Lue keskustelun säännöt.
Mikä vaivaa vanhempia, jotka haluavat päättää lapsen koulutuksen?
18.03.2016 |
Minulla on ystävä, jonka vanhemmat haluaa että tämä menee yliopistoon. Jos ystävästäni tulisi vaikka rekan kuljettaja, vanhemmat olisi pettyneitä.
Kuvitteleeko tälläiset vanhemmat, että se lapsen elämä on HEIDÄN elämä, eikä hänen omansa!
Luojan kiitos ettei minua aikanaan painostettu mihinkään, sain valita oman tieni ja minusta tuli kaupankassa. Jos vaikka olisin lähtenyt lukemaan lääkäriksi, siihenkin oltaisiin oltu tyytyväisiä. Olen onnellinen että saan olla vapaasti oma itseni.
Ystäväni vanhemmat ovat korkeakoulutettuja, mutta ei se tarkoita sitä että lapsen täytyisi seurata samoja jalanjälkiä jos ei tykkää. Kaikki työ on arvokasta!
Kun minulla tulee olemaan jonain päivänä lapsia, en aio myöskään painostaa heitä ammatin suhteen mihinkään, vaan annan heidän löytää oman tiensä. Jännää nähdä mikä se tulee olemaan :) En näe edes OIKEUTTA painostamiseen, koska ammatti määrää kuitenkin pitkälle elämässä, eläkeikään saakka ja kyllä vituttaisi jos pelosta ja painostuksesta ois joutunu valihtemaan sellasen tien mitä ei halua kulkea ja siinä menee turhaan vuosia vaan hukkaan! Miksi jotkut vanhemmat haluaa pilata lapsensa elämän? Ehkä pohjimmiltaan tarkoitus on hyvä, halutaan että oma lapsi menestyy, mutta menestyä voi niin tavis duunissa kuin korkeammassakin ammatissa! Oikeat arvot kunniaan ja tasapuolisuutta kaikille. :)
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Siinähän lapsesta tulee sitten katkera vanhemmilleen jos alistuu painostuksen alla..
Niinpä ja onko muutenkaan oikein painostaa ihmistä joka on herkkä ja keskeneräinen, kun toiset taas täysin kypsyneitä ja aikuisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ailuisella on enemmän elämänkokemusta. Nuori haluaa päästä helpolla. On ihan hyvä jos opiskeluun vähän painostetaan, onhan se ihan vain sen lapsen etu.
Vierailija kirjoitti:
Ailuisella on enemmän elämänkokemusta. Nuori haluaa päästä helpolla. On ihan hyvä jos opiskeluun vähän painostetaan, onhan se ihan vain sen lapsen etu.
Sinä käännät siis nuoren oikeat halut niin päin että jos ei halua vaikka yliopistoon niin haluaa päästä vaan helpolla?
Ei tässä ole mitään tekemistä sun elämänkokemuksella sen kanssa mitä lapsesi oikeasti haluaa! Se on ihmisen oma luonne se, mikä määrää sen, mitä haluaa alkaa tehdä työkseen ja luonteita on aina ollut erilaisia ja tulee olemaan, joten ilman painostustakin, jokaiselle löytyy ne omat tiet. :)
Kyllä minä olisin halunnut että lapseni olisi opiskellut enemmän. Toisesta tuli kaupankassaan verrattava, ylioppilas, joka sitten keskeytti opintonsa, salaa toivon että vielä jatkaisi opiskelua tai keksisi sen alan, jota oikeasti haluaisi tehdä, työ jota tekee on huonosti palkattua ja ei edes viihdy siinä.
Toinen on opiskellut paljon ja nyt 30v on ensimmäisessä "oikeassa" työpaikassa, jossa viihtyy ja haluaa oppia ja opiskella samaa alaa ja kaikkea muutakin koko ajan lisää ja lisää, vaikka kyllästyisi nykyiseen työhönsä varmasti olisi rohkeutta kokeilla uutta uudestaan ja uudestaan, ilman että katkeroituu pakoilleen vain koska on työpaikka ja sieltä saa elannon.
Arvostan opiskelua ja uuden oppimista, ei siksi että se antaisi statusta vaan itsensä kehittämiseksi, mutta jos on onnellinen kaupan kassana loppuiän asia on ok, kunhan ei katkeroidu sinne vähäisine työtunteineen ja pienine palkkoineen.
No, itse toivon että minua oltaisiin painostettu tai ohjattu oikean suuntaan teininä. Olisi nimittäin nyt vähän helpompaa ja monelta murheelta olisi säästynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun vanhempani painostavat minua lääkäriksi, pakottivat mm. seitsemännellä luokalla valitsemaan pitkän matikan valinnaiseksi vaikka olen siinä surkea. Jos joku kysyy, mikä minusta tulee isona, vanhempani tulevat väliin toitottamaan, että minusta tulee lääkäri.
Tosiasiassa haaveilen ammatista psykologian tai kirjallisuuden saralla. Aion ensi vuonna hakea Kallion ilmaisutaiteen lukioon ja sen jälkeen haluaisin yliopistoon opiskelemaan luovaa kirjoittamista tai psykologiaa. Vanhemmilleni tämä ei tietenkään sovi, mutta en heitä aio kuunnellakaan.
terv. 15v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ailuisella on enemmän elämänkokemusta. Nuori haluaa päästä helpolla. On ihan hyvä jos opiskeluun vähän painostetaan, onhan se ihan vain sen lapsen etu.
Sinä käännät siis nuoren oikeat halut niin päin että jos ei halua vaikka yliopistoon niin haluaa päästä vaan helpolla?
Ei tässä ole mitään tekemistä sun elämänkokemuksella sen kanssa mitä lapsesi oikeasti haluaa! Se on ihmisen oma luonne se, mikä määrää sen, mitä haluaa alkaa tehdä työkseen ja luonteita on aina ollut erilaisia ja tulee olemaan, joten ilman painostustakin, jokaiselle löytyy ne omat tiet. :)
Mnun elämänkokemuksestani ei varmaan tässä ole kyse. Itse olisin toivonut painostusta korkeakouluopintoihin. Menin suoraan töihin, ja nyt harmittaa. Olisin voinut saada elämältä niin paljon enemmän jos parisen vuotta olisin malttanut opiskella ja sitten mennyt parempiin hommiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhempani painostavat minua lääkäriksi, pakottivat mm. seitsemännellä luokalla valitsemaan pitkän matikan valinnaiseksi vaikka olen siinä surkea. Jos joku kysyy, mikä minusta tulee isona, vanhempani tulevat väliin toitottamaan, että minusta tulee lääkäri.
Tosiasiassa haaveilen ammatista psykologian tai kirjallisuuden saralla. Aion ensi vuonna hakea Kallion ilmaisutaiteen lukioon ja sen jälkeen haluaisin yliopistoon opiskelemaan luovaa kirjoittamista tai psykologiaa. Vanhemmilleni tämä ei tietenkään sovi, mutta en heitä aio kuunnellakaan.
terv. 15v
Eikös psykologia ole tietyn lajin lääketiedettä? Mikset hae psykiatriopintoihn? WinWin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä olisin halunnut että lapseni olisi opiskellut enemmän. Toisesta tuli kaupankassaan verrattava, ylioppilas, joka sitten keskeytti opintonsa, salaa toivon että vielä jatkaisi opiskelua tai keksisi sen alan, jota oikeasti haluaisi tehdä, työ jota tekee on huonosti palkattua ja ei edes viihdy siinä.
Toinen on opiskellut paljon ja nyt 30v on ensimmäisessä "oikeassa" työpaikassa, jossa viihtyy ja haluaa oppia ja opiskella samaa alaa ja kaikkea muutakin koko ajan lisää ja lisää, vaikka kyllästyisi nykyiseen työhönsä varmasti olisi rohkeutta kokeilla uutta uudestaan ja uudestaan, ilman että katkeroituu pakoilleen vain koska on työpaikka ja sieltä saa elannon.
Arvostan opiskelua ja uuden oppimista, ei siksi että se antaisi statusta vaan itsensä kehittämiseksi, mutta jos on onnellinen kaupan kassana loppuiän asia on ok, kunhan ei katkeroidu sinne vähäisine työtunteineen ja pienine palkkoineen.
No minä tienaan 1400e/kk nettona ja tulen sillä ihan hyvin toimeen. Sehän ei ole meidän työntekijöiden vika että jotkut alat on huonosti palkattuja, siitä saa syyttää joitain aivan muita henkilöitä! ;)
Minua ärsyttäisi jos vasta 30-vuotiaana saisin elämäni ensimmäisen kunnollisen työpaikan, kun kohtahan sitä rupeaa lähestymään jo keski-ikää ja vasta silloin saanut elämänsä ensimmäisen työpaikan niin hurraa...! Mun piti päästä jo työ-elämään vakituisesti kiinni heti 18-vuotiaana.
Mä oon ainakin onnellinen työstäni, vaihtelevat työajat, palkka ihan ok, työ aika helppoa ja ei tarvitse hirveästi stressata itseään. :)
Itseäänhän voi kehittää työn ulkopuolellakin. Ei kaikki itsensä kehittäminen liity ammatin opiskeluun!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, itse toivon että minua oltaisiin painostettu tai ohjattu oikean suuntaan teininä. Olisi nimittäin nyt vähän helpompaa ja monelta murheelta olisi säästynyt.
Jotkut tietää heti mitä haluaa, toiset ei. :)
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhempani painostavat minua lääkäriksi, pakottivat mm. seitsemännellä luokalla valitsemaan pitkän matikan valinnaiseksi vaikka olen siinä surkea. Jos joku kysyy, mikä minusta tulee isona, vanhempani tulevat väliin toitottamaan, että minusta tulee lääkäri.
Tosiasiassa haaveilen ammatista psykologian tai kirjallisuuden saralla. Aion ensi vuonna hakea Kallion ilmaisutaiteen lukioon ja sen jälkeen haluaisin yliopistoon opiskelemaan luovaa kirjoittamista tai psykologiaa. Vanhemmilleni tämä ei tietenkään sovi, mutta en heitä aio kuunnellakaan.
terv. 15v
Hyvä, jos vanhemmillasi ei järki ilmiselvästi päässä pelaa kun pitää oikeen väliinkin tunkea toitottamaan ja eivät osaa arvostaa sitä mitä sinä oikeasti haluat, niin välit kylmän viileesti poikki vaan! Alkaa ehkä kunnioitusta löytyä . Toisilta sitä ei välttämättä löydy koskaan.
Kaikenlaisia hirviö vanhempia sitä onkin olemassa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhempani painostavat minua lääkäriksi, pakottivat mm. seitsemännellä luokalla valitsemaan pitkän matikan valinnaiseksi vaikka olen siinä surkea. Jos joku kysyy, mikä minusta tulee isona, vanhempani tulevat väliin toitottamaan, että minusta tulee lääkäri.
Tosiasiassa haaveilen ammatista psykologian tai kirjallisuuden saralla. Aion ensi vuonna hakea Kallion ilmaisutaiteen lukioon ja sen jälkeen haluaisin yliopistoon opiskelemaan luovaa kirjoittamista tai psykologiaa. Vanhemmilleni tämä ei tietenkään sovi, mutta en heitä aio kuunnellakaan.
terv. 15v
Eikös psykologia ole tietyn lajin lääketiedettä? Mikset hae psykiatriopintoihn? WinWin.
Psykiatri on mielenterveyshoitoon suuntautunut lääkäri. En halua lääkäriksi, minusta tulee psykologi/psykoterapeutti. Psykologit hoitavat ihmisiä puhumalla, ei lääkkeillä. Lisäksi psykologiksi/psykoterapeutiksi pääsee kouluttautumaan lyhyemmällä matikalla, joten tilanne on minulle hyvä.
t. se sama 15v
Lukioon olisin kyllä lapseni painostanut, mutta onneksi molemmat sinne halusivatkin. Paljon paremmat mahdollisuudet hakea opiskelemaan, harva 16-vuotias kuitenkaan tietää mitä haluaa elämänsä tehdä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ailuisella on enemmän elämänkokemusta. Nuori haluaa päästä helpolla. On ihan hyvä jos opiskeluun vähän painostetaan, onhan se ihan vain sen lapsen etu.
Sinä käännät siis nuoren oikeat halut niin päin että jos ei halua vaikka yliopistoon niin haluaa päästä vaan helpolla?
Ei tässä ole mitään tekemistä sun elämänkokemuksella sen kanssa mitä lapsesi oikeasti haluaa! Se on ihmisen oma luonne se, mikä määrää sen, mitä haluaa alkaa tehdä työkseen ja luonteita on aina ollut erilaisia ja tulee olemaan, joten ilman painostustakin, jokaiselle löytyy ne omat tiet. :)
Mnun elämänkokemuksestani ei varmaan tässä ole kyse. Itse olisin toivonut painostusta korkeakouluopintoihin. Menin suoraan töihin, ja nyt harmittaa. Olisin voinut saada elämältä niin paljon enemmän jos parisen vuotta olisin malttanut opiskella ja sitten mennyt parempiin hommiin.
Jos harmittaa, voithan aloittaa aina uudestaan opinnot? Asioille saa ja pitääkin tehdä jotain mitkä harmittaa .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä olisin halunnut että lapseni olisi opiskellut enemmän. Toisesta tuli kaupankassaan verrattava, ylioppilas, joka sitten keskeytti opintonsa, salaa toivon että vielä jatkaisi opiskelua tai keksisi sen alan, jota oikeasti haluaisi tehdä, työ jota tekee on huonosti palkattua ja ei edes viihdy siinä.
Toinen on opiskellut paljon ja nyt 30v on ensimmäisessä "oikeassa" työpaikassa, jossa viihtyy ja haluaa oppia ja opiskella samaa alaa ja kaikkea muutakin koko ajan lisää ja lisää, vaikka kyllästyisi nykyiseen työhönsä varmasti olisi rohkeutta kokeilla uutta uudestaan ja uudestaan, ilman että katkeroituu pakoilleen vain koska on työpaikka ja sieltä saa elannon.
Arvostan opiskelua ja uuden oppimista, ei siksi että se antaisi statusta vaan itsensä kehittämiseksi, mutta jos on onnellinen kaupan kassana loppuiän asia on ok, kunhan ei katkeroidu sinne vähäisine työtunteineen ja pienine palkkoineen.
No minä tienaan 1400e/kk nettona ja tulen sillä ihan hyvin toimeen. Sehän ei ole meidän työntekijöiden vika että jotkut alat on huonosti palkattuja, siitä saa syyttää joitain aivan muita henkilöitä! ;)
Minua ärsyttäisi jos vasta 30-vuotiaana saisin elämäni ensimmäisen kunnollisen työpaikan, kun kohtahan sitä rupeaa lähestymään jo keski-ikää ja vasta silloin saanut elämänsä ensimmäisen työpaikan niin hurraa...! Mun piti päästä jo työ-elämään vakituisesti kiinni heti 18-vuotiaana.
Mä oon ainakin onnellinen työstäni, vaihtelevat työajat, palkka ihan ok, työ aika helppoa ja ei tarvitse hirveästi stressata itseään. :)
Itseäänhän voi kehittää työn ulkopuolellakin. Ei kaikki itsensä kehittäminen liity ammatin opiskeluun!
Ymmärrät kai että tuo 1400€ on paska palkka ja voin lisätä että tuo 30v on opiskelun ohella tienannut enemmän kuin tuon 1400€/kk netto. Ei tuolla summalla paljon perheittä perusteta ilman yhteiskunnan apua, vaikka nuorelle se on iso raha kuukaudessa.
Lapseni halusi lukioon, anoin ohjeen että valitse a<inakin pitkä matematiikka, fysiikka, kemia (kymppejä peruskoulussa) biologia jotta pääset jos haluat tietylle alalle. Niin teki mutta ei siksi että minä sanoin vaan siksi koska tykkäsi noista aineista. Pääsi sinne minne halusi. Itse luulin että menee Espooseen Aaltoon.
Mun poika oli kasilla (keskiarvo vähän päälle 9) sitä mieltä, että hänestä tulee rekkakuski. Sanoin luokanvalvojan vartissa sen asian ja luokanvalvoja näytti siltä, että pyörtyy. No lopulta poika sitten muutti mieltään lukioiässä ja opiskelee nyt DI:ksi. En ole missään vaiheessa painostanut, ainoastaan siinä, että ammatti pitää olla. Mutta poika sanoo, että jos ei olisi päässyt teknilliseen, ei kyllä mikään muu yliopistoala olisi kiinnostanut ja sitten olisi voinut opiskellakin autonkuljettajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhempani painostavat minua lääkäriksi, pakottivat mm. seitsemännellä luokalla valitsemaan pitkän matikan valinnaiseksi vaikka olen siinä surkea. Jos joku kysyy, mikä minusta tulee isona, vanhempani tulevat väliin toitottamaan, että minusta tulee lääkäri.
Tosiasiassa haaveilen ammatista psykologian tai kirjallisuuden saralla. Aion ensi vuonna hakea Kallion ilmaisutaiteen lukioon ja sen jälkeen haluaisin yliopistoon opiskelemaan luovaa kirjoittamista tai psykologiaa. Vanhemmilleni tämä ei tietenkään sovi, mutta en heitä aio kuunnellakaan.
terv. 15v
Eikös psykologia ole tietyn lajin lääketiedettä? Mikset hae psykiatriopintoihn? WinWin.
Psykiatri on mielenterveyshoitoon suuntautunut lääkäri. En halua lääkäriksi, minusta tulee psykologi/psykoterapeutti. Psykologit hoitavat ihmisiä puhumalla, ei lääkkeillä. Lisäksi psykologiksi/psykoterapeutiksi pääsee kouluttautumaan lyhyemmällä matikalla, joten tilanne on minulle hyvä.
t. se sama 15v
Tässä näkee miten fiksuja nuoret on ! Kyllä he löytävät oman tiensä, kun antavat heidän vaan löytää sen !!!
Siinähän lapsesta tulee sitten katkera vanhemmilleen jos alistuu painostuksen alla..