25-vuotias siskoni oletti automaattisesti että vanhempamme maksavat hänen autokoulunsa
Aikoinaan se olisi maksettu kun vanhemmat olivat vielä töissä, mutta siskoa ei kiinnostanut. Nyt molemmat jääneet hiljattain eläkkeelle. Olivat pienipalkkaisissa töissä. Nyt siskoni oli ilmoittautunut autokouluun kysymättä vanhemmiltamme mitään. Toi heille pinon laskuja käteen ja suuttui kun vanhemmat sanoivat ettei heillä ole tässä tilanteessa varaa maksaa sitä autokoulua.
Ei ole siskollakaan kun on työtön. Kehtasi vielä vaatia, että vanhempamme myisivät kesämökkinsä mikä on varsinkin isälle kaikki kaikessa kun ei viihdy kaupungissa. Minun on turha sanoa siskolle mitään, kaikki mitä sanon on saarnausta ja vetoaa siihen että minullekin se maksettiin. No joo, silloin heillä oli varaa ja kuten sanoin niin siskolle tarjottiin aikanaan sama tilaisuus.
Jotain keinoa takoa järkeä siskon päähän? Nyt äiti on pahoittanut mielensä ja ollut itkuinen.
Kommentit (98)
Sisko käyttäytyi hölmösti, mutta ihan turhaan ap tässä siskostasi mitään demonia maalailet. Maksa sinä puolet siskosi autokoulusta, niin olette tasoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempasi ovat epätasa-arvoisia.
Itse säästin kuusi vuotta, että sain maksettua autokoulun nuoremmalle lapselleni. Jos maksan toiselle, pidän itse huolta, että tavalla tai toisella maksan myös toiselle.
Periatteeni on ehdoton tasapuolisuus.
Ja sinulla luonnollisesti on tämä summa säästettynä ihan siltä varalta, että lapsesi toisi täsmälleen nyt sinulle laskuja, tai vaikka huomenna, tai vaikka ensi viikolla sellaisia laskuja, joista on tullut jo useampi huomautus? Koska täytyy olla ehdottoman tasapuolinen?
Tasapuolisuus on ilman muuta hyve, mutta sekin elää realiteettien mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Sisko käyttäytyi hölmösti, mutta ihan turhaan ap tässä siskostasi mitään demonia maalailet. Maksa sinä puolet siskosi autokoulusta, niin olette tasoissa.
Miten ap on vastuussa siitä, että sisko hoitaa raha-asioitaan holtittomasti?
Maksoin itse oman autokouluni koska olin jo muuttanut kotoa. Nuoremmat sisarukset saivat vanhemmilta rahat. En koe tilannetta eriarvoisuutena. Itseasiassa ei käynyt minulla edes mielessä että vanhemmat sen kustantaisivat vaikka olivat jo nuorempien kortit maksaneet.
Peruslähtökohta mielestäni on, että vanhempien pitää olla tasapuolisia. Tiedän perheen, jossa vanhemmat tosiaan vetosivat noihin raha-asioihin eli vanhimmalle ei maksettu autokoulua vaan maksoi sen itse kesätyörahoistaan, kaksi vuotta myöhemmin maksettiin keskimmäiselle ja vuosi siitä nuorimmalle. Toki se vanhin tunsi katkeruutta, koska hän ei saanut mitään korvaukseksi, ei samaa summaa eikä mitään muutakaan elettä.
Sama juttu opiskeluissa. Vanhin maksoi itse omat opinnot, keskimmäinen maksoi itse omat lukiokirjat, nuorimmalle maksettiin kaikki. Jälleen kerran syynä se, kun tuolloin oli rahaa mutta aiemmin ei. Mitään ei korvattu vanhemmille lapsille.
Minun perheessäni taas samat summat on varattu kaikille, vaikka ne on tapahtunut eri vaiheissa esim. vanhin sai tuntuvan summan häälahjaksi 15 vuotta sitten, keskimmäinen 10 vuotta sitten ja nuorin sai saman summan viisi vuotta sitten, vaikka ei mennyt naimisiin.
Ap:n tapauksessa tosin on se ero, että mahdollisuutta on tarjottu eikä sisko ottanut sitä silloin vastaan. Ei voi aikuinen ihminen olla niin tampio, että kuvittelee, että tarjottua mahdollisuutta pidetään hänelle varalla vuosikausia. Vanhempina sanoisin, että säästävät rahaa ja maksavat puolet autokoulusta hiljalleen vuosien mittaan mutta koko summaa ei tietenkään, koska johan tässä on maksut nousseet vuosien saatossa ja eläkkeestä ei tosiaan säästellä nopeassa tahdissa mitään. Lisäksi vanhemmilla on tosiaan oikeus nauttia elämästä ja säästää omiin tarkoituksiinkin. Tasapuolisuuden nimissä sisko mielestäni ansaitsee silti jotain rahallista tukea autokouluunsa, vaikka ei sitä aikanaan ottanut vastaan. Mutta ei noin voi toimia, että vain mennä touhottaa autokouluun kysymättä asiasta tai antamatta mahdollisuutta säästää rahoja kasaan.
Jos vanhemmat pystyvät säästämään 50 euroa/kk, niin eiköhän tuo puolet ole säästetty reilussa vuodessa. Sisko taas voi itse sumplia laskunsa, kun on ne ihan itse aiheuttanutkin. Tasapuolisuus ei tarkoita, että vanhempien pitäisi tarjota täsmälleen samaa vaan sitä, että suunnilleen samoilla summilla on rahoitettu kaikkia lapsia. Toisaalta jos tarjouksesta kieltäytyy, ei voi olettaa, että summia säästetään käyttöön otettavaksi vuosikausia.
Vierailija kirjoitti:
9 on oikeassa
Ei pidä olettaa että sisarukset tekevät asioita samaan aikaan. Tolla tyylillä monet vanhemmat takailevat isosisarusten asuntolainoja ja sitten ihmetellään kun lapsilla menee välit ja on perinnönjaossa vähän kireä tunnelma...
Ehkä se on vain niin, että toiset osaavat hoitaa asiansa kunnolla ja suunnitellen, kun toiset tulevat yllättäen vinkumaan tuhansien eurojen menoja hetinyt-asenteella, mikä tietenkään ei noudata minkäänlaisia kunnollisen käyttäytymisen normeja.
Meillä on kolme siskosta, mä ja mun isosisko ajettiin ajokortit vasta kun opintojen jälkeen päästiin töihin, vanhempamme sanoivat ettei sillä kortilla mitään tee. Pikkusiskolle kortti kustannettiin. Lukio-opinnot maksettiin kaikille, mutta jatko-opintoihin mä ja mun isosisko otettiin lainaa, pikkusiskolle kustannettiin nekin. Kyllä omille lapsilleni olen tasapuolisesti maksanut ajokortit. Ja olen säästänyt etukäteen niihin. Ymmärrän sinällään tuon, että sisko kuvittelee että kun aiemmin ajokorttia tarjottiin, niin he olisivat valmiit maksamaan sen nytkin. Hämmästyttävää myös, ettei vanhemmille jäänyt mitään säästöön, vaikka olivat töissä, meillä on jo nyt säästöjä, vaikkei olla lähelläkään eläkeikää.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempasi ovat epätasa-arvoisia.
Itse säästin kuusi vuotta, että sain maksettua autokoulun nuoremmalle lapselleni. Jos maksan toiselle, pidän itse huolta, että tavalla tai toisella maksan myös toiselle.
Periatteeni on ehdoton tasapuolisuus.
Entä jos et olisi pystynyt säästämään, vaan elämääsi olisi kohdannut sairaus ja työkyvyn menettäminen, työttömyys, onnettomuus jne. Tai niin kuin kävi 90-luvulla, kun pankit ja säästökassat menivät konkurssiin ja asiakkaat menettivät säästönsä. Ja sama riski on edelleen sijoituksissa ja pankkitalletuksia.
On tilanteita, että monet joutuvat luopumaan, vaikka olisi kuinka ehdottomat periaatteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisko käyttäytyi hölmösti, mutta ihan turhaan ap tässä siskostasi mitään demonia maalailet. Maksa sinä puolet siskosi autokoulusta, niin olette tasoissa.
Miten ap on vastuussa siitä, että sisko hoitaa raha-asioitaan holtittomasti?
Ap ei ole vastuussa, mutta hän on saanut ajokorttinsa ilmaiseksi. Ap:n sisko ei ilmeisesti ole käyttänyt niitä rahoja, jotka hänen autokouluunsa olisivat menneet, jos hän olisi sen aiemmin suorittanut. Kyse ei siis varsinaisesti ole siskon holtittomasta rahankäytöstä, vaan siitä, että ap on saanut enemmän kuin sisko. Tämä on fakta. Jos ap:lla on yhtään selkärankaa, kuten hänen "järjen päähän takomisistaan" voisi kuvitella olevan, niin hän ymmärtää sen, että on oikeudenmukaista maksaa puolet siskon autokoulusta.
En tiedä, missä maailmassa te elätte, mutta tässä omassa pienessä maailmassani (kuplassa...?) ei ole mitään mahdollisuutta siihen, että yhtäkkiä olisi mahdollista maksaa joku parin tuhannen euron yllätyslasku. Tietenkin tulee olla tasapuolinen ja tasapuolisuudessaan suunnitelmallinen lapsiaan ajatellen, mutta ei minulla ainakaan ole mitään isojen summien könttärahastoa siltä varalta, että tasapuolisuuden tulisi tapahtua tällä kellonlyömällä. Kun puhutaan isoista summista, vastuuta täytyy löytyä muualtakin kuin vanhemman lompakosta.
No, kurja tilanne mutta itse aiheutettu
Parikin kohtaa osoittaa millainen ihminen siskosi on :
Menee autokouluun vaikka on työtön. Mihin tarvitsee korttia, kun auton ylläpito on vähintään 1000e vuodessa vaikka saisi ilmaisen auton ja ilmaiset bensat? Kuka ne kustantaa?
Käskee vanhempien myydä kesämökin millä maksetaan ajokortti. Todella lyhytnäköistä ja lapsellista 25-vuotiaalle.
Ehkä äitiäsi itkettää myös se millaisen kasvatuksen tulosta tuollainen uusavuttomuus on. Vanhempienne pienipalkkaisuus ei suoranaisesti korreloi teidän jälkikasvunne menestystä, mutta köyhissä perheissä on monenlaisia ongelmia. Taloudellinen itsenäisyys saattaa olla yksi kompastuskivi. En tarkoita, että vanhempiesi kuuluisi maksaa kortti, mutta olisihan sen voinut ajaa vaikka 7 vuotta sitten.
Jatkossa väärinkäytökset ja kohtuuttomuus lisääntyy, jos vanhushoitoon aletaan pakottaa käyttämään omaisuutta.
Vanhukset antavat tietty kaikki talot ja mökit hyvissä ajoin lapsilleen. Mitä järkeä onkituuttaa ja säästää, että saa kodin ja mökin, jos se on käytettävä vanhana hoitoonsa, jonka viereinen vanhus saa varattomana ilmaiseksi.
No, sitten tuleekin näitä itsekkäitä siskoja, jotka muu sen kaiken vain hassatakseen rahat. Varmaan vanhempien ja muiden sisarusten välit menevät siinäkin. (Olettaen, että vanhukset olivat ajatelleet vielä käydä niillä mökeillä ja haaveilivat lastenlastenkin niistä nauttivan)
Hallintaoikeuden pidättäminen toki sitten auttaa vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisko käyttäytyi hölmösti, mutta ihan turhaan ap tässä siskostasi mitään demonia maalailet. Maksa sinä puolet siskosi autokoulusta, niin olette tasoissa.
Miten ap on vastuussa siitä, että sisko hoitaa raha-asioitaan holtittomasti?
Ap ei ole vastuussa, mutta hän on saanut ajokorttinsa ilmaiseksi. Ap:n sisko ei ilmeisesti ole käyttänyt niitä rahoja, jotka hänen autokouluunsa olisivat menneet, jos hän olisi sen aiemmin suorittanut. Kyse ei siis varsinaisesti ole siskon holtittomasta rahankäytöstä, vaan siitä, että ap on saanut enemmän kuin sisko. Tämä on fakta. Jos ap:lla on yhtään selkärankaa, kuten hänen "järjen päähän takomisistaan" voisi kuvitella olevan, niin hän ymmärtää sen, että on oikeudenmukaista maksaa puolet siskon autokoulusta.
Nonii.. Seuraavaksi ruvetaan laskemaan, kuinka monta vuotta kukakin on asunut kotona vanhempien luona, mutta kuka on tiskannut ja siivonnut useimmiten siellä ollessaan, kuka on saanut lapsena uusia vaatteita ja leluja, ja kuka on joutunut tyytymään käytettyihin, kuka on saanut vapaammin harrastaa ja kuka on saanut/joutunut nukkumaan yläpedillä..
Nyt jumankauta. Tässä puhutaan _vähintään_ 7 vuotta vanhasta asiasta, aikuistne ihmisten kesken, joilla voisi iän puolesta olla jo korkeakoulututkinto valmiina. Asianomaiset toimivat kuten toimivat, ja sisko maksaa korkeintaan köyhäinapuna säälistä siskolleen ajokorttia, jos haluaa, mutta vanhempien rahan käytön korjaamista oikeudenmukaisemmaksi sillä ei pitäisi olla enää mitään tekemistä.
Vaikea uskoa, että edes dille porvoolainen työtön vaatisi vanhempia myymään kesämökin ajokorttinsa takia. Mutta sillai kai.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisko käyttäytyi hölmösti, mutta ihan turhaan ap tässä siskostasi mitään demonia maalailet. Maksa sinä puolet siskosi autokoulusta, niin olette tasoissa.
Miten ap on vastuussa siitä, että sisko hoitaa raha-asioitaan holtittomasti?
Ap ei ole vastuussa, mutta hän on saanut ajokorttinsa ilmaiseksi. Ap:n sisko ei ilmeisesti ole käyttänyt niitä rahoja, jotka hänen autokouluunsa olisivat menneet, jos hän olisi sen aiemmin suorittanut. Kyse ei siis varsinaisesti ole siskon holtittomasta rahankäytöstä, vaan siitä, että ap on saanut enemmän kuin sisko. Tämä on fakta. Jos ap:lla on yhtään selkärankaa, kuten hänen "järjen päähän takomisistaan" voisi kuvitella olevan, niin hän ymmärtää sen, että on oikeudenmukaista maksaa puolet siskon autokoulusta.
Tasapuolisuuden toteutuminen on ap:n siskon ja hänen vanhempiensa välinen asia, joten ap:lla ei ole mitään velvoitetta kustantaa siskon autokorttia, eikä edes siitä osaa. Ja kiinnostaisi kyllä tietää, missä maailmassa tasapuolisuus toteutuu siten, että Minä saan prikulleen samat asiat kuin tuokin ja täsmälleen silloin, kun minä napsautan sormiani.
Olisiko teistä jollakin mahdollisuutta opettaa siskosi itse ajamaan? Kustannuksia ei tule montaa satasta, siitä varmasti porukalla selviydytte.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko teistä jollakin mahdollisuutta opettaa siskosi itse ajamaan? Kustannuksia ei tule montaa satasta, siitä varmasti porukalla selviydytte.
Kyllä siitä kustannuksia tulee aika paljonkin, kiitos byroslavian. Varmaan tonnin kieppeillä ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisko käyttäytyi hölmösti, mutta ihan turhaan ap tässä siskostasi mitään demonia maalailet. Maksa sinä puolet siskosi autokoulusta, niin olette tasoissa.
Miten ap on vastuussa siitä, että sisko hoitaa raha-asioitaan holtittomasti?
Ap ei ole vastuussa, mutta hän on saanut ajokorttinsa ilmaiseksi. Ap:n sisko ei ilmeisesti ole käyttänyt niitä rahoja, jotka hänen autokouluunsa olisivat menneet, jos hän olisi sen aiemmin suorittanut. Kyse ei siis varsinaisesti ole siskon holtittomasta rahankäytöstä, vaan siitä, että ap on saanut enemmän kuin sisko. Tämä on fakta. Jos ap:lla on yhtään selkärankaa, kuten hänen "järjen päähän takomisistaan" voisi kuvitella olevan, niin hän ymmärtää sen, että on oikeudenmukaista maksaa puolet siskon autokoulusta.
Tasapuolisuuden toteutuminen on ap:n siskon ja hänen vanhempiensa välinen asia, joten ap:lla ei ole mitään velvoitetta kustantaa siskon autokorttia, eikä edes siitä osaa. Ja kiinnostaisi kyllä tietää, missä maailmassa tasapuolisuus toteutuu siten, että Minä saan prikulleen samat asiat kuin tuokin ja täsmälleen silloin, kun minä napsautan sormiani.
Kuten sanoin, ap ei ole vastuussa siskonsa autokoulumaksuista, mutta hän toimii ehdottamallani tavalla, mikäli hänellä on selkärankaa. Tämän asian voi toki vetää lapsellisuuksiin asti ja ruveta vaikka vertailemaan imurointikertojen lukumääriä, kuten joku näsäviisas jo ehdotti, mutta loppuviimeksi kyse on henkilökohtaisesta moraalista. Pystyykö ap myöntämään saaneensa siskoa enemmän ja onko hänessä naista korjaamaan tuo epäoikeudenmukaisuus.
Toki, mutta kuinka vanhana pitäisi vielä autokoulu maksaa? Nelikymppisenäkin?
Juu ei mee tasan aina kaikki. Ja ei munkaan vanhemmat pysty maksamaan eläketulosta samaa kuin ollessa töissä. Tyhmäkin tämän tajuaa. Sisko 25 v on aikuinen ja voi mennä töihin kauppaan, jakamaan lehtiä, keräämään pulloja... Velan tekijä maksaa.