Hannele Huovin ihana runo

Lapseni,

kun olit pieni

väsyin usein sinun kysymyksiisi.

Nyt olet kasvanut isoksi

ja minua väsyttää

tämä puhumattomuus.

Kysyisit vielä...

Kaksi miestä maantiellä nään.

Suurempi roikuttaa päätään.

Suuren voiton vuoksi juoksi hän kai

itsensä loppuun ja haavat sai.

Pienempi miehistä ei oo moksiskaan,

hän näyttää olevan voimissaan.

Suurempaa kuljettaa mukanaan.

Aamu on kirkkaampi kuin koskaan.



Alusta pieni mies aloittaa.

Sinne suurempikin palaa.

Katselen aamua kahden elämän.

Hei miehen alku, tää ei loppunutkaan tähän.

Hei miehen alku, sä taisit tietää tämän.



Ihmeissään pienempäänsä tuijottaa

aikamies ja haroo hiuksiaan.

Toisella niitä kun ei oo laisinkaan,

eikä mitään osaa, ei puhuukaan.

Toisesta maailmasta hän sukeltaa,

tuo kalju mies ja uhkuu voimaa.

Tulkoon vastaan ihan mitä vaan,

aamu on kirkkaampi kuin koskaan.



Alusta pieni mies aloittaa,

sinne suurempikin palaa.

Katselen aamua kahden elämän.

Hei miehen alku, tää ei loppunutkaan tähän.

Hei miehen alku, sä taisit tietää tämän.

Pienet punaiset varpaat

piennarta tassuttaa

Pienet pulleat kädet

kukkasen tavoittaa

Pieni pehmeä suukko

poskeeni läiskähtää

Nauru ja riemu ja onni

aamuni lämmittää



Siinä on hän jota varten

olen elän ja teen

Siinä on hän joka antaa

tielleni tavoitteen

" Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi. He ovat itsensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta. Ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle. Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi, sillä heillä on heidän omat ajatuksensa. Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa, mutta et heidän sieluaan. Sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa, jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta. Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa. Mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista. Sillä elämä ei kulje taakse päin, eikä takerru eiliseen. Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet. Kun taivut jousimiehen käden voimasta, taivu riemulla."



-Kahlil Gibran-

Eilen herralle enkelit tuumivat näin:



" On aika syntymän uuden.



Hyvin paljon rakkautta tarvitsee



Tämä Lapsi Salaisuuden.







Hänen kasvunsa ei liene nopeaa,



ei hän saavuta tähtiä siellä.



Paljon hellyyttä kaipaa hän ihmisiltä,



joita kohtaa hän elämän tiellä.







Ehkei koskaan hän nauraa ja leikkiä voi,



ei sanoja mietteilleen löydä,



kovin monissa paikoissa sopeudu ei,



saa hän vammaisen nimellä käydä.







Siispä huolella kotinsa valitkaamme



‑ hän saakoon elämää täyttä.



Herra etsi vanhemmat, joita voit



tähän erikoistehtävään käyttää.







Heti tehtävän arvoa huomaa he ei,



ja niin ehkä onkin hyvä,



mutta lahjana lapsosen mukana on



luja usko ja rakkaus syvä.







pian alkavat varmaan he ymmärtää,



minkä aarteen suuren he saikaan,



saavat iloita heikosta, hennosta,



Salaisuuden lapsesta Taivaan."

tehnyt Anja Porio on meidän lapsen kastepappi ja lausui ristiäisissäkin aivan ihanan runon kun vauveli oli pitkän huudon jälkeen sohvalle nukahtanut

Tähän sulimme kun esikoispoikamme syntyi marraskuun pakkasilla:







Tuli pikkuprinssi maailmaan

isä kynsi korvallistaan

että mikä tuon lienee tuonutkaan

tähän aivan talven niskaan



Tuli sangen alasti pakkaseen

ja alkoi sen jeremiaadin

joka turvaa itkun tyrskeeseen

ja merkitsee; minä vaadin



sitä kuunnellessa sietää kait

isäraukan raapia niskaa

-tuo tulokas laatii uudet lait

ja entiset syrjään viskaa



voi sinua tyranni pienoinen;

olet mahtaja aikamoinen

sun valtas on kaksinkertainen

olet kuopus ja esikoinen



Aaro Hellaakoski

Sydämeni alla sinut kannoin elämään.

Unten, ajatusten annoin sataa yli armaan salaisuuden tään

niin kuin kevätsade humisee yli silmun,

joka uinailee vielä tietämättä itsestään.



Aivan turvaisasti sinut silloin omistin.

Elin kanssas onnen ajan, milloin mielen rauha kukki ruusuisin.

Puhtaan maailmamme siunaten hymyi lempeästi yli sen taivaansini

kaikkein ihanin.



Sitten, kallis, olemuksestani irtaannuit,

vaan et kauas; vielä rinnallani syvää silmu-unta uneksuit,

kunnes hentoisesti liikahtain heräs sielusi -ja nähdä sain

maahan outoon, uuteen havahduit.



Elon laki yhä kauemmaksi sinut vie.

Yksi kerran olimme, nyt kaksi, kuinka tuskallistakin se lie.

Mutta sielustani poistu et:

siellä nukut, leikit, riemuitset

vielä, kun on luokses pitkä tie.



Kaikki huoli, hellyys lähellesi aaltoaa.

Niinkuin lummekukkaa tumma vesi, sua henkeni mun tuudittaa,

nöyryydessä suuren rakkauden

pientä olentoas kantaen.

Tahdotko nähdä

ihmeen kauniin kuvan,

äiti ja Erkki kun istuvat

portailla tuvan?



Mitäpä Erkin

äidille kuiskaavan luulet,

noin kun on kirkas sen katse

ja hymyssä huulet?



Oi, hän oppinut

yhden sanan on vasta,

sitä ei lakkaa

kyyhkynen kujertamasta.



Sanaan siihen

liittyy kaikki, mi hyvää

kaikki, mi maassa on

kaunista, tunnetta syvää.



Äiti, oi äiti,

maailman kaunein sana -

se sointuu kuin ihana sävel

lapsen lausumana.

' vihaa katkeruutta et tuntis joutavaa...' ?? Hitsi kun en muista sitä. Ihana, itkettävä laulu kuitenkin

Ihmisen Poika

Säv. Olli Lindholm / San. Juice Leskinen / Sov. Yö / Poplandia Music Oy, 1994





jo poika kiskoo pojan unta vuoteessaan

ennen kuin loppuun iltasadun saan

mä istun hetken ja mietin maailmaa

ihmisen poikaa se odottaa



voi kuinka kaunis poika onkaan tosiaan

ei muuhun pysty hän kuin uutta oppimaan

hän siinä kylkeänsä kääntää miehekkäästi ääntää

hän matkaa taittaa linnunradallaan

ja nukkuu vaan



voi kumpa matkas onneksi koituis

vihaa katkeruutta et tuntis joutavaa

voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan

kunpa oppisit ajattelemaan



niin poika kiskoo pojan unta sikeää

kehtolaulu kesken taas kerran jää

liukunee yöhön murheet aikuisen

ihmisen poikaa kun katselen



voi kuinka kaikkivaltias noin olla voit

me sinut tehtiin mutta sinä meidät loit

sinä tuhiset ja puhkut pelkkää voimaa uhkuen

mun silmänurkkiin kuivuu kyyneleet

sä matkaa teet

t. pian kahden lapsen äiti

tässä vielä yksi Elina Vaaran runo:



Taas tänään se ihme on uusi,

että puoleeni painut noin

ja hymyjä pienen suusi

kuin vuokkoja poimia voin.

Äidit nuo vain,

voimassa väkevät,

Jumalan näkevät.

Heille on annettu voima ja valta

kohota unessa pilvien alta

ja katsella korkeammalta.



Meniköhän oikein? en muista tekijää.

Kaikki on ihmettä uutta

kaikki on valoisaa.

Katsomme salaisuutta

vuoteessa uinuvaa.



Kaikki on aivan toisin

kuin koskaan ollut on.

Kuinka sen kertoa voisin?

Ilo on pohjaton.



Silmille auenneille

taivaita avautuu.

Unista kertova meille

kerran on suppusuu.



Kaikki on ihmettä uutta.

Kaikki on valoisaa.

Ilomme valtavuutta

kuka voi aavistaa?

jos ois lisää

Kuka solmi säteistä kanteleen,

kiskoi kielet taivaan halki,

viritti kultaiset langat?



Kultainen kannel,

taivaan kannel,

kieliä soittelee tuuli.

Vauva sen ihmeen kuuli.



Etsin pitkään jotain runoa vauvamme hautajaisiin ja kun tämän luin, se oli siinä. Tuntui heti oikealta.

Siskoni luki hautajaisissa tuon Hannele Huovin Kun on oikein pieni -runon. Vauvan vaaka CD on tosi ihana, kuuntelen paljon oman vauvani kanssa sitä.

En muista oliko tämä jo tuolla, mutta kirjoitan en kuitenkin.



Oli sormet ja varpaat pikkuiset,

sydän sykki jo rinnanssa mulla.

omat aivot ja vakaat aikomukset:

minä maailmaan tahdon tulla.

Tahdon tulla ja nähdä auringon ja perhoset viljapellon.

Tahdon kuulla tarinan Tuhkimon ja kuiskeen kissankellon.

Minä pikkuinen aikani uneksin äidin sylistä lämpimästä ja

vihdoinkin saan iloita mulle suodusta elämästä.

Lapsi povellani, taivas päällä maan

häntä katsellessa aika katoaa.

Riemun tunnen suuren, sydän hiljaa soi,

mitä näen, kuulen kertoa en voi.