Mikä tuntemattoman ystävällinen teko on jäänyt mieleesi?

Olin ensimmäistä kertaa interraililla -90, ja heti kirjoitusten jälkeen matkustin yhtä kyytiä Tukholmasta Sveitsiin, yksinäni. Ystäväni ei reissuun päässyt, kun luki pääsykokeisiin. Tutkin matkaopaskirjaani hämmentyneenä ylitettyämme Sveitsin rajan, ja sellainen vanha harmaantuvatukkainen hyvin pukeutunut herra kyseli, minne olen menossa. Kerroin vähän kömpelöllä saksallani, että halusin nähdä Sveitsin Alpit. Herra tiedusteli, miksi minulla ei ole vanhempiani mukana ja oliko minulla majapaikkaa, missä olla. Kerroin, että aion yöpyä retkeilymajassa Zürichissa. Herra  kysyi, oliko minulla frangeja, kerroin että en ole ehtinyt vaihtaa vielä. Pappa esitteli itsensä ja antoi minulle 100 Sveitsin kruunua yöpymistä varten ja sanoi, että jos kelpaa, niin hänen rouvansa on tulossa asemalle vastaan, ja voisin olla heillä yötä, he näyttää mielellään kaupunkia tai halutessani vievät minut retkeilymajaan. Epäröin totta kai tuntemattoman tarjousta, mutta asemalla herraa oli vastassa yhtä harmaantuvatukkainen hyvin ystävällisen oloinen rouva, jolle herra selitti tilanteen, ja rouva kätteli minua, viittasi mukaansa ja niin minä sitten yövyin neljä yötä heillä ja auttelin vastapalveluksena samalla rouvaa kotihommissa. Jatkoimme yhteydenpitoa ja vastavierailuja, ja he olivat mm. häissäni. Myös kielipuoli-puolisoni, joka osaa lähinnä elekieltä ja kankeaa englantia, tykästyi heihin.

Olivat käyneet Suomessa jo jonkun kerran, ennenkuin satuin samaan junaan "ukin" kanssa. He kävivät meillä vielä 2000-luvulla, mutta "ukille"  liikkuminen meni vaikeaksi ja hän kuoli syöpään 2010. "Mummi" kuoli ja haudattiin kesällä 2013, ja olimme hautajaisissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin opiskelija ja jälleen kerran tulossa junalla viikonlopunvietosta kotoa takaisin opiskeluiden pariin. Äidillä oli tapana pakata ruokaa mukaan kassillisen verran. Tällä kertaa mukana oli äidin neronleimauksrna kattilallinen riisipuuroa, joka oli jäähtyneenä edelleen siinä kattilassa, kattilan kansi teipattuna parista kohtaa kiinni. Huomasin vähän viiveellä mitä pussissa oli, niinpä olin junassa oman laukun ja ruokakassin & tuon kattilanyyssäkän (muovipussi) kanssa.

Olime tulossa asemalle, kaivoin bussilippuni esiin ja otin matkatavarat. Tuissa vaiheessa bussilippu tipahti penkkien väliin, konttasin pääkaloja manaten etsien lippua 😈

Takaani kuului kohtelias ääni voisinko auttaa?

Samalle asemalle jäävä varusmies kantoi osan nyyssäköistäni lähimmälle bussipysäkille. Kiitin, tuli hyvä mieli 😊

Musta varusmiesten kohteliaisuus on jotenkin erityisen hellyyttävää. Sellasia ihania herrasmiehiä univormuissa :)

Muistan yhden tapauksen reilun 15 vuoden takaa, kun olin menossa paikallisbussiin ja bussikortti olikin tyhjä ja käteistäkään ei ollut riittävästi mukana. Astuin ulos bussista ja lähdin kävelemään vajaan 2km päähän bussikorttia lataamaan, mutta bussi ajoikin hitaasti vierelleni ja ovi aukesi ja kuski pyysi hyppäämään takaisin kyytiin, nyökkäsi ensimmäisellä penkkirivillä istuvan varusmiehen suuntaan ja sanoi että "herrasmies tässä maksoi matkasi". Kyllä tuli hyvä mieli pitkäksi aikaa, vieläkin tosiaan tapaus lämmittää mieltä :).

Äitiyslomalla ollessani  joutui toisinaan matkustamaan lastenvaunujen kanssa niillä vanhemman mallisilla paikallisjunilla ja ratikoilla, joissa on korkeat lattiat. Niihin on yksin tosi vaikea nostaa vaunuja kyytiin tai pois kyydistä, mutta aika usein joku toinen nainen tuli ihan pyytämättä tarjoamaan apua, että "hei mä voin nostaa tuosta toisesta päästä!" :) Itsekin tarjoudun aina vastaavissa tilanteissa auttamaan muita äitejä, varsinkin kun nyt tiedän miten hankalaa se on. 

Olin ruokakaupassa kiireessä, kädet aivan täynnä tavaraa. Päällimmäisenä maitorahkapurkki, joka tietysti tippui ja levisi pitkin käytävää. Nuori mies alkoi siivota levinnyttä maitorahkaa lattialta ja kantoi roskani pois. Ihana ihminen, kääntyi ikävä tilanne positiiviseksi.

Vierailija kirjoitti:

Olin ensimmäistä kertaa interraililla -90, ja heti kirjoitusten jälkeen matkustin yhtä kyytiä Tukholmasta Sveitsiin, yksinäni. Ystäväni ei reissuun päässyt, kun luki pääsykokeisiin. Tutkin matkaopaskirjaani hämmentyneenä ylitettyämme Sveitsin rajan, ja sellainen vanha harmaantuvatukkainen hyvin pukeutunut herra kyseli, minne olen menossa. Kerroin vähän kömpelöllä saksallani, että halusin nähdä Sveitsin Alpit. Herra tiedusteli, miksi minulla ei ole vanhempiani mukana ja oliko minulla majapaikkaa, missä olla. Kerroin, että aion yöpyä retkeilymajassa Zürichissa. Herra  kysyi, oliko minulla frangeja, kerroin että en ole ehtinyt vaihtaa vielä. Pappa esitteli itsensä ja antoi minulle 100 Sveitsin kruunua yöpymistä varten ja sanoi, että jos kelpaa, niin hänen rouvansa on tulossa asemalle vastaan, ja voisin olla heillä yötä, he näyttää mielellään kaupunkia tai halutessani vievät minut retkeilymajaan. Epäröin totta kai tuntemattoman tarjousta, mutta asemalla herraa oli vastassa yhtä harmaantuvatukkainen hyvin ystävällisen oloinen rouva, jolle herra selitti tilanteen, ja rouva kätteli minua, viittasi mukaansa ja niin minä sitten yövyin neljä yötä heillä ja auttelin vastapalveluksena samalla rouvaa kotihommissa. Jatkoimme yhteydenpitoa ja vastavierailuja, ja he olivat mm. häissäni. Myös kielipuoli-puolisoni, joka osaa lähinnä elekieltä ja kankeaa englantia, tykästyi heihin.

Olivat käyneet Suomessa jo jonkun kerran, ennenkuin satuin samaan junaan "ukin" kanssa. He kävivät meillä vielä 2000-luvulla, mutta "ukille"  liikkuminen meni vaikeaksi ja hän kuoli syöpään 2010. "Mummi" kuoli ja haudattiin kesällä 2013, ja olimme hautajaisissa.

Tämä on tosi kaunis tarina, ihanaa kun tuollaisia aitoja ystävyyssuhteita syntyy yli sukupolvi- ja kielirajojen!

Vierailija kirjoitti:

Olin ensimmäistä kertaa interraililla -90, ja heti kirjoitusten jälkeen matkustin yhtä kyytiä Tukholmasta Sveitsiin, yksinäni. Ystäväni ei reissuun päässyt, kun luki pääsykokeisiin. Tutkin matkaopaskirjaani hämmentyneenä ylitettyämme Sveitsin rajan, ja sellainen vanha harmaantuvatukkainen hyvin pukeutunut herra kyseli, minne olen menossa. Kerroin vähän kömpelöllä saksallani, että halusin nähdä Sveitsin Alpit. Herra tiedusteli, miksi minulla ei ole vanhempiani mukana ja oliko minulla majapaikkaa, missä olla. Kerroin, että aion yöpyä retkeilymajassa Zürichissa. Herra  kysyi, oliko minulla frangeja, kerroin että en ole ehtinyt vaihtaa vielä. Pappa esitteli itsensä ja antoi minulle 100 Sveitsin kruunua yöpymistä varten ja sanoi, että jos kelpaa, niin hänen rouvansa on tulossa asemalle vastaan, ja voisin olla heillä yötä, he näyttää mielellään kaupunkia tai halutessani vievät minut retkeilymajaan. Epäröin totta kai tuntemattoman tarjousta, mutta asemalla herraa oli vastassa yhtä harmaantuvatukkainen hyvin ystävällisen oloinen rouva, jolle herra selitti tilanteen, ja rouva kätteli minua, viittasi mukaansa ja niin minä sitten yövyin neljä yötä heillä ja auttelin vastapalveluksena samalla rouvaa kotihommissa. Jatkoimme yhteydenpitoa ja vastavierailuja, ja he olivat mm. häissäni. Myös kielipuoli-puolisoni, joka osaa lähinnä elekieltä ja kankeaa englantia, tykästyi heihin.

Olivat käyneet Suomessa jo jonkun kerran, ennenkuin satuin samaan junaan "ukin" kanssa. He kävivät meillä vielä 2000-luvulla, mutta "ukille"  liikkuminen meni vaikeaksi ja hän kuoli syöpään 2010. "Mummi" kuoli ja haudattiin kesällä 2013, ja olimme hautajaisissa.

Tämä meni mulla niin tunteisiin että itkeä pillitän täällä avokonttorissa.

Taitaa olla menkat yulossa, sillä nyt

Vierailija kirjoitti:

Olin ensimmäistä kertaa interraililla -90, ja heti kirjoitusten jälkeen matkustin yhtä kyytiä Tukholmasta Sveitsiin, yksinäni. Ystäväni ei reissuun päässyt, kun luki pääsykokeisiin. Tutkin matkaopaskirjaani hämmentyneenä ylitettyämme Sveitsin rajan, ja sellainen vanha harmaantuvatukkainen hyvin pukeutunut herra kyseli, minne olen menossa. Kerroin vähän kömpelöllä saksallani, että halusin nähdä Sveitsin Alpit. Herra tiedusteli, miksi minulla ei ole vanhempiani mukana ja oliko minulla majapaikkaa, missä olla. Kerroin, että aion yöpyä retkeilymajassa Zürichissa. Herra  kysyi, oliko minulla frangeja, kerroin että en ole ehtinyt vaihtaa vielä. Pappa esitteli itsensä ja antoi minulle 100 Sveitsin kruunua yöpymistä varten ja sanoi, että jos kelpaa, niin hänen rouvansa on tulossa asemalle vastaan, ja voisin olla heillä yötä, he näyttää mielellään kaupunkia tai halutessani vievät minut retkeilymajaan. Epäröin totta kai tuntemattoman tarjousta, mutta asemalla herraa oli vastassa yhtä harmaantuvatukkainen hyvin ystävällisen oloinen rouva, jolle herra selitti tilanteen, ja rouva kätteli minua, viittasi mukaansa ja niin minä sitten yövyin neljä yötä heillä ja auttelin vastapalveluksena samalla rouvaa kotihommissa. Jatkoimme yhteydenpitoa ja vastavierailuja, ja he olivat mm. häissäni. Myös kielipuoli-puolisoni, joka osaa lähinnä elekieltä ja kankeaa englantia, tykästyi heihin.

Olivat käyneet Suomessa jo jonkun kerran, ennenkuin satuin samaan junaan "ukin" kanssa. He kävivät meillä vielä 2000-luvulla, mutta "ukille"  liikkuminen meni vaikeaksi ja hän kuoli syöpään 2010. "Mummi" kuoli ja haudattiin kesällä 2013, ja olimme hautajaisissa.

Taitaa olla menkat tulossa, sillä nyt tuli kyllä kyyneleet silmiin. Aivan ihana tarina. Kaikin puolin. Ihmisyyden parasta puolta.

Kaikki tarinat on niin hyviä täällä, kyllä ihmisissä on paljon hyvää.

Sori kirjoitan luurilla niin saattaa olla sekavaa tekstiä. t.ap

Olin vuosia sitten opiskelijatyttönä ruotsinlaivan taxfreessä katselemassa koruja, kun joku keski-ikäinen mies vieressä kysyi löytyykö mitään. Sanoin, että löytyisihän sitä, jos olisi rahaa millä ostaa. Mies siihen, että valitse joku koru, niin hän maksaa.

Ajattelin, että mies varmaan pilailee, mutta valitsin kuitenkin halvat hopeakorvikset. Mies katsoi niitä ja sanoi, että eikö tuollainen Kalevala-koru olisi kivempi? Otin sitten Kalevala-korun rannerenkaan ja mies tosiaan maksoi sen - ja lähti matkoihinsa toivottaen mukavaa loppumatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Olin lähdössä työpaikaltani ja olin aikeissa siirtää ulkona olleen ständin (sellainen mainoskyltti siis) sisälle. Ulkona tuiskutti lunta, minä raahasin painavaa ständiä, kun paikalle sattui kaksi n. 15-vuotiasta poikaa pyörineen ja urheilukamppeineen. Toinen pysähtyi pitämään painavaa ovea auki minulle, jotta sain siirrettyä ständin sisään. Ystävällinen ele yllätti minut, ja kiittelin vuolaasti. Tämä tapaus jäi jostain syystä mieleen, ehkä siksi että se tapahtui ennen joulua.

Mulla samantyylinen tarina! Raahasin painavaa ständiä töiden jälkeen takaisin sisälle sateessa (ovi pitää vetäistä auki ja äkkiä pujahtaa sisään ständin kanssa). Olin ovesta muutaman metrin päässä, kun karaokebaarista ulos tullut vanhempi mieshenkilö juoksi avaamaan oven mulle. :D Kiittelin kauheesti ja jäi hyvä mieli. Kaverinsakin sanoi hänelle, että oot sä kyllä hieno mies. :'D

Jouduin kaupankassalla maksaessani jättämään pois muutaman tuotteen kun olin laskenut väärin eikä niihin riittänytkään rahat. Seuraava asiakas maksoi ne ja antoi minulle :)

Apua miksi menin lukemaan tätä ketjua nyt kun just meikkasin tapaamista varten *itkee liikuttuneena*

Kaverini hylkäsi minut ravintola illan jälkeen lähteäkseen ihastukseni matkaan. Olin juossut juna asemalle vain todetakseni myöhästyneeni viimeisestä junasta. Juuri kuin olin aikeissa aloitta itkemään. Paikalle saapui mies joka tiedusteli mikä minulla on hätänä. Sopersin hänelle kaverini lähteen ihastukseni mukaan ja että juna meni nenän edestä. Että en pääse enää kotiini yöksi.Olin juonut rahani joten en pääse puolentoista tunnin päästä menevään bussiinkaan. Olin aivan väärissä vaatteissa vuoden aikaan nähden. Hän nosti minut maasta ja kuivasi kyyneleeni. Vieressämme oli taxi jonka oven hän avasi ja ilmoitti kuskille että tyttö pitää viedä kotiin. Hämmentyneenä kerroin missä asuin. Hän maksoi kuskille varmistuksena vähän extraa että pääsen ovelle asti. Kiitin häntä vuolaasti ja kysyin kuinka koskaan voin kiittää häntä tarpeeksi. Sovimme että jos ja kun näen vastaavan tilanteen, toimin kuten hän.

Tämä nyt ei ole mikään teko, mutta jokin aika sitten olin aika masentunut erään henkilökohtaisen jutun takia. Olin ostoskeskuksessa ja eräs nuori nainen, noin 25-vuotias, tuli sanomaan minulle, että tiedänkö, että minulla on todella upeat hiukset. Minulle, keski-ikäiselle naiselle tuli todella hyvä mieli tästä. :)

Olin ystäväni kanssa pummaamassa kolikoita nälkään. Tumma ihoinen mies pysähtyi ja kysyi hämmästyneenä mitä edes saisin eurolla syödäkseni kaupasta. Kerroin että meillä on kasassa jo 30 c että ostamme ranskan leivän. Hän katseli meitä hetken kuin varmistuakseen onko meillä nälkä vai olemmeko juoppoja/nipoja. Sitten hän sanoi odota hetki. Käveli automaatille ja tuli takaisin. Sen jälkeen hän osoitti rax ravintolaa jossa siis syödään niin paljon kuin jaksetaan. Kertoi että nyt me kävelemme sinne ja hän maksaa meidät syömään. Tottakai kiitokset ei meinannut loppua meidän osalta. Meillä oli oikeasti aivan järkyttävä nälkä ja dyykkaus reissut olivat olleet vesiperiä. Maksettuaan medät syömään hän poistui ja me jäimme ihmettelemään ruokapatojen ääreen hänen ystävällisyyttään. Ikinä en unohda tätä miestä. Kaikki muut kävelivät ohi halveksuen.

Olin raskaana noin puolivälissä . Räntää satoi . Olin kotimatkalla töistä kävellen  ja tietenkin  kastunut. Poikkesin kauppaan jotakin pientä ostamaan. Kassajonossa oli vanhempi mies edelläni , hän vilkaisi taakseen ja sanoi mene vain edelle kun on noin vähä ostoksia ja olet noin märkä. Pieni ele häneltä , minua lämmittää vieläkin.

10-vuotta sitten15-16 vuotiaina, olimme kaverini kanssa olleet ensikertaa baarissa väärillä papereilla, tavarat kadonneet jne, hirveässä humalassa ja ajan sekä paikantajua vailla. Olimme päätyneet Espooseen (asuimme Helsingissä) menevään bussiin ja keskellä ei mitään, aivan tuntematonta seutua kun ihmettelimme toisillemme mitä tekisimme tuntematon mies (Ulkomaalaistaustainen!!) ohjasi meidät bussista ulos. Soitti meille taksin, odotti kanssamme sen tuloa ja antoi 50e käteen. Ikuisesti kiitollinen siitä hänelle, koska jälkeenpäin ajateltuna olisi saattanut käydä huonosti.

Korostin ulkomaalaistaustaisuutta sen vuoksi, että aina kun kuulen mamu tms raiskaajista mietin, että myös tälläisiä loistotyyppejäkin löytyy. 

Olin lapsen kanssa sairaalassa päivän ja tuurillani autolle löytyi parkkipaikka parkkitalosta. Sen automaatti oli jo aiemmin juoninut ja silloinkaan ei kelpuuttanut minun pankkikorttia saati seteliä.. Takanani tullut nainen laittoi kolikoita koneeseen ja sain lippuni.. Olin jo ihan väsynyt ja itkettikin, kun tuonkin piti minulle temppuilla, mutta tämä nainen jeesasi..kun kysyin miten voin maksaa takaisin, hän sanoi, että pistä kiertoon.. Olen sen tehnyt, kun minulle jää parkkilippuun aikaa annan sen jollekkin eteenpäin..hyvin ovat kelvanneet.

Ja olen jollekkin sen puuttuvan kolikonkin antanut.. ei se paljon ole, mutta tulee siitä hyvä mieli..

Odottelin bussia, ja lähistöllä oli nuorehko äiti pienen taaperon kanssa. Hymyilin heille. He nousivat omaan bussiinsa, ja minä jäin vielä odottelemaan omaani. Lapsen äiti heilautti minulle kättä bussin ikkunasta. Siitä jäi hyvä mieli.

Ihania juttuja! Mulla on ollut useampi kiva kohtaaminen pikkuisten lasten kanssa. Hymyilen aina ja joskus vilkutan. Poikkeuksetta lapset hymyilee takaisin, jäävät usein oikein seuraamaan ja vilkuttelevat. Yksi kerta meillä oli eri bussien ikkunoista pitkä katsekontakti yhden noin 8 vuotiaan tytön kanssa. Hymyilin ja vilkutin hänen bussinsa kääntyessä eri suuntaan. Musta on kiva huomioida lapsia positiivisesti; Suomessa pikkuiset tuntuu helposti olevan vaan tiellä/ äänekkäitä/ väärässä paikassa/ tyhmiä/ rasittavia. Eivät ole. Lasten kuuluu olla vähän höppänöitä <3

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla menkat yulossa, sillä nyt

Vierailija kirjoitti:

Olin ensimmäistä kertaa interraililla -90, ja heti kirjoitusten jälkeen matkustin yhtä kyytiä Tukholmasta Sveitsiin, yksinäni. Ystäväni ei reissuun päässyt, kun luki pääsykokeisiin. Tutkin matkaopaskirjaani hämmentyneenä ylitettyämme Sveitsin rajan, ja sellainen vanha harmaantuvatukkainen hyvin pukeutunut herra kyseli, minne olen menossa. Kerroin vähän kömpelöllä saksallani, että halusin nähdä Sveitsin Alpit. Herra tiedusteli, miksi minulla ei ole vanhempiani mukana ja oliko minulla majapaikkaa, missä olla. Kerroin, että aion yöpyä retkeilymajassa Zürichissa. Herra  kysyi, oliko minulla frangeja, kerroin että en ole ehtinyt vaihtaa vielä. Pappa esitteli itsensä ja antoi minulle 100 Sveitsin kruunua yöpymistä varten ja sanoi, että jos kelpaa, niin hänen rouvansa on tulossa asemalle vastaan, ja voisin olla heillä yötä, he näyttää mielellään kaupunkia tai halutessani vievät minut retkeilymajaan. Epäröin totta kai tuntemattoman tarjousta, mutta asemalla herraa oli vastassa yhtä harmaantuvatukkainen hyvin ystävällisen oloinen rouva, jolle herra selitti tilanteen, ja rouva kätteli minua, viittasi mukaansa ja niin minä sitten yövyin neljä yötä heillä ja auttelin vastapalveluksena samalla rouvaa kotihommissa. Jatkoimme yhteydenpitoa ja vastavierailuja, ja he olivat mm. häissäni. Myös kielipuoli-puolisoni, joka osaa lähinnä elekieltä ja kankeaa englantia, tykästyi heihin.

Olivat käyneet Suomessa jo jonkun kerran, ennenkuin satuin samaan junaan "ukin" kanssa. He kävivät meillä vielä 2000-luvulla, mutta "ukille"  liikkuminen meni vaikeaksi ja hän kuoli syöpään 2010. "Mummi" kuoli ja haudattiin kesällä 2013, ja olimme hautajaisissa.

Taitaa olla menkat tulossa, sillä nyt tuli kyllä kyyneleet silmiin. Aivan ihana tarina. Kaikin puolin. Ihmisyyden parasta puolta.

Kaikki tarinat on niin hyviä täällä, kyllä ihmisissä on paljon hyvää.

Sori kirjoitan luurilla niin saattaa olla sekavaa tekstiä. t.ap

Aijaa mulla loppui menkat monta päivää sitten ja silti kostui silmät tuosta alppien mummista ja ukista.