Lapsuuteni lauantait
Näin aikuisena kun muistelen, niin lapsuudessani 90-luvulla oli lauantait tosi kivoja. Lauantaisin meillä oli karkkipäivä, silloin syötiin joko Lauantaipussin karkkeja tai muita karkkeja. Lauantaisin usein myös leivoimme herkkuja. Lauantaisin kävimme myös ulkona tai retkellä jossakin ja usein lähellä asuvien isovanhempien tai sukulaisten luona. Iltaisin mentiin sitten saunaan ja TV:stä tuli lauantai-iltaisin paljon hyviä TV-ohjelmia. Ihania kunnon lastenohjelmia, kuten Phileas Foggia, Vili Vilperiä jne, muita ohjelmia sitten kuten Avara Luonto (tuleehan se toki nykyäänkin) ja Maikkarilla on myös monia hyviä lauantai-illan ohjelmia. Toki aamullakin oli silloin kivoja lastenohjelmia.
Onko teillä muilla kivoja muistoja lapsuutenne lauantaipäivistä tai muutenkin?
Kommentit (14)
Lauantaina siivottiin aamupäivä, isä kävi kaupassa ja sillä aikaa perhe puunasi kotia. Oma huone oli imuroitava ja ovenkarmien päältä poistettava pölyt. Pihasauna lämmitettiin iltapäivällä, sinne juostiin paljain jaloin talvellakin.Radiosta tuli lauantain toivotut ja televisiosta lauantaitanssit. Nuorten sävellahja tuli alkuillasta (muistankohan ihan väärin) ja kasettimankalla äänitettiin sieltä uusinta poppia. Karkkipäivästä ei oltu kuultukaan.
Meilläkin monesti siivottiin lauantaiaamuisin. Lauantai oli myös karkkipäivä, useimmiten ostetttiin Lauantaipussi. Pussin karkit jaettiin meidän neljän sisaruksen kesken, nyt kun ajattelee, niin eihän se ollut paljon mitään :D Nykyään syö itse ison karkkipussin... Lapsena viikonloppukin tuntui kestävän pidempään, nyt se on ohi hujauksessa vaikka mitään ei saisikaan aikaiseksi.
Meillä vaihdettiin lakanat la-aamuisin, isä kävi torilta ostamassa silakkaa ja äiti teki silakkapihvejä ja perunamuusia. Siskon kanssa lähdettiin tallille ja hengailtiin siellä päivä. Kotiin tulin yleensä kasmasiiniksi... Sitten mentiin saunaan, saunan jälkeen syötiin grillattua broileria ja riisiä ( oi mitä herkkua se olikaan ) telkkarista katsottiin Bergerac, Napakymppi, Soitinmenot ja Benny Hill. Äiti kiharsi tukkaansa samalla kun katsoi telkkaria 😊 Ihania ne lapsuuden lauantait 😍
Kyllä tuli hyvä mieli :) Itse muistan kerrostalossa saunomisen ja leikin aina navettaa suihkuhuoneessa, kun vanhemmat saunoivat vielä. Kannoin lehmille sangoilla vettä, se oli jokalauantainen rutiini kaupunkilaistytöllä. Vihreää limua pikkupullo ja maailma hymyili.
Lauantai oli ihan paras päivä:)
Perjantai oli ollut siivouspäivä. Minä ja siskoni imuroitiin, tiskattiin ja pyyhittiin pölyt päivittäin. Perjantaisin vietiin matot, sohvatyynyt ja petivaatteet ulos tuulettumaan ja puisteltavaksi sekä pestiin lattiat.
Lauantaisin laitoimme siskoni kanssa itsemme nätiksi ja isä antoi meiĺle rahaa mennä tekemään ostoksia keskustaan. Aikaisin olimme liikkellä, sillä kaupat menivät kiinni klo 13. Linja-autotkaan eivät kulkeneet myöhemmin.
Niin ihania olivat nuo lauantaipäivät. :)
Monesti leivottiin. Isä katsoi Englannin liigaa. Saunavuoro. Joskus saatiin siskon kanssa jaffapullo puokkiin. Saunan jälkeen ei yleensä enää menty ulos.
Vierailija kirjoitti:
Lauantai oli ihan paras päivä:)
Perjantai oli ollut siivouspäivä. Minä ja siskoni imuroitiin, tiskattiin ja pyyhittiin pölyt päivittäin. Perjantaisin vietiin matot, sohvatyynyt ja petivaatteet ulos tuulettumaan ja puisteltavaksi sekä pestiin lattiat.
Lauantaisin laitoimme siskoni kanssa itsemme nätiksi ja isä antoi meiĺle rahaa mennä tekemään ostoksia keskustaan. Aikaisin olimme liikkellä, sillä kaupat menivät kiinni klo 13. Linja-autotkaan eivät kulkeneet myöhemmin.
Katselimme näyteikkunoita ja teimme ostokset kivijalka putiikeista. :)
Niin ihania olivat nuo lauantaipäivät. :)
Kyllä, lauantait olivat parhaita päiviä niin telkkariohjelmien kun muunkin tekemisen osalta. Muistelen lapsuuteni viikonloppuja lämmöllä. Sitä en kuitenkaan tajua, miksi joku haluaa elää lapsiperheviikonloppuja vielä aikuisenakin.
Harmittaa. Minun lapsuudessa vanhemmat touhotti kiireellä kotitöitä aamun. Sitten aloittivat iltapäivällä juomisen. Iltapäivät oli ok ja iloista nousuhumalaa. Sitten iltaa kohti alkoi tappelu. Vietin illat huoneessani piilossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lauantai oli ihan paras päivä:)
Perjantai oli ollut siivouspäivä. Minä ja siskoni imuroitiin, tiskattiin ja pyyhittiin pölyt päivittäin. Perjantaisin vietiin matot, sohvatyynyt ja petivaatteet ulos tuulettumaan ja puisteltavaksi sekä pestiin lattiat.
Lauantaisin laitoimme siskoni kanssa itsemme nätiksi ja isä antoi meiĺle rahaa mennä tekemään ostoksia keskustaan. Aikaisin olimme liikkellä, sillä kaupat menivät kiinni klo 13. Linja-autotkaan eivät kulkeneet myöhemmin.
Katselimme näyteikkunoita ja teimme ostokset kivijalka putiikeista. :)
Niin ihania olivat nuo lauantaipäivät. :)
Tosiaan siis katseltiin näyteikkunoita. Ostokset teimme kivijalkaputiikeista. :')
Vierailija kirjoitti:
Harmittaa. Minun lapsuudessa vanhemmat touhotti kiireellä kotitöitä aamun. Sitten aloittivat iltapäivällä juomisen. Iltapäivät oli ok ja iloista nousuhumalaa. Sitten iltaa kohti alkoi tappelu. Vietin illat huoneessani piilossa.
Onhan täällä muitakin, tosin meillä ryyppäs isä ja riiteli pe-la ja sunnuntaisin sai olla rauhassa.
naapurin tytön kanssa oltii hyviä kavereita ja hänellä oli karkkipäivä perjantaina, mulla lauantaina. no salaa aina syötii ensin yhessä hänen karkit ja seuraavana päivän minun. ei uskallettu vanhemmille koskaa tästä sanoa koska ne ois varmasti suuttunu ku kahtena päivänä syötii karkkia.