"Tein lapsia - miksei kukaan auta?"

Vierailija kirjoitti:

Monta tilannetta oon todistanut että kun tukiverkkoa ei ole ja sitä sitte lapsen kanssa ihmetellään kovasti. Pahimmillaan syyllisestään muita ihmisiä vaikka kyse on omista valinnoista! Kysynkin niiltä jotka näin tekee: miks kenenkään kuuluisi hoitaa sinun lapsia silloin kun sinä niin vaadit tai muuten pahimmillaan katkaistaan sitten vaikka välit?

On olemassa ihmisiä joita voi ko hommaan palkata. Ei isovanhemmat ja ystävät ole ilmaisia lastenhoitajia. Kaikkien mielestä ei ole ihanaa PÄÄSTÄ hoitamaan lapsiasi.

Ehkä sillä ei haetakaan sitä, että joku hoitamalla hoitaisi lapsia, vaan sellaista henkistä taustatukea, myötämieltä. Kysymistä, että miten jaksat ja tuonko tullessani mukana maitopurkin tai muuta. Että olisi turvallinen ol siitä, että jos itsellä ei voimat riitä tai on sairaana, uskaltaa pyytää apuun tuttua turvallista läheistä. Jo kerran vuodessa tuleva tunninkin apuon joikllekin jo iso asia ja auttaa jaksamaan! Kyse on pienistä teoista, ,huolehtimisesta ja tuesta.

Ei vieraita ihmsiä uskalla palkata. Onhan näiasät pedofiileistäkin puhuttu, eikä voi tietää miten osaa lasta hoitaa muutenkaan. Kai lapsellakin on oikeus kokea olonsa turvalliseksi tutun ihmisen seurassa, jos äiti on esim. sairaalassa tai hammaslääkärissä?

Minä en odota, että kukaan auttaisi minua lapsiperhearjen pyörittämisessä. MUTTA aiemmin on Suomessakin kulttuuriin on kuulunut, että lapsesta huolehtii koko suku ja monessa Euroopan maissa näin on yhä.  "Jokainen omillaan" on kovin suomalaista ja nykyaikaista höpötystä. Ymmärrän hyvin, että mummut ei täällä aina ehdi auttamaan, koska ovat työelämässä (toisin kuin Etelä-Euroopassa) mutta avun toivominen ei todellakaan ole mikään nykyajan ilmiö. On todella uusi ilmiö, että avun pyytämistä katsotaan pahalla.

Eniten ihmettelen niitä, jotka tekevät paljon lapsia tiuhaan tahtiin ja valittavat jaksamistaan - mutta lisää tulossa. Miksi?

Sen ymmärrän hyvin jos jaksaminen on kortilla kun tilanne on yllättävä (sairautta, vammaa), mutta kun nykyään väsytään ja uuvutaan jo ihan ajatuksesta, että pitäisi arkea elää omien lasten kanssa. Ja tästä kommentista toki jätän pois ne, jotka realistisesti asiaan suhtautuvat.

Tukiverkot ja apu ovat ihana asia, mutta vaan jos tukiverkko on halukas olemaan apu ja tuki.

Samaa ihmettelyä on ollut tämä subjektiivinen päivähoito-oikeus. Lapset pitäisi saada ilmaiseksi (verorahoilla) arkipäiviksi hoitoon vaikka vanhempi kotona, jotta vanhemmat lapsiaan jaksaa. Ja siis jätän kommentista taas pois sairaat yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa muussa kulttuurissa esittämääsi kysymystä ei ymmärretä, koska ajatuksena on se, että totta kai ystäviä, sukulaisia, naapureita ym. autetaan. Jospa minä nyt kysyn tällaisen kysymyksen: mulla on yksi täti, joka on vanha ja tarvitsee apua kaikenlaisissa jutuissa. Mikä ihmeen velvollisuus mulla tai kellään muillakaan sukulaisilla on häntä auttaa? Eihän me olla mitään ilmaisia vanhustenhoitajia ja oikein odoteta, että me PÄÄSTÄISIIN auttamaan häntä.

Kukaan ei valitse olla vanha. Suomessa jokaikinen syntyvä (ja pidetty) lapsi on vapaaehtoisesti hankittu. Että johtuisikohan siitä syystä?

Ts. jos minä hankin vanhan 70-luvun harraste auton, sitä pitää korjata ja laittaa. Tiedän sen hankkiessani auton. En oleta, että sukulaiset ja ystävät auttavat minua autoharrastuksessani.

Jos uudehkosta autostani puhkeaa rengas keskellä kaupunkia, saatan soittaa apua jos tiedän jonkun läheiseni olevan saatavilla. En ole suunnitellut renkaan puhkeamista.

On siis ihan eri asia odottaako apua elämän ennakoimattomissa tai pakosti edessä olevissa asioissa, kuin tehdä ihan tarkoituksella x kappaletta lapsia ja sen jälkeen olettaa että muut ihmiset auttavat niiden kanssa. 

Ei, se ei ole eri asia. Toisistaan välittävät ihmiset eivät laskeskele, että minä autan vain, jos kyseessä on ihan vääjäämätön seuraus ikääntymisestä. Toisistaan välittävät ihmiset auttavat toisiaan, koska he välittävät toisiaan. Ymmärrät varmasti, että vanhaakaan ihmistä ei ole mikään pakko auttaa, sen kun vain jättää auttamisen. Kyllähän niinkin tehdään, olet varmasti kuullut sinäkin vanhusten yksinäisyydestä.

-

En nyt edes viitsi kommentoida tuota autovertausta, ymmärrät varmasti itsekin, miten mauton se on.

NIin just, leimasit "mauttomaksi" kun et sitten keksinyt mitään pätevää vasta-argumenttia. Et voi kumota sitä että lasten hankinta on aina vapaaehtoista, toisin kuin vaikka sairastuminen tai vanhuuden takia avuttomaksi joutuminen. Vapaaehtoisten kuormittavien tekijöiden hankkiminen ei millään lailla "velvoita" lähimmäisiä auttamaan, toisin kuin esim. jokin tapaturma. On juuri tyypillistä lisääntyjien itsekkyyttä ajatella "MINÄ haluan lapsen, MINÄ hommaan lapsen, MUUT hoitakoot sitä kun minua ei huvita". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa muussa kulttuurissa esittämääsi kysymystä ei ymmärretä, koska ajatuksena on se, että totta kai ystäviä, sukulaisia, naapureita ym. autetaan. Jospa minä nyt kysyn tällaisen kysymyksen: mulla on yksi täti, joka on vanha ja tarvitsee apua kaikenlaisissa jutuissa. Mikä ihmeen velvollisuus mulla tai kellään muillakaan sukulaisilla on häntä auttaa? Eihän me olla mitään ilmaisia vanhustenhoitajia ja oikein odoteta, että me PÄÄSTÄISIIN auttamaan häntä.

Kukaan ei valitse olla vanha. Suomessa jokaikinen syntyvä (ja pidetty) lapsi on vapaaehtoisesti hankittu. Että johtuisikohan siitä syystä?

Ts. jos minä hankin vanhan 70-luvun harraste auton, sitä pitää korjata ja laittaa. Tiedän sen hankkiessani auton. En oleta, että sukulaiset ja ystävät auttavat minua autoharrastuksessani.

Jos uudehkosta autostani puhkeaa rengas keskellä kaupunkia, saatan soittaa apua jos tiedän jonkun läheiseni olevan saatavilla. En ole suunnitellut renkaan puhkeamista.

On siis ihan eri asia odottaako apua elämän ennakoimattomissa tai pakosti edessä olevissa asioissa, kuin tehdä ihan tarkoituksella x kappaletta lapsia ja sen jälkeen olettaa että muut ihmiset auttavat niiden kanssa. 

Ei, se ei ole eri asia. Toisistaan välittävät ihmiset eivät laskeskele, että minä autan vain, jos kyseessä on ihan vääjäämätön seuraus ikääntymisestä. Toisistaan välittävät ihmiset auttavat toisiaan, koska he välittävät toisiaan. Ymmärrät varmasti, että vanhaakaan ihmistä ei ole mikään pakko auttaa, sen kun vain jättää auttamisen. Kyllähän niinkin tehdään, olet varmasti kuullut sinäkin vanhusten yksinäisyydestä.

-

En nyt edes viitsi kommentoida tuota autovertausta, ymmärrät varmasti itsekin, miten mauton se on.

NIin just, leimasit "mauttomaksi" kun et sitten keksinyt mitään pätevää vasta-argumenttia. Et voi kumota sitä että lasten hankinta on aina vapaaehtoista, toisin kuin vaikka sairastuminen tai vanhuuden takia avuttomaksi joutuminen. Vapaaehtoisten kuormittavien tekijöiden hankkiminen ei millään lailla "velvoita" lähimmäisiä auttamaan, toisin kuin esim. jokin tapaturma. On juuri tyypillistä lisääntyjien itsekkyyttä ajatella "MINÄ haluan lapsen, MINÄ hommaan lapsen, MUUT hoitakoot sitä kun minua ei huvita". 

No mitä "päteviä" vasta-argumentteja voi kirjoittaa johonkin höpinään 70-luvun autoista, kun puhutaan ihmisten välisistä suhteista? Mikään ei velvoita huolehtimaan myöskään vanhuksista, paitsi - ai niin - se välittäminen. Ei mikään velvoita ketään huolehtimaan sustakaan, kun olet vanha.

Vierailija kirjoitti:

Minä en odota, että kukaan auttaisi minua lapsiperhearjen pyörittämisessä. MUTTA aiemmin on Suomessakin kulttuuriin on kuulunut, että lapsesta huolehtii koko suku ja monessa Euroopan maissa näin on yhä.  "Jokainen omillaan" on kovin suomalaista ja nykyaikaista höpötystä. Ymmärrän hyvin, että mummut ei täällä aina ehdi auttamaan, koska ovat työelämässä (toisin kuin Etelä-Euroopassa) mutta avun toivominen ei todellakaan ole mikään nykyajan ilmiö. On todella uusi ilmiö, että avun pyytämistä katsotaan pahalla.

Tavallaan joo, mutta kun nykyään apua tarvitaan siihen, että saa olla vkl baarissa ryyppäämässä ja toipumassa, arkipäivät lepäillä jne. Ennen isovanhemmat hoitivat pikkuiset kun äiti oli esim. peltotöissä/navetassa jne. Eli kyse on enemmän siitä, mihin sitä apua tarvitaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 2,5 ja 1-vuotiaat lapset. Emme saa mitään apua isovanhemmilta lastenhoidossa. Kyllä mielestäni hyvien isovanhempien täytyy viettää lasten kanssa aikaa. Jos ei sitä halua tehdä, niin turha kuvitella, että lapsenlapset olisivat mitenkään kiintyneitä isovanhempiin - ei ne hyvät suhteet itsestänsä synny, ne täytyy luoda, ja tästä ovat nimenomaan isovanhemmat vastuussa (jos siis lasten vanhemmat suostuvat). 

Itselleni tämä tilanteemme ei ole mikään varsinainen ongelma, tunnen vain surua lasten puolesta siitä, etteivät isovanhemmat välitä.

Menin naimisiin 18-vuotiaana, mutta halusimme mieheni kanssa ennen perheen perustamista suorittaa opinnot ensin ja mieluiten saada vakituiset työpaikatkin. Sen myös teimme. Anopin suunnalta kuuntelin kuuden vuoden ajan painostusta, että milloin niitä lapsia oikein tulee, kun hän niin kovasti halusi tytön lapsenlapseksi. Painotti aina tuota tyttöä niin hirveästi. Oli myös varma, ettei lapsia tullut siksi, etten voi tulla raskaaksi, ja puhui tuollaisia suvullensa. No, sai sitten vihdoin ensimmäisen lapsenlapensa ollessani 24-vuotias, ja poikahan se oli. Ei kiinnostanut osallistuminen mihinkään, eikä myöhemmin sen toiviotun tytönkään kohdalla. Täytyy sanoa, että luonnollisestikin OLETIN hänen haluavan olla jonkinlainen osa lastenlastensa elämää, kun kerran ruinasi, kinusi ja painosti minua vuosien ajan, mutta ilmeisesti kyse oli vaan siitä, että pääsee näyttämään kuvia söpöistä lapsenlapsista työkavereille. Ja siihen se isovanhemmuus jäikin. En tietenkään hankkinut lapsia anopin painostuksesta, mutta oletin saavamme jotain apua lastenhoidossa, kun sitä oli luvattukin. Lasten hankkiminen ei tietenkään minua kaduta, mutta ihmettelen suuresti anopin käytöstä ja sitä, että omat lapsenlapset eivät kiinnosta tippaakaan.

Jos isovanhemmat tai -vanhempi on sellainen ihminen, jota nyt ei vaan satu kiinnostamaan syystä X omat lapsenlapset, miksi annat sen vaivata itseäsi noin? "Suret lapsiesi puolesta"? Mitä lapset menettävät sellaisessa ihmisessä jota ei muutenkaan kiinnosta? Kysynkin MITÄ SITTEN?

Väsynyt kirjoitti:

Ihanan mustavalkoista.

Meillä neljä lasta ja vasta nuorimman vauva-aika väsytti minut lopullisesti. Ei tukiverkkoja ja kyllä vituttaa ihan suoraan sanottuna, on todella rankkaa ajoittain. Rakastan lapsiani ja mielelläni touhuan heidän kanssaan, mutta ihan pienikin hengähdystauko tekisi ihmeitä, se ei tarkoita että olettaisin muiden hoitavan lapseni AINA ja KOKONAAN, eikö?

Ei tässä keskustelussa tainnut olla kyse sinun kaltaisista henkilöistä, jotka joskus hetken hengähtäisivät. Luulen että referoidaan niihin, jotka ovat 90% ajasta ihan puhki siitä kun pitää omia lapsia hoitaa ja tarvitsisivat tyyliin kaikki hetket vapaiksi. Näitäkin on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en odota, että kukaan auttaisi minua lapsiperhearjen pyörittämisessä. MUTTA aiemmin on Suomessakin kulttuuriin on kuulunut, että lapsesta huolehtii koko suku ja monessa Euroopan maissa näin on yhä.  "Jokainen omillaan" on kovin suomalaista ja nykyaikaista höpötystä. Ymmärrän hyvin, että mummut ei täällä aina ehdi auttamaan, koska ovat työelämässä (toisin kuin Etelä-Euroopassa) mutta avun toivominen ei todellakaan ole mikään nykyajan ilmiö. On todella uusi ilmiö, että avun pyytämistä katsotaan pahalla.

Tavallaan joo, mutta kun nykyään apua tarvitaan siihen, että saa olla vkl baarissa ryyppäämässä ja toipumassa, arkipäivät lepäillä jne. Ennen isovanhemmat hoitivat pikkuiset kun äiti oli esim. peltotöissä/navetassa jne. Eli kyse on enemmän siitä, mihin sitä apua tarvitaan.

Voi lässynlässynlää. Nykyään ne kaikki vanhemmat vain baarissa juoksee, ennen pellolla huhkittiin. Ihan oikeastiko tätä keskustelua käydään tällä tasolla? Kai tämä oli vitsi?

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Minä en ihmettele. Minut ja siskoni, kuten lukuisat muut ikäluokkani lapset rahdattiin aina kun mahdollista mummolaan. Niin kesät, viikonloput kuin iltapäivätkin meni mummolassa mummon ja vaarin hoteissa. Ja kun äitini ikäluokka sitten tuli isovanhemmiksi, heillä yllättäen oli kiirettä oman elämänsä kanssa - sielläkin päässä. Minusta se tuntuu melko epäreilulta; varsinkin niitä isovanhempia kohtaan. Ei vanhemmat heitäkään hoida. 

Itse olen lapseni hoitanut ja hoitajat maksanut. En koskaan ole äitiäni pyytänyt hoitamaan, mutta aika paljon hän oma-aloitteisesti toivoo lapsia hoitoon/kylään. Mikä minusta on ok. 

En ketään velvoittaisi toisten lapsia hoitamaan, toki ne pääsääntöisesti pitäisi jokaisen itse hoitaa, mutta nyt on yksi sukupolvi, joka veti molemmista päistä itselleen. Ja toki se voi tuntua epäreilulta, mutta monelle ikäiselleni jäi varmasti sellainen mielikuva vanhemmuudesta, että isovanhemmat ovat paikalla auttamassa.

Ei tuossa ole mitään epäreilua. Jokainen on vapaa itse päättäämään, kuinka paljon lastenhoitoapua on valmis antamaan. Ei se, että saa apua ihmiseltä X, velvoita ketään auttamaan ihmistä Y.

Sivusta huutelen: Onpa sinulla aikamoinen maailmankuva, keskenään sukua olevat ihmiset ovat vain jonkinlaisia saaria tai atomeita, henkilö X ja Y. Mahdatko itse olla sellainen ottaja, joka on saavana osapuolena kaikissa ihmissuhteissa? Tyhjennätkö läheisen toisensa jälkeen ja vaihdat sitten seuraa? Eipä ihme, jos näin onkin, onhan se nyt muotia.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen samaa. Meidän lapsi on ollu kaksi yötä pois kotoa, muutamia kertoja mummilla hoidossa pari tuntia. Ikää 1.5 v.

Sitten on kavereiden lapset (samaa ikäluokkaa) he eivät varmaan pysy laskuissa enään yökyläkertojen kanssa.

Minä en tykännyt lapsena olla yökylässä isovamhemmilla, serkkujen luotakin halusin takaisin kotiin iltasella (nämä ennen kouluikää). Koskaan ei pakotettu jäämään yöksi ja nämä sukulaiset tosi läheisiä näin viikottain heitä, ei mitään 100 km päässä asuvia.

Minulla on periaate. Teen lapsen/lapsia ja itse myös hoidan. En oleta että joku (esim mummi) haluaisi lapsen pari kertaa kuussa yökylään. Hän on lapset jo kasvattanut. Kyläilyt yhdessä on mukavia tapaamisia.

Ohi, mutta jos 1,5-vuotias on ollut jo 2 yötä pois kotoa niin se on jo aika paljon. Tai riippuu tietysti mihin vertaa mutta ei meidän puolitoistavuotiaalla ole vielä ollut tarvetta yökyläilylle.

Vierailija kirjoitti:

Väsynyt kirjoitti:

Ihanan mustavalkoista.

Meillä neljä lasta ja vasta nuorimman vauva-aika väsytti minut lopullisesti. Ei tukiverkkoja ja kyllä vituttaa ihan suoraan sanottuna, on todella rankkaa ajoittain. Rakastan lapsiani ja mielelläni touhuan heidän kanssaan, mutta ihan pienikin hengähdystauko tekisi ihmeitä, se ei tarkoita että olettaisin muiden hoitavan lapseni AINA ja KOKONAAN, eikö?

Ei tässä keskustelussa tainnut olla kyse sinun kaltaisista henkilöistä, jotka joskus hetken hengähtäisivät. Luulen että referoidaan niihin, jotka ovat 90% ajasta ihan puhki siitä kun pitää omia lapsia hoitaa ja tarvitsisivat tyyliin kaikki hetket vapaiksi. Näitäkin on.

No miksei sitten avauksessa kerrottu, että puhutaan juuri tällaisesta tietystä ryhmästä, joka hoidattaa jatkuvasti lapsensa muilla? Ja miksi avauksen otsikko on "tein lapsia - miksi kukaan ei auta?" jos kyse on vanhemmista, jotka saavat jatkuvasti paljon apua?

Ei kenenkään ole pakko hoitaa sukulaisiaan, ei lapsia eikä vanhempia, jos ei tahdo. Mutta yleisellä tasolla tämä "yksin se on pärjättävä ja itse asiansa hoidettava" on sairaalloinen ajattelumalli. Ihminen on yhteisöllinen laji. Johan se on tutkittukin että yhteisölliset suomenruotsalaiset elävät vanhemmiksi ja sairastavat vähemmän masennusta.

Mistä sitä kukaan voimavarojaan tietää, kun lapsia hankkii. Yllätyksenä se tulee, eikä voi tietää jaksaako yhden vai viisi lasta ja kuka niistä on kipeä tai temperamentiltaan vaativa.

Kaikkien siis pitäis olla niin järkeviä, että osaa ennustaa kaiken etukäteen. Ei tule sitten yllätyksiä eikä ole toisille vaivaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen samaa. Meidän lapsi on ollu kaksi yötä pois kotoa, muutamia kertoja mummilla hoidossa pari tuntia. Ikää 1.5 v.

Sitten on kavereiden lapset (samaa ikäluokkaa) he eivät varmaan pysy laskuissa enään yökyläkertojen kanssa.

Minä en tykännyt lapsena olla yökylässä isovamhemmilla, serkkujen luotakin halusin takaisin kotiin iltasella (nämä ennen kouluikää). Koskaan ei pakotettu jäämään yöksi ja nämä sukulaiset tosi läheisiä näin viikottain heitä, ei mitään 100 km päässä asuvia.

Minulla on periaate. Teen lapsen/lapsia ja itse myös hoidan. En oleta että joku (esim mummi) haluaisi lapsen pari kertaa kuussa yökylään. Hän on lapset jo kasvattanut. Kyläilyt yhdessä on mukavia tapaamisia.

Ööö, sori nyt, mutta sinähän nimenomaan olet saanut jo hyvinkin paljon hoitoapua pienen lapsesi mummilta. Miksi osallistut keskusteluun jeesustellen, että hoidat omat lapsesi? Kun meitä on oikeastikin niitä, jotka eivät ole KERTAAKAAN koko lapsen elämän aikana saanut isovanhemmilta hoitoapua. Itse laskisin sinut kyllä tuohon ryhmään, joka saa isovanhemmilta apua. Eikä siinä mitään väärää ole, mutta turha sinun tulla tänne kuitenkaan kruunuasi kiillottamaan "lapsensa itse hoitavana" äitinä.

Anteeksi jos jotenkin loukkasin. Kerroin oman kokemukseni. En todella halua kiillotella mitään kruunuja. Vertasin vain itseäni omii ystäviini.. tiedostan kyllä että jotkut eivät saa koskaan mitään apua. Itse vertailin tätä hommaa juurikin näiden "joka kuussa pari vapaa iltaa" vanhempien suhteen. Niin ja koen kyllä olevani paljon lapseni kanssa. Tämän vuoden puolella en ole nähnyt yhtäkään kaveria ilman että lapsi on mukana. Ja ei se kyllä minua haittaakkaan :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 2,5 ja 1-vuotiaat lapset. Emme saa mitään apua isovanhemmilta lastenhoidossa. Kyllä mielestäni hyvien isovanhempien täytyy viettää lasten kanssa aikaa. Jos ei sitä halua tehdä, niin turha kuvitella, että lapsenlapset olisivat mitenkään kiintyneitä isovanhempiin - ei ne hyvät suhteet itsestänsä synny, ne täytyy luoda, ja tästä ovat nimenomaan isovanhemmat vastuussa (jos siis lasten vanhemmat suostuvat). 

Itselleni tämä tilanteemme ei ole mikään varsinainen ongelma, tunnen vain surua lasten puolesta siitä, etteivät isovanhemmat välitä.

Menin naimisiin 18-vuotiaana, mutta halusimme mieheni kanssa ennen perheen perustamista suorittaa opinnot ensin ja mieluiten saada vakituiset työpaikatkin. Sen myös teimme. Anopin suunnalta kuuntelin kuuden vuoden ajan painostusta, että milloin niitä lapsia oikein tulee, kun hän niin kovasti halusi tytön lapsenlapseksi. Painotti aina tuota tyttöä niin hirveästi. Oli myös varma, ettei lapsia tullut siksi, etten voi tulla raskaaksi, ja puhui tuollaisia suvullensa. No, sai sitten vihdoin ensimmäisen lapsenlapensa ollessani 24-vuotias, ja poikahan se oli. Ei kiinnostanut osallistuminen mihinkään, eikä myöhemmin sen toiviotun tytönkään kohdalla. Täytyy sanoa, että luonnollisestikin OLETIN hänen haluavan olla jonkinlainen osa lastenlastensa elämää, kun kerran ruinasi, kinusi ja painosti minua vuosien ajan, mutta ilmeisesti kyse oli vaan siitä, että pääsee näyttämään kuvia söpöistä lapsenlapsista työkavereille. Ja siihen se isovanhemmuus jäikin. En tietenkään hankkinut lapsia anopin painostuksesta, mutta oletin saavamme jotain apua lastenhoidossa, kun sitä oli luvattukin. Lasten hankkiminen ei tietenkään minua kaduta, mutta ihmettelen suuresti anopin käytöstä ja sitä, että omat lapsenlapset eivät kiinnosta tippaakaan.

Jos isovanhemmat tai -vanhempi on sellainen ihminen, jota nyt ei vaan satu kiinnostamaan syystä X omat lapsenlapset, miksi annat sen vaivata itseäsi noin? "Suret lapsiesi puolesta"? Mitä lapset menettävät sellaisessa ihmisessä jota ei muutenkaan kiinnosta? Kysynkin MITÄ SITTEN?

Siksi, että mielestäni on ihanaa, kun lasten elämässä on mukana muitakin välittäviä aikuisia ihmisiä, kuin lapsen vanhemmat. Vanhemmilla ihmisillä on myös erilaista sanottavaa ja opetettavaa lapsille - kunnioitan todella eri sukupolvien elämänkokemusta. Muistan itse lapsuudestani kuinka tärkeää ja ihanaa oli mennä mummolaan. Meillä oli ihan omat jutut mummin ja vaarin kanssa. Sääli, ja suren lasteni puolesta sitä, että heiltä jää elämästä kokonaan pois niinkin ihana asia, kuin mitä isovanhemmat voivat olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen samaa. Meidän lapsi on ollu kaksi yötä pois kotoa, muutamia kertoja mummilla hoidossa pari tuntia. Ikää 1.5 v.

Sitten on kavereiden lapset (samaa ikäluokkaa) he eivät varmaan pysy laskuissa enään yökyläkertojen kanssa.

Minä en tykännyt lapsena olla yökylässä isovamhemmilla, serkkujen luotakin halusin takaisin kotiin iltasella (nämä ennen kouluikää). Koskaan ei pakotettu jäämään yöksi ja nämä sukulaiset tosi läheisiä näin viikottain heitä, ei mitään 100 km päässä asuvia.

Minulla on periaate. Teen lapsen/lapsia ja itse myös hoidan. En oleta että joku (esim mummi) haluaisi lapsen pari kertaa kuussa yökylään. Hän on lapset jo kasvattanut. Kyläilyt yhdessä on mukavia tapaamisia.

Ööö, sori nyt, mutta sinähän nimenomaan olet saanut jo hyvinkin paljon hoitoapua pienen lapsesi mummilta. Miksi osallistut keskusteluun jeesustellen, että hoidat omat lapsesi? Kun meitä on oikeastikin niitä, jotka eivät ole KERTAAKAAN koko lapsen elämän aikana saanut isovanhemmilta hoitoapua. Itse laskisin sinut kyllä tuohon ryhmään, joka saa isovanhemmilta apua. Eikä siinä mitään väärää ole, mutta turha sinun tulla tänne kuitenkaan kruunuasi kiillottamaan "lapsensa itse hoitavana" äitinä.

Anteeksi jos jotenkin loukkasin. Kerroin oman kokemukseni. En todella halua kiillotella mitään kruunuja. Vertasin vain itseäni omii ystäviini.. tiedostan kyllä että jotkut eivät saa koskaan mitään apua. Itse vertailin tätä hommaa juurikin näiden "joka kuussa pari vapaa iltaa" vanhempien suhteen. Niin ja koen kyllä olevani paljon lapseni kanssa. Tämän vuoden puolella en ole nähnyt yhtäkään kaveria ilman että lapsi on mukana. Ja ei se kyllä minua haittaakkaan :)

Kyllä sinä saatat sanoillasi hyvinkin loukata tuomitsemalla vanhemmat, jotka haluaisivat hieman lastenhoitoapua isovanhemmilta. Itse en ole tässä lähes kolmen vuoden aikana kertaakaan saanut lastenhoitoapua isovanhemmilta, ja kyllä, välillä ihmettelen, mikseivät isovanhemmat auta. Sitten tulen tänne lukemaan, että joku 1,5-vuotiaansa jo monta kertaa hoitoon laittanut kirjoittelee, että kyllä ne lapset ITSE pitää hoitaa. Niin vittu. 

Sitten on niitäkin, jotka syyllistää kun ei anna lasta isovanhemmille ja muille sukulaisille hoitoon. Kai se on sitten sitä, kun itse laitetaan paljon hoitoon niin kuvitellaan että se toisen hoitoonlaittamattomuus olisi jotenkin ylimielistä tai kannanotto. 

Meillä lasta on hoidettu ekan kerran ollessaan jotain 8kk, silloin muutaman tunnin ajan tätinsä hoiti. Ensimmäinen yökyläily on tullut lähempänä puoltatoista vuotta ja samalla hoitajalla sekin. Olemme saaneet oikeasti paljon ihmettelyä niin isovanhemmilta kuin muiltakin ihmisiltä, että miksi sitä lasta ei voi "antaa hoitoon". Ihan niin kuin se olisi joku nukke, jota kierrätetään sukulaisilla ihasteltavana. Minä en tehnyt lasta jotta voisin sen laittaa hoitoon 2kk:n iässä. Mulle on ihan sama miten muut tekee, mutta isovanhemmat ja muut saavat nyt vain elää sen asian kanssa, että meidän mukeloon voi ja pitää luoda suhde ilman että sen kanssa vietetään usein kahdenkeskistä aikaa. Toki sitten isompana voi kulkea mummolassa mielin määrin.

Samaa mieltä, mutta sairastuin itse pahasti ja silloin kyllä ajattelin että minua (yh:ta) olisi autettu. Toinen sisareni auttoi vähän, toinen oikeastaan yhdesti, vaikka sairaus kesti pitkään ja ilmaisin avun tarpeeni. Nyt olen paremmassa kunnossa ja molenpiin on aika etäiset välit. Olisin toivonut että olisi edes sanottu,ettei jakseta auttaa, niin olisin hakenut aiemmin tukea sosiaalitoimen kautta. Tunnen nykyään velvollisuutta kuulua sukuun paljon vähemmän, kun tiedän kuinka paljon eli vähän minua rakastetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen samaa. Meidän lapsi on ollu kaksi yötä pois kotoa, muutamia kertoja mummilla hoidossa pari tuntia. Ikää 1.5 v.

Sitten on kavereiden lapset (samaa ikäluokkaa) he eivät varmaan pysy laskuissa enään yökyläkertojen kanssa.

Minä en tykännyt lapsena olla yökylässä isovamhemmilla, serkkujen luotakin halusin takaisin kotiin iltasella (nämä ennen kouluikää). Koskaan ei pakotettu jäämään yöksi ja nämä sukulaiset tosi läheisiä näin viikottain heitä, ei mitään 100 km päässä asuvia.

Minulla on periaate. Teen lapsen/lapsia ja itse myös hoidan. En oleta että joku (esim mummi) haluaisi lapsen pari kertaa kuussa yökylään. Hän on lapset jo kasvattanut. Kyläilyt yhdessä on mukavia tapaamisia.

Ohi, mutta jos 1,5-vuotias on ollut jo 2 yötä pois kotoa niin se on jo aika paljon. Tai riippuu tietysti mihin vertaa mutta ei meidän puolitoistavuotiaalla ole vielä ollut tarvetta yökyläilylle.

No ihan normaali määrä, jos lapsi on mennyt yöhoitoon vasta vuoden iän jälkeen. Mikä ei tarkoita, että puolitoistavuotiaan pitäisi käydä hoidossa kenenkään luona, mutta jos tarvetta on niin tuossa iässä yöhoito tutulla ja turvallisella hoitaja on ihan normaalia ja ok. Toiset ne raahaa muutaman kuukauden ikäisiä mummolaan yöksi.