherkän parisuhde parhaimmillaan on.
Kiitos vinkeistä! Onko muita hyviä kirjoja, joita erityisherkän puolison olisi hyvä lukea? Muu kuin tuo äskeinen ja erityisherkkyys parisuhteessa (en muista kirjoittajaa)?
Se on Elaine Aron: Erityisherkkä ihminen ja parisuhde. Kannattaa lukea itse kokonaan ja antaa valikoituja pätkiä kummpanin luettavaksi, jos ei jaksa koko kirjaa lukea.
Toinen hyvä on Janna Satri: Sisäinen lepatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan tuo erityisherkissä ihmisissä väsyttää, miten muiden pitäisi ymmärtää ja ottaa huomioon heidän erityisherkkyyttään. He eivät ota siitä itse vastuuta, suunnittele elämäänsä niin, ettei väsymyksen tullen kilahtaisi kumppanille täysin. Kumppanin pitäisi kestää ja jaksaa nämä kilahtelut, koska erityisherkkä väsyi liikaa. Se ei ole reilua. Minä ymmärrän totaalisen väsähtämisen ja sen, ettei silloin vaan hermot pidä eikä jaksa. Tapahtuu minulle kerran viidessä vuodessa. Mutta että joka helvetin viikko, tai joka toinen? Se paremmin jaksava kumppani joutuu tuolloin tekemään kaiken ja ottamaan vastuun kaikesta tärkeästä esim. Raha-asioista, aikatauluista, kodin kunnossapitämisestä, muista tärkeistä asioista, parisuhteesta...
Minun kumppani paljastui erityisherkäksi ja suhteen alkuaikoina ja koko elämänsä ennen sitä hän oli kyennyt hillitsemään itsensä ja kuollettamaan tunteensa, jaksanut normaalisti elämää ja velvollisuuksia, muita ihmisiä jne. Ja yht äkkiä tajuaa olevansa erityisherkkä. Ei siinä mitään, on upeaa että itsetietoisuus kasvaa ja uskaltaa olla oma itsensä (ja tietysti kunnianosoitus tavallaan minulle, että uskalsi prosessoida ja tajuta asian kanssani), mutta kun ihminen loukkaantuu sen jälkeen helvetin pienistä asioista, mököttää pitkään ja pitää yllä painostavaa hilhaisuutta, ei jaksa tavata ihmisiä enää ollenkaan ja muutenkin kaikkea pitää varoa ja harkita, koska erityisherkkyys. Päätöksiä ei voi tehdä, ei ekstempore-juttuja, vaan koko elämän pitäis olla tarkkaan suunniteltu eteenpäin...muuten on oikeus jopa mököttää mukavista ekstemporeasioista, koska ne tulee väärään aikaan (eli kun erityisherkkä on ajanut itsensä piippuun jollain muulla tavalla esim valvomalla liian pitkään). Ja kaiken tämän lisäksi pitäisi vain ymmärtää, että silloin kun erityisherkkä on väsynyt, ei häneltä ole oikeutta vaatia normaalia toisen huomioon ottamista.
Anteeksi avautuminen, tekee vain välistä tiukkaa yrittää itse joustaa ja venyä ja ymmärtää loputtomiin erityisherkkyyttä.
Ota tuosta nyt selvää sitten.
Vaikutat vähän ikävältä puolisolta.
Millä perusteella? Missä asioissa vaikutan ikävältä puolisolta? Miten siis kuvittelet minun käyttäytyvän?
Vaadit että toinen osaa ennustaa todella tarkasti että milloin ja mihin hänen voimansa eivät riitä.
No onko se sitten oikein minua kohtaan, kun joudun ottamaan kaikki ne väsähtämisestä tulevat kilarit, vittuilun, ärsyyntymisen ja mököttämisen vastaan? Minunko vastuulla se on varmistaa, ettei toinen jatkuvasti vedä itseään piippuun ja pyra kaikkea väsymystään vain ja ainoastaan minuun? Olen varmaan sitten tunteeton kusipää, kun vaadin, ettei toinen kilahtele minulle aiheettomasti väsyttyään ja haasta riitaa.
Aiheettomasti väsyttyään.
Hei jos et kestä mitään ja toinen ei saa ilmaista väsymystään, niin elä yksin. Tai hommaa nukke kumppaniksesi.
Saa ilmaista väsymystään. Saa sanoa, että nyt olen niin väsynyt, etten jaksa mitään. Tai että nyt olen niin väsynyt, että vain itkettää. Tai että nyt olen niin väsynyt, että kaipaan rauhaa/hiljaisuutta/yksinäisyyttä/puhumattomuutta. Kaikkia edellämainittuja saa tehdä ja minä ilen hiljaa, annan rauhaa, silitän itkevää jos haluaa, tai annan siihenkin rauhan. Kaikki tuollainen huomiointi onnistuu, nou problem. Mutta tiuskiminen, äyskiminen, tahallinen provosointi, mykkyys ilman, että pyytää hiljaisuutta, mököttäminen...kaikki tuollainen on sellaista, mitä en halua ottaa vastaan. Joskus voin ottaa, mutta mielellään erittäin harvoin.
Olin ennen erityisherkkä, jo nuorena paljon nähnyt alkoholistin aikuinen lapsi. Olen yli nelikymppinen, joten ehdin olla paniikkihäiriöinenkin 10 vuotta ennen kuin siitä tehtiin psykologinen käsite. Nykyään olen enää alkoholistin aikuinen lapsi, ja sitäkin vain siksi, että mennyttä ei nyt enää pysty muuttamaan.
Jos on jäämässä erityisherkäksi loppuelämäkseen, eikä asialle ole mitään tehtävissä (väitän, että niin haluavalla on) parisuhdemielessä parhaat vaihtoehdot ovat a) erityisherkkä kumppani b) elämä ilman parisuhdetta.
En itse lähtisi parisuhteeseen sen paremmin erityisherkän kuin paniikkihäiriöisenkään kanssa, enkä varmasti 20-30 vuoden takaisen itseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta erityisherkkyys on tämän vuoden muotisana. Viime vuonna se taisi olla narsisti.
Tosiasia on, että kaikki ihmiset ovat erilaisia ja ihmisten tarpeet ovat erilaisia. Ei ole kahta samanlaista ihmistä. Ja jos jokaista tutkittaisiin tarpeeksi kauan, niin jokaisesta löytyisi jotain vikaa.
Joten ap ja kumppanit, unohtakaa erityisherkkyys. Parisuhde on kahden kauppa ja kumpikin on erilainen ja kummallakin on eri tarpeet. Jos ette pysty löytämään kultaista keskitietä, niin sitten täytyy miettiä muita vaihtoehtoja.Minulle tuolee muoti-jankkaajista mieleen se kun Putouksessa Riku Nieminen näytteli sellaista Seppo Taalasmaata, joka joka paikkaan mennessään haistoi kakan. Kakka haisi kellarissa ja kun käytävällä käveli, niin sielläkin haisi kakka. Ei ulkona tai missään hellittänyt kakan haju.
Se joka joka paikassa näkee muotisanoja, ei tajua että hänellä on muotisana omassa housussaan.
=D =D =D
Niin ja tämä sama vertaus pätee niihin, jotka tunnistaa joka diagnoosin mukaiset asiat itsessään tai lähipiirissään.
Eli jos tunnistaa itsessään erityisherkkyyden niin sitten PAKOSTI tunnistaa "kaiken" muunkin.
Ok. Kumma kun minun lähipiirissäni ei ole narsisteja ja adhdeita ja aspergereita.
Onkohan minulta jäänyt jotain huomaamatta, voi ei.
Olet varmaan myös sitä mieltä että jos ihminen uskoo yhteen "yliluonnolliseen" asiaan, niin hän uskoo silloin myös yksisarvisiin ja horoskooppeihin.
Onko muuten helppoa kun voi vedellä mutkia suoriksi ja yksikertaistaa asioita? Kaikki vaan samaan nippuun ja lokeroon ja oikein paljon mustavalkoisuutta kehiin niin a vot!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan tuo erityisherkissä ihmisissä väsyttää, miten muiden pitäisi ymmärtää ja ottaa huomioon heidän erityisherkkyyttään. He eivät ota siitä itse vastuuta, suunnittele elämäänsä niin, ettei väsymyksen tullen kilahtaisi kumppanille täysin. Kumppanin pitäisi kestää ja jaksaa nämä kilahtelut, koska erityisherkkä väsyi liikaa. Se ei ole reilua. Minä ymmärrän totaalisen väsähtämisen ja sen, ettei silloin vaan hermot pidä eikä jaksa. Tapahtuu minulle kerran viidessä vuodessa. Mutta että joka helvetin viikko, tai joka toinen? Se paremmin jaksava kumppani joutuu tuolloin tekemään kaiken ja ottamaan vastuun kaikesta tärkeästä esim. Raha-asioista, aikatauluista, kodin kunnossapitämisestä, muista tärkeistä asioista, parisuhteesta...
Minun kumppani paljastui erityisherkäksi ja suhteen alkuaikoina ja koko elämänsä ennen sitä hän oli kyennyt hillitsemään itsensä ja kuollettamaan tunteensa, jaksanut normaalisti elämää ja velvollisuuksia, muita ihmisiä jne. Ja yht äkkiä tajuaa olevansa erityisherkkä. Ei siinä mitään, on upeaa että itsetietoisuus kasvaa ja uskaltaa olla oma itsensä (ja tietysti kunnianosoitus tavallaan minulle, että uskalsi prosessoida ja tajuta asian kanssani), mutta kun ihminen loukkaantuu sen jälkeen helvetin pienistä asioista, mököttää pitkään ja pitää yllä painostavaa hilhaisuutta, ei jaksa tavata ihmisiä enää ollenkaan ja muutenkin kaikkea pitää varoa ja harkita, koska erityisherkkyys. Päätöksiä ei voi tehdä, ei ekstempore-juttuja, vaan koko elämän pitäis olla tarkkaan suunniteltu eteenpäin...muuten on oikeus jopa mököttää mukavista ekstemporeasioista, koska ne tulee väärään aikaan (eli kun erityisherkkä on ajanut itsensä piippuun jollain muulla tavalla esim valvomalla liian pitkään). Ja kaiken tämän lisäksi pitäisi vain ymmärtää, että silloin kun erityisherkkä on väsynyt, ei häneltä ole oikeutta vaatia normaalia toisen huomioon ottamista.
Anteeksi avautuminen, tekee vain välistä tiukkaa yrittää itse joustaa ja venyä ja ymmärtää loputtomiin erityisherkkyyttä.
Niin, tämä voi mennä myös näin päin valitettavasti. Pisti vain silmään tuo kirjoittamasi "aiemmin kuoletti tunteensa". Sekään ei liene kuitenkaan kovin tervettä pidemmän päälle? Ehkä kumppanisi alkoi kilahdella oikein olan takaa, kun kerrankin sai siihen "luvan"? Siinä purkautui varmaan paljon myös menneiden vuosien patoutumia, mikä ei tietenkään ollut reilua sinua kohtaan.
Itse seurustelin ennen ei-erityisherkän kanssa. Hän ei tahallaan ollut ilkeä, mutta joskus loukkaannuin kyllä, kun hän piti itsestäänselvänä, että hänen tavallaan toimitaan ja minun tarpeeni ovat juuri niitä "erityistarpeita". Ei siis kyse mistään dramaattisesta, vaan esim. musiikin voimakkuudesta tai siitä, kuinka usein pitää kyläillä ja kutsua vieraita kylään. Ihan kuin olisi jokin normaali, johon aina pitäisi verrata.
Siksi moni erityisherkkä varmaan onkin turhautunut ja vaikuttaa vaativalta. Hermohan siinä menee, jos on lapsesta asti saanut kuulla olevansa vääränlainen, ja että miksi vaadit erityiskohtelua, vaikka oikeasti ei olisi ollut mikään iso juttu toisille joustaa välillä. Esim. lapsiperheistä jotkut tuntevat aina menevän sen "villimmän" ehdolla, ja arempi saa sitten vaan yrittää sopeutua.
t.Itsekin erityisherkkä
Joo, olen samaa mieltä, että tunteiden kuollettaminen on todella epätervettä ja olen iloinen siitä, että kunppaninin ei tarvitse niitä kuollettaa enää kanssani, vaan uskaltaa tuntea. Näinhän sen pitää ollakin. Mutta häneltä puuttuu samalla joltain osin kyky käsitellä ja hallita tunteitaan ja suunnitella, milloin väsyt, hän ei osaa puhua monia asioita ääneen, vaan tekee olettamuksia oman päänsä sisällä, mikä johtaa lopulta riitaan, kun toinen on ajanut itsensä piippuun olettaen, etten kuitenkaan ymmärrä jotain asiaa. Esimerkiksi. Ja aina olen ymmärtänyt nämä jutut ja sanonut, että voi kun olisit puhunut ja ehdottanut aiemmin.
Olet oikeassa, pato avautuu tavallaan kaiken entisenkin suhteen ja saan siitä likaa osakseni. Toivon vain, että hän oppii tunteidensa ja voimavarojensa hallintaa, ettei nämä jäisi aina minun kontolle. Sillä lasten kanssa minun voimavarani menevät lasten tunteiden ja elämänhallinnan ohjaukseen. Siihen kaipaa toista tasapainoista aikuista, ettei asiat kaatuisi liikaa minun niskaani.
Ymmärrän hyvin. Ikävää, että olet jäänyt tuolla tavalla yksin suhteessa. Itse käyttäydyin varmaan hyvin samalla tavalla silloin, kun vielä opettelin elämään herkkyyteni kanssa. Herkkyydestähän sanotaan, että se on sekä siunaus että kirous. Jos on saanut hyvät kasvuolosuhteet, voi tulla hyvin vahvaksi ja luottavaiseksi. Jos kokee kaltoinkohtelua tai loukkaantumisia, niistä jää poikkeuksellisen syvät arvet. Vähemmän herkkä on neutraalimpi molempiin suuntiin. Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että herkkyys tuo kuitenkin myös erinomaisia valmiuksia käsitellä juuri tuollaisia sisäisen kasvun kriisejä. Kumpa kumppanisi oppisi käsittelemään noita asioita ihan omaksi edukseenkin.
Olet oikeassa siinä, että sinun ei kuulu olla toisen huoltaja eikä perheen ainoa aikuinen. Voi olla, että toinen sen jollain tasolla tiedostaakin, ja siitä aiheutuu valtavasti häpeää. Häpeä taas voi lamauttaa ja entisestään vaikeuttaa aikuisena olemista. Yritä olla ymmärtäväinen, mutta ilmaise myös omat rajasi selvästi. Ehkä tärkeintä on tehdä selväksi, että kumppani saa olla toisen seurassa paljas ja haavoittuvainen - mutta kuitenkin kummankin täytyy kulkea omilla jaloillaan, ei toisen kannettavana. Tietysti tilapäisesti voi toisesta ottaa tukea, kun askel horjuu.
Huh, kylläpä sanoit hyvin ja napakasti kaiken sen, mitä itsekin olen ajatellut :). En vain ole osannut muotoilla sitä noin hyvin! Uskoni on vahva siinä, että kumppanini oppii käsittelemään itse omia tunteitaan ja ottamaan vastuuta. Ja että tämä on vain sellainen opetteluvaihe, mikä on ihan normaalia jokaisessa isossa muutoksessa, joka koskee omaa tapaa toimia ja ajatella. Sellainen muutos vaatii aikaa, mutta jos toinen työskentelee, edistystä tapahtuu koko ajan hiukan.
Yritän tehdä juuri noin, että pidän kiinni omista rajoistani, mutta yritän olla lempeä ja ymmärtäväinen. Ja ymmärrän tuon häpeänkin, se on monissa tilanteissa sokeuttava ja pelottava tunne, joten sitä pakenee ehkä vähän epäreilulla tavalla. Hän on älykäs ja viisas ihminen, joten uskon, että hän nimenomaan haluaa työskennellä :). Välistä sitä itsekin väsyy, eikä jaksa ottaa toisen erityistarpeita niin paljoa huomioon, silloin yleensä syntyy riitoja. Mutta aina niistä selvitään.
Kiva kuulla :) Olen kantapään kautta käynyt näitä asioita läpi, niin on joutunut pakostakin selventämään itselle että mistä oikein on kysymys. Kuulostaa kyllä, että teillä on ihan hyvät edellytykset selvittää asia. Arvostuksesi kumppaniasi kohtaan välittyy tekstistäsi, uskon että se on kaikkein tärkeintä. Onnea tulevaisuuteen. :)
ps. Kirjallisuudesta voisi olla kumppanillesi hyötyä jos hän ei ole vielä lukenut esim. näitä tässä ketjussa mainittuja kirjoja. Pidän myös tärkeänä, että näitä asioita voi pohtia myös jonkun muun kuin oman kumppanin kanssa. Oli se sitten terapeutti (varsinkin jos taustalla muutakin kuin herkkyys - esim jotain traumataustaa), ystävä, jonkinlainen itsetuntemus-/kasvuryhmä, keskustelupiiri tai vaikka jokin nettifoorumi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu muuten, että se, mikä oli exän kanssa minun "erityisvaatimuksiani" ja vaikeuttani (myös omasta mielestäni, ja tunsin olevani kauhea ihminen), onkin nykyisessä suhteessa ihan normaalia ja itsestään selvää. Me ihmiset olemme niin erilaisia. Nykyisen kumppanin kanssa eläminen ei ole mitään ihme jatkuvaa vääntöä siitä, että onko nyt hyvin ja kumman ehdoilla mennään. Meillä saa kotona vetäytyä toiseen huoneeseen ja sulkea oven ja vaikka sanoa toiselle, että en halua nyt puhua, ja se on täysin ok. Ja on itsestäänselvää, että telkkari ei pauhaa jatkuvalla syötöllä, tai että väkivaltaisia elokuvia ei katsota. Exän mielestä tämä oli minun hysteriaa, nykyisen kumppanin mielestä ihan normaalia, kun sattuu olemaan samanluontoinen itsekin. :)
Tuo kyllä kuulostaa jo empatiakyvyttömyydeltä. Ettei osaa antaa rauhaa silloin, kun toinen tarvitsee, vaan ottaa sen draamailuna. Ei ihmisten tartte olla kuin paita ja perse yhdessä symbioosissa 24/7, ihan normaalia haluta omaa aikaa ja rauhaa.
No, minä teen tätä "piiloutumista" melkein päivittäin. Kumpikaan meistä ei jaksa kauheasti höpötellä niitä näitä, joten usein esim. ruokailemme ihan hiljaa kumpikin omissa ajatuksissaan tai lehtiä lukien. Sitten toisaalta saatamme juuttua tuntikausien keskusteluun vaikka jostain paikasta tai ihmisestä heränneestä vaikutelmasta ja mitä se meissä herätti.
Exä ei voinut tällaista ymmärtää yhtään, vaan piti minua jotenkin viallisena. Ja oikeastaan niin itsekin pidin, koska sitä mulle oli hoettu, ja yleensä yritinkin olla toisenlainen.
Hassua, meilläkin tuo on ihan normaalia, että saatetaan syödä erillään eri huoneissa ja olla hiljaa pitkiä aikoja. Minusta tuollainen on ihan normaalia. Olen kyllä itsekin hieman hetkempi, joten johtuisiko siitä :D? T. Se erityisherkän puoliso
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan tuo erityisherkissä ihmisissä väsyttää, miten muiden pitäisi ymmärtää ja ottaa huomioon heidän erityisherkkyyttään. He eivät ota siitä itse vastuuta, suunnittele elämäänsä niin, ettei väsymyksen tullen kilahtaisi kumppanille täysin. Kumppanin pitäisi kestää ja jaksaa nämä kilahtelut, koska erityisherkkä väsyi liikaa. Se ei ole reilua. Minä ymmärrän totaalisen väsähtämisen ja sen, ettei silloin vaan hermot pidä eikä jaksa. Tapahtuu minulle kerran viidessä vuodessa. Mutta että joka helvetin viikko, tai joka toinen? Se paremmin jaksava kumppani joutuu tuolloin tekemään kaiken ja ottamaan vastuun kaikesta tärkeästä esim. Raha-asioista, aikatauluista, kodin kunnossapitämisestä, muista tärkeistä asioista, parisuhteesta...
Minun kumppani paljastui erityisherkäksi ja suhteen alkuaikoina ja koko elämänsä ennen sitä hän oli kyennyt hillitsemään itsensä ja kuollettamaan tunteensa, jaksanut normaalisti elämää ja velvollisuuksia, muita ihmisiä jne. Ja yht äkkiä tajuaa olevansa erityisherkkä. Ei siinä mitään, on upeaa että itsetietoisuus kasvaa ja uskaltaa olla oma itsensä (ja tietysti kunnianosoitus tavallaan minulle, että uskalsi prosessoida ja tajuta asian kanssani), mutta kun ihminen loukkaantuu sen jälkeen helvetin pienistä asioista, mököttää pitkään ja pitää yllä painostavaa hilhaisuutta, ei jaksa tavata ihmisiä enää ollenkaan ja muutenkin kaikkea pitää varoa ja harkita, koska erityisherkkyys. Päätöksiä ei voi tehdä, ei ekstempore-juttuja, vaan koko elämän pitäis olla tarkkaan suunniteltu eteenpäin...muuten on oikeus jopa mököttää mukavista ekstemporeasioista, koska ne tulee väärään aikaan (eli kun erityisherkkä on ajanut itsensä piippuun jollain muulla tavalla esim valvomalla liian pitkään). Ja kaiken tämän lisäksi pitäisi vain ymmärtää, että silloin kun erityisherkkä on väsynyt, ei häneltä ole oikeutta vaatia normaalia toisen huomioon ottamista.
Anteeksi avautuminen, tekee vain välistä tiukkaa yrittää itse joustaa ja venyä ja ymmärtää loputtomiin erityisherkkyyttä.
Ota tuosta nyt selvää sitten.
Vaikutat vähän ikävältä puolisolta.
Millä perusteella? Missä asioissa vaikutan ikävältä puolisolta? Miten siis kuvittelet minun käyttäytyvän?
Vaadit että toinen osaa ennustaa todella tarkasti että milloin ja mihin hänen voimansa eivät riitä.
No onko se sitten oikein minua kohtaan, kun joudun ottamaan kaikki ne väsähtämisestä tulevat kilarit, vittuilun, ärsyyntymisen ja mököttämisen vastaan? Minunko vastuulla se on varmistaa, ettei toinen jatkuvasti vedä itseään piippuun ja pyra kaikkea väsymystään vain ja ainoastaan minuun? Olen varmaan sitten tunteeton kusipää, kun vaadin, ettei toinen kilahtele minulle aiheettomasti väsyttyään ja haasta riitaa.
Aiheettomasti väsyttyään.
Hei jos et kestä mitään ja toinen ei saa ilmaista väsymystään, niin elä yksin. Tai hommaa nukke kumppaniksesi.
Aikuinen ihminen ei vingu ja valita kuin pieni lapsi.
Jos aikuista ihmistä väsyttää niin se ei rupea muille siitä valittamaan vaan itse tekee asialle jotain.
Siinä vaiheessa kun aikuinen rupeaa käyttäytymään kuin pieni lapsi niin siinä vaiheessa painukoot helvettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan tuo erityisherkissä ihmisissä väsyttää, miten muiden pitäisi ymmärtää ja ottaa huomioon heidän erityisherkkyyttään. He eivät ota siitä itse vastuuta, suunnittele elämäänsä niin, ettei väsymyksen tullen kilahtaisi kumppanille täysin. Kumppanin pitäisi kestää ja jaksaa nämä kilahtelut, koska erityisherkkä väsyi liikaa. Se ei ole reilua. Minä ymmärrän totaalisen väsähtämisen ja sen, ettei silloin vaan hermot pidä eikä jaksa. Tapahtuu minulle kerran viidessä vuodessa. Mutta että joka helvetin viikko, tai joka toinen? Se paremmin jaksava kumppani joutuu tuolloin tekemään kaiken ja ottamaan vastuun kaikesta tärkeästä esim. Raha-asioista, aikatauluista, kodin kunnossapitämisestä, muista tärkeistä asioista, parisuhteesta...
Minun kumppani paljastui erityisherkäksi ja suhteen alkuaikoina ja koko elämänsä ennen sitä hän oli kyennyt hillitsemään itsensä ja kuollettamaan tunteensa, jaksanut normaalisti elämää ja velvollisuuksia, muita ihmisiä jne. Ja yht äkkiä tajuaa olevansa erityisherkkä. Ei siinä mitään, on upeaa että itsetietoisuus kasvaa ja uskaltaa olla oma itsensä (ja tietysti kunnianosoitus tavallaan minulle, että uskalsi prosessoida ja tajuta asian kanssani), mutta kun ihminen loukkaantuu sen jälkeen helvetin pienistä asioista, mököttää pitkään ja pitää yllä painostavaa hilhaisuutta, ei jaksa tavata ihmisiä enää ollenkaan ja muutenkin kaikkea pitää varoa ja harkita, koska erityisherkkyys. Päätöksiä ei voi tehdä, ei ekstempore-juttuja, vaan koko elämän pitäis olla tarkkaan suunniteltu eteenpäin...muuten on oikeus jopa mököttää mukavista ekstemporeasioista, koska ne tulee väärään aikaan (eli kun erityisherkkä on ajanut itsensä piippuun jollain muulla tavalla esim valvomalla liian pitkään). Ja kaiken tämän lisäksi pitäisi vain ymmärtää, että silloin kun erityisherkkä on väsynyt, ei häneltä ole oikeutta vaatia normaalia toisen huomioon ottamista.
Anteeksi avautuminen, tekee vain välistä tiukkaa yrittää itse joustaa ja venyä ja ymmärtää loputtomiin erityisherkkyyttä.
Niin, tämä voi mennä myös näin päin valitettavasti. Pisti vain silmään tuo kirjoittamasi "aiemmin kuoletti tunteensa". Sekään ei liene kuitenkaan kovin tervettä pidemmän päälle? Ehkä kumppanisi alkoi kilahdella oikein olan takaa, kun kerrankin sai siihen "luvan"? Siinä purkautui varmaan paljon myös menneiden vuosien patoutumia, mikä ei tietenkään ollut reilua sinua kohtaan.
Itse seurustelin ennen ei-erityisherkän kanssa. Hän ei tahallaan ollut ilkeä, mutta joskus loukkaannuin kyllä, kun hän piti itsestäänselvänä, että hänen tavallaan toimitaan ja minun tarpeeni ovat juuri niitä "erityistarpeita". Ei siis kyse mistään dramaattisesta, vaan esim. musiikin voimakkuudesta tai siitä, kuinka usein pitää kyläillä ja kutsua vieraita kylään. Ihan kuin olisi jokin normaali, johon aina pitäisi verrata.
Siksi moni erityisherkkä varmaan onkin turhautunut ja vaikuttaa vaativalta. Hermohan siinä menee, jos on lapsesta asti saanut kuulla olevansa vääränlainen, ja että miksi vaadit erityiskohtelua, vaikka oikeasti ei olisi ollut mikään iso juttu toisille joustaa välillä. Esim. lapsiperheistä jotkut tuntevat aina menevän sen "villimmän" ehdolla, ja arempi saa sitten vaan yrittää sopeutua.
t.Itsekin erityisherkkä
Joo, olen samaa mieltä, että tunteiden kuollettaminen on todella epätervettä ja olen iloinen siitä, että kunppaninin ei tarvitse niitä kuollettaa enää kanssani, vaan uskaltaa tuntea. Näinhän sen pitää ollakin. Mutta häneltä puuttuu samalla joltain osin kyky käsitellä ja hallita tunteitaan ja suunnitella, milloin väsyt, hän ei osaa puhua monia asioita ääneen, vaan tekee olettamuksia oman päänsä sisällä, mikä johtaa lopulta riitaan, kun toinen on ajanut itsensä piippuun olettaen, etten kuitenkaan ymmärrä jotain asiaa. Esimerkiksi. Ja aina olen ymmärtänyt nämä jutut ja sanonut, että voi kun olisit puhunut ja ehdottanut aiemmin.
Olet oikeassa, pato avautuu tavallaan kaiken entisenkin suhteen ja saan siitä likaa osakseni. Toivon vain, että hän oppii tunteidensa ja voimavarojensa hallintaa, ettei nämä jäisi aina minun kontolle. Sillä lasten kanssa minun voimavarani menevät lasten tunteiden ja elämänhallinnan ohjaukseen. Siihen kaipaa toista tasapainoista aikuista, ettei asiat kaatuisi liikaa minun niskaani.
Ymmärrän hyvin. Ikävää, että olet jäänyt tuolla tavalla yksin suhteessa. Itse käyttäydyin varmaan hyvin samalla tavalla silloin, kun vielä opettelin elämään herkkyyteni kanssa. Herkkyydestähän sanotaan, että se on sekä siunaus että kirous. Jos on saanut hyvät kasvuolosuhteet, voi tulla hyvin vahvaksi ja luottavaiseksi. Jos kokee kaltoinkohtelua tai loukkaantumisia, niistä jää poikkeuksellisen syvät arvet. Vähemmän herkkä on neutraalimpi molempiin suuntiin. Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että herkkyys tuo kuitenkin myös erinomaisia valmiuksia käsitellä juuri tuollaisia sisäisen kasvun kriisejä. Kumpa kumppanisi oppisi käsittelemään noita asioita ihan omaksi edukseenkin.
Olet oikeassa siinä, että sinun ei kuulu olla toisen huoltaja eikä perheen ainoa aikuinen. Voi olla, että toinen sen jollain tasolla tiedostaakin, ja siitä aiheutuu valtavasti häpeää. Häpeä taas voi lamauttaa ja entisestään vaikeuttaa aikuisena olemista. Yritä olla ymmärtäväinen, mutta ilmaise myös omat rajasi selvästi. Ehkä tärkeintä on tehdä selväksi, että kumppani saa olla toisen seurassa paljas ja haavoittuvainen - mutta kuitenkin kummankin täytyy kulkea omilla jaloillaan, ei toisen kannettavana. Tietysti tilapäisesti voi toisesta ottaa tukea, kun askel horjuu.
Huh, kylläpä sanoit hyvin ja napakasti kaiken sen, mitä itsekin olen ajatellut :). En vain ole osannut muotoilla sitä noin hyvin! Uskoni on vahva siinä, että kumppanini oppii käsittelemään itse omia tunteitaan ja ottamaan vastuuta. Ja että tämä on vain sellainen opetteluvaihe, mikä on ihan normaalia jokaisessa isossa muutoksessa, joka koskee omaa tapaa toimia ja ajatella. Sellainen muutos vaatii aikaa, mutta jos toinen työskentelee, edistystä tapahtuu koko ajan hiukan.
Yritän tehdä juuri noin, että pidän kiinni omista rajoistani, mutta yritän olla lempeä ja ymmärtäväinen. Ja ymmärrän tuon häpeänkin, se on monissa tilanteissa sokeuttava ja pelottava tunne, joten sitä pakenee ehkä vähän epäreilulla tavalla. Hän on älykäs ja viisas ihminen, joten uskon, että hän nimenomaan haluaa työskennellä :). Välistä sitä itsekin väsyy, eikä jaksa ottaa toisen erityistarpeita niin paljoa huomioon, silloin yleensä syntyy riitoja. Mutta aina niistä selvitään.
Tuo ei ole mikään parisuhde. Olet kuin lapsen huoltaja joka huolehtii siitä että lapsi menee nukkumaan ajoissa ja syö säännöllisesti.
Parisuhde pitäisi olla kahden tasavertaisen ihmisen suhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa nyt selkokielellä mitä tämä erityisherkkyys tarkoittaa.
Ihmisillä on eri tavoin reagoivat hermostot. Ihmiset eivät kaikki ole samanlaisia.
Joillakin on parempi kuulo kuin toisilla, jotkut ovat pidempiä, toiset taas nopeampi kinttuisia.
Erityisherkkien hälytysjärjestelmät aivoissa (pään sisällä oleva sellainen juttu) aktivoituvat herkemmin.
Herkkä joutuu hälytystilaan ja stressaantuu helpommin.
Siinä missä tavallinen/normaali/parempi/ylevämpi/sinä et edes huomaa jotain ääntä, hajua, ilmettä, äänenpainoa, esinettä, poikkeavuutta, erityisherkkä huomaa ja mahdollisesti prosessoi sitä informaatiota syvällisesti.
Herkät ihmiset eivät vaadi mitään palvontaa, vaan tarvitsevat rauhoittumiseensa enemmän aikaa.
Heidän hermostonsa ylikuumentaa heidän aivojensa hälytyskeskuksen ja he uupuvat helpommin.
Jos sinua ei joku ääni rasita, se voi olla toiselle ihmiselle todella rasittavaa, uskoit sitä tai et.
Tuo on kyllä totta. Mutta se ei ole miehesi vika eikä hänen siitä tule kärsiä.
Ihminen jolla tuollaisia vaikeuksia on joutuu ITSE kehittämään keinot selviytyä muiden ihmisten kanssa. Mutta ei voi olettaa että muut ihmiset rupeaa muuttamaan käytöstään hänen takiaan.
Minulla ei ole miestä ja kyllä ollen kuullut tuhat kertaa tuon ITSE ITSE ITSE!!!
Olen kylläkin sitä mieltä että voin pyytää kanssa ihmisiä muuttamaan käytöstään.
Se oikeus on ei-herkälläkin.
Katsos kun ei epäherkillä ole mitään etuoikeutta ja paremmuus asemaa tässä maailmassa.
Itsekin muutan häirtsevää käytöstäni jos joku minulle kertoo että toimin häntä uuvuttavalla tavalla.
Ei minun tarvitse pitää kiinni oikeudestani röyhtäillä tai pompotella palloa, jos se toista häiritsee, ymmärrätkö?
Jos toinen ei kestä normaalia elämää niin se on kyllä aivan oma oangelmansa.
Parisuhteessa ei todellakaan pidä varoa joka sanaansa tai tekemistänsä. Eikä sen toisen tarvitse muuttua sinun mieliksesi.
Ei, kyllä se oli pinnalla jo 2014. Viime vuonna muotia oli toitottaa joka paikassa, miten tämä erityisherkkyys on joku uusi muotidiagnoosi kun joka toisella on se.
No, moni on oppinut tärkeitä asioita itsestään ja läheisistään. Jotkut ovat tietysti myös ottaneet tästä uuden tekosyyn omalle huonolle käytökselleen. Jälkimmäinen porukka on, valitettavasti, aina se näkyvämpi ja kuuluvampi.