Viitsisinkö mennä näihin juhliin?
Avokkini serkusta, kutsutaan vaikka Minja tulee ylioppilas vasta 23-vuotiaana ja tottakai on pidettävä oiken juhlat. Anopin puheista olen käsittänyt että juhlista tulee prameat, ylimielisesti oli kirjoitettu kutsuun että lahjoja ei tarvita, jos haluatte muistaa, muistakaa eläinsuojeluyhdistystä. Minja on isänsä puolelta bättre folk. Olen Minjan lapsuudenkaveri, mutta kiusasin häntä myöhemmin koulussa enkä ole moikannut jos ollaan nähty. Lähetin Minjalle sitten avokkini painostuksesta Facessa viestiä jossa pyysin ylimalkaisesti anteeksi. Hän vastasi että menneet on menneitä, ei muistella pahalla. No kuitenkaan minua ole kutsuttu juhliin, kutsu tuli tänään ja siinä on vain puolison nimi. Alkoi vituttaa kun ei kutsunut minua ollenkaan, muille sukulaisille oli tullut kutsu "avec" tai "perheineen". Minulla on myös viisivuotias poika, eikä häntäkään ollut kutsunut. Äitini oli palkattu keittiötyöhön ja on ammattilainen, mutta hän aikoo kieltäytyä päivää ennen jos en saa kutsua myöhemmin.
Kannattaisiko minun siis käydä kiristämään kutsulla vai vain ilmestyä paikalle? Muita ideoita kouluttamattoman luuseripissiksen näpäytykseen?
Kommentit (134)
Tää on samanlainen kirjoitus kuin se polttarijuttukin. Mutta jos tälläinen tilanne olisi tosi, vaikkapa mun kohdalla, niin mä en menis juhliin, koska kutsu on vaan avokilleni. Avokki menis ja laittais onnittelukorttiin vain oman nimensä. Ja tietty äitini menis hoitamaan hommansa. Itse olisin iloinen, ettei tarvii moisiin kekkereihin lähteä eikä laittaa rahaa lahjaan tai juhlatamineisiin. Ja miehen pakottaisin lähtemään, en usko että kukaan mies kieltäytyisi oikeesti koska siellähän on miehen sukua paikalla! Ap (jos on totta) kuvittelee vaan olevansa niin ihana ettei mieskään lähde minnekään ilman häntä. Eikä ap:n lapsi ole edes miehen, joten sen äpärän vois jättää muutenkin kotiin.
desi kirjoitti:
Tän olla pakko olla saman tyypin kynästä kun se polttarikuokkavieras ketju jonka miestä kaaso yritti selvästi vikitellä.
Täsmälleen sama tuli heti mieleen. AP, miten noin niinkuin muuten, onko sulla paljon kavereita?
No, jos noin kovasti kaihertaa niin anna mennä. Ilmaannu paikalle ja hiero kutsumattoman lapsesi ulostetta bättrefolkpissiksen naamaan, jos sitten saisit yösi nukuttua paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa kyllä harvinaisen typerältä ja yksinkertaiselta kommentteineen ja perusteluineen. "Mieheni ei mene ilman minua", mitä ihmettä, käyttekö joka paikassa yhdessä, kyllä aikuisella ihmisellä voi olla vähän vapauksia. Ap kuulostaa hiema trashylta ja jopa roskasakilta. Et ehkä saanut kutsua, kun juhlaväki pelkää, ettet kykene käyttäytymään hienoissa juhlissa (jonka kyllä koen aihelliseksi peloksi ap:n viestien perusteella).
Porvoossa ei ei ole mahdollista mennä esimerkiksi juhliin,joihin on saanut kutsun,ilman että tuo puolison mukaan kuokkimaan.Siellä pariskunnat ovat kasvaneet yhteen eivätkä voi käydä ilman toisiaan misssään.
Ihan hyvä provo tää on,kun ap on kuitenkin saanut jo 5 sivua vastauksia,huonoimmat kuivahtavat heti alkuunsa :D
Ap, älä osallistu näihin tai mihinkään muihin juhliin enää ikinä, oli sinua kutsuttu tai ei. Vaikutat kirjoituksesi perusteella täydelliseltä idiootilta.
siis, ap, halveksit tätä "luuseeripissistä", mutta ihan pakko päästä hänen tilaisuuttensa? En nyt ihan tajua. Jos et aidosti haluaonnitella häntä, niin sinunhan pitäisi oll ailoinen ettei sinun tarvitse vaivautua hänen juhliinsa???? Joten mikä sun ongelma nyt edes on? Inhoatte toisianne, niin miksi haluat sinne??"
Vierailija kirjoitti:
Avokkini serkusta, kutsutaan vaikka Minja tulee ylioppilas vasta 23-vuotiaana ja tottakai on pidettävä oiken juhlat. Anopin puheista olen käsittänyt että juhlista tulee prameat, ylimielisesti oli kirjoitettu kutsuun että lahjoja ei tarvita, jos haluatte muistaa, muistakaa eläinsuojeluyhdistystä. Minja on isänsä puolelta bättre folk. Olen Minjan lapsuudenkaveri, mutta kiusasin häntä myöhemmin koulussa enkä ole moikannut jos ollaan nähty. Lähetin Minjalle sitten avokkini painostuksesta Facessa viestiä jossa pyysin ylimalkaisesti anteeksi. Hän vastasi että menneet on menneitä, ei muistella pahalla. No kuitenkaan minua ole kutsuttu juhliin, kutsu tuli tänään ja siinä on vain puolison nimi. Alkoi vituttaa kun ei kutsunut minua ollenkaan, muille sukulaisille oli tullut kutsu "avec" tai "perheineen". Minulla on myös viisivuotias poika, eikä häntäkään ollut kutsunut. Äitini oli palkattu keittiötyöhön ja on ammattilainen, mutta hän aikoo kieltäytyä päivää ennen jos en saa kutsua myöhemmin.
Kannattaisiko minun siis käydä kiristämään kutsulla vai vain ilmestyä paikalle? Muita ideoita kouluttamattoman luuseripissiksen näpäytykseen?
Älä mene, kuulostat tosi ikävältä ihmiseltä, pilaat pian toisen mukavat juhlat. Ensinnäkään en näe siinä mitään pahaa, että saa lakin "vasta 23-vuotiaana ja pitää juhlat". Kuvittele, mä kävin aikuislukion päälle kolmikymppisenä ja pidin juhlat! Enkä siinäkään näe mitään ylimielisyyttä, että kieltää tuomasta lahjoja... Miksi olet noin ilkeä? Ehkä "Minja" jotenkin pystyi antamaan anteeksi sinulle että olet kiusannut häntä, mutta välttämättä se ei tarkoita että hän haluaisi entistä kiusaajaansa omiin juhliinsa. Ihan hyvä että ei haluakaan, sulla tuntuu olevan asenne hyvin ikävä vieläkin häntä kohtaan.
Onko äidilläsi pitopalveluyritys, vai miten hänkin liittyy tähän "soppaan"? Ei kyllä varmaan tarvitse sitten myöhemmin keikkoja odotella, jos tekee tuollaiset oharit maksavalle asiakkaalle, kuin mitä on suunnitellut.
Tekstistäsi paistaa puhdas katkeruus. Tee elämällesi jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla elämänhallinta hukassa Minjalla jos vasta 23-vuotiaana saa lukion valmiiksi.
No älä vaan :D Hänellä kun on ollut niin rankkaa. Olisi pitänyt valmistua jo 2011 mutta lähtikin ulkomaille vuodeksi lorvimaan kun ei "uskaltanut" kirjoittaa :D Sitten välivuodet vaan lisääntyy ja lisääntyy, kunnes isi osti kämpän Helsingistä niin pääsi ahdistavasta lapsuudenkaupungista pois ja meni iltalukioon. Sitten haluaa tuon suorituksen kunniaksi oikein juhlat xd
-ap
Ja sinä olet surkean kateellinen, kun et mihinkään päässyt vaan tulit raskaaksi 17-vuotiaana. Ymmärtäähän tuon, että katkeraksi vetää, kun parhaat nuoruusvuodet meni vaippoja vaihtaessa. Mikähän siinä on että kiusaajaluusereista usein tulee näitä teinimammoja?
Parempi kun et mene.Käytä järkeä nyt kun et ole nuorempana osannut.Voithan toki itse miettiä vastaavasti kutsuisitko omat kiusaajat seuraaviin juhliinsi.Katsoppa kun anteeksi voi antaa, mutta harvemmin unohtaa..taitaa pärstäsi näkeminen kuitenkin kirvoittaa vanhat muistot esiin.Tosin voi olla ettei halua juhliin lapsia ja ajattelee siksi ettei myöskään kutsu äitiä.

Voi kuule, ovat myös lasten juhlat kun on oikein taikuri tilattu esiintymään :) Poikani on hyvää pataa mieheni sisarusten lasten kanssa ja siksikin on ikävää kun häntä ei ole kutsuttu. Serkkupuolet kun varmasti puhuvat taikurista joka käänteessä.
Mielestäni naurettavan katkeraa syrjiä miestäni, minua ja ennenkaikkea lastani.
Vierailija kirjoitti:
Miten näin moni on mennyt näin ilmiselvään provoon?
1. Etiketin mukaan kutsut yo-juhliin lähetetään, kun tulokset ovat selvillä. Läpipääsy ei ole koskaan sataprosenttisen varmaa, sillä lautakunnassa on sattunut rajujakin pudotuksia
2. Yo-juhlissa yleensä vain piipahdetaan. Siellä käy vieraita, jotka eivät ehdi nähdä toisiaan ollenkaan. Niistä poisjääminenkään ei ole mitenkään loukkaavaa, koska monella on useita juhlia ja jopa eri puolilla maata. Monesti osa käy vasta seuraavana päivänä, jos ehdi kaikkiin, missä kuitenkin haluaa käydä.
3. Puolisoiden hajaantumisessa ei ole mitään ihmeellistä. Joskus joku menee omien lastensa juhliin ja toinen yo-juhliin tai jos porukoilla on niin monet juhlat, niin osa käy edustamassa toisissa, osa toisissa. Ei vieraat juurikaan kiinnitä huomiota siihen, ketä on tai ei ole paikalla. Ei meillä läheskään kaikki sukulaiset olleet, eikä puuttuvien perään kukaan kysellyt. Eivät ehtineet tai jaksaneet satojen kilometrien päästä lähteä.
Kaikilla ei ole perinteisiä ylioppilasjuhlia missä käydään vain kääntymässä. Minjan juhlissa on tarjolla kunnon ruoka ja ohjelmaa, juhlille on varattu iso tila ym.
Suku on iso ja vieraita tulee ulkomailta asti. Minjan isän puolen suvussa isot juhlat ovat perinne. Toki jotkut saattavat piipahtaa toisissakin juhlissa, mutta bileet jatkuvat yöhön asti ja kaukaa tuleville on myös majoitus juhlapaikalla. Siksi on läppä, että mun olemassaolo noissa juhlissa haittaisi niin paljon.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Oletteko samanikäisiä? Jos olette niin taitaa 23-vuotiaalla jolla on jo 5-vuotias lapsi, eikä ole enää lapsensa isän kanssa yhdessä olla itsellään hieman elämänhallinnan kanssa ongelmia. Mullakin anoppi oli melkeen 60-vuotias kun hän kirjoitti ylioppilaaksi.
Jos asia yhtään sinulle kuuluu niin olen vuotta nuorempi. Ja mitä väliä vaikka olisi lapsi? Hän on rakas niin miehelleni joka ei pysty saamaan omia lapsia kuin esimerkiksi anopilleni, joka btw on Minjan kummitäti. Kiva varmasti pojasta tulla syrjityksi. Itsekin olen loukkaantunut kun ollaan olevinaan niin hienoa ja hulppeaa ja sitten jätetään olennainen osa sukua kutsumatta. Sinne on saatana miehen siskon eksäkin kutsuttu ja pikkuserkkuja niin sitten kehdataan kutsua yksi läheisimmistä serkuista ilman avokkia.
-ap
Vierailija kirjoitti:
siis, ap, halveksit tätä "luuseeripissistä", mutta ihan pakko päästä hänen tilaisuuttensa? En nyt ihan tajua. Jos et aidosti haluaonnitella häntä, niin sinunhan pitäisi oll ailoinen ettei sinun tarvitse vaivautua hänen juhliinsa???? Joten mikä sun ongelma nyt edes on? Inhoatte toisianne, niin miksi haluat sinne??"
jos ap on provo,hänen ongelmansa on henkisesti köyhä elämä,kun ei ole ystäviä tai harrastuksia,hän täyttää tyhjiötä provoilemalla palstalla.
Jos ap on oikea ihminen,hän on selvästi katkera ja kantaa kaunaa kaikista kokemistaan "vääryyksistä",saa jotain kierounutta nautintoa kun "näpäyttää" häntä "väärin kohdelleita" tavalla tai toisella.
Joku sanoi,että yo-juhliin ei kutsuta,vaan kaikki saavat tulla.Varmasti näin se menee etiketin mukaan,mutta kyllä päästä viiraa ja pahasti,jos väen vängällä tunkee juhliin joihin häntä ei -täysin järkevästä syystä -haluta.
Oikeastaan tästä tulee vähän mieleen Prinsessa Ruusunen,ap on Pahatar.Kaipa hän kuokkii juhlisssa ja kaiken huipuksi kiroaa uuden ylioppilaan,ihan vain "näpäytyksenä".
Vierailija kirjoitti:
desi kirjoitti:
Tän olla pakko olla saman tyypin kynästä kun se polttarikuokkavieras ketju jonka miestä kaaso yritti selvästi vikitellä.
Täsmälleen sama tuli heti mieleen. AP, miten noin niinkuin muuten, onko sulla paljon kavereita?
No jos sua noin suuresti kiinnostaa niin ainakin varmuudella enemmän kuin Minjalla :)

Ovatko hekin katkeria kiusaajia? Koska normaalit ihmiset harvemmin viihtyvät kaltaistesi seurassa.

"Katkera kiusaaja"???
Eiköhän se ole tullut jo selväksi että menneet on menneitä, anteeksi pyydetty ja annettu. Ystäväni ovat kaikki kiitos vain ihan normaaleja ja viihtyvät seurassani oikein hyvin.
Minja tässä on katkera ja lapsellinen kun syrjii pientä lasta ja serkkuaan.
-ap
Mitäs ruodittais seuraavaksi?? Siskon kummin kaiman serkun koiran viisikymppiset johon apta ei kutsuta kun on sattunut kaivamaan nenää väärässä paikassa? Onhan näitä hauskaa lukea mutta järkevää (kö)? Ei ole.