Mies syö itsensä hautaan

Vierailija kirjoitti:

Kakkostyypin diabetes on jo ja muutama muukin vaiva, mutta ruoka senkun maistuu. Parhaillaan syö edelleen aamiaista, tähän mennessä on mennyt ainakin munakas, kaurapuuroa marjoilla, smoothie, kaksi voileipää päällysteineen ja nyt mussuttaa pullaa ja keksejä. Huokailee välillä kun on ilmeisesti niin ähky, mutta käsi senkun käy pulla- ja keksipussissa. Laskin yhtenä aamuna, että hän söi noin 2000 kcal aamiaisella. Kysyin eikö tieto yhtään liikuta, mutta ei kuulemma. Illalla syö toisen samanlaisen määrän. Hermostuu, kun yritän puhua aiheesta. Olen yrittänyt ihan nätisti sanoa, että haluaisin pitää hänet mahdollisimman pitkään vierelläni, mutta ei mitään merkitystä. Suostuu syömään smoothieta ja marjoja ja vihanneksia minun pyynnöstäni, mutta ne eivät vähennä tuota leipien ja hiilareiden napostelua (eilisaamuna, kun ei ollut puuroa, oli syönyt kymmenen viipaletta leipää päällysteineen). Kahvissa on kolme sokeripalaa/kuppi. Seuraava mättöhetki on illalla päivällispöydässä, kun hän santsaa ja santsaa ja vielä vaivihkaa napostelee hieman lisää.

En enää tiedä mitä tehdä. En ymmärrä, miksi diabeteshoitaja ei lyö tiukemmin faktoja pöytään.

Kielto olla hankkimatta kotiin syötävää ei toimi aikuisen ihmisen kohdalla, ja jos teen ruokaa pienemmän annoksen niin ettei hän voi santsata, niin sitten hän mättää ruuan päälle voileipiä.

Kenelläkään samaa tilannetta tai kokemusta siitä, mikä tehoaisi?

No, eihän tuossa voi ulkopuoliset auttaa, paitsi ehkä juuri tuon psykoterapian muodossa ja silloinkin miehen pitäisi hyväksyä syömishäiriönsä.

Luulen, että mies on tosiaan riippuvainen sokerista, vaikkei varsinaisesti karkkia mättäisikään. Noi pullat ja keksit ovat tosi huono. Rasvaa ja sokeria ja niitä on helppo syödä paljon.

Itse olen nelikymppinen mies ja melko altis syömishäiriöille, vaikkei sitä kropasta mitenkään huomaa. Murrosiässä varsinkin liikuntaa harrastavana pystyi syömään uskomattoman paljon ja silloin saa kehitettyä helposti melko epäterveen suhtautumiseen ruokaan ja riippuvuuden sokeriin. Tätähän ei lähipiiri huomaa, kun kiloja ei tule. Mutta siitä voi päästä kyllä eroon, kun vain lopettaa napostelun. Mitään isoja, pysyviä muutoksia ei tule, ellei miehesi itse sitä huomaa. Itse olin vuosikausia vegaaniruokavaliolla ihan vaan todettuani, kuinka huono olo voileipäillallisesta tulee. Nyt syön (laiskuuttani) suunnilleen "normaalisti", vaikka tiedän kuinka sitä voisi syödä terveellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Onko mies tavannut ihmisiä, joilla pitkään jyllännyt on hoitamaton diabetes? Että ymmärtääkö hän oikeasti mistä on kyse. Ajattelin, että jos hän ei tajua mitä syömisestä seuraa. Pystyisitkö jotenkin lisäämään hänen ymmärrystään, että voi mennä näkö, tulla verenkierto-ongelmia, (mm. impotenssia) säärihaavoja jne.

Kiitos sinullekin kommentista, samoin kaikille aikaisemmille asiallisesti kommentoineille viimeistään nyt tässä vaiheessa. Kyllä, hänen veljensä kuoli viime vuonna, ei suoranaisesti diabetekseen mutta sekin oli hänellä pitkälle edennyt. Eli sekään ei auta. Eikä mies suinkaan ole tyhmä tai sivistymätön, päinvastoin, lukee paljon ja on kiinnostunut tieteestä ja hoitomenetelmistä (etenkin vaihtoehtoisista), mutta tässä kohtaa hänellä on joku totaalinen kielto päällä.

Muihin edeltäviin viesteihin viitaten: VHH on mahdoton vaihtoehto niin kauan kuin hän yksinkertaisesti kieltäytyy harkitsemastakaan sitä, että jättäisi makeiset tai edes leivän pois päivittäisestä ruokavaliostaan.

 Jos olet moneen kertaan tiedottanut syömistottumuksistaan ja silti jatkaa kuin ei mitään, niin luovuta jo.

Et voi parantaa toista ihmistä. Sun on luovuttava toisen elämän kontrollista, hän syö itsensä hautaan - oma valintansa jos tietää riskit. 

Vierailija kirjoitti:

 Jos olet moneen kertaan tiedottanut syömistottumuksistaan ja silti jatkaa kuin ei mitään, niin luovuta jo.

Et voi parantaa toista ihmistä. Sun on luovuttava toisen elämän kontrollista, hän syö itsensä hautaan - oma valintansa jos tietää riskit. 

Noinhan se on ja olen yrittänytkin etsiä selviytymiskeinoja myös itselleni. Kesällä lähdin aina kasvimaalle heti oman aamiaisen syötyäni, mutta kylmänä vuodenaikana ei ole ihan yhtä helppoa löytää sellaista tekemistä, johon uppoutua. Olen jotenkin herkistynyt näille ruokailuhetkille ja ahdistus kasvaa välillä sellaiseksi, että tekisi mieli alkaa parkua. Sitten kun touhutaan jotain muuta, se menee ohi (palatakseen taas illalla). Ehkä ne hyvät hetket siinä välillä ovat kuitenkin sen arvoisia, etten vielä ole valmis luopumaan tästä ihmissuhteesta.

Entäs liikunnan lisääminen? Jos yrittäisi kuluttaa ne syömänsä kalorit.

Vierailija kirjoitti:

Entäs liikunnan lisääminen? Jos yrittäisi kuluttaa ne syömänsä kalorit.

Olen saanut innostumaan liikunnasta, liikkuu nyt kolmena päivänä viikossa + käy minun kanssani kävelyllä silloin kun vietämme vapaapäivää yhdessä. Kaloreiden polttamiseen sillä on aika vähän merkitystä, kun voi laskea niiden kolmen liikuntakerran polttavan ehkä reilut 1000 kcal yhteensä mutta samaan aikaan päivittäinen syöminen on muutaman sata kilokaloria liikaa. Ja ennen kaikkea hänen haimansa on kovilla kun kaksi kertaa vuorokaudessa tulee valtava lasti hiilihydraatteja. Mutta parempi toki että liikkuu, vaikka se ei syömiseen vaikutakaan.

Kuulostaa kyllä tikittävältä aikapommilta ja ymmärrän huolesi :/ omallekkin miehelle tulee jo sanottua paljon pienemmästäkin. Vaikka hän on nuori, terve, normaalipainoinen ja urheileva mutta esimerkiksi kasviksia menee liian vähän ja limsojen + energiajuomien kulutus posketonta.

Luulen että miehesi tilanteessa ei ole muuta toivoa kuin että jollain tavalla hänet itse saisi tajuamaan tilanteen vakavuuden. Ennen kuin pommi räjähtää!!

Tyyppiesimerkki sokereiden ja vehnän aiheuttamasta addiktiosta. Hän on ehkä myös fruktoosiherkkä, eli kun syö sokereita, häipyy nälän tunne ja voi syödä järkyttäviä määriä, kun ei tunne kylläisyyttä (leptiini, ghreliini jne ei toimi). Pistä ukko karppaamaan kahdeksi kuukaudeksi ja katso auttaako.

Vierailija kirjoitti:

Entäs liikunnan lisääminen? Jos yrittäisi kuluttaa ne syömänsä kalorit.

Ei kaikki ole Michael Phelpsejä.

BED eli ahmimishäiriö. Rakkaus ruokaan on eri asia kuin syödä itsensä ähkyyn joka kerta. Psykologia tarvitsee ja dieetit saattaa vain pahentaa asiaa.

Aika surullista että anoreksia ja bulimia ymmärretään mutta ahmimishäiriöistä on ihan ok haukkua siaksi.

Vierailija kirjoitti:

Haluaa lähteä saappaat jalassa tehden sitä mitä rakastaa, eli syömistä. Hieno mies.

Paitsi, että tuolla tavalla tuskin lähdetään "saappaat jalassa". Todennäköisempää on, että kuolema korjaa vasta, kun on ensin halvaantunut kymmenisen vuotta aiemmin ja makuulla oloaika lisääntyy entisestään. Diabeteksen takia näkö heikkenee ja parantumattomat säärihaavat johtavat amputointiin. Sitten tulee se 15. keuhkokuume, josta ei enää toivukaan.

Valitettavasti aikuisen ihmisen syömisiin ei voi juurikaan puuttua. Omalla esimerkillä voi yrittää vaikuttaa ja houkutella mukaan urheilemaan, mutta lopulta vastuu on ihmisellä itsellään.

Iän myötä tilanne valitettavasti pahenee nimen omaan itsestään huolehtivan kannalta. Olen töissä tavannut liikaa pariskuntia, joista toinen on hoikka ja terve, mutta hänkään ei pysty nauttimaan eläkepäivistä, koska perheen rahat kuluvat sen puolison, joka söi itsensä sairaaksi, lääke- ja hoitokuluihin, eikä kunto riittäisi matkailuun muutenkaan.

Nosto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs liikunnan lisääminen? Jos yrittäisi kuluttaa ne syömänsä kalorit.

Ei kaikki ole Michael Phelpsejä.

Jotta sika kuluttaisi syömänsä kalorit niin pitäisi liikkua 36 tuntia vuorokaudessa.

Minun mieheni on se 52v mies. Yhtenä kesänä hän pyöräili hullun lailla ja söi vielä enemmän. Oli käynyt munkki ja jäätelökahveilla lenkkinsä aikana sekä juonut energiajuoman. Suihkua ennen söi tekemääni ruokaa hirveän määrän ja suihkun jälkeen het kaksi puolen litran siideriä ja pakasteesta ison jäätelötuutin. Ja sama tahti jatkui koko loppupäivän. Lopputuloksena tuosta kesästä hän oli lihavampi kuin koskaan ennen.

UP

Mä olen lihava nainen ja syön suruuni. Siihen ei pysty psykologit, ei mies eikä lapset auttamaan. Haluankin kuolla pois. Ehkä miehesikin haluaa kuolla.

Ap, googleta "ruokariippuvuus". On oikea sairaus, lähivuosina tulossa myös Suomen tautiluokitukseen.

Kävely on nimen omaan hyvää liikuntaa laihdutuksen tueksi. Kävely polttaa viskeraalista rasvaa ja on myös nivelille ystävällistä. Toki matkojen pitää olla riittävän pitkiä, esim. 15 km 4 päivänä viikossa. Pitkän matkan kävelyyn saa myös kulumaan mukavasti aikaa eli jääkaapilla käymiseen jää aikaa vähemmän. Kunnon kohennuttua ja vyötärön ohennuttua ihminen innostuu todennäköisemmin myös lihaksia kuormittavammasta liikunnasta ja näin toivottavasti alkaa positiivinen kierre, joka johtaa terveellisempään syömiseen ja kohentuneeseen elämän laatuun.

Vierailija kirjoitti:

Ap, googleta "ruokariippuvuus". On oikea sairaus, lähivuosina tulossa myös Suomen tautiluokitukseen.

Sittenhän ei ruokariippuvaisen tarvitsekaan yrittää korjata mitään. Sanoo vaan, että tämä on sairaus, ei voi mitään :D:D:D

Vierailija kirjoitti:

Kävely on nimen omaan hyvää liikuntaa laihdutuksen tueksi. Kävely polttaa viskeraalista rasvaa ja on myös nivelille ystävällistä. Toki matkojen pitää olla riittävän pitkiä, esim. 15 km 4 päivänä viikossa. Pitkän matkan kävelyyn saa myös kulumaan mukavasti aikaa eli jääkaapilla käymiseen jää aikaa vähemmän. Kunnon kohennuttua ja vyötärön ohennuttua ihminen innostuu todennäköisemmin myös lihaksia kuormittavammasta liikunnasta ja näin toivottavasti alkaa positiivinen kierre, joka johtaa terveellisempään syömiseen ja kohentuneeseen elämän laatuun.

Ihan miten vaa :D kävelkää mutta ei teistä hyvä kuntoisia kävelemällä tule :D