Pidän ensimmäisestä seurustelusuhteestaan nuorena elämänkumppanin löytäneitä aika reppanoina

Pidän reppanoina kaikkia, jotka eivät ole jakaneet pilluaan/kulliaan vähintään 50 miehelle/naiselle. Elämä on elämistä varten!

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tietää suurinpiirtein, kuinka todennäköistä on, että ensimmäinen olisi se oikea. Nuorten aivot ovat vielä aika kehittymättömiä, niin olisi ihme, jos heillä olisi se ajattelu ja kokemus, mitä vaaditaan, kun oikeaa kumppania haetaan. Näistä ihmisistä saamieni kokkemusten perustella kysymys on lähinnä peloista ja tyytymisestä.

blaa blaa blaa. Uskomatonta sontaa.

Joskus käy tuuri ja toiset ovat tarkempia jo ensimäisestä.

Jaa, noo mä olen mielelläni sitten reppana, 30 vuotta ensirakkauteni kanssa, eikä rakkaus ole yhtään vähentynyt, päinvastoin. Pidän itseäni onnekkaana, kun olen saanut ihanan ja rakastavan ja uskollisen miehen, joka on myös hyvä isä. En ole potenut sydänsuruja, ei ole tarvinnut ajatelle exiä ja nyxiä ja miehen exiä, ei ole tarvinnut kuljeskella etsimässä uutta kumppania.

Mutta en myöskään sääli niitä, jotka eivät ole yhtä onnekkaita, tai eivät halua heti sitoutua. Kaikilla meillä on oma tiemme ja toivon vaan, että jokainen voisi tulla onnelliseksi omalla tiellään. Myös ap.

Miksi vaihtaisin hyvän pois kun tiedän ettei se vaihtamalla parane? Toki joo varmaan tulisi vaihtelua ja jännitystä elämään, mutta myös epävarmuutta ja ehkä ei enää löydyisikään yhtä hyvää miestä jonka kanssa on hyvä olla, ajatusmaailma ja kiinnostuksen kohteet on niin samat. Tuntuu että mitä enemmän aikaa menee sitä enemmän hitsaudumme yhteen. Toinen tietää toisesta kaiken. On vaan hyvä olla kun toinen on lähellä. Itse epävarmana ujona tyttönä en lähtenyt kenen tahansa mukaan. Vasta tämän miehen, joka tuntui oikealta.

Toisaalta en usko että jättäisin eroamattakaan jos siihen tulisi aihetta kuten väkivalta. Mutta tuota lauhkeampaa mutta kuitenkin miehistä miestä saisi hakea. Tiedossa on että suurin osa ensirakkauksista ei kestä, mutta on niitäkin jotka kestää. Vaatii vaan todellista sitoutumista ja vakaata päätöstä jaksaa vaikeidenkin aikojen yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tietää suurinpiirtein, kuinka todennäköistä on, että ensimmäinen olisi se oikea. Nuorten aivot ovat vielä aika kehittymättömiä, niin olisi ihme, jos heillä olisi se ajattelu ja kokemus, mitä vaaditaan, kun oikeaa kumppania haetaan. Näistä ihmisistä saamieni kokkemusten perustella kysymys on lähinnä peloista ja tyytymisestä.

blaa blaa blaa. Uskomatonta sontaa.

Joskus käy tuuri ja toiset ovat tarkempia jo ensimäisestä.

Lapsellista selittelyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

L

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu 16 vuotta yhdessä, teininä mentiin kimppaan. Ei ole ollut syytä erota hyvästä suhteesta. Typerää ois erota vain koska pitäis olla muidenkin kanssa. Mulla kävi älytön munkki. Mieheni on täyspäinen, hauska, komea, korkeakoulutettu, työssäkäyvä, kirjoitustaitoinen, lempeä ja uskollinen... Jep, mielelläni olen ressukka hänen kanssaan, halusinpa vaan kertoa, vaikkei se muille kuulu.

Luulen, että ap on harmissaan, koska parhaat on viety heti ja ne, jotka jäivät etsimään sitä oikeaa pitkine vaatimuslistoineen, huomaavat kolmekymppisinä että valikoima on aika suppea silloin. Olisihan se kiva saada ne halutuimmat ja tasapainoisimmat parisuhteeseen kykenevät takaisin markkinoille. Mutta kun ei, niin sitten ainoa mahdollisuus on kiukutella ja kadehtia anonyymisti. 25 vuotta parisuhdetta sen ainoan ja oikean kanssa takana ja yhdessä on kasvettu läpi vaikeuksienkin.

Onko av-mammalla ja suomalaisella yleensäkään mitään muuta selitystä kritiikille kuin kateus? Aika laiskaa ajattelua, ei oikeastaan ajattelua ollenkaan. Oikeastaan tyhmyyttä.

Miten joku teini voi olla "paras" ja "tasapainoisin" ja "parisuhteeseen kykenevä" ja miten sen voi tietää? Ei mitenkään. Katsokaa omia teini-ikäisiä lapsianne.

Meille ei ainakaan, eikä varmaan muillakaan, se suhteeseen alkaminen tarkoittanut, että ihmisen älyllinen ja henkinen kehitys pysähtyy.

Kun oltiin teinejä, oltiin teinejä. Sittemmin ollaan kasvettu aikuisiksi, enhän mä teini-ikäisen kanssa ole, enkä suostuis olemaan. Puolisoni on ihan aikuinen mies ja hieno sellainen. T: yhdessä jo sen 16v.

Vierailija kirjoitti:

Miksi vaihtaisin hyvän pois kun tiedän ettei se vaihtamalla parane? Toki joo varmaan tulisi vaihtelua ja jännitystä elämään, mutta myös epävarmuutta ja ehkä ei enää löydyisikään yhtä hyvää miestä jonka kanssa on hyvä olla, ajatusmaailma ja kiinnostuksen kohteet on niin samat. Tuntuu että mitä enemmän aikaa menee sitä enemmän hitsaudumme yhteen. Toinen tietää toisesta kaiken. On vaan hyvä olla kun toinen on lähellä. Itse epävarmana ujona tyttönä en lähtenyt kenen tahansa mukaan. Vasta tämän miehen, joka tuntui oikealta.

Toisaalta en usko että jättäisin eroamattakaan jos siihen tulisi aihetta kuten väkivalta. Mutta tuota lauhkeampaa mutta kuitenkin miehistä miestä saisi hakea. Tiedossa on että suurin osa ensirakkauksista ei kestä, mutta on niitäkin jotka kestää. Vaatii vaan todellista sitoutumista ja vakaata päätöstä jaksaa vaikeidenkin aikojen yli.

Väite siitä, ettei vaihtamalla parane, on uskomattominta puppua, mitä naisten piirissä levitään, varsinkin, kun tietää, että nainen on se, joka yleensä ottaa eron.

Yhteen hitsautuminen olisi kauhea ajatus, samoin kuin että ajatusmaailma ja kiinnostuksen kohteet olisivat samat. Sehän olisi sama kuin puhuisi itsekseen. Siinä saa sulkea aika paljon maailmaa pois, että olisi tasan samat kiinnostuksen kohteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

L

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu 16 vuotta yhdessä, teininä mentiin kimppaan. Ei ole ollut syytä erota hyvästä suhteesta. Typerää ois erota vain koska pitäis olla muidenkin kanssa. Mulla kävi älytön munkki. Mieheni on täyspäinen, hauska, komea, korkeakoulutettu, työssäkäyvä, kirjoitustaitoinen, lempeä ja uskollinen... Jep, mielelläni olen ressukka hänen kanssaan, halusinpa vaan kertoa, vaikkei se muille kuulu.

Luulen, että ap on harmissaan, koska parhaat on viety heti ja ne, jotka jäivät etsimään sitä oikeaa pitkine vaatimuslistoineen, huomaavat kolmekymppisinä että valikoima on aika suppea silloin. Olisihan se kiva saada ne halutuimmat ja tasapainoisimmat parisuhteeseen kykenevät takaisin markkinoille. Mutta kun ei, niin sitten ainoa mahdollisuus on kiukutella ja kadehtia anonyymisti. 25 vuotta parisuhdetta sen ainoan ja oikean kanssa takana ja yhdessä on kasvettu läpi vaikeuksienkin.

Onko av-mammalla ja suomalaisella yleensäkään mitään muuta selitystä kritiikille kuin kateus? Aika laiskaa ajattelua, ei oikeastaan ajattelua ollenkaan. Oikeastaan tyhmyyttä.

Miten joku teini voi olla "paras" ja "tasapainoisin" ja "parisuhteeseen kykenevä" ja miten sen voi tietää? Ei mitenkään. Katsokaa omia teini-ikäisiä lapsianne.

Meille ei ainakaan, eikä varmaan muillakaan, se suhteeseen alkaminen tarkoittanut, että ihmisen älyllinen ja henkinen kehitys pysähtyy.

Kun oltiin teinejä, oltiin teinejä. Sittemmin ollaan kasvettu aikuisiksi, enhän mä teini-ikäisen kanssa ole, enkä suostuis olemaan. Puolisoni on ihan aikuinen mies ja hieno sellainen. T: yhdessä jo sen 16v.

Eli miehesi on ollut kaiken aikaa se paras, tasapainoisin ja parisuhteeseen kykenevin, alusta loppuun, vaikka kaikkien näiden ominaisuuksien määritelmä muuttuu iän myötä. Mielenkiintoista.

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan eka seurustelusuhde ei ole sama kuin ensimmäinen vastaantuleva ehdokas! :)

Itsellä paljon juttuja, vientiä, kokemuksia jo ennen tuota miestä. Olin iloinen nätti tyttö. Otin parhaimman päältä, kun kaikki luokan pojat olivat vielä vapaita. Jos nyt 30-v. alkaisin vasta ottaa vakikumppania, niin eipä olisi kuin rippeet jäljellä niistä vapaista :) Ja meillä jo korkeakoulututkinnot, työpaikat, oma talo melkein maksettu, vauvaa ym. En olisi ikinä ottanut ketään luuseria. Ja nyt saan kiittää valintaani, sillä kodin talous on kunnossa, mies tunnollinen ja hyvä aviomies <3

Huhhuh. Eikö tässä puhuta ihmissuhteista eikä mistään kaupankäynnistä? Todella kylmältä kuulostaa "otin parhaan päältä". Missä on rakkaus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

L

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu 16 vuotta yhdessä, teininä mentiin kimppaan. Ei ole ollut syytä erota hyvästä suhteesta. Typerää ois erota vain koska pitäis olla muidenkin kanssa. Mulla kävi älytön munkki. Mieheni on täyspäinen, hauska, komea, korkeakoulutettu, työssäkäyvä, kirjoitustaitoinen, lempeä ja uskollinen... Jep, mielelläni olen ressukka hänen kanssaan, halusinpa vaan kertoa, vaikkei se muille kuulu.

Luulen, että ap on harmissaan, koska parhaat on viety heti ja ne, jotka jäivät etsimään sitä oikeaa pitkine vaatimuslistoineen, huomaavat kolmekymppisinä että valikoima on aika suppea silloin. Olisihan se kiva saada ne halutuimmat ja tasapainoisimmat parisuhteeseen kykenevät takaisin markkinoille. Mutta kun ei, niin sitten ainoa mahdollisuus on kiukutella ja kadehtia anonyymisti. 25 vuotta parisuhdetta sen ainoan ja oikean kanssa takana ja yhdessä on kasvettu läpi vaikeuksienkin.

Onko av-mammalla ja suomalaisella yleensäkään mitään muuta selitystä kritiikille kuin kateus? Aika laiskaa ajattelua, ei oikeastaan ajattelua ollenkaan. Oikeastaan tyhmyyttä.

Miten joku teini voi olla "paras" ja "tasapainoisin" ja "parisuhteeseen kykenevä" ja miten sen voi tietää? Ei mitenkään. Katsokaa omia teini-ikäisiä lapsianne.

Meille ei ainakaan, eikä varmaan muillakaan, se suhteeseen alkaminen tarkoittanut, että ihmisen älyllinen ja henkinen kehitys pysähtyy.

Kun oltiin teinejä, oltiin teinejä. Sittemmin ollaan kasvettu aikuisiksi, enhän mä teini-ikäisen kanssa ole, enkä suostuis olemaan. Puolisoni on ihan aikuinen mies ja hieno sellainen. T: yhdessä jo sen 16v.

Eli miehesi on ollut kaiken aikaa se paras, tasapainoisin ja parisuhteeseen kykenevin, alusta loppuun, vaikka kaikkien näiden ominaisuuksien määritelmä muuttuu iän myötä. Mielenkiintoista.

Juu, kuten sanoit, eri iässä on eri tarpeet ja ihminen muuttuu iän myötä. Parjaat yhteen kasvamista, mutta kuitenkin peräänkuulutat sitä? Ehkä en ihan tajunnut mitä ajoit takaa.

Joka suhteessa on kriisejä, meilläkin. Ne selvitetään ja edelleen on yhdessä hyvä olla. Arvostan puolisoani päivä päivältä enemmän, kun tajuan, että mitä kaikkia kaheleita elämä olisi voinutkaan tielleni heittää.

Mielestäni ei ole oikein olla parisuhteessa koko ajan jalka oven välissä, sattuisiko löytymään jotain parempaa. Mutta toki tuokin selittää sen, miksi parisuhde ei kestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

L

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu 16 vuotta yhdessä, teininä mentiin kimppaan. Ei ole ollut syytä erota hyvästä suhteesta. Typerää ois erota vain koska pitäis olla muidenkin kanssa. Mulla kävi älytön munkki. Mieheni on täyspäinen, hauska, komea, korkeakoulutettu, työssäkäyvä, kirjoitustaitoinen, lempeä ja uskollinen... Jep, mielelläni olen ressukka hänen kanssaan, halusinpa vaan kertoa, vaikkei se muille kuulu.

Luulen, että ap on harmissaan, koska parhaat on viety heti ja ne, jotka jäivät etsimään sitä oikeaa pitkine vaatimuslistoineen, huomaavat kolmekymppisinä että valikoima on aika suppea silloin. Olisihan se kiva saada ne halutuimmat ja tasapainoisimmat parisuhteeseen kykenevät takaisin markkinoille. Mutta kun ei, niin sitten ainoa mahdollisuus on kiukutella ja kadehtia anonyymisti. 25 vuotta parisuhdetta sen ainoan ja oikean kanssa takana ja yhdessä on kasvettu läpi vaikeuksienkin.

Onko av-mammalla ja suomalaisella yleensäkään mitään muuta selitystä kritiikille kuin kateus? Aika laiskaa ajattelua, ei oikeastaan ajattelua ollenkaan. Oikeastaan tyhmyyttä.

Miten joku teini voi olla "paras" ja "tasapainoisin" ja "parisuhteeseen kykenevä" ja miten sen voi tietää? Ei mitenkään. Katsokaa omia teini-ikäisiä lapsianne.

Meille ei ainakaan, eikä varmaan muillakaan, se suhteeseen alkaminen tarkoittanut, että ihmisen älyllinen ja henkinen kehitys pysähtyy.

Kun oltiin teinejä, oltiin teinejä. Sittemmin ollaan kasvettu aikuisiksi, enhän mä teini-ikäisen kanssa ole, enkä suostuis olemaan. Puolisoni on ihan aikuinen mies ja hieno sellainen. T: yhdessä jo sen 16v.

Eli miehesi on ollut kaiken aikaa se paras, tasapainoisin ja parisuhteeseen kykenevin, alusta loppuun, vaikka kaikkien näiden ominaisuuksien määritelmä muuttuu iän myötä. Mielenkiintoista.

Juu, kuten sanoit, eri iässä on eri tarpeet ja ihminen muuttuu iän myötä. Parjaat yhteen kasvamista, mutta kuitenkin peräänkuulutat sitä? Ehkä en ihan tajunnut mitä ajoit takaa.

Joka suhteessa on kriisejä, meilläkin. Ne selvitetään ja edelleen on yhdessä hyvä olla. Arvostan puolisoani päivä päivältä enemmän, kun tajuan, että mitä kaikkia kaheleita elämä olisi voinutkaan tielleni heittää.

Mielestäni ei ole oikein olla parisuhteessa koko ajan jalka oven välissä, sattuisiko löytymään jotain parempaa. Mutta toki tuokin selittää sen, miksi parisuhde ei kestä.

Lyhyesti: on äärimmäisen epätodennäköistä, että ihminen löytää ensimmäisellä kerralla kumppanin, joka vastaa todella merkittäviä, kypsän aikuisen ihmisen vaatimuksia. En pidä yhteen kasvamista missään määrin kannatettava ajatuksena, ihmiset ovat yksilöitä. Yhteen kasvaneen persoonallisuus kuulostaa minusta epäkypsältä ja jotenkin perverssiltä. Tällaiset ihmiset tyytyvät vähempään kuin mitä elämältä olisi mahdollisuutta saada ja he pelkäävät edes yrittää. Silti heille tällainen suhde on kuin kruunu tai mitali. En usko, että nämä ihmiset näkevät samaa tulevaisuutta lapsillensakaan ja kannustavat heitä toisenlaisiin yrityksiin elämässä.

Eihän tässä kukaan väitä, että "persoonallisuudet kasvaisivat yhteen".

Tapasin mieheni 19- vuotiaana, nyt menossa 14. yhteinen vuosi. Olemme edelleen erillisiä ja erilaisia persoonia, mutta jotenkin täydennämme toisiamme. Meidän on hyvä olla yhdessä, enkä todellakaan menisi vaihtamaan rakastamaani miestä ihan vaan kokeillakseni sitä aidantakaista ruohoa. Miksi "sitä oikeaa" ei voisi tavata jo nuorena? En ymmärrä ap:n ajatusmaailmaa ollenkaan, mutta ymmärtäisin hänen olevan tyyppiä "ukko vaihtoon lennossa, ihanaamäolenniinrakastunutjaraskaanajamemennäännaimisiin..." ja sama kuvio taas parin-kolmen vuoden välein. Sydämellisesti onnee, hei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

L

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu 16 vuotta yhdessä, teininä mentiin kimppaan. Ei ole ollut syytä erota hyvästä suhteesta. Typerää ois erota vain koska pitäis olla muidenkin kanssa. Mulla kävi älytön munkki. Mieheni on täyspäinen, hauska, komea, korkeakoulutettu, työssäkäyvä, kirjoitustaitoinen, lempeä ja uskollinen... Jep, mielelläni olen ressukka hänen kanssaan, halusinpa vaan kertoa, vaikkei se muille kuulu.

Luulen, että ap on harmissaan, koska parhaat on viety heti ja ne, jotka jäivät etsimään sitä oikeaa pitkine vaatimuslistoineen, huomaavat kolmekymppisinä että valikoima on aika suppea silloin. Olisihan se kiva saada ne halutuimmat ja tasapainoisimmat parisuhteeseen kykenevät takaisin markkinoille. Mutta kun ei, niin sitten ainoa mahdollisuus on kiukutella ja kadehtia anonyymisti. 25 vuotta parisuhdetta sen ainoan ja oikean kanssa takana ja yhdessä on kasvettu läpi vaikeuksienkin.

Onko av-mammalla ja suomalaisella yleensäkään mitään muuta selitystä kritiikille kuin kateus? Aika laiskaa ajattelua, ei oikeastaan ajattelua ollenkaan. Oikeastaan tyhmyyttä.

Miten joku teini voi olla "paras" ja "tasapainoisin" ja "parisuhteeseen kykenevä" ja miten sen voi tietää? Ei mitenkään. Katsokaa omia teini-ikäisiä lapsianne.

Meille ei ainakaan, eikä varmaan muillakaan, se suhteeseen alkaminen tarkoittanut, että ihmisen älyllinen ja henkinen kehitys pysähtyy.

Kun oltiin teinejä, oltiin teinejä. Sittemmin ollaan kasvettu aikuisiksi, enhän mä teini-ikäisen kanssa ole, enkä suostuis olemaan. Puolisoni on ihan aikuinen mies ja hieno sellainen. T: yhdessä jo sen 16v.

Eli miehesi on ollut kaiken aikaa se paras, tasapainoisin ja parisuhteeseen kykenevin, alusta loppuun, vaikka kaikkien näiden ominaisuuksien määritelmä muuttuu iän myötä. Mielenkiintoista.

Juu, kuten sanoit, eri iässä on eri tarpeet ja ihminen muuttuu iän myötä. Parjaat yhteen kasvamista, mutta kuitenkin peräänkuulutat sitä? Ehkä en ihan tajunnut mitä ajoit takaa.

Joka suhteessa on kriisejä, meilläkin. Ne selvitetään ja edelleen on yhdessä hyvä olla. Arvostan puolisoani päivä päivältä enemmän, kun tajuan, että mitä kaikkia kaheleita elämä olisi voinutkaan tielleni heittää.

Mielestäni ei ole oikein olla parisuhteessa koko ajan jalka oven välissä, sattuisiko löytymään jotain parempaa. Mutta toki tuokin selittää sen, miksi parisuhde ei kestä.

Lyhyesti: on äärimmäisen epätodennäköistä, että ihminen löytää ensimmäisellä kerralla kumppanin, joka vastaa todella merkittäviä, kypsän aikuisen ihmisen vaatimuksia. En pidä yhteen kasvamista missään määrin kannatettava ajatuksena, ihmiset ovat yksilöitä. Yhteen kasvaneen persoonallisuus kuulostaa minusta epäkypsältä ja jotenkin perverssiltä. Tällaiset ihmiset tyytyvät vähempään kuin mitä elämältä olisi mahdollisuutta saada ja he pelkäävät edes yrittää. Silti heille tällainen suhde on kuin kruunu tai mitali. En usko, että nämä ihmiset näkevät samaa tulevaisuutta lapsillensakaan ja kannustavat heitä toisenlaisiin yrityksiin elämässä.

Heh, olin teini, kun menin yhteen puolisoni kanssa, silloin etsin teinin toiveilla suhdetta. Sittemmin kasvoimme aikuisiksi ja edelleen tarpeet ja halut suhteessa kohtaa. Normaaleja, tasapainoisia, koulutettuja ja työssäkäyviä ihmisiä ollaan molemmat. Voi olla pervoa sinun mielestäsi, minusta ei.

Joo, sen myönnän, en ole etsimässä koko ajan parempaa suhdetta. Minulla on hyvä suhde, jossa olen onnellinen. Se se vasta pervoa olisikin, alkaa tässä etsimään muuta suhdetta, jossa saattaisin ehkä teoriassa olla vielä onnellisempi.

Tulevien lasten toivon tekevän omat valintansa, samanlaiset tai erilaiset kuin minä ja olevan onnellisia.

Jep, edelleen olen onnellinen ja mielestäsi reppana.

Kertoo minusta jotain naisista, tai ihmisistä ylipäätään, että joku jaksaa vatkata jotain ihmissuhdeasiaa. Vituttaa tämä keskinkertaisuus, kun ihmisten suurimmat ongelmat liittyvät toisiin ihmisiin. I want to get off this rock. Unelmoin usein avaruusmatkasta yksin. Väsyttävä planeetta ja väsyttävät lajitoverit.

Vierailija kirjoitti:

Eihän tässä kukaan väitä, että "persoonallisuudet kasvaisivat yhteen".

Tapasin mieheni 19- vuotiaana, nyt menossa 14. yhteinen vuosi. Olemme edelleen erillisiä ja erilaisia persoonia, mutta jotenkin täydennämme toisiamme. Meidän on hyvä olla yhdessä, enkä todellakaan menisi vaihtamaan rakastamaani miestä ihan vaan kokeillakseni sitä aidantakaista ruohoa. Miksi "sitä oikeaa" ei voisi tavata jo nuorena? En ymmärrä ap:n ajatusmaailmaa ollenkaan, mutta ymmärtäisin hänen olevan tyyppiä "ukko vaihtoon lennossa, ihanaamäolenniinrakastunutjaraskaanajamemennäännaimisiin..." ja sama kuvio taas parin-kolmen vuoden välein. Sydämellisesti onnee, hei.

Olet ymmärtänyt täysin väärin, mutta jos se tekee sinut iloiseksi, niin siitä vaan. Mikäli tämä ajatuksesi on ainoa vastakohta sinun teinirakkaudellesi, se kertoo aika paljon ajattelukyvystäsi.

Kirjoitin myös, että suhde on äärimmäisen epätodennäköistä, ei mahdotonta.

Hyvin kuvaa asiaa tuo, että "jotenkin" täydennätte toisianne. Et siis itsekään tiedä, mistä on kyse etkä ole sitä 14 vuoden aikana onnistunut selittämään. Mistähän se kertoo?

Vierailija kirjoitti:

Kertoo minusta jotain naisista, tai ihmisistä ylipäätään, että joku jaksaa vatkata jotain ihmissuhdeasiaa. Vituttaa tämä keskinkertaisuus, kun ihmisten suurimmat ongelmat liittyvät toisiin ihmisiin. I want to get off this rock. Unelmoin usein avaruusmatkasta yksin. Väsyttävä planeetta ja väsyttävät lajitoverit.

Tee oma ketju siitä mikä on mielestäsi niin valtavan tärkeää sinä ei-keskinkertaisuus.

Mun mielestä jonkun reppanuus tai rakkaussuhteet ei oo sun asia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoo minusta jotain naisista, tai ihmisistä ylipäätään, että joku jaksaa vatkata jotain ihmissuhdeasiaa. Vituttaa tämä keskinkertaisuus, kun ihmisten suurimmat ongelmat liittyvät toisiin ihmisiin. I want to get off this rock. Unelmoin usein avaruusmatkasta yksin. Väsyttävä planeetta ja väsyttävät lajitoverit.

Tee oma ketju siitä mikä on mielestäsi niin valtavan tärkeää sinä ei-keskinkertaisuus.

Väitinkö, etten itse olisi keskinkertainen? Teet valheellisen oletuksen, että nostaisin itseni jotenkin ylemmäs. En ole mitään verrattuna tämän kosmoksen valtavaan mahtavuuteen, jonka edessä koko aurinkokuntamme (pah, koko galaksimme) on pientä, eikä edes rekisteröi keskinkertaisuudeksi. Maailmankaikkeus tarjoaa vaikka mitä mahtavaa ja jännittävää, mutta täällä pallolla ihmisiä kiinnostaa mitä toiset ihmiset sanoivat milloin mistäkin. Ei tässä planeetassa ole vikaa. Me homo sapienssin edustajat olemme toopeja.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä jonkun reppanuus tai rakkaussuhteet ei oo sun asia. 

Ei oo sun asia tulla selittämään, mitä mieltä mun pitäisi asioista olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoo minusta jotain naisista, tai ihmisistä ylipäätään, että joku jaksaa vatkata jotain ihmissuhdeasiaa. Vituttaa tämä keskinkertaisuus, kun ihmisten suurimmat ongelmat liittyvät toisiin ihmisiin. I want to get off this rock. Unelmoin usein avaruusmatkasta yksin. Väsyttävä planeetta ja väsyttävät lajitoverit.

Tee oma ketju siitä mikä on mielestäsi niin valtavan tärkeää sinä ei-keskinkertaisuus.

Väitinkö, etten itse olisi keskinkertainen? Teet valheellisen oletuksen, että nostaisin itseni jotenkin ylemmäs. En ole mitään verrattuna tämän kosmoksen valtavaan mahtavuuteen, jonka edessä koko aurinkokuntamme (pah, koko galaksimme) on pientä, eikä edes rekisteröi keskinkertaisuudeksi. Maailmankaikkeus tarjoaa vaikka mitä mahtavaa ja jännittävää, mutta täällä pallolla ihmisiä kiinnostaa mitä toiset ihmiset sanoivat milloin mistäkin. Ei tässä planeetassa ole vikaa. Me homo sapienssin edustajat olemme toopeja.

Tee oma ketju äläkä uuvuta muita selostuksillasi.