Miksi imetyksen vaikeudesta/ongelmista ei puhuta jo odotusaikana!?!

että jos joku rohkea uskaltautuu, niin vois laittaa... :D

Koska itse esikoista odottaessa, en kyllä täällä vauva-puolella edes vieraillut ikinä, eli näkemättä ois jääny multa.

Kauhean kaukaiselta asialta tuntuu. Sen verran olin jostain saanut vinkkiä (HUOM: vinkki jonka olin myös pystynyt omaksumaan!!) että Lansinoh-voidetta ryhdyin heti tunkemaan tisseihin joka imetyskerran jälkeen. Siitä oli oikeasti tosi paljon hyötyä kun se jyystäminen oli sitä mitä oli. Mm. kävin huussissa ja söin lapsi rinnalla siinä alussa.



Meillä oli ihan vauvan ansiota että imetys onnistui. Maidon nouseminen rintoihin tuntui yhtä paljon uskonasialta kuin " Kristuksen toinen tuleminen" tms. Kun ei noussut, niin ei noussut.



Jotain vähän sieltä tuli, koska vauva jaksoi imeä (erittäin kärsivällinen, täydellisellä imutekniikalla varustettu tapaus / kunhan sai olla rinnalla ei valittanut). Vauvan suorittaman kolmen viikon kärsivällisen jyystämisen jälkeen alkoi riittää (=> täysimetys), mutta missään vaiheessa maito ei " tosta noin vaan noussut" , kunhan vaan vähitellen runsastui.



Äidin imetysegoa hivelläkseen, iltapullon saatuaan pikkuinen ei käynyt nukkumaan ennenkuin oli vielä saanut jälkiruokahömpsyt äidin tissistä mihin sammui. Jos tuo ei olisi motivoinut niin ei sitten mikään.



Auta armias jos meidän beibi olisi huutanut rinnalla ollessaan, se juttu olisi melko varmasti jäänyt siihen. Pumppaamalla minulta ei tullut yhtään mitään, ei niin tipan tippaa.

Yksi asia, joka saattaa myös vaikuttaa siihen luuloon, että imetys on tosi helppoa on se, että ne jotka julkisesti (tai ylipäätään toisten nähden) uskaltautuu imettää seimetys yleensä jo luonnistuu hyvin!

Koskapa olet nähnyt äitiä, jolla imetys takkuilee pahasti, imettämässä julkisesti...??

Hmm...Ainakaan minä en ole nähnyt!



Ja minä myös ilmoittaudun tuohon sakkiin, joka lopetti vauva-opuksen lukemisen kohtaan synnytys.. Ajattelin, että se imetyshän nyt on pikkujuttu verrattuna synnytykseen.. no, mulla kyllä kävi toisinpäin; se synnytys oli kyllä se " pikkujuttu" verrattuna siihen imetykseen!

(siis, ei se tietty mikään ihan pikkujuttu ollut, mutta yllättävän " helppo" .. luulin että olis ollu kauheampikin!)

tähän pinoon. Mulla on meneillään rv 30 ja tulossa on kaksoset, mikä ymmärtääkseni asettaa mut vähän toisenlaiseen lähtökohtaan kuin yhden lapsen saava ts. yhtä vauvaa imettävä.

Olen itse tosi motivoitunut imettämään, olen lukenutkin aika paljon imetykseen liittyen sekä netistä että kirjoista, mutta silti koko imetys tuntuu älyttömän kaukaiselta ajatukselta. Muutenkin tuntuu niin käsittämättömältä, että vauvat ihan oikeasti pian ovat täällä, saati että pystyisi paneutumaan siihen, miten varautua imetyksen tuomiin ongelmiin. Päällimmäisenä on vaan mielessä, että kunhan nyt synnytyksestä selviää..



Imetys aiheena tuntuu olevan monille, sekä odottajille että vauvan jo saaneille kuin punainen vaate.

Tämä on siis vain minun oma mielipiteeni, mutta olen yrittänyt asennoitua aiheeseen niin, että imetys joko onnistuu tai sitten se ei onnistu. Jos ei onnistu, niin vauvat varmasti kasvavat pullollakin.

Kuten siis sanoin, pidän imetystä tärkeänä, mutta olen yrittänyt ottaa sen asenteen, että kun varautuu pahimpaan, ei voi pettyä kovin pahasti.

Tuntuu nimittäin siltä, kun lukee imetystarinoita ja varsinkin epäonnisia sellaisia, että odotukset ovat olleet ristiriidassa sen kanssa, mitä todellisuus voi olla. Minulle sopiva vaihtoehto on ottaa asioista selvää, yrittää ottaa rennosti ja toivoa, että kaikki menee hyvin. Uskon, että olo rentona ja mieli avoimena asiat oppii ihan toisella tavalla.



Itse otan ilomielin vinkkejä vastaan, varsinkin kun tarkoituksena olisi imettää vauvat samanaikaisesti. Ainoa mikä minua ärsyttää, on imetysfanaatikot, jotka puheissaan painostavat tyyliin " ja me kaikkihan imetämme, sillä imetys onnistuu kaikilta ja jos ei onnistu, olet sitä tai tätä" . Mistä ihmeestä voin etukäteen tietää miten multa onnistuu imetys section jälkeen, riittääkö maitoa kahdelle jne jne..

Tosiaan en siis mikään imetysekspertti ole, kun ei vielä ole ainoatakaan lasta maailmaan saatu, mutta halusin siis vain sanoa, että oma tuntemukseni on se, että monet odottajat suhtautuvat imetykseen ehkä vähän liian takki auki-mentaliteetilla. Toisin sanoen ajatellaan liikaa, että imetys onnistuu tosta noin vaan. Mielestäni neuvoloissa ym on vähän turha tarjota odottajille liian konkreettisia neuvoja imetyksestä kuten imetysasennoista ym, vaan lähinnä kannustettaisiin ottamaan asioista selvää ennalta ja asennoitumaan siihen oikein eli itselle sopivalla tavalla.



Toivottavasti saatte poimittua ajatukseni punaisen langan tekstistäni :)

Toista lasta odotan ja laskettuaika on kahden viikon päästä. Ensimmäisen kanssa imetys ei onnistunut ja nyt haluaisin imettää. Meillä ongelmana oli isot rinnat, sisäänpäin kääntyneet nännit ja rintaraivarit (nyt vasta tästä ekaa kertaa kuulin). Oikeasta rinnasta (joka hieman pienempi) tuli maitoa paremmin, mutta vasemmasta rinnasta ei tyttö edes halunnut imeä. Rintakumia en myöskään koskaan oppinut käyttämään.



Mikä siis auttaa noihin raivareihin vai pitääkö vain kärsivällisesti odottaa? Entä onko hyviä vinkkejä imetyksestä isoilla rinnoilla? Maitoa on nyt jo tullut kiitettävän aikaa ja huomaan taas ettei vasemmasta tule maitoa ollenkaan samalla lailla kuin oikeasta. Onko muilla ollut vastaavaa?



Taidanpa kaivaa tuon rinnalla vihkosen ja lukaista läpi, taidan myös katsastaa tuon imetystukilistan. Onkohan jotain paikkaa mistä saisi tukea sähköpostitse kun jotenkin soittaminen tuntuu hieman vieraalta...



Kiitos jos joku jaksaa vastata sillä todella toivon imetyksen tällä kertaa onnistuvan!



Kati 38+1

Maqikalle, minä olin juuri tuollainen että en edes ajatellut että imetys ei jostain syystä onnistuisi tai että siinä voisi tulla vaikeuksia ja siksi tosiaan melkein harmistuin että asiasta pitää niin jauhaa. Tosi hyvä että sinulla on realistinen kuva! Luulen että nyt kun tällaisia palstoja on olemassa niin äidit on valveutuneempia jo odotusaikana kun mitä esim itse olin. Tosiaan kaksosten imetys tuo asiaan varmasti vielä lisätyötä mutta paljon tsemppiä sinulle!



Katjuska, mitä minulle tulee mieleen: meillä oli kuopuksella kolmikuisena kauhea kausi jolloin rupesi rääkymään ja kiemurtelemaan joka kerran kun piti imettää. Tämä kesti muutaman viikon. Tuona aikana sain vauvan rinnalle niin että kävelin hänen kanssaan ja sitten muilutin kävellessä ja heijatessa tissin suuhun. Näin vauva suostui usein imemään ja sitten saatoin käydä istumaan. Usein jouduin kyllä yhden imetyksen aikana monta kertaa kävelylle... Joskus olin vaan päättäväine ja sylissä istuen pidin vauvaa niin tiukasti että hän oli tississä kiinni. En kuitenkaan pakottanut imemään vaan vauva siinä rääkyi aikansa sylissä kunnes lopetti ja otti rinnan suuhun - ja päästi taas hetken päästä pois.



Mitä tulee isoihin rintoihin niin luulen että esim imetystuen sivuilta löytyy asentoja jotka ovat parhaimpia isorintaisille. Jos maitoa pakkautuu liikaa niin kannattaa ensin pumpata pois niin että vauva saa paremmin kiinni - erityisesti jos rinnanpäät ovat matalat. En ole varma mutta luulen että samoilla imetystukisivuilla on sähköpostirinki mihin voi liittyä ja sieltä saa tukea ja voi esittää kysymyksiä, jos ei tykkää puhelimessa puhua.



Oikein hyvää loppuraskautta teille molemmille!

Joo, olisin minäkin ekan lapsen kanssa tarvinnut paljon enemmän tukea ja tietoa. Silloin ei odotusaikana tosiaan osannut oikein imetysjuttuja lukea. Synnytyksen jälkeen sain kyllä laitokselta jotain opuksia.



Eka vauva oli ennenaikainen ja pieni, 2400 g. Ei jaksanut imeä rintaa, laitoksella tarjottiin pulloa ja tottui siihen. Halusin kuitenkin imettää ja eka kuukausi meni pumpaten ja pullosta tarjoten. Hoh hoijaa! Se oli oikeasti rankkaa. Sain neidin sitten suostumaan rinnalle rintakumien avulla. Sekään ei ole hyvä pitkäaikaisratkaisu, mutta niiden kanssa imeminen rinnasta sujui kolmiviikkoisesta alkaen. Kun tyttö siitä voimistui, niin sain rintakumit " vieroitettua" ja päästiin normaaliin imetykseen. Sitten tuli ne rintaraivarit - ja kovat sellaiset. Suostui syömään vain, jos samaan aikaan kannoin vauvaa ympäri kämppää (missään yleisillä paikoilla imettäminen ei olisi tullut kuuloonkaan). Rinnoista heruminen tuntui olevan liian hidasta, vauva ei malttanut ottaa " tyhjiä" imuja ollenkaan. Sitten tuli vielä sammasta suuhun ja ennestään hankala syöminen hankaloitui vielä. No, silti 4 kk täysimetin taistelulla, joka tosiaan oli uuvuttavaa ja kun vauva oli 7 kk lopetin imetyksen kokonaan, vauva söikin kokoajan mieluummin pullosta.



Kun toinen lapsi syntyi, olin jo asennoitunut siihen, että imetys on hankalaa. En voinut kuin ihmetellä, kun tämä toinen vauva osasi heti syntymästään imeä ja imi rauhallisena ja tyytyväisenä! Voiko tämä olla tottakaan, kun ekan lapsen kanssa kateellisena katselin äitejä, jotka imettivät ja samalla vaikka lukivat lehteä! Tuli ne rintaraivarit kyllä tälle toisellekin vauvalle 3 kk jälkeen, mutta niihin osasi jo suhtautua jotenkin. Heiluttelu, hytkyttely ja kävely tepsi tälläkin kertaa. Taas tuli lähempänä 4 kk ikää suuttumus tuosta maidon hitaasta herumisesta. Siitä en vieläkään tiedä, miten saisi nopeutettua.

Nyt vauva on jo lähes puolivuotias, joten tärkein imetysaika on jo saavutettu ja huomattavasti helpommin kuin ekalla kertaa.



Imetystukilistan sivut on ollut minullekin hyvä tietolähde ja juttelu toisten äitien kanssa.



Hyvä kun tästä keskustellaan!



T Gerbera ja

imetin ensimmäistä lastani vuoden ilman tutteja ja korvikkeita ja pulloja.Otin paljon selville imetyksestä raskaana ollessa.Tärkeimmät tiedot olivat kuitenkin että kun vauva imee tiheästi niin lisää maitoa ja että maitoa on rinnoissa vaikka tuntuisivat tyhjiltä.Sitten myös todella tärkeät ovat ne että ainakaan alle 2 viikkoiselle ei tuttia tai pulloa tai lisämaitoja.Itse vältin näitä koko imetyksen ja onnistuin.Ei ollut silti aina helppoa kun alussa sairaalassa imetin jopa 2h putkeen ja kätilöt jo lisämaitoa tyrkyttivät.Tiesin silti että kyllä tämän täytyy onnistua.

Pitää paikkansa, kannattaa välttää pulloa ja lisämaitoa. Mutta älköön nyt kukaan vain kuvitelko, että pulloruokinta ja lisämaito _aina_ pilaavat imetyksen. Meillä onnistui imetyksen ja pulloruokinnan yhdistäminen, ja vauvamme oli vähän aikaa jopa täysin rintalapsi - erityiskorvikkeen lopettamisen ja kiinteiden aloittamisen välillä.

titsu82:

Sitten myös todella tärkeät ovat ne että ainakaan alle 2 viikkoiselle ei tuttia tai pulloa tai lisämaitoja.Itse vältin näitä koko imetyksen ja onnistuin.Ei ollut silti aina helppoa kun alussa sairaalassa imetin jopa 2h putkeen ja kätilöt jo lisämaitoa tyrkyttivät.Tiesin silti että kyllä tämän täytyy onnistua.

En halua enkä voikaan olla mikään besserwisser, kun odotan vasta ihan alullaan olevaa esikoista. Kehotuksesta tulin kuitenkin Odotus-palstan puolelta lukemaan näitä imetysjuttuja, ja aloin ihmetellä seuraavaa asiaa:



Miksi imetys tai sen puute tai epäonnistuminen on niin iso asia? Tai siis ymmärrän kyllä että suurin osa äideistä, minäkin varmasti tulevaisuudessa, haluaa imettää lastaan. Toki se on luonnollisin ja uskon että lapselle terveellisin tapa tarjota ravintoa. Aina on parempi imettää kuin antaa korviketta.



Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miten imetyksen epäonnistumisen voi kokea siten, että se on oma epäonnistuminen ihmisenä ja/tai äitinä. Jos lapsi ei kerta kaikkiaan, sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta, halua imeä rintaa, niin mikäs siinä sitten - pullot esiin.

kokee myös äitinä epäonnistumisena, koska kaikkialla niin paljon äidinmaidon paremmuudesta hehkutetaan (enkä nyt sitä väitä etteikö olisi, koska toki onkin!) ja syyllistetään korvikkeen antamisesta. Ja vielä tuoreen äidin hormonit siihen samaan syssyyn, niin en kyllä ihmettele yhtään, että jotkut ottavat todella raskaasti.

Ja vielä varsinkin, jos oma toive ennen lapsen syntymää on ollut täysimettää.

Kova paikka oli aluksi itsellenikin, mutta ei siihen mennyt kuin muutama päivä kun tajusin, että ihan yhtä hyvä äiti olen lapselleni, vaikkei rintamaitoa saisikaan. Eikä se lastani mitenkään vahingoita vaikka korvikkeella elääkin.

Meitä on luonteeltaankin niin erilaisia, toiset ottaa rankemmin ja toiset pääsee asiasta heti yli.

Meillä sattui onneksi niin hyvin, että vauva osasi heti imeä ja multa tuli hyvin maitoa. Ekat päivät vauva tosin vietti lastenosastolla ja sai siellä pullomaitoa, joten en tiedä olisiko lähtenyt sujumaan yhtä hyvin, jos olisin niitä ekoja pieniä maitotippoja saanut vauvalle antaa suoraan. Se jäi ihmetyttämään, että miksi kukaan ei kertonut, että vauvan imeminen SATTUU niin paljon? Onneksi tuttavani oli saanut vauvan vähän aiemmin ja osasi kertoa, että kipu lakkaa (rinnat tottuvat?) noin viikon kuluttua. Niin todella kävi! Ostin ennen synnytystä apteekista sitä paljon mainostettua Lansinoh-voidetta, mutta koko tuubi on edelleen käyttämättä, koska sairaalasta sai sitä hiukan mukaan pieneen mukiin eikä sitä sen ekan viikon jälkeen juuri tarvinnut.

no, ensinäkin tiedän että monet odottajat odotusaikanaan ajattelevat että jos imetys ei suju niin sitten ei suju ja sillä hyvä. Näinhän se pitäisikin okeastaan olla (vähän imetyksen eteen toki mielestäni pitää nähdä vaivaa mutta jos se menee jo aivan överiksi niin on ehkä parempi luovuttaa täysimetystaistelussa). Kuitenkin kun vauva on syntynyt niin äiti on sellaisissa hormonimylläköissä ja tunnekuohuissa että niihin ei pysty mitenkään etukäteen varautumaan ja valmistautumaan. Tässä kohtaa astuu varmaan joku ihme vaisto siitä että lasta pitäisi imettää, että se on luonnollinen tapa ruokkia lasta. Ja se tulee niin vahvana että etukäteen iisisti ottanutkin äiti saattaa kokea kauheaa pettymyksen tunnetta jos ei onnistu.



Sitten minusta tämän ketjun paras anti on - ei suinkaan se että kaikkien täytyy imettää - vaan se että jos todella haluaa onnistua ja on ongelmia, että uskaltaa synnytyslaitoksella ja neuvoloissa VAATIA apua ja että on etukäteen itse selvillä että apua on saatavissa esim imetystuen sivuilla.



Imetys ei aina onnistu vaikka tekisi kaikkensa mutta tämän ketjun alottaja varmaan halusi etttei yksikään " imetysura" mene pieleen sen takia että ei ole saanut riittävästi neuvoja.

kent:

Imetys ei aina onnistu vaikka tekisi kaikkensa mutta tämän ketjun alottaja varmaan halusi etttei yksikään " imetysura" mene pieleen sen takia että ei ole saanut riittävästi neuvoja.

...juuri tätä ajoin takaa tämän aloittaessani. Kiva kun joku on onnistunut punaisen lankani poimimaan ;)

Koska itselläni johtui nimenomaan siitä ettei tietoa ollut asioista tarpeeksi, enkä edes tiennyt mistä olisin voinut/kehdannut kysyä.

Enkä tietenkään halua, että kenellekkään samoin käy.

Jos vielä kurkkaat tätä ketjua... meillä oli ihan sama tilanne. Ennenaikainen vauva, joka ei jaksanut imeä tarpeeksi. Joka syötöllä annettiin ensin tissiä, sitten vielä pullosta " jälkkäriä" . Alkuun yritin olla hyvä äiti ja pumpata lisämaidot, mutta aika pian luovuin ja lisämaitona annettiin siis korviketta. Olisi kuitenkin pitänyt pumpata n. 3 dl päivässä ja mulla ei riittänyt maito eikä kärsivällisyys siihen.



Eli sitkeästi sekä pulloa että tissiä annettu ensimmäiset 1,5 kuukautta. Sitten saimme lääkäriltä luvan jättää lisämaito pois ja ihan hyvin on mennyt. Pullosta syöttäminen ei meillä tosiaankaan ole pilannut imetystä!



Välillä mietin, että olisinko silloin voinut toimia jotenkin toisin... mutta en olisi. Lapsi oli kertakaikkiaan ennen aikainen ja pakko oli jotenkin syöttää. Joku superäiti olisi varmaan tosiaan pumpannut lisämaidon ja syöttänyt sen mukista hörpyttämällä, mä en siihen pystynyt. Poika 4 kk on edelleenkin täysimetyksellä. (on tosin osoittautunut allergiseksi mm. maidolle mutta se onkin jo toinen juttu...)



Tsemppiä siis!

Mullakin imetys epäonnistui esikoisen kanssa. Hän täyttää nyt 5 v, ja kuumeilemme pikkuhiljaa toista lasta. Suurin syy näin suureksi tulevaan ikäeroon onkin se että se vauva-aika oli niin ikävää vaikka vauva olikin " helppo" . Itse en toiminut! Maitoa tuli alussa muutama viikko tosi hyvin, mutta n. 5 vk synnytyksestä se alkoi vähentyä ja loppui kokonaan 8. viikkoon mennessä. Neuvolassa (myös lääkärissä!) sanottiin että se on ihan normaalia, joillakin maito vain loppuu. Imetystukiryhmässä oltiin ihan toista mieltä: maito ei ikinä lopu paitsi jos vauva ei ime. En tiennyt kumpaa olisin uskonut, tavallaan molemmat tahot oli oikeassa JA väärässä. Syy maidon ehtymiseen oli se että olin niin masentunut ja ahdistunut, jolloin en tietenkään saanut syötyä enkä muistanut edes juoda. Onhan se fysiologisestikin aika mahdotonta imettää jos elimistä on lähes kuivunut. Neuvolassa oltiin huolissaan vain vauvasta eikä mun laihtumiseen kiinnitetty huomiota. Eihän synnyttäneitä äitejä punnita! (yleensähän vastasynnyttäneet äidit HALUAVAT laihtua mutta mun kohdalla syömättömyys/kuivuminen meni överiksi ihan tahtomattani). Neuvolassa sanottiin että ruokahaluttomuuskin on ihan normaalia! Ja imetystukiryhmässä ne pisti mut lukemaan jotain typerää amerikkalaista imetyshömppäkirjaa (Art of Breastfeeding tmv.) ja sitten vielä käyttämään sellaista ihme letkuviritelmää, jonka avulla voi imettää, mutta maito tuleekin pullosta letkun kautta... Eli eipä toiminut mun kohdalla, ei.



En sitten tiedä miten saisin ensi kerralla ruokahaluni takaisin. Sitä olen tässä pähkäillyt viimeiset pari vuotta. Jos jollain on jokin hyvä neuvo niin otan vastaan! Toinen syy maidon loppumiseen saattoi olla siinä, että vauva rupesi nukkumaan yöt läpeensä 6 vk iässä enkä jaksanut nousta yöllä häntä herättelemään (masennuksen oireita olikin mulla juuri yletön väsymys ja ruokahaluttomuus, jotka tunnistettiin masennukseksi vasta myöhemmin). No, ehkä vauvan hyvän nukkumisen taustalla oli se, että vauva oli iltaisin TOSI nälkäinen jolloin annoin (neuvolan ohjeiden mukaan) korviketta; masu täynnä on tietysti kivempi nukkua.



Tilasin muuten juuri tuollaisen ylhäällä bannerissa mainostetun imetysoppaan (Minni Niemelä). Toivottavasti se on hyvä.

TODELLAKIN!



Minä imetin esikoista alusta alkaen ja kaikki sujui hyvin, vaikka maito nousi vasta 4. päivänä synnytyksestä. TÄysimetin 5kk iha helposti, mitään ongelmia ei missään vaiheessa...



ja sitten syntyi pikkukakkonen...



sairaalan neuvot olivat kun ahdistuneena joka kerta kun aloitin imettää, soitin kelloa ja pyysin apua " kyllä se siitä, onnistut varmasti kun esikoistakin niin pitkään imetit" ...



Noh, vauvan paino lakkasi sitten nousemasta kun nukahteli rinnalle, imaisi ensimmäiseen 4vko MAKSIMISSAAN 5imua/imetys sitten alkoi joko huutaa tai itkeä...



Karsea alku siis. Onneksi olin siihen mennessä jo ehtinyt asiaan vähän perehtyä ja tiesin imetystukilistasta ynnä muuta. Ihan itse omin avuin selvittiin, neuvolassa käskettiin aloittaa korvike...



No, täysimetin sitten kuitenkin tätäkin vauvaa 6kk, vaika alku oli todellakin vaikeaa. 2 rintatulehdusta oli ja tukkeumia 1krt/kk täysimetyksen aikaan. Lapsonen sai yhden tetran korviketta omaan maitooni sekoitettuna 3pvän aikana. Sitten pumppailin, pumppailin ja pumppailin. Annoin pullosta omaa äidinmaitoani lisämaitona kun vauva ei jaksanut imeä. Rintakumilla meilläkin aloitettiin ja sitten vaan pakotin vauvan ottamaan pelkän rinnankin. Rintakumista pääsimme eroon jo 2kk iässä onneksi.



Vaikka ensimmäinen imetyskokemus olisi ihana ja helppo, voi toinen olla jotain ihna muuta...

Kiitos kun linkititte tuonne odottajien puolelle!

Tunnen nyt piston rinnassani, silla tulee mieleen opiskeluaikojen tyoharjoittelu aikoinaan katiloopistolla (sairaanhoitajksi opiskelin). Silloin meidat opiskelijat laitettiin " opastamaan ja neuvomaan" juuri synnyttaneita aiteja imetyksksessa. Koulussa aihetta oli kasitelty pintapuolisesti jollain luennolla ja niilla tiedoilla olisi pitanyt sitten parikymppisten tyttojen osata neuvoa ja ohjata. Vastasyntyneista kun ei kellaan meista opiskelijoista ollut minkaanlaista kokemusta imetyksesta nyt puhumattakaan. Eipa tainnut juuri olla tietoa edes imetysasennoistakaan. Taisimme sitten hamillamme antaa juuri noita typeria " kylla se siita alkaa sujumaan" kommentteja, mutta minkas teit kun et itsekkaan osannut eivatka oikeat katilot juuri meita ohjanneet imetyksen ohjauksessa. Ja miksi ihmeessa laittoivat meidat aiteja neuvomaan???? Kovin olivat heikolla kantimilla aitiparat joilla ongelmia imetyksen kanssa oli.

Nyt kun esikoistani odotan, todella mielenkiinnolla luen kaikkea aiheeseen liittyvaa ja ilmeisesti tarpeen onkin jos tuki sairaaloissa ja neuvolassa on yha noin retuperalla.



Terkuin

Millian rv 5+3

Mulla kesti kauan ennen kuin pystyin näkemään, miksi mun kohdallani imetys oli niin tärkeää. Vauvalle oli sama, mistä maito tuli, kunhan sitä tuli. Äidille sujuva imetys on usein helpompaa kuin pulloruokinta (yösyötöt, matkat jne.) Siksikin kannattaa yrittää.

Mulla imetys oli vähällä saada liian suuret mittasuhteet. Ja hassua kyllä, kun luovuin täydellisyyden tavoittelusta, maitoa alkoi tulla enemmän. Imetys oli mulle tärkeää siksi, että se oli sellainen juttu, jonka vain ja ainoastaan minä pystyin lapselleni tarjoamaan. Tyttöme syntyi keskosena ja oli ensimmäiset viikkonsa vieraiden ihmisten hoidossa. En ollut pystynyt kasvattamaan häntä kohdussani täysiaikaiseksi, en olisi yksin pystynyt pitämään häntä hengissä ja sitten vielä näytti siltä, etten pystyisi pitämään häntä edes ruoassa. Kyllä se söi naista! Mieheni taas oli sitä mieltä, että jos imetys ei suju, annetaan maitoa pullosta. On sitä ennenkin turvauduttu imettäjiin tai jopa muiden eläinten maitoon.

Sanoisin, että näissä asioissa hormonit ja primitiivireaktiot peittävät usein järjen äänen.

ketsup:

Miksi imetys tai sen puute tai epäonnistuminen on niin iso asia? Tai siis ymmärrän kyllä että suurin osa äideistä, minäkin varmasti tulevaisuudessa, haluaa imettää lastaan. Toki se on luonnollisin ja uskon että lapselle terveellisin tapa tarjota ravintoa. Aina on parempi imettää kuin antaa korviketta.

Mulla on täällä kotona 9pv vanha pikkuneiti ja imetys on yhtä helvettiä, suoraan sanottuna. Olen aivan rikki, tekisi mieli kävellä ovesta ulos ja jättää koko homma ja perhe sikseen. Ongelmia on ollut alusta lähtien, lähinnä paino ei nouse vaikka imetän ja imetän ja imetän. Pulloakin on tarjottu ja korviketta, mutta ei ole vauva tyytyväinen siihenkään. Aluksi en edes ymmärtänyt että vauvani halusi syödä, eikä sairaalassa kukaan kertonut että nyt olisi aika imettää. Tunnen tästä ihan hillitöntä syyllisyyttä, miten mä en tajunnut että kun vauva hamuilee niin hän haluaa syödä?! Maito ei meinannut millään nousta, vauva väsähti ja menetti ruokahalunsa sairaalassa ja joudimme tehoruokintaan (pullo). Ei mulle kukaan siellä sanonut että pitää syöttää kolmen tunnin välein, meille ei siis ainakaan lapsentahtinen imetys sopinut, hyvä etten näännyttänyt koko lasta nälkään! Rinnat olivat aivan tulessa, verisiä rakkuloita nänneissä. Hoitajat sanoivat että väärä imuote. Nyt kotiin päästyämme maito on kyllä noussut, mutta paino ei vieläkään oikein nouse, eikä vauva ole koskaan tyytyväinen. Ei itke, mutta vääntelehtii ja kiemurtelee koko ajan. Aina missä rauhoituu on syli, mutta olen itse niin poikki etten jaksa koko aikaa sylissä pitää. Kaikkialla sanotaan, että pitäisi tulla ainakin parit isot kakat päivässä, meillä tulee sellaisia kahden euron kokoisia noin 10 kertaa päivässä, ota tästä nyt selvää että saako lapsi tarpeeksi ruokaa vai ei. Lisäksi pelkään, etten saa häntä ikinä nukkumaan missään muussa kuin sylissä.



Viime yönä kun valvoin puolelta öin tuonne aamu kuuteen, niin tein oman diagnoosin että vauva osaa imeä vasenta rintaa, mutta oikeaa rintaa vauva imee kuin tuttia. En osaa ohjata imutekniikassa, vaikka kuinka yritän hampurilaisotteita ja muita. Tämä on tosi turhauttavaa, tunnistan edellisten kirjoituksista itseäni, en minäkään osannut edes aavistaa miten vaikeaa tämä voisi olla! Kiinnostus raskausaikana ulottui synnytykseen, nyt olenkin sitten ihan kuutamolla näiden asioiden kanssa. Viime yönä tartuin hätäratkaisuun, kun en enää muutakaan keksinyt, annoin Tuttelia, jota vauva söi vain 20ml, eli joko oli saanut rinnasta tarpeeksi tai sitten ei kelpaa sekään. Meillä kun tuo Tutteli on ainoa ratkaisu, mä kun edes onnistu saamaan maitoa ulos rintapumpulla, muutama hassu pisara ja itku siitä tulee.



Huh huh, tulipa purkaus, mutta olo on aivan epätoivoinen. Mulla on koko ajan sellainen olo että tämä lapsi kuolee mun käsiini, kyllähän syödä pitää. Joku kyseli, että miksi imetyksen epäonnistuminen koetaan äitiyden epäonnistumisena, ja sitä itsekin odotusaikana ihmettelin. No nyt en ihmettele enää, äidin ensisijainen tarkoitus on pitää lapsensa hengissä ja olo on todella epäonnistunut kun ei siihen pysty muuta kuin Tuttelin avulla. Näin ainakin minulla.



Austen