Lue keskustelun säännöt.
G: kamalimmat anoppi/appi/käly/sukulaismies tarinat!
Eli nyt kerrotaan kauheimmista anopeista, kälyistä, serkun lapsista ja siskon koiran veljen isistä!
Omaa kälyäni en onneksi näe kuin 1-2 kertaa vuodessa, koska asumme ulkomailla ja näemme vain Suomessa, sillä hehän eivät rakkaasta kotimaasta poistu, vaikka meillä olisi ilmainen majoitus ja appivanhemmatkin olisivat avustaneen matkakuluissa, syinä mm etteivät puhu englantia eivätkä ala opettelemaan, täällä olisi outoa ruokaa, liian kuuma jne, Eivät siis vain tahto matkustaa eivätkä ole rajojen ulkopuolelle poistuneetkaan.
Joka kerta tavatessamme hän jankkaa samoja "miten vielä jaksatte ulkomailla asua, brassailette vain, tuleekohan nyt teidän mukana tauteja, olemme ihme maailmanmatkaajia jne".
Ymmärrän kyllä että jos ei tahdo reissata niin ei tarvitse, mutta kun hän tuomitsee meidät tästä että asumme ulkomailla. Asumme kyllä Euroopassa ja mieheni on hyväpalkkaisessa ammatissa, hän jaksaa ihmetellä kuinka ihmeessä voimme asua suurkaupungissa, ei ole lunta, ei ruisleipää jne. Mitään posiitivista hän ei ikinä sano. Jaksaisin selittää vaikka kuinka mutta muuten tulee romaani, joten teidän vuoromme, olkaa hyvä!
Kommentit (410)
Vierailija kirjoitti:
Tähän liittyy sekä poikaystäväni että anopin toiminta.
Olin tämän tapahtuessa seurustellut poikaystäväni kanssa noin 8kk. Emme asuneet yhdessä, mutta asuimme kuitenkin samassa kaupungissa. Olin opiskelija.
Sairastuin virtsatietulehdukseen, johon en kuitenkaan saanut lääkäriltä antibiootteja, vaan vain kehotuksen ottaa Buranaa ja katsella tilanteen kehittymistä muutama päivä. Kaksi päivää myöhemmin olin jo todella sairas, minulla oli korkea kuume ja oksentelin. Soitin päivystykseen, josta konsultoitiin lääkäriä ja minua neuvottiin tulemaan heti sairaalaan. Tämä tapahtui keskellä yötä.
Sairaalassa minulla todettiin munuaistulehdus. Sain kipulääkettä ja antibiootit ja muutaman tunnin kuluttua minut kotiutettiin.
Makasin seuraavana aamuna hyvin huonovointisena sängynpohjalla. Asunnossa ei ollut juuri mitään syötävää, ei särkylääkkeitä jotain Finrexiniä lukuun ottamatta, enkä päässyt hakemaan antibiootteja apteekista.
Soitin poikaystävälle, joka asui noin vartin bussimatkan päässä. Kysyin voisiko hän tulla käymään apteekissa ja kaupassa puolestani. Mies kuitenkin kieltäytyi. Hänen kaukana asuva äitinsä oli useamman päivän vierailulla. Äiti oli edellisenä päivänä kävelyllä ollessaan kaatunut puistossa ja jotenkin revähdyttänyt nilkkansa. Mies sanoi, ettei voisi jättää äitiään, ja oikein tuohtui miten saatoin edes ehdottaa jotain sellaista. Kuulin puhelun taustalta keskustelua, mikä paljasti, että miehen veli oli paikalla. Selitin olevani erittäin sairas, ja kysyin eivätkö äiti ja veli pärjäisi kahdestaan sen ajan, että mies kävisi minulle kaupassa ja apteekissa, ja että hommaan menisi ehkä tunti. Mies sanoi, ettei missään tapauksessa jätä äitiään "yksin" kipeän jalan kanssa.
Minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin lähteä hoipertelemaan kauppaan itse. Sinne oli noin 700 metrin matka. Voin matkalla todella huonosti, ja jouduin pysähtelemään taistellakseni pyörrytystä, kuvotusta ja heikotusta vastaan. Pikainen kauppareissu vei kaikki voimani, ja olin aivan loppu kun pääsin kotiin.
Mies on sitä tyyppiä, joka helposti pistää äitinsä kaiken muun edelle, ja äiti osaa olla todellinen draamailija. Itselleni ei tulisi mieleenkään olla auttamatta sairastunutta läheistä, etenkään näin yksinkertaisessa asiassa.
Kait se on ex?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin kahdeksan ja mummolassa Lapissa mummo imuroi "vanhan puolen" kammaria. Sitten mummo lopetti ja sanoi tukahtuneella äänellä: "Rakas Taivaan isä milloin sinä otat minut luo".
Seuraavana keväänä mummolla oli syöpä. Menimme koko perhe Lappiin ja äiti sanoi ettei tämä ole mikään huvimatka. Kyllähän sen tiesinkin jo.
Ensimmäisellä kerralla äiti tuli sairaalalta ja sanoi, että mummo on nyt hyvin sairas. Toisella kerralla äiti kertoikin silmät kyynelissä mummon kuolleen.
Kiinnostaisi tietää kenen mielestä tämä minulle pahan mielen aiheuttanut asia on alapeukkujen arvoinen. Ja miksi.
Sait ehkä alanuolia siksi että et kirjoittanut ketjun aiheesta. Muut ovat kirjoittaneet inhoittavista sukulaisista. Sinä kirjoitit surullisesta tapahtumasta.
Ymmärsin monialaisesta otsikosta, että kamalimmat sukulaistarinat menevät sen alle. En tiedä kenen mielestä on kiva kuulla oman mummon haluavan kuolla kun on kuulijana vasta lapsi. Varsinkin kun mieleen on syöpynyt kaikki muut asiaa seuranneet tapahtumat.
Silloin kun mummo tuo sanoi hän kuulosti hyvin väsyneeltä elämäänsä. Kun äitini taas sanoi, että tämä ei ole mikään huvimatka niin ei kukaan tiennyt mitä olin kuullut ja ymmärtänyt silloin pienenä. Että mummo halusi kuolla, sai mitä halusi ja minusta tuntui ja tuntuu edelleen, että olen yksin sen tiedon kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin kahdeksan ja mummolassa Lapissa mummo imuroi "vanhan puolen" kammaria. Sitten mummo lopetti ja sanoi tukahtuneella äänellä: "Rakas Taivaan isä milloin sinä otat minut luo".
Seuraavana keväänä mummolla oli syöpä. Menimme koko perhe Lappiin ja äiti sanoi ettei tämä ole mikään huvimatka. Kyllähän sen tiesinkin jo.
Ensimmäisellä kerralla äiti tuli sairaalalta ja sanoi, että mummo on nyt hyvin sairas. Toisella kerralla äiti kertoikin silmät kyynelissä mummon kuolleen.
Kiinnostaisi tietää kenen mielestä tämä minulle pahan mielen aiheuttanut asia on alapeukkujen arvoinen. Ja miksi.
Sait ehkä alanuolia siksi että et kirjoittanut ketjun aiheesta. Muut ovat kirjoittaneet inhoittavista sukulaisista. Sinä kirjoitit surullisesta tapahtumasta.
Ymmärsin monialaisesta otsikosta, että kamalimmat sukulaistarinat menevät sen alle. En tiedä kenen mielestä on kiva kuulla oman mummon haluavan kuolla kun on kuulijana vasta lapsi. Varsinkin kun mieleen on syöpynyt kaikki muut asiaa seuranneet tapahtumat.
Silloin kun mummo tuo sanoi hän kuulosti hyvin väsyneeltä elämäänsä. Kun äitini taas sanoi, että tämä ei ole mikään huvimatka niin ei kukaan tiennyt mitä olin kuullut ja ymmärtänyt silloin pienenä. Että mummo halusi kuolla, sai mitä halusi ja minusta tuntui ja tuntuu edelleen, että olen yksin sen tiedon kanssa.
Sinulla ehkä on jokin kirjaindiagnoosi, kun et näy pystyvän ymmärtämään eroa ketjun otsikon ja oman tarinasi välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin kahdeksan ja mummolassa Lapissa mummo imuroi "vanhan puolen" kammaria. Sitten mummo lopetti ja sanoi tukahtuneella äänellä: "Rakas Taivaan isä milloin sinä otat minut luo".
Seuraavana keväänä mummolla oli syöpä. Menimme koko perhe Lappiin ja äiti sanoi ettei tämä ole mikään huvimatka. Kyllähän sen tiesinkin jo.
Ensimmäisellä kerralla äiti tuli sairaalalta ja sanoi, että mummo on nyt hyvin sairas. Toisella kerralla äiti kertoikin silmät kyynelissä mummon kuolleen.
Kiinnostaisi tietää kenen mielestä tämä minulle pahan mielen aiheuttanut asia on alapeukkujen arvoinen. Ja miksi.
Sait ehkä alanuolia siksi että et kirjoittanut ketjun aiheesta. Muut ovat kirjoittaneet inhoittavista sukulaisista. Sinä kirjoitit surullisesta tapahtumasta.
Ymmärsin monialaisesta otsikosta, että kamalimmat sukulaistarinat menevät sen alle. En tiedä kenen mielestä on kiva kuulla oman mummon haluavan kuolla kun on kuulijana vasta lapsi. Varsinkin kun mieleen on syöpynyt kaikki muut asiaa seuranneet tapahtumat.
Silloin kun mummo tuo sanoi hän kuulosti hyvin väsyneeltä elämäänsä. Kun äitini taas sanoi, että tämä ei ole mikään huvimatka niin ei kukaan tiennyt mitä olin kuullut ja ymmärtänyt silloin pienenä. Että mummo halusi kuolla, sai mitä halusi ja minusta tuntui ja tuntuu edelleen, että olen yksin sen tiedon kanssa.
Otsikon perusteella mummosi olisi pitänyt olla tarinassa se kamala, ei niin, että tarina mummosta oli kamala
Appiukko paasaa olevansa Uusiksen henk.koht. ystävä, todisteeksi esittelee kehystettyä valokuvaa, joka muinoin otettu eduskunnassa jollakin kepulaisten muumioiden ryhmämatkalla. Minua pitää ihan luuserina, kun minulla ei ole Uusiksen kaltaista maailmankuulua ystävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin kahdeksan ja mummolassa Lapissa mummo imuroi "vanhan puolen" kammaria. Sitten mummo lopetti ja sanoi tukahtuneella äänellä: "Rakas Taivaan isä milloin sinä otat minut luo".
Seuraavana keväänä mummolla oli syöpä. Menimme koko perhe Lappiin ja äiti sanoi ettei tämä ole mikään huvimatka. Kyllähän sen tiesinkin jo.
Ensimmäisellä kerralla äiti tuli sairaalalta ja sanoi, että mummo on nyt hyvin sairas. Toisella kerralla äiti kertoikin silmät kyynelissä mummon kuolleen.
Kiinnostaisi tietää kenen mielestä tämä minulle pahan mielen aiheuttanut asia on alapeukkujen arvoinen. Ja miksi.
Sait ehkä alanuolia siksi että et kirjoittanut ketjun aiheesta. Muut ovat kirjoittaneet inhoittavista sukulaisista. Sinä kirjoitit surullisesta tapahtumasta.
Ymmärsin monialaisesta otsikosta, että kamalimmat sukulaistarinat menevät sen alle. En tiedä kenen mielestä on kiva kuulla oman mummon haluavan kuolla kun on kuulijana vasta lapsi. Varsinkin kun mieleen on syöpynyt kaikki muut asiaa seuranneet tapahtumat.
Silloin kun mummo tuo sanoi hän kuulosti hyvin väsyneeltä elämäänsä. Kun äitini taas sanoi, että tämä ei ole mikään huvimatka niin ei kukaan tiennyt mitä olin kuullut ja ymmärtänyt silloin pienenä. Että mummo halusi kuolla, sai mitä halusi ja minusta tuntui ja tuntuu edelleen, että olen yksin sen tiedon kanssa.
Sinulla ehkä on jokin kirjaindiagnoosi, kun et näy pystyvän ymmärtämään eroa ketjun otsikon ja oman tarinasi välillä.
Ajattelin ketjun koskevan sukulaisia yleensä. Onpa tarkkaa nyt. Ei tuossa ole keittiöpsykologiaakaan mainittu ja diagnooseilla vihjailua. Menikö se sinulta ohi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin kahdeksan ja mummolassa Lapissa mummo imuroi "vanhan puolen" kammaria. Sitten mummo lopetti ja sanoi tukahtuneella äänellä: "Rakas Taivaan isä milloin sinä otat minut luo".
Seuraavana keväänä mummolla oli syöpä. Menimme koko perhe Lappiin ja äiti sanoi ettei tämä ole mikään huvimatka. Kyllähän sen tiesinkin jo.
Ensimmäisellä kerralla äiti tuli sairaalalta ja sanoi, että mummo on nyt hyvin sairas. Toisella kerralla äiti kertoikin silmät kyynelissä mummon kuolleen.
Kiinnostaisi tietää kenen mielestä tämä minulle pahan mielen aiheuttanut asia on alapeukkujen arvoinen. Ja miksi.
Sait ehkä alanuolia siksi että et kirjoittanut ketjun aiheesta. Muut ovat kirjoittaneet inhoittavista sukulaisista. Sinä kirjoitit surullisesta tapahtumasta.
Ymmärsin monialaisesta otsikosta, että kamalimmat sukulaistarinat menevät sen alle. En tiedä kenen mielestä on kiva kuulla oman mummon haluavan kuolla kun on kuulijana vasta lapsi. Varsinkin kun mieleen on syöpynyt kaikki muut asiaa seuranneet tapahtumat.
Silloin kun mummo tuo sanoi hän kuulosti hyvin väsyneeltä elämäänsä. Kun äitini taas sanoi, että tämä ei ole mikään huvimatka niin ei kukaan tiennyt mitä olin kuullut ja ymmärtänyt silloin pienenä. Että mummo halusi kuolla, sai mitä halusi ja minusta tuntui ja tuntuu edelleen, että olen yksin sen tiedon kanssa.
Otsikon perusteella mummosi olisi pitänyt olla tarinassa se kamala, ei niin, että tarina mummosta oli kamala
Ei siinä otsikossa eritelty mikä on se tarinan kamala osa, sukulaista koskeva vai sukulaisen tekemä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekan avovaimon äiti tuli omilla avaimilla meille siivoamaan kolme kertaa. Vikalla kerralla vaihtoi meidän verhot. Otin avaimet pois
3 pitkää avoliittoa takana. Kaikkien appiukkojen kanssa mennyt aina hyvin. Anoppien kanssa tullut aina jotakin vääntöä...
Vika voinee olla minussakin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän suvussa ei ole ollut noita lääppiä ukkoja, mutta äidin veli ja tädin mies, jotka julkisesti harrasti pieruhuumoria eli pieremistä vitsillä, toisen naamalle jne... ja vuosikymmeniä.
Seuraava kommentoinnin aihe kauheimmat miniät niitä löytyy 13 tusinaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veljen exän Isä oli kaappihomo. Perheen äiti oli kuollut syöpään ja isä otti Keijo-sedän asumaan heille, joka ei ollut mitään sukua heille janukkui isän kanssa samassa sängyssä. Makkaran ovessa oli myös Lukko.
Eivät ole vieläkään tulleet kaapista ulos nämä nyt jo vanhat ukot. Asuvat keskenään. Lapset aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Veljen exän Isä oli kaappihomo. Perheen äiti oli kuollut syöpään ja isä otti Keijo-sedän asumaan heille, joka ei ollut mitään sukua heille janukkui isän kanssa samassa sängyssä. Makkaran ovessa oli myös Lukko.
Eivät ole vieläkään tulleet kaapista ulos nämä nyt jo vanhat ukot. Asuvat keskenään. Lapset aikuisia.
Miksi siitä pitäisi erikseen vielä tehdä joku ilmoitusasia, jos kaikki sen osaa ihan itse päätellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuosta mummosta joka huokaili milloin taivaan Isä ottaa luokseen,munkin mummo joskus puhui kuolemastaan huokaillen: sitten kun hän kuolee, kun hän kuolee yms,,ja joo minäkin olin pieni lapsi ja muistan kun mummi puhui taas kuolemastaan että sitten kun Jumala ottaa hänet luokseen ja rupesin itkeä vollottaa niin mummi tiuskas että mitä itken ei kuolemassa mitään pelättävää ole,,joo musta jonkinasteista henkistä väkivaltaa puhua pikkulapselle omasta kuolemastaan vuosikaudet jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta mummosta joka huokaili milloin taivaan Isä ottaa luokseen,munkin mummo joskus puhui kuolemastaan huokaillen: sitten kun hän kuolee, kun hän kuolee yms,,ja joo minäkin olin pieni lapsi ja muistan kun mummi puhui taas kuolemastaan että sitten kun Jumala ottaa hänet luokseen ja rupesin itkeä vollottaa niin mummi tiuskas että mitä itken ei kuolemassa mitään pelättävää ole,,joo musta jonkinasteista henkistä väkivaltaa puhua pikkulapselle omasta kuolemastaan vuosikaudet jatkuvasti.
Jotain tällaista ajoin takaa. Muistan mummoni tehneen noin kerran joten tuskin tuli edes ajatelleeksi miten se vaikuttaa lapsenlapseen ja en tiedä tiedostiko minun olevan lähellä siinä kun sanoi.
Tuo on myös totta, että se on eri asia kun on lapsi kyseessä eli lapsi yhdistelee asioita mielessään eri tavalla kuin aikuinen, mutta voi olla kehitysasteeltaan paljon pitemmällä kuin aikuiset luulevat. Tuntuu, että aikuiset tuolla tavalla vammauttavat lasta henkisesti puheilla ja teoilla ja sitten pitävät lapsia tyhminä aivan kuten eivät tajuaisi.
Lapset tajuavat järkyttävän paljon asioita. Ymmärsin mitä on kuolema kun olin viisi vaikkei sitä suoraan sanottu. Lapsi voi näyttää ulospäin huolettomalta pikkupennulta, mutta se ei ole koko totuus.
Lopettakaa nyt jo tuo mummo tarinasta jauhaminen, eiköhän kaikki ymmärtäneet mikä sen kirjoittaja tuossa ajoi takaa: kamalin kokemus sukulaisesta, vaikkei nyt ihan nappiinsa otsikon alta. Ehkä.
Sitten jatketaan: kamalin oli kälyni, jonka kanssa veli alkoi seurustella (tästä jo noin kymmenen vuotta). Ihmeellinen tuppisuu, kai sitten arka tai umpimielinen, mutta meni vuosia ennen kuin tuon ihmisen kanssa oikein kukaan sai vaihdettua paria sanaa enempää veljeä lukuun ottamatta. Jos veljelle meni käymään, käly vetäytyi niskojaan nakellen eri huoneeseen ja veti oven perässään kiinni. Hyvin monin eri tavoin teki selväksi, ettei meidän resupekkojen duunarien perhe ollut yhtä hyvä kuin oma perheensä. Vetosi mielikuvituksellisiin tekosyihin aina viime hetkellä, ettei tarvinnut tulla käymään missään valmistujaisissa yms. Jossakin vaiheessa lopetettiin edes yrittämästä olla mukavia tai yhteydessä, koska vastaanotto oli joka kerta yhtä kalsea. Pöydät kuitenkin kääntyivät siinä kohtaa, kun saivat ensimmäisen lapsen neljä vuotta sitte. Kälyn oma perhe kyräili tälle mm. siitä, että eivät olleet naimisissa, siitä että käly teki lapsen ennen omaa serkkuaan (käly iltatähti, joten sisarukset sen ikäisiä että niillä on samanikäisiä lapsia kuin tuo veljen nainen) menivät ja rakensivat talon ennen serkun perhettä ynnä muuta älyvapaata. Äitinsä haukkui tätä laiskaksi, kun oli vaikea raskaus eikä saanut esimerkiksi nostella mitään painavaa tai juuri edes siivota. Haukkui myös lihavaksi. Oma perheemme ja sukumme taas otti lapsiuutisen riemuiten vastaan ja on pitänyt kälyn puolia ilkeilevää omaa perhettään vastaan. Lapsi tulee tänä vuonna viisi, ja kälykin aivan erilainen, reipas ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Appiukko paasaa olevansa Uusiksen henk.koht. ystävä, todisteeksi esittelee kehystettyä valokuvaa, joka muinoin otettu eduskunnassa jollakin kepulaisten muumioiden ryhmämatkalla. Minua pitää ihan luuserina, kun minulla ei ole Uusiksen kaltaista maailmankuulua ystävää.
Uusis?
Yksi miehen puolen sukulainen on ollut ikänsä mt ongelmainen juoppo/sekakäyttäjä, mutta on omasta mielestään taitava kaikessa eikä salaile omaa mielipidettään.
Löytänyt elämänsä vosun ja tämän kanssa piti lapsi tehdä eikä kummallakaan mitään tuloja kuin sossu.
Päihdeongelma on eukollakin ja tyhmä kuin saapas, mutta lapsi piti saada vaikka edelliset on huostaanotettu sitä mukaa kuin niitä eri miehille on pullautellut.
Se mikä tässä ärsyttää on heidän itsekkyys ja lapsi kärsii taatusti. Olisivat eläneet kahdestaan, niin ei toiset joudu kärsimään.
Lapsella on kaikki mahdollinen tuki perhetyön puolesta, mutta tuskin tulee riittämään, kun vanhemmat pilanneet aivonsa.
Äiti odotusaikana käytti riippuvuuteensa vahvoja kipulääkkeitä ja vauva oli vieroituksessa heti synnyttyään.
Sait ehkä alanuolia siksi että et kirjoittanut ketjun aiheesta. Muut ovat kirjoittaneet inhoittavista sukulaisista. Sinä kirjoitit surullisesta tapahtumasta.