Kysy psykiatriselta sairaanhoitajalta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko psyk.sairaanhoitajan ja hänen täysi-ikäisen potilaansa välinen suhde sallittua sairaalan ulkopuolella?

 Ei ole koska siinä rikotaan potilas - hoitaja välinen suhde.

Ja jos potilas lähestyy hoitavaa henkilöä hänen vapaa-ajalla, voidaan potilaan katsovan syyllistyvän ahdisteluun.

Tämä ei ollut minun kirjoittama vastaus. Mikään laki ei tällaista kiellä, mutta tässä kohtaa ammattietiikka tulee vastaan. On täysin mahdotonta, että hoitaja voisi toimia ammattiroolissa omien läheistensä ollessa kyseessä. Mikäli siis hoitaja olisi suhteessa henkilön kanssa, joka sairastuu psyykkisesti, hän ei voi toimia tämän hoitajana.

Kyllikki kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverin kaveri on lääkäri. Hän on todella alkoholisoitunut ja käyttää lisäksi mielenterveyslääkkeitä (kaksisuuntainen mielialahäiriö). Tällä hetkellä hän on niin huonossa kunnossa, että hän vetää aamuisin kolme siideriä ennen töihin lähtemistä ollakseen "normaalissa" kunnossa. Tiedän hänen etunimensä sekä työpaikan. Kannattaako ilmiantaa hänet? Miten voisin tehdä sen anonyymisti?

Oletko siis kuullut kaverin kaverilta huhupuheita asiasta, vai oletko itse havainnut asian. Et tiedä lääkäristäkään muuta kuin etunimen. Jos olet kuulluva vain huhupuheita, ei sinun tule puuttua asiaan millään lailla.

Tämäkään ei ollut minun kirjoittama vastaus. Vastasin tähän jo tuossa yllä. Asia on varmistettava henkilökohtaisesti ennen kuin sitä lähtee viemään eteenpäin. Jos henkilökohtainen varmuus on, täytyy siitä ehdottamasti ottaa yhteyttä lääkärin esimieheen potilasturvallisuuden ja lääkärin avuntarpeen vuoksi.

Millainen on parasta mahdollista tukemista/apua skitsofreniaa sairastavalle? Ja voiko sairaudesta koskaan toipua täysin?

Vierailija kirjoitti:

Oletko oikeasti tietoinen minkälaisia vaikeuksia psykiatriset ongelmat ihmisissä voi aiheuttaa, vai laitatko 'peruspertin' tavoin kaiken sen kuuluisan laiskuuden piikkiin.

Viljeletkö usein lauseita "Sun täytyy ottaa itteäs niskasta kiinni!" tai "Ei se makaamalla tule!" ?

Kaikki paraneminen kuitenkin alkaa siitä kun potilas ottaa itseään niskasta kiinni eikä vain makaa. T. Psykiatrinen sairaanhoitaja

Oletko koskaan ihastunut potilaaseen?

Vierailija kirjoitti:

Oletko koskaan ihastunut potilaaseen?

Kyllä olen, mutta tyypillisempää on kuitenkin se, että potilas ihastuu hoitajaan. Näitä sattuu aika usein ja tällaiset ihastumiset saattavat olla osa joidenkin sairauksien oireita.

Vierailija kirjoitti:

Millainen on parasta mahdollista tukemista/apua skitsofreniaa sairastavalle? Ja voiko sairaudesta koskaan toipua täysin?

Tähän ei ole olemassa mitään yksiselitteistä vastausta vaan se riippuu täysin potilaan kokonaistilanteesta. Hyvän hoidon kulmakiviä ovat kuitenkin oikeanlainen lääkitys, luottamuksellinen ja pitkäkestoinen hoitosuhde sekä toimintakykyä ylläpitävä tekeminen. On myös tärkeää, että skitsofreniaa sairastava henkilö oppii tunnistamaan oman sairautensa oireita ja osaa itse reagoida ajoissa mahdollisiin pahenemisvaiheisiin. Hoito toteutuu pääasiassa avohoidossa. Joskus sairaalahoitokin on tarpeen.

Skitsofreniasta voi parantua ts. skitsofreenikko voi elää aivan normaalia elämää, mutta tämäkin on todella yksilöllistä. Voisi kuitenkin ajatella, että kun sairaus on kerran särkenyt mielen ja vaikka palaset saisi liimattua kohdilleen, jättää tauti yleensä jonkinlaisia jälkiä.

Menisit sinäkin oikeisiin töihin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko oikeasti tietoinen minkälaisia vaikeuksia psykiatriset ongelmat ihmisissä voi aiheuttaa, vai laitatko 'peruspertin' tavoin kaiken sen kuuluisan laiskuuden piikkiin.

Viljeletkö usein lauseita "Sun täytyy ottaa itteäs niskasta kiinni!" tai "Ei se makaamalla tule!" ?

Kaikki paraneminen kuitenkin alkaa siitä kun potilas ottaa itseään niskasta kiinni eikä vain makaa. T. Psykiatrinen sairaanhoitaja

Tämä viesti oli jonkun muun kirjoittama ja itse olen tästä hiukan eri mieltä, kuten jo aiemmin ketjussa kirjoitinkin. Itse ajattelen, että kenenkään mielenterveyspotilaan ei koskaan tulisi kuulla tuollaisia lauseita keneenkään suusta, kaikkein viimeksi terveydenhuollon ammattilaisten. Välillä hoitajanakin tuntuu turhauttavalta, jos potilaan paraneminen ei etene, mutta silloinkaan ei kyse ole mistään laiskuudesta. En rehellisesti sanottuna usko, että kukaan ihminen olisi huvikseen sairas.

Vierailija kirjoitti:

Menisit sinäkin oikeisiin töihin!

Tämä ei kai varsinaisesti ollut kysymys, mutta kyllä menen ihan oikeisiin töihin taas heti huomenna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko koskaan ihastunut potilaaseen?

Kyllä olen, mutta tyypillisempää on kuitenkin se, että potilas ihastuu hoitajaan. Näitä sattuu aika usein ja tällaiset ihastumiset saattavat olla osa joidenkin sairauksien oireita.

Mun ihastuminen ei tietääkseni ole mitään sairautta ja hoitaja on ihana. :) voi kun sais, mutta se ei taida olla mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko koskaan ihastunut potilaaseen?

Kyllä olen, mutta tyypillisempää on kuitenkin se, että potilas ihastuu hoitajaan. Näitä sattuu aika usein ja tällaiset ihastumiset saattavat olla osa joidenkin sairauksien oireita.

Mun ihastuminen ei tietääkseni ole mitään sairautta ja hoitaja on ihana. :) voi kun sais, mutta se ei taida olla mahdollista.

En missään nimessä tarkoittanut, että potilaan ihastuminen hoitajaan johtuu aina sairaudesta. Tietenkin, ihmisiähän me kaikki vain olemme ja tunteita riittää! Mutta esimerkiksi tietyntyyppiseen skitsofreniaan kuuluu usein voimakas rakastuminen jopa ihan vieraisiin ihmisiin. Kuten aiemmin kirjoitinkin, hoitajan ja potilaan välinen molemminpuolinen ihastuminen vaatii ehdottomasti hoitosuhteen lopettamista.

Tiedätkö kollegoita, joista ajattelet että "tuon ei kuuluisi olla tällä alalla"? Tuli mieleen, kun tunnen yhden ammattiasi harjoittavan, enkä millään voisi uskoa, että hän tekee tuota työtä.

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö kollegoita, joista ajattelet että "tuon ei kuuluisi olla tällä alalla"? Tuli mieleen, kun tunnen yhden ammattiasi harjoittavan, enkä millään voisi uskoa, että hän tekee tuota työtä.

Kyllä tunnen valitettavasti. En omassa työyhteisössäni, mutta muualla kyllä. Samoin välillä kohtaa opiskelijoita, jotka tuntuvat olevan ihan väärällä alalla.

Mitä teen? Olen aina ollut luonteeltani todella ailahteleva ja viikossa on lähes poikkeuksetta joitain täysin toivottomia ja onnettomia päiviä, jolloin vain itken ja tunnen pohjatonta tyhjyyttä. Mutta hyvät päivät ovatkin sitten todella hyviä. Mieheni mielestä olen 'skidisti kaksisuuntainen'. Hakeudunko lääkärille vai jatkanko itsehoitoa meditoimalla ja opettelen hyväksymään mielenlaatuni?

Olen todennäköisesti kärsinyt lievästä masennuksesta jo jonkin aikaa ja olen miettinyt että pitäisikö koittaa jotain lääkitystä mielentilan kohottamiseksi. En ole ikinä käyttänyt mitään psyykelääkettä ja asenteeni on aika kielteinen niitä kohtaan. Pelkään siis sivuvaikutuksia eli sitä että vaikuttaa sitten jotenkin kaikkiin tunnetiloihin jotenkin negatiivisesti tai lamaannuttavasti? Pelkään myös sitä että niihin jäisi riippuvaiseksi. Mutta miten on? Onko joitain lieviä masennukseen tarkoitettuja lääkkeitä jotka voisivat kohottaa mielialaa mutta joilla ei olisi todennäköisesti niin pahoja sivuvaikutuksia?

Olo on siis steressaantunut, surullinen ja alakuloinen ja tiedän kyllä syytkin siihen eli jos monet asia paranisivat elämässäni niin todennäköisesti masentuneisuus jäisi pois mutta valitettavasti monet asioista ovat sellaisia joihin en voi vaikuttaa, ainakaan heti.

Lasten takia en haluaisi olla alakuloinen. Joudun aika paljon esittämään reipasta ja hyväntuulista vaikka oikeasti olenkin todella surullinen ja stressantunut. Vaikea esittää muuta tunnetilaa mitä on. Tämän takia olen ajatellut jotain "onnellisuus" pillereitä. Onko niitä?

Ja tuo masentuneisuus ei ole pelkkää alakuloisuutta vaan vaikuttaa kylläkin mielialan lisäksi myös konkreettisesti myös joihinkin toiminnan asioihin eli esim. aloitekykyni asioiden suhteen on täysi nolla. En ole pohjimmiltani laiska ihminen mutta on todella vaikea saada aloitettua mitään järkevää.

Valmistun pian sairaanhoitajaksi, ja unelmieni työpaikka olisi juuri aikuispsykiatrian poliklinikka. Miten lähden tavoittelemaan tällaista työtä? Onko vastavalmistuneella (aikuisella alanvaihtajalla) mitään mahdollisuutta?

Onko kriminaalipsykologi testannut sinut?

Narsismi on yleistä ammattikunnassasi.

Miten auttaisit sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivää, jos lääkkeet eivät auta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä eroa on psykologilla ja psykiatrilla?

Psykiatri on psykiatrian erikoislääkäri. Psykologi taas on koulutukseltaan (yliopistosta riippuen) psykologian maisteri. Psykiatrin vastuulle kuuluu potilaan kokonaishoito, käytännössä yleensä diagnoosin tekeminen, lausuntojen kirjoittaminen, työkyvyn arviointi sekä lääkehoito. Psykologin työnkuva on hyvin erilainen eikä hän osallistu rutiinisti kaikkien potilaiden hoitoon vaan tarvittaessa tekee omat tutkimuksensa esim,. diagnoosin tueksi.

Psykologi toteuttaa myös keskusteluhoitoja/terapiaa (psykoterapiaa lisäksi, jos on psykoterapeutin lisäkoulutus). Ts. lääkäri (psykiatri) voi suositella psykologikäyntejä. Lisäksi tosiaan psykologi tekee psykologisia tutkimuksia diagnostiikan ja hoidon tueksi. Myös psykologin lausunnot ovat usein tärkeässä asemassa vaikkapa juuri työkyvyn arvioinnissa. Psykologi on "inhimillisen käyttäytymisen asiantuntija" laajemmalti ja psykiatri enemmän mielen sairauksien saralla. Psykologi on myös usein vähemmän diagnoosikeskeinen ja pyrkii antamaan asiakkailleen uusia valmiuksia ongelmien kohtaamisessa.