Panin varatun perheenisän kanssa. Nyt RASKAANA!!
Tiedän, että tämä tulee kuulostamaan TODELLA epäuskottavalta, mutta en voi sille mitään. Mutta turha tulla huutelemaan trolliksi. Se ei auta minua OIKEASSA HÄDÄSSÄ olevaa OIKEAA IHMISTÄ yhtään.
Tilanne siis se, että hieman alle kuukausi sitten minulla oli yhdenyönjuttu nelikymppisen perheenisän (jolla on vaimo) kanssa. Itse olen n. 20v, en aio kertoa tarkkaa ikääni (olen myös tällä hetkellä sinkku). Tapasimme siis miehen työpaikalla.
Tämä mies ei kuitenkaan sanallakaan ilmaissut, että hänellä on vaimo ja lapsia. Asunnostakaan ei asiaa huomannut (kukaan ei ollut kotona, eli taisivat olla juuri silloin jossain muualla, eikä ollut edes lasten tavaroita tms. näkyvillä). Sain tämän asian selville FB:n kautta jälkeenpäin, mutta ajattelin antaa asian olla, ja päätin etten ilmoittaisi vaimolle (koska saisin kuitenkin haukut omaan niskaani).
Minulla on kuitenkin ollut muutama viikko tapahtuman jälkeen omituista aamupahoivointia. En kuitenkaan heti epäillyt asiaa, sillä käytimme TUPLAehkäisyä. Ajattelin vain, että jaahas, vatsatauti kai iskenyt.
Tajusin kuitenkin eilen, että menkat ovat myös myöhässä, ja tänään kävin hakemassa raskaustestin. Ja YLLÄTYSYLLÄTYS OLEN SITTEN RASKAANA. En ole ollut yhdynnässä muiden ihmisten kuin tämän miehen kanssa lähiaikoina.
Nyt en tiedä mitä teen. Suunnitelmissa oli lähteä yliopistoon ulkomaille - vauvan kanssa se olisi tosi hankalaa. Olen miettinyt, tekisinkö abortin, mutten ole varma pystynkö siihen (todennäköisesti alkaisi kaduttamaan myöhemmässä elämänvaiheessa). Harkitsen myös adoptioon antamista, mutta en tiedä voisinko antaa noin vain pois lapsen, jota olen kantanut 9kk ja sen jälkeen vielä synnyttänyt.
Yksi vaihtoehto olisi vielä lapsen pitäminen. En tosin tiedä, olisiko minulla resursseja siihen. Tukiverkkoa ei olisi, jos saisin lapsen nyt, sillä sukuni on hyvin vanhoillista (kuuluvat erääseen nk. "lahkoon"). Ja mainitsinkin jo niistä suunnitelmista lähteä ulkomaille.
Ja sitten on vielä tämä mies. Jos pitäisin lapsen, niin minun varmaan pitäisi ilmoittaa hänelle (ja vaimolleen)? En tiedä yhtään miten kyseinen tyyppi suhtautuisi asiaan.
Eli kertokaapa mitä vittua teen.
Kommentit (106)
Vierailija kirjoitti:
Jos uskallat harrastaa seksiä varatun miehen kanssa, uskallat tehdä myös abortin. Uskallat myös kertoa vaimolle, miten petollinen mies hänellä on. Tietyt asiat ovat yksinkertaisia, kun oikein kunnolla niitä miettii. Eli koetas nyt vain uskaltaa, ap.
Eihän ap tiennyt miehen olevan varattu ennen kuin seksin jälkeen!
Jotenkin huvittava tuo juttu, perhe taisi olla jossain muualla.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Ulkomailla, ainakin USAssa on todella vaikea hoitaa yliopisto ja vauva. Itse jätin koulun kesken samaisesta syystä. Jos on valittavana vauva tai koulu, niin kumman valitsisit?
En oikeasti tiedä. Haluaisin niin paljon opiskella (kyseessä pitkäaikainen unelma-ammattini), mutta en tiedä pystynkö tekemään abortin/antamaan vauvaa pois.
Toivottavasti saan vaan keskenmenon niin hoituisi asia sillä.
Ap
Voiko alaa opiskella Suomessa? Suomessa on todella paljon paremmat äitiysedut. Jos ei voi, niin tilanne saattaa oikeasti mennä liian hankalaksi. Toki jotkut selviävät siitäkin.
Keskenmeno harvoin tapahtuu niille jotka sitä toivovat - siltä se ainakin tuntuu.
Alaa ei valitettavasti voi opiskella muualla kuin (todella) suurissa teollisuusmaissa (en kerro alaa, olen sanonut useille tutuilleni että haluan mennä opiskelemaan kyseiseen ammattiin enkä kestä jos joku tunnistaa minut). Siksi tämä niin hankalaa onkin :(
Ap
Millä selviät rahallisesti kohdemaassa? Esim. minun lukukausimaksuni taisi olla $28.000. Oletko kansalainen siinä maassa, koska jos et, sinulla voi olla vielä ylimääräisiä rahareikiä, kuten esim. jos USAan tuo ulkomaalaisena opiskelijana lapsen, täytyy pystyä näyttämään, että on n. $5.000 rahaa lapselle per vuosi. Ja jos meinasit Mastersinkin opiskella, niin se on aika monta vuotta.
En ole kys. maan kansalainen (vaikka sukua kyllä on siellä). Mutta eikö Suomessa makseta esim. opintotukea muussa maassa asuvalle Suomen kansalaiselle? Tai ainakin näin olen joskus kuullut, en ole varma tosin todenperäisyydestä.
Ja joo, tämä on tosi hankala tilanne. En tiedä yhtään mitä teen. Mutta jos joku on ollut samantapaisessa tilanteessa, niin voitko kertoa tähän ketjuun mitä itse teit? Ja jos annoit esim. adoptioon niin millaista se oli.
Ja joku abortin tehnyt/siitä tietävä voi myös tulla kertomaan että millainen toimenpide oikein on ja mitä maksaa tms.
Ap
Abortti ja toteutat unelmasi ensin.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin huvittava tuo juttu, perhe taisi olla jossain muualla.
No joo, aloitus taitaa olla kirjotettu aika tyhmästi. Mutta olen vieläkin ihan shokissa enkä tajua itsekään kunnolla mitä kaikkea oikein kirjoitan.
Ap
Kerrot miehelle tietenkin. Äijä saa semmosen slaagin että loppuu nuo vilunkipelit.
Itse tein abortin 21 vuotiaana. Olin just lähdössä englantiin ja poikaystävän kanssa kävi vahinko. En ole katunut, koulutuksesta on ollu enemmän hyötyä ja iloa kuin että olisin nyt jo pian ehkä mummo....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen tuplaehkäisy?
Pillerit ja kortsu.
Ap
Triplaehkäisy on sitten varmaan pillerit, kortsu ja jälkiehkäisypilleri.
Pankkin 24v tyttö siis pani esimiehen esimiehen 45v perheenisän kanssa hotellihuoneessa ja ajatteli saada oman työuransa heti nousuun :D mutta huomasi vaan että vanhamies käytti häntä hyväkseen eikä ura lähdekään heti nousuun eikä tule edes uusia "liikeneuvotteluja"sängyssä
Ainut mitä nainen sai oli creampie joka nyt itää ...SIISTII :)
Sen siitä saa kun on kevytkenkäinen hepsankeikka ja lähtee pyllyttelemään varatun perheenisän kanssa. 😂
Vaasalaiset naiset ovat niin HELPPOJA KAATOJA.
Testauta sitten kaikki sukupuolitauditkin
Eilen huomasit että menkat myöhässä , ja pillerilevyn lopetit milloin ? Ja säännöllisesti oot pilsut ottanut ? Jaa kyl mä tän provoksi luulen ...
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Ulkomailla, ainakin USAssa on todella vaikea hoitaa yliopisto ja vauva. Itse jätin koulun kesken samaisesta syystä. Jos on valittavana vauva tai koulu, niin kumman valitsisit?
En oikeasti tiedä. Haluaisin niin paljon opiskella (kyseessä pitkäaikainen unelma-ammattini), mutta en tiedä pystynkö tekemään abortin/antamaan vauvaa pois.
Toivottavasti saan vaan keskenmenon niin hoituisi asia sillä.
Ap
Voiko alaa opiskella Suomessa? Suomessa on todella paljon paremmat äitiysedut. Jos ei voi, niin tilanne saattaa oikeasti mennä liian hankalaksi. Toki jotkut selviävät siitäkin.
Keskenmeno harvoin tapahtuu niille jotka sitä toivovat - siltä se ainakin tuntuu.
Alaa ei valitettavasti voi opiskella muualla kuin (todella) suurissa teollisuusmaissa (en kerro alaa, olen sanonut useille tutuilleni että haluan mennä opiskelemaan kyseiseen ammattiin enkä kestä jos joku tunnistaa minut). Siksi tämä niin hankalaa onkin :(
Ap
Millä selviät rahallisesti kohdemaassa? Esim. minun lukukausimaksuni taisi olla $28.000. Oletko kansalainen siinä maassa, koska jos et, sinulla voi olla vielä ylimääräisiä rahareikiä, kuten esim. jos USAan tuo ulkomaalaisena opiskelijana lapsen, täytyy pystyä näyttämään, että on n. $5.000 rahaa lapselle per vuosi. Ja jos meinasit Mastersinkin opiskella, niin se on aika monta vuotta.
En ole kys. maan kansalainen (vaikka sukua kyllä on siellä). Mutta eikö Suomessa makseta esim. opintotukea muussa maassa asuvalle Suomen kansalaiselle? Tai ainakin näin olen joskus kuullut, en ole varma tosin todenperäisyydestä.
Ja joo, tämä on tosi hankala tilanne. En tiedä yhtään mitä teen. Mutta jos joku on ollut samantapaisessa tilanteessa, niin voitko kertoa tähän ketjuun mitä itse teit? Ja jos annoit esim. adoptioon niin millaista se oli.
Ja joku abortin tehnyt/siitä tietävä voi myös tulla kertomaan että millainen toimenpide oikein on ja mitä maksaa tms.
Ap
Opintotuki, ei edes täyden lainan kanssa riitä lähimainkaan USAn (asiallisiin, ei pelkästään Ivy-leaguen) yliopistoihin.
Sinuna harkitsisin sitä aborttia uudemman kerran. Tässä vähän tietoa:
http://www.vaestoliitto.fi/seksuaalisuus/tietoa-seksuaalisuudesta/aikui…
Hinta on ymmärtääkseni ihan perusterveyskeskushinnastoa. Korjatkoon joku paremmin tietävä.
Vierailija kirjoitti:
Jos uskallat harrastaa seksiä varatun miehen kanssa, uskallat tehdä myös abortin. Uskallat myös kertoa vaimolle, miten petollinen mies hänellä on. Tietyt asiat ovat yksinkertaisia, kun oikein kunnolla niitä miettii. Eli koetas nyt vain uskaltaa, ap.
Jos uskallat harjoittaa seksiä henkilön kanssa tuntematta häntä riittävän hyvin, otat riskin ties minkä. Siinähän kärvistelet.
Jatkossa käyttäkää kahta kondomia ja välissä tärpättiä: mikäli sisempi puhkeaa, mies kiljuu, ulompi puhkeaa, sinä kiljut.
näppylä kirjoitti:
Eilen huomasit että menkat myöhässä , ja pillerilevyn lopetit milloin ? Ja säännöllisesti oot pilsut ottanut ? Jaa kyl mä tän provoksi luulen ...
Pillerit lopetin itse asiassa aika pian tuosta panemisesta (eivät sopineet minulle, tuolloin siis oli "kokeilujakso" menossa). En nyt kuitenkaan ajatellut asian olevan oleellinen.
Ap
Taisi se ehkäisy olla sittenkin vain keskeytetty yhdyntä , eli nypätään mulkku ulos ennenkuin lasti lentää.
Ja ilmeisesti myös näin on tapahtunutkin, sillä se olisi ainoa järkevä selitys tai syy.
Taisit olla niin kännissä että et edes muista ..Niin paljaalla mulkulla se paineli "Jodlaten "
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos uskallat harrastaa seksiä varatun miehen kanssa, uskallat tehdä myös abortin. Uskallat myös kertoa vaimolle, miten petollinen mies hänellä on. Tietyt asiat ovat yksinkertaisia, kun oikein kunnolla niitä miettii. Eli koetas nyt vain uskaltaa, ap.
Eihän ap tiennyt miehen olevan varattu ennen kuin seksin jälkeen!
No, miten se asiaa muuttaa? Hän harrasti seksiä miehen kanssa, joka oli varattu ja nyt on raskaana. Abortti, abortti ja abortti ja puhelu tai sähköpostia vaimolle. Ei se voi olla niin vaikeaa, kyllä aikuisen ihmisen on otettava vastuu teoistaan. Pitää kutinsa nin ap:lle kuin pettäneelle miehellekin.

Siten, ettei AP uskaltanut harrastaa seksiä varatun miehen kanssa, vaan luulemansa sinkkumiehen kanssa. Toki vastuu on kannettava, mutta siihen ei liity tippaakaan miehen siviilisääty. Miehelle tulisi joka tapauksessa mielestäni kertoa, mutta AP tekee kuten AP:n moraali sanoo.
Eikä abortti ole uskalluksesta kiinni, vaan minusta AP tekee aivan oikein pohtiessaan asiaa kaikilta kannoilta.
Aborttia tupaan ja ostat ukolle muutaman kalliin kuubalaisen sikarin.Voi poltella partsilla varpajais sikaria, samalla kun vaimo ottaa poskeen.Näin se homma etenee!