Ex-vanhoillislestadiolainen täällä. Kysyttävää?
En tiedä mistä keksin tänne kirjoitella. Mutta mukavahan se on joskus itsekin aloittaa keskustelu itselle suht läheisestä aiheesta.
Lähdin uskosta muutamia vuosia sitten, olen reilu parikymppinen nainen. Itselleni uskon kieltäminen oli suht kova pala yhteisön paineen takia. Voin esimerkiksi vastata kysymyksiin, mitä herää uskon kieltämiseen liittyen. Jos joku täällä sattuu kamppailemaan näiden asioiden kanssa, haluatko ehkäpä vertaistukea? Tai jos on muuten vaan kysyttävää, vastaan parhaani mukaan. :)
Saattaa olla hölmöä tänne kirjoittaa, mutta se riittää, jos voin edes yhtä jeesata tähän liittyen. Itse olisin toivonut voivani jutella anonyymisti tästä edes jonkun kanssa..jonkun joka on ollut samassa tilanteessa ja ymmärtää :)
Kommentit (47)
Tuttu tunne... Mulla lähdöstä jo toistakymmentä vuotta ja monesti on tullut tunne, että haluaisin jotenkin auttaa niitä joilla on eroamisprosessissaan yksinäinen tai muuten raskas vaihe menossa. Luulisin että näitä ihmisiä tälläkin hetkellä on. Hakomajan kaaduttua ei sopivaa nettipalstaakaan taida vertaistuelle olla?
Uskallatko näyttää naamaasi suviseuroissa?
Joo, onhan tuo liike tuohon suuntaan iso juttu ja vaikea päätös ja toteutuskin on jollain helpompi kuin toisilla.
Itse tein siirtymän päinvastaiseen suuntaan. Toki siinäkin oli omat käytännön asiansa, mutta varmasti helpompaa niin päin.
Onko sinulla hyvää lihakeiton reseptiä?
Onko sinulla vielä yhteys sisaruksiisi, vanhempiisi? Ystäväni, joka myös lähti liikkeestä, on yksin. Sisarukset eivät pidä yhteyttä.
Kuinka paljon suuressa perheessä (oletan että myös itse ex-vl:na sellaisesta) huomioidaan yhtä lasta? Sysäävätkö vanhemmat paljon nuorempia sisaruksia vanhempien kaitsettaviksi? Oletko enää väleissä perheesi kanssa?
Nyt kuulepa lapsi sä vielä, joka heikkoutta tuntea voit. Jos koskaan et Jeesusta kiellä ei Jeesus sua hyljätä voi.
Tarkotin siis tällä vanhempia sisaruksia, olipa hassusti muotoiltu kysymys :D
Ärsyttää että lähdit. Jumala oli tarkoittanut sinut lestaksi, sinun pitäisi korottaa hänen nimeään antamalla ruumiisi uhriksi hänelle (pelastut synnytysten kautta). Jätit muurinaukkosi ja petit kutsumuksesi. Ihan vaan omasta itsekkyydestä.
t. ei mikään lesta
oliko teillä sivusta täytettävä pesukone?
Mitä mieltä olet kulkuväylien yhtiöittämisestä?
Itse olen edelleen vl-nuori nainen. Minulla on ongelma seurustelusuhteessani, sillä vl-uskossahan oletetaan, että mennään suht nuorena naimisiin, mutta itse haluaisin kyllä elää nuoruuttani ihan kunnolla.
Katsotaanko pahalla tätä, jos seurustelemme vuosia, mitä luulette?
Vierailija kirjoitti:
Itse olen edelleen vl-nuori nainen. Minulla on ongelma seurustelusuhteessani, sillä vl-uskossahan oletetaan, että mennään suht nuorena naimisiin, mutta itse haluaisin kyllä elää nuoruuttani ihan kunnolla.
Katsotaanko pahalla tätä, jos seurustelemme vuosia, mitä luulette?
Jos haluat uskovaisena seurustella ilman seksisuhdetta niin ei ole kyllä kovin hyvä idea pitkittää seurustelua tahallaan vuosikausia. Eli pitäisin parempana pysyä sinkkuna tai sitten jos se puoliso annetaan jo nuorena niin mennä sitten suosiolla naimisiin.
Lähdin, koska en tuntenut enää halua käydä seuroissa ja kyseenalaistin lähinnä niitä kirjoittamattomia sääntöjä, joiden mukaan vaan täytyi elää ymmärtämättä edes miksi niitä noudatetaan. Minusta aina tuntui normaalilta katsella telkkaria, kuunnella musiikkia, meikata ym,mitkä on lestadiolaisten piireissä kiellettyä.
Nuorena kävin seuroissa, elin uskovaisen tavoin, enkä koskaan miettinyt, miksi siellä käyn ja mitä varten kuului elää sellaista elämää. Vasta myöhemmin rupesin miettimään asioita syvällisemmin... "Miksi täällä edes käydään, ja mitä täällä puhutaan, mitä varten näin pitää elää, miksi ei saa ehkäistä, en ymmärrä.."
Tämä on täysin minun kantani, mutta minusta voi olla uskovainen noudattamatta noita elämänohjeita. Se, millainen olet sydämeltä ja ihmisenä on paljon tärkeämpää.. Mielestäni uskoon ei tarvitse mitään "lahkoa" tueksi, vaan se on jokaisen oma sydämen ja mielen asia, miten täällä eletään ja millaisia valintoja elämässä tehdään.
Kiteytettynä tunnen oloni vapaammaksi ja elämäni helpottui, koska ei tarvinnut enää esittää kenellekkään mitään muuta kuin on. Opin arvostamaan itseäni ja omia valintojani. En halunnut elää tätä elämää vain miellyttääkseni muita.
Siitä suviseuroissa käymisestä sen verran, että ensimmäisellä kerralla jännitti. Mennä nyt meikeissä ja värjätyssä tukassa sinne heilumaan. :D Itse lapsena syyllistyin tuijottamaan "epäuskoisia" jotka tulivat seuroihin. Yritin ajatella vain, että se on heille omituista siihen asti, kunnes kykenevät ajattelemaan asioita pidemmälle. Ja annan tuomitsijoille anteeksi heidän huonot taidot hyväksyä erilaisuutta. Ehkä hekin jokin päivä huomaavat, ettei kaikki ole niin mustavalkoista. :)
Yst terv, AP
Heh, oli oletettavaa, että joku kysyy pyykinpesukoneesta, näitä vitsejä ollaan kuultu ja tullaan aina kuulemaan..Ihan tavallinen oli! :)
Itse olen kuopus, ja meillä on paljon lapsia. Sanomattakin selvää, ettei huomiota riitä kaikille. Yksinäisyyttä tunsin paljon. Minäkään en koskaan ollut missään hoitopaikassa, vaan tuntui luonnolliselta, että vanhemmat sisarukset kaitsivat meitä nuoria. Se on isossa perheessä ihan normi juttu. Kun olin pieni, äiti ei jaksanut minua ollenkaan. Hän alkoi olla iäkäs ja loppuunpalanut. Olin käytännössä täysin isosisarusteni "murhe".
Olen väleissä kaikkien kanssa. Toki aluksi oli pieni shokki kaikille. Toisinaan tunsin, etteivät he jotenkin arvostaisi minua ja kyllä ne pilkkasivat kun harjoittelin meikkailemaan. Epäiltiin alkoholikäyttäytymistä ja sun muuta. Mutta alusta alkaen halusin näyttää kaikille, etten tee mitään radikaaleja muutoksia... Laitoin itseäni hillitysti ja koitin vain nätisti korostaa piirteitäni meikillä. Välit ovat jokaiseen kunnossa ja ajan saatossa välit ovat jopa parantuneet entisestään. Koen, että minut hyväksytään tällaisena kuin olen.
kaunis ele! :)