Ihmiset katkaisevat välit minuun jatkuvasti, käykö muille koskaan näin?

Olen laittanut välit poikki hyvään ystävääni, joka muuttui mustasukkaiseksi, omistushaluiseksi, valitti muusta elämästäni, piti viettää yhdessä koko päivä jos halusi nähdä, kyttäsi jos vietin aikaa muiden kanssa...tämänkin siedin, mutta kun samassa työpaikassa muuttui inhottavaksi vain minua kohtaan, tiuski ja äyski, komensi ja syytti, vain minua, silloin katkaisin välit enkä ole enää tavannut.

Muutenkin, olen aktiivinen seuran ehdottaja ja yhteydenpitäjä, mutta jos se on jatkuvasti minun vastuulla, silloin alan pikkuhiljaa ottamaan etäisyyttä. Jos ei koskaan ole aikaa, niin ei kai sellainen välitä tavatakaan.

No mistä ihmeestä me se voitaisiin tietää?

On olemassa triljoona eri vaihtoehtoa, miksi noin käy. Sinua tuntematta, menee puhtaasti arvailun puolelle ja se lienee turhaa.

Minä katkaisin yläasteella välit yhteen siihen astisista "parhaista kavereista". Hän oli älyttömän raskasta seuraa ja joka kerta tuntui kuin olisin ollut vain roskaa jota pidetään seurana kun ei muitakaan saada. Hän oli pomottava ja ilkeä, pilalle lellitty ja loukkasi muita "sanomalla vain mielipiteensä". Ilmeisesti myös yritti saada muiden hyväksyntää vaihtamalla poikaystävää viikoittain. Hermot menivät siinä vaiheessa kun tämä "ystävä" alkoi seurustelemaan sen aikaisen ihastukseni kanssa saatuaan tietää hänen nimensä minulta, tämä toistui vähintään kolmen eri ihmisen kanssa. Yläasteikäiselle tuntui todella pahalta joutua olemaan ns. huonompi kuin muut vaikkei minussa mitään vikaa ollutkaan, kaverini vain sai minut uskomaan niin.

Itse olen katkaissut välit kahteen kaveriini, koska en jaksa ihmisiä jotka imevät voimat. Minulla on myös suhteita joista saan paljon iloa ja onnea, mutta nämä eivät sitä ole.

Toinen oli hyvin epävarma ripustautuja, valitti kaikesta, väheksyi itseään, eikä oikein saanut sanaa suustaan. Useasti ränkytti ja olisi pitänyt nähdä.Tapaamisilla sai lypsää jutun aihetta. Ikinä ei ollut kiinnostunut mitä minulle kuuluu. Todella negatiivinen suhtautuminen kaikkeen ja vähän reppana.

Toinen taas entinen ystäväni, jonka kanssa nykyisin eri elämäntilanteet ja täysin erilaiset arvot. Hän on hyvin itsekeskeinen ja mielellään puhuu ainoastaan itsestään tai haluaa juoruilla muista ilkeästi. Minun asioitani utelee vain, jotta voi vertailla kaikessa. Ei käytöstäpoja tai kiitollisuutta mistään. Puhelimessa pitäisi roikkua tunnista toiseen ja kuunnella juttujaan.

Mä katkaisin yläasteen tienoilla välit ystävääni. Hän oli todella narsistinen, yritti viedä poikaystäväni, karkottaa kaikki muut ystäväni jotta hän olisi ainoa, huomion piti olla jatkuvasti hänessä, ylidramaattinen minä-minä -ihminen.

Hienoin kokemus oli kun oltiin kylillä ja sain eräältä miehenalulta huomiota. Sillä välin kun poika kävi kaupassa "ystävä" nosti lasinsirun maasta ja viilsi ranteeseeni! Kun poika tuli takaisin nosti käteni dramaattisesti ylös ja sanoi että viiltelin. Kaiken takana ajatus siis, että nyt poika ei enää huomioi minua vaan häntä.

Hävettää, että niinkin monta vuotta olin hänen ystävänsä. Olis pitänyt katkasta välit jo pienenä lapsena. Oli se meno jo silloin niin sairasta.

Amiksen aikoina tapasin kerran uudestaan. Ihan yhtä paska ja huomiota hakeva ihminen oli yhä. Totesi vaan, et musta on tullu itsevarma ja rohkea. Se kiitos siitä menee hänelle. Enää ei kukaan kävele ylitseni.

Olen sitä mieltä, että ap:n kannattaa nyt kiltisti katsoa peiliin ja miettiä omaa käytöstään. Ja kysyä sukulaisiltaan mielipidettä.

Mä olen vaikea ja hankala ihminen ja vaativa ystävä. Mutta minua ei ole koskaan dumpattu tuolla tavalla kuin ap kertoo hänelle tapahtuneen. Ei mulla ystäviä pilvin pimein ole mutta ne ketkä on, jaksavat minua vuodesta toiseen. Joten, jotakin sitten teen kuitenkin oikein koska minusta yhä pidetään.

Mua kiinnostaisi, että mitä syitä ap on pohtinut että tällaiseen voisi olla?

Itse olen rajannut kanssakäymistä yhden ystävän kanssa, joka on miellyttävä ja hurmaava, mutta välillä loukkaa joko tahattomasti tai tahallaankin. On jotenkin kateellinen muiden onnistumisista ja haluaa aina olla keskipisteenä. Siis en toki ole itsekään täydellinen, mutta hänen käytöksensä on pahoittanut mieleni useamman kerran, minkä takia mun on oman hyvinvointini takia nähtävä häntä vain harvoin.

Kannattaa myös tehdä ero sen väliltä, että oletteko vain "kasvaneet erilleen" vai onko teille tullut välirikko. Tosin kyllähän toi kuulostaa vähän oudolle, että esim. valehdellaan että haetaan toiseen kouluun tai yhtäkkiä poistetaan facesta. En tota facea nyt niin merkityksellisenä pidä mutta ehkä se kertoo, että joku on saattanut hiukan suutahtaa sulle ja pikaistuksissaan poistanut sut. Tai sitten muutaman tapaamisen jälkeen vain todennut, että olette todella erilaisia niin haluaa sen mielenosoituksellisesti näyttää poistamalla sut.

Mutta hienoa, että olet alkanut pohtia ja kyseenalaistaa omaa käyttäytymistä. Voihan olla, että nämä henlilöt vain ovat olleet harvinaisen typeriä tai muuta. Mutta sikäli ehkä tuntuu oudolta, jos sama toistuu ja nämä henkilöt eivät kuitenkaan tunne toisiaan.

Voin kertoa pahimpia asioita, joiden vuoksi olen itse jäädyttänyt ystävyyden, niin voit kenties miettiä löytyykö sulta tällaisia piirteitä. (Nämä olivat kaikki samassa henkilössä) kateellisuus, aina jos toisella meni hyvin niin siitä oltiin kateellisia ja lauottiin piikikkäitä kommentteja tai ei huomioitu oikeastaan millään lailla. Yleinen negatiivisuus ja valitus, tällä ystävällä oli yleensä aina joku huonosti ja hän osasi aika tehokkaasti luoda ympärilleen sitä negatiivisuutta. Itsekeskeisyys, tällä henkilöllä oli vain oma elämä ja omat ongelmat, joista oltiin kiinnostuneita, niistä voitiin jauhaa 24/7. Valehtelu, vaikka ne olivatkin pienistä asioista esim. Piti tavata kolmelta ja hän tuli varttia yli niin hän kertoi miten luuli, että pitikin tavata varttia yli, ei siis ikinä voinut myöntää virheitään.

Mustamaalaaminen ja juoruaminen, tämä henkilö rakasti juoruta muiden yksityisasioista ja perään haukkua, laittoi vain miettimään, että mitäköhän itsestä sitten puhuttiin. Itsekkyys, tämä henkilö ei ollut ikinä kiinnostunut muista ihmisistä ja hänen menonsa ja elämänsä olivat aina tärkeimmät.

Toivottavasti et löytänyt kuvauksesta itseäsi mutta jos löysit niin ehkä voisit yrittää muuttaa joitakon toimintatapoja. Tsemppiä!:)

Mulla itellä on ns.lapsuudenkaverit säilyneet jotenkuten, harvoin tavataan.Mutta oon huomannut että kun entisestä hiljaisesta ihmisestä tulee suorapuheinen niin se on monille liikaa, useimmat pitävät outona, hulluna.Ite ajattelen ettei minua täälä kukaan toinenkaan puolusta pahaltamaailmalta..yksinkertaisesti kyllästyin olemaan kiltti ja mukava jolle kyllä huolet kerrottiin mut muuhun en kelvannutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tota kutsutaan elämäksi. Ihmisiä tulee ja menee, toisilla enemmän ja toisille vähemmän.  Turha kaikelle on syitä hakea.

Väärin. Ei ole missään nimessä normaalia ja yleistä se, että peräjälkeen tutut ihmiset katkovat välejä. Yksi tai kaksikaan keissiä ei kerro mitään ihmisestä - ihan ok, mutta jos itselle tapahtuu jatkuvasti sosiaalisissa suhteissa vastaavaa syy löytyy kyllä aina sieltä peilistä.

Jos tulee parisuhteistakin kerta toisensa jälkeen AINA jätetyksi tulee miettiä mikä on vialla. Useimmiten kyseessä on joku syy tai suoranainen virhe, kuin se että olisi vain huonoa tuuria.

Väärin? Miten kukaan voi sanoa, että jonkun mielipide on väärin? :D

Minä olen ottanut etäisyyttä erääseen lapsuudenystävään. Inhoan hänen tapaansa halveksia toisia ihmisiä heidän ammattinsa tai koulutuksen takia. Olen huomannut hänen katselevan minuakin välillä ns. nenän vartta pitkin, kun olen vähemmän koulutettu kuin hän. Eipä hänellä niitä ystäviä hirveästi ole, enkä toisaalta yhtään ihmettele. Jotenkin vain ihmettelen, miten joillekin voi nousta noin "hattuun"?

Tulee niin oma kouluaikani mieleen. Tosin jo siellä näin, etteivät minua oikein seuraansa halunneet. Ylä-asteella homma meni siihen, että lopussa juokosivat minua kilpaa karkuun. Tunnilla toki olivat kavereita ja auttoivat kun olivat erkaantuneet kavereistaan, mutta muuten välitunnilla olin heille kuin ilmaa. Ruokatunnilla eivät halunneet istua samassa pöydässä kanssani. Kun loppuvuonna satuinkin saamaan stipendin, kummasti ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kaikki "kaveti" kerääntyivät kuin varikset ympärilleni kehumaan. Siinä välissä totesin itselleni, että tähän ystävyyteen tulee nyt loppu.

Katkaisin itse välit heihin. Vaihdoin koulua, missä ihmisillä on sama mielenkiinto. Sieltä löysin hyviä ystäviä, jotka ovat vieä useamman vuoden jälkeen yhteydessä. Muuten en ole löytänyt ketään ystävää mistään. Kai minä olen jotenkin outo, tylsä tai liian erilainen. Kyllä sitä jutellaan mutta tuntuu ettei sitä vapaa ajalla pahemmin haluta nähdä. Tämäntakia en halua edes kysyä puolituttuja saati tuttujen numeroita/ chat tietoja kun en usko siihen, että he jaksavat pitää minuun yhteyttä. Ei se auta kuin yrittää elää eteenpäin, tehdä niitä juttuja mikä itseä kiinostaa ja olla yksinkertaisesti sen kummemmin välittämättä muista. Juttelee sen mitä juttelee ja kavereita tulee jos tulee, mutta ei kannata yrittää niitä haalia.

Tämän olen oppinut ja edelleen yritän myöskin opetella. Toki joidnekin mielestä voin sanoa asioita liian suoraan, mutta kai se on syy miksi omat kaverini pysyy kun he niitä kestävät ja itsekkin ovat samankaltaisia tai sitten osa ihmisistä on vain niin herkkiä ettei kestä sanoa vähääkään pahasti, en tiedä. En vain enää jaksa kokoaikaa varoa ja pelätä mitä nyt uskaltaa sanoa ettei toinen loukkaannu.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ja miehelläni on molemmilla sama ongelma. Laskettiin kerran kaikki ihmiset, jotka on ktkaisseet välit kuin seinään, ja niitä oli melkein 20. Ollaan yritetty miettiä, mikä meissä on vikana ja mitä tehdään väärin. Yksi syy voi olla, että ollaan jollain tavalla raskaita ihmisiä. Ollaan molemmat tosi ystävällisiä, kilttejä, positiivisia ja kaikinpuolin mukavia ihmisiä, mutta luulen että ihmisiä ärsyttää se, että olemme uran suhteen kunnianhimoisia.

Ihmiset käsittävät sen ehkä ylimielisyytenä.

Mieheni on välillä aika raskas, kun innostuu paasaamaan jostain asiasta. Itse olen ehkä vähän liian huomiohakuinen välillä.

Tällaista välien katkaisua olemme kokeneet vain Suomessa asuessamme. Olisiko sitten niin, että kyse on myös kulttuurisesta jutusta; Suomessa on tapana piilottaa tunteet, ei ole hyväksyttävää näyttää halua menestyä tai päästä eteenpäin/tienata rahaa.

Pitäisi olla hillitty ja vatimaton.

Jenkeissä ja latinomaissa on taas ihan päinvastoin.

Kyllä se tekee surulliseksi, kun ihmiset katkaisee välit tai alkaa vältellä.

Joskus voi olla kyse myös kateudesta, jos sulla on jotain, mistä olla kateellinen: hyvä parisuhde, ulkonäköä, rahaa, hyvä työpaikka, joku taito tms.

Nuo viimeiset tekstisi voi olla ehkä se yleisin syy, miksi ihmiset jättävät kuin seinään. Olen kyllä huomannut, että jos toinen ihminen menestyy jossain paremmin kuin otinen niin aina löytyy jostain joku nyrpeä naamainen ihminen. Myöskin se, että jotkut imiset saattavat tulkita liian herkästi asioita väärin, vaikket mitään pahaa sanallasi meinaakkaan, liekö jotain epävarmuutta itsestään ja näinollen alkavat vertailemaan itseään ja toista. Ei se välien katkaisu aina ole siinä henkilössä, johon välit katkaistaan. Enkä myöskään ymmärrä sitä, että ei voida suoraan sanoa, että nyt vierailu aika päättyy että läheppäs kotia, mulla on tässä omia juttuja tehtävänä ( jotkut ihmiset saattavat tässätilanteessa vaa hokea " ei se haittaa, ole vaa niin kauan kuin haluat" kun eivät uskalla suoraan sanoa että se haittaa. Näitäkin on nähty).

Vierailija kirjoitti:

Minulla ja miehelläni on molemmilla sama ongelma. Laskettiin kerran kaikki ihmiset, jotka on ktkaisseet välit kuin seinään, ja niitä oli melkein 20. Ollaan yritetty miettiä, mikä meissä on vikana ja mitä tehdään väärin. Yksi syy voi olla, että ollaan jollain tavalla raskaita ihmisiä. Ollaan molemmat tosi ystävällisiä, kilttejä, positiivisia ja kaikinpuolin mukavia ihmisiä, mutta luulen että ihmisiä ärsyttää se, että olemme uran suhteen kunnianhimoisia.

Ihmiset käsittävät sen ehkä ylimielisyytenä.

Mieheni on välillä aika raskas, kun innostuu paasaamaan jostain asiasta. Itse olen ehkä vähän liian huomiohakuinen välillä.

Tällaista välien katkaisua olemme kokeneet vain Suomessa asuessamme. Olisiko sitten niin, että kyse on myös kulttuurisesta jutusta; Suomessa on tapana piilottaa tunteet, ei ole hyväksyttävää näyttää halua menestyä tai päästä eteenpäin/tienata rahaa.

Pitäisi olla hillitty ja vatimaton.

Jenkeissä ja latinomaissa on taas ihan päinvastoin.

Kyllä se tekee surulliseksi, kun ihmiset katkaisee välit tai alkaa vältellä.

Joskus voi olla kyse myös kateudesta, jos sulla on jotain, mistä olla kateellinen: hyvä parisuhde, ulkonäköä, rahaa, hyvä työpaikka, joku taito tms.

Tämä. Suomessa varakas on miellyttävä vain, jos hän on vaatimaton eikä tuo varallisuuttaan esille. Menstyksestä tai varakkuudesta puhuminen tai sen muulla tavoin osoittaminen on lesoamista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ja miehelläni on molemmilla sama ongelma. Laskettiin kerran kaikki ihmiset, jotka on ktkaisseet välit kuin seinään, ja niitä oli melkein 20. Ollaan yritetty miettiä, mikä meissä on vikana ja mitä tehdään väärin. Yksi syy voi olla, että ollaan jollain tavalla raskaita ihmisiä. Ollaan molemmat tosi ystävällisiä, kilttejä, positiivisia ja kaikinpuolin mukavia ihmisiä, mutta luulen että ihmisiä ärsyttää se, että olemme uran suhteen kunnianhimoisia.

Ihmiset käsittävät sen ehkä ylimielisyytenä.

Mieheni on välillä aika raskas, kun innostuu paasaamaan jostain asiasta. Itse olen ehkä vähän liian huomiohakuinen välillä.

Tällaista välien katkaisua olemme kokeneet vain Suomessa asuessamme. Olisiko sitten niin, että kyse on myös kulttuurisesta jutusta; Suomessa on tapana piilottaa tunteet, ei ole hyväksyttävää näyttää halua menestyä tai päästä eteenpäin/tienata rahaa.

Pitäisi olla hillitty ja vatimaton.

Jenkeissä ja latinomaissa on taas ihan päinvastoin.

Kyllä se tekee surulliseksi, kun ihmiset katkaisee välit tai alkaa vältellä.

Joskus voi olla kyse myös kateudesta, jos sulla on jotain, mistä olla kateellinen: hyvä parisuhde, ulkonäköä, rahaa, hyvä työpaikka, joku taito tms.

Tämä. Suomessa varakas on miellyttävä vain, jos hän on vaatimaton eikä tuo varallisuuttaan esille. Menstyksestä tai varakkuudesta puhuminen tai sen muulla tavoin osoittaminen on lesoamista. 

Niinhän se on, ettei saa mennä liian hyvin muttei liian huonostikkaan. Yleensäkkin kun ihmiset kyselee kuulumisia, jos aina menee hyvin se on huono homma. Jos aina menee huonosti niin sekin on huono homma. 

Vierailija kirjoitti:

Mulle on käynyt samoin ja useasti. En enää jaksa hankkiutua sosiaalisiin tilanteisiin ja yrittää saada kavereita, parisuhteesta puhumattakaan. Oletan että minussa on jotain vialla, en vaan tiedä mikä 😞.

Sama juttu mulla, mä en ihan oikeasti enää edes tiedä kuinka monta kertaa mut on "jätetty" sanaakaan sanomatta ja ihan yht'äkkiä. Tätä siis on tapahtunut lukemattomien kaverien ja ystävien toimesta ja muutaman miehen. Kaava on siinä mielessä aina sama, että mikään ei etukäteen vihjaa tulevasta vaan se tosiaan tulee ihan puskista ja mun yhteydenottoihin ei vaan enää vastata eikä muhun olla enää yhteydessä. Ei ole riitaa, eikä mitään muutakaan mikä tämän "hylkäämisen" selittäisi.

Ja sen vielä ymmärrän hyvin, että vian on oltava itsessäni mutta en tosiaan ymmärrä mikä se vika on.

Mä olen useamman ystävän ja tuttavan jättänyt ihan vaan siksi että aika ei riitä. Uusia ihmisiä tulee, lapset, työ ja harrastukset vievät ajan joten jotkut ihmiset vaan tippuu matkalla.

Kavereita tulee ja menee, elämäntilanteet ja olosuhteet muuttuu. Ja ainakin näin ruuhkavuosina mulla ei vaan yksinkertaisesti oo aikaa kuin pitää yllä suhteita vain niin läheisimpiin.

Tietoisesti oon jättänyt kavereita taakse muutaman, mutta niihin on aina liittynyt jonkinlaista luottamuksen menetystä.

Ja jotkut on vaan hauskempia ja iloisempia kuin toiset. Sellaiset ihmiset kerää kavereita ympärilleen.

Itse en siis ole sellainen :D

Vierailija kirjoitti:

Mä olen useamman ystävän ja tuttavan jättänyt ihan vaan siksi että aika ei riitä. Uusia ihmisiä tulee, lapset, työ ja harrastukset vievät ajan joten jotkut ihmiset vaan tippuu matkalla.

Ei kai nyt kukaan kuitenkaan voi olla se ylimääräinen, pois pudotettava ihan kaikille. Sellainen, joka ei vaan ikinä mahdu pysyvästi kenenkään elämään.