Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka käsitellä sopimatonta surua?
30.04.2016 |
Olen ollut reilut viisi vuotta ihastunut puolituttuun mieheen,vaikka olen varattu.Välillämme ei ole tapahtunut mitään fyysistä,olemme törmätessä vaihtaneet kuulumisia,joskus myös viettäneet aikaa ja avautuneet toisillemme.Eli 'henkistä pettämist'.Kuulin muutama päivä sitten,että sopimaton ihastuksen kohteeni on kuollut.Koska olimme muka vain puolituttuja,en voi surra häntä avoimesti,mutta tuntuu että sydän pakahtuu.Kuinka voin käsitellä kiellettyjä tunteita? Pitääkö sellaiset vain tukahduttaa?
Kommentit (46)
Tarkoitin siis, että ap:n vika, että omasi sellaisen rakkaan, jota ei voi surra puolison edessä. Ap on jutun pahis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitin siis, että ap:n vika, että omasi sellaisen rakkaan, jota ei voi surra puolison edessä. Ap on jutun pahis.
Ei tässä ole"hyviksiä" ja "pahiksia|",kyllä,olin ihastunut,ei se johtanut pettämiseen."Sanansa voi valita,tekonsa voi harkita,mutta tunteet kulkevat omia teitään"
En koe syyllisyyttä "kielletystä" rakkaasta,ahdistaa vain surra menetystäni avoimesti. AP
Vierailija kirjoitti:
Hyvin ärsyttävää, että jollain edes on muodostunut tilanne, jossa ei voi surra julkisesti. Miksi kukaan tekee tuollaista vääryyttä sille, joka on oma puoliso.
Koska joskus käy niin,että ihastuu/rakastuu/löytää sielunkumppanin,oikea tyyppi,mutta huono ajoitus(on varattu,ei voi tehdä asialle mitään).Pystytkö sinä vaikuttamaan tunteisiisi?Vai onko sinulla sellaisia ollnkaan,jos ajattelet "joku tekee jotain" kun alkaa tykätä väärästä ihmisestä?Ärsyttävää kun ihmiset vastaavat vaikka eivät tajua aloituksen hönkäsen pöläystä.
Saman kokeneena.. Aika parantaa kyllä haavat. Ja nimenomaan voi keksiä jonkin tekosyyn jos ulospäin näyttää siltä että on jatkuvasti mieli maassa. Itseltäni meni ruokahalu viikoiksi ja olo oli kuin masentuneella, mutta pikkuhiljaa elämä alkoi taas kirkastua. Tajusi jotenkin että elämä on lahja jota haluaa vaalia. Tunteille ei voi mitään, mutta mielestäni teoille voi - en koskaan ottanut "seuraavaa askelta" eli en mennyt oman moraalisen rimani yli. Nyt tuo ihastus on kaunis muisto sydämessäni, joka toisinaan nousee mieleeni muttei herätä enää mitään sen kummempaa. Ehkä se saa arvostamaan enemmän eläviä läheisiä ja tietyllä tavalla se on saanut myös pohtimaan rohkeuden merkitystä elämässä; olisiko pitänyt olla rehellinen kaikessa ja rohkeampi.
stanya kirjoitti:
Saman kokeneena.. Aika parantaa kyllä haavat. Ja nimenomaan voi keksiä jonkin tekosyyn jos ulospäin näyttää siltä että on jatkuvasti mieli maassa. Itseltäni meni ruokahalu viikoiksi ja olo oli kuin masentuneella, mutta pikkuhiljaa elämä alkoi taas kirkastua. Tajusi jotenkin että elämä on lahja jota haluaa vaalia. Tunteille ei voi mitään, mutta mielestäni teoille voi - en koskaan ottanut "seuraavaa askelta" eli en mennyt oman moraalisen rimani yli. Nyt tuo ihastus on kaunis muisto sydämessäni, joka toisinaan nousee mieleeni muttei herätä enää mitään sen kummempaa. Ehkä se saa arvostamaan enemmän eläviä läheisiä ja tietyllä tavalla se on saanut myös pohtimaan rohkeuden merkitystä elämässä; olisiko pitänyt olla rehellinen kaikessa ja rohkeampi.
Viisasta tekstiä! Etsin tämän vanhan ketjuni ikävän vaivatessa,muistelin että täällä oli lohdullisia viestejä:Ja niinhän olikin,yhtä tai kahta urpoa lukuunottamatta.
Olette te palstamammat mahtavia tyyppejä,kiitos!!! :) AP
Alue: Aihe vapaa
Kiitos,voisin tosiaan kuunnella vaikka musiikkia josta molemmat tykkäsimme.Ja itku puhdistaa.Kiitos!
Ja iso kiitos muutenkin kaikille täysijärkisille vastaajille,sydän keveni edes hieman teidän empatianne ja neuvojenne ansiosta,olette ihania! <3