Lue keskustelun säännöt.
Mikä vaivaa vanhempia, jotka haluavat päättää lapsen koulutuksen?
18.03.2016 |
Minulla on ystävä, jonka vanhemmat haluaa että tämä menee yliopistoon. Jos ystävästäni tulisi vaikka rekan kuljettaja, vanhemmat olisi pettyneitä.
Kuvitteleeko tälläiset vanhemmat, että se lapsen elämä on HEIDÄN elämä, eikä hänen omansa!
Luojan kiitos ettei minua aikanaan painostettu mihinkään, sain valita oman tieni ja minusta tuli kaupankassa. Jos vaikka olisin lähtenyt lukemaan lääkäriksi, siihenkin oltaisiin oltu tyytyväisiä. Olen onnellinen että saan olla vapaasti oma itseni.
Ystäväni vanhemmat ovat korkeakoulutettuja, mutta ei se tarkoita sitä että lapsen täytyisi seurata samoja jalanjälkiä jos ei tykkää. Kaikki työ on arvokasta!
Kun minulla tulee olemaan jonain päivänä lapsia, en aio myöskään painostaa heitä ammatin suhteen mihinkään, vaan annan heidän löytää oman tiensä. Jännää nähdä mikä se tulee olemaan :) En näe edes OIKEUTTA painostamiseen, koska ammatti määrää kuitenkin pitkälle elämässä, eläkeikään saakka ja kyllä vituttaisi jos pelosta ja painostuksesta ois joutunu valihtemaan sellasen tien mitä ei halua kulkea ja siinä menee turhaan vuosia vaan hukkaan! Miksi jotkut vanhemmat haluaa pilata lapsensa elämän? Ehkä pohjimmiltaan tarkoitus on hyvä, halutaan että oma lapsi menestyy, mutta menestyä voi niin tavis duunissa kuin korkeammassakin ammatissa! Oikeat arvot kunniaan ja tasapuolisuutta kaikille. :)
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Lukioon olisin kyllä lapseni painostanut, mutta onneksi molemmat sinne halusivatkin. Paljon paremmat mahdollisuudet hakea opiskelemaan, harva 16-vuotias kuitenkaan tietää mitä haluaa elämänsä tehdä...
Ja sinä ilmeisesti tiedät sitten toisen puolesta? :) " hieno " vanhempi sinäkin oot kun mielessäs elättelit jo painostamista, lapsilla kävi tuuri kun ajattelivat samoin miten sinä ajattelet, muuten olisivat joutuneet painostamisen uhriksi.
Mikä vika ammattikoulussa on? Monia eri hyviä alavalintoja täynnä ja saa suoraan ammattipaperit käteen. Ei tarvitse turhaan vuosia koulunpenkillä kuluttaa. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä olisin halunnut että lapseni olisi opiskellut enemmän. Toisesta tuli kaupankassaan verrattava, ylioppilas, joka sitten keskeytti opintonsa, salaa toivon että vielä jatkaisi opiskelua tai keksisi sen alan, jota oikeasti haluaisi tehdä, työ jota tekee on huonosti palkattua ja ei edes viihdy siinä.
Toinen on opiskellut paljon ja nyt 30v on ensimmäisessä "oikeassa" työpaikassa, jossa viihtyy ja haluaa oppia ja opiskella samaa alaa ja kaikkea muutakin koko ajan lisää ja lisää, vaikka kyllästyisi nykyiseen työhönsä varmasti olisi rohkeutta kokeilla uutta uudestaan ja uudestaan, ilman että katkeroituu pakoilleen vain koska on työpaikka ja sieltä saa elannon.
Arvostan opiskelua ja uuden oppimista, ei siksi että se antaisi statusta vaan itsensä kehittämiseksi, mutta jos on onnellinen kaupan kassana loppuiän asia on ok, kunhan ei katkeroidu sinne vähäisine työtunteineen ja pienine palkkoineen.
No minä tienaan 1400e/kk nettona ja tulen sillä ihan hyvin toimeen. Sehän ei ole meidän työntekijöiden vika että jotkut alat on huonosti palkattuja, siitä saa syyttää joitain aivan muita henkilöitä! ;)
Minua ärsyttäisi jos vasta 30-vuotiaana saisin elämäni ensimmäisen kunnollisen työpaikan, kun kohtahan sitä rupeaa lähestymään jo keski-ikää ja vasta silloin saanut elämänsä ensimmäisen työpaikan niin hurraa...! Mun piti päästä jo työ-elämään vakituisesti kiinni heti 18-vuotiaana.
Mä oon ainakin onnellinen työstäni, vaihtelevat työajat, palkka ihan ok, työ aika helppoa ja ei tarvitse hirveästi stressata itseään. :)
Itseäänhän voi kehittää työn ulkopuolellakin. Ei kaikki itsensä kehittäminen liity ammatin opiskeluun!
Pidemmällä elämänkokemuksella näkee, että töitä kyllä ehtii tekemään vaikka opiskelisi eikä teininä jättäisi opiskelua ja lähtisi töihin. Jokainen tekee miten tahtoo, mutta kyllähän se elintaso on erilainen perusduunarilla kuin korkeastikoulutetulla.
Vierailija kirjoitti:
No, itse toivon että minua oltaisiin painostettu tai ohjattu oikean suuntaan teininä. Olisi nimittäin nyt vähän helpompaa ja monelta murheelta olisi säästynyt.
Siinä että ohjaa lastaan opiskelemaan mahdollisimman pitkälle ei ole mitään pahaa. Hyvä koulutus ja mahdollisimman hyvä palkka auttaa elämässä todella paljon.
Minua ohjattiin kotona mutta mahdollisimman huonoihin vaihtoehtoihin. Olisi pitänyt mennä keittäjälinjalle ja äkkiä töihin. Lähinnä varmaan tienaamaan vanhemmille rahaa ettei vain heidän tarvitse kuluttaa rahaa minuun. Kun olen sitten myöhemmin lukenut itseni hyvään ammattiin niin vanhempani eivät ole olleet iloisia minun puolestani.
Mielestäni vanhempien tulisi kannustaa lastaan hakeutumaan sellaisin opintoihin, jotka vastaavat lapsen potentiaalia. Jos fiksu nuori nuoruuttaan menee sieltä missä aita on matalin on vanhemman velvollisuus kannustaa lasta tekemään fiksuja päätöksiä tulevaisuutensa suhteen. Nuori ei välttämättä pysty ajattelemaan asioita yhtä pitkälle kuin vanhempi. Mutta tosiaan, ohjaus tulisi tapahtua nuoren kykyjen ja potentiaalin ehdoilla.
He uskovat olevansa viisaampia ja näkevät lapsissaan potentiaalia.
Äitini mielestä olin laiska, koska valitsin lyhyen matikan. Todellisuudessa tiesin, että kykyni eivät riitä pitkään. Äiti huomautti, ettei sitä voi tietää kokeilematta. Minulle matikka ei kuitenkaan ollut helppoa yläasteellakaan, vaan sain pinnistellä hyvien numeroiden eteen. Vanhempien vain on vaikea uskoa, että nuori tuntisi oman luonteensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan jokainen vanhempi haluaa lapselleen parasta, se paras on vain eri ihmisistä eri asia. Mun mielestäni parasta on hyvä todistus lukiosta - sillä pääsee myöhemmin toteuttamaan vaikka mitä haaveita, mutta ei se kaupan kassanakaan vauhtia hidasta.
Jotkut vanhemmat omistavat lapsensa...hups! Siksi tekevät "päätöksiä" heidän puolesta. Eli kasvattavat epäonnellisia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä painostusta, mutta jonkin asteisen "opastuksen" ehkä ymmärrän joissakin tapauksissa...
Esimerkiksi pikkuveljeni on kielellisesti todella lahjakas - puhuu ruotsia ja englantia ihan tuosta vaan, saa lukuaineista kymppejä vaikkei opiskele lähes tulkoon yhtään. Nyt edessä olisikin haku lukioon/amikseen. Äitini on jossain määrin koittanut ehdottaa veljelleni, että hän menisi lukioon ja lukiosta yliopistoon lukemaan kieliä. Pikkuveljeni kuitenkin itse haluaa mennä amikseen lukemaan auton korjaajaksi (anteeksi, ei varmasti ole oikea nimitys), ja äitini on huolissaan siitä, että veljeni lahjat menevät "hukkaan". Ja tietysti äiti varmasti haluaa, että veljeni saisi mahdollisimman hyväpalkkaisen työn. Tietysti hän antaa veljeni itse päättää mihin tämä hakee opiskelemaan, mutta kertoo kyllä oman mielipiteensä. Veli ei halua lukioon, koska pelkää ettei pärjäisi siellä, vaikka todellisuudessa uskallan väittää että hän pärjäisi lukiossa paremmin kuin hyvin.
Olen aloittajan kanssa ihan samaa mieltä siitä, että ketään ei pidä kieltää toteuttamasta omaa kutsumustaan vastaan arvostuksen, rahan tai muidenkaan seikkojen takia.
Silti ehkä nyt, kun itselleni on jo karttunut ikää, tajuan että olen perinyt todella paljon persoonallisuuden piirteitä molemmilta vanhemmiltani. Yksi niistä on halu kehitellä uusia asioita ja parantaa järjestelmiä. Toinen taas on turhautuminen samanlaisuuden toistumiseen. En tiedostanut näitä millään tavalla 9-luokan päättyessä. Siihen aikaan olin enemmänkin väsynyt ja ahdistunut teini, ja olisin halunnut "päästä helpolla" menemällä vain johonkin töihin.
Vanhempani painostivat minut menemän lukioon, ja sanoivat että ensin pitää huolehtia että kaikki ovet säilyvät auki, sen jälkeen voin sitten miettiä uudestaan mihin ammattiin haluan. Kävikin sitten niin, että lukiossa syttyi halu tietylle alalle yliopistoon, ja sitä olenkin jo toistakymmentä vuotta tehnyt.
Uskon siis, että omat vanhemmat voivat joskus tietää lasta paremmin, mikä juuri hänelle on pitkällä tähtäimellä hyväksi. Toki ylilyöntejä tapahtuu, mutta väittäisin että aika moni motivoitunutkin lapsi voi tarvita jossain kohtaa kannustusta olla jättämättä leikkiä kesken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu vanhempien motiiveista.
Aika monesti vanhempi tietää lasta paremmin mihin työhön tämä soveltuu.
Vanhempi voi antaa lapsen tehdä itse omat virheensä ja antaa hänen oppia niistä, tai vanhempi voi yrittää ohjata lasta hänelle sopivaan ammattiin.
Vierailija kirjoitti:
Ailuisella on enemmän elämänkokemusta. Nuori haluaa päästä helpolla. On ihan hyvä jos opiskeluun vähän painostetaan, onhan se ihan vain sen lapsen etu.
Kyllä se näin on! Johdattelemalla pääsee haluttuun lopputulokseen. Se on jokaisen äidin ja isän velvollisuus huolehtia lapsistaan ja että niistä tulee kunnollisia, pärjäävät elämässä myös taloudellisesti. Lapsi ei hahmota tulevaisuutta ja mitä alaa kannattaa opiskella. Se on vanhempien tehtävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä olisin halunnut että lapseni olisi opiskellut enemmän. Toisesta tuli kaupankassaan verrattava, ylioppilas, joka sitten keskeytti opintonsa, salaa toivon että vielä jatkaisi opiskelua tai keksisi sen alan, jota oikeasti haluaisi tehdä, työ jota tekee on huonosti palkattua ja ei edes viihdy siinä.
Toinen on opiskellut paljon ja nyt 30v on ensimmäisessä "oikeassa" työpaikassa, jossa viihtyy ja haluaa oppia ja opiskella samaa alaa ja kaikkea muutakin koko ajan lisää ja lisää, vaikka kyllästyisi nykyiseen työhönsä varmasti olisi rohkeutta kokeilla uutta uudestaan ja uudestaan, ilman että katkeroituu pakoilleen vain koska on työpaikka ja sieltä saa elannon.
Arvostan opiskelua ja uuden oppimista, ei siksi että se antaisi statusta vaan itsensä kehittämiseksi, mutta jos on onnellinen kaupan kassana loppuiän asia on ok, kunhan ei katkeroidu sinne vähäisine työtunteineen ja pienine palkkoineen.
No minä tienaan 1400e/kk nettona ja tulen sillä ihan hyvin toimeen. Sehän ei ole meidän työntekijöiden vika että jotkut alat on huonosti palkattuja, siitä saa syyttää joitain aivan muita henkilöitä! ;)
Minua ärsyttäisi jos vasta 30-vuotiaana saisin elämäni ensimmäisen kunnollisen työpaikan, kun kohtahan sitä rupeaa lähestymään jo keski-ikää ja vasta silloin saanut elämänsä ensimmäisen työpaikan niin hurraa...! Mun piti päästä jo työ-elämään vakituisesti kiinni heti 18-vuotiaana.
Mä oon ainakin onnellinen työstäni, vaihtelevat työajat, palkka ihan ok, työ aika helppoa ja ei tarvitse hirveästi stressata itseään. :)
Itseäänhän voi kehittää työn ulkopuolellakin. Ei kaikki itsensä kehittäminen liity ammatin opiskeluun!
Ymmärrät kai että tuo 1400€ on paska palkka ja voin lisätä että tuo 30v on opiskelun ohella tienannut enemmän kuin tuon 1400€/kk netto. Ei tuolla summalla paljon perheittä perusteta ilman yhteiskunnan apua, vaikka nuorelle se on iso raha kuukaudessa.
En minä nyt sitä paskaksi palkaksi sanoisi, mutta huonommasta päästä tietysti. Vuokran jälkeen mulla jää elämiseen 800e/kk ja oon tullu sillä kyllä ihan hyvin toimeen, kuten aikasemmin sanoinkin.
Yleensä siinä perheen perustamisessa on myös se toinen osapuoli, eli ei pelkästään minun rahoilla niitä lapsia elätetä. :)
Ja edelleen, mun vika ei ole se että joillakin aloilla on huonot palkat. SE ON PÄÄTTÄJIEN VIKA!!!
Toisille myöskin merkihtee elämässä enemmän henkiset arvot, kuin se paljonko rahaa kolahtaa tilille. :) Itse kuulun enemmän näiden henkisten arvojen kannattajiin, et ihmisen pitää tehdä sitä mitä se oikeasti haluaa, ei rahan takia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukioon olisin kyllä lapseni painostanut, mutta onneksi molemmat sinne halusivatkin. Paljon paremmat mahdollisuudet hakea opiskelemaan, harva 16-vuotias kuitenkaan tietää mitä haluaa elämänsä tehdä...
Ja sinä ilmeisesti tiedät sitten toisen puolesta? :) " hieno " vanhempi sinäkin oot kun mielessäs elättelit jo painostamista, lapsilla kävi tuuri kun ajattelivat samoin miten sinä ajattelet, muuten olisivat joutuneet painostamisen uhriksi.
Mikä vika ammattikoulussa on? Monia eri hyviä alavalintoja täynnä ja saa suoraan ammattipaperit käteen. Ei tarvitse turhaan vuosia koulunpenkillä kuluttaa. :D
Joo, ja sit loppuelämä vingutaan kun on huono palkka.
Tulevaisuus tehdään nuorena, ja suurin osa nuorista ei ajattele tulevaisuutta, koska se on niiiiin kaukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun poika oli kasilla (keskiarvo vähän päälle 9) sitä mieltä, että hänestä tulee rekkakuski. Sanoin luokanvalvojan vartissa sen asian ja luokanvalvoja näytti siltä, että pyörtyy. No lopulta poika sitten muutti mieltään lukioiässä ja opiskelee nyt DI:ksi. En ole missään vaiheessa painostanut, ainoastaan siinä, että ammatti pitää olla. Mutta poika sanoo, että jos ei olisi päässyt teknilliseen, ei kyllä mikään muu yliopistoala olisi kiinnostanut ja sitten olisi voinut opiskellakin autonkuljettajaksi.
Hienoa! :)
Mua harmittaa suuresti se ettei vanhemmillani ollut mitään mielipidettä suuntaan tai toiseen eivätkä kannustaneet mitenkään. Haahuilin sitten päämäärättömästi kunnes 23 vuotiaana tajusin hakea yliopistoon, olin aina luullut olevani liian huono sinne. Kun pääsin sisään vanhemmat vaan totesi 'aha'. Kun serkkuni pääsi yliopistoon, hänen äitinsä pillahti itkuun ja sitten kutsuttiin lähipiiri kakkukahville.
Painostaminen ei ole hyvä, mutta välinpitämättömyys pahempi.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä painostusta, mutta jonkin asteisen "opastuksen" ehkä ymmärrän joissakin tapauksissa...
Esimerkiksi pikkuveljeni on kielellisesti todella lahjakas - puhuu ruotsia ja englantia ihan tuosta vaan, saa lukuaineista kymppejä vaikkei opiskele lähes tulkoon yhtään. Nyt edessä olisikin haku lukioon/amikseen. Äitini on jossain määrin koittanut ehdottaa veljelleni, että hän menisi lukioon ja lukiosta yliopistoon lukemaan kieliä. Pikkuveljeni kuitenkin itse haluaa mennä amikseen lukemaan auton korjaajaksi (anteeksi, ei varmasti ole oikea nimitys), ja äitini on huolissaan siitä, että veljeni lahjat menevät "hukkaan". Ja tietysti äiti varmasti haluaa, että veljeni saisi mahdollisimman hyväpalkkaisen työn. Tietysti hän antaa veljeni itse päättää mihin tämä hakee opiskelemaan, mutta kertoo kyllä oman mielipiteensä. Veli ei halua lukioon, koska pelkää ettei pärjäisi siellä, vaikka todellisuudessa uskallan väittää että hän pärjäisi lukiossa paremmin kuin hyvin.
Lisäisin tähän, että äitini ei itse ole akateeminen, ja ehkä tavallaan haluaa meille lapsilleen "paremman työn" kuin mitä hänellä itsellään on. Yksi sisaruksistani kävi amiksen (muut olemme yliopistossa + veljeni joka vasta lopettee peruskoulua), ja kyllä äitini on kunnioittanut tämän siskoni valintaa mennä amikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhempani painostavat minua lääkäriksi, pakottivat mm. seitsemännellä luokalla valitsemaan pitkän matikan valinnaiseksi vaikka olen siinä surkea. Jos joku kysyy, mikä minusta tulee isona, vanhempani tulevat väliin toitottamaan, että minusta tulee lääkäri.
Tosiasiassa haaveilen ammatista psykologian tai kirjallisuuden saralla. Aion ensi vuonna hakea Kallion ilmaisutaiteen lukioon ja sen jälkeen haluaisin yliopistoon opiskelemaan luovaa kirjoittamista tai psykologiaa. Vanhemmilleni tämä ei tietenkään sovi, mutta en heitä aio kuunnellakaan.
terv. 15v
Hyvä, jos vanhemmillasi ei järki ilmiselvästi päässä pelaa kun pitää oikeen väliinkin tunkea toitottamaan ja eivät osaa arvostaa sitä mitä sinä oikeasti haluat, niin välit kylmän viileesti poikki vaan! Alkaa ehkä kunnioitusta löytyä . Toisilta sitä ei välttämättä löydy koskaan.
Kaikenlaisia hirviö vanhempia sitä onkin olemassa...
No johan oli rakentavaa! Välit poikki hirviövanhempiin? Missä tynnyrissä oikein olet kasvanut, jos opiskeluun painostaminen on hirviövanhemmuutta? Toki epämukavaa ja aiheuttanee riitaakin, mutta että oikein hirviötä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä olisin halunnut että lapseni olisi opiskellut enemmän. Toisesta tuli kaupankassaan verrattava, ylioppilas, joka sitten keskeytti opintonsa, salaa toivon että vielä jatkaisi opiskelua tai keksisi sen alan, jota oikeasti haluaisi tehdä, työ jota tekee on huonosti palkattua ja ei edes viihdy siinä.
Toinen on opiskellut paljon ja nyt 30v on ensimmäisessä "oikeassa" työpaikassa, jossa viihtyy ja haluaa oppia ja opiskella samaa alaa ja kaikkea muutakin koko ajan lisää ja lisää, vaikka kyllästyisi nykyiseen työhönsä varmasti olisi rohkeutta kokeilla uutta uudestaan ja uudestaan, ilman että katkeroituu pakoilleen vain koska on työpaikka ja sieltä saa elannon.
Arvostan opiskelua ja uuden oppimista, ei siksi että se antaisi statusta vaan itsensä kehittämiseksi, mutta jos on onnellinen kaupan kassana loppuiän asia on ok, kunhan ei katkeroidu sinne vähäisine työtunteineen ja pienine palkkoineen.
No minä tienaan 1400e/kk nettona ja tulen sillä ihan hyvin toimeen. Sehän ei ole meidän työntekijöiden vika että jotkut alat on huonosti palkattuja, siitä saa syyttää joitain aivan muita henkilöitä! ;)
Minua ärsyttäisi jos vasta 30-vuotiaana saisin elämäni ensimmäisen kunnollisen työpaikan, kun kohtahan sitä rupeaa lähestymään jo keski-ikää ja vasta silloin saanut elämänsä ensimmäisen työpaikan niin hurraa...! Mun piti päästä jo työ-elämään vakituisesti kiinni heti 18-vuotiaana.
Mä oon ainakin onnellinen työstäni, vaihtelevat työajat, palkka ihan ok, työ aika helppoa ja ei tarvitse hirveästi stressata itseään. :)
Itseäänhän voi kehittää työn ulkopuolellakin. Ei kaikki itsensä kehittäminen liity ammatin opiskeluun!
Pidemmällä elämänkokemuksella näkee, että töitä kyllä ehtii tekemään vaikka opiskelisi eikä teininä jättäisi opiskelua ja lähtisi töihin. Jokainen tekee miten tahtoo, mutta kyllähän se elintaso on erilainen perusduunarilla kuin korkeastikoulutetulla.
Onko elintaso perusduunarilla sitten mielestäsi huono? :) Kuvaile millainen se on! Kuuntelen kyllä mielelläni.
Koska mulla riittää rahaa ostaa terveellistä ruokaa kaupasta, olen oikeutettu myöskin hyvään terveyden huoltoon, pystyn ostamaan kaupasta hygieniatarvikkeet sun muut, pystyn välillä käyttämään myös rahaa kaikkeen ylimääräiseen kuten shoppailuun ja kauneudenhoitoon ja juhlimiseen... Elintaso mielestäni on hyvä.
Eikä kyse oo siitä että ehtiikö tekemään töitä, varmasti ehtii, vaan kyse on ennemmin siitä että haluaako viettää koulunpenkillä enää aikaa, vai kiinostaako enemmän työelämä! Toisia kiinostaa enemmän työ kuin pitkälle opiskelu ja ei se ole mun mielestä ollenkaan huono vaihtoehto, molemmat yhtä hyviä, käy töissä tai opiskelee, työntekijä maksaa myös aina veroja .
Vierailija kirjoitti:
No, itse toivon että minua oltaisiin painostettu tai ohjattu oikean suuntaan teininä. Olisi nimittäin nyt vähän helpompaa ja monelta murheelta olisi säästynyt.
Samoin.
Ei lapsen koulutusta kannata päättää. Parempi, että käy sen loppuun.