Lue keskustelun säännöt.
En oikeasti jaksa tätä nykyajan tapailukulttuuria!!
16.04.2016 |
Olen nytkin ollut yhteyksissä erään miehen kanssa. Kaikenlaista on juteltu ja päivittäin oltu yhteyksissä. Nyt hän sitten lähti viikonlopun kestävään tapahtumaan, ja kas vain, minkäänlaista viestiä ei ole tullut!
Myönnän että tuntuu pahalta, että nyt hän katsoo oikeudekseen olla enää vastaamatta minulle, kun on pitämässä hauskaa.
Myönnän, että mietin tapahtuukohan siellä jotain. Myönnän, että ärsyttää, että nykyään yleinen mielipide on, ettei minulla ole tässä kohtaa mitään oikeutta kysyä, onko hän kenties pannut jotakuta viikonlopun aikana, ilman että vaikutan sekopäältä, takertuvalta idiootilta.
Hänestä saattaa kuulua seuraavan kerran huomenna, tai maanantaina, ja kyllä, tuntuu vähän ikävältä jatkaa juttelua muina naisina miettien, onko hän viikonloppuna tavannut jonkun.
Jokaisen uuden tuttavuuden kanssa jossain kohtaa alkaa kaihertaa, montakohan sillä mahtaa olla kierroksessa. On todella inhottavaa, kun mitään varmuutta ei ole mistään, mies saattaa panna vaikka kymmentä naista, ja minä olen vain yksi muiden joukossa. Välit saattavat katketa yhtäkkiä. Mies saattaa yhtäkkiä ilmoittaa alkaneensa seurustelemaan, enkä minä tiennyt mitään.
En vain jaksa tätä nykyaikaa. Enkä ole edes vanha.
Kommentit (238)
Huhhuh, kun tätä ketjua lukee, niin olen niin onnellinen omasta miehestäni. Tapasimme netissä ja kirjoittelimme aikamme. Kirjoittelu hiipui joksikin aikaa, koska omassa elämässäni oli liikaa meneillään (läheisen sairaus). Onneksi kirjoittelu jatkui ja tapasimme. Puhuimme heti selväksi tilanteen, että tapailemme toisiamme ja mihinkään kissa-hiiri-leikkiin ei ruveta. Jos kiinnostus loppuu tai tapahtuu jotain, niin se olisi sanottu toiselle heti. Mieheni rauhallisuus, ystävällisyys, aito läsnäolo ja empaattisuus omaa raskasta tilannettani kohtaan herätti minussa tunteet häntä kohtaan. Tajusin, että hän on kultakimpale. Hän kannatteli minua, kun läheiseni, jonka omaishoitajana toimin, kuoli. Nyt yhteistä taivalta takana seitsemän vuotta. Parasta suhteessamme on luottamus, avoimuus ja ennen kaikkea yksi yhteen sopivat luonteet. Koen olevani vapaa mieheni kanssa, sillä hän tuntee minut läpi kotaisin ja en joudu "sensuroimaan" ajatuksiani ja käytöstäni hänen seurassaan. Kelpaan hänelle juuri tällaisena ja näin se on ollut alusta lähtien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama tää on nykyään miehelläkin. Ei jaksa alkaa kunnolla panostamaan naiseen, kun ei tiedä, kuinka monta sillä on kerralla kierrossa. Jos antaa itsensä ihastua liikaa niin jostain takavasemmalta ilmestyy niin usein joku toinen jätkä. Kännyä näprätään joka välissä, ollaan sitten juhlissa tai ravintoloissa. Sitten ihmetellään jälkikäteen miksi kiinnostus hiipuu.
En jaksaisi pelata pelejä. Olisi tässä yksi kiinnostava tapaus mielessä, olen miettinyt jonkin aikaa minkälaisella peliliikkellä herättäisi tarpeeksi mielenkiintoa, mutta ei liikaa, jotta nainen ei ahdistu ja karkaa. Mutta eiköhän joku toinen pelimies senkin ehdi ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on edelleen ihan oma valinta millaisia miehiä/naisia tapailee.
Siinähän se juuri onkin, että tuota aloituksen kaltaista tekevät fiksut ja sitoutumiskykyiset miehet yhtälailla. Ei voi vaan tietää, että ihastuuko mies sinuun vai ei.
Ei he oikeasti mitään sitoutumiskykyisiä ole jos tuota tekevät, tai ilmeisesti sulle sitoutumiskyvyksi riittää että kykenee ylipäätään päättämään että olen yhden kerrallaan kanssa ja ollaan yhdessä niin kauan kuin minulla on kivaa.
Lasken sitoutumiskykyisiksi sen perusteella, että ovat aiemmin olleet pitkissä parisuhteissa, joten jotain kykyä sitoutumiseen kuitenkin löytyy.
Missä logiikka? Sitoutumiskyvystähän se enemmänkin kertoo, jos on ollut useissa parisuhteissa ja ne ovat kaikki kariutuneet. Neitsyt on paljon sarjaseurustelijaa turvallisempi veto, jos haluaa sitoutumiskykyä.
Erittäin loogistahan se on: me emme elä 1950-luvulla, jossa naimisiin mentiin ensimmäisestä suhteesta ja erota ei saanut. Jos on vasta vähän yli parikymppinen, niin lasken 3-5 vuoden aiemmat suhteet pitkiksi ja osoituksiksi sitoutumiskyvystä. Harvemmalla ensisuhteet kestävät pitkiä aikoja.Silloin alkaa olla eri asia, että takana on useampia alle vuoden, korkeintaan parin vuoden suhteita, mikä kielii jo usein ongelmista parinvalinnassa.
Tekeekö tämä sitten ihmisestä jotenkin kelpaamattoman parisuhteeseen? Että on valinnut useamman kerran väärin? Eihän se kerro sitoutumisesta yhtään mitään, vaan kumppanin valinnasta. Oletko huono kuski, jos ostat useamman huonon auton?
En väittänyt missään vaiheessa, että tekisi kelvottomaksi. En vain kategorisoisi noin lyhyissä suhteissa viihtynyttä ihmistä sitoutumiskykyiseksi / sitoutumishaluiseksi. Johtui lopputilanne sitten syystä X tai Y.
Mistä sinä voit tietää, miten pitkässä suhteessa tämä ihminen olisi halutessaan viihtynyt? Kun se parisuhde on tasan niin pitkä, kuin siinä on kaksi vapaaehtoista osapuolta. Pelkästään toisen sitoutumishalu ei riitä.
Nyt ei riitä sinulla luetun tulkitseminen. Lyhyet toistuvat parisuhteet kulminoituvat juuri mainitsemaani kahteen jakoon: joko olet sitoutumiskyvytön (sinuun ei haluta sitoutua, tulet jätetyksi vasten tahtoasi) tai olet itse sitoutumishaluton (jätät toisen).
Juuri näin. En voisi luottaa mieheen, jolla monia lyhyitä suhteita takana (tai vaikkapa useampi avioliittokin) . Jos suhteet ovat päättyneet pettämisiin tai muuten epämääräisesti. Asun pienehköllä paikkakunnalla ja eronneet ja karanneet ovat aika moni sitten viettäneet aikaa toistensa kanssa. Olen sinkku ja en alkaisi surustella miehen kanssa, jolla epämääräinen menneisyys lyhyine suhteineen tai että on seurustellut naisen kanssa, jolla monia miehiä ennastaan. Tylyä näin sanoa, mutta kertoohan se jotain miehen tasosta, jos sitoutumispelkoa ja/ tai toistuvia pieleen menneitä suhteita taustalla.Miten sellainen mies yhtäkkiä korjaisi tapansa minuun tutustuessaan?
Mikä ihmeen logiikka tässä on? Miksi lyhyet suhteet tarkoittaisivat sitä, että ne ovat päättyneet pettämisiin tai epämääräisesti? Onko tosiaan ihan mahdoton sellainen ajatus, että on päätynyt yhteen ihmisten kanssa, joista jonkun ajan kuluttua huomaa, että homma ei vain toimi. Ei kai voi olettaa, että kaikki, joiden kanssa tutustut seurustelumielessä ovat niitä "oikeita". Aika matalat kriteerit tuntuvat joillakin olevan pitkään parisuhteeseen, jos jokaisen vakavamman tapailun pitää johtaa vuosikausien suhteeseen.
Kenellä kuinkin, mutta omalla kohdallani tapailut ovat tapailua ja seurustelu on seurustelua. Ja seksi kuuluu vain tuohon jälkimmäiseen, kun on sitouduttu edes jollain tasolla ja ei tapailla muita siinä ohessa.
Kuinka pitkän tapailun ja tuntemisen jälkeen olet seurustelusuhteisiin sitoutunut? Itse kun olen vanha(naikainen) niin en ole koskaan erotellut toisistaan jotain tapailua ja seurustelua, vaan suhteet ovat alkaneet molemminpuolisesta kiinnostuksesta, joka sitten on syventynyt sellaiseksi, että ollaan mm. toistenkin silmissä pari, on suunnitelmia tulevaisuudella, on tavattu toisen lähiomaisia ja ystäviä. Ja kuitenkin on useampi kuin yksi suhde on katkennut siinä vaiheessa, kun on jo useita kuukausia - puolitoista vuotta tai enemmänkin seurusteltu. On tapahtunut jotain, mikä on saanut huomaamaan, ettei tämä sittenkään ole se suhde, johon haluaa virallisesti sitoutua (avoliitto/avioliitto). En silti pidä itseäni ollenkaan sitoutumiskyvyttömänä tai sellaisena, johon kukaan ei voisi sitoutua. Olen parhaillaan parisuhteessa, jonka toivon olevan elämäni viimeinen, mutta reilun puolentoista vuoden yhdessäolon jälkeen en vielä todellakaan pysty sanomaan voisiko tämä olla sellainen.
Mies oli tänään vastannut viestiin. En ole vielä lukenut sitä. Näen viestistä muutaman sanan alusta ja se vaikuttaa niin kepeältä, että ärsyttää jo valmiiksi jos hän ei sanallakaan mainitse viikonlopun hiljaisuuttaan.
Minua ainakin vaivaisi, jos olisin ollut pidempään jonkun kanssa säännöllisesti yhteydessä, ja sitten en syystä tai toisesta pystyisi moneen päivään vastaamaan.
Kaivelinpas muuten tarkemmin muistiani, ja tosiaan, olen laittanut viimeksi viestin miehelle TIISTAINA, en torstaina kuten aiemmin kirjoitin, jostain syystä menin aikasemmassa viestissäni päivissä sekaisin. Eli mies oli siis kepeästi vastaamatta lähemmäs viikon.
Kai tässä on jo todettava legendaarisesti, että he's just not that into you...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mies oli tänään vastannut viestiin. En ole vielä lukenut sitä. Näen viestistä muutaman sanan alusta ja se vaikuttaa niin kepeältä, että ärsyttää jo valmiiksi jos hän ei sanallakaan mainitse viikonlopun hiljaisuuttaan.
Minua ainakin vaivaisi, jos olisin ollut pidempään jonkun kanssa säännöllisesti yhteydessä, ja sitten en syystä tai toisesta pystyisi moneen päivään vastaamaan.
Kaivelinpas muuten tarkemmin muistiani, ja tosiaan, olen laittanut viimeksi viestin miehelle TIISTAINA, en torstaina kuten aiemmin kirjoitin, jostain syystä menin aikasemmassa viestissäni päivissä sekaisin. Eli mies oli siis kepeästi vastaamatta lähemmäs viikon.
Kai tässä on jo todettava legendaarisesti, että he's just not that into you...
Ap
Hmm, tai sitten hän on hitaasti lämpenevää tyyppiä. Heitäkin on. Viikon yhteydenpitoväli on heille juuri sopiva, vaikka oltaisiinkin vakavammin tekemisissä vain yhden kanssa. Jos on lapsia, harrastuksia, hyviä ystävyyssuhteita, ehkä säännöllisesti apua tarvitsevat vanhemmat, ja/tai jotain muuta aikaavievää puuhaa elämässä, niin tapailukumppanille viestittely ei ehkä ole tuon useammin mielessä.
Itse tapailen juuri tällaista tyyppiä parhaillaan. Aiemmat suhteeseen johtaneet tapailuni ovat kiihtyneet hyvin nopeasti jokapäiväiseksi näkemiseksi ja viestittelyksi, ja tästä syystä olin aluksi huolissani. Mutta olipa silloin elämäntilanteenikin aivan erilainen, samoin tapailukumppaneilla. Opiskelijoilla on aikaa keskittyä toisiinsa intensiivisesti - aikuinen ihminen puolestaan voisi näyttää menevän jopa hieman epävakaan puolelle jos jättäisi koko muun elämän syrjään heti ensimmäisten treffien jälkeen. Olen itse asiassa alkanut arvostaa tämän miehen vakautta ja hitautta. Jos välillämme on jotakin aitoa, se on siellä kyllä vielä ensi viikollakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas en ymmärrä miten jotkut voivat ripustautua niin tiukasti ihan vieraaseen ihmiseen.
Olen itse ollut sinkkuna tässä nyt puoli vuotta ja kiinnostuneita miehiä pörrää ovista ja ikkunoista. Se, jos suostun treffeille, ei tarkoita vielä seurustelua ja mielestäni voin treffailla muidenkin kanssa. En ole myöskään lainkaan mustasukkainen, jos se toinen tekee samoin.
Tiedän olevan ihastuttava ihminen, minuun ihastutaan todella helposti. Itse olen vain hyvin hitaastilämpiävä ja varautunut persoona. Ahdistun liiasta niskaanhönkimisestä ja sellaisessa tilanteessa lopetan tapailun hyvin pian.
Ihan turha valita se ensimmäinen kiinnostunut, vaan täytyy vaatia parasta ja kilpailuttaa nämä kilpakosijat, jos siihen kerran on mahdollisuus!
Vasta sitten suhteessa tuntuisi pahalle, jos en olisi toisen prioriteettilistan kärjessä. Enkä kyllä tuntisi niin, jos miehestä ei kuuluisi yhden viikonlopun aikana mitään.
N22
Veikkaan ettet oikein anna mahdollisuutta, kun on niin paljon valikoimaa. Minunkin on todella vaikea valita esimerkiksi parasta karkkipussia kaupassa, kun on niin paljon hyviä. Tuolla menolla päätyy helposti ikisinkuksi, mikä ei ole tietenkään huono tai paheksuttava asia missään nimessä. Monet naiset tykkäävät nykyään olla yksin.
Olen kyllä aika varma, että sitten kun itse ihastun ihan täysillä, annan silloin sille miehelle vähän enemmän omistautumistakin. Viime suhteeni oli aika onneton ja siinä panostin kaikkeni mieheen, joka ei huomionosoituksiani arvostanut, eikä ansainnut. Siitä on nyt opittu ja siksi miehen täytyy nähdä vähän vaivaakin minut hurmatakseen. Liika ahdistelu on silti aika ikävää varsinkin vasta tapailuvaiheessa. Kaiken pitää osua nappiin, muuten olen mielummin yksin.
Sinkkunakin olen ollut vasta niin vähän aikaa, ettei mitään kiirettä ole. Ikisinkkuus kuulostaa kyllä vähän vieraalta ajatukselta, pohjimmiltani olen kuitenkin parisuhdeihminen. Olen vain nyt opetellut nauttimaan tästä sinkkuudesta ja heti on miesten huomio taattu! Roikkuminen antaa epätoivoisen vaikutelman.
N22
Tässä vaan nyt särähtää tuo "sitten kun minä...". Jotenkin tuntuu, että haluat torjua ne vaihtoehdot ulos, että jäät kuin nalli kalliolle "sitten kun sinä olet valmis vähän omistautumaankin". Saatat hyvin rakastua ja ihastua ja tulla dumpatuksi, montakin kertaa elämässäsi. Et ole suojassa hylkäyksiltä sinäkään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies oli tänään vastannut viestiin. En ole vielä lukenut sitä. Näen viestistä muutaman sanan alusta ja se vaikuttaa niin kepeältä, että ärsyttää jo valmiiksi jos hän ei sanallakaan mainitse viikonlopun hiljaisuuttaan.
Minua ainakin vaivaisi, jos olisin ollut pidempään jonkun kanssa säännöllisesti yhteydessä, ja sitten en syystä tai toisesta pystyisi moneen päivään vastaamaan.
Kaivelinpas muuten tarkemmin muistiani, ja tosiaan, olen laittanut viimeksi viestin miehelle TIISTAINA, en torstaina kuten aiemmin kirjoitin, jostain syystä menin aikasemmassa viestissäni päivissä sekaisin. Eli mies oli siis kepeästi vastaamatta lähemmäs viikon.
Kai tässä on jo todettava legendaarisesti, että he's just not that into you...
Ap
Hmm, tai sitten hän on hitaasti lämpenevää tyyppiä. Heitäkin on. Viikon yhteydenpitoväli on heille juuri sopiva, vaikka oltaisiinkin vakavammin tekemisissä vain yhden kanssa. Jos on lapsia, harrastuksia, hyviä ystävyyssuhteita, ehkä säännöllisesti apua tarvitsevat vanhemmat, ja/tai jotain muuta aikaavievää puuhaa elämässä, niin tapailukumppanille viestittely ei ehkä ole tuon useammin mielessä.
Itse tapailen juuri tällaista tyyppiä parhaillaan. Aiemmat suhteeseen johtaneet tapailuni ovat kiihtyneet hyvin nopeasti jokapäiväiseksi näkemiseksi ja viestittelyksi, ja tästä syystä olin aluksi huolissani. Mutta olipa silloin elämäntilanteenikin aivan erilainen, samoin tapailukumppaneilla. Opiskelijoilla on aikaa keskittyä toisiinsa intensiivisesti - aikuinen ihminen puolestaan voisi näyttää menevän jopa hieman epävakaan puolelle jos jättäisi koko muun elämän syrjään heti ensimmäisten treffien jälkeen. Olen itse asiassa alkanut arvostaa tämän miehen vakautta ja hitautta. Jos välillämme on jotakin aitoa, se on siellä kyllä vielä ensi viikollakin.
Sama tilanne täällä. Elämäntilanne seesteinen ja ei mikään kiire muovata parisuhdetta kasaan yhtään liian nopeassa aikataulussa. Jos tästä kehkeytyy jotain, olen onnellisempi kuin tänään ja onneton en ole nyttenkään.
Pelien pelailu ja viestien odottaminen ja ihmettely satuttavat. Kyllä itsekin olen joskus miettinyt, viestiikö mies tänään vai ei. Katastrofi ei ole , jos viestii vasta seuraavana päivänä .Vastaan silloinkin, että olipa mukavaa saada viesti sinulta. Meillä menee parhaiten, kun saamme jutella asioista face to face kaikessa rauhassa, siinä on oikea läsnäolon tuntu ja rentous. Viesteillä en ole koskaan kokenut likimainkaan samaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vähän sitä mieltä, että jos jaksaa pelleillä jotain säälittäviä kissa ja hiiri-leikkejä, niin ei ole tarpeeksi kiinnostunut. Tulihan tuollaisia "suhteita" vastaan ennen kuin löysin sen oikean. Joskus minä pelasin, joskus mies ja olen satavarma, että molemmilla oli kyse siitä, että toinen ei vain kiinnostanut tarpeeksi, että olisi suhdetta tähän halunnut. Oli kiva ehkä joskus viettää aikaa, mutta siinä kaikki.
Sama myös, kun aloitin nettideittailun. Mielellään sitä keveästi jutusteli useankin miehen kanssa, mutta tapaaminen ei kiinnostanut pätkääkään. Sitten tuli se helmi vastaan. Lähes ensimmäisestä viestistä saakka oli selvää, että tässä se nyt on. Molemmat ihastuivat välittömästi ja sitä halusi olla koko ajan yhteydessä, vaikka ei toista ollut nähnytkään. Lopulta matkustin parituhatta kilometriä tapaamaan miestä ja päivänselvää oli heti ensitreffeistä alkaen, että tässä ei nyt pelailla yhtään mitään. Tuosta on nyt kaksi vuotta, eikä missään vaiheessa ole tullut mieleenkään pelailla hankalasti saavutettavaa eikä mitään muutakaan. Ero entisiin ns. suhteisiin on kuin yöllä ja päivällä. Kyllä sen toisen eteen on valmis tekemään vaikka mitä, jos oikeasti kiinnostaa, oli se sitten ajan uhraaminen pariin viestiin tai toisen perässä matkustaminen. :)
Kylläpäs tämä hiljeni yhtäkkiä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen vähän sitä mieltä, että jos jaksaa pelleillä jotain säälittäviä kissa ja hiiri-leikkejä, niin ei ole tarpeeksi kiinnostunut. Tulihan tuollaisia "suhteita" vastaan ennen kuin löysin sen oikean. Joskus minä pelasin, joskus mies ja olen satavarma, että molemmilla oli kyse siitä, että toinen ei vain kiinnostanut tarpeeksi, että olisi suhdetta tähän halunnut. Oli kiva ehkä joskus viettää aikaa, mutta siinä kaikki.
Sama myös, kun aloitin nettideittailun. Mielellään sitä keveästi jutusteli useankin miehen kanssa, mutta tapaaminen ei kiinnostanut pätkääkään. Sitten tuli se helmi vastaan. Lähes ensimmäisestä viestistä saakka oli selvää, että tässä se nyt on. Molemmat ihastuivat välittömästi ja sitä halusi olla koko ajan yhteydessä, vaikka ei toista ollut nähnytkään. Lopulta matkustin parituhatta kilometriä tapaamaan miestä ja päivänselvää oli heti ensitreffeistä alkaen, että tässä ei nyt pelailla yhtään mitään. Tuosta on nyt kaksi vuotta, eikä missään vaiheessa ole tullut mieleenkään pelailla hankalasti saavutettavaa eikä mitään muutakaan. Ero entisiin ns. suhteisiin on kuin yöllä ja päivällä. Kyllä sen toisen eteen on valmis tekemään vaikka mitä, jos oikeasti kiinnostaa, oli se sitten ajan uhraaminen pariin viestiin tai toisen perässä matkustaminen. :)
Elät siis kaukosuhteessa ulkomaalaisen miehen kanssa?
Ahdistavaa luettavaa tämä ketju. Musta tuntuu etten pärjäisi alkuunkaan sinkkuna tapailuympyröissä, kun en halua enkä jaksa enkä varmaankaan osaisi pelata ja kokeilla ihmisiä. Vierastan tuollaista säätämistä.
Mulle kävi niin, että mut "napattiin" ennen kuin hoksasin pitää varani. Olin 18-vuotias ja poika samasta lukiosta ilmaisi olevansa ihastunut minuun ja pyysi kanssaan kävelylle. Lähdin, sitten yökyläilimme kaksi viikkoa, sovimme seurustelevamme ja kahdeksan vuotta myöhemmin menimme naimisiin. Jos nyt 28-vuotiaana alkaisin sinkuksi, olisin luultavasti ihan pihalla. Helpompi ajatella että olisin sitten yksin ja itsekseni vaan, en usko että kestäisin olla toiselle vaan joku ajanviete tai korvike, markkinoida itseäni ja tulla kokeilluksi. Olenko vain karaistumaton?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin sanoisin että "he's just not that into you".
Nettideittailin minäkin, enkä viitsinyt lähteä mihinkään leikkeihin. Kun heti ensitapaamisella tiesin että tässä ei ole nyt sitä jotain, niin ilmoitin sen myös aina heti. Ystävällisesti, koska olivat ihan kivoja ihmisiä, mutta ei vain se oikea minulle.
Sitten kun se oikea osui kohdalle, niin se oli selvää ihan heti, molemmille. Siinä ei myöskään pelailtu mitään. Mies otti riskin ja kertoi minulle heti että haluaa tavata minut uudelleenkin. Kun tapasimme uudelleen, hän kertoi minulle avoimesti ja suoraan, että olen juuri sellainen ihminen jota hän on odottanut. Hän ei jäänyt odottamaan eikä varmistelemaan, hän kertoi suoraan että haluaisi seurustella vain minun kanssani, ja jos mahdollista niin lopun ikää. Minä kerroin ihan saman, ja sen jälkeen olemme olleet erottamattomat, ilman epäilyksen häivää. Meille ei tulisi kuuloonkaan että ollaan viikko viestittämättä, tämä suhde on meille molemmille aivan liian tärkeä.
Kun se oikea osuu kohdalle, molempien on tunnettava samoin tai siitä ei tule mitään. Ja kun molemmat tuntevat samoin, se on niin selvää ettei siihen pelailuille ole tilaa eikä tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Kun se oikea osuu kohdalle, molempien on tunnettava samoin tai siitä ei tule mitään. Ja kun molemmat tuntevat samoin, se on niin selvää ettei siihen pelailuille ole tilaa eikä tarvetta.
Oletteko te näin väittävät nyt ihan tosissanne sitä mieltä, että suhteesta ei voi tulla mitään jos siinä ei olla heti ensitapaamisella menossa naimisiin ja vielä molemminpuolisin fiiliksin näin? Minä kun nimittäin tunnen paljonkin sellaisia pareja, joissa jompi kumpi (tai molemmat!) on ihastunut vasta pidemmän ajan kuluttua. Syitä tähän voi olla kaikenlaisia sellaisia, jotka eivät millään tavoin liity parin keskinäiseen kemiaan tai muuhun yhteensopivuuteen. Jopa niinkin voi käydä, että ihminen joka on aiemmin ihastunut itselleen huonosti sopiviin miehiin/naisiin, löytää lopulta oikeasti itselleen hyvän kumppanin mutta ei vain ymmärrä heti ihastua koska tämä on niin erilainen kuin mihin on aikaisemmassa elämässään tottunut. Näitäkin (vääränlaisiin jatkuvasti ihastuvia) on joukossamme paljon.
En yritä tässä puhua pelailun ja vedättämisen puolesta, vaan kehottaa pohtimaan sitäkin puolta elämästä, jossa rakkaus ei ehkä ole mustavalkoista ja alusta asti tähtiin kirjoitettua, mutta silti yhtä kaikki vaalimisen arvoista.
Itse olen kokenut kaksi kertaa tuollaisen "selvä peli välittömästi" -tilanteen, mutta nyt aikuisempana huomaan, että en ole niissä ihastunut aidosti siihen toiseen henkilöön sellaisena kuin tämä on, vaan itseeni. Siis niihin piirteisiin, joissa olen voinut toisessa nähdä omaa persoonallisuuttani. Tällainen lähtökohta voi johtaa myöhemmin suhteen aikana vaikeuksiin, joista on kyllä mahdollista päästä ylikin, mutta itse pyrin nykyisin etsimään kumppania jonka kanssa voisimme molemmat olla alusta asti sellaisia kuin olemme, ilman tarvetta sulautua toiseen. Siinä tilanteessa, koska kyseessä on kaksi selkeästi erilaista ihmistä, aito toiseen tutustuminen vie aikaa ja tunteet saattavat kehittyä hitaammin.
Ei tuollaisessa salamarakastumisessa mitään pahaa ole ja hauskaltahan se tuntuu, mutta toivon kuitenkin että se mies jota itse tällä hetkellä tapailen, voisi ymmärtää että minun kanssani näihin juttuihin menee enemmän aikaa. Ei ole mitenkään helppo ja nopea tehtävä oppia tuntemaan toinen todella, eikä myöskään avautua toiselle siten, että tällä on mahdollisuus oppia tuntemaan oma, todellinen persoonallisuus. Silti toivon saavani siihen tilaisuuden, ilman pelejä, leikkejä, yhteydenpitovälien mittailua ja vertailua ja ties mitä muita outoja sääntöjä, joiden nojalla koko juttu yritetään tuomita ja mitätöidä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän siinä ensitapaamisella voi millään tietää toisesta kaikkea. Yleensä ihmiset haluavat tehdä hyvän ensivaikutelman ja ei toisen luonnetta voi millään kunnolla tuntea heti ekojen treffien jälkeen. Yleensä ihastutaan ulkonäköön ja niihin piirteisiin, joita siinä tapaamisella ilmenee. Minäkin voin myöntää vaikuttavani ensin todella suloiselta ja ihanalta tapaukselta, mutta kun minut tuntee kauemmin niin näkee, että olen todellisuudessa aika räiskyvä. Minä esimerkiksi harrastan mököttämistä ja joissakin asioissa olen todella tyhmä. En minä tätä paljasta ensimmäisillä tapaamisilla, vaan yritän näyttää sen paremman puolen itsestäni. Hienoa, jos ekojen treffien jälkeen ei tällaisia piirteitä paljastu tai joku uskaltaa näyttää ne negatiiviset puolensa heti ja toisen kanssa tämän takia kolahtaa.
Ap, ikävä kuulla, että mieheltä tuli tuollainen kepeä viesti ja vieläpä vasta viikon tauon jälkeen. Itsekin varmaan tuossa tilanteessa päättelisin, että mies ei ole kovin kiinnostunut. Tosin, saattaahan hän vielä osoittautua ihan kiinnostuneeksikin, mutta en jäisi enää kauhean pitkäksi aikaa ottamaan asiasta selvää.
Jos olisin sinä, a) en ottaisi enää itse mieheen yhteyttä, vaan odottaisin mitä hän nyt tekee. Pallo on nyt hänellä. b) jos hän ehdottaisi treffejä, lähtisin toki, mutta antaisin hänen viedä tilannetta eteenpäin, en siis esim. itse puhuisi tulevasta mitään. c) jos parin viikon sisällä ei ala asiat liikkumaan mihinkään suuntaan, unohda koko juttu.
Mun kokemukseni mukaan epämääräinen tapailu ei koskaan muutu kunnon seurusteluksi. Jos koko homma alkaa ihan epämääräisesti, siten se myös tulee loppumaan.
🇺🇦🇮🇱
Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun.
Vierailija kirjoitti:
Sama tää on nykyään miehelläkin. Ei jaksa alkaa kunnolla panostamaan naiseen, kun ei tiedä, kuinka monta sillä on kerralla kierrossa. Jos antaa itsensä ihastua liikaa niin jostain takavasemmalta ilmestyy niin usein joku toinen jätkä. Kännyä näprätään joka välissä, ollaan sitten juhlissa tai ravintoloissa. Sitten ihmetellään jälkikäteen miksi kiinnostus hiipuu.
En jaksaisi pelata pelejä. Olisi tässä yksi kiinnostava tapaus mielessä, olen miettinyt jonkin aikaa minkälaisella peliliikkellä herättäisi tarpeeksi mielenkiintoa, mutta ei liikaa, jotta nainen ei ahdistu ja karkaa. Mutta eiköhän joku toinen pelimies senkin ehdi ottaa.
Juu, ja tekevät myös sillai, kun on panot yhen kanssa päättyneet, käyvät korkeintaan suihkussa ja ottavat seuraavan miehen nuolemaan.
Monille naisille mies on vain rukkanen, mikä heitetään pois, maksatetaan ravintolat, otetaan se seksi, mikä tuntuu hyvältä, sen jälkeen heittaydytään kylmäksi tai enemmänkin vaativaksi, kuin oma taso antaa aihetta.
No minä taas en tapaile ketään, jos en ole oikeasti kiinnostunut tutustumaan enemmän ja tapailen vain yhtä kerrallaan. Eli siinä mielessä kyllä olen sitoutunut näihin tapailemiini ihmisiin. Oikeastiko joku tapailee kuukausitolkulla jotakuta siten, että tapailee samalla muita eikä ole aikomustakaan seurustelusuhteeseen? Siis jos jätetään panosuhteet pois laskusta.