Panin varatun perheenisän kanssa. Nyt RASKAANA!!
Tiedän, että tämä tulee kuulostamaan TODELLA epäuskottavalta, mutta en voi sille mitään. Mutta turha tulla huutelemaan trolliksi. Se ei auta minua OIKEASSA HÄDÄSSÄ olevaa OIKEAA IHMISTÄ yhtään.
Tilanne siis se, että hieman alle kuukausi sitten minulla oli yhdenyönjuttu nelikymppisen perheenisän (jolla on vaimo) kanssa. Itse olen n. 20v, en aio kertoa tarkkaa ikääni (olen myös tällä hetkellä sinkku). Tapasimme siis miehen työpaikalla.
Tämä mies ei kuitenkaan sanallakaan ilmaissut, että hänellä on vaimo ja lapsia. Asunnostakaan ei asiaa huomannut (kukaan ei ollut kotona, eli taisivat olla juuri silloin jossain muualla, eikä ollut edes lasten tavaroita tms. näkyvillä). Sain tämän asian selville FB:n kautta jälkeenpäin, mutta ajattelin antaa asian olla, ja päätin etten ilmoittaisi vaimolle (koska saisin kuitenkin haukut omaan niskaani).
Minulla on kuitenkin ollut muutama viikko tapahtuman jälkeen omituista aamupahoivointia. En kuitenkaan heti epäillyt asiaa, sillä käytimme TUPLAehkäisyä. Ajattelin vain, että jaahas, vatsatauti kai iskenyt.
Tajusin kuitenkin eilen, että menkat ovat myös myöhässä, ja tänään kävin hakemassa raskaustestin. Ja YLLÄTYSYLLÄTYS OLEN SITTEN RASKAANA. En ole ollut yhdynnässä muiden ihmisten kuin tämän miehen kanssa lähiaikoina.
Nyt en tiedä mitä teen. Suunnitelmissa oli lähteä yliopistoon ulkomaille - vauvan kanssa se olisi tosi hankalaa. Olen miettinyt, tekisinkö abortin, mutten ole varma pystynkö siihen (todennäköisesti alkaisi kaduttamaan myöhemmässä elämänvaiheessa). Harkitsen myös adoptioon antamista, mutta en tiedä voisinko antaa noin vain pois lapsen, jota olen kantanut 9kk ja sen jälkeen vielä synnyttänyt.
Yksi vaihtoehto olisi vielä lapsen pitäminen. En tosin tiedä, olisiko minulla resursseja siihen. Tukiverkkoa ei olisi, jos saisin lapsen nyt, sillä sukuni on hyvin vanhoillista (kuuluvat erääseen nk. "lahkoon"). Ja mainitsinkin jo niistä suunnitelmista lähteä ulkomaille.
Ja sitten on vielä tämä mies. Jos pitäisin lapsen, niin minun varmaan pitäisi ilmoittaa hänelle (ja vaimolleen)? En tiedä yhtään miten kyseinen tyyppi suhtautuisi asiaan.
Eli kertokaapa mitä vittua teen.
Kommentit (106)
Älä missään nimessö tee aborttia! Se on murha!
Tapaus kuulostaa yhtä ihmeelliseltä kuin neitsyt Marian raskaaksi tuleminen.
Muista, että vastuu ei ole vain sinulla vaan myös tällä miehellä. Itse asiassa vielä suurempi vastuu, kun ei edes kertonut vaimostaan. Usein syytämme vain naisia "vahingosta", mutta asialla on myös toinen puoli.
Tämä todellakin on TROLLI. Ei asiaa muuta se että kirjoitat OSAN sanoista ISOLLA ja aloitat tuolla tämä ei ole trolli-pölinällä.
Ihmettelen vastaajien määrää. :D no joo whatever.
Vierailija kirjoitti:
Jos uskallat harrastaa seksiä varatun miehen kanssa, uskallat tehdä myös abortin. Uskallat myös kertoa vaimolle, miten petollinen mies hänellä on. Tietyt asiat ovat yksinkertaisia, kun oikein kunnolla niitä miettii. Eli koetas nyt vain uskaltaa, ap.
Se on kyllä ihan sen miehen homma tunnustaa vaimolle. Mua on petetty ja jos olisin saanut sen kuulla siltä toiselta naiselta lapsilla olis nyt kaks kotia. Mies uskalsi tunnustaa ja saatiin vielä suhde lopulta toimimaan, kun ei kaiken muun lisäksi vielä valehdellut ja salaillut.
Käyttää kahta ehkäisyä, eikä osaa käyttää kumpaakaan oikein.