Mummo katkaisi välit, kun lapsi ei ole menossa riparille.
Näin meidän suvussa... Anoppi oli huutanut meidän 15-vuotiaalle että tajuaako hän pilaavansa tulevaisuutensa, kun ei mene rippileirille. Meillä kuulutaan tavan vuoksi kirkkoon ja lapset käy evlut-opetuksessa, mutta riparille en ole painostanut. Esikoistyttö totesi valitsevansa prometheus-leirin ja maksoin jo leirin ilomielin ensi kesälle.
Kun mummo (anoppini) kuuli tästä niin tulikin aika yllättävä reaktio... Tytär oli kertonut asiasta kuulemma innoissaan, ja saanut tuollaisen syyttelevän reaktion siitä, miten ei esimerkiksi pääse kirkossa naimisiin (ei edes pidä paikkaansa, konfirmoitua ehtii myöhemminkin jos haluaa).
Esikoinen yritti eilen soittaa mummolle kutsuakseen hänet katsomaan tanssinäytöstään, mutta mummo ei vastannut puheluihin eikä tekstiviesteihin. Yritin soittaa tunti sitten - ei vastausta.
Tätäkö tämä sitten on? Mummo ei halua enää olla läsnä tytön elämässä, kun hän ei valinnut riparia? Olen raivoissani, ja tyttö ymmärrettävästi surullinen mummon reaktiosta.
Kommentit (103)
Minäkin toivon, että olisin kuullut Prometheus-leirin olemassaolosta. Rippikoulua meille mainostettiin ahkerasti, ihan kouluunkin tuli paikallinen pastori puhumaan vieläpä koulutuntien ajan. Mutta Prometheus-leiriä ei mainittu sanallakaan.
En mennyt riparille, vaikka kaverit menivätkin, koska se olisi tuntunut epärehelliseltä. En uskonut Jumalaan enkä halunnut teeskennellä sellaista. En ole katunut hetkeäkään.
Mutta se Prometheuksen missaaminen harmittaa. Olen myöhemmin tutustunut sellaiseen osallistuneisiin ja ilmeisesti tosi kivaa on ollut, saivat keskustella vaikka mistä vapaassa ilmapiirissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei lasta makseta molemmille leireille?
Siksi, koska lapsi ITSE haluaa prometheus-leirille. HUOM! itse!
Vai kaverit?
Yleensä sinne riparille mennään tavan vuoksi ja koska kaveritkin menee. Prometeus-leirin valisevat ne nuoret, jotka ajattelevat omilla aivoillaan eivätkä halu mennä massan mukana.
Mummo toimii typerästi. Prometheus-leiritkin on ihan fiksuja, eikä mitään uskontovastaisia. Oma tytärkin tuli selkeästi aikuistuneempana takaisin viime kesänä.
satukirja kirjoitti:
Rippikoulu on aikansa elänyttä, kirkko voisi uusiutua ajan henkeen.
Kyllä se nyt vaan niin on, että päästäkseen kirkon täysivaltaiseksi jäseneksi pitää edes vähän tietää, miten kirkko opettaa ja elää. Sitä varten rippikoulu on. Eivät kaikki sitä oppia koulussa saa.
Rippikoulu muuten ei tarkoita sitä 15-vuotiaana suoritettavaa metsäleiriä, joka muuten edelleen on ihan suosittu nuorison keskuudessa, eli ihan ajanmukainen systeemi, jonne moni menee innoissaan.
Jos jotain pitäisi uudistaa niin seurakuntalaisten, myös tavan vuoksi kirkkoon kuuluvien, ajatuksia siitä mikä rippikoulu on. Eli voisivat ymmärtää, ettei sitä mikään pakko ole 15-vuotiaana leirillä suorittaa. Ettei tulisi noita aloituksessa kuvattuja tilanteita.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin toivon, että olisin kuullut Prometheus-leirin olemassaolosta. Rippikoulua meille mainostettiin ahkerasti, ihan kouluunkin tuli paikallinen pastori puhumaan vieläpä koulutuntien ajan. Mutta Prometheus-leiriä ei mainittu sanallakaan.
En mennyt riparille, vaikka kaverit menivätkin, koska se olisi tuntunut epärehelliseltä. En uskonut Jumalaan enkä halunnut teeskennellä sellaista. En ole katunut hetkeäkään.
Mutta se Prometheuksen missaaminen harmittaa. Olen myöhemmin tutustunut sellaiseen osallistuneisiin ja ilmeisesti tosi kivaa on ollut, saivat keskustella vaikka mistä vapaassa ilmapiirissä.
Niitä järjestetään nykyään myös aikuisille!

Jos prometeus-leiri vielä kiinnostaa, niin tiedoksi, että niitä järjestetään myös aikuisille.Siis ihan omia leirejä, ei yhdessä nuorten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi yleensä kuulutte kirkkoon? Erotkaa pois.
Tuo olis kyllä ihan hyvä veto mummon mielenosoitukseen. Samaan syssyyn voi sitten kysyä luuleeko saavansa kirkolliset hautajaiset kun ei ole niitä itse järjestämässä.
Totta kai mummo saa kirjolliset hautajaiset, ne kun ei ole kiinni siitä, kuuluuko miniä kirkkoon vai ei. Mummo voi tehdä hautajaistestamentin ja jopa määrittää summan, joka hautajaisiin käytetään eikä miniä voi sille mitään, vaikka menisi 20 000 e monttubileisiin.
Toivottavasti ei jätä Ap:n perheelle muuta kuin lakiosana jotain kälyisiä perivaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan on ikävää, että sinne rippileireille menee ei-uskovien lapsia vaan huvikseen ja pilaamaan muiden uskonnollista kokemusta.
Nämä, jotka eivät edes ole uskonnollisia, latistavat muiden tunnelmaa.
Olen ateisti ja olin kolmella rippileirillä isosena. :D
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuo olisi tarkoittanut noin 3999 euron menetystä sille riparia käymättömälle lapselle. Mummo kun on antanut kaikille lapsenlapsille verovapaan lahjasumman tärkeinä päivinä eli 1v -lahjaksi, ekana koulupäivänä, rippilahjaksi ja keskiasteen päätteeksi.
Niin tyypillistä touhua kristittyjen keskuudessa. Rahallahan niitä taivaspaikkojakin ostettiin. Uskosta viis, tärkeintä on se ulkokultainen toiminta ja näemme rahalla "pakottaminen".
Vierailija kirjoitti:
Mummo toimii typerästi. Prometheus-leiritkin on ihan fiksuja, eikä mitään uskontovastaisia. Oma tytärkin tuli selkeästi aikuistuneempana takaisin viime kesänä.
Kysyitkö mikä hänet aikuisti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuo olisi tarkoittanut noin 3999 euron menetystä sille riparia käymättömälle lapselle. Mummo kun on antanut kaikille lapsenlapsille verovapaan lahjasumman tärkeinä päivinä eli 1v -lahjaksi, ekana koulupäivänä, rippilahjaksi ja keskiasteen päätteeksi.
Niin tyypillistä touhua kristittyjen keskuudessa. Rahallahan niitä taivaspaikkojakin ostettiin. Uskosta viis, tärkeintä on se ulkokultainen toiminta ja näemme rahalla "pakottaminen".
Tai sitten mummon tapa siirtää omaisuuttaan verottomasti lapsenlapsille ja sitoa tämä lahjoitus johonkin tiettyyn elämänvaiheeseen. Vai oikeastiko oletat, että lapsi kieltäytyy lähtemästä kouluun vain siksi, että mummo antaa sinä päivänä lapsen tilille rahaa - ja lapsi tekee näin, koska epäilee, että mummo ostaa taivaspaikkaa?
Sekoitatko normielämässäkin uskonnonpelkosi kaikkeen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuo olisi tarkoittanut noin 3999 euron menetystä sille riparia käymättömälle lapselle. Mummo kun on antanut kaikille lapsenlapsille verovapaan lahjasumman tärkeinä päivinä eli 1v -lahjaksi, ekana koulupäivänä, rippilahjaksi ja keskiasteen päätteeksi.
Niin tyypillistä touhua kristittyjen keskuudessa. Rahallahan niitä taivaspaikkojakin ostettiin. Uskosta viis, tärkeintä on se ulkokultainen toiminta ja näemme rahalla "pakottaminen".
Itseään ei kannata myydä edes rahasta, keskustelin juuri lapseni kanssa samasta aiheesta. Tulen kirjoittamaan äitini muistokirjoitukseen: Äiti älä lyö
Vierailija kirjoitti:
Siis mummo ei vastaa viesteihin, joten mummo mököttää?
Entä jos sillä on muuta tekemistä kuin tuijottaa puhelinta?
Mitä jos uutinen rippikoulun skippaamisesta kävi pumpun päälle?
-ripari on hauska kokemus
-riparille ei pitäisi mennä muuta kuin uskonnollisista syistä
-riparin voi käydä myös päivärippikouluna, jos leirit ahdistaa
-ei ole järkevää siirtää tahallaan riparia aikuisuudessa joskus käytäväksi
Mutta mua kyllä ärsyttää ne nuoret, jotka menee riparille vailla mitään kiinnostusta uskontoa kohtaan. He vain pilaavat muiden uskonnollisen leirikokemuksen. Pitäisi ennen leiriä vaatia vastaamaan kysymykseen, onko tulossa leirille aidosta halusta tutustua uskontoon syvällisemmin, vai onko syynä vaan raha ja hauskanpito.
Mummolla on oikeus mielipiteeseensä ja (naurettavan lapselliseen) käytökseensä. Omapa on päätöksensä. Harmi vain, että sen seurauksena kärsii läheiset.
Itse kuitenkin kävisin sen riparin, vaikka en olekaan kuin tavan takia kirkon jäsenenä. Olen sen verran paljon nähnyt lähipiirissä, kuinka harmittaa kun joutuu kieltäytymään kummiudesta tai sitten saadaan kriisi aikaiseksi kun toinen osapuoli haluaa kirkkohäät ja toinen ei ole konfirmoitu.
Inhottavaa, että ateistit tunkevat rippileireille isosiksi. Miksi? Pitäisi vaatia aitoa sydämen uskoa ennen kuin isoskoulutukseen pääsee.
Menköön uskottomien leireile isosiksi.
Vierailija kirjoitti:
Mikset patista tytärtäsi riparille. Mukava kokemus ja voi sitten siellänmiettiä, haluaako olla uskova vai ei.
Ymmärrän kyllä mummon pettymyksen. Itsekin olen niin vanha, että mulle rippileiri on itsestään selvyys ja esikoiseni on juuri sellaiselle menossakin.
Mukava kokemus?
Viikko jossain alkeellisissa tiloissa missä aivopesua aamusta iltaan ja illalla yhteisluluja kitaran säestyksellä.... *hhrrrrr*
Kävin rippileirin ja vihasin sydämeni pohjasta joka ikistä hetkeä siellä -hyi saatana!!!!!!!!!!!!!!
Koko ajan toitotetaan satuja totena ja opiskellaan jotain rukouksia ulkoa.
Ei kiitos enää tällä vuosituhannella.
Vierailija kirjoitti:
Mutta mua kyllä ärsyttää ne nuoret, jotka menee riparille vailla mitään kiinnostusta uskontoa kohtaan. He vain pilaavat muiden uskonnollisen leirikokemuksen. Pitäisi ennen leiriä vaatia vastaamaan kysymykseen, onko tulossa leirille aidosta halusta tutustua uskontoon syvällisemmin, vai onko syynä vaan raha ja hauskanpito.
No jaa, kristittynä kuitenkin joutuu tai pääsee elämään kaikenlaisten ihmisten keskuudessa. Hyvähän sitä yhteiseloa on jo leirillä harjoitella. Papit ja isoset voivat näyttää mallia. Ei kristittyjä ole tarkoitettu omiin porukoihinsa eristäytymään.
Että minun puolestani tervetuloa rippileirille tai muulla tapaa järjestettyyn rippikouluun ihan mistä syystä tahansa.
Älkää hyvä jumala erotko kirkosta, kun maksatte sitä veroa niin tuette samalla mm. vähävaraisia perheitä ja yksinäisiä vanhuksia rahoillanne. Sinne kun voivat mennä esim. ne perheet joissa ei ole rahaa lapsen harrastuksiin tai leireihin ja ne vanhukset joilla ei ole yhtään ketään eikä oikein keinoja etsiä uusia ystäviä.
Terveisin: meidän kunnassa ei ole enää erobuumin myötä ryhmiä vanhuksille, kun budjetti on niin ahtaalla.
Sunnuntaikahville. Meillä aika tavallista, kerran kuussa käydään ja he kerran kuussa meillä, aikataulut sovitaan etukäteen juuri noin, että "sunnuntaina olisi kahvia tarjolla, tuletteko käymään".