Miksi hesalaiset on niin leuhkoja?
Se puhetyylikin on sellanen ärsyttävä nariseva leuhkan hesalaisen puhetyyli.
Kommentit (65)
Juttelin espan kahvilassa naapuripöydän tyyppien kanssa, ja jossain vaiheessa yksi kysyi mistä olen kotoisin. Tästä, sanoin, ihan läheltä. Niin, mutta mistä olet oikeasti kotoisin? Et voi olla hesasta kun olet noin mukava. Heh, sanoin, viidennen polven stadilainen.
Jotenkin tyssäsi se keskustelu kun en ollut "mistään kotoisin"
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan täysin ja alunperin helsinkiläinen nuori aikuinen ja ymmärrän kyllä hieman, että mikä meissä helsinkiläisissä ärsyttää.
Elän oikeasti vähän sellasessa kuplassa täällä. Ikinä en ole omakotitalossa tai rivarissa asunut, lähes kellään lähipiiristäni ei ole autoa ja en tosiaan osaa osoittaa kartalla, että missä on Kuopio ja missä Jyväskylä. Imatran luulin olevan Lapissa, koska ei vaan tule matkusteltua Suomessa.
En voisi edes kuvitella asuvani edes Turussa, varsinkaan maalla tai pienessä kaupungissa. Olen niin tottunut julkiseen liikenteeseen, palveluhin ja esimerkiksi siihen, että jos haluan lähteä laivalla tai lentokoneella reissuun, niin satama on 30 min päässä ja kenttä 1 h päässä kotoa. Olin myös ihan wut kun porilainen sukulaiseni ei ollut ikinä ollut metrossa ja aseman rullaportaat olivat ihmeelliet.
Lista voisi vaan jatkua, mutta tässä nyt vähän avarsin tätä mielenmaisemaani.
Ei nyt vedetä sentään yhtäläisyysmerkkejä sivistymättömyydelle ja helsinkiläisyydelle. Vaikka olisit 10. polven stadilainen, niin ei tarvitse olla yleissivistyksen puutteessa olla.
Siihen kuuluu mm. suurimpien kaupunkien sijoittaminen kartalle abt oikein. Ei ole tarvinnut niissä käydä edes, ihan vaikka telkkua katsomalla ne oppii ellei ala-asteen mantsassa tarttunut.
Ei me syntyperäiset olla leuhkoja. Eihän tässä ole mitään ihmeellistä, kun on täällä koko ikänsä asunut ja tähän tottunut. Numeroa tekevät ne muualta tulleet.
Jo nuorena huomasin, että mummolassa ollessa sen paikkakunnan nuoret alkoivat puhua ihan kummallisesti, piti yrittää olla minun seurassani jotain, mitä eivät luonnostaan olleet. En tajunnut ollenkaan.
Ja lisään vielä sen, että ulkomaalaisetkin (jotka eivät tiedä, että Hesalaiset :) ovat leuhkoja), ovat pitäneet minua mukavana ihmisenä.
Joidenkin puhetyyli todellakin on ärsyttävä. Esim. se mallimamma Snellman. Mutta eipä nuo "hesalaiset" noin muuten ärsytä. Samoja karvaperseitä mitä me muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin puhetyyli todellakin on ärsyttävä. Esim. se mallimamma Snellman. Mutta eipä nuo "hesalaiset" noin muuten ärsytä. Samoja karvaperseitä mitä me muutkin.
Mallimamman äidinkieli ei ole suomi. Siksi puhuu venyttäen. Ihan kiva tavallinen ihminen sekin on.
Jos ihmisiä arvostellaan puhetavan mukaan, varsinkin murteen, voisin sanoa muutaman valitun sanan muutamasta murteesta.
Vierailija kirjoitti:
Jos ihmisiä arvostellaan puhetavan mukaan, varsinkin murteen, voisin sanoa muutaman valitun sanan muutamasta murteesta.
Spede böndet ei vaan tajuu kuinka juntteja ne on
Taitaa ne leuhkimmat ja tylyimmät löytyä junan tuomista.
En ole stadista, enkä siellä asu, mutta 15 vuotta ravintoladuunia ytimessä. Turistit ovat aina ihania, olivat mistä päin maailmaa piipahtamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan täysin ja alunperin helsinkiläinen nuori aikuinen ja ymmärrän kyllä hieman, että mikä meissä helsinkiläisissä ärsyttää.
Elän oikeasti vähän sellasessa kuplassa täällä. Ikinä en ole omakotitalossa tai rivarissa asunut, lähes kellään lähipiiristäni ei ole autoa ja en tosiaan osaa osoittaa kartalla, että missä on Kuopio ja missä Jyväskylä. Imatran luulin olevan Lapissa, koska ei vaan tule matkusteltua Suomessa.
En voisi edes kuvitella asuvani edes Turussa, varsinkaan maalla tai pienessä kaupungissa. Olen niin tottunut julkiseen liikenteeseen, palveluhin ja esimerkiksi siihen, että jos haluan lähteä laivalla tai lentokoneella reissuun, niin satama on 30 min päässä ja kenttä 1 h päässä kotoa. Olin myös ihan wut kun porilainen sukulaiseni ei ollut ikinä ollut metrossa ja aseman rullaportaat olivat ihmeelliet.
Lista voisi vaan jatkua, mutta tässä nyt vähän avarsin tätä mielenmaisemaani.
Ei nyt vedetä sentään yhtäläisyysmerkkejä sivistymättömyydelle ja helsinkiläisyydelle. Vaikka olisit 10. polven stadilainen, niin ei tarvitse olla yleissivistyksen puutteessa olla.
Siihen kuuluu mm. suurimpien kaupunkien sijoittaminen kartalle abt oikein. Ei ole tarvinnut niissä käydä edes, ihan vaikka telkkua katsomalla ne oppii ellei ala-asteen mantsassa tarttunut.
Minua ei ainakaan suoraan sanoen juurikaan kiinnosta niiden sijainnit, asukasluvut ja mahdolliset erityispiirteet.
Tätä voisi verrata siihen, että jos käytte Ruotsissa, teitä kiinnostaa käydä Tukholmassa, tiedätte että Ruotsi jakautuu Götanmaahan, Sveanmaahan ja Norlantiin ja siellä on Göteborg ja Malmö, tai jos käytte Tanskassa teitä kiinnostaa käydä vain Kööpenhaminassa, tiedätte että suurimmat saaret on Jylland, Fyn ja Sjelland ja toiseksi suurin kaupunki on Aalborg.
Samalla tavalla en tiedä onko vaikka Jyväskylässä nyt 50 000 vai 150 000 asukasta ja miten se tarkalleen sijoittuu, jossain Tampereelta eteenpäin on, ja muuten tiedän vain sen että siellä on Suomen vanhin opettajien koulutuslaitos.
Eiköhän se vika oo ihan omassa päässäs ja ajatusmaailmassas. Juntit on joskus niin ahdasmielisiä...
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa "hesalaisista" on maaltamuuttaneita. Kysy seuraavalta leuhkalta mistä se on kotoisin.
Oot kyllä oikeessa, paljasjalkaiset stadilaiset alkaa olla vähissä. Varmaa alottaja törmänny st just johonkin juntteihin, jotka kuvittelee olevansa niin stadilaisia.
Vierailija kirjoitti:
No onhan helsingissä asuminen tietynlainen statusjuttu, jokaisella kaupungin osalla on oma historia ja identiteetti jonka voi itsekin omaksua. Eli ovat ylpeitä kun on jotain aihetta olla ylpeä. Muissa kaupungeissa ei ole mitään hienoa, rumia taloja ilman persoonaa ja historiaa. T: tuleva hesalainen :)
Täyttä tuubaa alusta loppuun.
Esim. Turulla on sata kertaa mielenkiintoisempi historia. Turku myös paljon viihtyisämpi ja kauniimpi kuin Helsinki. Tästä syystä meidän perhe suuntaa Turkuun kesälomallareissuillaan. Helsinkiin menen vain jos on ihan pakko.
Koska te maalaiset olette niin juntteja verrattuna meihin. Me ollaan parempia ihmisiä. Meillä on värikkäät vaatteet, tyylikkäät lävistykset ja tatuoinnit. Te kuljette vaan karjala-lippikset päässä Essolle kaljalle, kun me juodaan tyylikkäästi moccacaputchinoja
Ei stadilaiset eikä hesalaiset (kuten itse, 3. polven paljasjalkainen) ole leuhkoja vaan ne tulvaveden mukana maalta tulleet.... kun pitää olla jotain enemmän kuin ovat. Miksi, en ymmärrä?
Minä ainakin olin ihan kiva kun asuin Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa. Sitten kun muutin Hesaan ja aloin statilaiseksi, minusta tuli täysi mulkku. Äänikin muuttui heti narinaksi enkä enää osta Juhla-Mokkaa osuuskaupasta kun se on niin heinäkenkien hommaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan täysin ja alunperin helsinkiläinen nuori aikuinen ja ymmärrän kyllä hieman, että mikä meissä helsinkiläisissä ärsyttää.
Elän oikeasti vähän sellasessa kuplassa täällä. Ikinä en ole omakotitalossa tai rivarissa asunut, lähes kellään lähipiiristäni ei ole autoa ja en tosiaan osaa osoittaa kartalla, että missä on Kuopio ja missä Jyväskylä. Imatran luulin olevan Lapissa, koska ei vaan tule matkusteltua Suomessa.
En voisi edes kuvitella asuvani edes Turussa, varsinkaan maalla tai pienessä kaupungissa. Olen niin tottunut julkiseen liikenteeseen, palveluhin ja esimerkiksi siihen, että jos haluan lähteä laivalla tai lentokoneella reissuun, niin satama on 30 min päässä ja kenttä 1 h päässä kotoa. Olin myös ihan wut kun porilainen sukulaiseni ei ollut ikinä ollut metrossa ja aseman rullaportaat olivat ihmeelliet.
Lista voisi vaan jatkua, mutta tässä nyt vähän avarsin tätä mielenmaisemaani.
Ei nyt vedetä sentään yhtäläisyysmerkkejä sivistymättömyydelle ja helsinkiläisyydelle. Vaikka olisit 10. polven stadilainen, niin ei tarvitse olla yleissivistyksen puutteessa olla.
Siihen kuuluu mm. suurimpien kaupunkien sijoittaminen kartalle abt oikein. Ei ole tarvinnut niissä käydä edes, ihan vaikka telkkua katsomalla ne oppii ellei ala-asteen mantsassa tarttunut.
Ei vaan ole jäänyt mieleen sieltä ala-asteelta! Tiedän missä on Brunei ja Kolumbia, mutta Kuopion tarkka sijainti silti hakusessa.
Helsinkiläiset puhuu omalla murteellaan niin me ollaan leuhkoja? Okei.
Vierailija kirjoitti:
Helsinkiläiset puhuu omalla murteellaan niin me ollaan leuhkoja? Okei.
Niinpä ! kaikki muut saavat kyllä puhua murrettaan ilman ,että heidät leimataan leuhkoiksi, tyhmiksi,epäkohteliaiksi jne. Mitä h*vetin pahaa me ollaan tehty ! Elätetään puolta Suomea , mutta jos avaat suusi kehäIII :n ulkopuolella niin olet leuhka stadilainen , jota saa pelkän murteen perusteella vetää turpaan nakkikioskilla.Tää on meidän koti ! Ihan siinä kuin Saarijärvi tai Yli-I . Jotkut meistä ovat jopa syntyneet täällä ja asuneet useammassa sukupolvessa saman lailla kuin kuin sillä sukutilalla Huittisilla.
Jos sanon savolaisia huumorin tajuttomiksi omaan napaan tuijottajiksi joiden puheesta ei ymmärrä mitään niin oenko oikeassa ?
Miten meidän helsinkiläisten pitäisi puhua ?
Kokeilkaa itse puhua eri murretta kuin mitä oma murteenne ja aksenttinne. On tosi vaikeata ja kuulostaa useimmiten naurettavalta.
Emme me tiedä, miksi meidän puheemme ottaa joidenkin korviin ikävällä tavalla. En osaisi edes muuttaa siitä mitään saadakseni sen kuulostamaan vähemmän leuhkalta.
Jos rupeaisin käyttämään murresanoja, minua varmaan moitittaisiin ivallisuudesta ? "Mie täst lähenkii metrol kaupunkii". "Kyä näin o, ei o toesin".
Mitä? Beib? Kuulostat enemmän pissikseltä ku stadilaiselta.