En oikeasti jaksa tätä nykyajan tapailukulttuuria!!
Olen nytkin ollut yhteyksissä erään miehen kanssa. Kaikenlaista on juteltu ja päivittäin oltu yhteyksissä. Nyt hän sitten lähti viikonlopun kestävään tapahtumaan, ja kas vain, minkäänlaista viestiä ei ole tullut!
Myönnän että tuntuu pahalta, että nyt hän katsoo oikeudekseen olla enää vastaamatta minulle, kun on pitämässä hauskaa.
Myönnän, että mietin tapahtuukohan siellä jotain. Myönnän, että ärsyttää, että nykyään yleinen mielipide on, ettei minulla ole tässä kohtaa mitään oikeutta kysyä, onko hän kenties pannut jotakuta viikonlopun aikana, ilman että vaikutan sekopäältä, takertuvalta idiootilta.
Hänestä saattaa kuulua seuraavan kerran huomenna, tai maanantaina, ja kyllä, tuntuu vähän ikävältä jatkaa juttelua muina naisina miettien, onko hän viikonloppuna tavannut jonkun.
Jokaisen uuden tuttavuuden kanssa jossain kohtaa alkaa kaihertaa, montakohan sillä mahtaa olla kierroksessa. On todella inhottavaa, kun mitään varmuutta ei ole mistään, mies saattaa panna vaikka kymmentä naista, ja minä olen vain yksi muiden joukossa. Välit saattavat katketa yhtäkkiä. Mies saattaa yhtäkkiä ilmoittaa alkaneensa seurustelemaan, enkä minä tiennyt mitään.
En vain jaksa tätä nykyaikaa. Enkä ole edes vanha.
Kommentit (238)
Aloittajalle tiedoksi, että ihan samanlaista oli 70-80 -luvuillakin.
Mä olen nainen, ja mua ahdistaisi, jos ei saa paria päivää olla ilman yhteydenpitoa. Tietty jos muutenkin vilkuilen puhelinta, voin laittaa lyhyen vastauksen, jos olen saanut viestin, mutta toisinaan haluan rauhoittaa elämän niin etten ole jatkuvasti saatavilla, ja puhelin pysyy jossakin kassin pohjalla, en paljon tarkistele onko tullut viestejä.
Jos oikeasti murehtii, että tapailukumppani pitää hauskaa toisia paneskellen, en oikein usko, että yksi pieni tekstari tätä murhetta poistaa. Sillähän saattaa olla typy kainalossa samalla kun viestiään näpyttelee... Siinä vaiheessa, kun ei enää haluaisi, että toinen katselee muita vaihtoehtoja, olisi parempi ottaa ihan kunnolla puheeksi, että missä mennään ja miten jatketaan.
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalle tiedoksi, että ihan samanlaista oli 70-80 -luvuillakin.
Tätä tulin myös mie kertomaan. Ihan samat ongelmat oli aiemmin. 70-luvulla minun isoveli oli komea ja kohtelias. Teki töitä ja oli sosiaalinen.
Tapaili muutamia nuoria naisia ihan keveästi.
Sitten kun veljeä ei ollut kaupungilla näkynyt, tulivat nuo nuoret naiset soittamaan omakotitalomme ovikelloa ja kyselemään veljeäni.
Kaikkein ärsyttävintä tuossa häirinnässä oli isäni suhtautuminen. Hän tuli työhuoneestaan tarkistamaan tilanteen ja käsitteli ja ymmärsi niintä nuoria naisia niin asiallisesti.
Minä en saanut isäni huomiota koskaan enkä millään tavalla.

Viesti tuli kotiovelle. :)
Vierailija kirjoitti:
Älä roiku. Älä soita/viestittele tunnin välein. Ole viileä. Monet miehet kokevat ahdistavaksi liian tiuhan yhteydenpidon.
Voisiko joku mies vastata, herääkö kiinnostuksenne enemmän, jos nainen esittää vaikeasti tavoitettavaa.
Mun koko elämä oli tuollaista siitä lähtien kun täytin 18 v v. 1988. Koskaan kukaan mies ei halunnut sitoutua ja aina jutut jäivät roikkumaan. Sitten v. 2014 tapasin mun miehen, joka oli koko ajan yhteydessä ja tavoitteli aktiivisesti ja halusi sitoutua. Kyllä siinä on eroa kuin yöllä ja päivällä, miten oikeasti kiinnostunut mies toimii.
Älkää hyvät ihmiset alkako ripustautumaan ja roikkumaan ihmisessä, jota vasta tapailette.
Ei tuolla tavalla ole koskaan ennenkään toimittu. Miksi "nykyaikana" asia olisi toisin?
Vierailija kirjoitti:
Älkää hyvät ihmiset alkako ripustautumaan ja roikkumaan ihmisessä, jota vasta tapailette.
Ei tuolla tavalla ole koskaan ennenkään toimittu. Miksi "nykyaikana" asia olisi toisin?
Onko se roikkumista, että toisella kestää vastata 2-3 päivää tekstariin? Ei. Roikkumista olisi, että lähettäisi useampia viestejä ja kyselisi miksei toinen vastaa. Kuten sanottu, kiinnostunut mies itse "roikkuu" ja haluaa useimmiten olla PALJON yhteydessä.

On se, jos toinen on jossain tapahtumassa, ulkomailla, kaverin mökillä tai jossain muualla porukalla. Jos taas on normaalisti kotona, niin sitten ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Olen nytkin ollut yhteyksissä erään miehen kanssa. Kaikenlaista on juteltu ja päivittäin oltu yhteyksissä. Nyt hän sitten lähti viikonlopun kestävään tapahtumaan, ja kas vain, minkäänlaista viestiä ei ole tullut!
Myönnän että tuntuu pahalta, että nyt hän katsoo oikeudekseen olla enää vastaamatta minulle, kun on pitämässä hauskaa.
Myönnän, että mietin tapahtuukohan siellä jotain. Myönnän, että ärsyttää, että nykyään yleinen mielipide on, ettei minulla ole tässä kohtaa mitään oikeutta kysyä, onko hän kenties pannut jotakuta viikonlopun aikana, ilman että vaikutan sekopäältä, takertuvalta idiootilta.Hänestä saattaa kuulua seuraavan kerran huomenna, tai maanantaina, ja kyllä, tuntuu vähän ikävältä jatkaa juttelua muina naisina miettien, onko hän viikonloppuna tavannut jonkun.
Jokaisen uuden tuttavuuden kanssa jossain kohtaa alkaa kaihertaa, montakohan sillä mahtaa olla kierroksessa. On todella inhottavaa, kun mitään varmuutta ei ole mistään, mies saattaa panna vaikka kymmentä naista, ja minä olen vain yksi muiden joukossa. Välit saattavat katketa yhtäkkiä. Mies saattaa yhtäkkiä ilmoittaa alkaneensa seurustelemaan, enkä minä tiennyt mitään.
En vain jaksa tätä nykyaikaa. Enkä ole edes vanha.
Sulla on luottamuken kanssa ongelmia. Hoida pääsi kuntoon ja ajattele vasta sen jälkeen suhdetta.
Olet tapaillut miestä, jolla on myös oma elämä etkä ole hänen maailmansa keskipiste. Ainakaan vielä. Sun kannattaa miettiä, haluatko tällaista suhdetta vai et.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää hyvät ihmiset alkako ripustautumaan ja roikkumaan ihmisessä, jota vasta tapailette.
Ei tuolla tavalla ole koskaan ennenkään toimittu. Miksi "nykyaikana" asia olisi toisin?
Onko se roikkumista, että toisella kestää vastata 2-3 päivää tekstariin? Ei. Roikkumista olisi, että lähettäisi useampia viestejä ja kyselisi miksei toinen vastaa. Kuten sanottu, kiinnostunut mies itse "roikkuu" ja haluaa useimmiten olla PALJON yhteydessä.
On se, jos toinen on jossain tapahtumassa, ulkomailla, kaverin mökillä tai jossain muualla porukalla. Jos taas on normaalisti kotona, niin sitten ei ole.
Eihän ap:n mies mistään tiedä, että ap häntä ajattelee jos kerta on lähettänyt vain yhden (1) viestin, johon mies ei ole vastannut. Et selkeästi itse ole ollut stalkkaajan tai muuten läheisriippuvaisen yksilön käyttäytymisen kohteena jos luokittelet yhden viestin roikkumiseksi. Ole tästä tyytyväinen!
No en nyt hirveästi ole mitään viestittelyä / treffailua harrastanut, mutta niille joiden kanssa näin on päässyt käymään niin päivittäin olen kuulumisia kysellyt ja hyviä öitä toivottanut. Ei sitä kokoajan tarvitse viestiä laittaa, mut jotain pientä muistamista ihan vaan ilmaisemaan "hei, en ole unohtanut sinua".
30Vmies
Ei mun mielestä voi verrata jo vakiintuneisiin suhteisiin. Minuun ihastuneet miehet ovat kyllä alkuaikoina laitelleet viestejä ihan siksi, että ovat itse niin halunneet tehdä. En ole pyytänyt.
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Ap, jos sinua nyt häiritsee tämä asia, ja sinulla on sellainen tunne, että itselläsi on voimakkaat tunteet ihastuksen kohteen suuntaan, mutta et ole varma hänen tunteistaan, niin mitä jos ottaisit vähän takapakkia? Älä ota yhtään yhteyttä mieheen, anna hänen tehdä seuraava siirto. Voit yllättyä positiivisesti. Ja jos yhteydenottoa ei ala kuulumaan, sitten ainakin tiedät...
Joku varmaan sanoo, että olen naiivi, mutta ajattelen kyllä niin, että toimiva parisuhde ei ole mitään peliä vaan siinä voi soittaa tai viestittää kun siltä tuntuu ja tunteistaan voi puhua suoraan. En usko, että pitkää, kestävää parisuhdetta rakennetaan niin, että asioista ei puhuta suoraan vaan teeskenneellään vaikeasti tavoitettava tms. Toimivassa parisuhteessa myös vastataan toisen viesteihin. Se ei tarkoita, että koko ajan ollaan puhelin kourassa ja samalla sekunnilla tulee vastaus, mutta kyllä kaveriviikonlopusta jossain vaiheessa on mahdollisuus laittaa lyhyet kuulumiset tai hyvän yön toivotukset. Jos toisesta aidosti välittää, ei halua jättää vastaamatta hänen viestiinsä.
Juuri näin. Miksi sille deittailukumppanille se vastaaminen olisi sen vaikeampaa kuin muullekaan kaverille tai vaikka äidille? Kyllähän heillekin vastataan jotain pikaisesti, kun viesti huomataan.
Selvennän nyt tosiaan, että olen laittanut YHDEN viestin, laitoin sen TORSTAINA, koska oli "minun vuoroni"
En ole siis todellakaan hysteerisenä "takertunut" koko viikonloppua, vaan olen antanut hänen olla rauhassa, koska minä olen viestin laittanut ja hänen edelliseen vastannut, nyt on hänen vuoronsa.
Näin olemme siis tehneet koko ajan, että kirjoitamme pidempiä viestejä vuorotellen. Koskaan ei vain vielä mennyt viikonloppua, ettei olisi viestiä laittanut, paitsi nyt kun lähti tuonne reissuun.
Ja hän on siis tosiaan maininnut tästä reissustaan minulle varmaan kuukausi sitten, ei ennen lähtöään. Silloin mainitsi kovasti odottavansa kyseistä reissua
Ap
kai sä dorka, tajuat, että ykskään mies pane "kymmeniä" naisia ja jos on yksi niistä, jotka vääntää menee, niin sä oot vaan valinnu väärin.
Vierailija kirjoitti:
No liity vaikka Persuihin jos nykyaika on liian vaikeaa. Sieltä löydät jonkun pyhimysmiehen jota ei ole kymmenen naista käynyt kiksauttamassa.
Voit hankkia myös miehen konservatiivisesta kulttuurista tai sitten uskovaisen miehen.
Minä, vähän päälle parikymppinen nainen, ällöksyn ja oudoksun tätä "uuden maailman" deittailua, että on ihan ok pyöritellä useimpia samaan aikaan ja valita mikä näistä olisi kivoin. Eikä välttämättä edes valita vaan pidetään hauskaa muiden kustannuksella ja annetaan ymmärtää jotain muuta. Sitten kun tästä jää kiinni, niin "ei kuulu sulle, ei me ees seurustella". Ymmärrän kyllä toisaalta tuon ajattelumaailman, mutta jos ei pidä toista ajan tasalla ajatuksistaan, niin se on epäreilua. Pitäisi sanoa reilusti, ettei ole kiinnostunut eikä vain jättää asiaa roikkumaan ilmaan ja antaa toisen odottaa.
Miten mä saan aloittajan viestistä sen kuvan että hän ei ole vielä edes tavannut miestä? Jutellut kaikenlaista ja päivittäin ollut yhteyksissä, paitsi nyt kun mies on reissussa. No, oli niin tai näin niin ymmärrän aloittajaa siinä että olisi kiva tietää että mies ajattelee häntä edes jossain välissä. Ei tarvitse olla känny kourassa 24/7 mutta ei sen yhden viestin näpyttelemiseen kauaa mene. Pelkkä hymiökin riittää kertomaan että on toisen ajatuksissa.