Miksi luulet että kerrostalossa olisi halvempaa asua kuin omakotitalossa?
Jatkuvasti törmää siihen luuloon että kerrostalossa olisi muka jotenkin halvempaa asua kuin omakotitalossa. Mihin kummaan tällainen luulo perustuu? Joskus kuulee selitettävän että kun kuluja maksetaan yhdessä, mutta ei ne kulut siitä pienene että ne jyvitetään osakelukumäärään mukaan. Kerrostalossa voi olla helpompaa asua ja kokonaiskustannukset voivat olla matalat, jos asunto on pieni, niin onhan se selvää että 15 neliön yksiössä on halvempi asua kuin 300 neliön omakotitalossa.
Jos nyt lasken omia kulujani 15 vuotta vanhaan 170/200 neliön omakotitaloon, niin meillä on parjattu sähkölämmitys (vesikiertoinen yösähkövaraajalla), mutta ei sähkölaskut silti ole kuin noin 2200€ vuodessa. Veteen ja jäteveteen menee noin 500€ vuodessa, kiinteistövero ja tontin vuokra ovat yhteensä 700€ vuodessa. Kotivakuutuksen kiinteistövakuutuksen osuus on 200€ vuodessa. Jätehuolto 200€ vuodessa. Kaapeli TV, netti ja nuohous tekevät yhteensä noin 200€ vuodessa. 15 vuotta vanhassa talossa ei juuri ole korjattavaa, mutta jos lasketaan maaleihin ja muuhun pieneen kunnossapitoon 200€ vuodessa, niin se riittänee vielä keskimäärin vuosihinnaksi seuraavat 15 vuotta, sitten alkaa olla suurempien remonttien aika.
Edellä luetellut tekevät 4200€/vuosi, 350€/kk, 2,05€/huoneistoneliö/kk Ja ottakaa huomioon että tässä on mukana vesi ja sähkö ja autopaikka, jotka yleensä maksetaan vielä vuokran tai vastikkeen päälle osakkessa tai vuokralla.
Keskimääräinen hoitovastike asunto-osakkeissa on viimeisen tilastojulkistuksen mukaan 4,15€/neliö.
https://www.stat.fi/til/asyta/index.html
Kommentit (142)
Meidän edellisessä taloyhtiössä tehtiin putki-, sähkö- ja kattoremontti. Hinta oli 1300€/m2. Nyt siellä on menossa julkisivu- ja parvekeremontti - hinta 600€/m2.
Nykyisessä taloyhtiössä vastike on 3,80/m2. Siitä huoltoyhtiön ja isännöinnin kulut ovat noin puolet ja toinen puoli menee lämmitykseen, sähköön ja huolto/korjauskuluihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa myös tarjonta. Mitkä mahdollisuudet on ostaa vaikka pk-seudulta alle 80-neliöinen omakotitalo?
Hankkii tontin ja tilaa pienen valmistalon avaimet käteen pakettina.
http://www.alvsbytalo.fi/fi/talomallit/#
Huoneistoala: 81,5 m²
Hinta (Helsinki): 134 020 EURTontit ei ole ilmaisia pk-seudulla eikä niitä kasva puissa.
Ei tietenkään tontit ole ilmaisia, ei myöskään kerrostalotontit.
Pientalotontti Vantaalta näyttää maksavan 65-165 tuhatta. Tuollaista pikkutölliä ei kannata millekkään arvotontille pystyttää, joten tuo 65 tonnin tontti riittää.
Talo ja tontti 200 tonnia, siihen sitten päälle rakennuttamisen ja pihan kuluja, niin 250 tonnilla on aika huoletonta asumista vuosikymmeniksi ja pois muuttaessa saa takuulla omansa pois.
http://www.vantaa.fi/asuminen_ja_ymparisto/asuminen_ja_tontit/asuntoton…
Vierailija kirjoitti:
Koska se on halvempaa. Itse sen kirjanpidostani olen todennut. Suurin säästö tulee siitä, että keskustassa ei tarvitse autoa ollenkaan. Tästä tulee helposti 5000 euron säästö vuodessa, riippuen tietysti paljon siitä millaisella kotterolla ajelee.
Olen laskenut että meillä menee liikkumiseen 18 tonnia vuodessa (kaksi autoa ja paljon työajaoa). Ilman autoja ei olisi myöskään töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakotiasujat eivät huomio talonsa ylläpitoon, kunnostukseen ja korjauksiin meneviä kuluja, eivätkä oman työn arvoa.
Kannattaisi jakaa sen lämminvesivaraajan uusimisen ja räystään maalauksen kulut kuukausikuluiksi, vaikka niitä ei joka vuosi tarvitsekaan tehdä.
Avauksessa oli arvitu 200€ vuodessa ensimäisen 30 vuoden ajalle.
Harvoin korjausrahastoa aletaan heti keräämään myöskään uudessa asunto-osakkeessa. Yleensä niitä lisävastikkeita alkaa paukkua vasta sitten kun jotain hajoaa ja rahaa tarvitaan. Kerrostaloremontit ovat vaan ihan hiton paljon kalliimpia kuin pientaloissa. Kerrostalossa putkiremppa voi maksaa tonnin neliöltä, kun omakotitalossa koko talon putkiremppa maksaa muutaman tonnin.
Ihanko vakavissanne olette, että omakotitalon korjauskulut ovat 30-vuoden aikana yhteensä 6.000 euroa?
Tuolla verrattiin keskimääräistä osakehuoneistojen hoitovastiketta, jolloin siinä on mukana myös ne keskimääräiset korjauskulut.
On päivän selvää, että 30-vuoden ajalla omakotitalon tekniseen ylläpitoon kuluu ennemmin 60.000 euroa, kuin 6.000 euroa.
Vierailija kirjoitti:
Koska se on halvempaa. Itse sen kirjanpidostani olen todennut. Suurin säästö tulee siitä, että keskustassa ei tarvitse autoa ollenkaan. Tästä tulee helposti 5000 euron säästö vuodessa, riippuen tietysti paljon siitä millaisella kotterolla ajelee.
No ei sekään ole mahdotonta että asuu omakotitalossa ilman autoa.
Ja toisaalta voi joutua pitämään autoa keskustassa ja maksaa mansikoita sen pysäköinnistä.
Vuokra 450 e, johon sisältyy vesi ja sähkö. Jos joku menee rikki tai pitää huoltaa, tulee taloyhtiöstä tyypit tulee ja tekee ilmaseksi kovint nopeasti myös.
Muutenkin ilman pyytämistä huoltavat kaikkea, esim. patterit.
Olen asunut omakotitalossa, rivitalossa ja kerrostalossa ja pitkällä tähtäimellä meidän nykyinen kerrostaloasuminen on varmasti kannattavinta. Meillä on iso asunto 140m2, josta vastiketta ja vesimaksuja maksamme 400e/kk ( saman kuin vanhempieni omakotitalon kuukausikustannukset). Meidän talomme on vanha ns "arvokiinteistä" hyvällä paikalla, ja todennäköisesti asunnon arvo 30-v kuluttua on suhteessa säilynyt paremmin kuin 30-v vanhan omakotitalon. Kerrostalossa tilaa tuntuu olevan omakotitaloon verrattuna suhteessa neliöihin enemmän, koska tila on yhdessä tasossa ja siihen ei lasketa varastotiloja (meillä suuret vintti ja kellarikomerot ja taloyhtiön yhteiset urheiluvälinevarastot). Me myöskin luovuimme toisesta autosta muuttaessamme kerrostaloon keskustaan.
Vierailija kirjoitti:
Omakotiasujat eivät huomio talonsa ylläpitoon, kunnostukseen ja korjauksiin meneviä kuluja, eivätkä oman työn arvoa.
Kannattaisi jakaa sen lämminvesivaraajan uusimisen ja räystään maalauksen kulut kuukausikuluiksi, vaikka niitä ei joka vuosi tarvitsekaan tehdä.
Nyt maksan rakennuskuluja 1100€/kk ja tämä laina on kohtapuoliin loppumassa, mutta suuret remontit ovat vielä aika kaukana tulevaisuudessa. Ihan varmasti remonttilainat tulevaisuudessa tulevat pysymään alle tuon 1100€/kk lainakulun ja luultavati jotain jää säästöönkin tuossa välissä kun asuntolaina on maksettu ja ennen kuin remontit alkaa.
ap.

Onko taloyhtillänne vuokratuloja joiden ansiosta vastikekulut laskee? En nimittäin ole juuri noin halpoja vastikkeita nähnyt asuntoja katsoessani. Vuokratuloilla kompensoitu halpa vastike toisin on huomioitu hintapyynnissä, tuollaisista asunoista saa kyllä sitten maksaakkin.
Vierailija kirjoitti:
Koska me maksamme 150€ kuussa vastiketta, niin tekee vuodessa 1800€ Minusta on aika paljon halvempaa kuin teidän asuminen. Mutta miten vaan. En jaksa vääntää enempää aiheesta, koska kerrostalossa on halvempaa asua. Tosin voidaan ajatella, että asuu puolen miljoonan kerrostalossa tai sata vuotta vanhassa mummonmökissä, jossa ei mukavuuksia. Kaikki on niin suhteellista.
Tämä on ihan mahdollinen hinta perheasunnollekin, mutta vaatii kyllä sen, että osa talosta on vuokrattu yrityksille ja talo sijaitsee ns. kalliilla paikalla, jolloin vuokratulot kattavat suuremman osan talon kustannuksista. Tavallisessa hyväkuntoisessa lähiökerrostalossa ei päästä tuollaisiin lukuihin mitenkään automaattisesti, usein tilanne on se, että kerätään enemmän hoito- tai rahoitusvastiketta kuin varsinaista yhtiövastiketta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakotiasujat eivät huomio talonsa ylläpitoon, kunnostukseen ja korjauksiin meneviä kuluja, eivätkä oman työn arvoa.
Kannattaisi jakaa sen lämminvesivaraajan uusimisen ja räystään maalauksen kulut kuukausikuluiksi, vaikka niitä ei joka vuosi tarvitsekaan tehdä.
Nyt maksan rakennuskuluja 1100€/kk ja tämä laina on kohtapuoliin loppumassa, mutta suuret remontit ovat vielä aika kaukana tulevaisuudessa. Ihan varmasti remonttilainat tulevaisuudessa tulevat pysymään alle tuon 1100€/kk lainakulun ja luultavati jotain jää säästöönkin tuossa välissä kun asuntolaina on maksettu ja ennen kuin remontit alkaa.
ap.
Nythän sotket ihan kaikki asiat keskenään. Mitä tekemistä on rakennuskululla = hankintakulu ja ylläpitokululla keskenään? On aivan tuon taivaan sama, miten rahoitat hankinnan tai korjauksen, silti pitäisi olla jonkinlainen käsitys siitä, miten todellinen kulu jaksottuu, jos haluaa verrata kerrostalo- ja omakotitaloasumisen kustannuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vuokra 450 e, johon sisältyy vesi ja sähkö. Jos joku menee rikki tai pitää huoltaa, tulee taloyhtiöstä tyypit tulee ja tekee ilmaseksi kovint nopeasti myös.
Muutenkin ilman pyytämistä huoltavat kaikkea, esim. patterit.
Ei se mitään ilmaista ole, kyllä ne huoltokulut on huomioitu tuossa vuokrassa.
Ei omakotitalon ja kerrostalon asumiskustannuksia voi verrata neliöhintoina. Kerrostaloasumisessa on yleensä tehty päätös tyytyä vähempiin neliöihin. Me harkitsimme ison kerrostaloasunnon ja ison uuden omakotitalon välillä, osto hinta oli sama. Neliöitä kerrostaloissa oli 130-150m2 ja omakotitaloissa yli 200m2. Asuintilaa oli yhtä paljon.
Mihin ap. unohtui lumityöt, pihanhoito ja siihen vaadittava kalusteet, koneiden ja laitteiden huoltotyöt, jäteastiat, anteenit ja kaapelit, hanat, iv-huoltotyöt, saunan ja yleisien tilojen siivous, vesiputkien huollot, julkisivun ylläpito ja siivous, kiintestön huolto ja sähkötyöt, luvat, ilmoitukset jne. jne.
Jotka sisältyvät asunto-osakeyhtiössä vastikkeeseen.
Nykyään uudet kerrostaloasunnot maksaa esim. Espoossa helposti 7000€/m2. Ei tarvitse olla edes mikään suosittu asuinalue. Kyllä siinä tulee jo lähtökohtaisesti hintaa kerrostaloasumiseen. Vastikkeetkin on sitten ihan päättömiä ottaen huomioon että uudessa asunnossa ei pitäisi vielä edes olla mitään korvattavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakotiasujat eivät huomio talonsa ylläpitoon, kunnostukseen ja korjauksiin meneviä kuluja, eivätkä oman työn arvoa.
Kannattaisi jakaa sen lämminvesivaraajan uusimisen ja räystään maalauksen kulut kuukausikuluiksi, vaikka niitä ei joka vuosi tarvitsekaan tehdä.
Nyt maksan rakennuskuluja 1100€/kk ja tämä laina on kohtapuoliin loppumassa, mutta suuret remontit ovat vielä aika kaukana tulevaisuudessa. Ihan varmasti remonttilainat tulevaisuudessa tulevat pysymään alle tuon 1100€/kk lainakulun ja luultavati jotain jää säästöönkin tuossa välissä kun asuntolaina on maksettu ja ennen kuin remontit alkaa.
ap.
Nythän sotket ihan kaikki asiat keskenään. Mitä tekemistä on rakennuskululla = hankintakulu ja ylläpitokululla keskenään? On aivan tuon taivaan sama, miten rahoitat hankinnan tai korjauksen, silti pitäisi olla jonkinlainen käsitys siitä, miten todellinen kulu jaksottuu, jos haluaa verrata kerrostalo- ja omakotitaloasumisen kustannuksia.
Ihan samalla tavalla kerrostalonkin vastikkeen päälle paukahtaa pääomavastike putkiremontin yhteydessä. Saahan sitä kerrostaloasumisen tuntumaan halvemmalta jos vertaa kerrsotalon juoksevien menojen vastikekuluja siihen että omakotitaloasukkaan pitäisi jyvittää nykysiseen kuukausikuluunsa jotain tulevaisuuden remontteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa myös tarjonta. Mitkä mahdollisuudet on ostaa vaikka pk-seudulta alle 80-neliöinen omakotitalo?
Hankkii tontin ja tilaa pienen valmistalon avaimet käteen pakettina.
http://www.alvsbytalo.fi/fi/talomallit/#
Huoneistoala: 81,5 m²
Hinta (Helsinki): 134 020 EURTontit ei ole ilmaisia pk-seudulla eikä niitä kasva puissa.
Ei tietenkään tontit ole ilmaisia, ei myöskään kerrostalotontit.
Pientalotontti Vantaalta näyttää maksavan 65-165 tuhatta. Tuollaista pikkutölliä ei kannata millekkään arvotontille pystyttää, joten tuo 65 tonnin tontti riittää.
Talo ja tontti 200 tonnia, siihen sitten päälle rakennuttamisen ja pihan kuluja, niin 250 tonnilla on aika huoletonta asumista vuosikymmeniksi ja pois muuttaessa saa takuulla omansa pois.
http://www.vantaa.fi/asuminen_ja_ymparisto/asuminen_ja_tontit/asuntoton…
Ja sitten tullaan siihen liikkumiseen. Monelle muutto noihin paikkoihin tarkottaisi sitä auton tai kahden ostamista.
Kaikki ei myöskään ole perheellisiä, sinkulle joka elää vaikka 50 neliön kaksiossa niin lähellä työpaikkaa ettei tarvitse autoa ei taida olla hirveän kannattavaa rakentaa 80+ neliön ok-taloa kauas ja huonompien yhteyksien päähän.
Vierailija kirjoitti:
Koska me maksamme 150€ kuussa vastiketta, niin tekee vuodessa 1800€ Minusta on aika paljon halvempaa kuin teidän asuminen. Mutta miten vaan. En jaksa vääntää enempää aiheesta, koska kerrostalossa on halvempaa asua. Tosin voidaan ajatella, että asuu puolen miljoonan kerrostalossa tai sata vuotta vanhassa mummonmökissä, jossa ei mukavuuksia. Kaikki on niin suhteellista.
Ap oli laskenut kuluihinsa mm. sähkön, veden, vakuutuksen, netin ja tv:n joita sinun vastikkeesi tuskin sisältää. Vai?
Yhtiövastikkeeseen sisältyy normaalit huoltotoimet ja pienet korjauskulut, mutta kaikkiin remontteihin tarvitaan lisärahoitus. Taloyhtiö ottaa yleensä lainaa ja osakkaat maksavat joko oman osuutensa kerralla pois tai maksavat rahoitusvastiketta.
Meillä kunnostetaan ikkunat. Se maksaa 200 euroa/m2. Meillä 80 neliön asunnossa kunnostus maksaa 16.000€.
Meillä varsinainen päivittäinen ylläpito ei maksa mitään. Korjaukset maksavat mutta kun on alunperin tehty huolella ja hyvistä/aidoista materiaaleista niin ovat kestäviä. Korjaukseen lasken kuluistamme 50e kuukaudessa. Varsinaiset remontit maksaa, mutta eikös ne ole tapana olla maksavia myös osakkeissa? Eikä ne huoltomiehen käynnit ja kerrostalon huoltotoimenpiteet ilmaisia ole, ne maksetaan vastikkeessa.