Kerrotaan taas kummallisia/hirveitä treffi- tai tapailukokemuksia!
Tällainen ketju on joskus jo ollut, ja se oli mielenkiintoinen ja viihdyttäväkin. Jakakaa kokemuksenne!
Itsellä ei mitään kovin kummoista ole kerrottavana, mutta tässä yksi: Kävin kerran netistä bongaamani työttömän miehen kanssa treffeillä syömässä, hänen kutsumanaan. Mies ehdotti minun maksavan, mikä oli hänen mielestään oikein, sillä itse olin kertonut olevani työelämässä. Sanoin että molemmat maksaa omansa. Emme tavanneet enää.
Kommentit (2187)
Vierailija kirjoitti:
Olin tuntenut miehen jo jonkin aikaa, mutta mitään fyysistä ei ollut. Myöskään treffeillä ei oltu käyty.
Yhden baari-illan päätteeksi lähdettiin hänen luokseen jatkoille. Se asunto... Kuukausien lehdet pinoissa ympäri kämppää, pytylle pelotti istua, pyykkikasoja nurkissa jne.
Pitkään mies soitteli perään ja pyysi treffeille. Ei kiitos. Kiva tyyppi, mutta itse etsin jotain ihan muuta kuin kotiapulaisen paikkaa.
Kävin ihan samanlaisessa asunnossa vierailulla, tosin olimme tapailleet jonkin aikaa. Minua ei haitannut yhtään. Eikä tullut mieleenkään pelätä että päätyisin kotiapulaiseksi, ei minusta sellaista vastoin tahtoani pysty tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin tuntenut miehen jo jonkin aikaa, mutta mitään fyysistä ei ollut. Myöskään treffeillä ei oltu käyty.
Yhden baari-illan päätteeksi lähdettiin hänen luokseen jatkoille. Se asunto... Kuukausien lehdet pinoissa ympäri kämppää, pytylle pelotti istua, pyykkikasoja nurkissa jne.
Pitkään mies soitteli perään ja pyysi treffeille. Ei kiitos. Kiva tyyppi, mutta itse etsin jotain ihan muuta kuin kotiapulaisen paikkaa.Kävin ihan samanlaisessa asunnossa vierailulla, tosin olimme tapailleet jonkin aikaa. Minua ei haitannut yhtään. Eikä tullut mieleenkään pelätä että päätyisin kotiapulaiseksi, ei minusta sellaista vastoin tahtoani pysty tekemään.
Röyhistät rintaa sillä että suostuisit elämään läävässä? En itsekään ole mikään siivosufriikki, päinvastoin. Mutta jonkinlainen asuntoon liittyvä elämänhallinta on pakko olla jos haluaa esim. lapsia.

Mikäs sinua vaivaa? Kerroin vain että minua ei haitannut se mikä sinua haittasi. Ei siitä tarvitse suuttua.
Lehtipinot siellä täällä ja pyykkikasat nurkissa eivät ole minulle mikään ongelma eikä se tee asunnosta "läävää". Ihan kiva koti minullakin on, vaikka pöydillä lojuu aina valtavat määrät kirjoja ja niitä pyykkejä on nurkissa useinkin.
No niin, onko pakko ruveta vänkäämään jostain epäolennaisesta...

No kerro sitten jokin hauska treffijuttu jos haluat että keskustelu palaa siihen. Tässä puhutaan muista jutuista kunnes jotain kiinnostavampaa ilmenee.
Minullekin on sattunut tuollainen peitto-mies kohdalle :D Esileikki oli jo hyvässä vauhdissa ja otin häneltä suihin kun peitto lensi päälleni. Luulin ensin että se oli vahinko mutta sitten hän teki sen uudestaan. Heitin peiton jälleen pois päältäni ja sanoin "mä en saa kunnolla henkeä ja mun on muutenkin kuuma niin älä viitsi" Tähän tämä romantiikan multihuipentuma täräytti "No mä en vittu halua nähdä sun naamaa" Jostain syystä lopetin homman siihen.
Tarpeekseen saanut kirjoitti:
Olin tinder-treffeillä pari viikkoa sitten miehen kanssa joka oikeasti tuntui hyvin natsaavalta. Puhuessaan hän oli hyvin erityylinen kuin kukaan muu ja paljo rennomman oloinen. Mm. keskustelimme mad-manista ja siitä kuinka se on pornoa ilman seksikohtausten näyttämistä ja naureskelimme tälle. Sovimme sitten treffit päivän puhumisen jälkeen (aika väkisin koska itse yleensä haluan puhua pidempään kuin päivän)
Tapasimme kahvilassa, mies oli hyvin pukeutunut mutta käveli kuin maajussi ja hänellä oli hyvin kimeä ääni isoksi mieheksi. (Itselleni miehen ääni on hyvin tärkeä, samoin suoraan osoittavat jalat) En antanut tämän kumminkaan häiritä ainakaan paljoa, päätin olla avoimella mielellä. Menimme kävelylle kahvittelun jälkeen ja jo heti liikennevaloissa hän alkoi kommentoimaan vastaan tulevan ihmisen housuja. Se säristi vähän omaan korvaan, ehken välttämättä menisi sanomaan jostain niin jyrkästi ekalla tapaamisella. Juteltiin niitä näitä, ei kauhean syvällisiä. Koulusta ja perheestä.
Treffien päätyttyä hän kysyi lähtisinkö hänen mukaansa hänen asunnolleen tekemään ruokaa. En suostunut. OLIN aikaisemmin ilmoittanut ja kirjoittanut jopa tinder-profiiliini etten etsi mitään, haluan vain tutustua ihmisiin ja olla kavereita. Ehkäpä sitten joskus voin huomata ihastuneeni. Juttelimme puhelimen kautta heti treffien jälkeen ja seuraavana päivänä, esimmäinen iso ei tuli kun hän ilmoitti menevänsä paskalle ja kommentoi tapahtumaa. Tämä on itselleni myös helvetin iso turn off ja tässä kohtaa totesin että ei. Ei ainakaan mitään romanttista, että kaveruus minua kiinnosta. Hän kommentoi ettei hän tarvi kavereita, hänellä niitä on tarpeeksi että hän kuvitteli kaveruuden "kaveruutena" että pääsisi lakanoiden väliin että puheeni kuulemma myös kuulostivat siltä että olisin hänelle antamassa. Minä en kyllä koskaan puhunut sanallakaan minkään intiimin tapahtuman jakamisesta hänen kanssaa. Hän ei myöskään halunnu ymmärtää etten minä harrasta seksiä ihmisen kanssa jota kohtaan en tunne mitään.
Olimme selvästi etsimässä eriasijoita joka kävi hyvin selväksi koska mies sanoi ettei koe tarvetta puhua minulle koska en etsi mitään minkä kanssa voisin "säätää". Ei siinä mitään, KU OLISIKIN LOPETTANU SEN PUHUMISEN. Mies oli jo todennut ettei meidän tarvi keskustella enään, mutta saman iltana hän tuli kertomaan kuinka hänen edellistä naistaan ahdisti että hän yritti tunkea sormiaan tämän sormettamisen jälkeen. Mutta hän oli kuulemma silti nauttinut siitä kun tämä mies oli ne sinne väkisin tunkenut. Tämä jatkui, hän kertoi peniksestään ja siitä että se varmasti kelpaisi minulle hyvin. Hän kyseli että enkö voisi mennä hänen luokseen katsomaan leffaa ja rentoutumaan. Että jos asiat vähän lämpenisi siitä. Hän syytti minua väärien signaalien antamisesta. (mitä ne ikinä olivatkaan, jos ihminen kokee että minä haluan häntä perus paskan pippeli läpän jälkeen mitä heitetään esim työmaalla niin hhuhuh.) Pari päivää tästä hän vinkui minua taas oluelle hänen kanssaan, sanoin että olen saanut hänestä tarpeeksi informaatiota että minua ei todellakaan kiinnosta tavata häntä enään. Hän esti minut, paitsi nyt kaksi viikkoa tästä.
Hän tuli avaamaan keskustelun sanomalla "Toi on vaan joku sun fantasias, et homma muuttuis panohommiks yllättäen ja pyytämättä 😂 Kyl siinä pitää olla molempien osapuolten mukana ja kiinnostuneita!" Hmm. Istuin koulussa pitkään huuli pyöreänä että mitäs vittua. Jos en tunne sinuun seksuaalista vetoa niin en tunne, ei se sieltä mitenkään "mystisesti" ja "fantasiamaisesti" tule illalla ja pääty passionate seksiin. Minähän olin se joka hänelle oli koko ajan sanonut ettei minua kiinnosta seksi ilmantunteita. Tämän jälkeen hän alkoi perustelemaan ettei voi olla kaverini koska on siksi ja niin KIIMAINEN. Hän ei vaan yksikertaisesti pysty hillitsemään itseään naisen seurassa. Suoralainaus häneltä: miehillä ei oo sellasta tarvetta muutenkaan mitenkään älyttömän tiheällä kammalla valita petiseuraansa, kun pikemminkin tuntuu et yhteiskunta ihailee sellasia miehiä, joilla naisia riittää." Kun sanoin että minua ei miehet kiinnosta jotka panevat jokasta irmaa joka vastaan tulee niin "sä etit vaan jotain nössöjä tarjoon ilmasta huomioo, ymmärrän!" K.
Kysyin häneltä perustelua miksi hän tuli puhumaan minulle uudelleen, vastaus oli "Tuntuu et naisil fiilikset riippuu nii paljon viikosta ja viikonpäivästä, et ei pyyhettä kannata heittää kehään saman tien." Wat? Jos saat mulkun leiman minulta, se ei pahemmin ole viikonpäivästä kiinni. Parasta oli että vielä tämän jälkeen hän jatkoi seksin vonkaamista minulta. Ja se että hän itse oli se "nössö" joka jatkuvasti tarjoamassa minulle huomiota. Vaikka lopetin puhumisen hän ei. Epätoivo paistoi liiakseen läpi ja se sitten tuli oksennuksen omaisena paskana tekstinä ulos.
Näitä kyllä löytyy samanlaisia lisää!
Itselleni miehen ääni on hyvin tärkeä, samoin suoraan osoittavat jalat. Suoraan osittavat jalat hyvin tärkeää. Voi vittu, missä maailmassa te elätte. SUORAAN OSOITTAVAT JALAT!!!! Toivottavasti sun lasten jalat on ihan vinksin vonksin.
Vierailija kirjoitti:
Minullekin on sattunut tuollainen peitto-mies kohdalle :D Esileikki oli jo hyvässä vauhdissa ja otin häneltä suihin kun peitto lensi päälleni. Luulin ensin että se oli vahinko mutta sitten hän teki sen uudestaan. Heitin peiton jälleen pois päältäni ja sanoin "mä en saa kunnolla henkeä ja mun on muutenkin kuuma niin älä viitsi" Tähän tämä romantiikan multihuipentuma täräytti "No mä en vittu halua nähdä sun naamaa" Jostain syystä lopetin homman siihen.
:O Olisin varmaan sanonut jotain tyyliin: "no kai se sulle sitten olisi ihan sama vaikka joku mies lutkuttaisi!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin tuntenut miehen jo jonkin aikaa, mutta mitään fyysistä ei ollut. Myöskään treffeillä ei oltu käyty.
Yhden baari-illan päätteeksi lähdettiin hänen luokseen jatkoille. Se asunto... Kuukausien lehdet pinoissa ympäri kämppää, pytylle pelotti istua, pyykkikasoja nurkissa jne.
Pitkään mies soitteli perään ja pyysi treffeille. Ei kiitos. Kiva tyyppi, mutta itse etsin jotain ihan muuta kuin kotiapulaisen paikkaa.Kävin ihan samanlaisessa asunnossa vierailulla, tosin olimme tapailleet jonkin aikaa. Minua ei haitannut yhtään. Eikä tullut mieleenkään pelätä että päätyisin kotiapulaiseksi, ei minusta sellaista vastoin tahtoani pysty tekemään.
Röyhistät rintaa sillä että suostuisit elämään läävässä? En itsekään ole mikään siivosufriikki, päinvastoin. Mutta jonkinlainen asuntoon liittyvä elämänhallinta on pakko olla jos haluaa esim. lapsia.
Mikäs sinua vaivaa? Kerroin vain että minua ei haitannut se mikä sinua haittasi. Ei siitä tarvitse suuttua.
Lehtipinot siellä täällä ja pyykkikasat nurkissa eivät ole minulle mikään ongelma eikä se tee asunnosta "läävää". Ihan kiva koti minullakin on, vaikka pöydillä lojuu aina valtavat määrät kirjoja ja niitä pyykkejä on nurkissa useinkin.
En ole tuo alkuperäinen jonka viestiin vastasit. Hän kirjoitti että pytylle pelotti istua, ja sinä kirjoitit käyneesi vastaavassa asunnossa eikä haittaa. Vastaukseesi otit vain viattomammmat jutut eli lehtikasat ja pyykkipinot.
Olin erään miehen kanssa treffeillä ja hän halusi tarjota minulle illallisen vaikka tarjouduin maksamaan osani. Jatkoimme iltaa luonani ja mielessäni oli jo ehkä seksikin jos hän ei olisi munannut tilannetta. Nimittäin yhtäkkiä kesken viinin juomisen hän täräytti "Nyt otat hameen ja pikkuhousut pois" (en tiedä oliko tuo olevinaan hänestä kiihottavaa) Sanoin etten todellakaan ota jos lähestymistapasi on tuollainen. Siihen hän sanoi "No luulitko sä ilmaiseksi tästä selviäväsi" Tuli sellainen olo että olen joku huo** joka antaa lounaasta seksiä. Säikähdin jo että aikooko hän raiskata minut vai mitä ja hän huomasi, sanoi "No älä näytä tolta, en mä sua väkisin pane mutta sen ruuan saat sitten maksaa. Lykkäsin hänelle rahan käteen ja käskin painua helvettiin, onneksi uskoi.

Niin, pelotti. Mutta ei hän sanonut että vessa olisi ollut yhtään likainen. Joten oletin että ei ollut, vaan kirjoittajalla oli joku bakteerikammo kun pyykit ja lehtipinot jo olivat niin järkyttävä juttu. Ja luin kyllä että hän sanoi että ei ole siivousfriikki, mutta jokainen siivousfriikki on sitä mieltä että siivoaa vain sen tarpeellisen.
Vierailija kirjoitti:
Olin erään miehen kanssa treffeillä ja hän halusi tarjota minulle illallisen vaikka tarjouduin maksamaan osani. Jatkoimme iltaa luonani ja mielessäni oli jo ehkä seksikin jos hän ei olisi munannut tilannetta. Nimittäin yhtäkkiä kesken viinin juomisen hän täräytti "Nyt otat hameen ja pikkuhousut pois" (en tiedä oliko tuo olevinaan hänestä kiihottavaa) Sanoin etten todellakaan ota jos lähestymistapasi on tuollainen. Siihen hän sanoi "No luulitko sä ilmaiseksi tästä selviäväsi" Tuli sellainen olo että olen joku huo** joka antaa lounaasta seksiä. Säikähdin jo että aikooko hän raiskata minut vai mitä ja hän huomasi, sanoi "No älä näytä tolta, en mä sua väkisin pane mutta sen ruuan saat sitten maksaa. Lykkäsin hänelle rahan käteen ja käskin painua helvettiin, onneksi uskoi.
Eiköhän ollut tarkoituskin että sinusta tuntuisi tuolta. Joillekin miehille näköjään on seksiä tärkeämpää päästä nöyryyttämään toista ihmistä.
Tätä miestä kävi lähinnä sääliksi, mutta kerron kuitenkin :(
Olimme syömässä ja hän kertoi murtuneena, että hänen naisystävänsä oli muutama kuukausi takaperin menehtynyt onnettomuudessa. Totesin tietysti että ihan kamalaa, pystytkö jatkamaan treffejä vai saatanko sinut kotiin tai voinko auttaa muuten. Hän kysyi että saisiko lounaan ajan kutsua minua tämän naisen nimellä. Hämmennyin mutta annoin luvan kun kävi raasua niin sääliksi. En kuitenkaan lähtenyt toisille treffeille koska hän oli selkeästi niin kiinni kuolleessa naisessaan että siinä olisi väistämättä joutunut korvikkeeksi.
En tajua minäkään että miksi ette estä niitä vonkaajia. Jokaisesta älypuhelimesta voi estää puhelut ja tekstarit, Whatsappissa voi estää, Facebookissa voi estää. Useammat paskat treffit ja ties mitkä tullut käytyä läpi, mutta en mä niille todellakaan vastaile kuukausia poikki pistämisen jälkeen... :D Saati anna seksiä. Pahimmasta tein rikosilmoituksen, muille on riittänyt ihan estäminen. Että en tajua, mitä ruikutatte.
Netistä tuttu mies ehdotti seksiä. Sanoin ei, olen liian rajoittunut, haluan tutustua tai jotain. Hän ehdotti uudestaan. Ei. Vielä. Ei. Sama mies ehdotti drinkkiä ja lupsakkaa illanistumista.
Olen kai lievästi vajaaälyinen, koska ilahduin ja ajattelin, että kyllähän minulle aina hyvä juoma maistuu! Menin miehen luo, hän tarjosi minulle lonkeron ja vetäisi sitten peniksensä esiin. Se oli voimakkaan... pilaantuneen hajuinen ja näytti etanalta. Kuuna päivänä en ole edes kuvitellut, että niin paljon esinahkaa voi olla yhdellä miehellä. Toisaalta kireäkin nahka on tullut vastaan, että mene ja tiedä kumpi niistä pitäisi valita...
No mutta kuitenkin lonkero jäi sikseen, koska yhtäkkiä mies spontaanisti huolestui niskalihasteni kunnosta, laittoi kätensä takaraivolleni ja rupesi painamaan päätäni alaspäin samalla kun vastustelin ja kehittelin lihaskuntoani. Mietin, että huh hoh, onpa rankkaa treeniä, ja ystävällistä näin huolehtia, mutta kyllä tuo haiseva pippeli häiritsee aika rajusti keskittymistä. Mies luovuttikin sitten jonkin ajan päästä ja laittoi kätensä mielummin housuihini. Mutta siellä ei tainnut olla mitään mieluisaa, kun aika nopeasti molemmilla oli housut jalassa, kädet näkyvillä ja minä ulkona ovesta.
Monta viikkoa myöhemmin sama mies ehdotti kolmen kimppaa jonkun tuntemattoman kanssa.
Hän oli kyllä ranskalainen, he ovat tunnetusti romanttisia. Ehkä olin liian kylmä ymmärtääkseni.
Tämä nyt ei ole mitään verrattuna noihin joihinkin kauhujuttuihin, mutta kerron huvikseni.
Tapasin erään kaverin kautta tapaamani miehen baarissa. Siinä oli muutakin seuruetta paikalla. Hän halusi välttämättä vääntää kättä kanssani. Oli siis n.190-senttinen roteva mies, 1tse 160cm hoikahko nainen. No suostuin kun hän jankkasi ja luonnollisesti hän voitti. Sitten jostain syystä koki tarpeelliseksi pilkata "lihaksettomia narukäsiäni" muulle seurueelle loppuillan ja jos paikalle tuli joku uusi ihminen niin leuhki jokaiselle erikseen miten oli päihittänyt tuon rimpulakäden. Hirveä saavutus jolla kannattaa leuhkia :D
Vierailija kirjoitti:
Netistä tuttu mies ehdotti seksiä. Sanoin ei, olen liian rajoittunut, haluan tutustua tai jotain. Hän ehdotti uudestaan. Ei. Vielä. Ei. Sama mies ehdotti drinkkiä ja lupsakkaa illanistumista.
Olen kai lievästi vajaaälyinen, koska ilahduin ja ajattelin, että kyllähän minulle aina hyvä juoma maistuu! Menin miehen luo, hän tarjosi minulle lonkeron ja vetäisi sitten peniksensä esiin. Se oli voimakkaan... pilaantuneen hajuinen ja näytti etanalta. Kuuna päivänä en ole edes kuvitellut, että niin paljon esinahkaa voi olla yhdellä miehellä. Toisaalta kireäkin nahka on tullut vastaan, että mene ja tiedä kumpi niistä pitäisi valita...
No mutta kuitenkin lonkero jäi sikseen, koska yhtäkkiä mies spontaanisti huolestui niskalihasteni kunnosta, laittoi kätensä takaraivolleni ja rupesi painamaan päätäni alaspäin samalla kun vastustelin ja kehittelin lihaskuntoani. Mietin, että huh hoh, onpa rankkaa treeniä, ja ystävällistä näin huolehtia, mutta kyllä tuo haiseva pippeli häiritsee aika rajusti keskittymistä. Mies luovuttikin sitten jonkin ajan päästä ja laittoi kätensä mielummin housuihini. Mutta siellä ei tainnut olla mitään mieluisaa, kun aika nopeasti molemmilla oli housut jalassa, kädet näkyvillä ja minä ulkona ovesta.
Monta viikkoa myöhemmin sama mies ehdotti kolmen kimppaa jonkun tuntemattoman kanssa.
Hän oli kyllä ranskalainen, he ovat tunnetusti romanttisia. Ehkä olin liian kylmä ymmärtääkseni.
Näytti etanalta :DDD Oliko se siis rullalla vai? Vai tarkoitatko sellaista kuoretonta etanaa?

Ala pliis kirjottaa jotain blogia ja laita meille tänne linkki, tää oli hulvattominta pitkään aikaan av:lla :D
Nettimiehen kanssa syömässä ei-niin-hienossa paikassa. Hän kertoi niin huonoja vitsejä etten oikeasti edes tajunnut että sillä kohtaa olisi pitänyt nauraa. Siis luokkaa "Mikä on punainen ja kirkuu -no tomaatti mikrossa"
No sitten kohteliaisuudesta nauroin ja hän alkoi "matkimaan" nauruani korostetun kimeällä kikatuksella. Katsoin häntä kysyvästi ja hän tokaisi "No älä vittu naura enää" Vetosin huonoon oloon ja lähdin.