Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita, joita pelkkä ajatus äitiydestä kammottaa?
19.04.2016 |
Meinasin kirjoittaa tekee pahoinvoivaksi mutta sen olisi voinut ymmärtää liian helposti äitiyden halveksimisena tms.
Eli tilanne on se, että olen 24-vuotias ja ympärillä toitotetaan miten nyt olisi hyvä lastentekoikä. Mm. gynekologini vihjaisi, että ongelmia saattaa tulla, ei kannata viivytellä loputtomiin.
No niin, muuten ihan hyvä mutta olen yhä opiskelija eikä edes miestä ole.
Vaikka olisi, en todellakaan haluaisi nyt lapsia. Oikeastaan en edes tiedä, haluanko ikinä lapsia.
Olen aina kuunnellut ällistellen, miten muut kertovat heidän tienneen halunneensa "aina" äidiksi. En ole eläissäni, ikinä, koskaan miettinyt haluavani äidiksi, kaikkein vähiten lapsena.
En kykene edes ymmärtämään, miltä äidiksi haluaminen tuntuu. Mitä siinä tarkkaan ottaen halutaan? Miksi kukaan haluaa lapsia? Tämä ei todellakaan ole vttuilua tms vaan en aidosti ymmärrä.
Ajatus perhe-elämästä lähinnä yököttää, pelkkä sana "perheenäiti" on kammottava. On kuvottava ajatus, että minuun viitatattaisiin niin.
Hulluinta on se, että rakastan lapsia. Muiden lapsia. Lapset (huom. enimmäkseen n. alle 10-vuotiaat, 13-vuotiaat teinit taas.. No, sanotaanko, että yläasteikäiset ovat hieno esimerkki siitä, mitä lasten saaminen tuo tullessaan) ovat hauskoja, hellyyttäviä, ihania. Minua ei ole ikinä häirinnyt kiukuttelu tai edes riehuminen julkisilla paikoilla, vauvat ovat söpöintä ikinä.
Silti se pelkkä ajatus siitä, että oma elämä tähtäisi perheeseen saa olon niin masentuneeksi, että tekisi mieli hypätä parvekkeelta. En nää lasten saamisessa oikeastaan mitään hyvää, vain loputtoman työmaan vastuuta, syyllisyydentuntoa, huolta ja pelkoa. Lapsi voi hyvin olla vakavasti sairas, hänestä saattaa tulla hullu sarjamurhaaja, huumeidenkäyttäjä tms. Voin tehdä kaikkeni, mutta silti hän saattaa olla pohjattoman onneton ja päätyä vaikka itsemurhaan. Häntä saatetaan kiusata koulussa. Miljoona asiaa voi mennä vikaan.
Lisäksi näkemykseni parisuhteissa lapsiperheissä on todella negatiivinen. Äidistä tuler väkisin piika, mies laiskottelee, jahtaa nuorempia ja pettää.
Mikä mua vaivaa? :'( Onko täällä ketään kohtalontovereita? Olenko maailman ainoa nainen, joka ei todellakaan haluaisi äidiksi? Silti tuntuu, että se on "pakko" tehdä ja kadun jos en tee. Tuntuu ihan hirveältä, kun tuntemattomat ihmiset ja yhteiskunta painostaa elämään elämää mitä ei haluaisi. Tai entä jos haluankik mutta en tiedä sitä? Sen lapsen kanssa on vaan sitten myöhäistä katua.
Kommentit (82)
Olen 29-vuotias, enkä vieläkään halua lapsia. Mitä enemmän seuraa ympäristöä ja maailmanmenoa sitä vähemmän tekee mieli äidiksi. Ajatus, että joutuisin hoitamaan lasta 18-40 vuotta ahdistaa. En silti vihaa lapsia, vaan niitä on ihan mukava katsoa. Mitä nuorempi lapsi sitä mukavampi katsoa. Näen ne lapset puhtaana, täynnä iloa ja iskee suru ajatella millaisia aikuisia heistä kasvaa ja millainen tulevaisuus heillä on edessä. Toivottavasti hyvä.
Hirvittää kuunella kuinka vanhempani ja mummoni selittävät millaisia töitä he ovat kerenneet minun ikäisenä tehdä. Lompsineet vain paikkaan kyselemään ja työkokemusta ollut vaikka mihin. Itsellä ei ole yhtään työkokemusta, enkä ole päässyt muuta kuin te- toimiston komentamiin 9e harjoitteluihin. Asuntojen hankkiminen on mennyt vaikeaksi jos ei paikkakunnalta ole etukäteen töitä tai opiskelupaikkoja. Miten kehtaa hakea opiskelu tai työpaikkaa jos ei ole asuntoa?
Hirvittää katsoa myös millaista esimerkkiä jotkut aikuiset ihmiset näyttävät lapsille. Osa näyttätää kasvattavan ihan vasiten lapsensa ihan kieroon. Opetetaan arvostelemaan ihmisten ulkonäköä, käytöksiä, opetetaan juorumaan muista pahaa ja olemaan ilkeitä. Itsellä muutenkin ihant tarpeeksi huonoa tuuria ja surkea lapsuus joka kummittelee kokoajan taustalla ja on lästä. En halua lapselleni samaa kohtaloa, joten ainoa tapa estää se on jättää lapsi tekemättä, ettei tule tulevaisuudessa tälle sitten minun ja sukulaistentakia ongelmia tulevasiuudessa kun ei lasta kuunnella vaan kaivetaan sukuhistoriat esille ja lyödään ne eteen totuutena ja lasta syytellen asioille joihin ei ole edes osallisena mitenkään muuten kuin syntymällä ja olemalla jonkun lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
"Silti tuntuu, että se on "pakko" tehdä"
Miksi?
Mistä se pakko muka tulee?
Minä olin sitä mieltä 18-vuotiaana että en missään nimessä tee lapsia, jo pelkästään synnyttäminen tuntui helvetin esikartanolta.
Jostain kumman syystä sitten 19-vuotiaana iski ajatus ja suuri halu että haluan oman lapsen, en tiedä mistä se ajatus tuli ja mikä se tarve oli, mutta se oli niin voimakas että kun täytin 20 minulla oli lapsi. Enkä ole sitä katunut koskaan. Kaikenlaista epämiellyttävääkin on joutunut lapsen myötä tekemään, mutta sitä elämä on muutenkin, joutuu tekemään kaikenlaista mistä ei tykkää jotta saa jotain kivaa mitä haluaa.
Mun mielestä on kyllä outoa että joku tykkää lapsista mutta pelkää sitä että olisi perheenäiti. Ensinnäkin, siinä perheessä yleensä on myös isä, ja se isä kannattaa valita sellainen joka tekee oman osuutensa eikä vaan makaa sohvalla ja käy pettämässä. Yleensä ihmiset ovat itse kaikki kasvaneet perheessä, eli ovat olleet perheenjäseniä, siten siis ihan tuttu asia. Yleensä teininä alkaa tehdä jo kotitöitäkin kuten aikuiset yleensä, ei se äidin homma niin paljon siitä eroa. Henkinen vastuu on toki suurempi ja taloudellinen vastuu on aikuisilla, mutta muuten, niiden lasten kanssa eletään ihan normaalisti. Harva lapsi oikeasti on mitenkään kovin hankala tai erityislapsi. Vanhempien asenne elämään on aika ratkaiseva, jos tekee kaikki pakkosuorittamalla niin toki saa itselleen hankalan ja stressaavan elämän, mutta jos ottaa rennon asenteen koko elämäänsä, niin siinähän se rullaa omalla painollaan ilman turhaa stressiä.