En oikeasti jaksa tätä nykyajan tapailukulttuuria!!
Olen nytkin ollut yhteyksissä erään miehen kanssa. Kaikenlaista on juteltu ja päivittäin oltu yhteyksissä. Nyt hän sitten lähti viikonlopun kestävään tapahtumaan, ja kas vain, minkäänlaista viestiä ei ole tullut!
Myönnän että tuntuu pahalta, että nyt hän katsoo oikeudekseen olla enää vastaamatta minulle, kun on pitämässä hauskaa.
Myönnän, että mietin tapahtuukohan siellä jotain. Myönnän, että ärsyttää, että nykyään yleinen mielipide on, ettei minulla ole tässä kohtaa mitään oikeutta kysyä, onko hän kenties pannut jotakuta viikonlopun aikana, ilman että vaikutan sekopäältä, takertuvalta idiootilta.
Hänestä saattaa kuulua seuraavan kerran huomenna, tai maanantaina, ja kyllä, tuntuu vähän ikävältä jatkaa juttelua muina naisina miettien, onko hän viikonloppuna tavannut jonkun.
Jokaisen uuden tuttavuuden kanssa jossain kohtaa alkaa kaihertaa, montakohan sillä mahtaa olla kierroksessa. On todella inhottavaa, kun mitään varmuutta ei ole mistään, mies saattaa panna vaikka kymmentä naista, ja minä olen vain yksi muiden joukossa. Välit saattavat katketa yhtäkkiä. Mies saattaa yhtäkkiä ilmoittaa alkaneensa seurustelemaan, enkä minä tiennyt mitään.
En vain jaksa tätä nykyaikaa. Enkä ole edes vanha.
Kommentit (238)
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
En osaa sanoa mitään viisasta tuohon, mutta tunnen myötätuntoa.
Tuskin kukaan edes odottaa mitään viisasta mieheltä, joka näkee naiset ainoastaan mahdollisena tyttöystävänä. Muuta arvoa heillä ei ole.
En tarvitse naiskavereita mutta ennemmin menen naislääkärille kuin mieslääkärille.
En ihmettele.
Sopii häiriintyneeseen maailmankuvaasi, jossa sukupuoli on ainoa määrittävä tekijä. Sen sijaan että valitsisit hyvän ja osaavan lääkärin, valitset lääkärin sukupuolen perusteella.
Me naisetkin olemme muuten ihan yksilöitä.
Kaffepulla kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
No sitten mies ei ole edes ihastunut. Ei tuo ole ihan reilu vertaus.
Voit olla oikeassa. Ehkä miehet vaaan sitten eivät ole ikinä ole olleet minuun ihastuneita, kun minulla on ollut sellainen kokemus, että ovat vähän laiskoja olemaan yhteydessä.
Naisellinen passiivisuus voi olla ihan hyvä asia välillä. Eli jättää sen yhteydenpidon toisen harteille kokonaan, eikä itse stressaa siitä yhtään. Tai sitten se voi johtaa siihen valittelemaasi ilmiöön, kun alunperin täysillä kiinnostunut mies arvelee sinun olevan vähemmän tosissaan ja romantikkomiehestä tuleekin pallipakotusmies.
Joka tapauksessa tykkään tuosta kuvastasi.
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
En osaa sanoa mitään viisasta tuohon, mutta tunnen myötätuntoa.
Tuskin kukaan edes odottaa mitään viisasta mieheltä, joka näkee naiset ainoastaan mahdollisena tyttöystävänä. Muuta arvoa heillä ei ole.
En tarvitse naiskavereita mutta ennemmin menen naislääkärille kuin mieslääkärille.
En ihmettele.
Sopii häiriintyneeseen maailmankuvaasi, jossa sukupuoli on ainoa määrittävä tekijä. Sen sijaan että valitsisit hyvän ja osaavan lääkärin, valitset lääkärin sukupuolen perusteella.
Me naisetkin olemme muuten ihan yksilöitä.
En saa siis kehuakaan naisia tai olen häiriintynyt. Muuten vain katkera naisvihaaja.
Eikös tapailu ole nimen omaan TAPAAMISTA eikä viestittelyä?
Tunnustan että en ymmärrä sitä että viestitellään ja tapaillaan fyysesti (leffassa, syömässä, kahvilla tms) monta kuukautta mutta silti ei ole puhetta edes seurustelusta.
Mitä vastaat kun joku kysyy että seurusteletko? Ööh, en mutta tapailen erästä ihmistä..
Se että treffataan pari kolme kertaa ei tietenkään tarkoita seurustelua mutta jos treffailua jatkuu kuukausia niin joko ollaan VAIN kavereita tai sitten seurustellaan.
Ap, montako kertaa ja kuin kauan olette tapailleet? Jos alle kuukausi ja vain pari krt niin ihan ok että kundi ei ole sulle tilivelvollinen, jos tapailua yms on jatkunut jo kuukausia niin sitten ehkä.. Riippuu tietysti siitä että mitä olette puhuneet suhteestanne...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaten tulisi muistaa, että miehetkään eivät ilmoita, että tapailu on ohi joten itse moraalisena ihmisenä turhaan murehtii, että miten nyt antaisi kohteliaasti miehelle pakit ilman, että katkaisee yhteydenpidon ilman varoitusta.
Vai niin. Noh, ehkä siellä kuplassa on helpompi olla.
T. Mies
Puhuin omasta puolestani. Ikävää jos tulkitsit kommenttini siten, että pitäisin sitä yleisenä totuutena myös muille.
Miten muuten tuon voi tulkita kuin niin, että kaikki miehet käyttäytyvät noin? Ja sitä muuten tekee naisetkin. Tapailemani naiset ovat olleet totaalisia ressukoita, joilla ei ole mitään selkärankaa sanoa asioita suoraan, mutta tiedän kyllä että otos on pieni eikä siitä voi yleistää.
Kommenttini on selkeä - kerroin oman näkemykseni kokemusteni pohjalta siitä, että nykyisin ei saa olla herkkä ja on turha miettiä, että ilmoitanko miehille tapailun päättyvän kun miehetkään eivät niin toimi. Ei kannata vääntää tahallaan asioista hankalia.
No saathan sä niin toimia. Mutta se edellyttää, että sä joko ajattelet että kaikki miehet toimii niin, joten no damage done tai ajattelet että laitat vain vahingon kiertämään ja life's a bitch. Sen voin miehenä sanoa, että itse en tuota harrasta jos olisit mulle tehnyt niin, niin ei olisi ainakaan mitään hyvää sanottavaa susta.
Minusta taas on raivostuttavaa jos lähden kaverin kanssa reissuun ja koko reissu on sitä, että pitää jokainen liike ja tekeminen ja syöty suupala raportoida sille kultamussulle, ei voida nauttia itse reissusta kun pitää koko ajan räplätä sitä puhelinta. Minusta on tervettä, että voi suhteessa olla ei-aina-yhdessä-ja-yhteyksissä, molemmilla omatkin elämät, menot ja kaverit, ei se suhteelta ole mitään pois.. Välillä pitää käydä etäällä, jotta voi taas kaivata toista
Kuinka kauan sitä tapailua on nyt jatkunut? Kuulostaa ihan siltä ap:n viestien perusteella, että tavattu on pari-kolme-neljä kertaa ja heti pitäisi olla sormukset valmiina ja hääpukukangas harkinnassa. Loppujen lopuksi vielä kuukausi-parikin on aika vähän isommalle elämänmuutokselle (parisuhteelle), puhumattakaan sitten jostain parin viikon tapailusta.
Ja jos menen johonkin tapahtumaan, vaikka festareille, en kirjoittele siellä miehelle, kaverille, äidille enkä mummolle. Haluan nauttia siitä itse tapahtumasta, auringosta, esiintyjistä, en viettää aikaani naama kiinni puhelimessa. Sitä voi tehdä kotonakin, olisi naurettavaa maksaa pääsylipuista ja tekstailla sitten siellä. Vaikka kuinka olisi uusi deitti kuvioissa, sitä voi välillä tehdä muutakin. Eikä se automaattisesti tarkoita, että on uusi nainen kuvioissa jos mies ei reissussa juttele. :D Jos vaikka hengailee niiden kavereiden kanssa ja haluaa tehdä muutakin kuin olla puhelimella... Mietin vain, että aika huono itseluottamus ja luotto toiseen, jos heti pitää epäillä että nyt on joku toinen kuvioissa.
Tuttu juttu, mutta silti olen sitä mieltä että jos mies on oikeasti kiinnostunut niin se tapailu ei ole tuollaista. Ja joo, kukaan mies jota itse olen tapaillut ei ole ollut minuun ihastunut, nyt kun jälkikäteen miettii. Joku arvonsa tunteva ja itsevarma nainen ei olisi ikimaailmassa suostunut "tapailemaan" niillä ehdoilla millä minä olen, eli roikkumaan suht epätoivoisesti ihan kivan miehen lahkeessa kun tämä taas haluaa minulta lähinnä satunnaista seksi- ja ehkä leffa/juttu seuraa, ilman mitään sitoumuksia tietenkään. Kuitenkin suurin osa tuttujeni parisuhteista on ihan oikeita toista osapuolta rakastavia ja kunnioittavia suhteita joten en voi kuin katsoa peiliin.
Ap ei nyt oikein ymmärrä mistä on kyse. Et sinä kaipaa mennyttä deittailukulttuuria, koska silloin ei todellakaan viestitelty jokapäivä. Ei, koska se ei ollut mahdollista. Minäkin olen riiannut parikymppisenä kirjeitse! Ei siinä tosiaan joka päivä tullut viestiä. Lankapuhelimella ei turhia soiteltu, se oli kallista. Tästä johtuen yhteydenottoja oli ehkä viikottain, ei päivittäin. Kyllä siinä piti sitten vaan luottaa siihen toiseen jos halusi seurustella. Saattoi kai sillä seurustelukumppanilla olla vaikka kuinka monta hoitoa, mutta siitä oli turha murehtia.
Jos kaipaat mennyttä, lakkaa viestittelemästä joka päivä.
Tuollainen roikkuminen on oikeasti älyttömän rasittavaa. Meillä on mieheni kanssa tyyli, etä jos toinen on riennoissa tai työmatkalla, ei turhia viestejä laitella. Vain jos on asiaa, joka tahtoo sanoa, että jos joku perheenjäsen on viety lanssilla päivystykseen, joku perheenjäsen on kuolemaisillaan/kuollut tai talo on tulessa. Jos dokaan alihankkijan piikkiin, minä en kännykkääni katsele. Aamulla sitten, silloin ehtii.
Miksi teidän pitäisi nyt viikonloppuna olla yhteyksissä? Miehellä on sovittuna muuta ohjelmaa josta on myös sinulle kertonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaten tulisi muistaa, että miehetkään eivät ilmoita, että tapailu on ohi joten itse moraalisena ihmisenä turhaan murehtii, että miten nyt antaisi kohteliaasti miehelle pakit ilman, että katkaisee yhteydenpidon ilman varoitusta.
Vai niin. Noh, ehkä siellä kuplassa on helpompi olla.
T. Mies
Puhuin omasta puolestani. Ikävää jos tulkitsit kommenttini siten, että pitäisin sitä yleisenä totuutena myös muille.
Miten muuten tuon voi tulkita kuin niin, että kaikki miehet käyttäytyvät noin? Ja sitä muuten tekee naisetkin. Tapailemani naiset ovat olleet totaalisia ressukoita, joilla ei ole mitään selkärankaa sanoa asioita suoraan, mutta tiedän kyllä että otos on pieni eikä siitä voi yleistää.
Kommenttini on selkeä - kerroin oman näkemykseni kokemusteni pohjalta siitä, että nykyisin ei saa olla herkkä ja on turha miettiä, että ilmoitanko miehille tapailun päättyvän kun miehetkään eivät niin toimi. Ei kannata vääntää tahallaan asioista hankalia.
No saathan sä niin toimia. Mutta se edellyttää, että sä joko ajattelet että kaikki miehet toimii niin, joten no damage done tai ajattelet että laitat vain vahingon kiertämään ja life's a bitch. Sen voin miehenä sanoa, että itse en tuota harrasta jos olisit mulle tehnyt niin, niin ei olisi ainakaan mitään hyvää sanottavaa susta.
En ajattele, että kaikki miehet niin toimivat, mutta en ole koskaan tapaillut miehen kanssa, joka olisi itse asiallisesti lopettanut pitkäaikaisen (monia kuukausia) kestäneen tapailun. Tästä syystä olen alkanut miettiä, että olen itse naiivi ja tyhmä kun edelleen jaksan toimia vaikean kautta.
Olen yrittänyt aina sanoa suoraan mietteeni tapailun suhteen etten ole vedättänyt ketään miestä roikkumalla tapailussa ajankulukseni tai häipymällä kuviosta sanomatta mitään.
Ihmeellisiä takertujia jotkut naiset. En voi kuin ihmetellä.
En minä aikanaan kun tapailin miehiä,ajatellut olevani tilivelvollinen kenellekään. Enkä todellakaan odottanut sitä mieheltäkään.Jos menin jonnekin, niin en todellakaan ollut puhelin kourassa vaan vietin aikaa ystävien kanssa jne..
En oikeasti ihmettele että jotkut naiset ovat vuosia yksin,jos jo tapailuasteella olevassa suhteessa pitää ruveta kertomaan toiselle menemisiään ja raportoida tekemisiään. Tottakai jokainen juoksee karkuun,kun muija roikkuu kuin takiainen.
Ei ole kysymys mistään "nykyajasta". Ihan samat ongelmat oli aiemmin.
Toinen kiintyy ja haluaa enemmän. Toinen taas haluaa tutustua rauhassa. Miten tuo liittyy nykyaikaan?
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan sitä tapailua on nyt jatkunut? Kuulostaa ihan siltä ap:n viestien perusteella, että tavattu on pari-kolme-neljä kertaa ja heti pitäisi olla sormukset valmiina ja hääpukukangas harkinnassa. Loppujen lopuksi vielä kuukausi-parikin on aika vähän isommalle elämänmuutokselle (parisuhteelle), puhumattakaan sitten jostain parin viikon tapailusta.
Ja jos menen johonkin tapahtumaan, vaikka festareille, en kirjoittele siellä miehelle, kaverille, äidille enkä mummolle. Haluan nauttia siitä itse tapahtumasta, auringosta, esiintyjistä, en viettää aikaani naama kiinni puhelimessa. Sitä voi tehdä kotonakin, olisi naurettavaa maksaa pääsylipuista ja tekstailla sitten siellä. Vaikka kuinka olisi uusi deitti kuvioissa, sitä voi välillä tehdä muutakin. Eikä se automaattisesti tarkoita, että on uusi nainen kuvioissa jos mies ei reissussa juttele. :D Jos vaikka hengailee niiden kavereiden kanssa ja haluaa tehdä muutakin kuin olla puhelimella... Mietin vain, että aika huono itseluottamus ja luotto toiseen, jos heti pitää epäillä että nyt on joku toinen kuvioissa.
Mun mielestä tää oli tosi hyvin kirjoitettu.
Mitäs jos Ap nyt ottaisit vähän aikalisää, hommaisit itsellesi ihan muuta ajateltavaa? Kyllä se mies sitten antaa kuulua itsestään, jos on antaakseen.
🇺🇦🇮🇱
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
En osaa sanoa mitään viisasta tuohon, mutta tunnen myötätuntoa.
Tuskin kukaan edes odottaa mitään viisasta mieheltä, joka näkee naiset ainoastaan mahdollisena tyttöystävänä. Muuta arvoa heillä ei ole.
En tarvitse naiskavereita mutta ennemmin menen naislääkärille kuin mieslääkärille.
En ihmettele.
Sopii häiriintyneeseen maailmankuvaasi, jossa sukupuoli on ainoa määrittävä tekijä. Sen sijaan että valitsisit hyvän ja osaavan lääkärin, valitset lääkärin sukupuolen perusteella.
Me naisetkin olemme muuten ihan yksilöitä.
En saa siis kehuakaan naisia tai olen häiriintynyt. Muuten vain katkera naisvihaaja.
Mikä kehu tuo oli naisille? On olemassa huonoja naislääkäreitä ja hyviä naislääkäreitä. Sinulle riittää että lääkäri on nainen. En ottaisi kehuna.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu juttu, mutta silti olen sitä mieltä että jos mies on oikeasti kiinnostunut niin se tapailu ei ole tuollaista. Ja joo, kukaan mies jota itse olen tapaillut ei ole ollut minuun ihastunut, nyt kun jälkikäteen miettii. Joku arvonsa tunteva ja itsevarma nainen ei olisi ikimaailmassa suostunut "tapailemaan" niillä ehdoilla millä minä olen, eli roikkumaan suht epätoivoisesti ihan kivan miehen lahkeessa kun tämä taas haluaa minulta lähinnä satunnaista seksi- ja ehkä leffa/juttu seuraa, ilman mitään sitoumuksia tietenkään. Kuitenkin suurin osa tuttujeni parisuhteista on ihan oikeita toista osapuolta rakastavia ja kunnioittavia suhteita joten en voi kuin katsoa peiliin.
Näistä ketjuista tulee vaan paha mieli. Kun aidosti haluaisi olla tapailemaansa ihmiseen yhteydessä, saa kuulla olevansa takiainen . Sitten jos paljastuu, että miehellä oli muita hoitoja ja odotit passiivisena miehen viestiä, kuulet olevasi typerä akka, mitä sinä tuollaiselta mieheltä viestiä edes odotit? Jos miehellä on tunteita yhteydenpito on säännöllistä. Minuun on oltu pari kertaa aidosti ihastuneita ja ero noihin passiivisiin miehiin oli kuin yö ja päivä. Kiinnostunut mies oli yhteydessä, koska nautti seurastani. Mies, joka ei ollut kiinnostunut oli yhteydessä vain kun se oli hänelle edullista ja kätevää.
Minä olen myös kyllästynyt tähän nykymenoon ja olen jääräpäisesti sitä mieltä, että jos jostain tykkää niin ei ole liikaa vaadittu laittaa vaikka yksi (1) viesti sieltä missä ikinä onkaan. Yhden viestin laittaminen ei ole koko aikaa puhelin kädessä istumista niinkuin täällä moni kuvittelee.
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellisiä takertujia jotkut naiset. En voi kuin ihmetellä.
En minä aikanaan kun tapailin miehiä,ajatellut olevani tilivelvollinen kenellekään. Enkä todellakaan odottanut sitä mieheltäkään.Jos menin jonnekin, niin en todellakaan ollut puhelin kourassa vaan vietin aikaa ystävien kanssa jne..
En oikeasti ihmettele että jotkut naiset ovat vuosia yksin,jos jo tapailuasteella olevassa suhteessa pitää ruveta kertomaan toiselle menemisiään ja raportoida tekemisiään. Tottakai jokainen juoksee karkuun,kun muija roikkuu kuin takiainen.
Seksin perässä olevat syyttävät takertuvaksi ennen kuin on koskaan käyttäytynyt niin ja ottavat normaalit puheenaiheet roikkumisena, kuten kysymyksen siitä, että kävikö mies samassa tapahtumassa, kun ei tullut törmättyä paikan päällä. Ei muuta kuin hyvää jatkoa.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen myös kyllästynyt tähän nykymenoon ja olen jääräpäisesti sitä mieltä, että jos jostain tykkää niin ei ole liikaa vaadittu laittaa vaikka yksi (1) viesti sieltä missä ikinä onkaan. Yhden viestin laittaminen ei ole koko aikaa puhelin kädessä istumista niinkuin täällä moni kuvittelee.
Millainen viesti pitäisi tulla? Pusipusi? Kyllä se mies varmasti ottaa yhteyttä jos on oikeaa asiaa.
Joku varmaan sanoo, että olen naiivi, mutta ajattelen kyllä niin, että toimiva parisuhde ei ole mitään peliä vaan siinä voi soittaa tai viestittää kun siltä tuntuu ja tunteistaan voi puhua suoraan. En usko, että pitkää, kestävää parisuhdetta rakennetaan niin, että asioista ei puhuta suoraan vaan teeskenneellään vaikeasti tavoitettava tms. Toimivassa parisuhteessa myös vastataan toisen viesteihin. Se ei tarkoita, että koko ajan ollaan puhelin kourassa ja samalla sekunnilla tulee vastaus, mutta kyllä kaveriviikonlopusta jossain vaiheessa on mahdollisuus laittaa lyhyet kuulumiset tai hyvän yön toivotukset. Jos toisesta aidosti välittää, ei halua jättää vastaamatta hänen viestiinsä.