Lue keskustelun säännöt.
Mies ei ymmärrä erityisherkkyyttäni
14.05.2016 |
Mietin jo suhteemme jatkoa. Mies ei ymmärrä erityisherkkyyttäni eikä ota huomioon erityistarpeitani. Riitoja ja väärinkäsityksiä syntyy usein; miehen mielestä olen tahallani hankala/vaikea. Nykyään itken usein; suhteemme ei ole parissa vuodessa muuttunut yhtään paremmaksi eikä mies ymmärtäväisemmäksi. Suhde tuntuu vievän voimani ja iloni. Toisaalta on myös niitä hyviä hetkiä, enhän muuten olisikaan enää tässä suhteessa. Erityisherkkyydestä pitäisi jakaa enemmän tietoa myös parisuhteen näkökulmasta, se helpottaisi varmasti monien elämää.
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa nyt selkokielellä mitä tämä erityisherkkyys tarkoittaa.
Ihmisillä on eri tavoin reagoivat hermostot. Ihmiset eivät kaikki ole samanlaisia.
Joillakin on parempi kuulo kuin toisilla, jotkut ovat pidempiä, toiset taas nopeampi kinttuisia.
Erityisherkkien hälytysjärjestelmät aivoissa (pään sisällä oleva sellainen juttu) aktivoituvat herkemmin.
Herkkä joutuu hälytystilaan ja stressaantuu helpommin.
Siinä missä tavallinen/normaali/parempi/ylevämpi/sinä et edes huomaa jotain ääntä, hajua, ilmettä, äänenpainoa, esinettä, poikkeavuutta, erityisherkkä huomaa ja mahdollisesti prosessoi sitä informaatiota syvällisesti.
Herkät ihmiset eivät vaadi mitään palvontaa, vaan tarvitsevat rauhoittumiseensa enemmän aikaa.
Heidän hermostonsa ylikuumentaa heidän aivojensa hälytyskeskuksen ja he uupuvat helpommin.
Jos sinua ei joku ääni rasita, se voi olla toiselle ihmiselle todella rasittavaa, uskoit sitä tai et.
Tuo on kyllä totta. Mutta se ei ole miehesi vika eikä hänen siitä tule kärsiä.
Ihminen jolla tuollaisia vaikeuksia on joutuu ITSE kehittämään keinot selviytyä muiden ihmisten kanssa. Mutta ei voi olettaa että muut ihmiset rupeaa muuttamaan käytöstään hänen takiaan.
Minulla ei ole miestä ja kyllä ollen kuullut tuhat kertaa tuon ITSE ITSE ITSE!!!
Olen kylläkin sitä mieltä että voin pyytää kanssa ihmisiä muuttamaan käytöstään.
Se oikeus on ei-herkälläkin.
Katsos kun ei epäherkillä ole mitään etuoikeutta ja paremmuus asemaa tässä maailmassa.
Itsekin muutan häirtsevää käytöstäni jos joku minulle kertoo että toimin häntä uuvuttavalla tavalla.
Ei minun tarvitse pitää kiinni oikeudestani röyhtäillä tai pompotella palloa, jos se toista häiritsee, ymmärrätkö?
Jos toinen ei kestä normaalia elämää niin se on kyllä aivan oma oangelmansa.
Parisuhteessa ei todellakaan pidä varoa joka sanaansa tai tekemistänsä. Eikä sen toisen tarvitse muuttua sinun mieliksesi.
Pätee molempiin suuntiin.
Aika monen "erityisherkän" herkkyys on kylläkin vain sitä, että on kusipäiden ympäröimä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan tuo erityisherkissä ihmisissä väsyttää, miten muiden pitäisi ymmärtää ja ottaa huomioon heidän erityisherkkyyttään. He eivät ota siitä itse vastuuta, suunnittele elämäänsä niin, ettei väsymyksen tullen kilahtaisi kumppanille täysin. Kumppanin pitäisi kestää ja jaksaa nämä kilahtelut, koska erityisherkkä väsyi liikaa. Se ei ole reilua. Minä ymmärrän totaalisen väsähtämisen ja sen, ettei silloin vaan hermot pidä eikä jaksa. Tapahtuu minulle kerran viidessä vuodessa. Mutta että joka helvetin viikko, tai joka toinen? Se paremmin jaksava kumppani joutuu tuolloin tekemään kaiken ja ottamaan vastuun kaikesta tärkeästä esim. Raha-asioista, aikatauluista, kodin kunnossapitämisestä, muista tärkeistä asioista, parisuhteesta...
Minun kumppani paljastui erityisherkäksi ja suhteen alkuaikoina ja koko elämänsä ennen sitä hän oli kyennyt hillitsemään itsensä ja kuollettamaan tunteensa, jaksanut normaalisti elämää ja velvollisuuksia, muita ihmisiä jne. Ja yht äkkiä tajuaa olevansa erityisherkkä. Ei siinä mitään, on upeaa että itsetietoisuus kasvaa ja uskaltaa olla oma itsensä (ja tietysti kunnianosoitus tavallaan minulle, että uskalsi prosessoida ja tajuta asian kanssani), mutta kun ihminen loukkaantuu sen jälkeen helvetin pienistä asioista, mököttää pitkään ja pitää yllä painostavaa hilhaisuutta, ei jaksa tavata ihmisiä enää ollenkaan ja muutenkin kaikkea pitää varoa ja harkita, koska erityisherkkyys. Päätöksiä ei voi tehdä, ei ekstempore-juttuja, vaan koko elämän pitäis olla tarkkaan suunniteltu eteenpäin...muuten on oikeus jopa mököttää mukavista ekstemporeasioista, koska ne tulee väärään aikaan (eli kun erityisherkkä on ajanut itsensä piippuun jollain muulla tavalla esim valvomalla liian pitkään). Ja kaiken tämän lisäksi pitäisi vain ymmärtää, että silloin kun erityisherkkä on väsynyt, ei häneltä ole oikeutta vaatia normaalia toisen huomioon ottamista.
Anteeksi avautuminen, tekee vain välistä tiukkaa yrittää itse joustaa ja venyä ja ymmärtää loputtomiin erityisherkkyyttä.
Niin, tämä voi mennä myös näin päin valitettavasti. Pisti vain silmään tuo kirjoittamasi "aiemmin kuoletti tunteensa". Sekään ei liene kuitenkaan kovin tervettä pidemmän päälle? Ehkä kumppanisi alkoi kilahdella oikein olan takaa, kun kerrankin sai siihen "luvan"? Siinä purkautui varmaan paljon myös menneiden vuosien patoutumia, mikä ei tietenkään ollut reilua sinua kohtaan.
Itse seurustelin ennen ei-erityisherkän kanssa. Hän ei tahallaan ollut ilkeä, mutta joskus loukkaannuin kyllä, kun hän piti itsestäänselvänä, että hänen tavallaan toimitaan ja minun tarpeeni ovat juuri niitä "erityistarpeita". Ei siis kyse mistään dramaattisesta, vaan esim. musiikin voimakkuudesta tai siitä, kuinka usein pitää kyläillä ja kutsua vieraita kylään. Ihan kuin olisi jokin normaali, johon aina pitäisi verrata.
Siksi moni erityisherkkä varmaan onkin turhautunut ja vaikuttaa vaativalta. Hermohan siinä menee, jos on lapsesta asti saanut kuulla olevansa vääränlainen, ja että miksi vaadit erityiskohtelua, vaikka oikeasti ei olisi ollut mikään iso juttu toisille joustaa välillä. Esim. lapsiperheistä jotkut tuntevat aina menevän sen "villimmän" ehdolla, ja arempi saa sitten vaan yrittää sopeutua.
t.Itsekin erityisherkkä
Joo, olen samaa mieltä, että tunteiden kuollettaminen on todella epätervettä ja olen iloinen siitä, että kunppaninin ei tarvitse niitä kuollettaa enää kanssani, vaan uskaltaa tuntea. Näinhän sen pitää ollakin. Mutta häneltä puuttuu samalla joltain osin kyky käsitellä ja hallita tunteitaan ja suunnitella, milloin väsyt, hän ei osaa puhua monia asioita ääneen, vaan tekee olettamuksia oman päänsä sisällä, mikä johtaa lopulta riitaan, kun toinen on ajanut itsensä piippuun olettaen, etten kuitenkaan ymmärrä jotain asiaa. Esimerkiksi. Ja aina olen ymmärtänyt nämä jutut ja sanonut, että voi kun olisit puhunut ja ehdottanut aiemmin.
Olet oikeassa, pato avautuu tavallaan kaiken entisenkin suhteen ja saan siitä likaa osakseni. Toivon vain, että hän oppii tunteidensa ja voimavarojensa hallintaa, ettei nämä jäisi aina minun kontolle. Sillä lasten kanssa minun voimavarani menevät lasten tunteiden ja elämänhallinnan ohjaukseen. Siihen kaipaa toista tasapainoista aikuista, ettei asiat kaatuisi liikaa minun niskaani.
Ymmärrän hyvin. Ikävää, että olet jäänyt tuolla tavalla yksin suhteessa. Itse käyttäydyin varmaan hyvin samalla tavalla silloin, kun vielä opettelin elämään herkkyyteni kanssa. Herkkyydestähän sanotaan, että se on sekä siunaus että kirous. Jos on saanut hyvät kasvuolosuhteet, voi tulla hyvin vahvaksi ja luottavaiseksi. Jos kokee kaltoinkohtelua tai loukkaantumisia, niistä jää poikkeuksellisen syvät arvet. Vähemmän herkkä on neutraalimpi molempiin suuntiin. Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että herkkyys tuo kuitenkin myös erinomaisia valmiuksia käsitellä juuri tuollaisia sisäisen kasvun kriisejä. Kumpa kumppanisi oppisi käsittelemään noita asioita ihan omaksi edukseenkin.
Olet oikeassa siinä, että sinun ei kuulu olla toisen huoltaja eikä perheen ainoa aikuinen. Voi olla, että toinen sen jollain tasolla tiedostaakin, ja siitä aiheutuu valtavasti häpeää. Häpeä taas voi lamauttaa ja entisestään vaikeuttaa aikuisena olemista. Yritä olla ymmärtäväinen, mutta ilmaise myös omat rajasi selvästi. Ehkä tärkeintä on tehdä selväksi, että kumppani saa olla toisen seurassa paljas ja haavoittuvainen - mutta kuitenkin kummankin täytyy kulkea omilla jaloillaan, ei toisen kannettavana. Tietysti tilapäisesti voi toisesta ottaa tukea, kun askel horjuu.
Huh, kylläpä sanoit hyvin ja napakasti kaiken sen, mitä itsekin olen ajatellut :). En vain ole osannut muotoilla sitä noin hyvin! Uskoni on vahva siinä, että kumppanini oppii käsittelemään itse omia tunteitaan ja ottamaan vastuuta. Ja että tämä on vain sellainen opetteluvaihe, mikä on ihan normaalia jokaisessa isossa muutoksessa, joka koskee omaa tapaa toimia ja ajatella. Sellainen muutos vaatii aikaa, mutta jos toinen työskentelee, edistystä tapahtuu koko ajan hiukan.
Yritän tehdä juuri noin, että pidän kiinni omista rajoistani, mutta yritän olla lempeä ja ymmärtäväinen. Ja ymmärrän tuon häpeänkin, se on monissa tilanteissa sokeuttava ja pelottava tunne, joten sitä pakenee ehkä vähän epäreilulla tavalla. Hän on älykäs ja viisas ihminen, joten uskon, että hän nimenomaan haluaa työskennellä :). Välistä sitä itsekin väsyy, eikä jaksa ottaa toisen erityistarpeita niin paljoa huomioon, silloin yleensä syntyy riitoja. Mutta aina niistä selvitään.
Tuo ei ole mikään parisuhde. Olet kuin lapsen huoltaja joka huolehtii siitä että lapsi menee nukkumaan ajoissa ja syö säännöllisesti.
Parisuhde pitäisi olla kahden tasavertaisen ihmisen suhde.
Kyllä tämä ihan parisuhde on. Kumppanin ylilyöntejä sattuu yleensä harvemmin ja toivottavasti tulevaisuudessa vähenee. Kukaan ei ole täydellinen ja tämä on ainut merkittävä haaste tässä ihmisessä. Ymmärrän että erityisherkkyys ja sen ilmeneminen kumppanini tavoin (ennen kuin sen saa hallintaan) voi jollekin olla kauhistus ja ehdoton nounou parisuhteessa. Minä tulen tämän asian kanssa paremmin toimeen, kuin kumppanin riippuvuuksien (työnarkomania, alkoholismi, pelit, syömishäiriö yms.), tunnekylmyyden, junttiuden, yksinkertaisuuden, pinnallisuuden, väkivaltaisuuden, narsismin yms. kanssa. Ja jollekin nuo minun kauhistukset ovat sellaisia, joiden kanssa pärjäisi paremmin :).
Tässäkin ketjussa näkyy hyvin se, mikä ns. erityisherkissä ärsyttää. Luullaan, että ne ihmiset ovat kovia, epäherkkiä ja jopa tunteettomia, jotka ei itke tai ahdistu kaikesta. Miksi ei puhuttaisi aistiyliherkkyydestä tai aistimusten ja tuntemusten kuormittavuudesta?
Mm. isäni on hyvin herkkä ihminen, mutta kun se ei isosta karvaisesta miehestä näy, niin häntä pidetään "kovana". Hän vihaa sanaa erityisherkkä. Ihmiset reagoivat aistimuksiin ja tuntemuksiin eri tavoin, eikä se tarkoita automaattisesti eroa herkkyydessä. Jokainen ihminen on erityinen ihan itsenään.
Vaikket uskoisikaan erityisherkkyyteen niin voit silti kunnioittaa toisen kokemusmaailmaa. Toisen tunteiden lyttääminen on todella epäkohteliasta oli kyse lapsesta tai aikuisesta. Kertoo kypsyydestä kun pystyy tai vähintään haluaa yrittää asettua toisen asemaan vaikkei olisi samaa mieltä. Tunne-elämältään erityisherkkä todella tuntee voimakkaammin tunteet. Yleensä myös empatiakyky ja toisten huomioon ottaminen on voimakkaampaa. Tämän vuoksi sosiaaliset tilanteet vie voimia normaalia enemmän. Erityisherkät ihmiset on usein todella väärinymmärrettyjä. Erityisherkän piirteistä hyötyy myös muut ihmiset, koska erityisherkällä on paljon annettavaa, mikäli herkkyyttä ei ole rikottu tai piilotettu.
Vierailija kirjoitti:
Vaikket uskoisikaan erityisherkkyyteen niin voit silti kunnioittaa toisen kokemusmaailmaa. Toisen tunteiden lyttääminen on todella epäkohteliasta oli kyse lapsesta tai aikuisesta. Kertoo kypsyydestä kun pystyy tai vähintään haluaa yrittää asettua toisen asemaan vaikkei olisi samaa mieltä. Tunne-elämältään erityisherkkä todella tuntee voimakkaammin tunteet. Yleensä myös empatiakyky ja toisten huomioon ottaminen on voimakkaampaa. Tämän vuoksi sosiaaliset tilanteet vie voimia normaalia enemmän. Erityisherkät ihmiset on usein todella väärinymmärrettyjä. Erityisherkän piirteistä hyötyy myös muut ihmiset, koska erityisherkällä on paljon annettavaa, mikäli herkkyyttä ei ole rikottu tai piilotettu.
En kyllä yhtään ihmettele, jos erityisherkkyys on monesti väärinymmärettyä. Tosta sunkin tekstistä huokuu ajattelutapa, että erityisherkät ovat jotenkin "parempia ihmisiä." Varmasti erityisherkät voivat olla empaattisia ja toiset huomioonottavia mutta miksi tässäkin pitää tehdä vertailua, että erityisherkillä toisten huomioonottaminen on voimakkaampaa, miksei voi vain sanoa, että erityisherkillä toisten huomioon ottaminen on voimakasta. Miten ylipäätän esim. empatiakykyä voidaan vertailla tai mitata? Monet ihmiset voivat olla herkkiä, vaikkei se ulospäin näkyisikään. Itseäni ehkä hieman "loukkaa" herkkänä muttei erityisherkkänä tollainen ajattelutapa, että erityisherkät jotenkin automaattisesti osaisivat paremmin ottaa huomioon muut ihmiset.
Huomiona myös, että tuskinpa nämä erityisherkät ovat mikään yhtenäinen massa, vaan varmasti siihenkin joukkooon mahtuu erilaisia persoonallisuuden piirteitä, joten erityisherkkyys ei ole automaattisesti mikään "hyvyyden mitta."
Tämä on asiaa!