"Tein lapsia - miksei kukaan auta?"

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö minkä takia meidän nyt lapsentekoiässä olevien aikuisten mielestä on ihan luonnollista, että isovanhemmat osallistuvat lastemme hoitoon?

Koska me olemme itse olleet isovanhempiemme hoidossa, toistuvasti ja paljon! Koska se 70- ja 80-luvuilla oli enemmän sääntö kun poikkeus, että isovanhemmat auttoivat lastenhoidossa. Olivathan äitiyslomatkin ihan eri luokkaa ja perhekootkin keskimäärin suurempia.

Siksi me niin oletamme, ei se välttämättä reilua ole, mutta selitys kuitenkin.

Itse olen 2 v:n äiti (lapsentekoiässä?) Ja en ole ollu koskaan yötä isovanhemmillani. Ja minulla on ihan läheiset välit heidän kanssaan.. käytiin miltein viikottain kylässä jne.. en oe ihan samaa mieltä kanssasi.

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö minkä takia meidän nyt lapsentekoiässä olevien aikuisten mielestä on ihan luonnollista, että isovanhemmat osallistuvat lastemme hoitoon?

Koska me olemme itse olleet isovanhempiemme hoidossa, toistuvasti ja paljon! Koska se 70- ja 80-luvuilla oli enemmän sääntö kun poikkeus, että isovanhemmat auttoivat lastenhoidossa. Olivathan äitiyslomatkin ihan eri luokkaa ja perhekootkin keskimäärin suurempia.

Siksi me niin oletamme, ei se välttämättä reilua ole, mutta selitys kuitenkin.

Kun meidän äidillä loppui äitiysloma 80-luvulla ja palasi töihin (mikä kyllä silloinkin kesti lähes saman aikaa kuin nyt!) niin meille tuli kodinhoitaja kun siihen aikaan perheille niitä tarjottiin. Niin kuin moneen muuhunkin perheeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 2,5 ja 1-vuotiaat lapset. Emme saa mitään apua isovanhemmilta lastenhoidossa. Kyllä mielestäni hyvien isovanhempien täytyy viettää lasten kanssa aikaa. Jos ei sitä halua tehdä, niin turha kuvitella, että lapsenlapset olisivat mitenkään kiintyneitä isovanhempiin - ei ne hyvät suhteet itsestänsä synny, ne täytyy luoda, ja tästä ovat nimenomaan isovanhemmat vastuussa (jos siis lasten vanhemmat suostuvat). 

Itselleni tämä tilanteemme ei ole mikään varsinainen ongelma, tunnen vain surua lasten puolesta siitä, etteivät isovanhemmat välitä.

Menin naimisiin 18-vuotiaana, mutta halusimme mieheni kanssa ennen perheen perustamista suorittaa opinnot ensin ja mieluiten saada vakituiset työpaikatkin. Sen myös teimme. Anopin suunnalta kuuntelin kuuden vuoden ajan painostusta, että milloin niitä lapsia oikein tulee, kun hän niin kovasti halusi tytön lapsenlapseksi. Painotti aina tuota tyttöä niin hirveästi. Oli myös varma, ettei lapsia tullut siksi, etten voi tulla raskaaksi, ja puhui tuollaisia suvullensa. No, sai sitten vihdoin ensimmäisen lapsenlapensa ollessani 24-vuotias, ja poikahan se oli. Ei kiinnostanut osallistuminen mihinkään, eikä myöhemmin sen toiviotun tytönkään kohdalla. Täytyy sanoa, että luonnollisestikin OLETIN hänen haluavan olla jonkinlainen osa lastenlastensa elämää, kun kerran ruinasi, kinusi ja painosti minua vuosien ajan, mutta ilmeisesti kyse oli vaan siitä, että pääsee näyttämään kuvia söpöistä lapsenlapsista työkavereille. Ja siihen se isovanhemmuus jäikin. En tietenkään hankkinut lapsia anopin painostuksesta, mutta oletin saavamme jotain apua lastenhoidossa, kun sitä oli luvattukin. Lasten hankkiminen ei tietenkään minua kaduta, mutta ihmettelen suuresti anopin käytöstä ja sitä, että omat lapsenlapset eivät kiinnosta tippaakaan.

Miten usein lapsesi ovat yökylässä päiväkodin hoitajilla? Sinun teoriasi mukaan kun lasten kanssa aikaa viettämällä luo kiinteän suhteen heihin. Tämäkö ei päde hoitajiin lainkaan, heidän kanssaan lapsilla ei ole mitään yhteistä?

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö minkä takia meidän nyt lapsentekoiässä olevien aikuisten mielestä on ihan luonnollista, että isovanhemmat osallistuvat lastemme hoitoon?

Koska me olemme itse olleet isovanhempiemme hoidossa, toistuvasti ja paljon! Koska se 70- ja 80-luvuilla oli enemmän sääntö kun poikkeus, että isovanhemmat auttoivat lastenhoidossa. Olivathan äitiyslomatkin ihan eri luokkaa ja perhekootkin keskimäärin suurempia.

Siksi me niin oletamme, ei se välttämättä reilua ole, mutta selitys kuitenkin.

70- ja 80-luvuilla oli pienemmät perhekoot kuin nykyään.

Mä olen ajatellut niin että jos isovanhempia ei nyt kiinnosta viettää aikaa lastenlasten kanssa kun ovat vielä hyvässä kunnossa yms. niin olkoon näin. Ymmärrän mä, on niin paljon hauskempia menoja ja mielenkiintoisempia ihmisiä tavattavana.

Mutta sitten kun ovat vanhoja, huonossa kunnossa, leskiä, sairaita, en mä koskaan tule lapsilleni sanomaan että pitää käydä mummia tai ukkia katsomassa. Mädätköön siellä yksinään, mun lapsilla on nuorina aikuisina varmasti paljon hauskempia menoja ja mielenkiintoisempia ihmisiä tavattavana :)

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ajatellut niin että jos isovanhempia ei nyt kiinnosta viettää aikaa lastenlasten kanssa kun ovat vielä hyvässä kunnossa yms. niin olkoon näin. Ymmärrän mä, on niin paljon hauskempia menoja ja mielenkiintoisempia ihmisiä tavattavana.

Mutta sitten kun ovat vanhoja, huonossa kunnossa, leskiä, sairaita, en mä koskaan tule lapsilleni sanomaan että pitää käydä mummia tai ukkia katsomassa. Mädätköön siellä yksinään, mun lapsilla on nuorina aikuisina varmasti paljon hauskempia menoja ja mielenkiintoisempia ihmisiä tavattavana :)

Omalla lapsuudellasi ja vanhempiesi vanhemmuudella ei sitten ole merkitystä, kun saavat yksinään mädäntyä? Vai onko niin, että vanhempien tarkoitus on hoivata lastaan vauvasta vaariin (ensin hoidetaan oma lapsi, ja sitten ollaan tukena ja turvana sille omalle lapselle aikuisiälläkin kaikessa mahdollisessa) jotta ansaitsee oikeutensa tulla arvostetuksi vanhuudessa?

Eikö sulla edes hävetä puhua noin omista vanhemmista. Jos ne niin kamalia vanhempia on ollut, niin tuskin edes olisit halunnut hoitamaan omia lapsiasi?

Jos saan lapsenlapsia, mielellään saa kyläillä ja silittelen, mutta sen verta rankkaa puuhaa pienen lapsen hoito on, että toivon ettei minulta hirveän usein pyydetä ainakaan yökylähoitoapua ennen kuin lapsi on 3 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ajatellut niin että jos isovanhempia ei nyt kiinnosta viettää aikaa lastenlasten kanssa kun ovat vielä hyvässä kunnossa yms. niin olkoon näin. Ymmärrän mä, on niin paljon hauskempia menoja ja mielenkiintoisempia ihmisiä tavattavana.

Mutta sitten kun ovat vanhoja, huonossa kunnossa, leskiä, sairaita, en mä koskaan tule lapsilleni sanomaan että pitää käydä mummia tai ukkia katsomassa. Mädätköön siellä yksinään, mun lapsilla on nuorina aikuisina varmasti paljon hauskempia menoja ja mielenkiintoisempia ihmisiä tavattavana :)

Omalla lapsuudellasi ja vanhempiesi vanhemmuudella ei sitten ole merkitystä, kun saavat yksinään mädäntyä? Vai onko niin, että vanhempien tarkoitus on hoivata lastaan vauvasta vaariin (ensin hoidetaan oma lapsi, ja sitten ollaan tukena ja turvana sille omalle lapselle aikuisiälläkin kaikessa mahdollisessa) jotta ansaitsee oikeutensa tulla arvostetuksi vanhuudessa?

Eikö sulla edes hävetä puhua noin omista vanhemmista. Jos ne niin kamalia vanhempia on ollut, niin tuskin edes olisit halunnut hoitamaan omia lapsiasi?

Ei mutta turha odottaa että se lapsenlapsi vaikka parikymppisenä alkaa käydä kylässä edes viihdyttämässä/kahvilla kun mummun kaverit on kuolleet ja kotihoito ei ehdi turista. Itse voin olla vaikka haudassa/sairas/työelämässä tms samaan aikaan... ettei vapaata niin vain järjestetä.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ajatellut niin että jos isovanhempia ei nyt kiinnosta viettää aikaa lastenlasten kanssa kun ovat vielä hyvässä kunnossa yms. niin olkoon näin. Ymmärrän mä, on niin paljon hauskempia menoja ja mielenkiintoisempia ihmisiä tavattavana.

Mutta sitten kun ovat vanhoja, huonossa kunnossa, leskiä, sairaita, en mä koskaan tule lapsilleni sanomaan että pitää käydä mummia tai ukkia katsomassa. Mädätköön siellä yksinään, mun lapsilla on nuorina aikuisina varmasti paljon hauskempia menoja ja mielenkiintoisempia ihmisiä tavattavana :)

Tämä kuulostaa julmalta, mutta valitettavasti noin siinä helposti käy. Ollessamme lapsia, erityisesti siskoni ollessa pieni, isovanhempani reissasivat ja viettivät omaa aikaa huolella. Ei koskaan ollut puhettakaan, että olisimme menneet sinne hoitoon ja kyläilytkin olivat lyhyitä ja aika harvoja.

Aikaa kului, toinen isovanhemmista kuoli ja toinen jäi leskeksi. Siskoni oli varhaisteini-ikäisenä kysynyt, kuka se "mamma" oikeastaan on. Isoäiti oli jäänyt niin vieraaksi, ettei edes ollut tajunnut tämän olevan oma isovanhempansa. Ei tarvinne kertoa, ettei hän kokenut parikymppisenä nuorena aikuisena suurtakaan tarvetta vierailla kovin usein vanhainkodissa, olihan ihminen hänelle oikeastaan ihan vieras. Meillä on sen verran ikäeroa, että minä edes vähän tunsin isoäitiäni, mutta siskolleni hän jäi vieraaksi.

Mä taidan olla joku poikkeus...mutta mitä pienempi lapsi/vauva niin sen helpompi ja mukavampi hoidettava. Jotain kouluikäistä en kesällä välttis haluaisi mummona hoitaa ollenkaan.. saa nähdä muuttuuko mieli kun tuo oma kouluikäinen joskus saa lapsia. Kummipoikaa ja pikkuveljeäänkin hoidin ihan mielelläni johonkin 4v asti... sitten se vaan alkoi tuntua pakkopullalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 2,5 ja 1-vuotiaat lapset. Emme saa mitään apua isovanhemmilta lastenhoidossa. Kyllä mielestäni hyvien isovanhempien täytyy viettää lasten kanssa aikaa. Jos ei sitä halua tehdä, niin turha kuvitella, että lapsenlapset olisivat mitenkään kiintyneitä isovanhempiin - ei ne hyvät suhteet itsestänsä synny, ne täytyy luoda, ja tästä ovat nimenomaan isovanhemmat vastuussa (jos siis lasten vanhemmat suostuvat). 

Itselleni tämä tilanteemme ei ole mikään varsinainen ongelma, tunnen vain surua lasten puolesta siitä, etteivät isovanhemmat välitä.

Menin naimisiin 18-vuotiaana, mutta halusimme mieheni kanssa ennen perheen perustamista suorittaa opinnot ensin ja mieluiten saada vakituiset työpaikatkin. Sen myös teimme. Anopin suunnalta kuuntelin kuuden vuoden ajan painostusta, että milloin niitä lapsia oikein tulee, kun hän niin kovasti halusi tytön lapsenlapseksi. Painotti aina tuota tyttöä niin hirveästi. Oli myös varma, ettei lapsia tullut siksi, etten voi tulla raskaaksi, ja puhui tuollaisia suvullensa. No, sai sitten vihdoin ensimmäisen lapsenlapensa ollessani 24-vuotias, ja poikahan se oli. Ei kiinnostanut osallistuminen mihinkään, eikä myöhemmin sen toiviotun tytönkään kohdalla. Täytyy sanoa, että luonnollisestikin OLETIN hänen haluavan olla jonkinlainen osa lastenlastensa elämää, kun kerran ruinasi, kinusi ja painosti minua vuosien ajan, mutta ilmeisesti kyse oli vaan siitä, että pääsee näyttämään kuvia söpöistä lapsenlapsista työkavereille. Ja siihen se isovanhemmuus jäikin. En tietenkään hankkinut lapsia anopin painostuksesta, mutta oletin saavamme jotain apua lastenhoidossa, kun sitä oli luvattukin. Lasten hankkiminen ei tietenkään minua kaduta, mutta ihmettelen suuresti anopin käytöstä ja sitä, että omat lapsenlapset eivät kiinnosta tippaakaan.

Miten usein lapsesi ovat yökylässä päiväkodin hoitajilla? Sinun teoriasi mukaan kun lasten kanssa aikaa viettämällä luo kiinteän suhteen heihin. Tämäkö ei päde hoitajiin lainkaan, heidän kanssaan lapsilla ei ole mitään yhteistä?

Missä kohtaa tekstiäni mainitsin yökyläilyt? Niin, en missään. Päiväkodin tätien kanssa vietetäänkin aikaa päivittäin. Lapseni näkevät isovanhempiansa pari kertaa vuodessa, eivätkä isovanhemmat halua viettää aikaa lasten kanssa ilman meitä vanhempia läsnä laisinkaan. Meillä esikoinen 2,5-vuotias ei näytä oikein edes tunnistavan isän puolen isovanhempiansa, kun joskus Skypen kautta soittavat. 

Niin. Yksin täytyy suomessa pohjoisen taivaan alla selvitä. Olipa yh, eihaluttu lapsi tai sairas yksinäinen vanhus. Mitä sitä muiden asioihin puuttumaan. Sehän olisi sääliä ja sääli on sairaus.

No tukiverkkojen hyväksikäyttöä en hyväksy, mutta on kyllä aika kylmäävä tilanne kun nuorehko isoäiti ei halua auttaa yhtään. Vauva kyllä kiinnostaa mutta hoitoapua ei anneta. Olisi mahtava viettää edes yksi ilta parisuhteen hoitamiseen ja käydä yhdessä treffeillä illalla, mutta ei.. Ei edes kahta tuntia voi ottaa hoitoon. Koko puolitoista vuotta mennyt näin, että kahdestaan ei olla päästy minnekään ja kyllähän se parosuhdetta raastaa pahasti. Olkaa onnellisia jos saatte edes vähän apua tukiverkoiltanne.

Minulla ei ole tukiverkkoa eikä kukaan auta. Mies lähti yllättäen 12 vuoden suhteen jälkeen lapsen ollessa 6kk. Ei tämä yksinhuoltajuus ollut valintani eikä toiveeni. Alussa iski joku tarmonpuuska että minähän pärjään, sitten iski viha, sitten suru. Lapsi herättää edelleen useita kertoja yössä ja välillä.olen ollut totaalisen väsynyt. Nyt siinä iässä että sotkee aivan kaiken enkä ehdi siivota yhtä nopeaa. Isä tapaa lasta noin kahdesti kuussa, vie vajaaksi tunniksi ulos. Eip enempää auta. Tilanne on edelleenkin mysteeri miksi näin kävi. Siskoni asuu paikkakunnalla. Kumpa joskus auttaisi. Veisi lapsen ulos tai jotain mutta sanoo että ei osaa olla noin pienten lasten ( lapsi yli vuoden nyt) kanssa ja ymmärtän että onhan sillä oma työnsä ja elämänsä. Lastenhoitajan palkkasin kerran. Hyvin meni mutta harvoin on varaa. Tämä on minun elämäni kriisi ja kyllä toivoisin saavani apua niinkuin kriisin kohdatessaon tapana toivoa. Kai se on sitten väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa muussa kulttuurissa esittämääsi kysymystä ei ymmärretä, koska ajatuksena on se, että totta kai ystäviä, sukulaisia, naapureita ym. autetaan. Jospa minä nyt kysyn tällaisen kysymyksen: mulla on yksi täti, joka on vanha ja tarvitsee apua kaikenlaisissa jutuissa. Mikä ihmeen velvollisuus mulla tai kellään muillakaan sukulaisilla on häntä auttaa? Eihän me olla mitään ilmaisia vanhustenhoitajia ja oikein odoteta, että me PÄÄSTÄISIIN auttamaan häntä.

No eihän sinulla olekaan velvollisuutta. Voit ihan itse päättää, haluatko auttaa, miten ja missä määrin. Eikö olekin mukavaa?

Ei muuta velvollisuutta kuin se, että ihmisistä, joista välitetään, pidetään huolta.

Ei tarvitse pitää huolta, jos ei halua.

Ei sinustakaan kenenkään tarvitse pitää huolta, jollei halua. Ei tarvitse myöskään käydä vessassa, jollei halua, voi laskea housuihin. Hengittäminen sentään on refleksi. Näin hedelmällistä keskustelua voidaan käydä.

Niin, minusta ei myöskään tarvitse kenenkään sukulaiseni pitää huolta, jos ei halua. Alat vähitellen ymmärtää asian laidan.

Vanhemalla on moraalinen velvollisuus huolthtia lapsestaan, koska hän on lapsen olemassaoloon syyllinen. Se, ettei lapsi ole itse päättänyt syntyä vaan on vanhempansa armoilla, luo tämän velvollisuuden. Vastaavaa velvollisuutta ei ole lapsella vanhempiaan tai muita sukulaisiaan kohtaan.

Auttaa ja tukea tietenkin voi kukin omien kykyjensä ja halujensa mukaan, mutta se on vapaan tahdon harjoittamista, ei velvollisuuden pakkoa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole tukiverkkoa eikä kukaan auta. Mies lähti yllättäen 12 vuoden suhteen jälkeen lapsen ollessa 6kk. Ei tämä yksinhuoltajuus ollut valintani eikä toiveeni. Alussa iski joku tarmonpuuska että minähän pärjään, sitten iski viha, sitten suru. Lapsi herättää edelleen useita kertoja yössä ja välillä.olen ollut totaalisen väsynyt. Nyt siinä iässä että sotkee aivan kaiken enkä ehdi siivota yhtä nopeaa. Isä tapaa lasta noin kahdesti kuussa, vie vajaaksi tunniksi ulos. Eip enempää auta. Tilanne on edelleenkin mysteeri miksi näin kävi. Siskoni asuu paikkakunnalla. Kumpa joskus auttaisi. Veisi lapsen ulos tai jotain mutta sanoo että ei osaa olla noin pienten lasten ( lapsi yli vuoden nyt) kanssa ja ymmärtän että onhan sillä oma työnsä ja elämänsä. Lastenhoitajan palkkasin kerran. Hyvin meni mutta harvoin on varaa. Tämä on minun elämäni kriisi ja kyllä toivoisin saavani apua niinkuin kriisin kohdatessaon tapana toivoa. Kai se on sitten väärin.

Ei vanhemmaksi voi ryhtyä sillä ajatuksella, ettei halua missään tapauksessa yksinhuoltajaksi. Kyse on samasta uhosta kuin "minähän en vamaisen vanhemmaksi rupea". Tällaista asiaa ei nyt vain pysty itse päättämään. Jos tietää, ettei halua yksinhuoltajaksi tai vammaisen lapsen vanhemmaksi, ei pidä hankkia lapsia. Niin yksinkertaista se on.

Toivottavasti löydät itsellesi apua!

Vierailija kirjoitti:

Tätä samaa asiaa olen minäkin ihmetellyt. Tällä palstalla on yleinen mielipide, että isovanhempien pitäisi uhrata koko elämänsä lastenlasten hoitamiseen. Jos isovanhemmat eivät suostu tähän, he ovat palstalaisten mielestä itsekkäitä.

Täällä kärjistetään aina ääripäihin. Joko kukaan ei auta ikinä milloinkaan tai jotkut hoidattaa koko ajan lapsia muilla, välimuotoja ei ole. Kuitenkin normaalit, toisistaan välittävät ihmiset jeesaavat toisiaan puolin ja toisin aina välillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole tukiverkkoa eikä kukaan auta. Mies lähti yllättäen 12 vuoden suhteen jälkeen lapsen ollessa 6kk. Ei tämä yksinhuoltajuus ollut valintani eikä toiveeni. Alussa iski joku tarmonpuuska että minähän pärjään, sitten iski viha, sitten suru. Lapsi herättää edelleen useita kertoja yössä ja välillä.olen ollut totaalisen väsynyt. Nyt siinä iässä että sotkee aivan kaiken enkä ehdi siivota yhtä nopeaa. Isä tapaa lasta noin kahdesti kuussa, vie vajaaksi tunniksi ulos. Eip enempää auta. Tilanne on edelleenkin mysteeri miksi näin kävi. Siskoni asuu paikkakunnalla. Kumpa joskus auttaisi. Veisi lapsen ulos tai jotain mutta sanoo että ei osaa olla noin pienten lasten ( lapsi yli vuoden nyt) kanssa ja ymmärtän että onhan sillä oma työnsä ja elämänsä. Lastenhoitajan palkkasin kerran. Hyvin meni mutta harvoin on varaa. Tämä on minun elämäni kriisi ja kyllä toivoisin saavani apua niinkuin kriisin kohdatessaon tapana toivoa. Kai se on sitten väärin.

Ei vanhemmaksi voi ryhtyä sillä ajatuksella, ettei halua missään tapauksessa yksinhuoltajaksi. Kyse on samasta uhosta kuin "minähän en vamaisen vanhemmaksi rupea". Tällaista asiaa ei nyt vain pysty itse päättämään. Jos tietää, ettei halua yksinhuoltajaksi tai vammaisen lapsen vanhemmaksi, ei pidä hankkia lapsia. Niin yksinkertaista se on.

Toivottavasti löydät itsellesi apua!

Jos lapsi hankitaan yhteistuumin niin voi sitä olettaa, että toinen on mukana. Aivan kun ei olisi edes lupaa olla pettynyt koska "näin voi käydä". Eihän itse pysty loppujen lopuksi päätämään mitään jos ajattelee noin. Eikä sitten mitään voi valitakaan. Jos ihminen kaipaa apua, hän saa kaivata sitä, vaikka tapahtuneseen olisikon sinun mielestä piränyt varautua. Toivottavasti ainun kohdalle ei osu ikäviä asioita johon sinun olisi pitänyt osata varautua ennalta! Ja JOS osuu niin elä ainakaan valita.

Mun mielestä on tyhmää kehuskella sillä, kuinka vähän omia lapsiaan pistää hoitoon. Mistä te tiedätte, jos joku on oikeasti väsynyt/masentunut? Joku voi myös jäädä yksinhuoltajaksi vasten omaa tahtoaan. Kerran kuussa viikonloppu mummolassa, eipä luulisi olevan keneltäkään pois. Mutta meidän kulttuuriin kuuluu syyllisyys ja kiitollisuudenvelka pienestäkin avusta; olet huono ihminen pyytäessäsi apua. Siitä kyllä olen samaa mieltä, että jos jo toisen lapsen kohdalla tuntuu, ettei jaksa, niin ehkä kannattaisi harkita tarkkaan tekeekö kolmatta. Nykyään kun voi ehkäistä. Paitsi ehkä tiettyihin uskontoihin kuuluvat - nämäkin voisi ottaa järjen käteen.

Voi vittu teidän juttuja. Olette kyllä jotkut niiiiiin suomalaisia, että hermo menee. On se kumma, että miehen täysin yllättäen jättämä pienen lapsen YH:kaan ei nyt saisi olla väsynyt ja pettynyt ja suruissaan. Voi vittu. Ihan oikeesti. Voi vittu. "Niin, että pitää saatana olla valmis olemaan yksinhuoltaja kehitysvammaisen kääpiön äiti, joka ei ikinä saa sanoa sanaakaan edes hieman valittavalla tai surullisella tai uupuneella äänensävyllä, koska itsepähän läksit, ja valittaa ei saa!" Voi vittu.