Oliko vauvavuosi teillä rankka? Koitko olevasi hyvä äiti?

Ehhhhhh.

Oli rankkaa. Olin hyvä äiti, mutta hyvä vaimo en ollut.

Lastenhoito on perseestä ja kamalaa ihan objektiivisesti.

t. lapseton

Ei se nyt ylettömän rankkaa ollut. Vauva nukkui jo parikuukautisesta lähes täysiä öitä. En kokenut mitään äitinä, koska olin isä.

Ei se kamalaa ollut, mutta mukavuudenhaluiselle ja laiskalle ihmiselle rankkaa. Olin/olen silti kyllä mielestäni hyvä äiti.

Ei ollut rankkaa mutta äitinä olo on todella vaativaa. 

Koen olevani hyvä äiti 1,5 vuotiaalle lapselleni. Rakastava, huolehtiva, omistautuva. Mutta rankkaa tämä on ollut kun lapsi ei edelleenkään nuku kovin hyvin öitä ja temperamenttia löytyy. On minullakin heikkoudet ja omat kehitysalueeni myös äitinä mutta parhaani teen ja olen lapselleni paras mahdollinen äiti.

Oli rankkaa, ihan hirveä univelka ja siihen sitten se päälle että ehdollistui siihen ettei saa koskaan nukkua - heräilin ja valvoin vaikka lapsi ei. Itseasiassa nyt kun lapsi on 5v niin edelleen heräilen öisin, en onneksi enää pahasti. Lapsi kyllä nukkuu.

Olen aina kokenut olevaki hyvä äiti. Ei siinä muuta rankkaa ollut kuin se väsymys, aika harmaatahan elämä on uupuneena.

Tosiaan, vauvoissahan ei mitään eroa ole. Paska äiti on, jos väsyy siitä, ettei lapsi anna pariin vuoteen nukkua yhtään yötä. Ihan verrattavissa tilanteeseen, jossa saa nukkua kaikki yönsä kunnolla.

Marja-Liisa Kirvesniemi, Susanna Rahkamo, Marjo Matikainen

Meillä on kolme lasta 2-2,5 vuoden ikäeroilla ja ei ole ollut rankkaa yhdenkään kanssa. Vaikka vauvat eivät ole nukkuneet hyvin kun joskus reilun vuoden ikäisinä, niin en ajatellut asiaa riesana. Hoidin tilanteet niin vauvan kuin muidenkin lasten kanssa kuten parhaaksi katson ja päivät rullasivat mukavasti. En yleensäkään ole mikään turhista stressaava ja asioita korostava ihminen ja samoin toimin nyt teinien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan, vauvoissahan ei mitään eroa ole. Paska äiti on, jos väsyy siitä, ettei lapsi anna pariin vuoteen nukkua yhtään yötä. Ihan verrattavissa tilanteeseen, jossa saa nukkua kaikki yönsä kunnolla.

Ei vaan paska on jos ei osaa opettaa sitä lastaan nukkumaan!

Olin yh alusta saakka (isä tapasi lasta ekat n. 8 kk aina meillä pari krt viikossa, pari tuntia kerrallaan). Vauvalla oli koliikki noin kolme ja puoli kuukautta, päivisin ei nukkunut juuri yhtään (välillä valvoi 12 h putkeen...), iltaisin alkoi huutaa ja huusi 2-7 tuntia kunnes nukahti. Sitten luojalle kiitos nukkui hyvin, heräten vain tasaisin pätkin.

Vauvavuosi oli niin kamala, etten halua enää ikinä lähteä siihen. Tapasimme aktiivisesti kavereita, kävin vauvakerhoissa yms. jotta pääni pysyisi kasassa. Olin varmaan vähän huono äiti, koska stressasin koko ajan kaikesta, mutta parhaani tein. Kannoin lasta käytännössä koko ajan, ja hän kyllä roikkui rinnallakin varsin rutkasti etenkin ekat puoli vuotta, sitten säännöllistyi.

Jälkikäteen ajateltuna tiedän olevani hyvä äiti. Vauvasta kasvoi rohkea, luottavainen, aina iloinen, utelias, kohtelias ja hyväkäytöksinen taapero, ja päivääkään en vaihtaisi. Rankkaa oli, kamalaakin suoraan sanottuna, mutta se kyllä kasvatti ja opetti luottamaan itseen. Lapsi on aivan uskomattoman ihana, kaksivuotias lapsi joka muistuttaa joka päivä olemassaolollaan että olen hyvä äiti, ja olin silloinkin kun sitä eniten epäilin.

Yletön stressaaminen, perfektionismi, hysteerisyys, ne pilaa monelta naiselta ihanat ensimmäiset äitiysvuodet.

Äiti voi olla rakastava ja sillä tavalla hyvä äiti lapselleen, olematta kuitenkaan hyvä eskm ruokkijana, nukuttajana, virikkeiden antajana, siisteyden ylläpitäjänä, opettajana, kasvattajana, hoivasjana, vuorovaikuttajana.

Vierailija kirjoitti:

Yletön stressaaminen, perfektionismi, hysteerisyys, ne pilaa monelta naiselta ihanat ensimmäiset äitiysvuodet.

Ehkä joillakin. Itse en tehnyt noista mitään ja pilalle meni eka vuosi kun väsymys oli niin kovaa. Hirveät tykyttelyt, darrainen olo aamusta iltaan ja yöpuulle käyminen kauhistutti.

Ihan hirveä ensimmäinen vuosi oli molempien lasten kanssa. Jaksoin vain ajattelemalla, että loppuu sitten aikanaan. Kyllä se siitä onneksi sitten paremmaksi muuttuu, kun lapset täytti vuoden. Ja koen olleeni todella hyvä äiti tuolloin, vaikka sumussa kuljin.

Pakko liittyä hormoneihin ja väsymykseen sekä omien tarpeiden ohittamiseen.

Olin yh. Pidin sitä aika helppona aikana kun osaa tehdä asiat oikein.

Mä koin olevani hyvä äiti vauvalle. Olin oikein mielelläni kotona silloin vauva-aikaan. Yöheräilyt ei niin rasittaneet, kun vauva oli imetyksellä ja nukkui suureksi osaksi vieressäni. Vauva oli terve ja perustyytyväinen. Siitä ajasta on todellakin jäänyt lämpimät muistot. Enemmän riittämättömyyttä vanhempana olen kokenut reilut parivuotiaan kanssa, jolla riittää virtaa koko ajan. Kun pitäisi jaksaa keksiä uusia virikkeitä, samalla yrittää kasvattaa uhmapäistä jotenkin järkevään malliin. En ole enää varma, että tuonikäisen on hyvä olla kaiket päivät äitinsä kanssa. Tietty lapsestakin riippuu, no tämä on sellainen, että tuntuisi kaipaavan seuraa ja virikkeitä enemmänkin.

Mun oli helppo olla hyvä äiti vauvalle. Vauva-ajassa oli omat rankat puolensa, mutta ihan hyvin se meni. Mun molemmat vauvat olivat aika terveitä eikä heillä ollut allergioita tmv. Mulle äitiys on ollut vaikeampaa vauva-ajan jälkeen.

-

Avauksen otsikko oli hyvä, mutta tulipa tympeä olo, kun luin itse viestin.