Miksi työttömät ei itse luo työpaikkoja?
Työttömät aina odottavat että joku toinen antaa heille työpaikan, miksi? Miksette luo itse niitä työpaikkoja itsellenne niin pääsette töihin?
Kommentit (89)
Ei syyllistäminen auta mitään. Typerää haukkua työttömiä tässä taloustilanteessa!
Toisaalta itse itsensä työllistäminen tulee yhä yleisemmäksi, ja sitä pitäisi tukea ja siihen kannustaa. Jokainen voisi miettiä, mitä osaan, josta joku olisi valmis maksamaan? Onko jotain uutta ideaa, jota voisin kokeilla?
Monelle suurisuuntainen yrittäminen ei ole ratkaisu, vaan pitäisi aloittaa pienimuotoisemmin. Voi alkaa tehdä freelancerina oman alan töitä, hankkia siten kontakteja ja työkokemusta. Silloin on parempi tilanne myös kun hakee oman alan töitä.
Tärkeintä olisi jollain tavoin kartuttaa omaa osaamista. Tätä nykyinen työelämä meille monelle on. Se on raskasta, mutta iso peukku kaikille, jotka jaksavat yrittää! :)
Mielelläni olisin oman itseni herrana yrittäjänä!
Mutta ei minulla ole mitä myydä. Oma osaamiseni koostuu erilaisista perustoimistotöistä. Ei ole oikein mitään järkevää kokonaisuutta, mitä myydä kenellekään. Minunkaltaisiani on jo joka ikäisissä yrityksessä ja myös työttömänä tuhansia.
Yksityiseksi perhepäivähoitajaksi voisin kyllä ruveta, olisihan sekin jo jotain.
Mutta yrittäjyyttä on ihan turhaa yrittää tuputtaa kaikille. Jokaista ammattia ja osaamista ei vaan pysty myymään, kun ostajia ei ole, palvelun saa jo muualta tai se on tarpeeton.
Vain hyvin harva liikeidea kantaa kovin pitkälle ja suurin osa pienistä yrityksistä päätyy konkurssiin joka vuosi. Veljeni on yrittäjä ja se arki on kyllä sellaista, ettei siinä paljon omia lapsiaan näe. Lomia ei juuri voi pitää, eikä muitakaan normaaleita vapaita eli oma isä jää lapsille aika vieraaksi. Päälle vielä hirveä ja jatkuva stressi rahasta ja toimeentulosta, sellaista on pienyrittäjän elämä päivästä toiseen.
Toki jos yrittämisestä tehdään helpompaa ja riskittömämpää, se varmasti yleistyy joka tapauksessa ja sitten niitä menestyviä Nokioita saattaa nousta sieltä joukosta.
Yrittäminen on tehty niin vaikiaksi että sitä ei voi uskua jos ei oo yrittäny perustaa pikku firmaa. Vaikka ois asiakas pohja valmiina enkä olis tarvinnu edes lainaa niin paperi sotaan kaatu se idea. Nyt nostan päivärahaa ja yritys pyörii täysillä iliman paperin pyörittelyä ja ei tarvi huolehtia alveista, lelleistä tai telleistä. Kesällä pitää varmaan palakata joku töihinkin ku ei meinaa yksin keretä kaikkia.
Mitä uusia yrityksiä ja palveluita olet käyttänyt kuluneen viikon aikana, ap?
Ai et mitään? No, miten ne yritykset pysyvät toiminnassa, jos sinä et niitä kannata? Pyhällä hengelläkö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäminen on valtava riski. Yrittäjänä et saa MISTÄÄN tukea. Milläs hankit alkuun kaiken tarpeellisen? Starttirahan voi hyvällä tuurilla saada, mutta harva yritys sitä enää saa koska määrärahat.
Tässä sen näkee: työttömän ensisijainen tarve on mankua TUKEATUKETUKEATUEN päälle. Mitään ei voi tehdä kun ei saa ilmaista rahaa yhteiskunnalta. Jumalauta, tämmöiseltä lusmuporukalta pitää otta KAIKKI TUET POIS eikä antaa niille lisää.
No mistä revit rahat yrityksen perustamiseen jos olet ollut työttömänä? kerropa se. Lainaakaan ei saa jos tuloja ei ole.
Täällä ihmiset puhuvat yrittäjyydestä ihan kuin se olisi täysin riskitön ja helppo keino tienata rahaa.
Nykyajan Suomessa yrittäjäksi ryhtyminen on varsin vaikeaa ja vaatii paljon osaamista, pääomaa ja kilpailukykyisen liikeidean. Harvalta työttömältä löytyy nämä kaikki.
Itse en ole työtön, koska omalla alallani riittää kyllä töitä niin kauan kuin ihmisiä on olemassa. Tunnen kuitenkin suurta myötätuntoa ylivoimaisia olosuhteita vastaan pyristeleviä työttömiä.
Kaikkea on yritetty (oikeasti). Kohta varmaan alankin yrittäjäksi ja alan myymään itseäni, en haluaisi mutta pakko itsensä on jollakin elättää. Tämä ei kyllä hallitusta auta sillä veroja en aio maksaa toiminnastani.
Vierailija kirjoitti:
tämä ehkä selittää miksi tuonkin kirjoittaja on työtön eikä tule koskaan työtä saamaankaan
on laiska ja aloitekyvytön eikä osaa oikein mitään eikä käsitä mistään mitään
Silti kuitenkin haluaisit, että tuollainen ihminen perustaisi firman. Lupaatko käyttää sen palveluita? Jos et, lakkaa valittamasta työttömistä.
Tulevaisuutta on tietoyhteiskunta ja kaikki internetin kautta toimiva nousee yhä tärkeämmäksi. Suomalaisilla tietokonenörteillä on nyt elämänsä tilaisuus luoda ja löytää jotain aivan uutta. Sieltä ne uudet ideat ja innovaatiot nousevat, ja voivat johtaa rahakkaiksi bisneksiksi asti.
Aina kun uusi tekniikka on vallannut alaa, voittajia ovat olleet ihmiset, jotka osaavat ottaa sen tekniikan haltuun. Suomalaisilla on kaikki mahdollisuudet pärjätä tässä kisassa, ja nousta taas maailman huipuiksi. Siitä vain kekseliäisyyttä, sisua ja yritystä kehiin, kyllä me se osataan.
Vierailija kirjoitti:
Työttömät aina odottavat että joku toinen antaa heille työpaikan, miksi? Miksette luo itse niitä työpaikkoja itsellenne niin pääsette töihin?
Varmaan siksi, kun sitten ei voisi jäädä joka toinen viikko saikulle.
🇺🇦🇮🇱
Ja taas lyödään työttömiä :( Voi kun yrityksen perustaminen olisikin niin helppoa ja yksinkertaista ja lisäksi siihen tarvitaan myös rahaa, jota työttömillä ei useinkaan ole. Harvalla myöskään on sellaista liikeideaa takataskussa, josta saisi itselleen tuottavan yrityksen.
Mutta mukavahan se on täällä keskustelupalstoilla neuvoa työttömiä ja halveksia heitä. Ehkä kuitenkin kannattaa muistaa, että tänä päivänä työttömyys voi kenen tahansa kohtalo.
No minäpä luon yrityksen ja otan kolme työntekijää. Noin. Voi nyt ei vienti vedäkään kivasti, pakko irtisanoa kaikki työntekijät, heippa. No se oli siinä, auttoiko?
Vierailija kirjoitti:
Yrittäminen on valtava riski. Yrittäjänä et saa MISTÄÄN tukea. Milläs hankit alkuun kaiken tarpeellisen? Starttirahan voi hyvällä tuurilla saada, mutta harva yritys sitä enää saa koska määrärahat.
Kyllä mun mielestä työttömyys on paljon isompi riski. Jos jää tuille, ei kerry eläkettä. Eli tulee tosi kalliiksi pidemmän päälle.
Töihin ei enää pääse, kun työnantajat katsoo, että tuosta ei ole tekijäksi.
Köyhänä ei ole varaa pitää huolta hyvästä ruokavaliosta, joutuu ostamaan eineksiä Lidlistä ja tulee erilaisia sairauksia.
Säästöjä ei kerry, ja jos kertyisikin, tuet lähtisi heti. Sossu voisi jopa periä takaisin osan tuista, jos yhtäkkiä rahaa tulisikin jostain, esim. perintöä.
Sairastuessa ei ole varaa mihinkään yksityisiin terveyspalveluihin, ja vanhana joutuu johonkin paskaan vanhainkotiin kun ei ole varaa parempaan.
Mä en uskaltaisi.
🇺🇦🇮🇱
35: Kuinka lapsellinen sinä oikein olet? Ei kaikille kerry työstäkään kovin kummoista eläkettä eivätkä todellakaan pysty käyttämään yksityisiä lääkäripalveluja.
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäminen on valtava riski. Yrittäjänä et saa MISTÄÄN tukea. Milläs hankit alkuun kaiken tarpeellisen? Starttirahan voi hyvällä tuurilla saada, mutta harva yritys sitä enää saa koska määrärahat.
Kyllä mun mielestä työttömyys on paljon isompi riski. Jos jää tuille, ei kerry eläkettä. Eli tulee tosi kalliiksi pidemmän päälle.
Töihin ei enää pääse, kun työnantajat katsoo, että tuosta ei ole tekijäksi.
Köyhänä ei ole varaa pitää huolta hyvästä ruokavaliosta, joutuu ostamaan eineksiä Lidlistä ja tulee erilaisia sairauksia.
Säästöjä ei kerry, ja jos kertyisikin, tuet lähtisi heti. Sossu voisi jopa periä takaisin osan tuista, jos yhtäkkiä rahaa tulisikin jostain, esim. perintöä.
Sairastuessa ei ole varaa mihinkään yksityisiin terveyspalveluihin, ja vanhana joutuu johonkin paskaan vanhainkotiin kun ei ole varaa parempaan.
Mä en uskaltaisi.
Ai kaikki työttömät on sossun asiakkaita? :D Okei, uutta tietoa.
Ja yrittäjällä ei yleensä kerry eläkettä perus takuueläkettä enempää, vasta pari viikkoa sittenhän siitä oli juttua lehdissä.
Mulla ei toistaiseksi ole mitään missä olen niin osaava ja taitava että sillä pykäisi pystyyn tuottavan yrityksen.
Olen kyllä vähän ajatuksissani suunnitellut että alkaisin valmistelemaan asioita sitä päivää varten kun kannabis laillistetaan. Sitten ensimmäisenä puoti pystyyn, olisi varmasti hyvin tuottoisa bisnes. Pitäisiköhän mennä yrittäjäkurssille?
Näinköhän otetaan paremmin töihin ihminen joka on yrittänyt ja yritys kosahtanut...
Kävin Ensimetrissä (ELy-keskuksen toimisto) ja sanoivat mulle että älä aloita yritystä noilla ideoilla ja osaamsella. Ja kuulemma pitäisi olla alkupääomaakin vähintään 30 k€. Mistäs ne rahat tähän hätään luottotiedottomana saisin.
Joten, mitenkä suosittelisitte että loisin itse työpaikan?
Mä uskon, että tulevaisuudessa yhä useampi on yrittäjä. Ei niin, että saisi loistavan liikeidean, perustaisi yrityksen, hankkisi toimitilat jne. Vaan niin, että perustaa yrityksen ja yrityksen ainoa "tuote" on yrittäjän osaaminen ja työpanos. Ts työ, mitä nyt tekisit palkansaajana jonkun toisen palveluksessa, muuttuukin työksi, jota teet itsenäisenä ammatinharjoittajana jonkun toisen yritykselle. Tällöin toinen yritys ostaa sinulta osaamistasi ja työpanostasi, mutta sinun yrityksesi eli sinä itse vastaat kaikista työnantajalle kuuluvista maksuista ja muista velvotteista.
Juu juu, tapetaan nälkään kaikki köyhät luuserit. Tai mestataan torilla, päästään nopeammin eroon heistä.