Kerrotaan taas kummallisia/hirveitä treffi- tai tapailukokemuksia!
Tällainen ketju on joskus jo ollut, ja se oli mielenkiintoinen ja viihdyttäväkin. Jakakaa kokemuksenne!
Itsellä ei mitään kovin kummoista ole kerrottavana, mutta tässä yksi: Kävin kerran netistä bongaamani työttömän miehen kanssa treffeillä syömässä, hänen kutsumanaan. Mies ehdotti minun maksavan, mikä oli hänen mielestään oikein, sillä itse olin kertonut olevani työelämässä. Sanoin että molemmat maksaa omansa. Emme tavanneet enää.
Kommentit (2187)
Nämä eivät varsinaisesti olleet treffit, mutta tapasin tutun miehen bussissa ja hän pyysi minua jäämään seurakseen keskustaan. Hän kertoi yrittäneensä iskeä minua aikaisemmin. En ollut millään tapaa kiinnostunut tästä miehestä, enkä varsinkaan sen jälkeen kun hän alkoi pitää myyntipuhetta itsestään. Se meni jotakuinkin näin: "Minä olen hyvä mies, en valehtele enkä raiskaa naisia." Tässä kohtaa hälytyskelloni alkoivat soimaan. Sanoin hänelle että tuon asian pitäisi olla itsestäänselvyys eikä hänellä pitäisi olla tarvetta sitä erikseen ilmoittaa. Lisäksi hän kertoi nöyryyttäneensä entistä tyttöystäväänsä; hän oli riisunut tämän, jonka jälkeen hän oli sanonut, ettei tahdo koskea tyttöön. Hän myös osoitti erästä torimyyjää ja sanoi että "tuo nainen huutaisi kovaa jos panisin häntä". Kaiken lisäksi hän yritti valehdella iäkseen 21 vaikka näytti yli 30-vuotiaalta. Nykyään en jää hänen juttusilleen, koska en tahdo olla millään tavalla yhdistettynä häneen.
Vierailija kirjoitti:
Olisi ollut helpompi lopettaa koko juttu alkuunsa jos tämä tyyppi olisi suoraan sanonut olevansa siinä mielessä kiinnostunut, hankalampi sanoa jollekulle "lopeta, en halua olla kaverisi" kuin että "en halua seurustella kanssasi". Ja mainittakoon että minulla on myös ulkomaalaisia kavereita, jopa kiinalaisia, tämä vain oli tämmöinen tapaus.
Tämä on niin totta!
Itselläkin kokemuksia huonolla englannilla esitetyistä "eihän ystäviä voi olla liikaa" -tapauksista. Tuntuu tylyltä sanoa, että kun en halua olla edes ystävä. Sehän tarkoittaa, että on ilkeä ihminen, jos ei halua toiselle kaveriksi.
"no no no I just want to be your friend!"
Nro 507 jatkaa:
Tämä samainen mies totesi, ettei ole mitään väliä onko nainen kaunis vai ruma koska "reikä on reikä" ja että naiset ovat kuin vessanpönttöjä. Mies lähettelee vieläkin Facebookissa "mitä kuuluu rakas" -viestejä (emme ole Facebook-kavereita) ja huutelee kadulla perään "kaunis nainen" tms vaikka olen koittanut ignooraamalla tehdä hänelle selväksi etten ole hänestä millään tasolla kiinnostunut.
Olin tavannut miehen pari kertaa minkä jälkeen hän kutsui minut luokseen. Kotonaan hän lappasi itselleen spagettia lautaselle, laittoi sen mikroon ja kysyi "haluutsä?" En halunnut. Hän halusi katsoa elokuvaa ja laittoi youtubesta Arielin pyörimään... Kertoi että oli lapsena ihastunut tähän. Välillämme ei ollut minkäänlaista kipinää ja suhteemme oli pelkästään kaverillinen. Parin viikon kuluttua hän kuitenkin lähetti viestin: "mun tekee kauheesti mieli seksiä, haluisitko tulla mun luo?" En mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Nämä eivät varsinaisesti olleet treffit, mutta tapasin tutun miehen bussissa ja hän pyysi minua jäämään seurakseen keskustaan. Hän kertoi yrittäneensä iskeä minua aikaisemmin. En ollut millään tapaa kiinnostunut tästä miehestä, enkä varsinkaan sen jälkeen kun hän alkoi pitää myyntipuhetta itsestään. Se meni jotakuinkin näin: "Minä olen hyvä mies, en valehtele enkä raiskaa naisia." Tässä kohtaa hälytyskelloni alkoivat soimaan. Sanoin hänelle että tuon asian pitäisi olla itsestäänselvyys eikä hänellä pitäisi olla tarvetta sitä erikseen ilmoittaa. Lisäksi hän kertoi nöyryyttäneensä entistä tyttöystäväänsä; hän oli riisunut tämän, jonka jälkeen hän oli sanonut, ettei tahdo koskea tyttöön. Hän myös osoitti erästä torimyyjää ja sanoi että "tuo nainen huutaisi kovaa jos panisin häntä". Kaiken lisäksi hän yritti valehdella iäkseen 21 vaikka näytti yli 30-vuotiaalta. Nykyään en jää hänen juttusilleen, koska en tahdo olla millään tavalla yhdistettynä häneen.
On se nyt saatana ettei kilttimies kelpaa.
☆ kirjoitti:
Nää ei ollu treffit vaan erään tuttuni kanssa päädyttiin autolla metsätielle. Oli jo kauemman aikaa ollut vähän säpinää ja vietteleviä viestejä, mutta nyt mulla ei ollu mielessäkään seksi. Kundi pysäytti auton levikkeelle ja tajusin että nyt sit vissiin tapahtuu jotain. Mulla ei ollu mitään sitä vastaan, joten kaadoin penkin ja jätkä hyppäs päälle suoraan. Käsi mun housuihin ja kohta kulli ulos housuista ja tuli mun sisään. Siis tuli toisella työnnöllä. Ei saatana. 😂 En oikein meinannut edes tajuta heti mitä tapahtu. Ei oo aikaisemmin ollu tommosta minuuttimunaa, niin mä sit päädyin vielä toisenkin kerran sen kanssa sänkyyn, kun oli muuten niin hurmaava tyyppi. Kelasin että ehkä oli vaan niin paineissaan ja muuta. Muistan vaan että kerkesin hypätä ratsaille ja 30sek niin se tuli taas. Ei oikeeati ees ottanu asiaa mitenkään puheeksi, vaan oli ihan pokkana että thats it! Makasin ihan vitun tyhmä ilme päällä siinä, että eikö oikeesti muka tee enää mitään asian eteen. Olin ihan hämmenynyt enkä saanu itekkään avattua suutani. 😂 ei nussittu enää, yritti kyllä.
Mulla oli 16-vuotiaana jonkun aikaa parikymppinen poikaystävä (jep, yök) joka oli vähän sama ongelma... Hän yleensä vältteli seksin harrastamista muuten kuin alkoholia ottaneena, koska selvinpäin tuli liian nopeasti. 🙄 Itse viriilinä teininä yritin monesti lämmitelläkin tyyppiä, mutta turhaan, ei antanut selvänä, kun pari kertaa oli mennyt vähän metsään. Meillä oli siis osat vähän nurinkurisesti. :D
Ja silloin kun harrastettiin seksiä niin se oli hänen tulemisensa jälkeen sitten siinä. Olinkin tosi yllättynyt kun vähän eron jälkeen tapasin sitten tulevan pitkäaikaisen poikaystäväni ja hän jopa huolehti minunkin saamisestani.
Meidänkin koulussa oli yksi kiinalainen opiskelija. Jollain tietokoneella juteltiin niitä näitä, ihan kaverillisesti. Hän kysyi että tuunko joskus käymään, hän laittaa kiinalaista ruokaa. Ajattelin että pitäähän sitä nyt ystävällinen olla, kun toinen on kaukana kotoa, ja sanoin että se olisi ihan ok.
Menin sitten bussilla hänen luokseen opiskelija-asuntolaan, kun opiskelijoita oltiin. Hän oli kohtelias, ja laittoi hyvää ruokaa. Keskustelimme kaikenlaista opintoihin liittyvää, kunnes sanoin kiitokset ruuasta, ja että täytyykin tästä lähetä kotiin päin, ja että mihinkäs aikoihin niitä seuraavia busseja meneekään. Hän alkoi vähän hätääntyä ja sai sanottua että oli ajatellut että jäisin yöksi. Minä pysyin kohteliaana ja hymyilin että ei nyt sentään, mutta että se bussi. Hän sai sanottua että viimeinen bussi meni puoli tuntia sitten. Siinä kohtaa alkoi hymyni kiristyä , ja totesin hänelle että sitten hän tilaa minulle taksin, mutta että minä lähden nyt.
Hän tilasi minulle taksin ja maksoi sen myös. Enkä tämän jälkeen edes juonut kyllä kahvia hänen kanssaan ruokalassa, ja vaihdoin luokkaa kun näin hänet koneella.
Ilmeisesti olin siis treffeillä, vaikka se valkenikin minulle vähän jälkijättöisesti.
Vierailija kirjoitti:
Nro 507 jatkaa:
Tämä samainen mies totesi, ettei ole mitään väliä onko nainen kaunis vai ruma koska "reikä on reikä" ja että naiset ovat kuin vessanpönttöjä. Mies lähettelee vieläkin Facebookissa "mitä kuuluu rakas" -viestejä (emme ole Facebook-kavereita) ja huutelee kadulla perään "kaunis nainen" tms vaikka olen koittanut ignooraamalla tehdä hänelle selväksi etten ole hänestä millään tasolla kiinnostunut.
Siis olitko hänet jo ignoorannut Facebookissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 507 jatkaa:
Tämä samainen mies totesi, ettei ole mitään väliä onko nainen kaunis vai ruma koska "reikä on reikä" ja että naiset ovat kuin vessanpönttöjä. Mies lähettelee vieläkin Facebookissa "mitä kuuluu rakas" -viestejä (emme ole Facebook-kavereita) ja huutelee kadulla perään "kaunis nainen" tms vaikka olen koittanut ignooraamalla tehdä hänelle selväksi etten ole hänestä millään tasolla kiinnostunut.Siis olitko hänet jo ignoorannut Facebookissa?
Olin. Hän pyysi minua kaveriksi, en hyväksynyt. Hän laittoi minulle viestejä, en vastannut mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä eivät varsinaisesti olleet treffit, mutta tapasin tutun miehen bussissa ja hän pyysi minua jäämään seurakseen keskustaan. Hän kertoi yrittäneensä iskeä minua aikaisemmin. En ollut millään tapaa kiinnostunut tästä miehestä, enkä varsinkaan sen jälkeen kun hän alkoi pitää myyntipuhetta itsestään. Se meni jotakuinkin näin: "Minä olen hyvä mies, en valehtele enkä raiskaa naisia." Tässä kohtaa hälytyskelloni alkoivat soimaan. Sanoin hänelle että tuon asian pitäisi olla itsestäänselvyys eikä hänellä pitäisi olla tarvetta sitä erikseen ilmoittaa. Lisäksi hän kertoi nöyryyttäneensä entistä tyttöystäväänsä; hän oli riisunut tämän, jonka jälkeen hän oli sanonut, ettei tahdo koskea tyttöön. Hän myös osoitti erästä torimyyjää ja sanoi että "tuo nainen huutaisi kovaa jos panisin häntä". Kaiken lisäksi hän yritti valehdella iäkseen 21 vaikka näytti yli 30-vuotiaalta. Nykyään en jää hänen juttusilleen, koska en tahdo olla millään tavalla yhdistettynä häneen.
On se nyt saatana ettei kilttimies kelpaa.
Nimenomaan 😂 Ei edes raiskaa
Kerran treffeillä luimme syömisen ohessa lehteä ja siinä oli juttu kuinka joku tiedottomassa tilassa oleva tyttö oli raiskattu. Hän luki sen jutun minulle ja naurahti "No ei se ole mikään raiskaus jos toinen ei tappele vastaan"
Ja oli ihan tosissaan. Päätin että minun oli juuri mentävä ulkoiluttamaan koirani ja estin hänen numeronsa ja poistin facebookista.

Hyi kamala! Onneksi pääsit miehestä eroon, ties mikä raiskari olisi ollut kyseessä, kuvittele tilanne jossa olet kahden kesken tuollaiden tyypin kanssa, vaikka jomman kumman kämpillä ja mies tarjoaa juotavaa, sujauttaa sinne tyrmäystippoja ja raiskaa sut. Ihan hirveä jo ajatuksenakin....Olkaa naiset varovaisia! Missään tilanteissa ei kannata olla kahden tuontyyppisten hämyisten äijien kanssa vaan sopia tapaamiset aina yleisille paikoille, joissa on muitakin ihmisiä näkemässä, jos vaikka sattuisi jotakin pahaa, että on edes ihmisiä ympärillä auttamassa sua.

Varoitus: tekstiä aiheen vierestä.
Vai että "olkaa naiset varovaisia". Olen kyllä kurkkua myöten täynnä tätä uhrin ja holhottavan roolia. En kuvittele tuollaista tilannetta, kiitos vain. Kuvittele itse jos jotain iloa siitä saat.
Miksi miehiä ei varoitella liikkumasta yksin ja lähtemästä tuntemattoman naisen mukaan kännissä? Miesasiamiehet toitottavat jatkuvasti, miten naiset eivät muuta teekään kuin tehtailevat perättömiä raiskausilmoituksia miehistä. Ihan huvin vuoksi. Eli miksi miesten ei pidä varoa, säikkyä, rajoittaa elämäänsä, olla uhreja? Miksi aina muistutetaan vain naisia, miten naiset ovat koko ajan joutumassa uhriksi?
Vierailija kirjoitti:
Meidänkin koulussa oli yksi kiinalainen opiskelija. Jollain tietokoneella juteltiin niitä näitä, ihan kaverillisesti. Hän kysyi että tuunko joskus käymään, hän laittaa kiinalaista ruokaa. Ajattelin että pitäähän sitä nyt ystävällinen olla, kun toinen on kaukana kotoa, ja sanoin että se olisi ihan ok.
Menin sitten bussilla hänen luokseen opiskelija-asuntolaan, kun opiskelijoita oltiin. Hän oli kohtelias, ja laittoi hyvää ruokaa. Keskustelimme kaikenlaista opintoihin liittyvää, kunnes sanoin kiitokset ruuasta, ja että täytyykin tästä lähetä kotiin päin, ja että mihinkäs aikoihin niitä seuraavia busseja meneekään. Hän alkoi vähän hätääntyä ja sai sanottua että oli ajatellut että jäisin yöksi. Minä pysyin kohteliaana ja hymyilin että ei nyt sentään, mutta että se bussi. Hän sai sanottua että viimeinen bussi meni puoli tuntia sitten. Siinä kohtaa alkoi hymyni kiristyä , ja totesin hänelle että sitten hän tilaa minulle taksin, mutta että minä lähden nyt.
Hän tilasi minulle taksin ja maksoi sen myös. Enkä tämän jälkeen edes juonut kyllä kahvia hänen kanssaan ruokalassa, ja vaihdoin luokkaa kun näin hänet koneella.
Ilmeisesti olin siis treffeillä, vaikka se valkenikin minulle vähän jälkijättöisesti.
En kyllä ymmärrä miksi nämä olisivat olleet kauheat treffit. Kai jokainen tulee ajatelleeksi, että tuossa saattaa olla romanttista kiinnostusta miehen puolelta. Itse olisin ihan varmasti ottanut selvää busseista etukäteen ja vahingon sattuessa sekä tilannut että maksanut taksini itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran treffeillä luimme syömisen ohessa lehteä ja siinä oli juttu kuinka joku tiedottomassa tilassa oleva tyttö oli raiskattu. Hän luki sen jutun minulle ja naurahti "No ei se ole mikään raiskaus jos toinen ei tappele vastaan"
Ja oli ihan tosissaan. Päätin että minun oli juuri mentävä ulkoiluttamaan koirani ja estin hänen numeronsa ja poistin facebookista.
Hyi kamala! Onneksi pääsit miehestä eroon, ties mikä raiskari olisi ollut kyseessä, kuvittele tilanne jossa olet kahden kesken tuollaiden tyypin kanssa, vaikka jomman kumman kämpillä ja mies tarjoaa juotavaa, sujauttaa sinne tyrmäystippoja ja raiskaa sut. Ihan hirveä jo ajatuksenakin....Olkaa naiset varovaisia! Missään tilanteissa ei kannata olla kahden tuontyyppisten hämyisten äijien kanssa vaan sopia tapaamiset aina yleisille paikoille, joissa on muitakin ihmisiä näkemässä, jos vaikka sattuisi jotakin pahaa, että on edes ihmisiä ympärillä auttamassa sua.
Varoitus: tekstiä aiheen vierestä.
Vai että "olkaa naiset varovaisia". Olen kyllä kurkkua myöten täynnä tätä uhrin ja holhottavan roolia. En kuvittele tuollaista tilannetta, kiitos vain. Kuvittele itse jos jotain iloa siitä saat.
Miksi miehiä ei varoitella liikkumasta yksin ja lähtemästä tuntemattoman naisen mukaan kännissä? Miesasiamiehet toitottavat jatkuvasti, miten naiset eivät muuta teekään kuin tehtailevat perättömiä raiskausilmoituksia miehistä. Ihan huvin vuoksi. Eli miksi miesten ei pidä varoa, säikkyä, rajoittaa elämäänsä, olla uhreja? Miksi aina muistutetaan vain naisia, miten naiset ovat koko ajan joutumassa uhriksi?
Öö, johtuisiko siitä, että tässä kohdassa puhuttiin nimenomaan miehestä, jonka mielestä raiskaus on ihan ok, jos uhri ei rimpuile vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran treffeillä luimme syömisen ohessa lehteä ja siinä oli juttu kuinka joku tiedottomassa tilassa oleva tyttö oli raiskattu. Hän luki sen jutun minulle ja naurahti "No ei se ole mikään raiskaus jos toinen ei tappele vastaan"
Ja oli ihan tosissaan. Päätin että minun oli juuri mentävä ulkoiluttamaan koirani ja estin hänen numeronsa ja poistin facebookista.Hyi kamala! Onneksi pääsit miehestä eroon, ties mikä raiskari olisi ollut kyseessä, kuvittele tilanne jossa olet kahden kesken tuollaiden tyypin kanssa, vaikka jomman kumman kämpillä ja mies tarjoaa juotavaa, sujauttaa sinne tyrmäystippoja ja raiskaa sut. Ihan hirveä jo ajatuksenakin....Olkaa naiset varovaisia! Missään tilanteissa ei kannata olla kahden tuontyyppisten hämyisten äijien kanssa vaan sopia tapaamiset aina yleisille paikoille, joissa on muitakin ihmisiä näkemässä, jos vaikka sattuisi jotakin pahaa, että on edes ihmisiä ympärillä auttamassa sua.
Varoitus: tekstiä aiheen vierestä.
Vai että "olkaa naiset varovaisia". Olen kyllä kurkkua myöten täynnä tätä uhrin ja holhottavan roolia. En kuvittele tuollaista tilannetta, kiitos vain. Kuvittele itse jos jotain iloa siitä saat.
Miksi miehiä ei varoitella liikkumasta yksin ja lähtemästä tuntemattoman naisen mukaan kännissä? Miesasiamiehet toitottavat jatkuvasti, miten naiset eivät muuta teekään kuin tehtailevat perättömiä raiskausilmoituksia miehistä. Ihan huvin vuoksi. Eli miksi miesten ei pidä varoa, säikkyä, rajoittaa elämäänsä, olla uhreja? Miksi aina muistutetaan vain naisia, miten naiset ovat koko ajan joutumassa uhriksi?Öö, johtuisiko siitä, että tässä kohdassa puhuttiin nimenomaan miehestä, jonka mielestä raiskaus on ihan ok, jos uhri ei rimpuile vastaan.
Siksi varoitin, että teksti on aiheen vierestä. Että tietää olla lukematta, jos ei halua lukea aiheeseen liittymätöntä tekstiä.
Seksi mielessä etenimme erään sankarin kämpälle. Olimme alkamassa hommiin kun hän kysyi "Ei kai sua haittaa jos katon samalla exän kuvaa"
Yöpöydällä oli exän kuva. No sanoin että se tuntuisi kyllä todella omituiselta. Sitten hän sanoi ettei hänellä muuten seiso. Ei siitä seksistä sitten mitään tullut.
Viimeiset treffit, joilla olen enää ollut. Mies puhui mm. siitä miten seksi parisuhteessa on kaikista kalleinta miehelle, että miehille on aivan sama kenen kanssa harrastaa yhden illan juttuja ja ehti haukkumaan minunkin ulkonäköni sekä sen, että miksi en halunnut harrastaa miehen kanssa seksiä.
Parhainta oli, että otti yhteyttä heti tapaamisen jälkeen ja kysyi haluaisinko nähdä uudelleen. No en halunnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran treffeillä luimme syömisen ohessa lehteä ja siinä oli juttu kuinka joku tiedottomassa tilassa oleva tyttö oli raiskattu. Hän luki sen jutun minulle ja naurahti "No ei se ole mikään raiskaus jos toinen ei tappele vastaan"
Ja oli ihan tosissaan. Päätin että minun oli juuri mentävä ulkoiluttamaan koirani ja estin hänen numeronsa ja poistin facebookista.
Hyi kamala! Onneksi pääsit miehestä eroon, ties mikä raiskari olisi ollut kyseessä, kuvittele tilanne jossa olet kahden kesken tuollaiden tyypin kanssa, vaikka jomman kumman kämpillä ja mies tarjoaa juotavaa, sujauttaa sinne tyrmäystippoja ja raiskaa sut. Ihan hirveä jo ajatuksenakin....Olkaa naiset varovaisia! Missään tilanteissa ei kannata olla kahden tuontyyppisten hämyisten äijien kanssa vaan sopia tapaamiset aina yleisille paikoille, joissa on muitakin ihmisiä näkemässä, jos vaikka sattuisi jotakin pahaa, että on edes ihmisiä ympärillä auttamassa sua.
Varoitus: tekstiä aiheen vierestä.
Vai että "olkaa naiset varovaisia". Olen kyllä kurkkua myöten täynnä tätä uhrin ja holhottavan roolia. En kuvittele tuollaista tilannetta, kiitos vain. Kuvittele itse jos jotain iloa siitä saat.
Miksi miehiä ei varoitella liikkumasta yksin ja lähtemästä tuntemattoman naisen mukaan kännissä? Miesasiamiehet toitottavat jatkuvasti, miten naiset eivät muuta teekään kuin tehtailevat perättömiä raiskausilmoituksia miehistä. Ihan huvin vuoksi. Eli miksi miesten ei pidä varoa, säikkyä, rajoittaa elämäänsä, olla uhreja? Miksi aina muistutetaan vain naisia, miten naiset ovat koko ajan joutumassa uhriksi?Öö, johtuisiko siitä, että tässä kohdassa puhuttiin nimenomaan miehestä, jonka mielestä raiskaus on ihan ok, jos uhri ei rimpuile vastaan.
Siksi varoitin, että teksti on aiheen vierestä. Että tietää olla lukematta, jos ei halua lukea aiheeseen liittymätöntä tekstiä.
Eli et huomannut, kun vastasin kysymykseesi. Kysyit miksi miehiä ei varoitella ja vastasin, että siksi, koska tässä ei nyt puhuttu asioista, joita miesten pitäisi varoa. Ymmärsin kyllä, että tekstisi oli aiheen vierestä, mutta en ymmärrä, miksi ihmettelet, kun muut eivät juuri nyt puhuneet asian vierestä.
Nämä eivät olleet kauheat treffit, mutta omituiset. Tutustuimme ulkomailla kaverini kanssa kahteen paikalliseen poikaan ja sovimme tuplatreffit. He kutsuivat meidät luokseen illalliselle klo 21. He kuitenkin siirsivät ajankohtaa yhtäkkiä tuntia myöhemmäksi. Ei siinä mitään, ehkä kokkauksessa kesti ;) meillä oli hameet ja siistit paidat päällä, kun taas seuralaisillamme oli likaiset kotivaatteet. Toinen pojista ehdotti, että haemme pizzan läheisestä halpispizzeriasta. Heillä oli hieman eri käsitys illastamisesta 😂 Ei siinä mitään, aloimme katsoa elokuvaa. Ei kulunut puoltakaan tuntia, kun molemmat pojat nukahtivat viereemme. Myönnettäköön että elokuva oli huono ja pitkästyttävä.