En halua katkeroitua (yksinäisyys)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

30v mies vastaa.

Mulla sama juttu, mut omalla kohdalla muut asiat jarruttavat kuin oikean ihmisen löytäminen. Myös minä haluaisin rakastaa ja olla rakastettu sekä seksiäkin olisi kiva joskus harrastaa varsinkin ihmisen kanssa kenestä välittää.

Yksi tie katkeroitumiseen on valitettavasti nämä nettipalstat vaikka ainakin mun kohdalla lievittää myös yksinäisyyttä. Täällä ja muualla ihmiset kertovat millainen ei pitäisi olla ja ylipäätään kuka on hyvä ihminen. Tunnustan, että olen hieman kyynistynyt kumppanin saannin suhteen ja ajattelekin, etten parisuhdetta ehkä enää koskaan nää. Mut päivä kerrallaan.

Nettideittailussa tai tinderöinnissä ei kannata turhan jäykällä aseentella olla mukana. Siinä monesti tutustutaan pinnan kautta ihmiseen ja se ei välttämättä ole paras tie rakkauden löytämiseen. Odota rauhassa siis.

Pyri olemaan positiivisin mielin, älä katkeroidu yhdestä huonosta mieskokemuksesta. Meitä on moneen junaan. Pidä silmät auki, katso ihmisiä silmiin. Ole rohkea ja aktiivinen. Etsi muita mielenkiinnonkohteita.

En ole ap, mutta itselleni tinder tai netti on jo ainoa paikka, mistä voisi edes teoriassa löytää miehen. Olen noitakin kokeillut ja minusta mitä enemmän oli tinderissä, sitä henkisesti etäämmäksi koko touhu meni itselleni. Tarkoitan, että juuri kun tietää ettei saa ihastua tai innostua liian nopeasti sammuttaa minulla mielenkiinnon ja alkaa tuntua, että mikä järki tätä koko touhussa on kun mistään ei koskaan tule mitään.

Ideaalissa tilanteessa olisi livenä tutustunut esim. jo opiskeluiden aikana itselle sopivaan mieheen hitaasti tutustumisen kautta kuin kilpaillut jossain nettipalveluissa muiden naisten kanssa siitä kuka on kaunein ja ihanin miehen mielestä.

Minullakin on elämäni sellainen töiden ja opiskelujen takia, että tuntuu etten voisi mieheen edes teoriassa tutustua missään muualla kuin tinderissä. Saatan olla koulussa ensin klo 9-14 ja sitten töissä klo 15-21. Missä välissä tapaisin miehen? Ei ole aikaa eikä tilaa spontaanille kohtaamiselle. Ja kaikki aiemmat suhteeni ovat löytyneet juuri sattumalta, on ollut opiskelukaveri tai kaverin kaveri jonka kanssa tavattu joskus sattumalta tms.

T: Ap

Olen 30-vuotias sinkkumies, ja tämä ketju on vähän masentavaa luettavaa, koska minä en voisi koskaan olla tyytyväinen tuollaiseen "arjet ja pyhät samaa rataa ja välillä orkku oman käden kautta" -elämään. Sitäkin on tarpeeksi tullut kokeiltua, jotta tiedän, että olen paljon onnellisempi parisuhteessa, jossa yhdessä tehdään jännittäviä asioita. Yksin voin elää ihan mukavaa ja mielekästä elämää, mutta taustalla on aina sellainen tietty yksinäisyyden tunne ja tieto siitä, että väritelkkarin sijaan katselen mustavalkoista ruutua.

Onkohan lapsen kaipuu sukua tälle kokemukselle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksielämän olemattomuus ja sellainen arjen inhimillisen läheisyyden puute on oikeastaan kovin paikka - en edes muista koska olisin halannut miestä. Siihen en usko koskaan tottuvani, että aina joutuu nukkumaan yksin vuodesta toiseen.

Minulla ollut ehkä siinä mielessä helpompaa, että läheisyyttä en ole koskaan juuri kaivannut koska olen niin introvertti luonne. Seksiinkin minulle riittää orgasmin hoito vibralla silloin kun siltä tuntuu. Itse asiassa,  en viitsisi edes nähdä seksin harrastamisen vaivaa asian takia, kun voin hoitaa laukeamisen ilman mitään vaivaa suihkun yhteydessä itse ja jatkaa elämääni tyydytettynä :D 

Nautin kovasti nukkumisesta yksin 180 cm leveässä parisängyssäni, tai en minä ihan yksin nuku, pieni koirani nimittäin nukkuu joko tyynyllä tai peiton alla.

- 3

Minä taas kaipaan hyvin paljon nimenomaan seksiä. Vaikka saankin helpommin orgasmin kun tuotan sen itse. Kauha ristiriita, kun olen itsekin myös kohtuullisen introvertti ihminen, ja en myöskään kykene yhdenillanjuttuihin sitten mitenkään. Monta kertaa nytkin ollut viikon sisällä sellainen olo, että kohta RÄJÄHDÄN jos kukaan mies ei minuun koske. Säännöllinen seksielämä on myös ollut todella iso syy siihen miksi olen ollut onnellisempi parisuhteessa kuin sinkkuna.

T: Ap

Joo, sama. Jokin friendswith benefits -järjestelykin toimisi minulle paremmin kuin satunnaiset panot, joita en miehenä luultavasti edes saa. -22

Minä taas harrastin aiemmin n. kerran vuodessa yhden illan juttuja, mutta ne "sytyttivät" sellaisen kaipuun läheisyyteen, että yhden yön vieressä nukkumisestakin joutui opettelemaan pari viikkoa pois. Ei siis kauhean kiva. En usko, että vaikka kykenisin saamaan itselleni seksisuhteen onnistuisin pitämään tunteet erillään, koska olen erittäin fyysisen kautta toimiva ihminen. Ja myöskin introvertti.

Vierailija kirjoitti:

Olen 30-vuotias sinkkumies, ja tämä ketju on vähän masentavaa luettavaa, koska minä en voisi koskaan olla tyytyväinen tuollaiseen "arjet ja pyhät samaa rataa ja välillä orkku oman käden kautta" -elämään. Sitäkin on tarpeeksi tullut kokeiltua, jotta tiedän, että olen paljon onnellisempi parisuhteessa, jossa yhdessä tehdään jännittäviä asioita. Yksin voin elää ihan mukavaa ja mielekästä elämää, mutta taustalla on aina sellainen tietty yksinäisyyden tunne ja tieto siitä, että väritelkkarin sijaan katselen mustavalkoista ruutua.

Onkohan lapsen kaipuu sukua tälle kokemukselle?

Ei minulla ainakaan lapsenkaipuu ja läheisyyden ja seksin kaipuu mitenkään liity toisiinsa. Mutta on se tunne että koko ajan jää itse jostain paitsi. Ja pakko myöntää, että välillä on tosi katkeraa katsoa muiden onnea, kun toiset matkailevat ympäriinsä rakkaansa kanssa ja tekevät vaikka mitä ihanaa. Olisihan se aivan mahtavaa vaihtelua välillä, että olisi joku ukko jonka raahata mukanansa lenkille tms. Mutta ei, aina pitää tehdä kaikki asiat yksin kun ei vaan ole ketään elämässä jonka kanssa jakaa nämä asiat.

T: Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen 30-vuotias sinkkumies, ja tämä ketju on vähän masentavaa luettavaa, koska minä en voisi koskaan olla tyytyväinen tuollaiseen "arjet ja pyhät samaa rataa ja välillä orkku oman käden kautta" -elämään. Sitäkin on tarpeeksi tullut kokeiltua, jotta tiedän, että olen paljon onnellisempi parisuhteessa, jossa yhdessä tehdään jännittäviä asioita. Yksin voin elää ihan mukavaa ja mielekästä elämää, mutta taustalla on aina sellainen tietty yksinäisyyden tunne ja tieto siitä, että väritelkkarin sijaan katselen mustavalkoista ruutua.

Onkohan lapsen kaipuu sukua tälle kokemukselle?

Hyvin sanottu. Koska osinhan jopa syyllistetään sinkkuja siitä, että kokee näin. Naisille mainitaan halveksien, että oikeastiko tarvitsee miestä ollakseen onnellinen, kyllä ihmisen pitäisi pystyä olemaan täysin onnellinen ilman että kaipaa toista ihmistä vierelleen. Miehille olettaisin että kettuillaan kuinka on vain seksin perässä. Kun oikeasti taas on ihan olennainen osa useimpien ihmisten halutakseen kokoa yhteenkuuluvuutta, viettää aikaa, kokea läheisyyttä enkä tuolla pelkästään seksiä tarkoita. Itse muuten aika intoverttinä kaipaisin nimenomaan parisuhteelta näitä kokemuksia, että teen ja koen nimenomaan puolison kanssa yhdessä asioita ja että edes yksi ihminen on kiinnostunut minusta ja mitä minulle kuuluu.

Sinkun pitäisi olla toisaalta täysin introvertti, ettei tarvitse ikinä toisen ihmisen seuraa ja kommunikointia toisen ihmisen kanssa. Tai toisaalta täysin ekstrovertti, että on hirveästi ystäviä ja tiiviit välit perheen kanssa ja mitä kaikkea muuta sosiaalista elämää, niin ettei ole mitään kaipuuta sille yhdelle läheiselle parisuhteelle. Joskus suorastaan halveksutaan sitä, ettei olekaan jompaa kumpaa noista vaan aivan tavallinen ihminen, joka kärsii koska ei saa parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksielämän olemattomuus ja sellainen arjen inhimillisen läheisyyden puute on oikeastaan kovin paikka - en edes muista koska olisin halannut miestä. Siihen en usko koskaan tottuvani, että aina joutuu nukkumaan yksin vuodesta toiseen.

Minulla ollut ehkä siinä mielessä helpompaa, että läheisyyttä en ole koskaan juuri kaivannut koska olen niin introvertti luonne. Seksiinkin minulle riittää orgasmin hoito vibralla silloin kun siltä tuntuu. Itse asiassa,  en viitsisi edes nähdä seksin harrastamisen vaivaa asian takia, kun voin hoitaa laukeamisen ilman mitään vaivaa suihkun yhteydessä itse ja jatkaa elämääni tyydytettynä :D 

Nautin kovasti nukkumisesta yksin 180 cm leveässä parisängyssäni, tai en minä ihan yksin nuku, pieni koirani nimittäin nukkuu joko tyynyllä tai peiton alla.

- 3

Minä taas kaipaan hyvin paljon nimenomaan seksiä. Vaikka saankin helpommin orgasmin kun tuotan sen itse. Kauha ristiriita, kun olen itsekin myös kohtuullisen introvertti ihminen, ja en myöskään kykene yhdenillanjuttuihin sitten mitenkään. Monta kertaa nytkin ollut viikon sisällä sellainen olo, että kohta RÄJÄHDÄN jos kukaan mies ei minuun koske. Säännöllinen seksielämä on myös ollut todella iso syy siihen miksi olen ollut onnellisempi parisuhteessa kuin sinkkuna.

T: Ap

Joo, sama. Jokin friendswith benefits -järjestelykin toimisi minulle paremmin kuin satunnaiset panot, joita en miehenä luultavasti edes saa. -22

Joskus olenkin ollut jonkun eksäni kanssa vuosikausiakin seksisuhteessa, jos molemmat ovat olleet sinkkuja.Nyt ei ole edes sellaiseen mahdollisuutta.

T: Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä taas harrastin aiemmin n. kerran vuodessa yhden illan juttuja, mutta ne "sytyttivät" sellaisen kaipuun läheisyyteen, että yhden yön vieressä nukkumisestakin joutui opettelemaan pari viikkoa pois. Ei siis kauhean kiva. En usko, että vaikka kykenisin saamaan itselleni seksisuhteen onnistuisin pitämään tunteet erillään, koska olen erittäin fyysisen kautta toimiva ihminen. Ja myöskin introvertti.

Minusta tuntuu jo ajatuksena todella epämiellyttävälle, että joku aivan tuntematon koskee. Ja totta myös tuo tunnejuttu, sen takia en voisi esimerkiksi alkaa kaverini kanssa seksisuhteeseen. Eksän kanssa voi olla, koska jos suhde on jo kuollut ja kuopattu, niin ei ole enää vakavaa riskiä siitä että tunteet heräisivät uudelleen. Mutta kun on toisen kanssa jo ollut seksiä aiemmin niin molemmat tietävät mistä toinen pitää eikä tarvitse kummankaan jännittää tms.

T: Ap

Minä olen 34-vuotias mies ja viimeksi kosketin naista 8 vuotta sitten. Tähän asti on ollut aika huonot fiilikset, mutta nyt alkuvuodesta on alkanut tuntua helpottavalta, ettei ole lapsia ja kaikenlaisia sosiaalisia obligaatioita, joita nainen toisi tullessaan. Jännitän sosiaalisia tilanteita, enkä pysty olemaan oma itseni muuten kuin yksin tai erittäin tutun ihmisen kanssa. 

Yksinäisyys tekee jotenkin empaattiseksi ja ymmärtäväiseksi, varsinkin jos rajoittaa tällaisten anonyymiforumien ja muun sosiaalisen median lukemista. Tuntuu etten pysty olemaan vihainen oikein kenellekään ja kaikki onkin todella hyvin, pitkäaikaistyöttömyydestä ja naisettomuudesta huolimatta.

Ennen kellon sekuntiviisari ja jääkaapin ääni kuulosti nukkumaan mennessä hirveän ahdistavilta, mutta nykyään ne ovat jotenkin todella kodikkaita ja uneen tuudittavia ääniä. :D Ensimmäistä kertaa vanhempien luota pois muuton jälkeen tuntuu nyt siltä, että minulla on oma koti, vaikka se on se sama ankea muovimattoyksiö, jossa olen jo 5 vuotta ollut. Kaikki tapahtuu vaan oman pään sisällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä taas harrastin aiemmin n. kerran vuodessa yhden illan juttuja, mutta ne "sytyttivät" sellaisen kaipuun läheisyyteen, että yhden yön vieressä nukkumisestakin joutui opettelemaan pari viikkoa pois. Ei siis kauhean kiva. En usko, että vaikka kykenisin saamaan itselleni seksisuhteen onnistuisin pitämään tunteet erillään, koska olen erittäin fyysisen kautta toimiva ihminen. Ja myöskin introvertti.

Minusta tuntuu jo ajatuksena todella epämiellyttävälle, että joku aivan tuntematon koskee. Ja totta myös tuo tunnejuttu, sen takia en voisi esimerkiksi alkaa kaverini kanssa seksisuhteeseen. Eksän kanssa voi olla, koska jos suhde on jo kuollut ja kuopattu, niin ei ole enää vakavaa riskiä siitä että tunteet heräisivät uudelleen. Mutta kun on toisen kanssa jo ollut seksiä aiemmin niin molemmat tietävät mistä toinen pitää eikä tarvitse kummankaan jännittää tms.

T: Ap

Ihmiset ovat erilaisia. Itsellenikin oli aiemmin yhden illan jutut ehdoton ei, mutta kummasti alkaa mielipide muuttua kun on ollut esim. viisi vuotta ilman mitään läheisyyttä, halausta tai suutelemista. Ei kauheasti naurata kun töissä saa kulkea sen "nuori sinkkunainen" statuksen kanssa ja naljaillaan jostain viikonlopun miesreissuista, kun sellaista ei sinkkuna elämä itselläni ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 30-vuotias sinkkumies, ja tämä ketju on vähän masentavaa luettavaa, koska minä en voisi koskaan olla tyytyväinen tuollaiseen "arjet ja pyhät samaa rataa ja välillä orkku oman käden kautta" -elämään. Sitäkin on tarpeeksi tullut kokeiltua, jotta tiedän, että olen paljon onnellisempi parisuhteessa, jossa yhdessä tehdään jännittäviä asioita. Yksin voin elää ihan mukavaa ja mielekästä elämää, mutta taustalla on aina sellainen tietty yksinäisyyden tunne ja tieto siitä, että väritelkkarin sijaan katselen mustavalkoista ruutua.

Onkohan lapsen kaipuu sukua tälle kokemukselle?

Hyvin sanottu. Koska osinhan jopa syyllistetään sinkkuja siitä, että kokee näin. Naisille mainitaan halveksien, että oikeastiko tarvitsee miestä ollakseen onnellinen, kyllä ihmisen pitäisi pystyä olemaan täysin onnellinen ilman että kaipaa toista ihmistä vierelleen. Miehille olettaisin että kettuillaan kuinka on vain seksin perässä. Kun oikeasti taas on ihan olennainen osa useimpien ihmisten halutakseen kokoa yhteenkuuluvuutta, viettää aikaa, kokea läheisyyttä enkä tuolla pelkästään seksiä tarkoita. Itse muuten aika intoverttinä kaipaisin nimenomaan parisuhteelta näitä kokemuksia, että teen ja koen nimenomaan puolison kanssa yhdessä asioita ja että edes yksi ihminen on kiinnostunut minusta ja mitä minulle kuuluu.

Sinkun pitäisi olla toisaalta täysin introvertti, ettei tarvitse ikinä toisen ihmisen seuraa ja kommunikointia toisen ihmisen kanssa. Tai toisaalta täysin ekstrovertti, että on hirveästi ystäviä ja tiiviit välit perheen kanssa ja mitä kaikkea muuta sosiaalista elämää, niin ettei ole mitään kaipuuta sille yhdelle läheiselle parisuhteelle. Joskus suorastaan halveksutaan sitä, ettei olekaan jompaa kumpaa noista vaan aivan tavallinen ihminen, joka kärsii koska ei saa parisuhdetta.

Hyvin kiteytetty! Varmaankin myös lapsettomat pariskunnat kokevat tätä samaa, ei saisi haluta tai kaivata lapsia jos niitä ei jostain syystä sitten tulekaan. Pitäis vaan tyytyä elämään lapsettomana pariskuntana.

Se olisi vaan niin ihanaa olla jonkun kanssa se parisuhdeyksikkö, me. On joku jonka kanssa suunnitella mitä kivaa voisi tehdä viikonloppuna. Tai mihin lähteä reissuun. Saisi säännöllisesti seksiä. Voisi kehitellä vaikka mitä kivaa. Kun hyvän parisuhteen on kerrankin saanut kokea niin vähempään (eli elämään yksinäisenä sinkkuihmisenä) on vaikea tyytyä. Aivan kuin elämästä puuttuisi koko ajan jotain olennaista.

T: Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä olen 34-vuotias mies ja viimeksi kosketin naista 8 vuotta sitten. Tähän asti on ollut aika huonot fiilikset, mutta nyt alkuvuodesta on alkanut tuntua helpottavalta, ettei ole lapsia ja kaikenlaisia sosiaalisia obligaatioita, joita nainen toisi tullessaan. Jännitän sosiaalisia tilanteita, enkä pysty olemaan oma itseni muuten kuin yksin tai erittäin tutun ihmisen kanssa. 

Yksinäisyys tekee jotenkin empaattiseksi ja ymmärtäväiseksi, varsinkin jos rajoittaa tällaisten anonyymiforumien ja muun sosiaalisen median lukemista. Tuntuu etten pysty olemaan vihainen oikein kenellekään ja kaikki onkin todella hyvin, pitkäaikaistyöttömyydestä ja naisettomuudesta huolimatta.

Ennen kellon sekuntiviisari ja jääkaapin ääni kuulosti nukkumaan mennessä hirveän ahdistavilta, mutta nykyään ne ovat jotenkin todella kodikkaita ja uneen tuudittavia ääniä. :D Ensimmäistä kertaa vanhempien luota pois muuton jälkeen tuntuu nyt siltä, että minulla on oma koti, vaikka se on se sama ankea muovimattoyksiö, jossa olen jo 5 vuotta ollut. Kaikki tapahtuu vaan oman pään sisällä.

Hienoa ja lohdullista että olet tottunut yksinäisyyteen ja sinkkuuteen! Tsemppiä jatkoon ja kiitos että kerroit kokemuksesi tänne. Antaa toivoa monelle, että tähän tilaan voi vielä tottua.

T: Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä taas harrastin aiemmin n. kerran vuodessa yhden illan juttuja, mutta ne "sytyttivät" sellaisen kaipuun läheisyyteen, että yhden yön vieressä nukkumisestakin joutui opettelemaan pari viikkoa pois. Ei siis kauhean kiva. En usko, että vaikka kykenisin saamaan itselleni seksisuhteen onnistuisin pitämään tunteet erillään, koska olen erittäin fyysisen kautta toimiva ihminen. Ja myöskin introvertti.

Minusta tuntuu jo ajatuksena todella epämiellyttävälle, että joku aivan tuntematon koskee. Ja totta myös tuo tunnejuttu, sen takia en voisi esimerkiksi alkaa kaverini kanssa seksisuhteeseen. Eksän kanssa voi olla, koska jos suhde on jo kuollut ja kuopattu, niin ei ole enää vakavaa riskiä siitä että tunteet heräisivät uudelleen. Mutta kun on toisen kanssa jo ollut seksiä aiemmin niin molemmat tietävät mistä toinen pitää eikä tarvitse kummankaan jännittää tms.

T: Ap

Ihmiset ovat erilaisia. Itsellenikin oli aiemmin yhden illan jutut ehdoton ei, mutta kummasti alkaa mielipide muuttua kun on ollut esim. viisi vuotta ilman mitään läheisyyttä, halausta tai suutelemista. Ei kauheasti naurata kun töissä saa kulkea sen "nuori sinkkunainen" statuksen kanssa ja naljaillaan jostain viikonlopun miesreissuista, kun sellaista ei sinkkuna elämä itselläni ole.

Itse ehdin välissä olla pari vuotta täysin ilman kosketusta ja ei kyllä yhtään kadonnut läheisyyden eikä seksin tarve tuossa ajassa ja toisaalta myöskään tuntemani vastenmielisyys yhdenillanjuttuihin ei vähentynyt. En sitten tiedä olisiko tilanne toinen jos olisin sen viisi vuotta sinkkuna, mutta epäilen.

T: Ap

Ihan off topic: miksi joitain viestejä on alapeukutettu? Tämähän on ollut aivan harvinaisen asiallinen keskustelu!

Vierailija kirjoitti:

Ihan off topic: miksi joitain viestejä on alapeukutettu? Tämähän on ollut aivan harvinaisen asiallinen keskustelu!

Tutkimattomat ovat alapeukuttajien tiet...

Vierailija kirjoitti:

Olen 30-vuotias sinkkumies, ja tämä ketju on vähän masentavaa luettavaa, koska minä en voisi koskaan olla tyytyväinen tuollaiseen "arjet ja pyhät samaa rataa ja välillä orkku oman käden kautta" -elämään. Sitäkin on tarpeeksi tullut kokeiltua, jotta tiedän, että olen paljon onnellisempi parisuhteessa, jossa yhdessä tehdään jännittäviä asioita. Yksin voin elää ihan mukavaa ja mielekästä elämää, mutta taustalla on aina sellainen tietty yksinäisyyden tunne ja tieto siitä, että väritelkkarin sijaan katselen mustavalkoista ruutua.

Onkohan lapsen kaipuu sukua tälle kokemukselle?

Onko ollut millaisia ennakkoluuloja tms muilla sinkkuudestasi/parisuhteen kaipuustasi? Kyllähän se tuntuu monille olevan stereotypia, että mies ei mukamas parisuhdetta voisi kaivata, ainoastaan seksiä ja pyykkäriä.

Moi taas AP

Olen se 30v mies tuolta alkupäästä ja pakko vielä kommentoida. Toivon todella etten jäisi sinkuksi koko loppuelämäksi ja en oikeasti haluaisi tottua siihen ajatukseen, mutta tilanne on mikä on. Olen kuitenkin ollut parisuhteessa koko aikuisikäni yhtä vuotta lukuunottamatta, joten on todella outoa nukkua yksin. Nyt olen jo melko tottunut siihen. Pidän myös paljon läheisyydestä, pussailusta ja seksistä. Välillä ei tiedä miten päin pitäis olla kun tarve tuottaa toiselle mielihyvää on niin kova ja itsellekin niitä paineita kerääntyy. Kyllä se perjantai-ilta olis kiva viettää jonkun kanssa sohvalla. Pussaillen, hiplaillen ja vaatteita riisuen. Välillä tosin kaipaan ulos, etten mikään kotihiiri kuitenkaan ole. Virtuaalihaleja -ja pusuja sinne ;)

"Yksinäisyys tekee jotenkin empaattiseksi ja ymmärtäväiseksi..." joku kirjoitti noin tuossa sivulla 2 ja on pakko kompata tuota. Yksinäisyys on antanut uusia näkökulmia elämään ja siitä olen iloinen.

Pakko on todeta, että parisuhdetta ja seksiä ennen kokemattomana 38 vuotiaana poikamiehenä pelkään kaikkein eniten katkeroitumista. Mitä jos löydänkin 45 - 50 vuotiaana elämäni naisen mutta paras lastentekoaika on mennyt ohi. Osaanko silloin vielä kohdella kumppania niin kuin ihmistä kuuluu kohdella enkä tulisi purkaneeksi vuosien saatossa kertynyttä katkeruutta kehenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 30-vuotias sinkkumies, ja tämä ketju on vähän masentavaa luettavaa, koska minä en voisi koskaan olla tyytyväinen tuollaiseen "arjet ja pyhät samaa rataa ja välillä orkku oman käden kautta" -elämään. Sitäkin on tarpeeksi tullut kokeiltua, jotta tiedän, että olen paljon onnellisempi parisuhteessa, jossa yhdessä tehdään jännittäviä asioita. Yksin voin elää ihan mukavaa ja mielekästä elämää, mutta taustalla on aina sellainen tietty yksinäisyyden tunne ja tieto siitä, että väritelkkarin sijaan katselen mustavalkoista ruutua.

Onkohan lapsen kaipuu sukua tälle kokemukselle?

Hyvin sanottu. Koska osinhan jopa syyllistetään sinkkuja siitä, että kokee näin. Naisille mainitaan halveksien, että oikeastiko tarvitsee miestä ollakseen onnellinen, kyllä ihmisen pitäisi pystyä olemaan täysin onnellinen ilman että kaipaa toista ihmistä vierelleen. Miehille olettaisin että kettuillaan kuinka on vain seksin perässä. Kun oikeasti taas on ihan olennainen osa useimpien ihmisten halutakseen kokoa yhteenkuuluvuutta, viettää aikaa, kokea läheisyyttä enkä tuolla pelkästään seksiä tarkoita. Itse muuten aika intoverttinä kaipaisin nimenomaan parisuhteelta näitä kokemuksia, että teen ja koen nimenomaan puolison kanssa yhdessä asioita ja että edes yksi ihminen on kiinnostunut minusta ja mitä minulle kuuluu.

Sinkun pitäisi olla toisaalta täysin introvertti, ettei tarvitse ikinä toisen ihmisen seuraa ja kommunikointia toisen ihmisen kanssa. Tai toisaalta täysin ekstrovertti, että on hirveästi ystäviä ja tiiviit välit perheen kanssa ja mitä kaikkea muuta sosiaalista elämää, niin ettei ole mitään kaipuuta sille yhdelle läheiselle parisuhteelle. Joskus suorastaan halveksutaan sitä, ettei olekaan jompaa kumpaa noista vaan aivan tavallinen ihminen, joka kärsii koska ei saa parisuhdetta.

Hyvin kiteytetty! Varmaankin myös lapsettomat pariskunnat kokevat tätä samaa, ei saisi haluta tai kaivata lapsia jos niitä ei jostain syystä sitten tulekaan. Pitäis vaan tyytyä elämään lapsettomana pariskuntana.

Se olisi vaan niin ihanaa olla jonkun kanssa se parisuhdeyksikkö, me. On joku jonka kanssa suunnitella mitä kivaa voisi tehdä viikonloppuna. Tai mihin lähteä reissuun. Saisi säännöllisesti seksiä. Voisi kehitellä vaikka mitä kivaa. Kun hyvän parisuhteen on kerrankin saanut kokea niin vähempään (eli elämään yksinäisenä sinkkuihmisenä) on vaikea tyytyä. Aivan kuin elämästä puuttuisi koko ajan jotain olennaista.

T: Ap

Asia on just näin! Hyvä parisuhde antaa valtavasti sellaista hyvää, jota ei voi oikein millään muulla korvata. -22

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 30-vuotias sinkkumies, ja tämä ketju on vähän masentavaa luettavaa, koska minä en voisi koskaan olla tyytyväinen tuollaiseen "arjet ja pyhät samaa rataa ja välillä orkku oman käden kautta" -elämään. Sitäkin on tarpeeksi tullut kokeiltua, jotta tiedän, että olen paljon onnellisempi parisuhteessa, jossa yhdessä tehdään jännittäviä asioita. Yksin voin elää ihan mukavaa ja mielekästä elämää, mutta taustalla on aina sellainen tietty yksinäisyyden tunne ja tieto siitä, että väritelkkarin sijaan katselen mustavalkoista ruutua.

Onkohan lapsen kaipuu sukua tälle kokemukselle?

Onko ollut millaisia ennakkoluuloja tms muilla sinkkuudestasi/parisuhteen kaipuustasi? Kyllähän se tuntuu monille olevan stereotypia, että mies ei mukamas parisuhdetta voisi kaivata, ainoastaan seksiä ja pyykkäriä.

En usko, että kavereillani on mitään tuollaisia ennakkoluuloja. Kyllä kaikki ymmärtävät, että jotkut haluavat olla parisuhteessa ja toiset viihtyvät sinkkuna, eikä se ole sukupuolesta kiinni. Varmasti tuollaisiakin käsityksiä esiintyy, en sitä sano. -22