Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
VÄITÖSKIRJA ahdistaa, ei tunnu omalta, ei motivoi. Vertaistukea?
Ääh
09.05.2016 |
Hei. Onkohan täällä muita väitöskirjan tekijöitä? Kaipaisin vertaistukea ja mahdollisuutta purkaa tämä mun muodoton ahdistus ulos.
Teen väitöskirjaa humanistisella alalla (ei kuitenkaan tyypillinen "höttöhumanistinen" ala, ihan hyvin työllistävä ja arvostettukin). Aloitin suoraan maisteriksi valmistumisen jälkeen, kun ei ollut oikein muutakaan tiedossa ja tarjottu mahdollisuus tuntui imartlevalta, houkuttelevalta ja haastavalta. Gradunkin tekeminen oli ollut mukavaa. Tunsin, että minussa on jonkinlainen "tutkijapuoli".
Nyt olen tehnyt kohta kolme vuotta väitöskirjaa. Olen saanut tasaisesti rahoitusta, edennyt ajallaan ja menestynyt vähintäänkin kohtuullisesti. Innovatiivista väikkärin aihetta ja tutkimusideoita kehutaan. Pikku hiljaa vihjaillaan jo post doc -jutuistakin.
Ongelmana on vain se, että tuntuu, että koko väitöskirja on ihan paskan hailee. En ole alun alkaenkaan ollut mitenkään superinnostunut omasta alastani, se on siis ihan jees, mutta ei mitenkään hulluna sytyttävä (paitsi paikoin esim. opettaessa). Aiheeni on ihan kiinnostava, mutta siinäpä se. En tunne paloa paneutua JUURI TÄHÄN, enemmän tuntuu siltä, että teen jollekin toiselle tilaustyötä. Itse tutkimustyö kiinnostaa vaihdellen, välillä sujuu, välillä tuntuu että päiviä menee hukkaan vaan netissä surffaillessa. En ole edes kolmeakymmentä ja tuntuu että olen vanha ja ihan tarpeeton. Jos sisäisessä motivaatiossa on vaikeuksia, ulkoisessa niitä vasta onkin. Minua ei kiinnosta olla tohtori eikä pönötellä titteleilläni. Olen ajatellut järjestäväni pienimmän mahdollisimman karonkan ja luikkivani takavasemmalle.
En siis oikein tiedä, mitä ihmettä pitäisi tehdä. Rahoitusta on loppuvuodeksi. Tuntuu että tässä kohtaa olisi järjetöntä lopettaa. Ja mitä sitten tekisin? En halua virua työttömänä ja polttaa siltojakaan. Ahdistaa myös, kun opintojen ohella tehtyjä osa-aikatöitä ja satunnaisia pikku keikkoja jatko-opintojen aikana en ole saanut käytännön työkokemusta. Olen raivoissani itselleni, kun tuntuu että olen ihan sivullinen omissa valinnoissani. Olen puhunut omalle ohjaajalleni pariin otteeseen enemmän ja vähemmän suoraan, hän on kyllä ihan empaattinen ihminen, mutta toisaalta tuntuu selkeästi tavoittelevan omaa etuansa (että saa minut tohtoriksi). Mitään työterveyttä minulla ei apurahatutkijana ole, enkä jotenkaan jaksa uskoa, että kunnalliselta saisin apua. Vai saisinko?
Apua!
Kommentit (131)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi ahdistuja samoissa ajatuksissa, vaikka eri elämätilanteessa. Oli mukava lukea vuodatuksesi ja todeta, että tämä on ehkä tavallista tässä tilanteessa. Minua myös ahdistaa suunnattomasti ajatus valmistumiseen liittyvistä pönötysmuodollisuuksista, olisi ihanaa vain saada tutkintotodistus postissa ja jatkaa elämää :) Tsemppiä!
Pönötysjuhlallisuudet eivät ole pakollisia, ainoastaan väitöstilaisuus joka on tieteellinen juttu. Nykyään näkee hyvin monella lailla juhlittuja tutkintoja, monet ulkomaalaiset eivät järjestä mitään. Eli tuosta ei painetta kannata ottaa. Väikkäri onn tutkinto, osoittaa ihmisen kykenevän hieman perusmaisteria paremmin itsenäiseen analyyttiseen työskentelyyn, ei siitä paineita kannata ottaa.
Joopa joo. Miten luulet vaikuttavan arvosteluun, jos/kun ulkomaiselle vastaväittäjälle on etukäteen mainostettu suomalaista hienoa väitösprosessia karonkkoineen ja sitten sitä ei järkätäkään? Huom. karonkkahan on nimenomaan vastaväittäjän kunniaksi järjestettävä juhla.
Suomalaiset ovat tällaisissa asioissa vähän kuin unessakulkijoita, eivät tajua ääneenlausumattomia pelisääntöjä ja käyttäytyvät usein moukkamaisesti. Pakkohan ei ole kuin kuolla, mutta halutessaan vastaväittäjä voi istua useamman kuukaudenkin lausunnon päällä ja siinä voi vuosikin vaihtua välissä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet sentään nuori ja ehdit väikkärin loppuun pusertamisen jälkeen toteuttaa itseäsi lukemattomilla tavoilla. Omasta tulevaisuudestani akateemisessa maailmassa en olisi niin varma. T: 40-vuotias vasta jatko-opintonsa aloittanut humanisti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi ahdistuja samoissa ajatuksissa, vaikka eri elämätilanteessa. Oli mukava lukea vuodatuksesi ja todeta, että tämä on ehkä tavallista tässä tilanteessa. Minua myös ahdistaa suunnattomasti ajatus valmistumiseen liittyvistä pönötysmuodollisuuksista, olisi ihanaa vain saada tutkintotodistus postissa ja jatkaa elämää :) Tsemppiä!
Pönötysjuhlallisuudet eivät ole pakollisia, ainoastaan väitöstilaisuus joka on tieteellinen juttu. Nykyään näkee hyvin monella lailla juhlittuja tutkintoja, monet ulkomaalaiset eivät järjestä mitään. Eli tuosta ei painetta kannata ottaa. Väikkäri onn tutkinto, osoittaa ihmisen kykenevän hieman perusmaisteria paremmin itsenäiseen analyyttiseen työskentelyyn, ei siitä paineita kannata ottaa.
Joopa joo. Miten luulet vaikuttavan arvosteluun, jos/kun ulkomaiselle vastaväittäjälle on etukäteen mainostettu suomalaista hienoa väitösprosessia karonkkoineen ja sitten sitä ei järkätäkään? Huom. karonkkahan on nimenomaan vastaväittäjän kunniaksi järjestettävä juhla.
Suomalaiset ovat tällaisissa asioissa vähän kuin unessakulkijoita, eivät tajua ääneenlausumattomia pelisääntöjä ja käyttäytyvät usein moukkamaisesti. Pakkohan ei ole kuin kuolla, mutta halutessaan vastaväittäjä voi istua useamman kuukaudenkin lausunnon päällä ja siinä voi vuosikin vaihtua välissä...
Ei taida olla enää yhtään yliopistoa Suomessa, jossa vastaväittäjä yksin päättää arvosanasta. Kaikissa on nykyään joku lautakunta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väitöskirja tuo sinulle tutkinnon jonka jälkeen voit taas uudestaan miettiä mitä haluat. Turha liian syvällisesti pohtia koetko asian täysin omaksesi. Puske tutkinto. Ei se auta pönötuksessä, mutta työllistymisessä kyllä jos teet tuon nopeasti. Osoittaa, että kykenet hahmottamaan laajoja kokonaisuuksia suht itsenäisesti. Ei väikkärivaiheessa enempää tarvitse miettiä. Tutkinnon jälkeen mieti tarkasti haluatko jatkaa tutkimuksessa vai suuntautua muualle. Mahdollisuuksia on paljon kun olet vielä nuori tohtori, eikä tuo lisätutkinto missään nimessä rasite ole, moniin vaativiin hallintotehtäviin otetaan mieluummin analyyttisyyteen kykenevä tohtori kuin pikkujuttuja tohottava maisteri.
Valitettavasti useinkin tohtoria pidetään ylikoulutettuna moniin duuneihin.
Hmm... Toisaalta pikkufirmatkin saattavat ylpeillä jos heillä on töissä tohtori - vaikka tutkinto olisi ihan eri alalta kuin mietä ihminen tekee. Kyllä eniten on kiinni omasta persoonasta. Kunnianhimoiset ihmiset jotka tekevät tutkintoja suht nopeasti, kykenevät itsenäiseen työskentelyyn kelpaavat kyllä hyviin moniin paikkoihin. Joku parikymmentä vuotta sitten saatettiin ajatella, ettei kannata palkata liian koulutettua ihmistä - eikä koskaan pomoa koulutetumpaa. Tuo on kyllä muuttunut. Tsekkaapa tohtoreiden vs maistereiden työttömyystilastot, kumpia on prosentuaalisesti enemmän? Tietenkin on ihmisiä, jotka eivät paikkaansa löydä ja jotka ovat väikkäriäkin päätyneet "vahingossa" tekemään, mutta heillä työllistyminen olisi ihan yhtä vaikeaa alemmilla korkeakoulututkinnoillakin. Ilman muuta on hankalaa työllistyä yliopiston ulkopuolelle jos väikkäriä hioo jonkun 10 vuotta suppeasta aihepiirista ilman minkäänlaista työkokemusta yliopiston ulkopuolelta, muta nopeasti tehty tohtorintutkinto yhdessä aktiivisuuden kanssa on varmasti bonus.
Sä et kyllä elä samassa universumissa nykyisten tohtoreiden kanssa. Ne jotka vain ajautuvat tekemään väikkärin tekevät sen yleensä nopeasti, mutta omaa alaansa eteenpäin vieviä hyviä tutkijoita heistä ei sitten tule. Enemmän olen myös kuullut, että työnantajat eivät halua palkata itseään koulutetumpia, kuin että firmat ja virastot olisivat innoissaan saadessaan tohtorin töihin.
Ap:lle sanoisin, että olet matkalla burnoutiin. Tutkimusmaailma on raskas, ns. leipätutkijoille ei ole enää duunia, vaan pitää käyttää paljon omaa aikaa eli pitää olla kunnianhimoa ja kiinnostusta. Jos sinulla ei näitä ole, voit olla ihan taki tyhjänä siinä vaiheessa, kun pitäisi saada se ensimmäinen kilpailtu työpaikka väitöksen jälkeen.
Kommenttisi on aika latistava. Ja haluaisin kuitekin ajatella, että tohtoreiden työllistymisprosentit puhuvat eri totuutta kuin peloteltu tohtorien massatyöttömyys, jossa kukaan ei halua palkata tutkijaa eikä asiantuntijaa... missä ne kaikki työllistyneet tohtorit sitten ovat töissä? Onko minun kohtalonani siis olla joka tapauksessa työtön tohtori, jolla on burnout ja joka ei sovi minnekään?
- AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet sentään nuori ja ehdit väikkärin loppuun pusertamisen jälkeen toteuttaa itseäsi lukemattomilla tavoilla. Omasta tulevaisuudestani akateemisessa maailmassa en olisi niin varma. T: 40-vuotias vasta jatko-opintonsa aloittanut humanisti
Sinulla on varmasti kuitenkin paljon mielenkiintoista kokemusta ennen jatko-opintojen aloitusta :)
- AP
Haluan vielä kiittää kaikkia, joilta sain tähän aloitukseen rohkaisevia vastauksia ja tosiaan sitä vertaistukea. Huojentavaa tajuta, että nämä asiat yhdistävät monia jatko-opiskelijoita, vaikken tosiaan näitä fiiliksiä tietenkään kenellekään toivo. :)
Olen nyt jäänyt miettimään tuota työuupumusasiaa, sillä tuntuu, että minun keskittymiskykyni on jokseenkin pirstaleina, teen mitä sattuu ja ihmeellisessä järjestyksessä, vaikka kuinka suunnittelisin tekemisiäni. Väsymys, merkityksettömyyden tunne ja itketys ovat läsnä jatkuvasti. Lisäksi viimeisen parin kuukauden aikana olen huomannut olevani jotenkin erityisen ärsykeherkkä töissä, siis sellaiseen pisteeseen asti että jopa samassa työhuoneessa olevien tutkijoiden jutut, äänenpainot ja niiskutuksetkin ärsyttävät ja tunnen olevani ihan raivon partaalla pienistäkin asioista välillä. Ahdistus ja paine väitöskirjan kanssa siis säteilee ympäristöönikin.
Lienee siis aika miettiä sitä lääkärille soittamista, vaikka olen myös epäuskoinen sen suhteen, että saisin apua. Haluaisin vain parantaa omia olosuhteitani ja saada tosiaan tämän työn tehtyä joutuisasti ja jonkinlaisella kunnialla loppuun.
- AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua myös ahdistaa suunnattomasti ajatus valmistumiseen liittyvistä pönötysmuodollisuuksista, olisi ihanaa vain saada tutkintotodistus postissa ja jatkaa elämää :) Tsemppiä!
Mikä yhdessä parin tunnin keskustelutilaisuudessa niin kovasti ahdistaa? Muita pakollisia muodollisuuksiahan ei ole.
Onhan siinä väitöskahvit ja karonkkakin järjestettävänä. Mutta yksi päivä joo toki.
Kahvit ja karonkka ei ole pakollisia. Pienimmillään riittää kun käyt kustoksen ja vastaväittäjän kanssa syömässä.
No karonkka se syömään vieminenkin on. Ja aika töykee väittelijä kyllä joka ei edes kahveja tarjoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi ahdistuja samoissa ajatuksissa, vaikka eri elämätilanteessa. Oli mukava lukea vuodatuksesi ja todeta, että tämä on ehkä tavallista tässä tilanteessa. Minua myös ahdistaa suunnattomasti ajatus valmistumiseen liittyvistä pönötysmuodollisuuksista, olisi ihanaa vain saada tutkintotodistus postissa ja jatkaa elämää :) Tsemppiä!
Pönötysjuhlallisuudet eivät ole pakollisia, ainoastaan väitöstilaisuus joka on tieteellinen juttu. Nykyään näkee hyvin monella lailla juhlittuja tutkintoja, monet ulkomaalaiset eivät järjestä mitään. Eli tuosta ei painetta kannata ottaa. Väikkäri onn tutkinto, osoittaa ihmisen kykenevän hieman perusmaisteria paremmin itsenäiseen analyyttiseen työskentelyyn, ei siitä paineita kannata ottaa.
Joopa joo. Miten luulet vaikuttavan arvosteluun, jos/kun ulkomaiselle vastaväittäjälle on etukäteen mainostettu suomalaista hienoa väitösprosessia karonkkoineen ja sitten sitä ei järkätäkään? Huom. karonkkahan on nimenomaan vastaväittäjän kunniaksi järjestettävä juhla.
Suomalaiset ovat tällaisissa asioissa vähän kuin unessakulkijoita, eivät tajua ääneenlausumattomia pelisääntöjä ja käyttäytyvät usein moukkamaisesti. Pakkohan ei ole kuin kuolla, mutta halutessaan vastaväittäjä voi istua useamman kuukaudenkin lausunnon päällä ja siinä voi vuosikin vaihtua välissä...
Ja kukahan sille vastaväittäjälle menee lupaamaan bileet, joita ei tulekaan? Kyllä tilaisuuden kulusta kerrotaan ihan jo siinä vaiheessa, kun tyyppiä pyydetään vastaväittäjäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä se sika. Se ei ansaitse sitä (tulla tehdyksi valmiiksi).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyky vastaanottaa kritiikkiä on aika lailla myötäsyntyinen ominaisuus; ihminen voi opetella ottamaan sitä vastaan ja sietämään, mutta sen aiheuttama stressireaktio ei koskaan häviä herkällä ihmisellä samalla tavoin kuin luonnostaan kovalla ja/tai puusilmäisellä persoonalla.
Ei pidä paikkaansa. Sitä stressireaktiota oppii mhyös käsittelemään, eikä se sitten enää stressaa. Ihminen ON kehityskykyinen eläin.
Tietysti oppii, muttei se koskaan häviä jos on tavallista herkempi ja/tai heikko itsetunto. Tai jos sinulla on jokin poppakonsti, jolla kuolettaa kaikki inhimilliset tuntemuksesi, niin jaa se ihmeessä meille muillekin.
Oma 20 vuoden aikana muodostunut käsitykseni on, että kilpailuhenkisessä akateemisessa maailmassa pärjäävät erityisen hyvin psykopaatit, narsistit ja autistit (aspergerit), koska heille tilaisuus vastata kritiikkiin on vain päivää piristävää riitelyä, eivätkä he tunne huonommuuden tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi ahdistuja samoissa ajatuksissa, vaikka eri elämätilanteessa. Oli mukava lukea vuodatuksesi ja todeta, että tämä on ehkä tavallista tässä tilanteessa. Minua myös ahdistaa suunnattomasti ajatus valmistumiseen liittyvistä pönötysmuodollisuuksista, olisi ihanaa vain saada tutkintotodistus postissa ja jatkaa elämää :) Tsemppiä!
Pönötysjuhlallisuudet eivät ole pakollisia, ainoastaan väitöstilaisuus joka on tieteellinen juttu. Nykyään näkee hyvin monella lailla juhlittuja tutkintoja, monet ulkomaalaiset eivät järjestä mitään. Eli tuosta ei painetta kannata ottaa. Väikkäri onn tutkinto, osoittaa ihmisen kykenevän hieman perusmaisteria paremmin itsenäiseen analyyttiseen työskentelyyn, ei siitä paineita kannata ottaa.
Joopa joo. Miten luulet vaikuttavan arvosteluun, jos/kun ulkomaiselle vastaväittäjälle on etukäteen mainostettu suomalaista hienoa väitösprosessia karonkkoineen ja sitten sitä ei järkätäkään? Huom. karonkkahan on nimenomaan vastaväittäjän kunniaksi järjestettävä juhla.
Suomalaiset ovat tällaisissa asioissa vähän kuin unessakulkijoita, eivät tajua ääneenlausumattomia pelisääntöjä ja käyttäytyvät usein moukkamaisesti. Pakkohan ei ole kuin kuolla, mutta halutessaan vastaväittäjä voi istua useamman kuukaudenkin lausunnon päällä ja siinä voi vuosikin vaihtua välissä...
Ja kukahan sille vastaväittäjälle menee lupaamaan bileet, joita ei tulekaan? Kyllä tilaisuuden kulusta kerrotaan ihan jo siinä vaiheessa, kun tyyppiä pyydetään vastaväittäjäksi.
Kyllä ne osaavat googlettaa ihan itse ja lukea suomalaisten yliopistojen sivuilta hehkutusta hienoista akateemisista traditioista. Ei siellä korosteta sitä, ettei karonkka ole pakollinen järjestettävä.
Vastaväittäjälle maksettava korvaus on myös varsin pieni ottaen huomioon kaiken aiheutuvan vaivan. Lisäksi monella laitoksella yritetään nykyisin maksattaa matkakulut ensin vastaväittäjällä tai jopa väittelijällä, joka sitten vasta laskuttaisi laitosta! Eli varsin epäkiitollinen hommahan se on ja huomioiminen on kohteliasta. Lisäksi jos väitöstilaisuudessa on satuttu ihan oikeasti väittelemään, niin illallinen on vielä tervetullut mahdollisuus "liennytykseen" ennen kuin vastaväittäjä kirjoittaa lausuntonsa.
Vierailija kirjoitti:
Haluan vielä kiittää kaikkia, joilta sain tähän aloitukseen rohkaisevia vastauksia ja tosiaan sitä vertaistukea. Huojentavaa tajuta, että nämä asiat yhdistävät monia jatko-opiskelijoita, vaikken tosiaan näitä fiiliksiä tietenkään kenellekään toivo. :)
Olen nyt jäänyt miettimään tuota työuupumusasiaa, sillä tuntuu, että minun keskittymiskykyni on jokseenkin pirstaleina, teen mitä sattuu ja ihmeellisessä järjestyksessä, vaikka kuinka suunnittelisin tekemisiäni. Väsymys, merkityksettömyyden tunne ja itketys ovat läsnä jatkuvasti. Lisäksi viimeisen parin kuukauden aikana olen huomannut olevani jotenkin erityisen ärsykeherkkä töissä, siis sellaiseen pisteeseen asti että jopa samassa työhuoneessa olevien tutkijoiden jutut, äänenpainot ja niiskutuksetkin ärsyttävät ja tunnen olevani ihan raivon partaalla pienistäkin asioista välillä. Ahdistus ja paine väitöskirjan kanssa siis säteilee ympäristöönikin.
Lienee siis aika miettiä sitä lääkärille soittamista, vaikka olen myös epäuskoinen sen suhteen, että saisin apua. Haluaisin vain parantaa omia olosuhteitani ja saada tosiaan tämän työn tehtyä joutuisasti ja jonkinlaisella kunnialla loppuun.
- AP
Tilanteesi kuulostaa jo aika pahalta. Kannattaa käydä lääkärissä. Toisaalta sain sen käsityksen, että sinulla on enää yksi paperi tekemättä? Ehkä voisit ajatella siten, että heti lähetettyäsi sen sinulla on jo oikeasti mahdollisuus jättää akateeminen maailma ja mennä muualle töihin. Loppuhommathan voisit tehdä työn ohessa ja kun olet jo muualla, niin voit saada homman oikeaan perspektiiviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein väikkärini ulkomailla kolmessa vuodessa ja oli aika raju projekti. Ei se taukoja pitämällä miksikään muutu joten hoida AP homma kunnialla kotiin ravihevosen silmälaput päässä äläkä missään tapauksessa jätä hommaa roikkumaan melkein valmis -tilaan. Karonkat sun muut ovat muodollisuuksia jotka pitää vain hoitaa pois jaloista. Ei niitä kannata sen enempää murehtia.
Jos et ole varma haluatko olla tutkija niin etsi itsellesi vuoden postdoc-paikka jostain mukavasta maasta tai joku lukukauden mittainen rento opetuspesti jostain missä on lämmintä eikä työtahti stressaa. Kaikki ulkomaankokemus on plussaa ja hyvää vaihtelua. Tuollainen opetuspesti käy hyvin lomasta. Itse opetin post-docin alkua odotellessani puolen lukukauden ajan 8h/vko ja sain asunnon ja "symbolisen" palkan jolla pärjäsin komeasti.
Ei väikkärin tekoon tarvita suurta kutsumusta vaan päättäväisyyttä ja lujaa luontoa. Anna palaa täysillä loppuun asti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi ahdistuja samoissa ajatuksissa, vaikka eri elämätilanteessa. Oli mukava lukea vuodatuksesi ja todeta, että tämä on ehkä tavallista tässä tilanteessa. Minua myös ahdistaa suunnattomasti ajatus valmistumiseen liittyvistä pönötysmuodollisuuksista, olisi ihanaa vain saada tutkintotodistus postissa ja jatkaa elämää :) Tsemppiä!
Pönötysjuhlallisuudet eivät ole pakollisia, ainoastaan väitöstilaisuus joka on tieteellinen juttu. Nykyään näkee hyvin monella lailla juhlittuja tutkintoja, monet ulkomaalaiset eivät järjestä mitään. Eli tuosta ei painetta kannata ottaa. Väikkäri onn tutkinto, osoittaa ihmisen kykenevän hieman perusmaisteria paremmin itsenäiseen analyyttiseen työskentelyyn, ei siitä paineita kannata ottaa.
Joopa joo. Miten luulet vaikuttavan arvosteluun, jos/kun ulkomaiselle vastaväittäjälle on etukäteen mainostettu suomalaista hienoa väitösprosessia karonkkoineen ja sitten sitä ei järkätäkään? Huom. karonkkahan on nimenomaan vastaväittäjän kunniaksi järjestettävä juhla.
Suomalaiset ovat tällaisissa asioissa vähän kuin unessakulkijoita, eivät tajua ääneenlausumattomia pelisääntöjä ja käyttäytyvät usein moukkamaisesti. Pakkohan ei ole kuin kuolla, mutta halutessaan vastaväittäjä voi istua useamman kuukaudenkin lausunnon päällä ja siinä voi vuosikin vaihtua välissä...
Ei taida olla enää yhtään yliopistoa Suomessa, jossa vastaväittäjä yksin päättää arvosanasta. Kaikissa on nykyään joku lautakunta...
Arvosanalautakunta voi kokoontua vaikka heti väitöksen jälkeen, mutta vastaväittäjä voi silti viimeistellä lausuntonsa vasta viikkojen kuluttua ja lähettää sen allekirjoitettuna myöhemmin. Ja sitä ennen ei arvosanaesitys mene tiedekunnan kokoukseen.
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä sen verran, että tämä olo on vaivannut siis n. siitä asti, kun olin tehnyt vuoden verran väikkäriä. Siinä kohtaa jotenkin iskeytyi, että olen sitten tosissaan ottanut tällaisen projektin hoitaakseni. Eikä tämä tietenkään aina ole tällaista, välillä tosiaan oikein mukavaakin. Silti olen kyllästynyt siihen, että melkeinpä joka sunnuntaina itkettää vietävästi ajatus uuden väikkäriviikon aloittamisesta, tuntuu, että en osaa mitään ja että minä en ole se ihminen, joka tätä tekee. Että tämä on jonkun toisen elämä.
Viime silauksen ahdistukseen tekee se, että minua mietityttää, olisiko alun perin pitänyt kouluttautua toiselle, luovemmalle alalle. Nyt tuntuu että olen tuomittu olemaan vain puoliksi kiinnostavan alan asiantuntija.
- AP
Jos sillä alalla on töitä, niin älä jaksa pohtia syvällisesti, mikä kiinnostaa. Uran voi rakentaa niin monella tavalla. Itse suoritin maisterin paperit alalta, johon en työllistynyt. Viisi vuotta tein keikkaa toimittajana, peruskouluissa open sijaisena jne. Suoritin toiset opinnot, muutin työn perässä ja totesin 31-vuotiaana, että työkokemusta oli kertynyt peräti 2 v. 8 kk yhteensä, jos ei lasketa kesätöitä jäätelökioskeista, siivouksesta ja matkailuoppaana. Nyt olen kolmen lapsen äiti 36 v. ja palaisin töihin, jos niitä olisi. Nuorimmainen vasta 1,5 v., joten vielä ei ole paniikki iskenyt. Jos lähden kouluun, opintotuet voi käyttää 2. asteelle. Kokin ammatti kiinnostaisi, mutta eipä sekään koulutus töitä takaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi ahdistuja samoissa ajatuksissa, vaikka eri elämätilanteessa. Oli mukava lukea vuodatuksesi ja todeta, että tämä on ehkä tavallista tässä tilanteessa. Minua myös ahdistaa suunnattomasti ajatus valmistumiseen liittyvistä pönötysmuodollisuuksista, olisi ihanaa vain saada tutkintotodistus postissa ja jatkaa elämää :) Tsemppiä!
Pönötysjuhlallisuudet eivät ole pakollisia, ainoastaan väitöstilaisuus joka on tieteellinen juttu. Nykyään näkee hyvin monella lailla juhlittuja tutkintoja, monet ulkomaalaiset eivät järjestä mitään. Eli tuosta ei painetta kannata ottaa. Väikkäri onn tutkinto, osoittaa ihmisen kykenevän hieman perusmaisteria paremmin itsenäiseen analyyttiseen työskentelyyn, ei siitä paineita kannata ottaa.
Joopa joo. Miten luulet vaikuttavan arvosteluun, jos/kun ulkomaiselle vastaväittäjälle on etukäteen mainostettu suomalaista hienoa väitösprosessia karonkkoineen ja sitten sitä ei järkätäkään? Huom. karonkkahan on nimenomaan vastaväittäjän kunniaksi järjestettävä juhla.
Suomalaiset ovat tällaisissa asioissa vähän kuin unessakulkijoita, eivät tajua ääneenlausumattomia pelisääntöjä ja käyttäytyvät usein moukkamaisesti. Pakkohan ei ole kuin kuolla, mutta halutessaan vastaväittäjä voi istua useamman kuukaudenkin lausunnon päällä ja siinä voi vuosikin vaihtua välissä...
Ja kukahan sille vastaväittäjälle menee lupaamaan bileet, joita ei tulekaan? Kyllä tilaisuuden kulusta kerrotaan ihan jo siinä vaiheessa, kun tyyppiä pyydetään vastaväittäjäksi.
Kyllä ne osaavat googlettaa ihan itse ja lukea suomalaisten yliopistojen sivuilta hehkutusta hienoista akateemisista traditioista. Ei siellä korosteta sitä, ettei karonkka ole pakollinen järjestettävä.
Vastaväittäjälle maksettava korvaus on myös varsin pieni ottaen huomioon kaiken aiheutuvan vaivan. Lisäksi monella laitoksella yritetään nykyisin maksattaa matkakulut ensin vastaväittäjällä tai jopa väittelijällä, joka sitten vasta laskuttaisi laitosta! Eli varsin epäkiitollinen hommahan se on ja huomioiminen on kohteliasta. Lisäksi jos väitöstilaisuudessa on satuttu ihan oikeasti väittelemään, niin illallinen on vielä tervetullut mahdollisuus "liennytykseen" ennen kuin vastaväittäjä kirjoittaa lausuntonsa.
Siinä kutsussa, jonka kustos tai väittelijä lähettää, kyllä kerrotaan mitä hommaan kuuluu. Totta kai syömään kuuluu viedä, tämä kuuluu etikettiin. Sen sijaan isoa tai edes keskisuurta karonkkaa ei tarvitse järjestää. Olen tänä keväänä nähnyt parin vastaväittäjäkutsun sanamuodot, ja niissä sanottiin juurikin, että väittelijä järkkää oman mielensä mukaisen illallisen.
Vastaväittäjä tekee työn pienellä korvauksella, tuo on totta. Mutta tiedeyhteistössä tehdään paljon työtä täysin korvauksetta. Karonkan suuruus ja tarjoilujen taso ei mitenkään vaikuta arvioon eikä lausunnon kirjoittamisen nopeuteen. Lausunto perustuu väitöskirjaan, lisäksi yksi lause väitöstilaisuudesta, eikä kukaan itseään tieteilijänä kunnioittava tutkija muokkaa tuota tarjoilujen laadun mukaan, tuo ajatus taitaa tulla joltain joka sivusta seuraa tiedeyhteisöä muttei itse ole ollut vastaväittäjänä. Vastaväittäjä on osa samaa tiedeyhteisöä, tekee työnsä yhteisölle, ei väittelijälle eikä odota väittelijältä mitään. Enemmän kiitollisuudenvelassa on useinkin väittelijän ohjaaja, jonka tuttu vastaväittäjä usein on, hän vuorostaan tekee vastaavia palveluksia (vastavöitöksiä, opetuksia, yhteisjulkaisuja tms) yhteisössä. Itse useasti vastaväittäjänä toimineena ja vielä useammin suomalaisissa karonkoissa istuneena en oikein jaksa innostua karonkoista. Ne ovat vastaväittäjälle järjestetyt etiketin mukaan, mutta käytännössä - ja joka maassa - ne ovat väittelijän oma juhla, sen saa tehdä näköisekseen.
Aplle: kyllä se väitteleminen kannattaa, kun kirjakin on jo sinulla noin pitkällä. Tutkijauralle se on välttämätön, kuitenkin et tutkijanakaan jatkaisi aivan samojen ongelmien kanssa tulevaisuudessa vaan voisit suuntautua itsellesi kiinnostavimpiin asioihin. Yliopiston ulkopuolella se auttaa sinua eteenpäin yhtenä osana mutta se ei määrää eikä poissulje mitään. Eniten kaikki on kuitenkin kiinni oman pään sisällöstä: persoonasta ja taidoista. Lahjakas ihminen kuten sinä kykenee tekemään monenlaista. Mieti väikkäriä viimeistellessäsi millaiset asiat sinua eniten kiinnostaa ja pyri kohti niitä. Muista kuitenkin, että mitä tahansa valitseekin, aina on asioita ja päiviä jotka ei omilta tunnu mutta puskemalla niistä pääsee läpi. t. dosentti sairauslomalta.
Ulkomailla "karonkka" on vain ja ainoastaan väittelijän oma juhla ja tänne tulevat vastaväittäjät ovat aina vähän ihmeissään, jopa kiusaantuneita, että täällä juhla onkin ikään kuin heidän kunniakseen. Tokihan täälläkin käytännössä juhlakalu on väittelijä itse ja hänelle osoitetaan puheet ja lahjat.
Alue: Aihe vapaa
Ei pidä paikkaansa. Sitä stressireaktiota oppii mhyös käsittelemään, eikä se sitten enää stressaa. Ihminen ON kehityskykyinen eläin.