Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka käsitellä sopimatonta surua?
30.04.2016 |
Olen ollut reilut viisi vuotta ihastunut puolituttuun mieheen,vaikka olen varattu.Välillämme ei ole tapahtunut mitään fyysistä,olemme törmätessä vaihtaneet kuulumisia,joskus myös viettäneet aikaa ja avautuneet toisillemme.Eli 'henkistä pettämist'.Kuulin muutama päivä sitten,että sopimaton ihastuksen kohteeni on kuollut.Koska olimme muka vain puolituttuja,en voi surra häntä avoimesti,mutta tuntuu että sydän pakahtuu.Kuinka voin käsitellä kiellettyjä tunteita? Pitääkö sellaiset vain tukahduttaa?
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa suruusi.
Kun läheiseni kuoli äkillisesti tilanteessa, jossa me perheenjäsenet saimme kriisiapua, näin siellä "terapiahuoneessa" lehtisiä, jotka oli kirjoitettu juuri kaltaisillesi. Kannessa luki jotain tyyliin "sinulle, joka et voi surra julkisesti" tms. Selailin vihkosta ja siinä oli esimerkki, jossa salarakas kuolee. Se jotenkin kosketti tosi paljon siinä oman surun keskellä. Siis ajatus siitä, että ei voisi kertoa tuskastaan kenellekään.
Tsemppiä, oikeasti.
Ja jatkan vielä, että minusta oli tosi ihmeellistä ja hienoa, että tuollaisenkin surun keskellä olevat oli huomioitu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinuna surisin kuitenkin omissa oloissa. Ihan kokonaan tukahduttaminenkaan ei kuulosta hyvältä idealta. Joten jospa järjestäisit aikaa itsellesi olla yksin, pitäisit oman muisteluhetken. Ja sitten toivon mukaan pääset myös sellaiseen tilaan, että voit todeta, että se elämänvaihe meni jo.
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa suruusi.
Kun läheiseni kuoli äkillisesti tilanteessa, jossa me perheenjäsenet saimme kriisiapua, näin siellä "terapiahuoneessa" lehtisiä, jotka oli kirjoitettu juuri kaltaisillesi. Kannessa luki jotain tyyliin "sinulle, joka et voi surra julkisesti" tms. Selailin vihkosta ja siinä oli esimerkki, jossa salarakas kuolee. Se jotenkin kosketti tosi paljon siinä oman surun keskellä. Siis ajatus siitä, että ei voisi kertoa tuskastaan kenellekään.
Tsemppiä, oikeasti.
Kiitos!Tosiaan en oikein voi avautua asiasta kavereille,tuntuu ihanalta saada tukea edes anonyymisti!
Vierailija kirjoitti:
Sinuna surisin kuitenkin omissa oloissa. Ihan kokonaan tukahduttaminenkaan ei kuulosta hyvältä idealta. Joten jospa järjestäisit aikaa itsellesi olla yksin, pitäisit oman muisteluhetken. Ja sitten toivon mukaan pääset myös sellaiseen tilaan, että voit todeta, että se elämänvaihe meni jo.
Kiitos,voisin tosiaan kokeilla tuota itsekseni muistelua ja koittaa pikkuhiljaa päästä yli.
Kaikilla on oikeus surra. Oli sitten puolituttu tai tuntematon. Kukaan ei voi sanoa ettetkö saisi surra.
Kaikki ihmiset ovat erilaisia, jotkut suree esim. herkemmin vaikka ei tuntisi ja jotkut ei sure ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla tuo on joskus edessä myös. Uskoisin surun ottavan aikansa, kuukausista vuoteen, pariin suhteen laadusta riippuen. Olisiko sinulla joku rakas läheinen ystävä, jolle uskaltaisit kertoa asiasta?
Mulla on ollut vähän samanlainen tilanne, eli sydänsurut siitä, etten saanut rakastaa erästä ihmistä, jota rakastin, eli juttumme loppui ja minä olin parisuhteessa. Vaikka särjin sydämeni oikeastaan ensimmäistä kertaa isosti elämäni aikana. En minäkään pettänyt varsinaisesti vaan henkisellä tasolla enkä tehnyt sitä edes mieheltäni salaa. Mutta ison sydänsurun kanssa en voinut tukeutua kehenkään, koska en jaksanut alkaa selostaa puolitutuille mitään osaa asiasta ja hyvät ystäväni ovat ulkomailla ja sen verran kuormitettuja itse, etten vain pystynyt tukeutumaan oikein heihinkään. Sydänsurusta ylipääseminen on ollut myös hirveän hankalaa kun ei voi hankkia ketään uutta suhdetta rakkaudenkaipuuta korjaamaan. Nyt todella tajuan mitä laastarisuhteet olisivat. Tämä on ollut vakava paikka elämässäni enkä tiedä toivunko koskaan entiselleni. Koska tunne siitä, etten rakkautta voi saada on vahvasti läsnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avautuneet toisillemme eli henkistä pettämistä... mitä ihmettä tuo on?
ENsinnäkni, älä ajattele että se mitä tunsit oli "henkistä pettämistä". Miksi halventaisit tuollaisella ilmauksella jotian mikä ei kuitenkaan ollut fyysistä, todellista, pettämistä ja tuntemastasi surusta päätellen oli sinulle hyvin tärkeää. Olen itse kokenut vastaavan ihastumisen ja uskon, että juuri sen takia että emme koskaan vieneet sitä fyysielle tasolle, se toi kummankin meistä elämään jotakin aidosti hyvää ja kaunista.
Otan osaa. Voimia sinulle. Kosketit, minua, toisella tavalla tunteikkaassa elämäntilanteessa olevaa niin että sain itkettyä itkun, jota en ole osannut muuten itkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avautuneet toisillemme eli henkistä pettämistä... mitä ihmettä tuo on?
Sielunkumppani, joka onkin varattu tahollaan. Monen mielestä pahempaa kuin fyysinen pettäminen, koska se porautuu mieleen eikä ole vain ruumiin hetkellinen hairahdus.
Ajattelen että se suruun kuuluva psyykkinen työ tehdään samalla tavalla omassa mielessä riippumatta siitä, onko surun aihe "sopimaton" joltain kantilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen että se suruun kuuluva psyykkinen työ tehdään samalla tavalla omassa mielessä riippumatta siitä, onko surun aihe "sopimaton" joltain kantilta.
Joo, mutta pitää esittää pirteää ja normaalia muille, vaikka olisi joitakin kuukausia ihan hajalla. Suruhan on myös tosi fyysinen ja väsyttävä tunne.
Tottakai saat surra, vaikka olisikin ollut vain puolituttu! Mullakin kuoli eräs tuttu jonka olin tavannut vain pari kertaa. Pidin hänestä ihmisenä mutta emme kaverustuneet kuitenkaan. Tosiaan kun kuulin niin purskahdin itkuun, ja itkin monta viikkoa. Se oli vaan niin kamalaa, koska olisin halunnut tutustua paremmin, ihminen oli terve ja kuolema nyt vaan järkytti. Ei siinä ole mitään väärään, sinulla on oikeus tuntea mtä tunnet. Sosittelen, että kerrot kumppanillesi että x on kuollut, ja olet "jostakin syystä" tosi järkyttynyt siitä. Noin mä sanoin omalle kumppanille, jonka kanssa sitten juteltiin pitkästikkin asiasta.
Meille ei siis ollut romanttisia tunteita (minulla ja kuolleella tuttavalla) mutta jokin siinä kosketti. Kai vain se, ettei häntä enää ole.
Še oma rakkaasi voi auttaa sinut yli. Sinä olet hänen kanssasi, ole siis hänen kanssaan nyt oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se henkistä pettämistä, jos haluaisi viedä fyysiselle tasolle ja tietää, että ainoa syy miksi ei vienyt on jokin ulkoinen tekijä, ei mikään oma tasapainoinen päätös. Turhaa sitä on valkopestä miksikään muuksi. Vai miten mielellään kukaan kuuntelisi naimisissa olevan ystävänsä avautumista siitä, miten on varma, että seksi Maken kanssa ois niin ihana kokemusa takuulla paljon parempaa kuin nykyisen puolison? Siis silti pystyn hyvin ymmärtämään miksi joku tuollaiseenkin henkiseen pettämiseen ryhtyy tai joutuu koska olen itsekin ollut siinä tilanteessa, eli en sellaista tuomitse. Mutta en iloitsisi tai kokisi ihan oikeutetuksi jos minun miehelläni olisi vastaava juttu. Minä varmaan eroaisin. En tajua, miksi mieheni ei, mutta se on hänen päätöksensä, en minäkään halunnut hänestä erota. Kun en saanut sitä suhdettakaan. Nih. Varsinainen pulmunen!
8
Vierailija kirjoitti:
Tottakai saat surra, vaikka olisikin ollut vain puolituttu! Mullakin kuoli eräs tuttu jonka olin tavannut vain pari kertaa. Pidin hänestä ihmisenä mutta emme kaverustuneet kuitenkaan. Tosiaan kun kuulin niin purskahdin itkuun, ja itkin monta viikkoa. Se oli vaan niin kamalaa, koska olisin halunnut tutustua paremmin, ihminen oli terve ja kuolema nyt vaan järkytti. Ei siinä ole mitään väärään, sinulla on oikeus tuntea mtä tunnet. Sosittelen, että kerrot kumppanillesi että x on kuollut, ja olet "jostakin syystä" tosi järkyttynyt siitä. Noin mä sanoin omalle kumppanille, jonka kanssa sitten juteltiin pitkästikkin asiasta.
Meille ei siis ollut romanttisia tunteita (minulla ja kuolleella tuttavalla) mutta jokin siinä kosketti. Kai vain se, ettei häntä enää ole.
Še oma rakkaasi voi auttaa sinut yli. Sinä olet hänen kanssasi, ole siis hänen kanssaan nyt oikeasti.
Aivan kuin se pointti olisi ollut saako surra puolituttua. Huoooh...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen että se suruun kuuluva psyykkinen työ tehdään samalla tavalla omassa mielessä riippumatta siitä, onko surun aihe "sopimaton" joltain kantilta.
Joo, mutta pitää esittää pirteää ja normaalia muille, vaikka olisi joitakin kuukausia ihan hajalla. Suruhan on myös tosi fyysinen ja väsyttävä tunne.
Ei sinun tarvitse mitään esittää. Jos siippasi kysyy, miksi olet allapäin, voihan sinä keksiä jonkun tekosyyn, vaikka että olet nukkunut huonosti ja töissä on stressiä. Että ei ole mitään hätää, tarvitset vaan vähän omaa aikaa enemmän ja lepoa.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai saat surra, vaikka olisikin ollut vain puolituttu! Mullakin kuoli eräs tuttu jonka olin tavannut vain pari kertaa. Pidin hänestä ihmisenä mutta emme kaverustuneet kuitenkaan. Tosiaan kun kuulin niin purskahdin itkuun, ja itkin monta viikkoa. Se oli vaan niin kamalaa, koska olisin halunnut tutustua paremmin, ihminen oli terve ja kuolema nyt vaan järkytti. Ei siinä ole mitään väärään, sinulla on oikeus tuntea mtä tunnet. Sosittelen, että kerrot kumppanillesi että x on kuollut, ja olet "jostakin syystä" tosi järkyttynyt siitä. Noin mä sanoin omalle kumppanille, jonka kanssa sitten juteltiin pitkästikkin asiasta.
Meille ei siis ollut romanttisia tunteita (minulla ja kuolleella tuttavalla) mutta jokin siinä kosketti. Kai vain se, ettei häntä enää ole.
Še oma rakkaasi voi auttaa sinut yli. Sinä olet hänen kanssasi, ole siis hänen kanssaan nyt oikeasti.
El jos sun miehesi rakastuisi johonkin ulkopuoliseen naiseen joka kuolisi niin sinä haluaisit sitten tukea miestäsi pääsemään siitäkin surustaan yli, eikä sillä olisi mitään väliä, että miehelläsi olisi ollut tunteita sitä toista kohtaan?
Vierailija kirjoitti:
On se henkistä pettämistä, jos haluaisi viedä fyysiselle tasolle ja tietää, että ainoa syy miksi ei vienyt on jokin ulkoinen tekijä, ei mikään oma tasapainoinen päätös. Turhaa sitä on valkopestä miksikään muuksi. Vai miten mielellään kukaan kuuntelisi naimisissa olevan ystävänsä avautumista siitä, miten on varma, että seksi Maken kanssa ois niin ihana kokemusa takuulla paljon parempaa kuin nykyisen puolison? Siis silti pystyn hyvin ymmärtämään miksi joku tuollaiseenkin henkiseen pettämiseen ryhtyy tai joutuu koska olen itsekin ollut siinä tilanteessa, eli en sellaista tuomitse. Mutta en iloitsisi tai kokisi ihan oikeutetuksi jos minun miehelläni olisi vastaava juttu. Minä varmaan eroaisin. En tajua, miksi mieheni ei, mutta se on hänen päätöksensä, en minäkään halunnut hänestä erota. Kun en saanut sitä suhdettakaan. Nih. Varsinainen pulmunen!
8
Sulla nyt ei ole aavistustakaan mitä tuo henkinen juttu on. Siinä ei ole mitään ensisijaista ajatusta siitä, että seksi olisi parempaa kuin oman kanssa vaan sitä loksahtaa henkisesti yhteen ihan kuin olisi löytänyt toisen puoliskonsa. Oletettavasti se seksikin sitten on loistavaa, kuten meidän tapauksessa oli, koska menimme sen rajan yli. Mutta se ei todellakaan ollut sen yhteyden pointti. En ole ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avautuneet toisillemme eli henkistä pettämistä... mitä ihmettä tuo on?
Sielunkumppani, joka onkin varattu tahollaan. Monen mielestä pahempaa kuin fyysinen pettäminen, koska se porautuu mieleen eikä ole vain ruumiin hetkellinen hairahdus.
Sielunkumppani? Ettekö te ikinä keskustele henkeviä kenenkään kanssa? Jos keskustelette on kyseessä heti sielunkumppani 😈
Alue: Aihe vapaa
Otan osaa suruusi.
Kun läheiseni kuoli äkillisesti tilanteessa, jossa me perheenjäsenet saimme kriisiapua, näin siellä "terapiahuoneessa" lehtisiä, jotka oli kirjoitettu juuri kaltaisillesi. Kannessa luki jotain tyyliin "sinulle, joka et voi surra julkisesti" tms. Selailin vihkosta ja siinä oli esimerkki, jossa salarakas kuolee. Se jotenkin kosketti tosi paljon siinä oman surun keskellä. Siis ajatus siitä, että ei voisi kertoa tuskastaan kenellekään.
Tsemppiä, oikeasti.