Kaverini eivät kestä hyvää itsetuntoani, pitävät omahyväisenä

Mulla on niin helvetin iso ego että toisia se ärsyttää ja toisia huvittaa. Joku kerran heitti leikillään että sun ego alkaa 10 kilsaa ennenkuin jätkä näkyy. En ole mitenkään ylimielinen vaan erittäin itsevarma. Yleensä kun vitsailen teen pilaa itsestäni. Mulla ei ole minkäänlaista tarvetta loukata ketään.

Ne kaikista epävarmmat ihmiset on usein pahimpia vittuja. Anteeksi vain.

En ole kumpaakaan :) . Sulla voi olla hyvä itsetunto ja sä voit silti olla myös omahyväinen. Kuka itseään kehuu? Missä tilanteessa kehut itseäsi?

Olet kyllä vähän omahyväinen, kun et suostu hyväksymään asuinkulttuurisi normaalia kommunikointitapaa, vaan yrität pakottaa oman erittäin ei-perinteisen tapasi muillekin. 

Suomessa nyt vaan on niin että perinteisesti nöyryys on hyvä ja "kell onni on, se onnen kätkeköön". Itsekehua, aiheellistakin, pidetään moukkamaisena. Ei se mitenkään ihmeellistä ole, että jos missä tahansa kulttuurissa poikkeat voimakkaasti kulttuurin normista, niin sinua pidetään epämiellyttävänä ja vältellään.

Kaikki, joilla on hyvä itsetunto eivät myöskään muuten kehu itseään. Suomalainen perinteinen tapa on, että teot puhuu, ei sanat. Esim. mieheni on erittäin hyväitsetuntoinen ja menestynyt alansa huippu, mutta enpä ole omakehua ikinä hänen suustaan kuullut. Hän "puhuu" tekemällä hommansa niin hyvin, että se puhuu puolestaan, eikä tarvitse suurilla puheilla itseään mainostaa.

Vierailija kirjoitti:

Olet kyllä vähän omahyväinen, kun et suostu hyväksymään asuinkulttuurisi normaalia kommunikointitapaa, vaan yrität pakottaa oman erittäin ei-perinteisen tapasi muillekin. 

Suomessa nyt vaan on niin että perinteisesti nöyryys on hyvä ja "kell onni on, se onnen kätkeköön". Itsekehua, aiheellistakin, pidetään moukkamaisena. Ei se mitenkään ihmeellistä ole, että jos missä tahansa kulttuurissa poikkeat voimakkaasti kulttuurin normista, niin sinua pidetään epämiellyttävänä ja vältellään.

Kaikki, joilla on hyvä itsetunto eivät myöskään muuten kehu itseään. Suomalainen perinteinen tapa on, että teot puhuu, ei sanat. Esim. mieheni on erittäin hyväitsetuntoinen ja menestynyt alansa huippu, mutta enpä ole omakehua ikinä hänen suustaan kuullut. Hän "puhuu" tekemällä hommansa niin hyvin, että se puhuu puolestaan, eikä tarvitse suurilla puheilla itseään mainostaa.

Minä vihaan tätä suomalaista anteeksipyytelyä ja nöyristelyä. Erityisen paljon se ärsyttää juuri menestyneissä ihmisissä.

Lapsena minulle yritettiin opettaa juuri tuo anteeksi-että-olen-hyvä-jossain -asenne. Sen seurauksena omaksuin rehentelevän tyylin ja kuhun itseäni kun on vähänkin aihetta. Siis vedän sen täysin yli. Jotkut tajuavat vitsin, useimmat eivät. No, taiteelliselta ihmiseltä odotetaankin vähän omituista käytöstä.

Mistä johtuu, että aloittaja saa alapeukkuja (nainen?) ja itsekehujaksi tunnustautuva mies pelkkiä yläpeukkuja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet kyllä vähän omahyväinen, kun et suostu hyväksymään asuinkulttuurisi normaalia kommunikointitapaa, vaan yrität pakottaa oman erittäin ei-perinteisen tapasi muillekin. 

Suomessa nyt vaan on niin että perinteisesti nöyryys on hyvä ja "kell onni on, se onnen kätkeköön". Itsekehua, aiheellistakin, pidetään moukkamaisena. Ei se mitenkään ihmeellistä ole, että jos missä tahansa kulttuurissa poikkeat voimakkaasti kulttuurin normista, niin sinua pidetään epämiellyttävänä ja vältellään.

Kaikki, joilla on hyvä itsetunto eivät myöskään muuten kehu itseään. Suomalainen perinteinen tapa on, että teot puhuu, ei sanat. Esim. mieheni on erittäin hyväitsetuntoinen ja menestynyt alansa huippu, mutta enpä ole omakehua ikinä hänen suustaan kuullut. Hän "puhuu" tekemällä hommansa niin hyvin, että se puhuu puolestaan, eikä tarvitse suurilla puheilla itseään mainostaa.

Minä vihaan tätä suomalaista anteeksipyytelyä ja nöyristelyä. Erityisen paljon se ärsyttää juuri menestyneissä ihmisissä.

Lapsena minulle yritettiin opettaa juuri tuo anteeksi-että-olen-hyvä-jossain -asenne. Sen seurauksena omaksuin rehentelevän tyylin ja kuhun itseäni kun on vähänkin aihetta. Siis vedän sen täysin yli. Jotkut tajuavat vitsin, useimmat eivät. No, taiteelliselta ihmiseltä odotetaankin vähän omituista käytöstä.

Onko tulla mieleesi, että meillä useimmilla, jotka emme välitä kehua itseämme, ei ole kyse mistään "anteeksi-että-olen-hyvä-jossain" asenteesta? Minä ainakin olen mitä olen, enkä pyytele sitä missään mielessä anteeksi, en hyviä enkä huonoja puoliani. En vaan näe mitään syytä miksi pitäisi kehua itseään. Keskityn mielelläni elämässäni asioihin ja muihin ihmisiin kuin itseeni, saati itsestäni puhumiseen. En ymmärrä oikein mikä funktio olisi sellaisella puheella jossa kehuisin itseäni: se ei välitä mitään merkittävää tietoa kellekään.

Missä tilanteissa oikein koet tarvetta kehua itseäsi? Minä olen hyvä työssäni ja lisäksi hyvä esim. kokkaamaan, mutta enpä muista koskaan kokeneeni tarvetta näistä avautua ääneen. Mielestäni ihmisellä, jolla on hyvä itsetunto, ei ole tarvetta tämmöiseen itsekorostukseen jos ei toisaalta itsensä vähättelyynkään. Ihan huvittaa ajatella tilannetta, jossa kutsun vaikka ihmisiä syömään ja alan tilittää, että olenpas minä hyvä kokki. Kyllä tulokset puhuvat puolestaan. Itse pidän omakehua erittäin kyllästyttävänä puheenaiheena. En jaksaisi viettää aikaa ihmisen kanssa, joka ottaa puheeksi koko ajan omia vahvuuksiaan ja kertoo, miten hyvä on. Ihan sama, onko hyvä itsetunto vai ei, semmoinen tyyppi on huonoa ja tylsää seuraa!

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan ole joka mahdollisessa välissä itseäni kehumassa, vaan silloin jos tosiaankin tiedän/uskon olevani jossakin hyvä. Tiedän varsin hyvin myös heikkouteni, ja kykenen niistäkin ääneen sanomaan.

Kaverini menevät hiljaiseksi tai vain typerästi nyökyttelevät/hymyilevät jos kehun itseäni. En ymmärrä mikä tämä suomalaisiin juurtunut tapa on?! Itse olen opetellut tunnistamaan vahvuuteni/heikkouteni, ja olen sillä päässyt sekä koulumaailmassa että työelämässä pitkälle.

Ystäväni sen sijaan eivät tästä ahdistu, vaan lähtevät keskusteluun mukaan kertomalla itsestään.

Todella läheinen verkostoni koostuukiin itsevarmoista ja onnellisista ihmisistä. Epävarmat kadehtijat yleensä jäävät omasta tahdostaan kyydistä pois.

Koetko itse olevasi ensimmäinen vai jälkimmäinen?

Mmmmhhjooo... Kuka tietää, miten onnellinen ja itsevarma on se onnellinen ja itsevarma, kun valot on sammutettu ja maataan yksin pimeässä peiton alla. Kuka tahansa voi leikkiä onnellista ja itsevarmaa toisten silmille, mutta kukaan ei tiedä, miten pahaa oloa sitä itse kukin sisimmässään kantaa. Näin se vain nyt on.

Suomessa teot puhuvat puolestaan. Ja hyvä niin.

Kerran Mauri Kunnakselta kysyttiin haastattelussa uuden kirjan sisällöstä. Vastasi: "samaa paskaa se on kuin ne aiemmatkin". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet kyllä vähän omahyväinen, kun et suostu hyväksymään asuinkulttuurisi normaalia kommunikointitapaa, vaan yrität pakottaa oman erittäin ei-perinteisen tapasi muillekin. 

Suomessa nyt vaan on niin että perinteisesti nöyryys on hyvä ja "kell onni on, se onnen kätkeköön". Itsekehua, aiheellistakin, pidetään moukkamaisena. Ei se mitenkään ihmeellistä ole, että jos missä tahansa kulttuurissa poikkeat voimakkaasti kulttuurin normista, niin sinua pidetään epämiellyttävänä ja vältellään.

Kaikki, joilla on hyvä itsetunto eivät myöskään muuten kehu itseään. Suomalainen perinteinen tapa on, että teot puhuu, ei sanat. Esim. mieheni on erittäin hyväitsetuntoinen ja menestynyt alansa huippu, mutta enpä ole omakehua ikinä hänen suustaan kuullut. Hän "puhuu" tekemällä hommansa niin hyvin, että se puhuu puolestaan, eikä tarvitse suurilla puheilla itseään mainostaa.

Minä vihaan tätä suomalaista anteeksipyytelyä ja nöyristelyä. Erityisen paljon se ärsyttää juuri menestyneissä ihmisissä.

Lapsena minulle yritettiin opettaa juuri tuo anteeksi-että-olen-hyvä-jossain -asenne. Sen seurauksena omaksuin rehentelevän tyylin ja kuhun itseäni kun on vähänkin aihetta. Siis vedän sen täysin yli. Jotkut tajuavat vitsin, useimmat eivät. No, taiteelliselta ihmiseltä odotetaankin vähän omituista käytöstä.

Onko tulla mieleesi, että meillä useimmilla, jotka emme välitä kehua itseämme, ei ole kyse mistään "anteeksi-että-olen-hyvä-jossain" asenteesta? Minä ainakin olen mitä olen, enkä pyytele sitä missään mielessä anteeksi, en hyviä enkä huonoja puoliani. En vaan näe mitään syytä miksi pitäisi kehua itseään. Keskityn mielelläni elämässäni asioihin ja muihin ihmisiin kuin itseeni, saati itsestäni puhumiseen. En ymmärrä oikein mikä funktio olisi sellaisella puheella jossa kehuisin itseäni: se ei välitä mitään merkittävää tietoa kellekään.

Onko tulla sinun mieleesi, että en muokkaa omaa käytöstäni sen mukaan mitä perusteita muilla mahdollisesti on omalle käytökselleen?

Ja sinäkin puhut vaikka miten paljon asioista joilla ei ole mitään tarkoitusta eikä merkitystä, kuten kaikki ihmiset. Turha höpistä funktioista, ihan kuin laskisit matemaattisesti kaiken puheesi tarkoituksen ja tavoitteet.

Ja jos kerran keskityt vain muihin ihmisiin etkä koskaan itseesi, miksi koko kommenttisi koskee vain sinua itseäsi, sen sijaan että ymmärtäisit minua? Ei tullut empatiamitalia tällä kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Missä tilanteissa oikein koet tarvetta kehua itseäsi? Minä olen hyvä työssäni ja lisäksi hyvä esim. kokkaamaan, mutta enpä muista koskaan kokeneeni tarvetta näistä avautua ääneen. Mielestäni ihmisellä, jolla on hyvä itsetunto, ei ole tarvetta tämmöiseen itsekorostukseen jos ei toisaalta itsensä vähättelyynkään. Ihan huvittaa ajatella tilannetta, jossa kutsun vaikka ihmisiä syömään ja alan tilittää, että olenpas minä hyvä kokki. Kyllä tulokset puhuvat puolestaan. Itse pidän omakehua erittäin kyllästyttävänä puheenaiheena. En jaksaisi viettää aikaa ihmisen kanssa, joka ottaa puheeksi koko ajan omia vahvuuksiaan ja kertoo, miten hyvä on. Ihan sama, onko hyvä itsetunto vai ei, semmoinen tyyppi on huonoa ja tylsää seuraa!

Et ehkä ole avautunut ääneen, mutta tekstinä kyllä. Ajatteletko, että sitä ei lasketa näin anonyymisti netissä? Kiinni jäit.

Tämä on juuri sitä taikauskoista pelkoa itsensä kehumista kohtaan. Ihminen tietää olevansa hyvä, haluaa tuoda sen esiin, mutta se pitää tehdä salaa pimeässä että kukaan tuttu ei vain sano: "Mikä tuokin luulee olevansa?"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet kyllä vähän omahyväinen, kun et suostu hyväksymään asuinkulttuurisi normaalia kommunikointitapaa, vaan yrität pakottaa oman erittäin ei-perinteisen tapasi muillekin. 

Suomessa nyt vaan on niin että perinteisesti nöyryys on hyvä ja "kell onni on, se onnen kätkeköön". Itsekehua, aiheellistakin, pidetään moukkamaisena. Ei se mitenkään ihmeellistä ole, että jos missä tahansa kulttuurissa poikkeat voimakkaasti kulttuurin normista, niin sinua pidetään epämiellyttävänä ja vältellään.

Kaikki, joilla on hyvä itsetunto eivät myöskään muuten kehu itseään. Suomalainen perinteinen tapa on, että teot puhuu, ei sanat. Esim. mieheni on erittäin hyväitsetuntoinen ja menestynyt alansa huippu, mutta enpä ole omakehua ikinä hänen suustaan kuullut. Hän "puhuu" tekemällä hommansa niin hyvin, että se puhuu puolestaan, eikä tarvitse suurilla puheilla itseään mainostaa.

Minä vihaan tätä suomalaista anteeksipyytelyä ja nöyristelyä. Erityisen paljon se ärsyttää juuri menestyneissä ihmisissä.

Lapsena minulle yritettiin opettaa juuri tuo anteeksi-että-olen-hyvä-jossain -asenne. Sen seurauksena omaksuin rehentelevän tyylin ja kuhun itseäni kun on vähänkin aihetta. Siis vedän sen täysin yli. Jotkut tajuavat vitsin, useimmat eivät. No, taiteelliselta ihmiseltä odotetaankin vähän omituista käytöstä.

Onko tulla mieleesi, että meillä useimmilla, jotka emme välitä kehua itseämme, ei ole kyse mistään "anteeksi-että-olen-hyvä-jossain" asenteesta? Minä ainakin olen mitä olen, enkä pyytele sitä missään mielessä anteeksi, en hyviä enkä huonoja puoliani. En vaan näe mitään syytä miksi pitäisi kehua itseään. Keskityn mielelläni elämässäni asioihin ja muihin ihmisiin kuin itseeni, saati itsestäni puhumiseen. En ymmärrä oikein mikä funktio olisi sellaisella puheella jossa kehuisin itseäni: se ei välitä mitään merkittävää tietoa kellekään.

Onko tulla sinun mieleesi, että en muokkaa omaa käytöstäni sen mukaan mitä perusteita muilla mahdollisesti on omalle käytökselleen?

Ja sinäkin puhut vaikka miten paljon asioista joilla ei ole mitään tarkoitusta eikä merkitystä, kuten kaikki ihmiset. Turha höpistä funktioista, ihan kuin laskisit matemaattisesti kaiken puheesi tarkoituksen ja tavoitteet.

Ja jos kerran keskityt vain muihin ihmisiin etkä koskaan itseesi, miksi koko kommenttisi koskee vain sinua itseäsi, sen sijaan että ymmärtäisit minua? Ei tullut empatiamitalia tällä kertaa.

Miksi sinulla on niin huono itsetunto, että sinun täytyy ottaa lämpöä sinusta poikkeavalla tavalla ajattelevan mielipiteestä?

Et ehkä huomaa, että olet vain kiinnostunut itsestäsi. Kyseletkö muilta heidän kuulumisia yms

Voin taata, että jatkuva itsestä puhuminen karkoittaa kaikki.

Olisko sulla kumminkin huono itsetunto kun pitää itseään niin korostaa?

Kestätkö oikeasti kritiikkiä?

..,kävin tänään ostamassa 1000 egellä vaatteita. Sain kympin kokeesta vaikken lukenut yhtään. Vitsit kun mun tukka on paksu ja kun mulla on näin pitkät sääret...

Onko noi hyviä keskustelun avauksia?

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan ole joka mahdollisessa välissä itseäni kehumassa, vaan silloin jos tosiaankin tiedän/uskon olevani jossakin hyvä. Tiedän varsin hyvin myös heikkouteni, ja kykenen niistäkin ääneen sanomaan.

Kaverini menevät hiljaiseksi tai vain typerästi nyökyttelevät/hymyilevät jos kehun itseäni. En ymmärrä mikä tämä suomalaisiin juurtunut tapa on?! Itse olen opetellut tunnistamaan vahvuuteni/heikkouteni, ja olen sillä päässyt sekä koulumaailmassa että työelämässä pitkälle.

Ystäväni sen sijaan eivät tästä ahdistu, vaan lähtevät keskusteluun mukaan kertomalla itsestään.

Todella läheinen verkostoni koostuukiin itsevarmoista ja onnellisista ihmisistä. Epävarmat kadehtijat yleensä jäävät omasta tahdostaan kyydistä pois.

Koetko itse olevasi ensimmäinen vai jälkimmäinen?

Kirjoitustapasi ainakin on omahyväinen, jos puhut samalla tavalla, reaktion ei pitäisi yllättää. Minä en tunne ihmisiä, joilla on tarve kehua itseään joka käänteessä, edes silloin kun siihen olisi syytä ja tilaisuus, mitä ei usein normaalissa keskustelussa tule.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa teot puhuvat puolestaan. Ja hyvä niin.

Kerran Mauri Kunnakselta kysyttiin haastattelussa uuden kirjan sisällöstä. Vastasi: "samaa paskaa se on kuin ne aiemmatkin". 

Niin. Hän tietää täydellä varmuudella itsekin olevansa Suomen mittakaavassa erittäin menestynyt piirtäjä-kirjailija. Palkintoja on tullut vaikka miten paljon. Silti hän sanoo tuotantoaan "paskaksi" vaikka takuulla kukaan ei jaksa vuodesta toiseen vääntää tuotoksia joita itse pitää kelvottomina. Ei vain uskalla sanoa sitä ääneen. Ja ihmiset ovat ihastuksesta mykkiä, kun joku on noin upean vaatimaton ja maanläheinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet kyllä vähän omahyväinen, kun et suostu hyväksymään asuinkulttuurisi normaalia kommunikointitapaa, vaan yrität pakottaa oman erittäin ei-perinteisen tapasi muillekin. 

Suomessa nyt vaan on niin että perinteisesti nöyryys on hyvä ja "kell onni on, se onnen kätkeköön". Itsekehua, aiheellistakin, pidetään moukkamaisena. Ei se mitenkään ihmeellistä ole, että jos missä tahansa kulttuurissa poikkeat voimakkaasti kulttuurin normista, niin sinua pidetään epämiellyttävänä ja vältellään.

Kaikki, joilla on hyvä itsetunto eivät myöskään muuten kehu itseään. Suomalainen perinteinen tapa on, että teot puhuu, ei sanat. Esim. mieheni on erittäin hyväitsetuntoinen ja menestynyt alansa huippu, mutta enpä ole omakehua ikinä hänen suustaan kuullut. Hän "puhuu" tekemällä hommansa niin hyvin, että se puhuu puolestaan, eikä tarvitse suurilla puheilla itseään mainostaa.

Minä vihaan tätä suomalaista anteeksipyytelyä ja nöyristelyä. Erityisen paljon se ärsyttää juuri menestyneissä ihmisissä.

Lapsena minulle yritettiin opettaa juuri tuo anteeksi-että-olen-hyvä-jossain -asenne. Sen seurauksena omaksuin rehentelevän tyylin ja kuhun itseäni kun on vähänkin aihetta. Siis vedän sen täysin yli. Jotkut tajuavat vitsin, useimmat eivät. No, taiteelliselta ihmiseltä odotetaankin vähän omituista käytöstä.

Onko tulla mieleesi, että meillä useimmilla, jotka emme välitä kehua itseämme, ei ole kyse mistään "anteeksi-että-olen-hyvä-jossain" asenteesta? Minä ainakin olen mitä olen, enkä pyytele sitä missään mielessä anteeksi, en hyviä enkä huonoja puoliani. En vaan näe mitään syytä miksi pitäisi kehua itseään. Keskityn mielelläni elämässäni asioihin ja muihin ihmisiin kuin itseeni, saati itsestäni puhumiseen. En ymmärrä oikein mikä funktio olisi sellaisella puheella jossa kehuisin itseäni: se ei välitä mitään merkittävää tietoa kellekään.

Onko tulla sinun mieleesi, että en muokkaa omaa käytöstäni sen mukaan mitä perusteita muilla mahdollisesti on omalle käytökselleen?

Ja sinäkin puhut vaikka miten paljon asioista joilla ei ole mitään tarkoitusta eikä merkitystä, kuten kaikki ihmiset. Turha höpistä funktioista, ihan kuin laskisit matemaattisesti kaiken puheesi tarkoituksen ja tavoitteet.

Ja jos kerran keskityt vain muihin ihmisiin etkä koskaan itseesi, miksi koko kommenttisi koskee vain sinua itseäsi, sen sijaan että ymmärtäisit minua? Ei tullut empatiamitalia tällä kertaa.

Miksi sinulla on niin huono itsetunto, että sinun täytyy ottaa lämpöä sinusta poikkeavalla tavalla ajattelevan mielipiteestä?

Miksi sinä olet niin passiivis-aggressiivinen, että sinun on naamioitava laukomasi loukkaukset kysymyksiksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet kyllä vähän omahyväinen, kun et suostu hyväksymään asuinkulttuurisi normaalia kommunikointitapaa, vaan yrität pakottaa oman erittäin ei-perinteisen tapasi muillekin. 

Suomessa nyt vaan on niin että perinteisesti nöyryys on hyvä ja "kell onni on, se onnen kätkeköön". Itsekehua, aiheellistakin, pidetään moukkamaisena. Ei se mitenkään ihmeellistä ole, että jos missä tahansa kulttuurissa poikkeat voimakkaasti kulttuurin normista, niin sinua pidetään epämiellyttävänä ja vältellään.

Kaikki, joilla on hyvä itsetunto eivät myöskään muuten kehu itseään. Suomalainen perinteinen tapa on, että teot puhuu, ei sanat. Esim. mieheni on erittäin hyväitsetuntoinen ja menestynyt alansa huippu, mutta enpä ole omakehua ikinä hänen suustaan kuullut. Hän "puhuu" tekemällä hommansa niin hyvin, että se puhuu puolestaan, eikä tarvitse suurilla puheilla itseään mainostaa.

Minä vihaan tätä suomalaista anteeksipyytelyä ja nöyristelyä. Erityisen paljon se ärsyttää juuri menestyneissä ihmisissä.

Lapsena minulle yritettiin opettaa juuri tuo anteeksi-että-olen-hyvä-jossain -asenne. Sen seurauksena omaksuin rehentelevän tyylin ja kuhun itseäni kun on vähänkin aihetta. Siis vedän sen täysin yli. Jotkut tajuavat vitsin, useimmat eivät. No, taiteelliselta ihmiseltä odotetaankin vähän omituista käytöstä.

Onko tulla mieleesi, että meillä useimmilla, jotka emme välitä kehua itseämme, ei ole kyse mistään "anteeksi-että-olen-hyvä-jossain" asenteesta? Minä ainakin olen mitä olen, enkä pyytele sitä missään mielessä anteeksi, en hyviä enkä huonoja puoliani. En vaan näe mitään syytä miksi pitäisi kehua itseään. Keskityn mielelläni elämässäni asioihin ja muihin ihmisiin kuin itseeni, saati itsestäni puhumiseen. En ymmärrä oikein mikä funktio olisi sellaisella puheella jossa kehuisin itseäni: se ei välitä mitään merkittävää tietoa kellekään.

Onko tulla sinun mieleesi, että en muokkaa omaa käytöstäni sen mukaan mitä perusteita muilla mahdollisesti on omalle käytökselleen?

Ja sinäkin puhut vaikka miten paljon asioista joilla ei ole mitään tarkoitusta eikä merkitystä, kuten kaikki ihmiset. Turha höpistä funktioista, ihan kuin laskisit matemaattisesti kaiken puheesi tarkoituksen ja tavoitteet.

Ja jos kerran keskityt vain muihin ihmisiin etkä koskaan itseesi, miksi koko kommenttisi koskee vain sinua itseäsi, sen sijaan että ymmärtäisit minua? Ei tullut empatiamitalia tällä kertaa.

En kaipaa mitään empatiamitaleita, yleensäkin minusta ihmisisltä saadut tunnustukset on sisäisesti itselleni aika merkityksettömiä. Ihmettelen joskus töissä ihmisiä, jotka kaipaavat positiivista palautetta. Minä aina ihmettelen, että mitä sillä tekee, voiko sillä ostaa jotain?

Toki puhun asioista, joilla ei rationaalisessa mielessä ole mitään merkitystä, mutta usein sellaisen puheen merkitys on esim. sosiaalisen yhteyden ja ihmissuhteen rakentaminen. Voin kysellä ihmiseltä vaikka hänen sairaan äitinsä kuulumisia, vaikkei minua itsessään erityisemmin kiinnosta koska en äitiä edes tunne. Mutta haluan osoittaa kiinnostusta häneen sitä kautta, että haluan kuulla hänen elämästään ja asioistaan. Sen sijaan jos alkaisin kehua itseäni, se ei edes rakentaisi sosiaalista yhteyttä vaan pikemminkin voisi tuhota sitä, kulttuurinen konteksti huomioon ottaen. 

Tekstisi perusteella kyllä vaikuttaa myös siltä, että sinä et tosiaan muokkaa käytöstäsi sen perusteella mitä muilla on syynä käytöksilleen, vaan sen perusteella, mitä sinä OLETAT olevan. Sinua ärsyttää tietty käytös, koska se yhdistyy mielessäsi kielteiseen ja omia lahjojaan häpeilevään asenteeseen joka oli lapsuudenkodissasi. Tämän assosiaatiosti tuot mukanasi reaktioina tilanteisiin, joissa olevat nöyristelijäksi tulkitsemasi eivät tosiasiassa ollenkaan nöyristele ja koe itseään surkeiksi maan matosiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet kyllä vähän omahyväinen, kun et suostu hyväksymään asuinkulttuurisi normaalia kommunikointitapaa, vaan yrität pakottaa oman erittäin ei-perinteisen tapasi muillekin. 

Suomessa nyt vaan on niin että perinteisesti nöyryys on hyvä ja "kell onni on, se onnen kätkeköön". Itsekehua, aiheellistakin, pidetään moukkamaisena. Ei se mitenkään ihmeellistä ole, että jos missä tahansa kulttuurissa poikkeat voimakkaasti kulttuurin normista, niin sinua pidetään epämiellyttävänä ja vältellään.

Kaikki, joilla on hyvä itsetunto eivät myöskään muuten kehu itseään. Suomalainen perinteinen tapa on, että teot puhuu, ei sanat. Esim. mieheni on erittäin hyväitsetuntoinen ja menestynyt alansa huippu, mutta enpä ole omakehua ikinä hänen suustaan kuullut. Hän "puhuu" tekemällä hommansa niin hyvin, että se puhuu puolestaan, eikä tarvitse suurilla puheilla itseään mainostaa.

Minä vihaan tätä suomalaista anteeksipyytelyä ja nöyristelyä. Erityisen paljon se ärsyttää juuri menestyneissä ihmisissä.

Lapsena minulle yritettiin opettaa juuri tuo anteeksi-että-olen-hyvä-jossain -asenne. Sen seurauksena omaksuin rehentelevän tyylin ja kuhun itseäni kun on vähänkin aihetta. Siis vedän sen täysin yli. Jotkut tajuavat vitsin, useimmat eivät. No, taiteelliselta ihmiseltä odotetaankin vähän omituista käytöstä.

Onko tulla mieleesi, että meillä useimmilla, jotka emme välitä kehua itseämme, ei ole kyse mistään "anteeksi-että-olen-hyvä-jossain" asenteesta? Minä ainakin olen mitä olen, enkä pyytele sitä missään mielessä anteeksi, en hyviä enkä huonoja puoliani. En vaan näe mitään syytä miksi pitäisi kehua itseään. Keskityn mielelläni elämässäni asioihin ja muihin ihmisiin kuin itseeni, saati itsestäni puhumiseen. En ymmärrä oikein mikä funktio olisi sellaisella puheella jossa kehuisin itseäni: se ei välitä mitään merkittävää tietoa kellekään.

Onko tulla sinun mieleesi, että en muokkaa omaa käytöstäni sen mukaan mitä perusteita muilla mahdollisesti on omalle käytökselleen?

Ja sinäkin puhut vaikka miten paljon asioista joilla ei ole mitään tarkoitusta eikä merkitystä, kuten kaikki ihmiset. Turha höpistä funktioista, ihan kuin laskisit matemaattisesti kaiken puheesi tarkoituksen ja tavoitteet.

Ja jos kerran keskityt vain muihin ihmisiin etkä koskaan itseesi, miksi koko kommenttisi koskee vain sinua itseäsi, sen sijaan että ymmärtäisit minua? Ei tullut empatiamitalia tällä kertaa.

Miksi sinulla on niin huono itsetunto, että sinun täytyy ottaa lämpöä sinusta poikkeavalla tavalla ajattelevan mielipiteestä?

Miksi sinä olet niin passiivis-aggressiivinen, että sinun on naamioitava laukomasi loukkaukset kysymyksiksi?

Tämäkin kommentti saa minut kysymään samaa asiaa: miksi sinulla on niin huono itsetunto, että otat lämpöä jonkun mielipiteestä? Jos sinulla on hyvä itsetunto, ei sinulle tule mieleenkään vastata senkaltaisiin kysymyksiin, jonka minä sinulta kysyin. Sinä vain heivaisit kysymykseni takavasemalle ja olisit vastaamatta, koska hyvä itsetuntosi tietäisi, että minä olen väärässä ja voit ignoorata minut. Mutta koska taas otit lämpöä ja enemmän kuin passiivis-aggressiivisesti käyt verbaalisesti kimppuuni, minä saan taas aihetta kysyä: miksi sinulla on huono itsetunto, vaikka härkäpäisesti yrität väittää päinvastaista?