Viitsisinkö mennä näihin juhliin?
Avokkini serkusta, kutsutaan vaikka Minja tulee ylioppilas vasta 23-vuotiaana ja tottakai on pidettävä oiken juhlat. Anopin puheista olen käsittänyt että juhlista tulee prameat, ylimielisesti oli kirjoitettu kutsuun että lahjoja ei tarvita, jos haluatte muistaa, muistakaa eläinsuojeluyhdistystä. Minja on isänsä puolelta bättre folk. Olen Minjan lapsuudenkaveri, mutta kiusasin häntä myöhemmin koulussa enkä ole moikannut jos ollaan nähty. Lähetin Minjalle sitten avokkini painostuksesta Facessa viestiä jossa pyysin ylimalkaisesti anteeksi. Hän vastasi että menneet on menneitä, ei muistella pahalla. No kuitenkaan minua ole kutsuttu juhliin, kutsu tuli tänään ja siinä on vain puolison nimi. Alkoi vituttaa kun ei kutsunut minua ollenkaan, muille sukulaisille oli tullut kutsu "avec" tai "perheineen". Minulla on myös viisivuotias poika, eikä häntäkään ollut kutsunut. Äitini oli palkattu keittiötyöhön ja on ammattilainen, mutta hän aikoo kieltäytyä päivää ennen jos en saa kutsua myöhemmin.
Kannattaisiko minun siis käydä kiristämään kutsulla vai vain ilmestyä paikalle? Muita ideoita kouluttamattoman luuseripissiksen näpäytykseen?
Kommentit (134)
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla elämänhallinta hukassa Minjalla jos vasta 23-vuotiaana saa lukion valmiiksi.
Älä ny, suosittu bloggaaja Life of Silja elää glamourelämää 21-vuotiaana, eikä tietoakaan lukion päättämisestä koska kiire elää glamourelämää.
Miksi miehesi ei voisi mennä yksin?
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehesi ei voisi mennä yksin?
Koska ap kieltää
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehesi ei voisi mennä yksin?
Hän ei halua. Kokee kiusalliseksi olonsa siellä yksin koska kaikki Minjan äidin puolen suvusta tietävät että hän seurustelee kanssani ja lapseni asuu meillä myös. Meidän on mentävä perheenä.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Avokkini serkusta, kutsutaan vaikka Minja tulee ylioppilas vasta 23-vuotiaana ja tottakai on pidettävä oiken juhlat. Anopin puheista olen käsittänyt että juhlista tulee prameat, ylimielisesti oli kirjoitettu kutsuun että lahjoja ei tarvita, jos haluatte muistaa, muistakaa eläinsuojeluyhdistystä. Minja on isänsä puolelta bättre folk. Olen Minjan lapsuudenkaveri, mutta kiusasin häntä myöhemmin koulussa enkä ole moikannut jos ollaan nähty. Lähetin Minjalle sitten avokkini painostuksesta Facessa viestiä jossa pyysin ylimalkaisesti anteeksi. Hän vastasi että menneet on menneitä, ei muistella pahalla. No kuitenkaan minua ole kutsuttu juhliin, kutsu tuli tänään ja siinä on vain puolison nimi. Alkoi vituttaa kun ei kutsunut minua ollenkaan, muille sukulaisille oli tullut kutsu "avec" tai "perheineen". Minulla on myös viisivuotias poika, eikä häntäkään ollut kutsunut. Äitini oli palkattu keittiötyöhön ja on ammattilainen, mutta hän aikoo kieltäytyä päivää ennen jos en saa kutsua myöhemmin.
Kannattaisiko minun siis käydä kiristämään kutsulla vai vain ilmestyä paikalle? Muita ideoita kouluttamattoman luuseripissiksen näpäytykseen?
AMMATTILAINEN ei peru työkeikkoja noin, muuten on kohta entinen sellainen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä hän kutsuisi entisen kiusaajansa juhliinsa? En minäkään kutsuisi, ihan vaikka vaan siksi että sekös häntä ärsyttäisi kun ei saisi enää huomiota minulta. Olet selvästikin vieläkin kiusaaja tyyppiä.
Siksi, koska olen nykyään hänen serkkunsa AVOPUOLISO!
PUOLISO!!!
ASUTAAN YHDESSÄ! OLEMME PERHE!!
Miten tää on vittu näin vaikeaa?
Tässä on vittu näin vaikeaa se, että sinä olet persläpi.
Ottamatta kantaa AP:n toimintamalliin, aika hassua että joku jaksaisi nillittää ilmeisesti pikkukiusaamisesta josta on yli kymmenen vuotta aikaa. Varsinkin jos AP on pyytänyt anteeksi ja tämä Milja on vastannutkin siihen.
Ehkä sille oli jokin muu syy ettei sinua kutsuttu? Jos teidän suhdetta ei pidetä tarpeeksi virallisena kun olette "vain" avopari? Jos juhlista ei haluta isoja ja rajataan seurustelukumppanit sen vuoksi pois?
Vierailija kirjoitti:
Oo sä se aikuinen ja anna olla. Anna äitisikin mennä. Ja jos haluatte näpäyttää niin olkoon mies viemättä muuta lahjaa kuin kortti.
Aloitusviestissä ap kertoo että ylioppilas ei halua lahjoja.

Ehkä Minja huomasi anteeksipyynnön teennäisyyden?
Mitä jos käyttäydyt kuten aikuinen, etkä mene.
Äidiltäsi ja mieheltäsi olisi kökköä olla menemättä. Mitäs kiusasit.
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta kantaa AP:n toimintamalliin, aika hassua että joku jaksaisi nillittää ilmeisesti pikkukiusaamisesta josta on yli kymmenen vuotta aikaa. Varsinkin jos AP on pyytänyt anteeksi ja tämä Milja on vastannutkin siihen.
Ehkä sille oli jokin muu syy ettei sinua kutsuttu? Jos teidän suhdetta ei pidetä tarpeeksi virallisena kun olette "vain" avopari? Jos juhlista ei haluta isoja ja rajataan seurustelukumppanit sen vuoksi pois?
No niin en keksi mikä se syy voi olla, äiti kertoi että kutsuttuja on yli 120 että aika jännä jos se just mussa menee se raja.
-ap
Lukematta ketjua läpi sanoisin että olet täysi idiootti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oo sä se aikuinen ja anna olla. Anna äitisikin mennä. Ja jos haluatte näpäyttää niin olkoon mies viemättä muuta lahjaa kuin kortti.
Aloitusviestissä ap kertoo että ylioppilas ei halua lahjoja.
No laittakoon mieluummin siihen korttiin, että rahat on lahjoitettu McDonald'sille, L'orealille tms.
No en minäkään kiusaajaani kutsuisi omiin juhliini. Vaikka jonkun asian antaisikin anteeksi, niin ei sitä välttämättä unohda. Jos et edes tervehdi tätä Minjaa ja sun suhtautuminen on häneen noin negatiivinen, niin miksi edes varta vasten haluat niihin juhliin?
Tään on kyllä pakko olla provo.
Hassu "ongelma" ap:lla "Hitsi,viitsisinkö tunkea juhliin joihin minua ei ole kutsuttu eikä kaivata.Olen kyllä muodollisesti saanut anteeksi lapsuusaikaisen koulukiusaamisen,en millään keksi miten voisin eniten kiusata uhriani lisää näin aikuisena,kauhean hankala tilanne.Jotenkin nyt pitää pilata hänen juhlansa,mammat neuvokaa!"
Jos tämä nyt olisikin todellinen tilanne,niin ainoa aikuismainen ratkaisu on,että äiti menee hoitamaan sovitun keikan ja mies,joka on kutsuttu,menee juhliin vieraana.Kiusaaja jää kotiin häpemään.
Miten näin moni on mennyt näin ilmiselvään provoon?
1. Etiketin mukaan kutsut yo-juhliin lähetetään, kun tulokset ovat selvillä. Läpipääsy ei ole koskaan sataprosenttisen varmaa, sillä lautakunnassa on sattunut rajujakin pudotuksia
2. Yo-juhlissa yleensä vain piipahdetaan. Siellä käy vieraita, jotka eivät ehdi nähdä toisiaan ollenkaan. Niistä poisjääminenkään ei ole mitenkään loukkaavaa, koska monella on useita juhlia ja jopa eri puolilla maata. Monesti osa käy vasta seuraavana päivänä, jos ehdi kaikkiin, missä kuitenkin haluaa käydä.
3. Puolisoiden hajaantumisessa ei ole mitään ihmeellistä. Joskus joku menee omien lastensa juhliin ja toinen yo-juhliin tai jos porukoilla on niin monet juhlat, niin osa käy edustamassa toisissa, osa toisissa. Ei vieraat juurikaan kiinnitä huomiota siihen, ketä on tai ei ole paikalla. Ei meillä läheskään kaikki sukulaiset olleet, eikä puuttuvien perään kukaan kysellyt. Eivät ehtineet tai jaksaneet satojen kilometrien päästä lähteä.
Vierailija kirjoitti:
1. Etiketin mukaan kutsut yo-juhliin lähetetään, kun tulokset ovat selvillä. Läpipääsy ei ole koskaan sataprosenttisen varmaa, sillä lautakunnassa on sattunut rajujakin pudotuksia
Ottamatta kantaa siihen, onko kyseisen henkilön kirjoitukset menneet niin hyvin että uskaltaa kutsuja jo lähettää, niin ei tuo etiketti mikään yleinen tai ehdon ole. Oikeasti etiketti sanoo, että kutsuja ei lähetetä ollenkaan. Lehdestä luetaan, että valmistuiko lukiolainen, ja kaikki saavat tulla käymään valmistujaisissa. Jos kutsut kuitenkin lähettää, niin miksei niitä saisi ennakkoon laittaa? Kyllä minä ja lukiokaverinikin kutsut huhtikuussa laitettiin, kun ei se yo-lautakunta yleensä E:stä ja L:stä hylätyksi muuta.
Voi hyvänen aika sentään. Käyttäkää eläytymiskykyänne. Kuvitelkaa, että olisitte ihan sivistynyttä suomenruotsalaista perhettä, jonka tytär pääsee ylioppilaaksi. Kutsuisitteko itse AP:n tapaista sivistymätöntä moukkaa pilaamaan tunnelmaa. Eikö nyt riitä, että yhtä typerä äitinsä pääsee sentään kyökkipiiaksi. "Minjan" (heh) serkku on kutsuttu säälistä ja sukulaisuussuhteen vuoksi. Kuvaavaa on, että AP miettii yhä, mennäkö juhliin, vaikka vaille kutsua jääminen kertoisi ihan umpiluullekin, että älä tule juhliin MISSÄÄN TAPAUKSESSA.
Oletteko samanikäisiä? Jos olette niin taitaa 23-vuotiaalla jolla on jo 5-vuotias lapsi, eikä ole enää lapsensa isän kanssa yhdessä olla itsellään hieman elämänhallinnan kanssa ongelmia. Mullakin anoppi oli melkeen 60-vuotias kun hän kirjoitti ylioppilaaksi.
Sinne polttareihinhan se sai itsensä kutsuttua, ehkä näihinkin bileisiin :)