En halua katkeroitua (yksinäisyys)

Vierailija kirjoitti:

Pakko on todeta, että parisuhdetta ja seksiä ennen kokemattomana 38 vuotiaana poikamiehenä pelkään kaikkein eniten katkeroitumista. Mitä jos löydänkin 45 - 50 vuotiaana elämäni naisen mutta paras lastentekoaika on mennyt ohi. Osaanko silloin vielä kohdella kumppania niin kuin ihmistä kuuluu kohdella enkä tulisi purkaneeksi vuosien saatossa kertynyttä katkeruutta kehenkään.

Jos haluat sen oman lapsen niin silloin tiedät että naisen ikä ja halukkuus vaikuttaa erittäin paljon siihen lopputulokseen. 28-35v ikäinen nainen pitäisi siis löytyä + sellainen joka vielä haluaisi lapsen juuri sinun kanssasi.

Kyllä niitäkin on.

Kannattaa olla suora ja rehellinen kertoa mitä haluaa ja odottaa toiselta.

Vauvakuumeisia sinkkuja +30v löytyy kyllä mutta löydätkö heistä juuri sen itsellesi parhaiten sopivan se kai on myös itsestäsi kiinni.

Onnea matkaan.

Silti harmi että tuon lapsi haaveen takia joudut ehkä skippaat monta hyvää +40v naista

Aika huonosti kestän, mutta mitäs sitä voi muutakaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen 30-v nainen. Opiskelen ja teen opintojen ohella oman alani töitä. Tilanne on sellainen, että kerta kaikkiaan en löydä miesseuraa opinnoistani enkä töitteni kautta. Kokeilin lyhyen aikaa nettideittailua mutta se oli pelkästään pervojen temmellyskenttä. Tinderistä on vähän paremmat kokemukset, mutta ei ole kukaan vielä kolahtanut (yhteen vähän ihastuin mutta hän ei taas ollut ihastunut takaisin).

On niin raskasta katsella muiden onnea vierestä. Kaikki lukioaikaisetkin ystävät ovat löytäneet itselleen elämänkumppanin. Monet ovat jo naimisissa ja useimmilla on lapsiakin. En ole 100% varma haluanko koskaan lapsia, olen enemmän kuitenkin kallistunut siihen suuntaan että yhden lapsen haluaisin. Onnellisimmillani olen elämässäni ollut juuri silloin kun olen ollut suhteessa. Haluan rakastaa ja olla rakastettu. Nyt minulla on onneksi lemmikki jolta saan hellyttä päivittäin ja jota paijailen aamusta iltaan, mutta ei se tietenkään parisuhdetta korvaa. Seksielämäkin olisi mukava juttu...

Kohtalotovereita? Miten kestätte sinkkuuden?

Ei ole. Olet ainoa yksinäinen

Vierailija kirjoitti:

Aika heikosti, kun en kelpaa kenellekään. Haluaisin löytää naisen, mutta toisaalta en jaksaisi saada aina niitä "hyi vittu"-ilmeitä ja pakkeja

Ain't life a bitch ?

No joo eihän se kivaa olekaan mutta tietysti se miten asiaan suhtautuu ja mahdolliset

Torjumiset + negatiiviset kokemukset itse sisällään prosessoi myös vaikuttaa omaan mielialaan .

Ne pitäisi vaan unohtaa ja nollata , toisille se on helpompaa kuin toiselle.

Itse m39v kylläkin naimisissa ja 2 lasta mutta aina kun lähden työkavereiden kanssa viihteelle niin ravintolassa tuntuu löytyvän yllättävän helpostikin naisseuraa vaikka näkevät että minulla on sormus .

Enkä koe olevani mitenkään erikoinen , peseydyn päivittäin ja harjaan hampaat , puhtaat siistit vaatteet , tukka kammattu, parta siistitty, enkä juo itseäni koskaan mihinkään änkyrä känniin , keskustellessa annan myös toiselle puheenvuoron ja kuuntelen .

En usko että naiset hakeutuu vain seuraani minun huumorintajuni takia ja varsinkaan sellaiset joiden kanssa en ole koskaan aiemmin mitään puhunut.

Kyllä sinä varmasti vielä jonkun löydät kun jaksat etsiä ja uskot itseesi että se löytyy.

Tsemppiä sinulle.

Olen vähän sinua vanhempi ja erosta on kohta 5 v, 2 lasta.

Ongelma on arjen hinta ja en käynyt treffeillä vuosiin. Satunnaisia tuttujen tuttuja mutta eipä juuri.

Sitten kävi aika hauska juttu. Meillä lapset ovat vuoronperään joulut ja kun oli ex.n vuoro, otin jouluksi työkeikan ulkomaille ja koti jäi tyhjäksi. Ex asuu n 10 km päässä, hänellä on käytännön syistä vieläkin avaimet entiseen kotiin.

Ex.n appivanhemmat tulivat kylään ja itse ehdotin he tulisivat meille ja asuvatkin sitten siellä ainakin viikon, en muista enää.

Kiitokseksi he jättivät minulle tonnin, kyllä !!! Pienten keskusteluiden jälkeen päätin käyttää rahat nettitreffailuun ja rahalla sai todella monta kahvia.

Nettitreffeissä, ainakin minun iässäni nainen on se joka määrää, miehiä on paljon ja aktiivisia naisia vähän.

Tein ilmoituksen, viestittelin monen kanssa yhtä aikaa, helposti tuli 50 yhteydenottoa päivässä ja nopeasti treffeille. Yleensä näin 2 krt ennen kuin sanoin ei kiitos, ekalla kerralla moni on aika jännittynyt .

Pk seudulla on paljon hyviä miehiä ja sen oikean löytämiseen voi mennä aikaa.

Treffailin lähinnä kahvilassa, kuppi on halpa ja ei tule ongelmaa kumpi maksaa kun tiskiltä haen oman juomani ja odottelin toista pöydässä.

Kokeile ! Tonni riitti tosi pitkälle, kahvi maksoi 3, nyt maksaa 3,50 vakkaripaikassani.

Treffailu on oikeesti kivaa.

Miehissä kuten naisissa löytyy paljon näitä jotka ovat jo epätoivoisia, äkkiä yhteen ja 5 lasta heti huomenna.

Joo mitä enemmän se 30v alkaa lähenee ni sitä enemmä alkaa hieman ahistamaan. 3 vuotta sinkkuilua takana josta eka puolikas meni oikein mukavasti, mutta sit aloin miettimään mitä jos en ikinä enää tapaakaan ketään. Sinänsä oon vieläkin toisinaan sitä mieltä, että sinkkuna olo on ihan jees, mutt sinkkukavereita saisi olla enemmän. Tykkään kuitenkin käydä ulkona välillä, mutta aina ei saa seuraa eikä aina myöskään jaksa lähteä yksin. Eikä parisuhteessa olevien kavereiden kanssa jaksa hirveesti puhua sinkkuudesta. Niiden kommentti nyt kuitenkin aina on se että kyllä se sieltä vastaan tulee kun vähiten sitä odotat. Jep. Niinpä niin

Vierailija kirjoitti:

Itse olen reilu kolmikymppinen nainen ja nautin sinkkuudesta. Nettideittailua ja väkinäistä kumppanin etsimistä on tullut kokeiltua, eikä niistä saanut kuin pahan mielen. Uskon vakaasti että sitä oikeaa ei löydä etsimällä, elämä johdattaa sen kohdalle jos niin on tarkoitus, ja silloin sen vaan tietää että tuossa se on. Parempi siis yksin kuin parisuhteessa väärän ihmisen kanssa vain siksi että niin kuuluu olla. Enkä jaksa ollenkaan stressata siitä löytyykö kumppania koskaan, nykyään eläkeikäisetkin löytää uusia kumppaneita, joten eihän tässä mitään paniikkia. Nautin nyt sinkkuudesta täysillä. Se tuo tietynlaisen vapauden jota ei taas parisuhteessa ole ja yksin olemisessa on monet hyvät puolensa.

Heei, voisko joku kertoa tästä vapauden tunteesta. Toi tulee usein esiin, kun sinkut kertovat elämästään vs. elämästään parisuhteessa. Mitä se vapaus siis on kun itse en ole sitä löytänyt sinkkuna ollessa. Parisuhteessa olin ihan yhtä vapaa kuin nytkin ainakin tuntuu siltä. Onko se sitä, että voi harrastaa seksiä kenen tahansa kanssa tai sitä, että voi mennä eikä tarvitse ilmoittaa kellekkään menemisistään?

30vmies

Ei hyvässä parisuhteessa jää paitsi mistään vapaudesta, josta saa sinkkuna nauttia. Seksi muiden ihmisten kanssa? Ei minulla viimeksikään sinkkuna vientiä ollut. Ei tarvitse ilmoittaa menemisistään? Moni meneminen jää pois, kun ei ole kumppania.

Itse asiassa väittäisin, että sinkkuna olen vähemmän vapaa kuin parisuhteessa. Minulla ei ole käytettävissäni kumppanini resursseja kuten kaveripiiriä, tsemppausta, uloispäinsuuntatuvaa luonnetta, rohkeutta, fiksuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Itsetuntoni on huonontunut, niin kuin usein eron jälkeen käy. Ja tosiaan moni asia, josta ennen nautin, jää nyt seuran puutteen takia tekemättä. -22 (se toinen 30-vuotias mies)

Muut naiset tuntuvat hehkuttavan sitä mainittua vapautta, mutta en ole itsekään sitä oikein tajunnut, vaikka olen myös nainen. Paras kausi elämässäni oli, kun seurustelin. Tunsin oloni sekä turvalliseksi että vapaaksi. Vaikka voihan se olla jotain omaa psykopatologiaani, että sinkkuna tunnen olevani kuin tuuliajolla oleva hyljeksitty hylky. Liian vapaa.

Vapaus on tarpeena kai sellainen, että sitä pitää olla tarpeeksi, mutta kun sitä on tarpeeksi, ylimääräinen ei tuo enää lisäarvoa. Minä arvostan vapautta aika korkealle, enkä voisi olla suhteessa, jossa menemisiäni rajoitetaan tai ajatteluani tukahdutetaan. Mutta ei se vapaus enää siinä vaiheessa lämmitä, kun parisuhteen tarjoama hyvä otetaan pois.

Minua on koetettu lohduttaa sanomalla: "Nyt sinkkuna voit sitten tehdä ihan mitä haluat!"

Vastaukseni on aina sama: "Minä tein parisuhteessa jo kaikkea, mitä halusin!" -22

Vierailija kirjoitti:

Olen 30-v nainen. -- Haluan rakastaa ja olla rakastettu.

Moi! Kunpa kaikki tiedostaisivat oman rakkauden tarpeensa yhtä selkeästi kuin sinä. On tuskallista kaivata rakkautta, mutta on hyvä, että sen tiedostaa. Toivon, että löydät hyvän puolison :) Ja tuli myös mieleeni, että Tommy Hellstenin kirjat saattaisivat "puhua" sinulle, koska hän on kirjoittanut paljon ja koskettavasti rakkauden tärkeydestä ja tarvitsemisesta.Lisäksi tahtoisin sanoa sinulle, että vaikka koet olosi yksinäiseksi, niin uskon, että sinua rakastetaan valtavasti tälläkin hetkellä - ja on aina rakastettu; sinä olet kaunis, ainutlaatuinen ja tärkeä ihminen.Tätä kaikkea vakuuttaa ja rohkaisee koskettavasti tämä lyhyt video:

Tunne oma arvosi mutta anna arvo toisellekin

Niin rakkaudessa kuin muutenkin elämässä on pakko tehdä osittaisia kompromissi ratkaisuja jos kumppani täyttää vaatimuksistasi tai odotuksistasi edes 6/10 tai 7/10 Niin kannattaa kokeilla sillä tuskin onnistut saamaan saati pitämään siltä 9/10 tai 10/10 niille tuntuu olevan paljon ottajia ja kilpailu voi olla välillä raakaa ja rumaakin .

Olen joskus väärin valinneen naisen itse myöntävän :

Otti rikkaan ja jätti rakkaan , ja luuli löytäneensä onnen vaan toisin kävi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen reilu kolmikymppinen nainen ja nautin sinkkuudesta. Nettideittailua ja väkinäistä kumppanin etsimistä on tullut kokeiltua, eikä niistä saanut kuin pahan mielen. Uskon vakaasti että sitä oikeaa ei löydä etsimällä, elämä johdattaa sen kohdalle jos niin on tarkoitus, ja silloin sen vaan tietää että tuossa se on. Parempi siis yksin kuin parisuhteessa väärän ihmisen kanssa vain siksi että niin kuuluu olla. Enkä jaksa ollenkaan stressata siitä löytyykö kumppania koskaan, nykyään eläkeikäisetkin löytää uusia kumppaneita, joten eihän tässä mitään paniikkia. Nautin nyt sinkkuudesta täysillä. Se tuo tietynlaisen vapauden jota ei taas parisuhteessa ole ja yksin olemisessa on monet hyvät puolensa.

Heei, voisko joku kertoa tästä vapauden tunteesta. Toi tulee usein esiin, kun sinkut kertovat elämästään vs. elämästään parisuhteessa. Mitä se vapaus siis on kun itse en ole sitä löytänyt sinkkuna ollessa. Parisuhteessa olin ihan yhtä vapaa kuin nytkin ainakin tuntuu siltä. Onko se sitä, että voi harrastaa seksiä kenen tahansa kanssa tai sitä, että voi mennä eikä tarvitse ilmoittaa kellekkään menemisistään?

30vmies

Minulle se on sitä, että voi helpommin tehdä isoja elämänmuutoksia, kuten muuttaa opiskelujen tai työn perässä ja myös arkeen liittyviä asioita, kuten elää missä tahansa unirytmissä häiritsemättä ketään. Pystyy olemaan yksin kuukaudenkin, jos haluaa käyttää aikansa johonkin projektiin eikä ole velvollinen hakemaan aikaa kenellekään. Saa leikata hiukset, ottaa tatuoinnin tai lihota ilman, että se vaikuttaisi negatiivisesti läheiseen ihmissuhteeseen. Ei tarvitse tehdä kompromisseja.

n25

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen reilu kolmikymppinen nainen ja nautin sinkkuudesta. Nettideittailua ja väkinäistä kumppanin etsimistä on tullut kokeiltua, eikä niistä saanut kuin pahan mielen. Uskon vakaasti että sitä oikeaa ei löydä etsimällä, elämä johdattaa sen kohdalle jos niin on tarkoitus, ja silloin sen vaan tietää että tuossa se on. Parempi siis yksin kuin parisuhteessa väärän ihmisen kanssa vain siksi että niin kuuluu olla. Enkä jaksa ollenkaan stressata siitä löytyykö kumppania koskaan, nykyään eläkeikäisetkin löytää uusia kumppaneita, joten eihän tässä mitään paniikkia. Nautin nyt sinkkuudesta täysillä. Se tuo tietynlaisen vapauden jota ei taas parisuhteessa ole ja yksin olemisessa on monet hyvät puolensa.

Heei, voisko joku kertoa tästä vapauden tunteesta. Toi tulee usein esiin, kun sinkut kertovat elämästään vs. elämästään parisuhteessa. Mitä se vapaus siis on kun itse en ole sitä löytänyt sinkkuna ollessa. Parisuhteessa olin ihan yhtä vapaa kuin nytkin ainakin tuntuu siltä. Onko se sitä, että voi harrastaa seksiä kenen tahansa kanssa tai sitä, että voi mennä eikä tarvitse ilmoittaa kellekkään menemisistään?

30vmies

Minulle se on sitä, että voi helpommin tehdä isoja elämänmuutoksia, kuten muuttaa opiskelujen tai työn perässä ja myös arkeen liittyviä asioita, kuten elää missä tahansa unirytmissä häiritsemättä ketään. Pystyy olemaan yksin kuukaudenkin, jos haluaa käyttää aikansa johonkin projektiin eikä ole velvollinen hakemaan aikaa kenellekään. Saa leikata hiukset, ottaa tatuoinnin tai lihota ilman, että se vaikuttaisi negatiivisesti läheiseen ihmissuhteeseen. Ei tarvitse tehdä kompromisseja.

n25

En näe, että ulkonäköön liittyvät jutut kuuluisivat varsinaisesti kumppanille, paitsi lihominen nyt ei ole edes terveellistä. Ainoa lisävapaus on minulle tuo, että voi muuttaa vaikka ulkomaille ilman että joku suhde kärsii. Tosin ei parisuhteessa aina edes asuta yhdessä, ei se ole mikään pakko.

Vierailija kirjoitti:

Nettideittailu on hyvä tapa löytää kumppani. Siellä on tietysti pervoja ja ties mitä, mutta kannattaa vain yrittää. Ja sitten niistä ujoista ihmisistä. Tapasin puoli vuotta sitten netissä todella ujon miehen, jonka kanssa aloin seurustella. Olihan se alku hiukan tahmeaa ujouden vuoksi, mutta vähitellen hän on rentoutunut seurassani. Ja nyt on aika mahtavaa. Älkää antako periksi. Kuulostatte kaikki hyviltä tyypeiltä.

Minulla taas jäi erittäin huonot kokemukset nettideittailuista. Aivan käsittämättömän paljon tuli törkyä, meinasin jo kyynistyä lopullisesti. Tinder on siinä kätevä, että molempien osapuolien pitää olla jollain tavoin kiinnostuneita ennen kun voi jonkinlainen yhteys muodostua.

Mikä oli käyttämäsi sivusto?

T: Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, odota vielä muutama vuosi ennenkuin päätät hankkia lapsen yksin :) on aika yksinäistä olla yksinhuoltaja, vaikka lapsi tuokin rakkautta elämään. Mutta kun ei pääse edes harrastamaan eikä tapaamaan ystäviä. Kaikki illat istuu yksin kotona lapsenvahtina, siis tämän nukahdettua. Töissä ei tapaa miehiä, eikä lähikaupassa :-) On hankala tapailla miehiä. Nettikin kokeiltu ja eipä sieltä löytynyt kuin huijareita ja seksin perässä olevia. Tsemppiä sinulle!! t. Ei yksinhuoltaja omasta tahdostaan.

No en ole aivan heti kyllä yksin lasta hankkimassa! Olen saanut läheltä seurata miten rankkaa yksinhuoltajuus voi olla, kun ei ole ketään jakamassa vanhemuuden vastuita. Kovasti tsemppiä sinulle!

T: Ap

Oloneuvostuuri2 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 30-v nainen. Opiskelen ja teen opintojen ohella oman alani töitä. Tilanne on sellainen, että kerta kaikkiaan en löydä miesseuraa opinnoistani enkä töitteni kautta. Kokeilin lyhyen aikaa nettideittailua mutta se oli pelkästään pervojen temmellyskenttä. Tinderistä on vähän paremmat kokemukset, mutta ei ole kukaan vielä kolahtanut (yhteen vähän ihastuin mutta hän ei taas ollut ihastunut takaisin).

On niin raskasta katsella muiden onnea vierestä. Kaikki lukioaikaisetkin ystävät ovat löytäneet itselleen elämänkumppanin. Monet ovat jo naimisissa ja useimmilla on lapsiakin. En ole 100% varma haluanko koskaan lapsia, olen enemmän kuitenkin kallistunut siihen suuntaan että yhden lapsen haluaisin. Onnellisimmillani olen elämässäni ollut juuri silloin kun olen ollut suhteessa. Haluan rakastaa ja olla rakastettu. Nyt minulla on onneksi lemmikki jolta saan hellyttä päivittäin ja jota paijailen aamusta iltaan, mutta ei se tietenkään parisuhdetta korvaa. Seksielämäkin olisi mukava juttu...

Kohtalotovereita? Miten kestätte sinkkuuden?

Ei auta muuta kuin yrittää nauttia elämästä ja jatkaa etsimistä. Kannattaa antaa ihmisille mahdollisuus, eikä tyrmätä heti ensikuvan perusteella, niin hyvän miehen löytämisen todennäköisyys lisääntyy.

Sinulla on siinä mielessä hyvä tilanne, että pääset sentään treffeille ja miehet kiinnostuvat sinusta. Joillakin on se tilanne, että ei saa ketään kanssaan edes treffeille saatika kiinnostumaan itsestään.

Jos haluaa oikeasti kumppanin löytää, niin mielestäni kannattaa ottaa kaikki mahdolliset kanavat käyttöön, eikä jättää jotain pois huonojen kokemusten takia. Vaikka siellä olisi paljon kelpaamattomia yksilöitä, niin siellä ei tarvitse olla kuin se yksi helmi.

Itse olen tuore sinkku pitkän parisuhteen päätyttyä ja kestän sinkkuuden kohtalaisen hyvin. Ero toki vielä painaa mieltä, vaikka olenkin jo aika hyvin tottunut elämään taas yksin. Joku kevyt tapailu voisi helpottaa erosta yli pääsemiseen, mutta ei ole tullut sellaista naista vastaan, jonka kanssa kiinnostaisi lähteä mihinkään tuollaiseen. Toisaalta pari viikkoa tässä olen vasta katsellut, enkä koittanut vielä mitään palveluita.

No kyllähän se toivoa antaa, että olen treffeille päässyt jne. Toisaalta siitäkin tulee inhottava olo, jos joutuu antamaan mukavalle miehelle pakit, joka ei ole vielä kolmienkaan treffien jälkeen muuttunut silmissäni sen kiinnostavammaksi. Pari uutta ystävää olen sentään tässä tinderöidessä saanut. Ja oikeassa olet, ei tarvitse kuin se yksi helmi löytyä! Kun tietäisi vaan, että mistä etsiä.

T: Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 30-v nainen. Opiskelen ja teen opintojen ohella oman alani töitä. Tilanne on sellainen, että kerta kaikkiaan en löydä miesseuraa opinnoistani enkä töitteni kautta. Kokeilin lyhyen aikaa nettideittailua mutta se oli pelkästään pervojen temmellyskenttä. Tinderistä on vähän paremmat kokemukset, mutta ei ole kukaan vielä kolahtanut (yhteen vähän ihastuin mutta hän ei taas ollut ihastunut takaisin).

On niin raskasta katsella muiden onnea vierestä. Kaikki lukioaikaisetkin ystävät ovat löytäneet itselleen elämänkumppanin. Monet ovat jo naimisissa ja useimmilla on lapsiakin. En ole 100% varma haluanko koskaan lapsia, olen enemmän kuitenkin kallistunut siihen suuntaan että yhden lapsen haluaisin. Onnellisimmillani olen elämässäni ollut juuri silloin kun olen ollut suhteessa. Haluan rakastaa ja olla rakastettu. Nyt minulla on onneksi lemmikki jolta saan hellyttä päivittäin ja jota paijailen aamusta iltaan, mutta ei se tietenkään parisuhdetta korvaa. Seksielämäkin olisi mukava juttu...

Kohtalotovereita? Miten kestätte sinkkuuden?

Löysin ongelmasi.

Mikä siinä on ongelma, että haluaa ihastua ja rakastua? En voisi olla kenenkään kanssa, josta en ole itse kiinnostunut mutta joka on kiinnostunut minusta. Monesti olen tajunnut kiinnostukseni hyvin nopeasti ensikohtaamisen jälkeen. Esimerkiksi eräästä miehestä tiesin jo ensikohtaamisen jälkeen, että tuo mies on kiinnostava ja hänen kanssaan haluaisin olla. No me päädyimmekin jo muutaman viikon päästä seurustelemaan, kun se kiinnostus sattui olemaan molemminpuoleista.

Mihinkään ihmissuhdepeleihin en lähde. Suhteen pitää perustua avoimuudelle ja rehellisyydelle eikä niin että kieroillaan joku kiinnostumaan itsestään vaikkei itse ole kiinnostunut takaisin.

T: Ap

Vierailija kirjoitti:

Aika heikosti, kun en kelpaa kenellekään. Haluaisin löytää naisen, mutta toisaalta en jaksaisi saada aina niitä "hyi vittu"-ilmeitä ja pakkeja

Miksi et kelpaa kenellekään? Oletko varma, ettei kelpaamattomuutesi olisi vain oman pään sisällä?

T: Ap