Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Käsitinkö nyt oikein hel-nycin perhe-elämän?
06.04.2016 |
Heillä käy
- lastenhoitaja
- siivooja
- miehen assari hoitaa juoksevat asiat?
Mitä vielä? Kokki?
Kommentit (1863)
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi kuulostaa koko ajan enemmän näiden chicklit- tarinoiden sankarilta.
Sankarilta? :D En ihan ensiksi miestä siihen rooliin castaisi. Antisankarina pärjäisi hienosti, mutta romanttisessa kirjallisuudessa ainoa, jossa saatiin vastaava mies näyttämään edes himpun romanttiselta, ainakin elämää kokemattomalle lukijalle, oli Wuthering Heightsin Heathcliff.
Tyylilaji on sama, eli mies on menestynyt jörrikkä, joka tekee paljon töitä, on jämpti mutta antelias, omaa lapsuudentrauman mutta kuitenkin lopulta aina rakastaa (vähän hölmöä) naista yli kaiken.
Ja ihmiset maksavat lukeakseen tuollaista? Siitä, miltä tuntuu odotella puolisoaan kotiin kahden viikon reissulta, jossa on päivittäisessä adrenaliinihuumassa naisten kanssa, joiden kanssa on maannut menneisyydessä. Soittaa ei tietenkään voi, koska sitten mies ikävöisi.
Miltä tuntuu katsoa, kun mies suuttuu ja painaa autonsa kaasun pohjaan niin että perä heittää?
Miltä tietää tietää etukäteen, että mies voi hairahtua ja saada se päin kasvojasi seuraavana päivänä?
Kuulostaa tosi menestykseltä.
Eihän kukaan pelkkää hattaraa tykkää lukea, oletko todella näin vieraantunut elämästä?
En lue harlekiinejä.
Jotenkin vain tuntuu, että jos oikeasti koko elämämme oikeasti laittaisi kirjaksi, niin nuo draamakohdat olisivat varmasti dramaattisia - kunnes muuttuisivat toistossa tylsäksi. Lukijat kiljuisivat kirosanoja kuorossa, kun antaisin vaihteeksi anteeksi miehelleni. Romantiikkamme ja ylipäätään ne onnelliset asiat elämässämme ovat aika tylsiä, ei niistä riittäisi kirjassa vastapainoksi. Yhdessä makoilua sohvalla, seksiä, keskustelua hampaita pestessä yms.
En puhunut harlekiineista, mielenkiintoinen oletus. Luulen että ne ovat erityyppistä kirjallisuutta.
MIksi ihmiset kertovat tarinoita, noin antropologin/psykologin näkökulmasta? Miksi ihmiset nauttivat ja eläytyvät kirjoihin ja elokuviin?
Oppiakseen ja tunteakseen turvallisesti, uskoakseni. Sekä kertoja että lukija. Uskoisin, että kertoja kertoo tarinan, koska joku ei sitä ole vielä kertonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole siepattavissa.
No miksi olisi; hänellä on täysi vapaus tehdä mitä ikinä huvittaa? Eiköhän ymmärrä, että jos dumppaisi sinut ja rupeaisi suhteisiin hyvän ystäväsi kanssa, niin se tulisi kalliiksi sekä rahan että lapsien tapaamisoikeuden kanssa?
Tätä palstaa lukevat sadat tuhannet naiset, joista valtaosa ei osaa ajatella pidemmälle kuin kolmen kuukauden päähän. Sinulle oli ihan OK raskautua suhteen alkupuolella, sinulla on siitä asti ollut rahaa vaikka hevosille syöttää, sinulla on opiskelupaikka odottamassa...
Lietsot unelmamaailmaa, jossa uskottomuuskin on parannettavissa terapian avulla.
Feel bad for you.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi kuulostaa koko ajan enemmän näiden chicklit- tarinoiden sankarilta.
Sankarilta? :D En ihan ensiksi miestä siihen rooliin castaisi. Antisankarina pärjäisi hienosti, mutta romanttisessa kirjallisuudessa ainoa, jossa saatiin vastaava mies näyttämään edes himpun romanttiselta, ainakin elämää kokemattomalle lukijalle, oli Wuthering Heightsin Heathcliff.
Tyylilaji on sama, eli mies on menestynyt jörrikkä, joka tekee paljon töitä, on jämpti mutta antelias, omaa lapsuudentrauman mutta kuitenkin lopulta aina rakastaa (vähän hölmöä) naista yli kaiken.
Ja ihmiset maksavat lukeakseen tuollaista? Siitä, miltä tuntuu odotella puolisoaan kotiin kahden viikon reissulta, jossa on päivittäisessä adrenaliinihuumassa naisten kanssa, joiden kanssa on maannut menneisyydessä. Soittaa ei tietenkään voi, koska sitten mies ikävöisi.
Miltä tuntuu katsoa, kun mies suuttuu ja painaa autonsa kaasun pohjaan niin että perä heittää?
Miltä tietää tietää etukäteen, että mies voi hairahtua ja saada se päin kasvojasi seuraavana päivänä?
Kuulostaa tosi menestykseltä.
Eihän kukaan pelkkää hattaraa tykkää lukea, oletko todella näin vieraantunut elämästä?
En lue harlekiinejä.
Jotenkin vain tuntuu, että jos oikeasti koko elämämme oikeasti laittaisi kirjaksi, niin nuo draamakohdat olisivat varmasti dramaattisia - kunnes muuttuisivat toistossa tylsäksi. Lukijat kiljuisivat kirosanoja kuorossa, kun antaisin vaihteeksi anteeksi miehelleni. Romantiikkamme ja ylipäätään ne onnelliset asiat elämässämme ovat aika tylsiä, ei niistä riittäisi kirjassa vastapainoksi. Yhdessä makoilua sohvalla, seksiä, keskustelua hampaita pestessä yms.
En puhunut harlekiineista, mielenkiintoinen oletus. Luulen että ne ovat erityyppistä kirjallisuutta.
MIksi ihmiset kertovat tarinoita, noin antropologin/psykologin näkökulmasta? Miksi ihmiset nauttivat ja eläytyvät kirjoihin ja elokuviin?
Oppiakseen ja tunteakseen turvallisesti, uskoakseni. Sekä kertoja että lukija. Uskoisin, että kertoja kertoo tarinan, koska joku ei sitä ole vielä kertonut.
Miksi kuvittelet, etteivät esimerkiksi pettämistarinat, ja niiden tunteiden riipovuus, voisi olla suosittuja? Lisätään vielä luksuselämä ja kaikinpuolin muutoin kunnollinen mies. Suositun tarinan formulahan on useimmiten vaikeuksista voittoon.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole siepattavissa.
No miksi olisi; hänellä on täysi vapaus tehdä mitä ikinä huvittaa? Eiköhän ymmärrä, että jos dumppaisi sinut ja rupeaisi suhteisiin hyvän ystäväsi kanssa, niin se tulisi kalliiksi sekä rahan että lapsien tapaamisoikeuden kanssa?
Tätä palstaa lukevat sadat tuhannet naiset, joista valtaosa ei osaa ajatella pidemmälle kuin kolmen kuukauden päähän. Sinulle oli ihan OK raskautua suhteen alkupuolella, sinulla on siitä asti ollut rahaa vaikka hevosille syöttää, sinulla on opiskelupaikka odottamassa...
Lietsot unelmamaailmaa, jossa uskottomuuskin on parannettavissa terapian avulla.
Feel bad for you.
Olemme olleet 10v yhdessä, ja esikoisemme on 3v. Olimme olleet naimisissa jo pitkään ennen kuin tulin raskaaksi.
Meillä on avioehto, miehelle jäisi edelleen enemmän rahaa kuin hän pystyisi koskaan käyttämään. Luultavasti joutuisin pyytämään tapaamaan lapsia. Miehellä ei olisi mitään ongelmia erota, jos se olisi se, mitä hän haluaisi. Hän myös tietäisi, että minä en ryhtyisi hankalaksi. Hänen elämänsä helpottuisi huomattavasti, jos eroaisimme, se ei kuitenkaan ole mitään mitä kumpikaan meistä haluaa.
Miehellä on selkeästi ongelmia seksin kanssa, käyttää sitä välineenä. Uskon vakaasti siihen, että hänellä on seksiaddiktio ja haluaisin uskoa, että terapia ainakin antaisi jotain välineitä pärjätä sen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi kuulostaa koko ajan enemmän näiden chicklit- tarinoiden sankarilta.
Sankarilta? :D En ihan ensiksi miestä siihen rooliin castaisi. Antisankarina pärjäisi hienosti, mutta romanttisessa kirjallisuudessa ainoa, jossa saatiin vastaava mies näyttämään edes himpun romanttiselta, ainakin elämää kokemattomalle lukijalle, oli Wuthering Heightsin Heathcliff.
Tyylilaji on sama, eli mies on menestynyt jörrikkä, joka tekee paljon töitä, on jämpti mutta antelias, omaa lapsuudentrauman mutta kuitenkin lopulta aina rakastaa (vähän hölmöä) naista yli kaiken.
Ja ihmiset maksavat lukeakseen tuollaista? Siitä, miltä tuntuu odotella puolisoaan kotiin kahden viikon reissulta, jossa on päivittäisessä adrenaliinihuumassa naisten kanssa, joiden kanssa on maannut menneisyydessä. Soittaa ei tietenkään voi, koska sitten mies ikävöisi.
Miltä tuntuu katsoa, kun mies suuttuu ja painaa autonsa kaasun pohjaan niin että perä heittää?
Miltä tietää tietää etukäteen, että mies voi hairahtua ja saada se päin kasvojasi seuraavana päivänä?
Kuulostaa tosi menestykseltä.
Eihän kukaan pelkkää hattaraa tykkää lukea, oletko todella näin vieraantunut elämästä?
En lue harlekiinejä.
Jotenkin vain tuntuu, että jos oikeasti koko elämämme oikeasti laittaisi kirjaksi, niin nuo draamakohdat olisivat varmasti dramaattisia - kunnes muuttuisivat toistossa tylsäksi. Lukijat kiljuisivat kirosanoja kuorossa, kun antaisin vaihteeksi anteeksi miehelleni. Romantiikkamme ja ylipäätään ne onnelliset asiat elämässämme ovat aika tylsiä, ei niistä riittäisi kirjassa vastapainoksi. Yhdessä makoilua sohvalla, seksiä, keskustelua hampaita pestessä yms.
En puhunut harlekiineista, mielenkiintoinen oletus. Luulen että ne ovat erityyppistä kirjallisuutta.
MIksi ihmiset kertovat tarinoita, noin antropologin/psykologin näkökulmasta? Miksi ihmiset nauttivat ja eläytyvät kirjoihin ja elokuviin?
Oppiakseen ja tunteakseen turvallisesti, uskoakseni. Sekä kertoja että lukija. Uskoisin, että kertoja kertoo tarinan, koska joku ei sitä ole vielä kertonut.
Miksi kuvittelet, etteivät esimerkiksi pettämistarinat, ja niiden tunteiden riipovuus, voisi olla suosittuja? Lisätään vielä luksuselämä ja kaikinpuolin muutoin kunnollinen mies. Suositun tarinan formulahan on useimmiten vaikeuksista voittoon.
Luksuselämää me tuskin elämme ja "kaikinpuolin muutoin kunnollinen mies" on määritelmä, jota ainakaan siskoni ei allekirjoittaisi miehestäni. Varmasti voisi olla suosittu, mutta luulisi, että se toistuminen rupeaisi riipimään lukijaa :D Ja mikä on voitto? Se, että mies pettää jatkossa vähemmän kuin 2.5/10v tai ei ehkä ollenkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
HEL-NYC kirjoitti:
Meidän piti lähteä tänään syömään siskolle, mutta mies sanoi, ettei tunne oloaan hyväksi, joten jäämme kotiin.
Eikö siskosi olekaan saattohoitamassa isoisäänne?
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Meidän piti lähteä tänään syömään siskolle, mutta mies sanoi, ettei tunne oloaan hyväksi, joten jäämme kotiin.
Eikö siskosi olekaan saattohoitamassa isoisäänne?
No voihan p****. Se oli yksi niistä muuttamistani yksityiskohdista. Meitä lapsia on siis enemmän kuin kaksi. En yksilöi kuinka monta.
EDIT. typo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö miehellä ole lainkaan kontakteja Suomessa? Amerikkalainen mixed-race mies omistaa äärimmäisen menestyneen multikansallisen firman (osa töistäänhän on muualla), asuu lähes puolet vuodesta Suomessa suomalaisen vaimon kanssa, muttei teitä voi tästä tunnistaa? Mitähän tärkeitä yksityiskohtia olet ovelana muuttanut, ilmeisesti joitain edellisistä?
Suomessa ei ole ainoatakaan yhteistyökumppania, ei edes yhteistyökumppanin haaraa.
Enkä sanoisi, että firma on äärimmäisen menestynyt; ei mieheni ole esim. Forbesin 400-listalla. Mutta menestynyt firma se kuitenkin on.
Eikä hän tunne täältä yhtään ihmistä? Olet aiemmin kertonut että hän on tehnyt Suomessa konsultointityötä toisille firmoille.
Muutamalle firmalle. Siitä on kuitenkin vuosia ja toisekseen, uskoisin, että mies halusi tulla esitellyksi konsulttina, ei jonkun firman tj:ä.
Nykyisen LinkedIN ja somen aikakautena, ehkä hänkin on (joskus) joutunut verkostoitumaan päästääkseen ylipäänsä nykyiseen asemaansa. Ihanan naiiveja nämä juttusi.
Mies on hyvin verkostoitunut - USAssa ja muissa maissa, joissa hänellä on bisneksiä. Suomessa tykkää pitää matalaa profiilia. LinkedINniinkin hänet saatiin pakotettua (ts. assari teki profiilin ja miehelle kerrottiin myöhemmin) vasta jokunen vuosi sitten. Facebookiin ei vieläkään.
Hänen täytyy olla Suomessa tunnettu, jos hänet on täällä konsultiksi haluttu. Ihan pöhköä välttelyä nyt sinun osalta- ja taas aivan liikaa ja epäuskottavia yksityiskohtia.
Ja jos kerron niitä selventäviä asianhaaroja, niin niitä on taas liikaa joka tekee hommasta vielä epäuskottavamman, eikö niin? Tyydytään sitten siihen, että minä onneksi tiedän paremmin.
No kerro edes se, mistä ne muutamat firmat keksivät pyytää juuri sinun miehesi konsultiksi, kaikista maailman asiantuntijoista?
Siksi, koska niillä on amerikkalaiset emoyhtiöt, joissa mieheni kyllä tunnetaan.
Silloin hänet tunnetaan näissä suomalaisissakin yhtiöissä, jos ala on sama.
Jos oikein muistan, niin joskus Helnykki mainitsi, että mies on sijoituspankin johtaja...
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi kuulostaa koko ajan enemmän näiden chicklit- tarinoiden sankarilta.
Sankarilta? :D En ihan ensiksi miestä siihen rooliin castaisi. Antisankarina pärjäisi hienosti, mutta romanttisessa kirjallisuudessa ainoa, jossa saatiin vastaava mies näyttämään edes himpun romanttiselta, ainakin elämää kokemattomalle lukijalle, oli Wuthering Heightsin Heathcliff.
Tyylilaji on sama, eli mies on menestynyt jörrikkä, joka tekee paljon töitä, on jämpti mutta antelias, omaa lapsuudentrauman mutta kuitenkin lopulta aina rakastaa (vähän hölmöä) naista yli kaiken.
Ja ihmiset maksavat lukeakseen tuollaista? Siitä, miltä tuntuu odotella puolisoaan kotiin kahden viikon reissulta, jossa on päivittäisessä adrenaliinihuumassa naisten kanssa, joiden kanssa on maannut menneisyydessä. Soittaa ei tietenkään voi, koska sitten mies ikävöisi.
Miltä tuntuu katsoa, kun mies suuttuu ja painaa autonsa kaasun pohjaan niin että perä heittää?
Miltä tietää tietää etukäteen, että mies voi hairahtua ja saada se päin kasvojasi seuraavana päivänä?
Kuulostaa tosi menestykseltä.
Eihän kukaan pelkkää hattaraa tykkää lukea, oletko todella näin vieraantunut elämästä?
En lue harlekiinejä.
Jotenkin vain tuntuu, että jos oikeasti koko elämämme oikeasti laittaisi kirjaksi, niin nuo draamakohdat olisivat varmasti dramaattisia - kunnes muuttuisivat toistossa tylsäksi. Lukijat kiljuisivat kirosanoja kuorossa, kun antaisin vaihteeksi anteeksi miehelleni. Romantiikkamme ja ylipäätään ne onnelliset asiat elämässämme ovat aika tylsiä, ei niistä riittäisi kirjassa vastapainoksi. Yhdessä makoilua sohvalla, seksiä, keskustelua hampaita pestessä yms.
En puhunut harlekiineista, mielenkiintoinen oletus. Luulen että ne ovat erityyppistä kirjallisuutta.
MIksi ihmiset kertovat tarinoita, noin antropologin/psykologin näkökulmasta? Miksi ihmiset nauttivat ja eläytyvät kirjoihin ja elokuviin?
Oppiakseen ja tunteakseen turvallisesti, uskoakseni. Sekä kertoja että lukija. Uskoisin, että kertoja kertoo tarinan, koska joku ei sitä ole vielä kertonut.
Miksi kuvittelet, etteivät esimerkiksi pettämistarinat, ja niiden tunteiden riipovuus, voisi olla suosittuja? Lisätään vielä luksuselämä ja kaikinpuolin muutoin kunnollinen mies. Suositun tarinan formulahan on useimmiten vaikeuksista voittoon.
Luksuselämää me tuskin elämme ja "kaikinpuolin muutoin kunnollinen mies" on määritelmä, jota ainakaan siskoni ei allekirjoittaisi miehestäni. Varmasti voisi olla suosittu, mutta luulisi, että se toistuminen rupeaisi riipimään lukijaa :D Ja mikä on voitto? Se, että mies pettää jatkossa vähemmän kuin 2.5/10v tai ei ehkä ollenkaan?
Anteeksi mutta vaikutat todellakin hieman yksinkertaiselta. Formula vaikeuksista voittoon, eli sellainen tarinan perusrakenne, eikä tässä nyt ollutkaan kyse sinusta hlökohtaisesti.
Voisitko selventää millainen oleskelulupa miehellä on Suomessa? Maksaako hän tänne veroja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helnykin viestit 515 ja 516 ovat täysin ristiriidassa keskenään.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi kuulostaa koko ajan enemmän näiden chicklit- tarinoiden sankarilta.
Sankarilta? :D En ihan ensiksi miestä siihen rooliin castaisi. Antisankarina pärjäisi hienosti, mutta romanttisessa kirjallisuudessa ainoa, jossa saatiin vastaava mies näyttämään edes himpun romanttiselta, ainakin elämää kokemattomalle lukijalle, oli Wuthering Heightsin Heathcliff.
Tyylilaji on sama, eli mies on menestynyt jörrikkä, joka tekee paljon töitä, on jämpti mutta antelias, omaa lapsuudentrauman mutta kuitenkin lopulta aina rakastaa (vähän hölmöä) naista yli kaiken.
Ja ihmiset maksavat lukeakseen tuollaista? Siitä, miltä tuntuu odotella puolisoaan kotiin kahden viikon reissulta, jossa on päivittäisessä adrenaliinihuumassa naisten kanssa, joiden kanssa on maannut menneisyydessä. Soittaa ei tietenkään voi, koska sitten mies ikävöisi.
Miltä tuntuu katsoa, kun mies suuttuu ja painaa autonsa kaasun pohjaan niin että perä heittää?
Miltä tietää tietää etukäteen, että mies voi hairahtua ja saada se päin kasvojasi seuraavana päivänä?
Kuulostaa tosi menestykseltä.
Eihän kukaan pelkkää hattaraa tykkää lukea, oletko todella näin vieraantunut elämästä?
En lue harlekiinejä.
Jotenkin vain tuntuu, että jos oikeasti koko elämämme oikeasti laittaisi kirjaksi, niin nuo draamakohdat olisivat varmasti dramaattisia - kunnes muuttuisivat toistossa tylsäksi. Lukijat kiljuisivat kirosanoja kuorossa, kun antaisin vaihteeksi anteeksi miehelleni. Romantiikkamme ja ylipäätään ne onnelliset asiat elämässämme ovat aika tylsiä, ei niistä riittäisi kirjassa vastapainoksi. Yhdessä makoilua sohvalla, seksiä, keskustelua hampaita pestessä yms.
En puhunut harlekiineista, mielenkiintoinen oletus. Luulen että ne ovat erityyppistä kirjallisuutta.
MIksi ihmiset kertovat tarinoita, noin antropologin/psykologin näkökulmasta? Miksi ihmiset nauttivat ja eläytyvät kirjoihin ja elokuviin?
Oppiakseen ja tunteakseen turvallisesti, uskoakseni. Sekä kertoja että lukija. Uskoisin, että kertoja kertoo tarinan, koska joku ei sitä ole vielä kertonut.
Miksi kuvittelet, etteivät esimerkiksi pettämistarinat, ja niiden tunteiden riipovuus, voisi olla suosittuja? Lisätään vielä luksuselämä ja kaikinpuolin muutoin kunnollinen mies. Suositun tarinan formulahan on useimmiten vaikeuksista voittoon.
Luksuselämää me tuskin elämme ja "kaikinpuolin muutoin kunnollinen mies" on määritelmä, jota ainakaan siskoni ei allekirjoittaisi miehestäni. Varmasti voisi olla suosittu, mutta luulisi, että se toistuminen rupeaisi riipimään lukijaa :D Ja mikä on voitto? Se, että mies pettää jatkossa vähemmän kuin 2.5/10v tai ei ehkä ollenkaan?
Anteeksi mutta vaikutat todellakin hieman yksinkertaiselta. Formula vaikeuksista voittoon, eli sellainen tarinan perusrakenne, eikä tässä nyt ollutkaan kyse sinusta hlökohtaisesti.
Voisitko selventää millainen oleskelulupa miehellä on Suomessa? Maksaako hän tänne veroja?
En halua selventää tarkemmin, mutta ei maksa. Suomella ja USAlla on sopimus, ettei tarvitse kenenkään maksaa tuplaveroja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi kuulostaa koko ajan enemmän näiden chicklit- tarinoiden sankarilta.
Sankarilta? :D En ihan ensiksi miestä siihen rooliin castaisi. Antisankarina pärjäisi hienosti, mutta romanttisessa kirjallisuudessa ainoa, jossa saatiin vastaava mies näyttämään edes himpun romanttiselta, ainakin elämää kokemattomalle lukijalle, oli Wuthering Heightsin Heathcliff.
Tyylilaji on sama, eli mies on menestynyt jörrikkä, joka tekee paljon töitä, on jämpti mutta antelias, omaa lapsuudentrauman mutta kuitenkin lopulta aina rakastaa (vähän hölmöä) naista yli kaiken.
Ja ihmiset maksavat lukeakseen tuollaista? Siitä, miltä tuntuu odotella puolisoaan kotiin kahden viikon reissulta, jossa on päivittäisessä adrenaliinihuumassa naisten kanssa, joiden kanssa on maannut menneisyydessä. Soittaa ei tietenkään voi, koska sitten mies ikävöisi.
Miltä tuntuu katsoa, kun mies suuttuu ja painaa autonsa kaasun pohjaan niin että perä heittää?
Miltä tietää tietää etukäteen, että mies voi hairahtua ja saada se päin kasvojasi seuraavana päivänä?
Kuulostaa tosi menestykseltä.
Eihän kukaan pelkkää hattaraa tykkää lukea, oletko todella näin vieraantunut elämästä?
En lue harlekiinejä.
Jotenkin vain tuntuu, että jos oikeasti koko elämämme oikeasti laittaisi kirjaksi, niin nuo draamakohdat olisivat varmasti dramaattisia - kunnes muuttuisivat toistossa tylsäksi. Lukijat kiljuisivat kirosanoja kuorossa, kun antaisin vaihteeksi anteeksi miehelleni. Romantiikkamme ja ylipäätään ne onnelliset asiat elämässämme ovat aika tylsiä, ei niistä riittäisi kirjassa vastapainoksi. Yhdessä makoilua sohvalla, seksiä, keskustelua hampaita pestessä yms.
En puhunut harlekiineista, mielenkiintoinen oletus. Luulen että ne ovat erityyppistä kirjallisuutta.
MIksi ihmiset kertovat tarinoita, noin antropologin/psykologin näkökulmasta? Miksi ihmiset nauttivat ja eläytyvät kirjoihin ja elokuviin?
Oppiakseen ja tunteakseen turvallisesti, uskoakseni. Sekä kertoja että lukija. Uskoisin, että kertoja kertoo tarinan, koska joku ei sitä ole vielä kertonut.
Miksi kuvittelet, etteivät esimerkiksi pettämistarinat, ja niiden tunteiden riipovuus, voisi olla suosittuja? Lisätään vielä luksuselämä ja kaikinpuolin muutoin kunnollinen mies. Suositun tarinan formulahan on useimmiten vaikeuksista voittoon.
Luksuselämää me tuskin elämme ja "kaikinpuolin muutoin kunnollinen mies" on määritelmä, jota ainakaan siskoni ei allekirjoittaisi miehestäni. Varmasti voisi olla suosittu, mutta luulisi, että se toistuminen rupeaisi riipimään lukijaa :D Ja mikä on voitto? Se, että mies pettää jatkossa vähemmän kuin 2.5/10v tai ei ehkä ollenkaan?
Anteeksi mutta vaikutat todellakin hieman yksinkertaiselta. Formula vaikeuksista voittoon, eli sellainen tarinan perusrakenne, eikä tässä nyt ollutkaan kyse sinusta hlökohtaisesti.
Voisitko selventää millainen oleskelulupa miehellä on Suomessa? Maksaako hän tänne veroja?
Ja vastatakseni viestin alkupuoleen, ymmärrän toki kirjallisuuden formulan, mutta mielestäni tässä oli juurikin kyseessä meidän parisuhteemme ja sen toiminta esim. kirjana. Jokuhan jo vertasi miestäni chicklitin sankariin ja kerroin miksi mielestäni näin ei voisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Helnykin viestit 515 ja 516 ovat täysin ristiriidassa keskenään.
Ensin (515): Mitä muuta elämältä voi toivoa
Sitten (516): Kuulostaa tosi menestykseltä (valittaen elämäänsä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helnykin viestit 515 ja 516 ovat täysin ristiriidassa keskenään.
Eivätkä ole. Ei kenenkään elämä ole ruusuilla tanssimista 24/7.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helnykin viestit 515 ja 516 ovat täysin ristiriidassa keskenään.
Ensin (515): Mitä muuta elämältä voi toivoa
Sitten (516): Kuulostaa tosi menestykseltä (valittaen elämäänsä)
Menestykseltä- sanalla viittasin kirjaan.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi kuulostaa koko ajan enemmän näiden chicklit- tarinoiden sankarilta.
Sankarilta? :D En ihan ensiksi miestä siihen rooliin castaisi. Antisankarina pärjäisi hienosti, mutta romanttisessa kirjallisuudessa ainoa, jossa saatiin vastaava mies näyttämään edes himpun romanttiselta, ainakin elämää kokemattomalle lukijalle, oli Wuthering Heightsin Heathcliff.
Tyylilaji on sama, eli mies on menestynyt jörrikkä, joka tekee paljon töitä, on jämpti mutta antelias, omaa lapsuudentrauman mutta kuitenkin lopulta aina rakastaa (vähän hölmöä) naista yli kaiken.
Ja ihmiset maksavat lukeakseen tuollaista? Siitä, miltä tuntuu odotella puolisoaan kotiin kahden viikon reissulta, jossa on päivittäisessä adrenaliinihuumassa naisten kanssa, joiden kanssa on maannut menneisyydessä. Soittaa ei tietenkään voi, koska sitten mies ikävöisi.
Miltä tuntuu katsoa, kun mies suuttuu ja painaa autonsa kaasun pohjaan niin että perä heittää?
Miltä tietää tietää etukäteen, että mies voi hairahtua ja saada se päin kasvojasi seuraavana päivänä?
Kuulostaa tosi menestykseltä.
Eihän kukaan pelkkää hattaraa tykkää lukea, oletko todella näin vieraantunut elämästä?
En lue harlekiinejä.
Jotenkin vain tuntuu, että jos oikeasti koko elämämme oikeasti laittaisi kirjaksi, niin nuo draamakohdat olisivat varmasti dramaattisia - kunnes muuttuisivat toistossa tylsäksi. Lukijat kiljuisivat kirosanoja kuorossa, kun antaisin vaihteeksi anteeksi miehelleni. Romantiikkamme ja ylipäätään ne onnelliset asiat elämässämme ovat aika tylsiä, ei niistä riittäisi kirjassa vastapainoksi. Yhdessä makoilua sohvalla, seksiä, keskustelua hampaita pestessä yms.
En puhunut harlekiineista, mielenkiintoinen oletus. Luulen että ne ovat erityyppistä kirjallisuutta.
MIksi ihmiset kertovat tarinoita, noin antropologin/psykologin näkökulmasta? Miksi ihmiset nauttivat ja eläytyvät kirjoihin ja elokuviin?
Oppiakseen ja tunteakseen turvallisesti, uskoakseni. Sekä kertoja että lukija. Uskoisin, että kertoja kertoo tarinan, koska joku ei sitä ole vielä kertonut.
Miksi kuvittelet, etteivät esimerkiksi pettämistarinat, ja niiden tunteiden riipovuus, voisi olla suosittuja? Lisätään vielä luksuselämä ja kaikinpuolin muutoin kunnollinen mies. Suositun tarinan formulahan on useimmiten vaikeuksista voittoon.
Luksuselämää me tuskin elämme ja "kaikinpuolin muutoin kunnollinen mies" on määritelmä, jota ainakaan siskoni ei allekirjoittaisi miehestäni. Varmasti voisi olla suosittu, mutta luulisi, että se toistuminen rupeaisi riipimään lukijaa :D Ja mikä on voitto? Se, että mies pettää jatkossa vähemmän kuin 2.5/10v tai ei ehkä ollenkaan?
Anteeksi mutta vaikutat todellakin hieman yksinkertaiselta. Formula vaikeuksista voittoon, eli sellainen tarinan perusrakenne, eikä tässä nyt ollutkaan kyse sinusta hlökohtaisesti.
Voisitko selventää millainen oleskelulupa miehellä on Suomessa? Maksaako hän tänne veroja?
Ja vastatakseni viestin alkupuoleen, ymmärrän toki kirjallisuuden formulan, mutta mielestäni tässä oli juurikin kyseessä meidän parisuhteemme ja sen toiminta esim. kirjana. Jokuhan jo vertasi miestäni chicklitin sankariin ja kerroin miksi mielestäni näin ei voisi olla.
Nyt sitten tunnetkin chicklitin? Rakas antropologi, joka kirjoitti: "Varmasti voisi olla suosittu, mutta luulisi, että se toistuminen rupeaisi riipimään lukijaa :D ".Onhan se ehkä alkanut sitten Shakespearen riipimään.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi kuulostaa koko ajan enemmän näiden chicklit- tarinoiden sankarilta.
Sankarilta? :D En ihan ensiksi miestä siihen rooliin castaisi. Antisankarina pärjäisi hienosti, mutta romanttisessa kirjallisuudessa ainoa, jossa saatiin vastaava mies näyttämään edes himpun romanttiselta, ainakin elämää kokemattomalle lukijalle, oli Wuthering Heightsin Heathcliff.
Tyylilaji on sama, eli mies on menestynyt jörrikkä, joka tekee paljon töitä, on jämpti mutta antelias, omaa lapsuudentrauman mutta kuitenkin lopulta aina rakastaa (vähän hölmöä) naista yli kaiken.
Ja ihmiset maksavat lukeakseen tuollaista? Siitä, miltä tuntuu odotella puolisoaan kotiin kahden viikon reissulta, jossa on päivittäisessä adrenaliinihuumassa naisten kanssa, joiden kanssa on maannut menneisyydessä. Soittaa ei tietenkään voi, koska sitten mies ikävöisi.
Miltä tuntuu katsoa, kun mies suuttuu ja painaa autonsa kaasun pohjaan niin että perä heittää?
Miltä tietää tietää etukäteen, että mies voi hairahtua ja saada se päin kasvojasi seuraavana päivänä?
Kuulostaa tosi menestykseltä.
Eihän kukaan pelkkää hattaraa tykkää lukea, oletko todella näin vieraantunut elämästä?
En lue harlekiinejä.
Jotenkin vain tuntuu, että jos oikeasti koko elämämme oikeasti laittaisi kirjaksi, niin nuo draamakohdat olisivat varmasti dramaattisia - kunnes muuttuisivat toistossa tylsäksi. Lukijat kiljuisivat kirosanoja kuorossa, kun antaisin vaihteeksi anteeksi miehelleni. Romantiikkamme ja ylipäätään ne onnelliset asiat elämässämme ovat aika tylsiä, ei niistä riittäisi kirjassa vastapainoksi. Yhdessä makoilua sohvalla, seksiä, keskustelua hampaita pestessä yms.
En puhunut harlekiineista, mielenkiintoinen oletus. Luulen että ne ovat erityyppistä kirjallisuutta.
MIksi ihmiset kertovat tarinoita, noin antropologin/psykologin näkökulmasta? Miksi ihmiset nauttivat ja eläytyvät kirjoihin ja elokuviin?
Oppiakseen ja tunteakseen turvallisesti, uskoakseni. Sekä kertoja että lukija. Uskoisin, että kertoja kertoo tarinan, koska joku ei sitä ole vielä kertonut.
Miksi kuvittelet, etteivät esimerkiksi pettämistarinat, ja niiden tunteiden riipovuus, voisi olla suosittuja? Lisätään vielä luksuselämä ja kaikinpuolin muutoin kunnollinen mies. Suositun tarinan formulahan on useimmiten vaikeuksista voittoon.
Luksuselämää me tuskin elämme ja "kaikinpuolin muutoin kunnollinen mies" on määritelmä, jota ainakaan siskoni ei allekirjoittaisi miehestäni. Varmasti voisi olla suosittu, mutta luulisi, että se toistuminen rupeaisi riipimään lukijaa :D Ja mikä on voitto? Se, että mies pettää jatkossa vähemmän kuin 2.5/10v tai ei ehkä ollenkaan?
Anteeksi mutta vaikutat todellakin hieman yksinkertaiselta. Formula vaikeuksista voittoon, eli sellainen tarinan perusrakenne, eikä tässä nyt ollutkaan kyse sinusta hlökohtaisesti.
Voisitko selventää millainen oleskelulupa miehellä on Suomessa? Maksaako hän tänne veroja?
Ja vastatakseni viestin alkupuoleen, ymmärrän toki kirjallisuuden formulan, mutta mielestäni tässä oli juurikin kyseessä meidän parisuhteemme ja sen toiminta esim. kirjana. Jokuhan jo vertasi miestäni chicklitin sankariin ja kerroin miksi mielestäni näin ei voisi olla.
Eikä ollut kyse teidän parisuhteesta.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi kuulostaa koko ajan enemmän näiden chicklit- tarinoiden sankarilta.
Sankarilta? :D En ihan ensiksi miestä siihen rooliin castaisi. Antisankarina pärjäisi hienosti, mutta romanttisessa kirjallisuudessa ainoa, jossa saatiin vastaava mies näyttämään edes himpun romanttiselta, ainakin elämää kokemattomalle lukijalle, oli Wuthering Heightsin Heathcliff.
Tyylilaji on sama, eli mies on menestynyt jörrikkä, joka tekee paljon töitä, on jämpti mutta antelias, omaa lapsuudentrauman mutta kuitenkin lopulta aina rakastaa (vähän hölmöä) naista yli kaiken.
Ja ihmiset maksavat lukeakseen tuollaista? Siitä, miltä tuntuu odotella puolisoaan kotiin kahden viikon reissulta, jossa on päivittäisessä adrenaliinihuumassa naisten kanssa, joiden kanssa on maannut menneisyydessä. Soittaa ei tietenkään voi, koska sitten mies ikävöisi.
Miltä tuntuu katsoa, kun mies suuttuu ja painaa autonsa kaasun pohjaan niin että perä heittää?
Miltä tietää tietää etukäteen, että mies voi hairahtua ja saada se päin kasvojasi seuraavana päivänä?
Kuulostaa tosi menestykseltä.
Eihän kukaan pelkkää hattaraa tykkää lukea, oletko todella näin vieraantunut elämästä?
En lue harlekiinejä.
Jotenkin vain tuntuu, että jos oikeasti koko elämämme oikeasti laittaisi kirjaksi, niin nuo draamakohdat olisivat varmasti dramaattisia - kunnes muuttuisivat toistossa tylsäksi. Lukijat kiljuisivat kirosanoja kuorossa, kun antaisin vaihteeksi anteeksi miehelleni. Romantiikkamme ja ylipäätään ne onnelliset asiat elämässämme ovat aika tylsiä, ei niistä riittäisi kirjassa vastapainoksi. Yhdessä makoilua sohvalla, seksiä, keskustelua hampaita pestessä yms.
En puhunut harlekiineista, mielenkiintoinen oletus. Luulen että ne ovat erityyppistä kirjallisuutta.
MIksi ihmiset kertovat tarinoita, noin antropologin/psykologin näkökulmasta? Miksi ihmiset nauttivat ja eläytyvät kirjoihin ja elokuviin?
Oppiakseen ja tunteakseen turvallisesti, uskoakseni. Sekä kertoja että lukija. Uskoisin, että kertoja kertoo tarinan, koska joku ei sitä ole vielä kertonut.
Miksi kuvittelet, etteivät esimerkiksi pettämistarinat, ja niiden tunteiden riipovuus, voisi olla suosittuja? Lisätään vielä luksuselämä ja kaikinpuolin muutoin kunnollinen mies. Suositun tarinan formulahan on useimmiten vaikeuksista voittoon.
Luksuselämää me tuskin elämme ja "kaikinpuolin muutoin kunnollinen mies" on määritelmä, jota ainakaan siskoni ei allekirjoittaisi miehestäni. Varmasti voisi olla suosittu, mutta luulisi, että se toistuminen rupeaisi riipimään lukijaa :D Ja mikä on voitto? Se, että mies pettää jatkossa vähemmän kuin 2.5/10v tai ei ehkä ollenkaan?
Anteeksi mutta vaikutat todellakin hieman yksinkertaiselta. Formula vaikeuksista voittoon, eli sellainen tarinan perusrakenne, eikä tässä nyt ollutkaan kyse sinusta hlökohtaisesti.
Voisitko selventää millainen oleskelulupa miehellä on Suomessa? Maksaako hän tänne veroja?
Ja vastatakseni viestin alkupuoleen, ymmärrän toki kirjallisuuden formulan, mutta mielestäni tässä oli juurikin kyseessä meidän parisuhteemme ja sen toiminta esim. kirjana. Jokuhan jo vertasi miestäni chicklitin sankariin ja kerroin miksi mielestäni näin ei voisi olla.
Nyt sitten tunnetkin chicklitin? Rakas antropologi, joka kirjoitti: "Varmasti voisi olla suosittu, mutta luulisi, että se toistuminen rupeaisi riipimään lukijaa :D ".Onhan se ehkä alkanut sitten Shakespearen riipimään.
Googletin. Ja tarkoitin toistumisella yhdessä kirjassa tapahtuvaa toistumista, en tarinoiden peilautumista toisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi kuulostaa koko ajan enemmän näiden chicklit- tarinoiden sankarilta.
Sankarilta? :D En ihan ensiksi miestä siihen rooliin castaisi. Antisankarina pärjäisi hienosti, mutta romanttisessa kirjallisuudessa ainoa, jossa saatiin vastaava mies näyttämään edes himpun romanttiselta, ainakin elämää kokemattomalle lukijalle, oli Wuthering Heightsin Heathcliff.
Tyylilaji on sama, eli mies on menestynyt jörrikkä, joka tekee paljon töitä, on jämpti mutta antelias, omaa lapsuudentrauman mutta kuitenkin lopulta aina rakastaa (vähän hölmöä) naista yli kaiken.
Ja ihmiset maksavat lukeakseen tuollaista? Siitä, miltä tuntuu odotella puolisoaan kotiin kahden viikon reissulta, jossa on päivittäisessä adrenaliinihuumassa naisten kanssa, joiden kanssa on maannut menneisyydessä. Soittaa ei tietenkään voi, koska sitten mies ikävöisi.
Miltä tuntuu katsoa, kun mies suuttuu ja painaa autonsa kaasun pohjaan niin että perä heittää?
Miltä tietää tietää etukäteen, että mies voi hairahtua ja saada se päin kasvojasi seuraavana päivänä?
Kuulostaa tosi menestykseltä.
Eihän kukaan pelkkää hattaraa tykkää lukea, oletko todella näin vieraantunut elämästä?
En lue harlekiinejä.
Jotenkin vain tuntuu, että jos oikeasti koko elämämme oikeasti laittaisi kirjaksi, niin nuo draamakohdat olisivat varmasti dramaattisia - kunnes muuttuisivat toistossa tylsäksi. Lukijat kiljuisivat kirosanoja kuorossa, kun antaisin vaihteeksi anteeksi miehelleni. Romantiikkamme ja ylipäätään ne onnelliset asiat elämässämme ovat aika tylsiä, ei niistä riittäisi kirjassa vastapainoksi. Yhdessä makoilua sohvalla, seksiä, keskustelua hampaita pestessä yms.
En puhunut harlekiineista, mielenkiintoinen oletus. Luulen että ne ovat erityyppistä kirjallisuutta.
MIksi ihmiset kertovat tarinoita, noin antropologin/psykologin näkökulmasta? Miksi ihmiset nauttivat ja eläytyvät kirjoihin ja elokuviin?
Oppiakseen ja tunteakseen turvallisesti, uskoakseni. Sekä kertoja että lukija. Uskoisin, että kertoja kertoo tarinan, koska joku ei sitä ole vielä kertonut.
Miksi kuvittelet, etteivät esimerkiksi pettämistarinat, ja niiden tunteiden riipovuus, voisi olla suosittuja? Lisätään vielä luksuselämä ja kaikinpuolin muutoin kunnollinen mies. Suositun tarinan formulahan on useimmiten vaikeuksista voittoon.
Luksuselämää me tuskin elämme ja "kaikinpuolin muutoin kunnollinen mies" on määritelmä, jota ainakaan siskoni ei allekirjoittaisi miehestäni. Varmasti voisi olla suosittu, mutta luulisi, että se toistuminen rupeaisi riipimään lukijaa :D Ja mikä on voitto? Se, että mies pettää jatkossa vähemmän kuin 2.5/10v tai ei ehkä ollenkaan?
Anteeksi mutta vaikutat todellakin hieman yksinkertaiselta. Formula vaikeuksista voittoon, eli sellainen tarinan perusrakenne, eikä tässä nyt ollutkaan kyse sinusta hlökohtaisesti.
Voisitko selventää millainen oleskelulupa miehellä on Suomessa? Maksaako hän tänne veroja?
Ja vastatakseni viestin alkupuoleen, ymmärrän toki kirjallisuuden formulan, mutta mielestäni tässä oli juurikin kyseessä meidän parisuhteemme ja sen toiminta esim. kirjana. Jokuhan jo vertasi miestäni chicklitin sankariin ja kerroin miksi mielestäni näin ei voisi olla.
Eikä ollut kyse teidän parisuhteesta.
No sitten ei.
Alue: Aihe vapaa
Keskustelen täällä useissakin ketjuissa minua kiinnostavista asioista.
En ole sosiopaattinen. En tippaakaan. En usko myöskään olevani yhtään vahvempi kuin muut, tapaan paljon vahvempia ihmisiä jatkuvasti. Oikeasti 10v aikana olen lakannut pelkäämästä mitä mies tekee, kun ei ole kotona. Luotan häneen, niin paljon kuin häneen nyt ylipäänsä voi luottaa.
Mutta on toki muutamia asioita, joihin kuulisin mielelläni muiden perusteluja mielipiteitä.
- mieheni kollega, minun ja mieheni ystävä (nainen, jos sillä nyt on merkitystä) on rakastanut miestäni vuosikausia. Mies luuli, että erosimme ja ilmeisesti tilanne pääsi jotenkin käsistä ja he päätyivät samaan sänkyyn. Mies kertoi asiasta minulle heti kun menin selvittämään tilannetta hänen kanssaan.
Miehen ja minun näkemykset erosivat toisistaan, koska mielestäni me emme olleet erossa ja miehen mukaan olimme. Mutta se ei ole se asia, vaan se että kyseinen nainen on edelleen hyvä ystäväni. Miksi se ärsyttää muita? Ymmärrän, ettei ole soveliasta hypätä toisen eksän kanssa sänkyyn noin vain, mutta he olivat väsyneitä, stressaantuneita ja tilanne lähti käsistä. Kuinka moni ihminen sanoisi ei miehelle jota rakastaisi? En syytä häntä tippaakaan, mutta muut ystäväni ja täällä palstalla ihmiset ovat olleet järkyttyneitä kun olemme edelleen ystäviä. Ei hän yritä miestäni siepata, eikä mies ole siepattavissa muutenkaan.
- entä jos terapia ei auta miehen seksiaddiktioon? Minä en pidä sitä ongelmana, mutta esim. siskoni pitää. Meidän piti lähteä tänään syömään siskolle, mutta mies sanoi, ettei tunne oloaan hyväksi, joten jäämme kotiin. Tosiasiassa mies pelkää, että siskoni nostaa pettämisen taas esiin - lasten nähden, ja alkaa taas riehua miehelleni. Ymmärrän oman vikani tässä, itse menin itkemään siskolleni puhelimessa. Mutta toivoisin, että siskoni ymmärtäisi, ettei mies minua tahallaan satuta. Addiktio ei ole mikään valinta ja mies on kuitenkin suostunut nyt vihdoin hoitoon sen kanssa.