En oikeasti jaksa tätä nykyajan tapailukulttuuria!!
Olen nytkin ollut yhteyksissä erään miehen kanssa. Kaikenlaista on juteltu ja päivittäin oltu yhteyksissä. Nyt hän sitten lähti viikonlopun kestävään tapahtumaan, ja kas vain, minkäänlaista viestiä ei ole tullut!
Myönnän että tuntuu pahalta, että nyt hän katsoo oikeudekseen olla enää vastaamatta minulle, kun on pitämässä hauskaa.
Myönnän, että mietin tapahtuukohan siellä jotain. Myönnän, että ärsyttää, että nykyään yleinen mielipide on, ettei minulla ole tässä kohtaa mitään oikeutta kysyä, onko hän kenties pannut jotakuta viikonlopun aikana, ilman että vaikutan sekopäältä, takertuvalta idiootilta.
Hänestä saattaa kuulua seuraavan kerran huomenna, tai maanantaina, ja kyllä, tuntuu vähän ikävältä jatkaa juttelua muina naisina miettien, onko hän viikonloppuna tavannut jonkun.
Jokaisen uuden tuttavuuden kanssa jossain kohtaa alkaa kaihertaa, montakohan sillä mahtaa olla kierroksessa. On todella inhottavaa, kun mitään varmuutta ei ole mistään, mies saattaa panna vaikka kymmentä naista, ja minä olen vain yksi muiden joukossa. Välit saattavat katketa yhtäkkiä. Mies saattaa yhtäkkiä ilmoittaa alkaneensa seurustelemaan, enkä minä tiennyt mitään.
En vain jaksa tätä nykyaikaa. Enkä ole edes vanha.
Kommentit (238)
Vierailija kirjoitti:
Selvennän nyt tosiaan, että olen laittanut YHDEN viestin, laitoin sen TORSTAINA, koska oli "minun vuoroni"
En ole siis todellakaan hysteerisenä "takertunut" koko viikonloppua, vaan olen antanut hänen olla rauhassa, koska minä olen viestin laittanut ja hänen edelliseen vastannut, nyt on hänen vuoronsa.
Näin olemme siis tehneet koko ajan, että kirjoitamme pidempiä viestejä vuorotellen. Koskaan ei vain vielä mennyt viikonloppua, ettei olisi viestiä laittanut, paitsi nyt kun lähti tuonne reissuun.
Ja hän on siis tosiaan maininnut tästä reissustaan minulle varmaan kuukausi sitten, ei ennen lähtöään. Silloin mainitsi kovasti odottavansa kyseistä reissua
Ap
Jos mä olisin vastaavassa tilanteessa miehen paikalla, haluaisin todennäköisesti vastata sitten kun on aikaa kirjoittaa pitempi viesti ihan ajatuksella, kun kerran on ollut tapana vaihtaa pitkiä viestejä. Minulle ei ole ollenkaan luontevaa laittaa pelkästään jotain kahden sanan viestejä tai hymiöitä (ellei toinen esimerkiksi kysy jotain, mihin haluan vastata nopeasti) ilman varsinaista asiaa, mutta se ei todellakaan tarkoita, ettenkö toista ihmistä ajattelisi! Varsinkin, jos olen itse saanut pitkän viestin, ajattelen, että toinen ansaitsee saada siihen kunnollisen vastauksen, eikä mitään parin sekunnin huitaisua.
Ja reissussa tosiaan voi olla niin paljon tekemistä, ettei ehdi tai jaksa kirjoitella kunnolla, ja reissun luonteesta riippuen puhelintakaan ei välttämättä tule pidettyä ihan käden ulottuvilla.
Jos kiinnostusta on, niin nosta kissa pöydälle ja kysy, tapaileeko mies muitakin ja ollaanko tässä menossa seurustelua kohti, vai mitä toinen oikein hakee.
Muistan et sinkkuaikoina tuntui todella pahalta, kun aloin tapailla yhtä miestä ja se sanoi jo heti alkumetreillä, että seurustelua tästä ei varmaan tule, mutta haluaisi jatkaa tapailua ja seksikin kelpaisi (mä en halunnut pelkkää seksisuhdetta), mutta nopeasti tajusin olla tyypille kiitollinen suoruudesta, niin eipähän tarvinnut tuhlata kummankaan aikaa yhtään enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Ap, jos sinua nyt häiritsee tämä asia, ja sinulla on sellainen tunne, että itselläsi on voimakkaat tunteet ihastuksen kohteen suuntaan, mutta et ole varma hänen tunteistaan, niin mitä jos ottaisit vähän takapakkia? Älä ota yhtään yhteyttä mieheen, anna hänen tehdä seuraava siirto. Voit yllättyä positiivisesti. Ja jos yhteydenottoa ei ala kuulumaan, sitten ainakin tiedät...
Joku varmaan sanoo, että olen naiivi, mutta ajattelen kyllä niin, että toimiva parisuhde ei ole mitään peliä vaan siinä voi soittaa tai viestittää kun siltä tuntuu ja tunteistaan voi puhua suoraan. En usko, että pitkää, kestävää parisuhdetta rakennetaan niin, että asioista ei puhuta suoraan vaan teeskenneellään vaikeasti tavoitettava tms. Toimivassa parisuhteessa myös vastataan toisen viesteihin. Se ei tarkoita, että koko ajan ollaan puhelin kourassa ja samalla sekunnilla tulee vastaus, mutta kyllä kaveriviikonlopusta jossain vaiheessa on mahdollisuus laittaa lyhyet kuulumiset tai hyvän yön toivotukset. Jos toisesta aidosti välittää, ei halua jättää vastaamatta hänen viestiinsä.
Juuri näin. Miksi sille deittailukumppanille se vastaaminen olisi sen vaikeampaa kuin muullekaan kaverille tai vaikka äidille? Kyllähän heillekin vastataan jotain pikaisesti, kun viesti huomataan.
Sitähän saisi aina istua puhelin kädessä eikä pystyisi tekemään mitään, jos kaikille vastaisi. Kyllä itse ainakin vastaan 2-4 päivän viiveellä niihin vähemmän kiireisiin viesteihin, koska pakko sitä on elää muutakin elämää.
Eikä tässäkään tapauksessa nyt ole mitään outoa. AP:n pitää pokata mies, jos meinaa että miestä alkaa tuon enemmän kiinnostamaan. Toistaiseksi mies ei AP.n kanssa halua olla. Miehet ovat yksinkertaisia - he kyllä tekevät aloitteen seurustelulle jos haluavat seurustella. Tämä mies ei sitä AP.n kanssa - ainakaan vielä - halua.
Kuule, tytsi, mikäli olette jutskanneet hengevistä ja vähemmän sellaista ettekä ole molemminpuolin hyvässä yhteisymmärryksessä sopineet olevanne jotain sellaistakuin pari, seurustelevia,"ollaan yhdessä"sanallisella sitoumuksella ilman vielä virallisia papereita eikä kihlojakaan, yhtähyvin voisit olla joku campus kaveri jota näkee lähes jokapäivä ja jonka kanssa juttelee, siis teillä on sosiaalista enemmän kuin yksipuolista töllötystä muuhun kuin telkkuun. Eikä vaikuta edes jos olisi joskus ollut liikkuvat taakse.
Esim.case poika/tyttökaveri, eri asia kuin kuukausipano.
Mua ei haittais ettei kuulu mitään kun on reissussa, haluaisin että kaveri rentoutuu rauhassa ja jutellaan vasta kun palaa. En itse tykkäisi jos mua häirittäisiin jos olen matkalla. Mutta muuten ymmärrän ap:ta kyllä.
Vierailija kirjoitti:
What? Minä olen ollut avosuhteessa jo 4 vuotta ja jos toinen lähtee vaikka kavereiden kanssa mökille viikonlopuksi, emme välttämättä laita yhtään tekstiviestiä tai soita jollei ole sattunut jotain. Ehtiihän ne kuulumiset kuulla jälkeenpäin ja emme muutenkaan ole mitään puhelimennäprääjiä.
No eikö avosuhteen idea olekin se että saa naida ketä haluaa?
No, "nykyaikaa? Sä vaan olet tavannut tyyppejä, jotka ei halua sitoutua. On niitä ennenkin ollut. Sitten, kun tapaatswllaisen joka haluaa sitoutua ja sellaisen, joka kunniottaa ja osaa käyttäytyä, niin se on ihan toisenlaista. Ihan turha jotain nykyaikaa rollaseta anon syytellä.
Anna tollasen mennä ja ole vapaa ja tutustu uusiin ihmisiin. Mene erilaisiin harrastuksiin mukaan.valitse toisenlaisia seurustelukumppaneita.kullä sun olalla valinnalla tossa vaikutusta on. Valitse tietoisemmin. Tee lista asuista, mikä on tärkeitä ja sioista, mitkä ei ole niin tärkeitä. Ja asioista, mitkä on välttämättömiä.....esim. luotettava.
Me ihmiset tietyissä,elämänvaiheessa toimitaan erilaisia asioita. Tai painotetaan erilaisia asioita. Kai ne perusjutut siellä kaikilla toiveissa. On.
Miten viestiin vastaaminen estää tapahtumasta jotain? Pelimies voi pyörittää useampaa naista ja vaikka vessassa käydessään vastata jokaisen viestiin. Eihän tuo viestiin vastaaminen tarkoita, ettei olisi muitakin naisia.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan sitä tapailua on nyt jatkunut? Kuulostaa ihan siltä ap:n viestien perusteella, että tavattu on pari-kolme-neljä kertaa ja heti pitäisi olla sormukset valmiina ja hääpukukangas harkinnassa. Loppujen lopuksi vielä kuukausi-parikin on aika vähän isommalle elämänmuutokselle (parisuhteelle), puhumattakaan sitten jostain parin viikon tapailusta.
Ja jos menen johonkin tapahtumaan, vaikka festareille, en kirjoittele siellä miehelle, kaverille, äidille enkä mummolle. Haluan nauttia siitä itse tapahtumasta, auringosta, esiintyjistä, en viettää aikaani naama kiinni puhelimessa. Sitä voi tehdä kotonakin, olisi naurettavaa maksaa pääsylipuista ja tekstailla sitten siellä. Vaikka kuinka olisi uusi deitti kuvioissa, sitä voi välillä tehdä muutakin. Eikä se automaattisesti tarkoita, että on uusi nainen kuvioissa jos mies ei reissussa juttele. :D Jos vaikka hengailee niiden kavereiden kanssa ja haluaa tehdä muutakin kuin olla puhelimella... Mietin vain, että aika huono itseluottamus ja luotto toiseen, jos heti pitää epäillä että nyt on joku toinen kuvioissa.
Naiset luulee että naiset on miesten elämän tärkein asia. Nainen luulee että jos mies ei pidä yhteyttä itseen niin tottakai silloin johonkin toiseen naiseen. Muut asiathan ei voi miestä kiinnostaa..
Ei minua haittaa jos toinen ei viestittele reissussa ollessaan.
Viimeksi kun poikaystäväni oli poikien mökkireissulla (olimme silloin seurustelleet n. 2kk), ei mulla tullut pahemmin mieleen rueta lähettelemään viestejä. Halusin antaa hänelle kunnolla aikaa viettää viikonloppua kavereidensa kanssa pitkästä aikaa. Kyllä hän ilmoitti, että on päässyt turvallisesti perille ja minä toivottelin hauskaa viikonloppua. Seuraavan kerran kuulin hänestä sunnuntaina kun oli matkalla kotiin. Kyllä sitä sitten tavatessa kerkesi vaihtaa viikonlopun kuulumiset, näytti kuvia reissusta ja kertoi kaikki hassut tapahtumat. Ei käynyt mielessäkään, että hän siellä iskisi tai panisi muita naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan turha syyttää mitään "nyky aikaa". Sellaista se oli jo 20 vuotta sitten.
Tapailu oli ihan hyvä tapa tutustua. Jos taas molemmat tunsivat kiinnostusta ja homma toimi, niin silloin tapailu muuttui nopeasti seurusteluksi.
Näin se on yhä edelleen.
Kulttuurihan muuttuu jatkuvasti. Esimerkiksi "ghosting" on viimeaikainen uusi käsite, joka on syntynyt kuvaamaan sitä miten ihmissuhteet vain lakkaavat olemasta yhteydenpidon jäätyä toisen osapuolen epäaktiivisuuden seurauksena. Puhumattakaan somen ja viestintäkeinojen muutoksesta.
Ihmissuhteet ovat minulla ainakin useimmiten lakanneet olemasta, kun yhteydenpito on jäänyt "toisen osapuolen epäaktiivisuuden seurauksena." Useimmiten tähän tarvitaan kaksi osapuolta, jotka ovat epäaktiivisia, ei se riitä, että vain toinen vaikenee.
Miten teillä muilla esim. ystävyyssuhteet ovat lakanneet olemasta? Minusta on ihan lohdullista, että ne vain hiipuvat, ei siitä mitään numeroa tarvitse tehdä. Tällaisen hiipumisen jälkeen paluukin on mahdollista sen sijaan että olisin aikoinani ilmoittanut "ystävyytemme oli nyt tässä, koska et ole vastannut viestiini, älkäämme enää konsaan ottako toisiimme yhteyttä".
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
En osaa sanoa mitään viisasta tuohon, mutta tunnen myötätuntoa.
Tuskin kukaan edes odottaa mitään viisasta mieheltä, joka näkee naiset ainoastaan mahdollisena tyttöystävänä. Muuta arvoa heillä ei ole.
En tarvitse naiskavereita mutta ennemmin menen naislääkärille kuin mieslääkärille.
En ihmettele.
Sopii häiriintyneeseen maailmankuvaasi, jossa sukupuoli on ainoa määrittävä tekijä. Sen sijaan että valitsisit hyvän ja osaavan lääkärin, valitset lääkärin sukupuolen perusteella.
Me naisetkin olemme muuten ihan yksilöitä.
Olipa tyhmä kommentti. Minäkin muuten valitsen mieluiten naislääkärin. t. ei-mies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu juttu, mutta silti olen sitä mieltä että jos mies on oikeasti kiinnostunut niin se tapailu ei ole tuollaista. Ja joo, kukaan mies jota itse olen tapaillut ei ole ollut minuun ihastunut, nyt kun jälkikäteen miettii. Joku arvonsa tunteva ja itsevarma nainen ei olisi ikimaailmassa suostunut "tapailemaan" niillä ehdoilla millä minä olen, eli roikkumaan suht epätoivoisesti ihan kivan miehen lahkeessa kun tämä taas haluaa minulta lähinnä satunnaista seksi- ja ehkä leffa/juttu seuraa, ilman mitään sitoumuksia tietenkään. Kuitenkin suurin osa tuttujeni parisuhteista on ihan oikeita toista osapuolta rakastavia ja kunnioittavia suhteita joten en voi kuin katsoa peiliin.
Näistä ketjuista tulee vaan paha mieli. Kun aidosti haluaisi olla tapailemaansa ihmiseen yhteydessä, saa kuulla olevansa takiainen . Sitten jos paljastuu, että miehellä oli muita hoitoja ja odotit passiivisena miehen viestiä, kuulet olevasi typerä akka, mitä sinä tuollaiselta mieheltä viestiä edes odotit? Jos miehellä on tunteita yhteydenpito on säännöllistä. Minuun on oltu pari kertaa aidosti ihastuneita ja ero noihin passiivisiin miehiin oli kuin yö ja päivä. Kiinnostunut mies oli yhteydessä, koska nautti seurastani. Mies, joka ei ollut kiinnostunut oli yhteydessä vain kun se oli hänelle edullista ja kätevää.
Oliko tämä ap:n kommentti?
Jos kokemus osoittaa, mikä on tilanne, niin mitä ihmeen järkeä on sitten roikkua tässä nykyisessä tapailusuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu juttu, mutta silti olen sitä mieltä että jos mies on oikeasti kiinnostunut niin se tapailu ei ole tuollaista. Ja joo, kukaan mies jota itse olen tapaillut ei ole ollut minuun ihastunut, nyt kun jälkikäteen miettii. Joku arvonsa tunteva ja itsevarma nainen ei olisi ikimaailmassa suostunut "tapailemaan" niillä ehdoilla millä minä olen, eli roikkumaan suht epätoivoisesti ihan kivan miehen lahkeessa kun tämä taas haluaa minulta lähinnä satunnaista seksi- ja ehkä leffa/juttu seuraa, ilman mitään sitoumuksia tietenkään. Kuitenkin suurin osa tuttujeni parisuhteista on ihan oikeita toista osapuolta rakastavia ja kunnioittavia suhteita joten en voi kuin katsoa peiliin.
Näistä ketjuista tulee vaan paha mieli. Kun aidosti haluaisi olla tapailemaansa ihmiseen yhteydessä, saa kuulla olevansa takiainen . Sitten jos paljastuu, että miehellä oli muita hoitoja ja odotit passiivisena miehen viestiä, kuulet olevasi typerä akka, mitä sinä tuollaiselta mieheltä viestiä edes odotit? Jos miehellä on tunteita yhteydenpito on säännöllistä. Minuun on oltu pari kertaa aidosti ihastuneita ja ero noihin passiivisiin miehiin oli kuin yö ja päivä. Kiinnostunut mies oli yhteydessä, koska nautti seurastani. Mies, joka ei ollut kiinnostunut oli yhteydessä vain kun se oli hänelle edullista ja kätevää.
Näistä sinun tapailemastasi parista miehestä ei voi kyllä yleistää sitä, miten miehet käyttäytyvät ihastuneina. Ihmisissä on eroja. Paljon. Samantien voisi ajatella, että kaikkien introverttien pitäisi käyttäytyä kuin ekstrovertit tai heissä on jotain pielessä. No kyllähän niin toki moni ajatteleekin...
T. mies
Nappikommentti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Ap, jos sinua nyt häiritsee tämä asia, ja sinulla on sellainen tunne, että itselläsi on voimakkaat tunteet ihastuksen kohteen suuntaan, mutta et voi ole varma hänen tunteistaan, niin mitä jos ottaisit vähän takapakkia? Älä ota yhtään yhteyttä mieheen, anna hänen tehdä seuraava siirto. Voit yllättyä positiivisesti. Ja jos yhteydenottoa ei ala kuulumaan, sitten ainakin tiedät...
Joku varmaan sanoo, että olen naiivi, mutta ajattelen kyllä niin, että toimiva parisuhde ei ole mitään peliä vaan siinä voi soittaa tai viestittää kun siltä tuntuu ja tunteistaan voi puhua suoraan. En usko, että pitkää, kestävää parisuhdetta rakennetaan niin, että asioista ei puhuta suoraan vaan teeskenneellään vaikeasti tavoitettava tms. Toimivassa parisuhteessa myös vastataan toisen viesteihin. Se ei tarkoita, että koko ajan ollaan puhelin kourassa ja samalla sekunnilla tulee vastaus, mutta kyllä kaveriviikonlopusta jossain vaiheessa on mahdollisuus laittaa lyhyet kuulumiset tai hyvän yön toivotukset. Jos toisesta aidosti välittää, ei halua jättää vastaamatta hänen viestiinsä.
Mitenköhän me selvittiin seurusteluista ennen kännyköitä?
Kirjekyyhkyyjen avulla
Vierailija kirjoitti:
What? Minä olen ollut avosuhteessa jo 4 vuotta ja jos toinen lähtee vaikka kavereiden kanssa mökille viikonlopuksi, emme välttämättä laita yhtään tekstiviestiä tai soita jollei ole sattunut jotain. Ehtiihän ne kuulumiset kuulla jälkeenpäin ja emme muutenkaan ole mitään puhelimennäprääjiä.
ai teidän suhde on jo toinen huonoissa kantimissa. Täytyyhän sitä kuulla toisesta päivittäin jotain.
Aika kummallista, jos aloittaja tarvii myötätuntoa ja ymmärrystä tähän tilanteeseen, suurin osa tulee vaan nipisemää :) Mielestäni ois ihan hyvä laittaa sitä viestiä, ettei toisen tarvitse ajatella olevansa unohdettu, vaikka oiski lyhyempi reissu.
Jos ajassa on huonoja virtauksia, niin niitä ei kannata myötäillä, eikä olla Aikakauden Tuote. Siihen ei siis ole mitään velvollisuutta, vaikka painetta ja propaa ilmeneekin. Edelleen suojelee sydäntään - eikä vain omaansa - parhaiten, kun päättää, että seksi tulee kuvaan vasta vihkivalan jälkeen, ja ollaan sitä ennen ajan kanssa varmistuttu toisen luonteenlaadusta ja omista tunteista.
Vierailija kirjoitti:
No liity vaikka Persuihin jos nykyaika on liian vaikeaa. Sieltä löydät jonkun pyhimysmiehen jota ei ole kymmenen naista käynyt kiksauttamassa.
Sieltä löytyy myös paljon miehiä joille voi olla se ensimäinen. Sekaan vain rohkeasti.
Täällä yksi mies joka on aina tapaillut vain yhtä naista kerralla ja kertonut kiinnostuksestaan avoimesti. Tilanne on omasta mielestäni joskus vaikeutunut siihen kun nainen ei ole tiennyt mitä tehdä. Pitäkää kiinni niistä hyvistä naisista ja miehistä, ei niitä joka nurkan takana ole!
Ei ketään voi omistaa tolla tavalla ja hänellä on täysi oikeus olla pitämättä yhteyttä. Tapailu on sitä, että tutustutaan, jotta tietää, haluaako toisen kanssa parisuhteen. Jos sinä haluat ja mies ei (niinkuin tässä tapauksessa) niin suosittelen lämpimästi ottamaan asian miehen kanssa esille ja jos mies ei edelleenkään tahdo, on aika siirtyä eteenpäin. Kyllä siinä kuitenkin menee tovi, ennenkuin toiseen kiintyy tai edes haluaa olla uskollinen, meillä meni nykyisen miehen kanssa 3kk, kunnes päätimme seurustella. Tapailimme molemmat muita tässä vaiheessa vielä, en rakastanut miestä alussa vielä. Ensimmäisen vuoden jälkeen ei enää mieleni tehnyt muita vaan olin jo syvästi rakastunut. Miehellä meni varmaan sama aika - puhumme näistä melko avoimesti nykyään.