Ihmiset katkaisevat välit minuun jatkuvasti, käykö muille koskaan näin?

Vierailija kirjoitti:

Tota kutsutaan elämäksi. Ihmisiä tulee ja menee, toisilla enemmän ja toisille vähemmän.  Turha kaikelle on syitä hakea.

Väärin. Ei ole missään nimessä normaalia ja yleistä se, että peräjälkeen tutut ihmiset katkovat välejä. Yksi tai kaksikaan keissiä ei kerro mitään ihmisestä - ihan ok, mutta jos itselle tapahtuu jatkuvasti sosiaalisissa suhteissa vastaavaa syy löytyy kyllä aina sieltä peilistä.

Jos tulee parisuhteistakin kerta toisensa jälkeen AINA jätetyksi tulee miettiä mikä on vialla. Useimmiten kyseessä on joku syy tai suoranainen virhe, kuin se että olisi vain huonoa tuuria.

Oletko ystävyyssuhteissasi aktiviinen vai passiivinen? Muutama jo kirjoittikin, että annatko ystävyyssuhteisiisi mitään vai oletko vain saajana. Lapsistakin huomaa, että yleensä suosituimpia ovat ne, joilla on ideoit,  keksivät tekemistä ja innostavat muutkin mukaansa. 

Tiedän ihmisen jonka ensin jätti tiivis yläaste tyttöryhma, sitten työkaverit jätti ja sitten aikuisiän ystävät jätti. Olin itse aikuisiän kaveripiirissä, eli yksi jättäjä.

En muiden puolesta voi puhua mutta tässä omat syyni: nainen esittää reipasta, hauskaa ja hassua kunnes luottaa sinuun ja paljastaa olevansa neuroottinen, hermoheikko ja omaavan huonon itsetunnon. Sitten tulee se melkein maaninen ripustautuminen ja ylianalysointi. Sähköpostit ovat helposti kaksi sivua pitkiä, aiheesta "mitä se tarkoittaa jos toi hyvännäköinen poika sanoi huomenta JA hymyili". Samoin hänellä tuntuu aina olevan jonkin sortin kriisi meneillään "olenko oikealla uralla/ pitäisikö aloittaa xxx harrastus/ olenko tarpeeksi sivistynyt". Nämä oikeasti ovat kriisejä hänelle, paniikki!

Hän sanoi minulle, että ei ymmärrä miten kaverit jätti niin yllättäen. No, oma sillanpoltto saatto tuntua yllättävältä (sanoin suoraan että en jaksa häntä) mutta ne romaanin pituiset sähköpostit, en mä ollut kuukauteen vastannut muuta kuin "kurja juttu/ ai jaa/ mitä itse ajattelet tästä". Alussa jaksoin keskustella, rauhoitella, analysoida mukana. Sitten niitä kriisejä oli päivittäin ja en enää jaksanut. Jätin vastaukset yhteen lauseeseen, ei haitannut naista. Hän vaan puhu, ja puhu, ja puhu. Sanoin lopuksi suoraan, että en jaksa häntä.

Onko kenelläkään juolahtanut päähän : minusta taas aloittaja kysyy ihan oikeutetustikin syytä siihen miksei ihmiset todellakaan voi edes vaivautua keskustelemaan hänen kanssaan ennen vaan jättämistä! Minusta kysymys on hyvin hyvin aiheellinen ! Pitäisi aina arvostaa toista edes senverran ja tuntea kiitollisuuttakin vaikka toista ei jaksaisikaan. Minustakin aloittaja kysyy hyvin olennaisen kysymyksen ja on hyvin terve ihmettelyssään! Jotain on ollut noissa toisissakin kyllä perusteellisemmin vikaa kun noin noin tekivät! Niitä on sellaisia rusinat pullasta ihmisiä jotka surfailevat muka ystäviä siihen saakka kun on kivaa helppoa ja mukavaa ja sitten noin täräytetään muka " ystävyys" poikki. Eivät ne ole ystäviä vaan egoisteja!

Olen kerran elämässäni laittanut välit poikki kaveriin.

Frendi raiskasi naispuolisen tutun eli oltiin kaikki samaa kaveripiiriä. Tässä tapauksessa katsoin tilanteen olevan sellainen etten voinut jatkaa ystävyyttä vaikka oltiin tunnettu ala-asteelta asti. Selitykset olivat vielä sitä luokkaa, että teki mieli laittaa "kaveria" turpaan kaupan päälle.

Tolkkuakehiin kirjoitti:

Onko kenelläkään juolahtanut päähän : minusta taas aloittaja kysyy ihan oikeutetustikin syytä siihen miksei ihmiset todellakaan voi edes vaivautua keskustelemaan hänen kanssaan ennen vaan jättämistä! Minusta kysymys on hyvin hyvin aiheellinen ! Pitäisi aina arvostaa toista edes senverran ja tuntea kiitollisuuttakin vaikka toista ei jaksaisikaan. Minustakin aloittaja kysyy hyvin olennaisen kysymyksen ja on hyvin terve ihmettelyssään! Jotain on ollut noissa toisissakin kyllä perusteellisemmin vikaa kun noin noin tekivät! Niitä on sellaisia rusinat pullasta ihmisiä jotka surfailevat muka ystäviä siihen saakka kun on kivaa helppoa ja mukavaa ja sitten noin täräytetään muka " ystävyys" poikki. Eivät ne ole ystäviä vaan egoisteja!

Täällä numero 23

Olemme muiden ystävien kanssa vieläkin todella tiivis porukka. On ollut sekä ylä- että alamäkeä. Olemme ottaneet yhteen, riidelleet, on ollut todella vaikeita elämäntilanteita. Ystävyys on säilynyt! Paitsi tämän yhden kanssa. Ei meistä kukaan jaksanut sitä päivittäistä draamaa. Jos olis vaikka edes joskus itsenäinen, mutta ei. Aina vaati tukea kriiseissä. Ja kriisi voi olla sarjaa "en tiedä mihin mennä lomalle".

Hyvä juttu, että aloittaja edes miettii asiaa (kaikki vaikeat ihmiset ei pysty ajattelemaan, että vika on itsessä). Ja se on totta, että kyllä hän ansaitsisi selityksen näiltä jättäjiltä, ei välttämättä muuten ikinä muutu.

Täällä onkin ollut useita mahdollisia syitä. Lähipiiri osaisi ehkä vastata parhaiten..

Kerran laitoin välit poikki yhteen ihmiseen. Todella vaikeaa oli ylipäänsä kertoa hänelle miksi, kun ei halua loukata. Kuitenkin kerroin, koska ajattelin, että on todella surullista, että ihmiset aina jättävät.. Kerroin sitten syitä ja toinen ei ottanut ollenkaan tosissaan ja moitti sen sijaan minua. No, ainakin yritin. Tämä tyyppi muun muassa viipyi liian pitkään vaikka oli sovittu ajasta, ei omistanut normaaleja käytöstapoja (söi ruokaa suoraan kattilasta luonani, piereskeli, röyhtäili, tsekkaili puhelimesta viestejäni ym.), oli aina negatiivinen/itsesääli.

Ihmisiä tulee ja menee. Tosiystävyys on kahden ihmisen välistävuorovaikuttamista, rehtiä näkemistä ja sen sellaista. Tuttavuuksia saattaa aina tulla, mutta etit vaan ne mukavimmat tyypit. Jos kavereina roikkuu tuppisuita, jotka ei puhu sulle mitään kolmeen kuukauteen niin sellaiset kannattaa poistaa. Ylipäätään suosittelen näkemään ihmisiä ennemminkin livenä kuin viruaalisesti. Mieluummin siten, että on muutama hyvä tyyppi joiden kanssa voi ihan oikeasti hengata ja keskustella kuin sata tyyppiä, joita et edes oikeasti tunne kuin virtuaalisesti.

Tolkkuakehiin kirjoitti:

Onko kenelläkään juolahtanut päähän : minusta taas aloittaja kysyy ihan oikeutetustikin syytä siihen miksei ihmiset todellakaan voi edes vaivautua keskustelemaan hänen kanssaan ennen vaan jättämistä! Minusta kysymys on hyvin hyvin aiheellinen ! Pitäisi aina arvostaa toista edes senverran ja tuntea kiitollisuuttakin vaikka toista ei jaksaisikaan. Minustakin aloittaja kysyy hyvin olennaisen kysymyksen ja on hyvin terve ihmettelyssään! Jotain on ollut noissa toisissakin kyllä perusteellisemmin vikaa kun noin noin tekivät! Niitä on sellaisia rusinat pullasta ihmisiä jotka surfailevat muka ystäviä siihen saakka kun on kivaa helppoa ja mukavaa ja sitten noin täräytetään muka " ystävyys" poikki. Eivät ne ole ystäviä vaan egoisteja!

Kyllä aloittajalla on oikeus kysyä ja hienoahan se olisi jos jättäjät selittäsivät motiivejaan. Kiitollisuus ja arvostaminen ovat hienoja asioita, mutta ihminen on monesti luonteeltaan tuollainen. Hakee helppoja ratkaisuja, kivuttomia vaihtoehtoja itselleen. Feidaaminen on juuri sellaista. Vähitellen poistumista ilman, että tarvitsee kohdata yksi kipeä hetki. Kunnes jätetty huomaa olevansa yksin ja jättäjä toteaa kaiken sujuneen niin kivuttomasti.

Sellaisia suurin osa ihmisistä on vähän kaikessa, ystävyyssuhteiden ulkopuolellakin. Ensin ostavat vaikka salikortin. Sitten vaan vähitelleen jättävät menemättä, sen enempiä selittämättä tai soittamalla salille. Toiset kertovat valkoisia valheita ja toiset eivät muka tiedä.

Ehkä ihmiset ovat egoistejä, mutta ystävyys ei ole sitä, että itse kärsii, koska joku toinen haluaa olla sinun ystäväsi. Kaikkeen ei vaan saa selityksiä vaikka kuinka haluais tietää, koska toiset eivät vaan halua kertoa. Ja siihen heillä on oikeus, vaikkei se toisesta kivalta tunnukaan.

Tässä ketjussa on kerrottu vaikka millaisia esimerkkejä mahdollisista syistä. Joku niistä saattaa osua kohdalle. Ehkä kannatta aloittaa vertaamalla niitä siihen omaan käytökseen. Sieltä saattaa tulla se vastaus.

Mä olen möläyttelijä ja valittaja. No eipä ole yhtään kavereitakaan joille valittaa...

Joskus yritän olla möläyttelemättä "totuuksia" ("jutta puhuu paskaa susta sun selän takana") ja puuttumatta epäoikeudenmuksisuuksiin (hei hilleville kans kimmpasynttärilahja a la 100 euroa niin kuin kerättiin mairellekin viikko sitten!). En vaan jaksa pitkään olla epäaito mielistelijä ja en varmaan aidolta vaikutakkaan kun oon vaan jees-jees ja tosi-kiva.

Valittaminen on kun jankkaa muille miten paskasti anoppi mua kohtelee. Pitäis varmaan vaan pitää suuni kiinni ja olla tapaamatta anoppia. Paitsi että lapset ja mies ja taas tulee riitaa kun miniä ei käy eikä pese ikkunoita. Ja taas mä valitan.

Helpompi olla yksin.

Tolkkuakehiin kirjoitti:

Onko kenelläkään juolahtanut päähän : minusta taas aloittaja kysyy ihan oikeutetustikin syytä siihen miksei ihmiset todellakaan voi edes vaivautua keskustelemaan hänen kanssaan ennen vaan jättämistä! Minusta kysymys on hyvin hyvin aiheellinen ! Pitäisi aina arvostaa toista edes senverran ja tuntea kiitollisuuttakin vaikka toista ei jaksaisikaan. Minustakin aloittaja kysyy hyvin olennaisen kysymyksen ja on hyvin terve ihmettelyssään! Jotain on ollut noissa toisissakin kyllä perusteellisemmin vikaa kun noin noin tekivät! Niitä on sellaisia rusinat pullasta ihmisiä jotka surfailevat muka ystäviä siihen saakka kun on kivaa helppoa ja mukavaa ja sitten noin täräytetään muka " ystävyys" poikki. Eivät ne ole ystäviä vaan egoisteja!

Miksi aloittaja kysyy asiaa täältä eikä näiltä kavereiltaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tota kutsutaan elämäksi. Ihmisiä tulee ja menee, toisilla enemmän ja toisille vähemmän.  Turha kaikelle on syitä hakea.

Väärin. Ei ole missään nimessä normaalia ja yleistä se, että peräjälkeen tutut ihmiset katkovat välejä. Yksi tai kaksikaan keissiä ei kerro mitään ihmisestä - ihan ok, mutta jos itselle tapahtuu jatkuvasti sosiaalisissa suhteissa vastaavaa syy löytyy kyllä aina sieltä peilistä.

Jos tulee parisuhteistakin kerta toisensa jälkeen AINA jätetyksi tulee miettiä mikä on vialla. Useimmiten kyseessä on joku syy tai suoranainen virhe, kuin se että olisi vain huonoa tuuria.

En ole kommentoinut aiemmin tähän, mutta nyt on pakko. Minut useimmiten (ei AINA) jätetään, oli se sitten tapailua tai seurustelua. Viimeisimmän minä itse tosin lopetin (ja harmittaa, sillä edelleen uskon, että syy oli minussa, ei se niin paha ollut ja päläpälä), mistä päästäänkin aiheeseen 'miksi minut jätetään?'

Ensinnäkin valitsen miehikseni täysin epäsopivia tyyppejä, mutta ihastuksissani suodatan joitain asioita ja kuvittelen niiden katoavan kuin tuhka tuuleen. VÄÄRIN.

Toinen ongelma on se, että uskon aina vian olevan minussa, vaikka niin ei aina ole. Ja koska olen satavarma, että tulen katumaan, vellomaan syyllisyydentunnoissa ja syyllistämään itseäni, en melkein koskaan jätä toista. Haluan olla varma, etten ole itse pilannut kaikkea yksin.

Siispä siksi minä olen usein se jätetty osapuoli, vaikka hyvin monesti minun pitäisi olla jättäjä.

Luonteeltani olen kuitenkin omalla tapaa vahva, en loputtomiin alistuva tossu. Minulla on vain kovat odotukset ja vaatimukset itselleni, aiheessa kuin aiheessa.

Mä olen katkaisuust välejä ihmisiin.

- Eka (yläastekaveri) oli pomotteleva ja arvosteli muita ihmisiä. Soitti monta kertaa päivässä. Pari vuotta myöhemmin alettiin taas pitää yhteyttä ja hän oli muuttunut. Nykyään on ihana ihminen.

- Toka (lukiokaveri) piti itseään muita parempana, arvosteli jatkuvasti muita, möläytteli ilkeitä kommentteja ystävilleen, ei ollut tukena vaikeina aikoina, petti luottamuksen.

- Kolmas (tyyppi jota tapailin muutaman viikon) oli ahdistava. Halusi sitoutua liian nopeasti, yritti vaikuttaa mielipiteisiini, tunkeutui kotiini eikä meinannut lähteä, ei piitannut minun aikatauluista, oli tylsä, puhui aina samoista asioista, oli myös itsekäs ja hyvin negatiivinen.

En ole ylpeä siitä, että olen katkaissut välejä. Mutta en vain jaksa kuluttavia ihmissuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tota kutsutaan elämäksi. Ihmisiä tulee ja menee, toisilla enemmän ja toisille vähemmän.  Turha kaikelle on syitä hakea.

Väärin. Ei ole missään nimessä normaalia ja yleistä se, että peräjälkeen tutut ihmiset katkovat välejä. Yksi tai kaksikaan keissiä ei kerro mitään ihmisestä - ihan ok, mutta jos itselle tapahtuu jatkuvasti sosiaalisissa suhteissa vastaavaa syy löytyy kyllä aina sieltä peilistä.

Jos tulee parisuhteistakin kerta toisensa jälkeen AINA jätetyksi tulee miettiä mikä on vialla. Useimmiten kyseessä on joku syy tai suoranainen virhe, kuin se että olisi vain huonoa tuuria.

En ole kommentoinut aiemmin tähän, mutta nyt on pakko. Minut useimmiten (ei AINA) jätetään, oli se sitten tapailua tai seurustelua. Viimeisimmän minä itse tosin lopetin (ja harmittaa, sillä edelleen uskon, että syy oli minussa, ei se niin paha ollut ja päläpälä), mistä päästäänkin aiheeseen 'miksi minut jätetään?'

Ensinnäkin valitsen miehikseni täysin epäsopivia tyyppejä, mutta ihastuksissani suodatan joitain asioita ja kuvittelen niiden katoavan kuin tuhka tuuleen. VÄÄRIN.

Toinen ongelma on se, että uskon aina vian olevan minussa, vaikka niin ei aina ole. Ja koska olen satavarma, että tulen katumaan, vellomaan syyllisyydentunnoissa ja syyllistämään itseäni, en melkein koskaan jätä toista. Haluan olla varma, etten ole itse pilannut kaikkea yksin.

Siispä siksi minä olen usein se jätetty osapuoli, vaikka hyvin monesti minun pitäisi olla jättäjä.

Luonteeltani olen kuitenkin omalla tapaa vahva, en loputtomiin alistuva tossu. Minulla on vain kovat odotukset ja vaatimukset itselleni, aiheessa kuin aiheessa.

Ymmärrän täysin! Kirjoitin jyrkästi, että syy olisi suoranainen "vika" henkilössä kun tulee jätetyksi. Aivan yhtälailla se miksi tulee aina jätetyksi voi olla se, että on liian kiltti ja sietää vääränlaista käytöstä tai on halunnut lähteä suhteeseen nopeasti. Nuo ovat tilannesidonnaisia syitä henkilöön liittyen eikä välttämättä mikään sellainen negatiivinen piirre kuten täällä on jotain persoonallisuuden syvällisesti liittyviä ongelmia kuten päällepäsmäröinti.

Yleensä perheeltä saa parhaiten tietää ne omat huonot puolensa, jos osaa vain kuunnella.

minä olen hankala ihminen,

en ole möläyttelijä ja en arvostele muita, en edes oman pääni sisällä. itseäni arvostelen jatkuvasti ja rankasti mutta en yleensä ääneen. ylianalysoin asioita. joskus myös kun vietän liikaa aikaa yksin, saatan syyllistyä monologeihin. olen kärsimätön. tämä harmittaa hirveästi. pitäisi miettiä ennenkuin vastaan, koska usein vastaan miettimättä ja tajuan nanosekunnissa että mielipiteeni on väärä tai siinä on jotain korjattavaa.

ahdistaa että en ole sellainen kiva ja kepeä luonne. olen huono sosiaalisissa tilanteissa, kömpelö.

olen usein ahdistunut ilman mitään näkyvää syytä ja oloni on vaikea.

oletteko sitä mieltä että hankala ihminen ei voi muuttua ja jos ei pitäisikö tehdä itsemurha tai elää loppuelämä yksin, lakata yrittämästä? koska olen kuitenkin sosiaalinen ja en viihdy yksin

en ole itsekäs mutta saatan olla itsekeskeinen mikä johtuu siitä että vietän liikaa aikaa yksin. kaipaisin ihmisiä ympärilleni

voiko omaa persoonallisuutta muuttaa?

Eräs työpaikan kaljoittelujengiin kuuluva ihminen feidattiin lopulta ulos, koska kyllästyimme siihen, että hän juopui liikaa ja alkoi sen jälkeen hyökkäillä verbaalisesti muiden kimppuun, yleensä jotenkin työasioihin liittyen. Lisäksi hänen uskonnollisuutensa nousi pintaan humalassa, mikä oli myös ärsyttävää. Jokin kerta oli sitten viimeinen, eikä häntä kutsuttu mukaan enää koskaan. Tämä oli aika sääli, koska selvin päin tyyppi oli ihan ok.

Minulla ja miehelläni on molemmilla sama ongelma. Laskettiin kerran kaikki ihmiset, jotka on ktkaisseet välit kuin seinään, ja niitä oli melkein 20. Ollaan yritetty miettiä, mikä meissä on vikana ja mitä tehdään väärin. Yksi syy voi olla, että ollaan jollain tavalla raskaita ihmisiä. Ollaan molemmat tosi ystävällisiä, kilttejä, positiivisia ja kaikinpuolin mukavia ihmisiä, mutta luulen että ihmisiä ärsyttää se, että olemme uran suhteen kunnianhimoisia.

Ihmiset käsittävät sen ehkä ylimielisyytenä.

Mieheni on välillä aika raskas, kun innostuu paasaamaan jostain asiasta. Itse olen ehkä vähän liian huomiohakuinen välillä.

Tällaista välien katkaisua olemme kokeneet vain Suomessa asuessamme. Olisiko sitten niin, että kyse on myös kulttuurisesta jutusta; Suomessa on tapana piilottaa tunteet, ei ole hyväksyttävää näyttää halua menestyä tai päästä eteenpäin/tienata rahaa.

Pitäisi olla hillitty ja vatimaton.

Jenkeissä ja latinomaissa on taas ihan päinvastoin.

Kyllä se tekee surulliseksi, kun ihmiset katkaisee välit tai alkaa vältellä.

Joskus voi olla kyse myös kateudesta, jos sulla on jotain, mistä olla kateellinen: hyvä parisuhde, ulkonäköä, rahaa, hyvä työpaikka, joku taito tms.

Itse olen laittanut välejä poikki seuraavista syistä:

-negatiivisuus ja jatkuva nälviminen

-juoruilu

-aina kommentoimassa jotain negatiivista Facebookissa, ja aloittamassa väittelyn ja provosoinnin joka asiasta

-katkera valittaja, joka ei tee mitään parantaakseen elämänsä laatua vaan syyttää muita ongelmistaan

-pahat mielenterveysongelmat, arvaamattomuus, aggressiivisuus

Olen huomannut itsestäni, että tutustun "vääränlaisiin" ihmisiin. Uskon olevani ihan hyvää seuraa: osaan keskustella, ja sellainen nuoruuden jyrkkyys on jäänyt jo pois. Osaan sekä kuunnella että puhua, ja saan monet nauramaankin. Mutta. Paitsi että viihdyn myös hyvin yksinäni, minulla on takana suruja ja traumoja, joiden tiedän vaikuttavan olemukseeni. 

Kuitenkin tapaan helposti ihmisiä, joilla on on usein monta rautaa tulessa ja paljon muitakin ystäviä. Ei siinä mitään, mutta usein nämä ihmiset ovat myös todella anteliaita! Ja kun itse en vain kerta kaikkiaan osaa/tajua/muista viedä tuliaisia joka kerta kun kyläillään, tai vie muuten vain leipää tai kukkia, tai muuta vastaavaa. Ahdistun, kun joku hyvää hyvyyttään tuo meille tuoretta leipää ja tiedän, että minulta odotetaan jonkinlaista vastapalvelusta. 

Nämä samat anteliaat tyypit myös helposti ovat niitä, jotka soittavat tai viestittelevät eri tavoin monta kertaa päivässä. En vaan jaksaisi. Aina en jaksaisi edes vastata puhelimeen, ja tunnen siitä huonoa omaatuntoa että painan hiljennä-nappia, mutta kun en vaan aina pysty. Mulla ei ole mitään sanottavaa, enkä jaksa aina kuunnella toisten huolia ja murheita. 

Vähään aikaan, siis vuosiin, kukaan ei ole katkaissut välejään, mutta minulla on tapana jotenkin "mokata" aina ja joka kerta. Kuten unohdan puhelimen päiväksi kotiin, eikä minua saa kiinni, ja se oli siinä. Tai kiivaan väittelyn aikana sanon jotakin väärää ja moro.