Olipas merkillistä

Viime yönä äitini tulla rymisteli kylään luokseni. Yltä päältä kuraisena, ja vihaisena kuin ampiainen, tuskin sai sanaa suustaan raivoltaan. Soperruksesta sain erotettua vain, että hän oli raivoissaan juurikin siitä syystä, että olimme jättäneet hänet yksin ja ulkona on kylmä keli.

Sinällään perin juurin kummallista, koska muistan aivan tarkkaan, kuinka olin aivan varmasti se viimeinen henkilö, joka näki äidin ja sulki hänen arkkunsa kannen pysyvästi vajaa kaksi vuotta sitten.