Lue keskustelun säännöt.
Mikä vaivaa vanhempia, jotka haluavat päättää lapsen koulutuksen?
18.03.2016 |
Minulla on ystävä, jonka vanhemmat haluaa että tämä menee yliopistoon. Jos ystävästäni tulisi vaikka rekan kuljettaja, vanhemmat olisi pettyneitä.
Kuvitteleeko tälläiset vanhemmat, että se lapsen elämä on HEIDÄN elämä, eikä hänen omansa!
Luojan kiitos ettei minua aikanaan painostettu mihinkään, sain valita oman tieni ja minusta tuli kaupankassa. Jos vaikka olisin lähtenyt lukemaan lääkäriksi, siihenkin oltaisiin oltu tyytyväisiä. Olen onnellinen että saan olla vapaasti oma itseni.
Ystäväni vanhemmat ovat korkeakoulutettuja, mutta ei se tarkoita sitä että lapsen täytyisi seurata samoja jalanjälkiä jos ei tykkää. Kaikki työ on arvokasta!
Kun minulla tulee olemaan jonain päivänä lapsia, en aio myöskään painostaa heitä ammatin suhteen mihinkään, vaan annan heidän löytää oman tiensä. Jännää nähdä mikä se tulee olemaan :) En näe edes OIKEUTTA painostamiseen, koska ammatti määrää kuitenkin pitkälle elämässä, eläkeikään saakka ja kyllä vituttaisi jos pelosta ja painostuksesta ois joutunu valihtemaan sellasen tien mitä ei halua kulkea ja siinä menee turhaan vuosia vaan hukkaan! Miksi jotkut vanhemmat haluaa pilata lapsensa elämän? Ehkä pohjimmiltaan tarkoitus on hyvä, halutaan että oma lapsi menestyy, mutta menestyä voi niin tavis duunissa kuin korkeammassakin ammatissa! Oikeat arvot kunniaan ja tasapuolisuutta kaikille. :)
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itse toivon että minua oltaisiin painostettu tai ohjattu oikean suuntaan teininä. Olisi nimittäin nyt vähän helpompaa ja monelta murheelta olisi säästynyt.
Siinä että ohjaa lastaan opiskelemaan mahdollisimman pitkälle ei ole mitään pahaa. Hyvä koulutus ja mahdollisimman hyvä palkka auttaa elämässä todella paljon.
Minua ohjattiin kotona mutta mahdollisimman huonoihin vaihtoehtoihin. Olisi pitänyt mennä keittäjälinjalle ja äkkiä töihin. Lähinnä varmaan tienaamaan vanhemmille rahaa ettei vain heidän tarvitse kuluttaa rahaa minuun. Kun olen sitten myöhemmin lukenut itseni hyvään ammattiin niin vanhempani eivät ole olleet iloisia minun puolestani.
Ohjaaminen on toki eri asia kuin painostus. Voi nätisti ja ystävällisesti kertoa mitä itse ajattelee, mutta ei voi toiselle ihmiselle sanoa että tätä sinun kuuluu tehdä! ja jos et tee, en ole tyytyväinen! Vaan kertoa se, että mitä ikinä lapsi päättääkään työkseen tehdä, vanhemmat on tyytyväisiä SINUN valintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä olisin halunnut että lapseni olisi opiskellut enemmän. Toisesta tuli kaupankassaan verrattava, ylioppilas, joka sitten keskeytti opintonsa, salaa toivon että vielä jatkaisi opiskelua tai keksisi sen alan, jota oikeasti haluaisi tehdä, työ jota tekee on huonosti palkattua ja ei edes viihdy siinä.
Toinen on opiskellut paljon ja nyt 30v on ensimmäisessä "oikeassa" työpaikassa, jossa viihtyy ja haluaa oppia ja opiskella samaa alaa ja kaikkea muutakin koko ajan lisää ja lisää, vaikka kyllästyisi nykyiseen työhönsä varmasti olisi rohkeutta kokeilla uutta uudestaan ja uudestaan, ilman että katkeroituu pakoilleen vain koska on työpaikka ja sieltä saa elannon.
Arvostan opiskelua ja uuden oppimista, ei siksi että se antaisi statusta vaan itsensä kehittämiseksi, mutta jos on onnellinen kaupan kassana loppuiän asia on ok, kunhan ei katkeroidu sinne vähäisine työtunteineen ja pienine palkkoineen.
No minä tienaan 1400e/kk nettona ja tulen sillä ihan hyvin toimeen. Sehän ei ole meidän työntekijöiden vika että jotkut alat on huonosti palkattuja, siitä saa syyttää joitain aivan muita henkilöitä! ;)
Minua ärsyttäisi jos vasta 30-vuotiaana saisin elämäni ensimmäisen kunnollisen työpaikan, kun kohtahan sitä rupeaa lähestymään jo keski-ikää ja vasta silloin saanut elämänsä ensimmäisen työpaikan niin hurraa...! Mun piti päästä jo työ-elämään vakituisesti kiinni heti 18-vuotiaana.
Mä oon ainakin onnellinen työstäni, vaihtelevat työajat, palkka ihan ok, työ aika helppoa ja ei tarvitse hirveästi stressata itseään. :)
Itseäänhän voi kehittää työn ulkopuolellakin. Ei kaikki itsensä kehittäminen liity ammatin opiskeluun!
Pidemmällä elämänkokemuksella näkee, että töitä kyllä ehtii tekemään vaikka opiskelisi eikä teininä jättäisi opiskelua ja lähtisi töihin. Jokainen tekee miten tahtoo, mutta kyllähän se elintaso on erilainen perusduunarilla kuin korkeastikoulutetulla.
Olisikin!
Terveisiä vain korkeakoulutettujen työttömyystilastoilta.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni vanhempien tulisi kannustaa lastaan hakeutumaan sellaisin opintoihin, jotka vastaavat lapsen potentiaalia. Jos fiksu nuori nuoruuttaan menee sieltä missä aita on matalin on vanhemman velvollisuus kannustaa lasta tekemään fiksuja päätöksiä tulevaisuutensa suhteen. Nuori ei välttämättä pysty ajattelemaan asioita yhtä pitkälle kuin vanhempi. Mutta tosiaan, ohjaus tulisi tapahtua nuoren kykyjen ja potentiaalin ehdoilla.
Eli et usko että nuori luonteesta puolesta tietäisi minkä ammatin haluaa valita jos hänelle eri ammateista kerrotaan ja ei painosteta yhtään? :)
Täälläkin tuo yksi 15v kertoi fiksusti opiskelusuunitelmansa minkä on ihan itse päättänyt ja fiksua alaa oli päättänyt lähteä opiskelemaan, mutta kummalliset vanhemmat eivät silti olleet tyytyväisiä ! Miten voi syyttää, että hänkin menis muka siitä mistä aita on matalin?
Jotkut ehkä menee, mutta se kertoo enemmän heidän omasta luonteestaan, ei yleisesti nuorista...
Vierailija kirjoitti:
He uskovat olevansa viisaampia ja näkevät lapsissaan potentiaalia.
Äitini mielestä olin laiska, koska valitsin lyhyen matikan. Todellisuudessa tiesin, että kykyni eivät riitä pitkään. Äiti huomautti, ettei sitä voi tietää kokeilematta. Minulle matikka ei kuitenkaan ollut helppoa yläasteellakaan, vaan sain pinnistellä hyvien numeroiden eteen. Vanhempien vain on vaikea uskoa, että nuori tuntisi oman luonteensa.
Tolloja mitä tolloja :D mutta noinhan se on joidenkin vanhempien kohdalla!
Edz kirjoitti:
Jotkut vanhemmat omistavat lapsensa...hups! Siksi tekevät "päätöksiä" heidän puolesta. Eli kasvattavat epäonnellisia ihmisiä.
Sä tiivistit tämän asian niin oikein! Eli kuvitellaan että omistetaan toinen ihminen. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä painostusta, mutta jonkin asteisen "opastuksen" ehkä ymmärrän joissakin tapauksissa...
Esimerkiksi pikkuveljeni on kielellisesti todella lahjakas - puhuu ruotsia ja englantia ihan tuosta vaan, saa lukuaineista kymppejä vaikkei opiskele lähes tulkoon yhtään. Nyt edessä olisikin haku lukioon/amikseen. Äitini on jossain määrin koittanut ehdottaa veljelleni, että hän menisi lukioon ja lukiosta yliopistoon lukemaan kieliä. Pikkuveljeni kuitenkin itse haluaa mennä amikseen lukemaan auton korjaajaksi (anteeksi, ei varmasti ole oikea nimitys), ja äitini on huolissaan siitä, että veljeni lahjat menevät "hukkaan". Ja tietysti äiti varmasti haluaa, että veljeni saisi mahdollisimman hyväpalkkaisen työn. Tietysti hän antaa veljeni itse päättää mihin tämä hakee opiskelemaan, mutta kertoo kyllä oman mielipiteensä. Veli ei halua lukioon, koska pelkää ettei pärjäisi siellä, vaikka todellisuudessa uskallan väittää että hän pärjäisi lukiossa paremmin kuin hyvin.
Eihän ne kielet hukkaan mene, vaikka hänestä tulisi autonkorjaaja, hän voi matkustella ja näin ollen käyttää kielitaitoaan hyväksi! Hän voi solmia myös ystävyyssuhteita ulkomaalaisten kanssa, koska omaa hyvän kielitaidon. Ja jos tahtoo edistää entistä enemmän kielitaitoaan, voi mennä kielikursseilekin. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä olisin halunnut että lapseni olisi opiskellut enemmän. Toisesta tuli kaupankassaan verrattava, ylioppilas, joka sitten keskeytti opintonsa, salaa toivon että vielä jatkaisi opiskelua tai keksisi sen alan, jota oikeasti haluaisi tehdä, työ jota tekee on huonosti palkattua ja ei edes viihdy siinä.
Toinen on opiskellut paljon ja nyt 30v on ensimmäisessä "oikeassa" työpaikassa, jossa viihtyy ja haluaa oppia ja opiskella samaa alaa ja kaikkea muutakin koko ajan lisää ja lisää, vaikka kyllästyisi nykyiseen työhönsä varmasti olisi rohkeutta kokeilla uutta uudestaan ja uudestaan, ilman että katkeroituu pakoilleen vain koska on työpaikka ja sieltä saa elannon.
Arvostan opiskelua ja uuden oppimista, ei siksi että se antaisi statusta vaan itsensä kehittämiseksi, mutta jos on onnellinen kaupan kassana loppuiän asia on ok, kunhan ei katkeroidu sinne vähäisine työtunteineen ja pienine palkkoineen.
No minä tienaan 1400e/kk nettona ja tulen sillä ihan hyvin toimeen. Sehän ei ole meidän työntekijöiden vika että jotkut alat on huonosti palkattuja, siitä saa syyttää joitain aivan muita henkilöitä! ;)
Minua ärsyttäisi jos vasta 30-vuotiaana saisin elämäni ensimmäisen kunnollisen työpaikan, kun kohtahan sitä rupeaa lähestymään jo keski-ikää ja vasta silloin saanut elämänsä ensimmäisen työpaikan niin hurraa...! Mun piti päästä jo työ-elämään vakituisesti kiinni heti 18-vuotiaana.
Mä oon ainakin onnellinen työstäni, vaihtelevat työajat, palkka ihan ok, työ aika helppoa ja ei tarvitse hirveästi stressata itseään. :)
Itseäänhän voi kehittää työn ulkopuolellakin. Ei kaikki itsensä kehittäminen liity ammatin opiskeluun!
Pidemmällä elämänkokemuksella näkee, että töitä kyllä ehtii tekemään vaikka opiskelisi eikä teininä jättäisi opiskelua ja lähtisi töihin. Jokainen tekee miten tahtoo, mutta kyllähän se elintaso on erilainen perusduunarilla kuin korkeastikoulutetulla.
Miten se elintaso on erilainen? T. kotirouva, hyvin tienaavan duunarin puoliso
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhempani painostavat minua lääkäriksi, pakottivat mm. seitsemännellä luokalla valitsemaan pitkän matikan valinnaiseksi vaikka olen siinä surkea. Jos joku kysyy, mikä minusta tulee isona, vanhempani tulevat väliin toitottamaan, että minusta tulee lääkäri.
Tosiasiassa haaveilen ammatista psykologian tai kirjallisuuden saralla. Aion ensi vuonna hakea Kallion ilmaisutaiteen lukioon ja sen jälkeen haluaisin yliopistoon opiskelemaan luovaa kirjoittamista tai psykologiaa. Vanhemmilleni tämä ei tietenkään sovi, mutta en heitä aio kuunnellakaan.
terv. 15v
Hyvä, jos vanhemmillasi ei järki ilmiselvästi päässä pelaa kun pitää oikeen väliinkin tunkea toitottamaan ja eivät osaa arvostaa sitä mitä sinä oikeasti haluat, niin välit kylmän viileesti poikki vaan! Alkaa ehkä kunnioitusta löytyä . Toisilta sitä ei välttämättä löydy koskaan.
Kaikenlaisia hirviö vanhempia sitä onkin olemassa...
No johan oli rakentavaa! Välit poikki hirviövanhempiin? Missä tynnyrissä oikein olet kasvanut, jos opiskeluun painostaminen on hirviövanhemmuutta? Toki epämukavaa ja aiheuttanee riitaakin, mutta että oikein hirviötä?
Kyllä minusta painostaminen on hirviömäisen ihmisen ele. :) toinen ahdistuu tai pelkää sitä kun karjutaan naamapunasena kun ei olla tyytyväisiä toisen ihmisen valintoihin jotka ei kuulu heille pätkän vertaa!
Siinä on tälläsillä vanhemmilla peiliin katsomisen paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä painostusta, mutta jonkin asteisen "opastuksen" ehkä ymmärrän joissakin tapauksissa...
Esimerkiksi pikkuveljeni on kielellisesti todella lahjakas - puhuu ruotsia ja englantia ihan tuosta vaan, saa lukuaineista kymppejä vaikkei opiskele lähes tulkoon yhtään. Nyt edessä olisikin haku lukioon/amikseen. Äitini on jossain määrin koittanut ehdottaa veljelleni, että hän menisi lukioon ja lukiosta yliopistoon lukemaan kieliä. Pikkuveljeni kuitenkin itse haluaa mennä amikseen lukemaan auton korjaajaksi (anteeksi, ei varmasti ole oikea nimitys), ja äitini on huolissaan siitä, että veljeni lahjat menevät "hukkaan". Ja tietysti äiti varmasti haluaa, että veljeni saisi mahdollisimman hyväpalkkaisen työn. Tietysti hän antaa veljeni itse päättää mihin tämä hakee opiskelemaan, mutta kertoo kyllä oman mielipiteensä. Veli ei halua lukioon, koska pelkää ettei pärjäisi siellä, vaikka todellisuudessa uskallan väittää että hän pärjäisi lukiossa paremmin kuin hyvin.
Eihän ne kielet hukkaan mene, vaikka hänestä tulisi autonkorjaaja, hän voi matkustella ja näin ollen käyttää kielitaitoaan hyväksi! Hän voi solmia myös ystävyyssuhteita ulkomaalaisten kanssa, koska omaa hyvän kielitaidon. Ja jos tahtoo edistää entistä enemmän kielitaitoaan, voi mennä kielikursseilekin. :)
Ja jos tuon äiti on huolissaan, että pääseekö riittävän hyväpalkkaiseen hommaan, niin kyllä useimmat autonasentajat (ja etenee siitä vaikka aikanaa vielä päällikkötasolle) tienaavat enemmän kuin joku keskivertohumanisti, joka on lukenut kieliä. Ja joka on todennäköisemmin työttömänä tai pakotettuna elättämään itsensä ei-niin-kovapalkkaisena freelancerina.
PS. Olen itse akateeminen, mutta en todellakaan estelisi, jos lapsemme haluaisi valita autonasentajan linjan. Pääasia että se olisi sitä mitä haluaa tehdä, ja mistä on kiinnostunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ohjattiin ja painostettiin ja edelleen tehdään niin. Seurauksena mielenerveysongelmat ja hyvin huono itsetunto. Sain pienenä hävetä itseäni ja omia valintojani. Perheessämme ei kannustettu tai kehuttu, ainoastaan moitittiin kun tehtiin "väärin".
Minut pakotettiin kanssa aikoinani opiskelemaan alaa, joka ei yhtään kiinnostanut minua.
Olisin halunnut mennä lukioon, mutta erityisesti isäni lyttäsi koko ajatuksen. Hänen mielestän en voi koskaan pärjätä lukiossa ja lukio oli hänen mielestään aivan turha , vaikka suunnitelmani oli hakeutua alalle, joka vaati yliopisto pohjan. Olin selvinnyt hyvin peruskoulusta ja mahdollsita olisi ollut päästä lukioon, mutta isä ei muuttanut linjaustaan mitenkään. Hän uhkaili minua erilaisilla asioilla jos en hae linjalle, minkä hän on valinnut. Olin silloin hyvinkin alistettu ja vanhempieni kontrollin alla , joten en oikein osannut tehdä vastarintaa asian suhteen ja näin ollen katsoin ,että pakko on hakea. Opiskelin siis aivan turhaa itselleni ammatin, josta en koskaan oppinut edes pitämään, vaikka teinkin sen alan töitä muutamia vuosia. Minua kaduttaa, että en pystynyt silloin puolustamaan itseäni ja tekemään kuten olisin halunnut.
Jälkeenpäin koin myös vanhempieni kohdalta suurta mitätöintiä ja vastusteluja kun ilmoitin että olen hakeutunut opiskelemaan toista alaa. Ei olisi saanut vaihtaa alaa ja en kuulemma pärjää muualla. No, pärjäsin minä.
Isäni ajatukseni on luultavasti ollut toteuttaa jotain omaa suvultaan perittyä mallia. Tässä mallissa perheessä tyttö ( tai joku tytöistä jos on enemmän) opiskelee hoitoalalle ja jää asumaaan lähelle vanhempiaan tai asuu vanhempiensa luona ja tulee sitten pitämään huolta vanhemmista ja hoitamaan näiden asioita kun vanhuus alkaa painaa päälle.
Kyllä minua vähän tuo katkeroittaa, vaikka sainkin sitten vaihdettua alaa. Ei tämäkään ole se unelma ala, mutta paremmin minä tässä viihdyn , kuin aikaisemmassa. Muut sisarukseni saivat itse valita mitä lähtevät opiskelemaan. Vanhempani eivät näe vieläkään mitään pahaa tuossa pakottamisessa .
En voisi ikinä kuvitellakaan että pakottaisin oman lapseni jollekin alalle. Hän saa itse päättää mitä lähtee opiskelemaan .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni vanhempien tulisi kannustaa lastaan hakeutumaan sellaisin opintoihin, jotka vastaavat lapsen potentiaalia. Jos fiksu nuori nuoruuttaan menee sieltä missä aita on matalin on vanhemman velvollisuus kannustaa lasta tekemään fiksuja päätöksiä tulevaisuutensa suhteen. Nuori ei välttämättä pysty ajattelemaan asioita yhtä pitkälle kuin vanhempi. Mutta tosiaan, ohjaus tulisi tapahtua nuoren kykyjen ja potentiaalin ehdoilla.
Olen myös sitä mieltä, että kannattaa ohjata, mutta kaiken a ja o pitää olla juuri lapsen kyvyt ja myös lapsen kiinnostuksenkohteet. Kaikilla ei ole vielä yläkouluiässä mielessä mitään omaa juttua, mutta joillain on, ja sitä pitäisi kunnioittaa. Oma poikani opiskelee rekkakuskiksi, se on hänen unelma-ammattinsa ja on tosi innostunut. Toinen lapseni on nyt siinä samassa yläkoulussa ja kyllä siellä jotkut opettajat ovat ihmetelleet, kun esikoinen ei mennyt lukioon. Minä ja mieheni olemme akateemisia ja kyllä välillä tutut kyselevät, että mitä lukiota poikamme käy. Joiltain menee ihan pasmat sekaisin, kun sanon, että on ammattikoulussa. Minulle kaikkein tärkeintä on, että poika elää omaa elämäänsä ja tekee siitä parasta mahdollista :) Hänelle joku tavaroiden siirtely on paljon mielekkäämpää kuin istuminen palaverissa. Me ihmiset vaan ollaan erilaisia ja hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ailuisella on enemmän elämänkokemusta. Nuori haluaa päästä helpolla. On ihan hyvä jos opiskeluun vähän painostetaan, onhan se ihan vain sen lapsen etu.
Sinä käännät siis nuoren oikeat halut niin päin että jos ei halua vaikka yliopistoon niin haluaa päästä vaan helpolla?
Ei tässä ole mitään tekemistä sun elämänkokemuksella sen kanssa mitä lapsesi oikeasti haluaa! Se on ihmisen oma luonne se, mikä määrää sen, mitä haluaa alkaa tehdä työkseen ja luonteita on aina ollut erilaisia ja tulee olemaan, joten ilman painostustakin, jokaiselle löytyy ne omat tiet. :)
Luonne ei määrää yhtään mitään! Ihmeen moni 7v haluaa kampaajaksi, opettajaksi ja kaupan kassaksi, koska nuo ovat tuttuja ammatteja. Silti meillä on projektikoordinaattoreita, pitokokkeja, tullivartijoita ja rahoitusanalyytikkoja, vaikka lapset eivät osoita tehtäviinsä minkäänlaista mielenkiintoa. Harva vielä 16v iässä ilmoittaa haluavansa geologiksi ja silti meillä sellaisiakin on. Aika usein siksi, että vanhemmillaan on ollut kykyä nähdä lapsen toiveiden ja kykyjen "taakse".
Tunnen rekkakuskin, joka harmitteli sitä, että valmistui lääkäriksi vasta 38v iässä. Vanhempansa kun eivät koskaan tukeneet ja kannustaneet millekään alalle, hän valitsi sen, mihin ei tarvittu koulutusta. Koska oli laiska. Vasta myöhemmin hän tajusi, että maailmassa on muutakin kuin ne helpot valinnat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä painostusta, mutta jonkin asteisen "opastuksen" ehkä ymmärrän joissakin tapauksissa...
Esimerkiksi pikkuveljeni on kielellisesti todella lahjakas - puhuu ruotsia ja englantia ihan tuosta vaan, saa lukuaineista kymppejä vaikkei opiskele lähes tulkoon yhtään. Nyt edessä olisikin haku lukioon/amikseen. Äitini on jossain määrin koittanut ehdottaa veljelleni, että hän menisi lukioon ja lukiosta yliopistoon lukemaan kieliä. Pikkuveljeni kuitenkin itse haluaa mennä amikseen lukemaan auton korjaajaksi (anteeksi, ei varmasti ole oikea nimitys), ja äitini on huolissaan siitä, että veljeni lahjat menevät "hukkaan". Ja tietysti äiti varmasti haluaa, että veljeni saisi mahdollisimman hyväpalkkaisen työn. Tietysti hän antaa veljeni itse päättää mihin tämä hakee opiskelemaan, mutta kertoo kyllä oman mielipiteensä. Veli ei halua lukioon, koska pelkää ettei pärjäisi siellä, vaikka todellisuudessa uskallan väittää että hän pärjäisi lukiossa paremmin kuin hyvin.
Eihän ne kielet hukkaan mene, vaikka hänestä tulisi autonkorjaaja, hän voi matkustella ja näin ollen käyttää kielitaitoaan hyväksi! Hän voi solmia myös ystävyyssuhteita ulkomaalaisten kanssa, koska omaa hyvän kielitaidon. Ja jos tahtoo edistää entistä enemmän kielitaitoaan, voi mennä kielikursseilekin. :)
Ja jos tuon äiti on huolissaan, että pääseekö riittävän hyväpalkkaiseen hommaan, niin kyllä useimmat autonasentajat (ja etenee siitä vaikka aikanaa vielä päällikkötasolle) tienaavat enemmän kuin joku keskivertohumanisti, joka on lukenut kieliä. Ja joka on todennäköisemmin työttömänä tai pakotettuna elättämään itsensä ei-niin-kovapalkkaisena freelancerina.
PS. Olen itse akateeminen, mutta en todellakaan estelisi, jos lapsemme haluaisi valita autonasentajan linjan. Pääasia että se olisi sitä mitä haluaa tehdä, ja mistä on kiinnostunut.
Autonasentajat tienaavat keskimäärin 2300 e/kk, jos ei ole mitään vuorolisiä (2475 e/kk lienee joku tilastopalkka). Tuo siis bruttona. Pomoksi pääsee murto-osa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ailuisella on enemmän elämänkokemusta. Nuori haluaa päästä helpolla. On ihan hyvä jos opiskeluun vähän painostetaan, onhan se ihan vain sen lapsen etu.
Sinä käännät siis nuoren oikeat halut niin päin että jos ei halua vaikka yliopistoon niin haluaa päästä vaan helpolla?
Ei tässä ole mitään tekemistä sun elämänkokemuksella sen kanssa mitä lapsesi oikeasti haluaa! Se on ihmisen oma luonne se, mikä määrää sen, mitä haluaa alkaa tehdä työkseen ja luonteita on aina ollut erilaisia ja tulee olemaan, joten ilman painostustakin, jokaiselle löytyy ne omat tiet. :)
Luonne ei määrää yhtään mitään! Ihmeen moni 7v haluaa kampaajaksi, opettajaksi ja kaupan kassaksi, koska nuo ovat tuttuja ammatteja. Silti meillä on projektikoordinaattoreita, pitokokkeja, tullivartijoita ja rahoitusanalyytikkoja, vaikka lapset eivät osoita tehtäviinsä minkäänlaista mielenkiintoa. Harva vielä 16v iässä ilmoittaa haluavansa geologiksi ja silti meillä sellaisiakin on. Aika usein siksi, että vanhemmillaan on ollut kykyä nähdä lapsen toiveiden ja kykyjen "taakse".
Tunnen rekkakuskin, joka harmitteli sitä, että valmistui lääkäriksi vasta 38v iässä. Vanhempansa kun eivät koskaan tukeneet ja kannustaneet millekään alalle, hän valitsi sen, mihin ei tarvittu koulutusta. Koska oli laiska. Vasta myöhemmin hän tajusi, että maailmassa on muutakin kuin ne helpot valinnat.
Minusta on ihan eri asia, jos nuori 16-vuotiaana todella haluaa mennä ammattikouluun opiskelemaan johonkin tiettyyn ammattiin kuin se, että ei tiedä mitä haluaa ja haluaa vain päästä helpolla. Olen se, jonka poika opiskelee rekkakuskiksi. Hänelle se on todellinen unelma, ei mikään "kun en muuta keksinyt"-päätös. Ennemminkin minusta tuntuu, että jos peruskoulussa pärjää edes kohtalaisesti, helppo päätös on mennä lukioon ja valita sinnekin ihan lonkalta mitä opiskelee. Sen jälkeen sitten ihmetellään mitä halutaan. Toki jos akateemisia kykyjä on ja on jonkinlainen epäselvä ajatus siitä, että yliopisto-opinnot kiinnostavat, miksei hyvin voi mennä lukioon ilman sen tarkempaa suunnitelmaa. Mutta tätä ajattelutapaa en käsitä, että pitää opiskella niin pitkälle kuin rahkeet riittävät, jos se unelmajuttu ei vaadi korkeaa koulutusta. Etenkin, kun se lisäopiskelu ei aina näy edes palkassa. Miksei voisi yhtä hyvin tehdä sitä mitä haluaa? Tietysti sitten voi myöhemmin opiskella lisää tai ihan muuta jos haluaa. On niitä alanvaihtajia niinkin päin, että yliopisto-opintojen jälkeen opiskellaan ammatillisella puolella.
Mutta ymmärrän kyllä tuonkin, että vanhempien pitää nähdä asiat nuorta laajemmin ja kauaskantoisemmin ja ymmärtää lapsen kyvyt ja luonne. Meillä se nuorempi lapsi haluaa näillä näkymin lukioon. Kielet ovat hänelle kompastuskivi ja sellaista lempeää painostusta käytän aktiivisesti, jotta saan hänet tekemään niissä töitä. Ei sillä kuutosen ruotsilla välttämättä pärjää lukiossa, vaikka yläkoululuokassa se on voinut olla vielä ihan ok.
Totta kai jälkeläinen saa itse valita koulutuksensa ja ammattinsa, mutta vanhemmat tietävät monesti millaisia eri ammatit ovat ja haluavat säästää lapsensa v..maisesta työstä.
Tää on kyllä ensimmäinen kerta kun kuulen jonkun toteuttaneen elämässään henkisiä arvoja ryhtymällä kaupan kassaksi.