Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
VÄITÖSKIRJA ahdistaa, ei tunnu omalta, ei motivoi. Vertaistukea?
Ääh
09.05.2016 |
Hei. Onkohan täällä muita väitöskirjan tekijöitä? Kaipaisin vertaistukea ja mahdollisuutta purkaa tämä mun muodoton ahdistus ulos.
Teen väitöskirjaa humanistisella alalla (ei kuitenkaan tyypillinen "höttöhumanistinen" ala, ihan hyvin työllistävä ja arvostettukin). Aloitin suoraan maisteriksi valmistumisen jälkeen, kun ei ollut oikein muutakaan tiedossa ja tarjottu mahdollisuus tuntui imartlevalta, houkuttelevalta ja haastavalta. Gradunkin tekeminen oli ollut mukavaa. Tunsin, että minussa on jonkinlainen "tutkijapuoli".
Nyt olen tehnyt kohta kolme vuotta väitöskirjaa. Olen saanut tasaisesti rahoitusta, edennyt ajallaan ja menestynyt vähintäänkin kohtuullisesti. Innovatiivista väikkärin aihetta ja tutkimusideoita kehutaan. Pikku hiljaa vihjaillaan jo post doc -jutuistakin.
Ongelmana on vain se, että tuntuu, että koko väitöskirja on ihan paskan hailee. En ole alun alkaenkaan ollut mitenkään superinnostunut omasta alastani, se on siis ihan jees, mutta ei mitenkään hulluna sytyttävä (paitsi paikoin esim. opettaessa). Aiheeni on ihan kiinnostava, mutta siinäpä se. En tunne paloa paneutua JUURI TÄHÄN, enemmän tuntuu siltä, että teen jollekin toiselle tilaustyötä. Itse tutkimustyö kiinnostaa vaihdellen, välillä sujuu, välillä tuntuu että päiviä menee hukkaan vaan netissä surffaillessa. En ole edes kolmeakymmentä ja tuntuu että olen vanha ja ihan tarpeeton. Jos sisäisessä motivaatiossa on vaikeuksia, ulkoisessa niitä vasta onkin. Minua ei kiinnosta olla tohtori eikä pönötellä titteleilläni. Olen ajatellut järjestäväni pienimmän mahdollisimman karonkan ja luikkivani takavasemmalle.
En siis oikein tiedä, mitä ihmettä pitäisi tehdä. Rahoitusta on loppuvuodeksi. Tuntuu että tässä kohtaa olisi järjetöntä lopettaa. Ja mitä sitten tekisin? En halua virua työttömänä ja polttaa siltojakaan. Ahdistaa myös, kun opintojen ohella tehtyjä osa-aikatöitä ja satunnaisia pikku keikkoja jatko-opintojen aikana en ole saanut käytännön työkokemusta. Olen raivoissani itselleni, kun tuntuu että olen ihan sivullinen omissa valinnoissani. Olen puhunut omalle ohjaajalleni pariin otteeseen enemmän ja vähemmän suoraan, hän on kyllä ihan empaattinen ihminen, mutta toisaalta tuntuu selkeästi tavoittelevan omaa etuansa (että saa minut tohtoriksi). Mitään työterveyttä minulla ei apurahatutkijana ole, enkä jotenkaan jaksa uskoa, että kunnalliselta saisin apua. Vai saisinko?
Apua!
Kommentit (131)
Vierailija kirjoitti:
Ei ole höttöhumanistinen, hyvin työllistävä, ei ollut juuri mitään muuta valmistumisen jälkeen. Tässä vaiheessa mielenkiinto lopahti ap:n tarinaan.
Selvä. Mitä yritit tällä kommentilla sanoa? Pahoittelen edelleen, jos muotoiluni olivat vähän karkeita, kirjoitin aloitusviestini tunnepuuskassa.
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos väikkärin tekeminen on tuommoista nyherrystä, niin miksi sinut palkattaisiin oikeisiin töihin? Mitä saisit töissä aikaiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Jos väikkärin tekeminen on tuommoista nyherrystä, niin miksi sinut palkattaisiin oikeisiin töihin? Mitä saisit töissä aikaiseksi?
Piikittelevä anonyymi kommenttisi osui ahdistukseni ytimeen. Sitähän minä en itsekään tiedä.
-AP
nro 22 jatkaa vähän neutraalimmalla linjalla:
Saatat alitajuisesti ajatella, että sinun oli pakko alkaa väikkärin tekoon koska mitään muuta ei ollut tarjolla, ja nyt olet leipiintynyt koko hommaan. Yritä ajatella positiivisesti, etsiä päämäärän hyvät puolet ja hoitaa homma loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
Voisitko etsiä muita töitä ja tehdä väikkärin loppuun siinä sivussa? Parilla tutulla on tutkimusaiheet mitkä mahdollistavat kyseisen järjestelyn. Motivaatiota ja aikaa se kyllä ottaa, jos meinaa saada väikkärin valmiiksi toisen työn ohella.
Tämä voisi tietenkin olla yksi vaihtoehto, ja työpaikkoja tulee kyllä katseltua sivusilmällä kaiken aikaa. Toisaalta minulla on rahoitusta vielä jäljellä, ja työn ohella tekeminen voisi myös venyttää valmistumista (= ahdistusta?).
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole akateeminen, joten siltä osin en osaa samaistua sinuun. Mutta nuo riittämättömyyden tunteet ovat varmasti tuttu juttu monelle. Olenko sitä, tätä ja tuota. Eihän sun tarvitse olla mitään ketään muita varten. Kuten sanottua kyllähän sun kannattaa taistella ne viimeiset metrit mitä on jäljellä. Sitten sulla on jotain ja voit olla myös ylpeä omasta saavutuksestasti. Tekstistä käy myös ilmi, että vertailet itseäsi paljon muihin. Vaikka tiedän, että se on nykypäivänä vaikeaa niin koita elää omaa elämääsi ja löytää ne itselle tärkeät jutut.
Kuulostaa myös siltä, että sulla saattais olla jonkinasteista työuupumusta. Käy juttelemassa lääkärille tai hoitajalle. Ehkä sieltä löytyisi apua. Tsemppiä sulle, käy kävelyllä, nauti auringosta ja syö jäätelö!
"Työuupumus on pitkittyneen työstressin seurauksena kehittyvä häiriötila, jota luonnehtii uupumusasteinen väsymys, kyynistynyt asenne työtä kohtaan ja heikentynyt ammatillinen itsetunto.
Työuupumus ei ole sairaus, mutta siihen liittyy riski sairastua mm. masennukseen, unihäiriöihin, päihdehäiriöihin ja stressiperäisiin somaattisiin sairauksiin. Työuupumuksen on myös todettu lisäävän työkyvyttömyyden riskiä."
Kiitos todella paljon vastauksesta! Tuntui, että sain tästä tukea! Tuota työuupumusta mietin itsekin. Toisaalta sen pohtimisen mukana tulevat sitten taas omanlaiset syyllisyyden tunteet: miten tulen ikinä selviämään maailmasta yliopiston puolella, kun täällä saan rytmittää työni ihan miten haluan ja joustoa on tarjolla (joskin myös paineita ja vertailua), ja silti uuvuttaa.
-AP
Mutta toisaalta olet ympäristössä, jossa vertailu on arkipäivää. Ja olet ollut siinä ympäristössä melkein koko elämäsi eli "koulussa". En sitä sano ettei työelämä olisi sen raadollisempaa, eikä paineita varmaan helpota kun melkein päivittäin mediasta saa lukea nykypäivän vaatimuksia työelämään. Loppujen lopuks ja ihmeellistä kyllä ihmisiä työllistyy kaikennäkösistä lähtökohdista nykypäivänäkin. Muista myös, että nyt on tämä hetki ja tämän hetken tuntemukset. Olis varmaan hyvä sulle tosiaan keskustella asioista ihan vaikka läheisten kanssa tai miltä nyt itsestä tuntuu. Ei kannata jäädä yksin.
Kyllähän sitä voisi toki skipata kaikki ei-pakolliset muodollisuudet, mutta jotenkin sitä kokee velvollisuudekseen järjestää jotakin niille ihmisille, jotka ovat tätä taivalta mukana taittaneet. Ja siinäkin se, että mihin sen rajan vetää, en edes haluaisi miettiä asiaa...
-12
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli melkein täsmälleen samat fiilikset koko väikkärin teon ajan (myöskin humanistinen ala, varmaan "hötömpi" kuin sun). Sen viisi vuotta (tein opetushommia sun muuta samalla) kärvistelin, loppua kohden olin alkanut inhota koko projektia aivan silmittömästi. Mutta kun oli monen vuoden rahoitus, eikä vain apuraha, vaan työpaikka yliopistolla... Lisäksi tykkäsin vapaudesta ajoittaa lomailu ja työajat aivan oman mieleni mukaan. Näiden voimin kestin, ja väittelin loppujen lopuksi jopa aika menestyksekkäästi, sain paljon kehuja väitöstilaisuudesta.
Näin jälkikäteen fiilikseni ovat edelleen kaksijakoiset: olen ylpeä itsestäni sillä onhan tämä kuitenkin suhteellisen harvinaista, mutta samaan aikaan tuntuu että tein itselleni psykologisesti todella pahaa kun niin monta vuotta pakotin itseäni johonkin ikävään. En ole toipunut henkisesti koko prosessista. En myöskään ole vielä löytänyt työpaikkaa, ja mietin kovasti että uudelleenkouluttaisinko itseni jollekin järkevälle, käytännöllisemmälle alalle.
Summa summarum: en ehkä tekisi yhtään toisin jos saisin elää tuon vaiheen uudestaan. Mutta tekisin ehdottomasti vielä enemmän "muita töitä" väikkärin ohella ja pitäisin huolen että asiantuntemukseni ja pätevyyteni erilaisiin työtehtäviin karttuu. Enkä ottaisi tiedeyhteisöstä väistämättä tulevaa painetta niin henkilökohtaisesti.
Korjaus: tekisin siis jotain asioita toisin, mutta väitöskirjan edelleen pakertaisin läpi. Kirjoitan tässä aika nopeasti, ajatus hajoilee :P -29
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihda alaa, jos siltä tuntuu, tee mielummin toinen maisteritutkinto tai jotain ihan muuta, lähde vaikka ulkomaille, mutta tee sitä mitä oikeasti haluat tehdä. Hetken kirpaisee ja tuntuu vaikealta jättää väikkäri, mutta vuoden päästä olet onnellinen, kun elämä on mielekästä eikä joka sunnuntai ahdista. Tohtorien työllisyysnäkymät on muutenkin heikot ja akateemisten työttömien määrä korkea. Been there, done that. Olen mielummin onnellinen kuin tohtori.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli melkein täsmälleen samat fiilikset koko väikkärin teon ajan (myöskin humanistinen ala, varmaan "hötömpi" kuin sun). Sen viisi vuotta (tein opetushommia sun muuta samalla) kärvistelin, loppua kohden olin alkanut inhota koko projektia aivan silmittömästi. Mutta kun oli monen vuoden rahoitus, eikä vain apuraha, vaan työpaikka yliopistolla... Lisäksi tykkäsin vapaudesta ajoittaa lomailu ja työajat aivan oman mieleni mukaan. Näiden voimin kestin, ja väittelin loppujen lopuksi jopa aika menestyksekkäästi, sain paljon kehuja väitöstilaisuudesta.
Näin jälkikäteen fiilikseni ovat edelleen kaksijakoiset: olen ylpeä itsestäni sillä onhan tämä kuitenkin suhteellisen harvinaista, mutta samaan aikaan tuntuu että tein itselleni psykologisesti todella pahaa kun niin monta vuotta pakotin itseäni johonkin ikävään. En ole toipunut henkisesti koko prosessista. En myöskään ole vielä löytänyt työpaikkaa, ja mietin kovasti että uudelleenkouluttaisinko itseni jollekin järkevälle, käytännöllisemmälle alalle.
Summa summarum: en ehkä tekisi yhtään toisin jos saisin elää tuon vaiheen uudestaan. Mutta tekisin ehdottomasti vielä enemmän "muita töitä" väikkärin ohella ja pitäisin huolen että asiantuntemukseni ja pätevyyteni erilaisiin työtehtäviin karttuu. Enkä ottaisi tiedeyhteisöstä väistämättä tulevaa painetta niin henkilökohtaisesti.
Tuo kommenttisi psykologisesti pahan teosta itselle on juuri se, mikä minuakin jännittää. Että kuinka romuna olen tämän jälkeen. Tänään viimeksi haaveilin siitä, että menen jonnekin retriitille heti, kun tämä urakka on ohi. Tuntuu, että olen yötä päivää ylikierroksilla ja aivan absurdeja paineita tulee otettua ihan joka suunnasta.
Lomien itse ajoittaminen ja mahdollisuus lähteä yllättäen vaikka vähän pidemmälle viikonlopppureissulle, ne ovat toki ihania asioita tässä työssä. Samoin se, että saa käydä keskusteluja älykkäiden ihmisten kanssa joka päivä. Ja onneksi olen itsekin tehnyt pienimuotoisesti opetus- ja koulutushommia tämän työn ohella.
Omaa huijarifiilistä lisää kyllä kanssa tuo, että tämä väikkärihän sujuu minulta siis oikeasti aika hyvin muiden ihmisten kommenttien perusteella, vaikka itsestä tuntuu ihan paskalta. Tuskin kokonaisuus mitenkään päin persettä menee. Silti ulkokohtainen, ahdistunut ja väsynyt olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee vaan nopeasti loppuun ja mieti sen jälkeen mitä haluat TODELLA tehdä! Älä jää yliopistolle, jos tutkimus ei sua syvimmiltään kiinnosta. Tein itsekin väikkärin - nautin sen tekemisestä - mutta en halunnut jäädä yliopistolle.
Vierailija kirjoitti:
Vaihda alaa, jos siltä tuntuu, tee mielummin toinen maisteritutkinto tai jotain ihan muuta, lähde vaikka ulkomaille, mutta tee sitä mitä oikeasti haluat tehdä. Hetken kirpaisee ja tuntuu vaikealta jättää väikkäri, mutta vuoden päästä olet onnellinen, kun elämä on mielekästä eikä joka sunnuntai ahdista. Tohtorien työllisyysnäkymät on muutenkin heikot ja akateemisten työttömien määrä korkea. Been there, done that. Olen mielummin onnellinen kuin tohtori.
Tohtorien yöllisyysnäkymät voi olla heikot, mutta tilastojn valossa ne on kuitenkin paremmat kuin minkään muun koulutustasoryhmän Suomessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli melkein täsmälleen samat fiilikset koko väikkärin teon ajan (myöskin humanistinen ala, varmaan "hötömpi" kuin sun). Sen viisi vuotta (tein opetushommia sun muuta samalla) kärvistelin, loppua kohden olin alkanut inhota koko projektia aivan silmittömästi. Mutta kun oli monen vuoden rahoitus, eikä vain apuraha, vaan työpaikka yliopistolla... Lisäksi tykkäsin vapaudesta ajoittaa lomailu ja työajat aivan oman mieleni mukaan. Näiden voimin kestin, ja väittelin loppujen lopuksi jopa aika menestyksekkäästi, sain paljon kehuja väitöstilaisuudesta.
Näin jälkikäteen fiilikseni ovat edelleen kaksijakoiset: olen ylpeä itsestäni sillä onhan tämä kuitenkin suhteellisen harvinaista, mutta samaan aikaan tuntuu että tein itselleni psykologisesti todella pahaa kun niin monta vuotta pakotin itseäni johonkin ikävään. En ole toipunut henkisesti koko prosessista. En myöskään ole vielä löytänyt työpaikkaa, ja mietin kovasti että uudelleenkouluttaisinko itseni jollekin järkevälle, käytännöllisemmälle alalle.
Summa summarum: en ehkä tekisi yhtään toisin jos saisin elää tuon vaiheen uudestaan. Mutta tekisin ehdottomasti vielä enemmän "muita töitä" väikkärin ohella ja pitäisin huolen että asiantuntemukseni ja pätevyyteni erilaisiin työtehtäviin karttuu. Enkä ottaisi tiedeyhteisöstä väistämättä tulevaa painetta niin henkilökohtaisesti.
Tuo kommenttisi psykologisesti pahan teosta itselle on juuri se, mikä minuakin jännittää. Että kuinka romuna olen tämän jälkeen. Tänään viimeksi haaveilin siitä, että menen jonnekin retriitille heti, kun tämä urakka on ohi. Tuntuu, että olen yötä päivää ylikierroksilla ja aivan absurdeja paineita tulee otettua ihan joka suunnasta.
Lomien itse ajoittaminen ja mahdollisuus lähteä yllättäen vaikka vähän pidemmälle viikonlopppureissulle, ne ovat toki ihania asioita tässä työssä. Samoin se, että saa käydä keskusteluja älykkäiden ihmisten kanssa joka päivä. Ja onneksi olen itsekin tehnyt pienimuotoisesti opetus- ja koulutushommia tämän työn ohella.
Omaa huijarifiilistä lisää kyllä kanssa tuo, että tämä väikkärihän sujuu minulta siis oikeasti aika hyvin muiden ihmisten kommenttien perusteella, vaikka itsestä tuntuu ihan paskalta. Tuskin kokonaisuus mitenkään päin persettä menee. Silti ulkokohtainen, ahdistunut ja väsynyt olo.
Ja AP siis tuon viimeisimmän viestin kirjoitti.
Vierailija kirjoitti:
Korjaus: tekisin siis jotain asioita toisin, mutta väitöskirjan edelleen pakertaisin läpi. Kirjoitan tässä aika nopeasti, ajatus hajoilee :P -29
Mutta tämä on kyllä jännittävä juttu, jonka olen lukenut monesta nettikeskustelusta. Että ihmiset kertovat olleensa ihan romuna psyykkisesti, eivätkä välttämättä ole mitään kutsumusammattitutkijoita, mutta silti tekisivät koko projektin uudestaan. Mistähän se tulee? Mahdankohan ajatella itse joskus samoin...
-AP
Vierailija kirjoitti:
Vaihda alaa, jos siltä tuntuu, tee mielummin toinen maisteritutkinto tai jotain ihan muuta, lähde vaikka ulkomaille, mutta tee sitä mitä oikeasti haluat tehdä. Hetken kirpaisee ja tuntuu vaikealta jättää väikkäri, mutta vuoden päästä olet onnellinen, kun elämä on mielekästä eikä joka sunnuntai ahdista. Tohtorien työllisyysnäkymät on muutenkin heikot ja akateemisten työttömien määrä korkea. Been there, done that. Olen mielummin onnellinen kuin tohtori.
Missä vaiheessa lopetit? Tuo pakenemisfantasia on kyllä paikoitellen tosi lohduttava, mutta itse en tiedä mihin menisin, kun en tiedä mitä oikeasti haluan tehdä. :)
- AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korjaus: tekisin siis jotain asioita toisin, mutta väitöskirjan edelleen pakertaisin läpi. Kirjoitan tässä aika nopeasti, ajatus hajoilee :P -29
Mutta tämä on kyllä jännittävä juttu, jonka olen lukenut monesta nettikeskustelusta. Että ihmiset kertovat olleensa ihan romuna psyykkisesti, eivätkä välttämättä ole mitään kutsumusammattitutkijoita, mutta silti tekisivät koko projektin uudestaan. Mistähän se tulee? Mahdankohan ajatella itse joskus samoin...
-AP
Itse oon suunnilleen samassa tilanteessa kuin sinä, tosin vielä enemmän loppusuoralla. Tällä hetkellä koko paska ahdistaa: märehdin jokaista kuluneiden vuosien virhettä, jota ei enää voi korjata (nippuväikkäri). Mutta. Lähtisin ehkä erilaiseen väitösprojektiin, kysyisin eri asiat hakiessa paikkoja ja rahaa.
Joitain ovia ehkä sulkeutui kun tein väikkärin, mutta enemmän niitä avautui. Ahdistaa, kun pitäis päättää mitä seuraavaksi, mutta silti: ahdisti gradunkin jälkeen, ja nyt oon oppinut enemmän, sekä aiheestani että itsestäni. Mun alalla väittelyn jälkeen on tavallista siirtyä yksityiselle, ja monet siirtyykin. Nyt se kirja on lähes tehty ja kun haetaan töitä, on monta paikkaa joissa siitä on etua. Ainakin niin yritän itse ajatella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihda alaa, jos siltä tuntuu, tee mielummin toinen maisteritutkinto tai jotain ihan muuta, lähde vaikka ulkomaille, mutta tee sitä mitä oikeasti haluat tehdä. Hetken kirpaisee ja tuntuu vaikealta jättää väikkäri, mutta vuoden päästä olet onnellinen, kun elämä on mielekästä eikä joka sunnuntai ahdista. Tohtorien työllisyysnäkymät on muutenkin heikot ja akateemisten työttömien määrä korkea. Been there, done that. Olen mielummin onnellinen kuin tohtori.
Missä vaiheessa lopetit? Tuo pakenemisfantasia on kyllä paikoitellen tosi lohduttava, mutta itse en tiedä mihin menisin, kun en tiedä mitä oikeasti haluan tehdä. :)
- AP
Yli puolen välin, en kuitenkaan loppusuoralla. Nyt aivan eri alalla. Teknillis-kauppatieteellinen aihe oli. Ehkä teen sen vielä eläkkeellä loppuun ;)
Kyllä sä voit lopettaa. Muistat vaan, että lopettaminen tarkoittaa oikeasti, rttä ei susta sit lopulta kuitenkaan ollut väittelemään. Hyvä slku kun ei todista mitään, vasta tarkastettu väitöskirja tekee sen.
Jos aiot lopettaa, tee se heti, muuten syöt niiden resursseja (rahoitusta, ohjausta, työtiloja) jotka keasti aikoo tehdä homman loppuun.
Alue: Aihe vapaa
Ei ole höttöhumanistinen, hyvin työllistävä, ei ollut juuri mitään muuta valmistumisen jälkeen. Tässä vaiheessa mielenkiinto lopahti ap:n tarinaan.